28.08.2022
Innovaatiopolitiikka ja sen rakenteet ovat muuttuneet kuluvan vuosituhannen aikana radikaalisti. Tärkein muuttaja on ollut sähköinen media ja digiaika sekä uudet klusterirakenteet verkostoineen. Me emme edes tiedä missä kaikissa verkostoissa olemme mukana ja miten ne voivat meitä auttaa. Mukana on myös poikki- ja monitieteistä osaamista mutta myös sellaista sosiaalista pääomaa, joka on meille usein vierasta. Niiden avaamiseen vaaditaan välineitä, jotka nekin ovat uuden tekoälyn ja oman myös yritystoimintamme käytettävissä.
Vuosi 2022 on ollut dramaattinen ja draaman kaari kärjistyi sotaan Ukrainassa. Se ei saa pysäyttää sitä kehitystä, jota etenkin luonnonvara-alueet ja maaseutu edustavat etenkin meille suomalaisille. Ekologinen klusteri ja maaseutupolitiikka sekä tästä syntyvät taloudelliset mahdollisuudet eivät rajoitu toki etätyöhön. Tätäkin radikaalisti suurempi merkitys on uusilla lokalisaatio eli sijaintiehdoilla.
Vielä edellisen vuosituhannen puolella maaseutua ja sen sijaintia pidettiin ongelmana juuri fyysisen etäisyyden ja usein heikosti kehittyneen teknologian seurauksena. Näin ei ole ollut enää aikoihin, ja sama pätee aikaa ja sen ulottuvuuksia. Elämme myös maailmankuvallisesti aikaa, jossa muutokset ovat olleet paradigmaisia. Tämä pätee myös niihin rajoihin, joita aiemmin on pidetty tieteen sisällä jopa aikanaan suuren tieteen sodan aiheuttaneeksi (Big Science War).
Nyt tällaista keinotekoista rajaa ei enää tunneta ja työskentely uusien innovaatioiden kohdalla on joko monitieteistä, tieteiden välistä, tai poikkitieteistä, jossa tieteiden välineitä käytetään tiedekuntarajat ylittäen ja samojen henkilöiden toimesta. Tämänkin mahdollisti uusi teknologia ja juuri tuo paradigmainen muutos.
Tämä päivä on Euroopassa kesän päättävä ja oma elokuumme päättyy Arvin päivänä keskiviikkona. Olen tarkoituksella koonnut tähän draamakesän 2022 loppuun artikkeleita, joista voisi olla apua pohdittaessa etenkin luontoa, luonnonvarojamme sekä yhteiskuntamme kriisiytymistä Suomessa etenkin sähkön tuotannossa ja siirrossa.
Aihe on ollut sydäntäni lähellä ensimmäisestä opinnäytetyöstäni alkaen kesällä 1973, jolloin nuorena tutkijan alkuna sain tehtäväkseni selvittää Iijoen rakentamisen vaikutuksia etenkin Siuruan altaan yhteydessä Pudasjärven kunnassa. Tuosta selvityksestä, alueen talouksia haastatellen ja myöhemmin myös ympäri globaalia maailmaa ja omien jokiohjelmiemme puitteissa, mukaan jokiohjelmiin tuli vaatimus poikkitieteiseen omien opintojen laajentamiseen sekä samalla tutustuminen sellaisiin kulttuureihin, jotka olivat monella tapaa jokien suistoissa tai latvavesistöissä omistamme poikkeavia. Yhteistä kuitenkin oli juuri jokien tapa rakentaa hyvin monipuolisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia, luovuudessaan rikkaita hallinnollisia ja kulttuurisia rakenteita, joiden ikä ja kehitys oli omastamme radikaalisti poikkeavia. Tänään ne ovat ympäri maailmaa hyvin vaikeitten ja traumaattisten ympäristömuutosten kourissa. Seuraamme niitä päivittäin joko jokien kuivuessa tai tulviessa yli äyräittensä.
Ohjelmat, joissa mukana olivat merkittävimmät Euroopan joet ja myöhemmin jokia myös Aasista ja Kiinasta ovat nekin opettaneet, kuinka vaikea tämä ilmiö on hoidettavaksemme, ellemme hyväksy sellaisia uusia luovia ja innovatiivisia ohjelmia ja hankkeita, joiden taustalla ovat etenkin jokilaaksojen maaseutumaiset ja usein niiden keski- ja yöjuoksujen rakenteet ja niiden kehitys. Tässä Suomi ja Pohjola, Itämeren alue sekä arktiset alueemme voisivat toimia myös jatkossa näkyvästi ohjelmien kokoajina ja perintönä jo tekemämme työ. Sitä ei saa nyt keskeyttää surullisten tapahtumien seurauksena.
Oheinen kirjoitus on vuodelta 2004, jolloin toinen väitöskirjani käsitteli aihetta innovaatiopolitiikan ja ekologisten klustereitten hyvin konkreettisesta näkökulmasta niitä edistäen, koskien sekä maaseudun yrittäjiä, että usein metropoleissa eläviä kuluttajia.
Liite 15.3.2004 61. vuosikerta Numero 1 Sivu 10
Maaseudullakin innovoidaan
Matti Luostarinen, MTT liite 15.3.2002 61. vuosikerta Numero 1 Sivu 10
Innovaatioista ja innovaatiopolitiikasta on tullut eräänlainen uusi yhteiskuntapoliittinen ohjaaja ja jopa uskonto. Innovaatioita tehdään niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.
Innovaatio on tekninen tai taloudellinen uudistus. Yhä useammin siihen liitetään myös koko yhteiskunta monine palveluineen. Lisäksi puhutaan sosiaalisista ja kulttuurisista
innovaatioista ja innovoivista organisaatioista, alueista ja innovaatiorooleista sekä omaksujatyypeistä.
Kaikkein vaativimpia ovat symboli-innovaatiot. Nämä voivat muuttaa koko käsitejärjestelmämme jäädessään elämään ja vakiinnuttaessaan asemansa. Kestävä kehitys ja maaseudun monet ympäristöä koskevat uudet korjausmenetelmät ovat
esimerkkejä tällaisista nopeasti yleistyneistä uusista symbolirakenteita vaatineista uudistuksista. Ensin ne muuttavat hitaasti asenteitamme kohti toimintaa ja lopulta myös koko arvomaailman.Suomessa innovaatiopolitiikka käynnistyi myöhään 1980-luvulla kapeana tiede- ja teknologiapainotteisena ohjelmana. Sitä luonnehti pragmatismi sekä tutkimuksen ja tieteen valjastaminen yhdysvaltalaisen utilitaristisen mallin mukaiseen työskentelyyn.
Innovaatioiden synty
Innovaatioiden oletettiin syntyvän yhdessä pisteessä ja leviävän sieltä hierarkkisesti metropolialueille, pääkaupunkiseuduille, maakuntakeskuksiin ja lopulta maaseudulle. Syntyi hierarkkinen ketjuajattelu, jossa luonnonvarat kulkivat jalostuksen kautta kauppaan. Tämän ajattelun mukaan aiemmin maalla syntyneet innovaatiot syntyivät nyt kaupan hyllyillä, mistä ne hankittiin valmistuotteina.
Alueellinen innovaatiopolitiikka käynnistyi Suomessa vasta EU:n myötä 1995. Tämä tapahtui yliopistopaikkakunnilla osaamiskeskusohjelmana ja nykyisin sitä jatkavana
keskusalueohjelmana.
Suomessa innovaatiot on liitetty suuriin massoihin, kriittiseen massaan ja osaamiseen sekä alun perin hägestrandilaiseen leviämisprosessiin. Sen taustalla on klassinen fysiikka ja tuloksena muun muassa hierarkkiset aluejaot, rajat ja vaikutusalueet seutukaavaliittoineen ja runkokaavoineen. Olemme edelleen näiden rajojen vankeja myös maakunta- ja kuntarajoja piirrellen.
Hierarkkiset rakenteet ja rajat ovat kuitenkin innovaatioiden vaikein este. Innovaatiot vaativat luovuutta myös kuvitteellisilla spatiaalisilla alueillamme. Nythän niitä käytetään myös syynä julmiin sotiin ja ihmisarvon häpäisemiseen.
Nykykäsityksen mukaan alueet eivät sinänsä ole oppivia eikä niihin liity mitään innovatiivista tai innovaatiot pois sulkevaa. Tärkeitä ovat alueella sijaitsevat toimijat. Oleellista on kyky hankkia innovaatioita, rakentaa innovaatio-organisaatioita, verkostoja ja ryhmiä. Pienimmillään tämä luovuus kiteytetään tiimiorganisaatioissa ja näiden rooleissa. Regionalismilla tai spatiaalisilla rajoilla ei saa olla tässä esteeksi muodostuvaa rajaa, saati julmia sotia aiheuttavaa ja mahdollistavaa merkitystä.
Tiimi ja klusteri ovat uusia symboli-innovaatioita organisaatioina. Pääsääntöisesti ne ovat lainasanoja muista kielistä ja kertovat innovaation olevan muualta kuin Suomesta peräisin. Innovaation diffuusio kuvaa tämän leviämisprosessin luonnetta.
Tiimeissä on innovaattoreita, jotka uskaltavat osallistua muille vaikeisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin muutoksiin. Kännyköitä ja tietokoneita kukaan ei enää pelkää. Ryhmissä
on mukana myös institutionaalisia osaajia, tutkimuslaitoksia.
Innovaatioita ei niinkään ideoida, vaan ne ovat kaikkialla läsnä ja ne löydetään osana globaalia paikallisuutta. Tärkeää on osata ottaa ne käyttöön. Maaseutu ei tässä poikkea millään tavalla kaupunkiympäristöstä.
Innovoiva maaseutu
Maaseutua on pidetty heikosti innovoivana tai innovaatiota vastanottavana ympäristönä. Tämä voi johtua sosiaalisesta muististamme. Käsitteet sosiaalisesta muistista ja osaavista alueista ovat nekin uusia innovaatioprosesseja tulkitsevia
symbolirakenteita. Samaan aikaan 1960-luvun kansallisen rakennemuutoksen aikoihin toteutettiin jo kansainvälistä mittavaa innovaatiopolitiikkaa. Nämä ilmiöt liitettiin
Suomessa yhteen ja näin syntyi mielikuva kaupungistumisesta osana innovaatioiden leviämistä.
Kaupunkilaistumiseen liittyivät rikastuminen, uudet tuotteet ja palvelut sekä ammatit osana kansainvälistä innovaatiopolitiikkaa. Lisäksi pyrittiin tavoittamaan muu maailma kansallisesti jälkijättöisessä innovaatiopolitiikassamme. Tämä tehtiin keskittämällä vähäiset varat pääkaupunkiseudulle sekä tekniseen ja pragmaattiseen innovointiin.
Näin saavutettiin kyllä kapea-alaisia tuloksia, mutta samalla maaseutu ja sen innovaatiokapasiteetti luonnonvarojen tuottajana ja jalostajana sekä kasvavan palvelusektorin verkottajana jäi kokonaan hoitamatta. Mielikuva ali-innovatiivisesta
maaseudusta syveni.
Maaseudulta puuttuu innovaatiopolitiikka
Maaseudulta puuttuu edelleenkin innovaatiopolitiikka. Symbolirakenteissamme maaseutu ei kuulu innovaatioprosessiin lainkaan. Tämän vuoksi maaseutu ei pysty hyödyntämään globaalia paikallisuuttaan.
Läntisessä maailmassa maaseutuasuminen mahdollistaa erittäin vaativan sosiaalisen pääoman ja muistin käytön osana suuria rakennemuutosta ohjaavia prosesseja. Näissä hyvin vaativat rakenteelliset innovaatiot kyetään siirtämään koko yhteiskunta- koneiston käyttöön.
Ne siirtyvät varsinkin palvelusektoreille eikä vain kapea-alaisesti teknisiin prosesseihin ja sellaiseen tuotantoon, jonka tuloksena on vaatimaton uudistus, kuten langattoman puhelimen käyttö.
Kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita ruokkivia taloudellisia innovaatioita hyödynnetään nykyisin maailmanlaajuisesti maaseudun luonnonvarojen käytössä. Edellytyksenä on, että maaseudulla kyetään vastaanottamaan ja lähettämään sellaisia innovaatioita, joiden prosessoinnin taustalla on verkostojen ja klusterirakenteiden ohella hyvin vanha
maaseudun sosiaalinen muisti.
Lisäksi tarvitaan kykyä integroitua vastaaviin globaaleihin kulttuurirakenteisiin. Maaseudun rakenteita ei ole urbaanissa ympäristössä eikä se voi niitä vastaanottaa. Yhdyskuntarakenteiden köyhtyminen ja vararikot sekä slummiutuminen johtuvat pääosin tästä rakennemuutoksesta. Joskus sitä jopa kiihdytetään poliittisella toiminnalla.
Paikalliset innovaatiot
Kaikki toiminta on innovoinnissa lopulta paikallista. Sitä yhdistää nykyisin 1600-luvun newtonilaisen absoluuttisen ajan ja paikan sijasta einsteinilainen suhteellinen aika ja paikka. Tähän on johtanut meidät globaalisti yhdistävä teknologia. Niinpä ero tätä teknologiaa käyttävien sukupolvien välillä on nykyisin vuosien sijasta vuosisadoissa.
Tämäkään ilmiö ei poikkea kaupungeissa millään tavalla maaseudusta. Erot näkyvät kaupungeissa ja maaseudulla niiden sisäisinä suurina vaihteluina.
Lue aiheesta lisää: Luostarinen, Matti, 2004. Innovaatiostrategia ja –kapasiteetti. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka. Maa- ja elintarviketalous 45. Luke. Sähköinen julkaisu www.mtt.fi/met/pdf/met45.pdf
Lisätietoja: matti.luostarinen@hotmail.com www.clusterart.org