Arctic Babylon – Hyvää Isän päivää
23.02.2017 – 13.11. 2022
Matin päivänä viisi vuotta sitten kirjoittamani artikkeli oli jaettu aikanaan sekä Facebookissa, Twitterissä että myös kotisivullani ja perussuomalaisten sivustolla. Oikeammin niissä on julkaistu tuhansittain artikkelejani ja pääsääntöisesti liki päivittäin.
Olen kieltänyt kommentoinnin ja estäen näin aiemmin syntyneen maalittamisen ja vihapuheen aiheista, jotka eivät miellytä provosointia ja kyberhyökkäyksiä harrastavia rikollisia aineksia. Elämme levottomassa maailmassa ja kovin sinisilmäinen asennoituminen olisi aseiden jakamista totalitaarisen yhteiskunnan kasvateille.
Kysyin artikkelini alussa kirjani Arctic Babyloin synnystä ja sitä edeltäneistä mm. tiede- ja teknologiapuistoja esitelleistä ja käsitteen ”Agropolis strategy” kirjana julkaisseena rinnan luetuimman kirjani ”Social media economy and strategy” kanssa.
”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” kirjanani liittyi jo totalitaristien yhteiskuntien tapaan lisätä aggressiotaan ja se oli sekä haaste että samaan aikaan uhka läntiselle demokratiallemme.
Kyse ei ollut niinkään itse taudin synnystä ja sen puhkeamisesta kuin oireesta, joita koemme nyt Euroopassa Ukrainan sodan yhteydessä voimakkaimmin meitä ravistellen ja samalla herätellen. Sen taltuttaminen ja myöhempi hoito ei poista ilmiön alkulähteitä ja syitä sen synnylle.
Joko luit Arktisen Babylonin synnyn? Etkö. Se on lukenut jo yli 100 000 lyhyellä aikaa kotisivultani clusterart.org/sisus.pdf. Kukaan ei ole moittinut. Lukuun ottamatta yhtä nimetöntä perussuomalaisten blogisivuilla. Hän ei pidä minusta lainkaan ja se on menetys, jota suren. Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä.
Oheinen juttu on vuoden takaa. Silloin emme vielä tienneet brexitistä tai trumpismista, mutta jotain oli ilmassa leijaillut jo kauan ja herkimmät reagoineet. Nyt reagoivat jo vähemmän herkätkin.
Lainaus (sitaateissa) on pääkirjoitustoimittaja Elina Grundströmin kirjoituksesta (Hesari) vuosi takaperin. Hänen mielestään tässä ajassa on jotain poikkeavaa. Itse taas koen, että meillä on taipumusta nähdä omassa elämässämme jotain poikkeavaa, vaikka elämmekin ensimmäistä ja ainutta kertaa.
Lisäksi näemme, niin halutessamme, omassa ajassamme ja sen ilmiöissä jotain, jota ei ole ennen koettu tai aikamme on jollain tapaa kuitenkin tuttua, maailmanloppua liki enteilevää. Etenkin, jos kuvittelemme olevamme erityisherkkiä tai neuroottisia, hysteerisiä tai muuten vain toimittajia vailla jutun aihetta.
Huomenna on kuitenkin Matin päivä, kevätmatin. Onnea kaikille Mateille, kaimoilleni, joilla on nimenä miehen aiempi yleisnimi. Matti on seitsemän muuta miestä, kukkarossa ja shakkitarinan loppu. Matissa on jotain poikkeavaa ja outoa mutta myös tuttua ja turvallista. Kuten nyt kaikissa miehissä yleensäkin mutta Mateissa nyt erityisesti.
Näin kirjoittaa vuosi takaperin Elina: “Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä.
Samaan aikaan päättäjät vakuuttavat, että heillä on “yhteinen tilannekuva” eli täsmälleen sama käsitys Suomen ongelmista. Tämäkin kuulostaa enemmän poikkeustilalta kuin normaalilta pohjoismaiselta demokratialta.
Historia ei välttämättä toista itseään, mutta jotain outoa täällä nyt tapahtuu. Sen vuoksi Aynit, Annat ja Hannahit ovat nousseet Suomessa esiin samanaikaisesti, vaikka he edustavat näennäisesti hyvin erilaisia poliittisia näkemyksiä.
Tällainen aika vaatii herkkyyttä. Sitä on usein taiteilijoilla, toisinajattelijoilla ja ehkä myös naisilla enemmän kuin miehillä. Ylipäänsä ihmisillä, joilla on tavanomaista suurempi kyky kyseenalaistaa komentokulttuuria ja virallisia totuuksia.
Silloin kun useimmat ovat kuin sammakoita keittokattilassa ja hyväksyvät hitaan lämpötilan nousun, nämä ihmiset huomaavat, kuinka jotain on tekeillä ja haluavat hypätä pois.
Pahinta mitä voi tapahtua on, että reagoimme Venäjällä nousevaan totalitarismiin rajoittamalla omaa vapauttamme. Historia arvostaa eniten niitä, jotka aistivat mitä tapahtuu, puolustavat loppuun asti rauhaa, väkivallatonta vastarintaa, demokratiaa ja ilmaisunvapautta.”
Mutta entäpä jos venäläiset ovatkin oikeassa ja me väärässä? Entäpä jos lännessä on jotain omituista ja sitä pitäisi jo vähän pelätäkin. Euroopassa on sentään käyty monet sodat, maailmansodat. Mitä hyvää sieltä mahtoikaan tulla edellisen vuosisadan aikana? Entäpä imperialismin aikana muille mantereille? Presidenttimme puhuu usein valkoisen miehen taudista eikä suotta.
Tämä kirjoitus oli ikään kuin alustusta kirjani Arctic Babylon tärkeimmän sisällön toteutumiselle ja samalla se kertoi niistä reagoinneista, joita herkimmät meistä osoittivat yhteisen demokratian ja ilmaisuvapauden jo vaikeutuneen samaan aikaan kun vesi yhteisessä keittokattilassamme alkoi muuttua ahdistava kuumaksi.
Toki osa meistä, ne herkimmät, hyppäsivät jo pois yhteisestä marinadistamme ja hakivat itselleen suojaa muualta kuin perinteisen yhteiskuntamme tarjoamista välineistä. Esittelin senkin prosessina, jonka julkaisin vuonna 2021. Näin se tapahtui:
Nyt loppuun kuluvan vuoden käynnistyessä esittelin kirjaa, jonka olin kirjoittanut edellisen vuoden aikana ja se julkaistiin kahtena osana vuoden alussa 2022. Mitä sitten oli tapahtunut vuonna 2021 jonka tuli herättää meidät unestamme Pandemian viedessä kaiken huomiomme. Se oliko pandemia tarkoituksellinen ja tahallinen vaiko pelkkä sattuma ja vahinko, on yhdentekevää.
Oleellista on, että se peitti alleen prosessin, jonka valmistelun olisimme kyllä muuten medioissamme havainneet. Olisimme siihen reagoineet voimakkaasti ja myös sodan laajeneminen Ukrainassa olisi vältetty. Länttä ei olisi pakotettu sellaisiin valintoihin, jotka ovat nyt vaikeasti palautettavissa siihen ilmapiriin, jossa elimme vielä 2000-luvun alussa ja edellisen vuosituhannen päättyessä.
Kiinalaiset sivuuttivat tämän taikauskoisella tavalla horoskooppeihinsa tukeutua, me suomalaiset emme niistä mitä ymmärtäneet eikä ollut tarpeenkaan. Kirjoissani minun oli ne kuitenkin mainittava jopa näkyvästikin. Siirryimme uuteen vaiheeseen Kiinassa, härän vuodesta seuraavaan vaiheeseen, jonka Yhdysvaltain pörssi esittelee tutuille merkeillään sekin, härällä ja karhulla.
Ikävä kyllä jouduin käyttämään näitä koomisia merkkejä myös omien kirjojen kansissa yhdistäen näin artikkelit ja kirjat kiinalaisina ja amerikkalaisina samaan ajanjaksoon ja sellaiseen totalitarismiin, jonka tausta laukaisi Venäjällä laskelmallisen hyökkäyksen Ukrainaan. Jopa kirkko oli tukemassa tuota samaa kehitystä ja siunasi sen osana venäläistä taikauskoa ja putinismia.
Sen syntyä tuki mytomania, nuorten lisääntynyt yhteiskunnallinen eskapismi ja lopputuloksena oli hegelismiä suoraan lainaten putinismin synty synteesinä ja samalla kirjani nimenäkin: ”Teesi, Antiteesi, Synteesi – Myromania, Eskapismi, Putinismi”. Olimme siirtyneet, jälleen kirjani kansitekstiä lainaten ”Draaman kesään ja Euroopan hulluun vuoteen 2022”.
Koko tämä prosessi oli esitelty jo 1970-luvun kirjassani ”Arctic babylon” ja myöhemmin vuonna 2021 julkaistun kirjani esittelyssä:
Cluster art ja Cluster articles – uusimman kirjani esittelyä.
Vuosi 2021 on kiinalaisessa kalenterissa jääräpäisten ja joustamattomien härkien aikaa. Tosin on tässä merkissä syntyvien joukossa myös tunnollisia ja rehelliseksi myöhemmin havaittavia aikuisia. Niinpä heitä arvostetaan työpaikalla ja ystäväpiirissä. Härän merkissä syntyneillä kaikella on paikka ja tarkoitus eikä kaavoja tulisi rikkoa. Onneksi ovat lisäksi kilttejä ja lempeitäkin. Kun härkä on päätöksensä tehnyt ja polkunsa valinnut sitä on turha lähteä muualle maanittelemaan.
Teksti on suoraa lainausta uusimman kirjani alkusanoista. Sitä ei ole vielä luettu koska sen julkaisu tapahtuu myöhemmin. Se siis odottaa vielä painovuoroaan. Sen otsikko on valittu minulle tutusta aiheesta, klustereista ja niiden käyttäytymisestä aivoissamme valitessamme lukuelämyksemme tai hakiessamme taiteteoksesta meitä kiinnostavia kohteita. Oleellista on, ettei minua rahoita mikään taho, jolloin sekä alueellinen tai poliittinen aivojeni työn ohjaaminen olisi edes piilotajuisesti mahdollista. Takavuosina ole toisin.
Rahoittajalla on aina odotuksia tai ainakin tieteilijä tai taiteilija aivojensa mantelitumakkeissa näin olettaa, vaikka ei itse sitä tietäisi. Hän lukee sen rahoituksen avainkäsitteistä ja ohjaa työtään tietoisesti tai tietämättään palvelemaan jo hakuvaiheessa rahoittajaa miellyttävään suuntaan. Olen näitä hakemuksia EU:n pyynnöstä tuhatmäärin lukenut.
Mediat ovat täynnä samaa ilmiötä ja mainostaja on osa median rahoitusta. Eikä ihan pieni olekaan. Tosin jonkun on myös medioita luettava, jolloin tämän lukumäärän kasvaessa mainostulot nekin kasvavat. Googlaten näet mitä maailma lukee ja miksi. Cluster art ja Cluster articles ovat niitä monen miljardin avaamia ilmiöitä. Oma yrityksesi ei ole. Ei edes oma maasi ja kansakunta.
Me ihmiset olemme ennakkoluuloisia, välittömät tunnereaktiot suodattavat tuttuja ja välttelevät vierasta ja toiseutta, tarvitsemme stereotypioita ja kiinalaisille sellaisia ovat vaikkapa vuodet, jotka on nimetty eläimen mukaan. Menneen vuoden tapahtumat on liitettävä siis härän vuoteen.
Suomalaiselle se ei avaa aivojen mantelitumakkeessa juurikaan mitään, mutta meitä onkin vain promillen verran kiinalaisiin verrattuna eikä käsite, jonka avaa googlaten liki 10 miljardia havaintoa ole suomalainen.
Sen sijaan kiinalainen ja espanjalainen se voi olla siinä missä härkätaistelu tai tuntemamme virus, joka ristittiin espanjantaudiksi. Nyt nimi on kreikkalainen, hyvin markkinoiva omikron. Espanja taas ei ollut sodassa mukana, jolloin taudista voitiin siellä kirjoittaa vapaammin. Siitä nimi Espanjantauti.
Omicron on taas kreikkalaiseen ajatteluun liittyvä ja härän tapaan ovat hekin lukuineen ja merkintöineen loogisia, hyviä suunnittelemaan ja pitämään kiinni päämääristään virukseksi piiloutuen. Vaikea omikronin kanssa on neuvotella ja silloin avuksi on haettava tieteestä viimeisimmät keinot, faktorit, klusterit ja algoritmit.
Niinpä vuoden 2021 aikana kirjoittamani muistelmat, täyttäessäni 70-vuotta, muuttuivat matkalla päivittäin kirjoitettaviksi esseiksi, blogeiksi ja lopulta tilastollisin menetelmin käsiteltäviksi piileviksi menneen maailmani havainnoiksi, joista saattoi koota tietokoneen avustamana algoritmien kaltaisia ja jo Eukleideen tuntemia loogisia päätelmiä.
Tämäkin on suoraa lainausta uusimman kirjani alkuteksteistä ja kansikuvasta. Stereotypioissa ja aivojemme mantelitumakkeissamme saksalaista ei ehkä äkkiseltään erota hollantilaisesta, mutta tyyliä ja elekieltä katsomalla voi ehkä nähdä pieniä eroja, kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien tiedesivun pääuutinen ”Ennakkoluulot näkyvät aivoissa” (HS 31.1.2022).
Oikea alempi ohimolohkopoimu ja oikea supramarginaalinen poimu aktivoituvat enemmän oman kansallisuuden ja oman alueidentiteetin ihmisiä kohtaan, kirjoittaa lehti stereotypioistamme.
Tein nämä samat havainnot ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä, josta minut palkittiin silloin filosofian tohtorin väitöskirjani löydöksistä, toki muistakin kuin spatiaalisesta identiteetistä, sen oivaltamisesta, joka löytyy väitöskirjan kansilehdestäkin. Juuret ja niiden etsiminen tuli tutuksi suomalaisillekin. Minua taas kiinnostivat juurien rinnalla kalajutut. Oikea alempi ohimolohkopoimumme.
Hesarissa kun oli myös samaisen lehden taloussivun pääuutinen valtionyhtiön kalatiehankkeista, Kemihaaran voimalaitoksesta ja Taivalkosken padosta, Sompion altaista ja evakoista kuitenkin vaiettiin.
Tutkijapiireissä minua nimiteltiinkin tuohon aikaan ”patologiksi” kiinnostuessani ihmisen rakentamista padoista ja niiden vaikutuksista muuhunkin kuin säätöenergian tuottoon. Lohi kun ei oikein tahdo aina ymmärtää mitä on elää ihmisenä ja laatia lohelle kalaportaat ja hissi kutupaikoille.
Nuorena tutkijana ihminen osana luontoa muuttavana uuden teknologiansa käyttäjänä oli poikki- ja monitieteinen ilmiö, jolloin pelkkä filosofinen tiedekunta ei eväineen riittänyt vaan kaivattiin myös luonnontieteitä, sosiaali- ja taloustieteitä ja lopulta teknologiaa, jossa näitä ilmiötä voitiin yhdistää ja oppia myös taiteestamme ja sen psykologiasta sekä aivojemme toiminasta.
Ihminen kun pyrkii myös optimoimaan, millä pienimmällä mahdollisella vesimärällä kala saataisiin vielä nousemaan mahdollisimman vähin kustannuksin voimalaitoksen ohi. Hissiä kun eivät oppineet käyttämään.
Näin syntyi vuoden 2021 aikana yli 2000 sivua käsittävä ja jo aiemmista töistäni tuttu asymptoottisesti vapaa tila tuottaa sellaista tekstiä, jonka julkaisuna on käytetty juuri näistä käsitteistä, cluster art and articles, syntyvää ohjelmakieltämme.
Pyrin avaamaan sen synnyn taustoja jo samana vuonna kirjoittamieni muistelmien avulla (Cluster art and art of clusters 70 years). Sen synty olisi ollut kyllä oivallettavissa jo monesta muustakin aiemmin kirjoittamastani kirjasta, ei vähiten kirjoista ”Social media economy and strategy” sekä ”Arctic Babylon 2011” väitöskirjojeni rinnalla (Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka sekä Spatiaalinen identiteetti ympäristömuutosten yhteydessä).
Jasper Pääkkönen, näyttelijä ja virtavesiaktiivi tuo esille tämän päivän ongelman toteamalla Helsingin Sanomissa, kuinka: ”Maailman yleinen ymmärrys toimivasta kalatiestä on luonnonmukainen ohitusuoma, jossa on ympärivuotinen ympäristövirtaama, tällä (yhtiön nyt kaavailemalla) ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Siinä paljastuu yhtiön bluffi”.
Kemijoki yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Timonen vastaa kritiikkiin tavalla, joka on itselleni tuttua edellisten johtajien minulle lähettelemistä kirjeistä: ”Paljon on vaadittu, että me rupeaisimme tekemään jotakin ja nyt kun ruvetaan, niin arvostellaan. Tässä ihan hämmästyy, että mitä tässä pitäisi tehdä.” Voin vakuuttaa, ettei kilpailevan yhtiön johto, Pohjolan Voima, lähetellyt minulle uhkaavia kirjeitä. Syy voi olla sen synnyssä, ei vain yksityisessä pääomassa.
Pohjolan Voiman perustamisasiakirjan kirjoitti Enson Gutzeitin juristi ja myöhemmin johtaja Ilmari Luostarinen, henkilö, jonka isä pelastui Kallaveteen hukkuneesta kirkkoveneestä juhannuksena 1850. Hänen vanhempansa hukkuivat.
Toki he olivat molemmat, niin isä kuin äiti tyttönimeltäänkin (Reinikainen), tulevien vanhempieni isovanhempia luostarilaitoksen lampuoiteina, veronmaksajina. Juuri tästä tapahtumasta käynnistyvät muistelmani (Muistelmakirja – NYT, tai kuvitettuna Cluster art and Art of Clusters 70 years).
Sukunimi kun kertoo liki enemmän kuin mikään muistelmateos, ainakin omalla kohdallani. Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan. Etenkin tätini ymmärsivät tämän liiankin hyvin. Naisten osuus ymmärtämisessä on pääsääntäisesti miehiä syvempää aivojen mantelitumakkeessakin.
Parhaiten me tavalliset kansalaiset voimme vaikuttaa lukemalla lehden edellinen sivu ja sen neuvot ja vinkit sähkön säästämiseksi, jos sähkölasku ahdistaa. Näin siksi että aivojemme eri lohkot eivät juurikaan reagoi uutiseen lohijoesta ja sen menetyksistä, Jasper Pääkkösen huolista, mutta sähkölasku voi jo herättää mielenkiintomme uutista kohtaan. Näin myös miesten kohdalla.
Omalla kohdallani ”patologin” työt päättyivät koskiensuojeluun lakina ja karvalakkilähetystöön, korvausiin ja koskisotien päättymiseen. Sen sijaan poikkitieteisessä tutkimuksessa mukana oli jo tuolloin tutkimuksissani värien ja musiikin mukanaan tuomaa klusteritaidettakin klusteriartikkeleiden rinnalla. Ihmisen aivot reagoivat muuhunkin kuin vain kirjoitettuun sanaan tai matemaattiseen yhtälöön. Poikkitieteinen työskentely tarkoittaa tätä ilmiötä ja sen ymmärtämistä.
Niinpä kohdallani tiedeyliopistoni Oulussa on maininnut minun suorittaneen Filosofian tohtorin (PhD) tutkinnon vuonna 1982, joka myöhemmin vaihtui tai täydentyi luonnontieteillä. Turun yliopisto, Oulua iäkkäämpi ja alkujaan juuriltaan maineikas, kertoo taas minun suorittaneen valtiotieteellisessä ja myöhemmin yhteiskuntatieteelliseksi muuttuneessa niin ikään tohtorin arvon ihmistieteissä sosiologia pääaineena (ScD) vuonna 2004.
Dosentin arvon olen saanut tämän jälkeen, josta dosenttiliito käyttää professori nimikettä välttääkseen maailmalla sekaannuksia mm. amanuenssin virkaan. Nimikirjallani mainitaan toki myös professorien pätevyyksiä seitsemään eri kertaan ja alakin vaihtuu kussakin pätevyydessä merkittävällä tavalla. Professorin pätevyys vaatii merkittävästi enemmän julkaisuja kuin tohtorin väitöskirjan tai dosentin pätevyyden. Julkaisuja on oltava runsaasti, nelinkertainen määrä jokaiseen pätevyyteen erikseen. Käytännössä tuhansia artikkeleja ja nyt yli sata monografista kirjaakin.
Samalla tohtorin arvo on vaihtunut lyhentäen kolmanteen D.Arts tai Art.D asuun. Doctor of Arts kolmantena tutkintonani tulee latinan sanoista atium doctor. Sillä tarkoitetaan korkeimman tason akateemista tutkintoa mutta joskus myös kunniatohtorin arvoa. Tällöin siihen lisätään myös nimitys honoris causa.
Joskus sitä (ART.D tai A.D) kutsutaan myös opetustohtorin tutkinnoksi ja se taas edellyttää myös teoreettista ja käytännön koulutusta pedagogiikassa. Tämän kaiken voi varmistaa Wikipediastamme, tosin englanninkielisenä. Onneksi sen voi koneella kääntää myös suomeksi. Kieli ei ole savolaisen sujuvaa mutta varmasti ymmärrettävää.
Tutkinnoissa (Art.D) on kuitenkin kansallisia ja kulttuurisia vaihteluja ja se muistuttaa virusten tapaa pyrkiä muuntautumaan ja menestymään myös uudessa ympäristössä. Suomessa taiteiden tohtorin tutkinto on Taideteollisen korkeakoulun ylin oppiarvo ja Yhdysvalloissa taiteiden tohtorin nimitystä esitti ensimmäisenä vuonna 1932 Wallance Aftwood, silloinen Clarkin yliopiston presidentti.
D.A. tuli käyttöön vuonna 1967 Carnegie Mellon yliopiston käytössä aineyhdistelmällä matematiikka, historia, englanti ja kuvaamataiteet. Ensimmäisen taiteiden tohtorin arvon yliopisto myönsi vuonna 1968 Donald H. Tarantolle matematiikan alalta. Taiteiden tohtorin tutkinto vahvistettiin Yhdysvalloissa tutkijakoulujen neuvoston toimesta vuonna 1970. Miten tämä liittyy käsiteltävään aiheeseen? Avaan sitä lisää.
Olin tuolloin nuorena ylioppilaana aloittelemassa opintojani keväällä 1971 Oulun yliopiston filosofisen tiedekunnan biologisella opintosuunnalla tukiaineena myös mm. maantiede ja ATK, tilastotiede ja kemia, orgaaninen ja epäorgaaninen jne. myöhemmin yhteiskuntatieteet luonnontieteitten rinnalla valtiotieteineen mutta Turusta hakien. Toki tehden rinnalla myös tutkimusta ja opetustyötä molemmissa yliopistoissa sekä ”kenttätöissä” kunnille, maakunnille, kansainvälisille järjestöille jne. Miksi näin? Aivojen kemia tunnetiin tuolloin jo kohtuullisen hyvin.
Aivojen eri lohkot ja niiden toiminta tuli varmasti tutuksi magneettikuvausten kautta siinä missä kartografia satelliittikuvina ja ”väärävärikuvina” myös maapinnan syvistä kerroksista. Tieteellistekninen yhteistyö oli silloin ja on edelleenkin vilkasta ja on sitä edelleenkin globaalina ilmiönä.
Hyvin varhain, jo vuonna 1973, mukaan tuli myös päätoimisen yliopiston opettajan tehtävät Oulussa ja tutkijan tehtävät jatkuivat nekin rinnakkain Oulussa ja Turussa tietokoneetkin yhdistäen ja saaden näin kaivattua lisätehoa työllemme. Aineistot kun alkoivat olla todella mittavia nekin siinä missä kehittyvä analytiikka. Oulun teknopolis eteni kuitenkin Suomessa vielä tuolloin muita reippaasti edellä.
Yhdysvallat tuli sekin tutuksi hyvin varhain siinä missä eurooppalainen mutta myös venäläinen akateeminen maailma. Tutkimuslaitokset ja tieteen soveltajat tulivat niin ikään mukaan ja toisilleen tutuiksi jo varhain. Suomella oli tällaiseen tutkimukseen vahva traditio etenkin maa- ja metsätaloudessa sekä teknologiassa, innovaatiopolitiikassa, mutta myös tieteen siirrossa käytännön yritystoiminnan ja elinkeinoelämän palveluun.
Niinpä perinteiset aivoissa havaittavat ennakkoluulomme eivät saaneet häiritä tieteen tekoa. Ihmisen poliittista kantaa ei näe ihonväristä tai kasvojenpiirteistä vaan vaikkapa siitä, millaisia tunnuksia hän kantaa paidassaan tai lippalakissaan.
Tämä ilmiö taas aktivoituu aivojen oikeanpuoleisessa kannusuurteessa vieraaksi poliittiseksi ryhmäksi havaitun kohdatessamme kadulla. Emme me itse sitä edes oivalla.
Visuaaliset havainnot yhdistetään semanttisiin muistoihin ja siis muistiimme. Havainnolla kun ei ole merkitystä, jos sitä ei tallenneta myös muistiin. Opettajia koulutetaan näihin tehtäviin lapsia kasvattaessaan. Kaikkea ei toki tarvitse koulutettavilleen kertoa lähtien aivojen rakenteista tai karttojen synnystä.
Tieteet kun ovat erikoistuneet ja erikoistieteet yhdistävät tietojaan sekä poikkitieteinen yhdistää näitä uusiin löydöksiin, innovaatioksi kutsumiimme. Miltä tasolta ne löydetään, liittyy innovaatioympäristön monitieteisen osaamisen tasosta.
Monitieteisessä tiimityössä edetään hitaammin mutta jaksetaan kauemmin. Poikkitieteisessä usein yksissä aivoissa ja nopeammin mutta samalla lyhyempiä matkoja kulkien. Aivot kun tahtovat väsyvä etenkin flow -tilassa koko ajan rasittaen. Urheilijat kutsuvat tilaa ylikunnoksi. Ei se sama ole mutta sinne päin.
Soveltavaa tutkimusta ja perustutkimusta toteutettiin omissa ohjelmissani kuitenkin sisäkkäin, ei vain rinnatusten, jolloin ero niiden välillä oli kuten veteen piirretty viiva. Sama päti suhdettamme tieteen ja taiteen välillä.
Käsite Ph.D ja Sc.D olivat läheisessä kosketuksessa taideaineisiin ja käsitteeseen D.Art. Omalla kohdallani sitä auttoi sukuni ja sen juuret, joista olen kirjoittanut enemmän muistelmieni yhteydessä, jossa mukana on myös luostarilaitos ja sen ylläpito lampuoteineen, veronmaksajineen.
Lisäksi sukunimet Ståhlberg, Berg, Pihlman ja Tavast tai Kloster kertovat myös suhteesta sekä kirkollisiin ja yliopistollisiin (Isak Pihlman) että sotilassukuihin (Tavast).
Näistä Kloster ja suurehko, yli 3000 hehtaarin tila Kallaveden rannalla edusti viikinkiajan veneineen ja purjekuntineen kulttuuria, jossa yhteydet luostarilaitoksen kautta yliopistomaailmaan ja sen muutokseen olivat luonnollisia niitä myös ylläpitäen ja edelleen kehittäen.
Niinpä käsitteet Ph.D. ScD ja D.Art sopivat mielestäni nykyisin erityisen hyvin yhteen käsitteiden Cluster art ja Art of clusters sekä mediatieteitten Art of Aricles kanssa. Näin tämä työ, nyt tekemäni, on luonnollista jatkoa kirjoittamilleni töille ja tutkimukselle sekä tapahtuu rinnan taiteen ja kaiken aikaa uudistuvan poikki- ja monitieteisen, tieteiden välisen innovaatiopolitiikan kanssa.
Tässä Suomi on tarjonnut erityisen hyvän kasvu- ja työympäristön koulutuksemme rinnalla verkottuen luontevasti kaikkiin ilmansuuntiin ja myös vaikkapa AURP:n ja IASP:n kaltaisten organisaatioiden yhteistyönä.
Toinen on suljetumpi ja amerikkalainen (AURP) toinen avoimempi ja eurooppalainen (IASP) mutta samalla myös globaaleja järjestöjä molemmat tieteen soveltajina teknopoliksiin tai agropoliksineen. Se, että on voinut toimia molempien hallinnossa, on ollut arvokas asia. Se että tämä työ lopetettiin ja Suomesta sitä vaikeuttaen, oli tekona ylijohtajatasolla omituinen tapa vaikeuttaa kansakunnan menestystä Jokioisten pienessä MTT:n laitoksessa.
Se johti psykososiaalisiin ongelmiin, ahdistukseen, kiusaamiseen ja lopulta dramaattisiin ilmiöihin ja laitoksen lopettamiseen hallinnollisena ilmiönä ja ilman Luken tukea (MTT, Metla ja Rktl yhdessä).
Kokeilu yhden laitoksen siirrosta Helsingistä hallintoineen pieneen maaseutupitäjään Jokioisiin oli tuon ajan ministereiltämme (Johannes Virolainen) loppuun saakka pohtimaton yhteiskunnallinen kokeilu hajasijoitus vimmassamme. Yliopistoakin vaativamman hallinnon ja tutkimuslaboratorioiden kulttuurinsiirto hämäläiseen maaseutuympäristöön ja kirkonkylään oli rankka kokemus liki tuhannelle muuttajalle. Suurena muuttajajoukkona he kykenivät lisäksi umpioitumaan vuosikymmeniksi omaan yhteisönsä muurien sisälle.
Kun itse olen syntynyt jäniksen vuonna, ja tämän niminen romaani on jo julkaistukin, erityisesti Ranskassa rakastettu, päädyin tähän viimeisimmän kirjani nimeen muistaen samalla minulle niin rakasta Kiinaa ja Espanjaa.
Oletan että siellä tekstini oivalletaan myös paremmin kuin mitä pohjoisen puheen ja kielen onomatopoeettinen, luonnon ääniä matkiva kielemme antaisi ymmärtää. Onomatopoeettinen kielemme kun on jo synnyltään osa tätä oman aikamme mediayhteiskunnan luonnosta löydettyä klusteritaiteen ja -artikkeleiden yhteistä elämää ilman algoritmejakin. Siitä on sekä hyötyä mutta ikävä kyllä myös ilmiöitä, joiden vahinkoa on vaikea edes kuvata aivojen tutkimuksen tasolle se siirtäen.