16.11.2022
Elämme aikaa, joka muistuttaa nihilismin eri muodoista ja tällaisina aikoina sen suunnat ovat syntyneetkin suurten massojen liikkeinä. Kilpailu nihilismin herruudesta on ollut aina myös filosofian ja taiteen pyhin pyrkimys. Venäjän vallannut nihilismi ei ole ensimmäinen laatujaan ja sen etsiminen sotana Ukrainassa on putinismin ja venäläisen kommunismin kaatumisen suurta juhlaa.
Kun mikään ei ole pyhää on aloitettava aina alusta. Sosialistin ja kapitalistin populismista. Ja palattava samalla nihilismin juurille.
Suomalainen tapa hyökätä kepulaisina eksistentialismin juurille ja juuri eksoottisella tavalla sitä etsien ja vihaten opportunisteina Lapin alkuperäiskansoistamme saamelaisia, on juuri tätä nihilististä oireiluamme.
Edes YK järjestöineen ei ole pyhä, kun lasketaan porojen lukumäärää, hankkeessa liikkuvia äänestäjiä ja heidän lukumääräänsä, eurojen määrää veroparatiisissa.
Mitkään arvot eivät ole pyhiä, kun nihilimi on irti ja piru merrassa. Vai arvostaako entinen kommunisti Venäjällä ukrainalaisen henkeä? Raiskaako hän koulutettuna nihilistinä ja kaikki arvonsa menettäneenä osoittaen näin jumaluutensa? Kaikki arvot kadottaneena pakanana. Ainut pyhä on eksistentiaalinen tyhjyys ja pohjaton tyhmyys.
Nihilismi (lat. nihil) on oman aikamme paikon jo vallitseva arvo, jossa kaikki perinteiset arvot kielletään. Nihilismissä vallitsee mielettömyys ja yhdentekevyys; millään ei ole merkitystä.
Nihilismissä kielletään kaikki vallitsevat arvot ja käsitykset. Tieteessä se tarkoittaa totuuden tietämisen mahdottomuutta, arvoteoreettinen nihilismi kieltää kaikki moraaliset arvomme, arvostusten ja normien olemassaolon mahdollisuudenkin.
Poliittinen nihilismi lähestyy meitä torjuen vallitsevat yhteiskuntajärjestelmät ja muistuttaa populismia ja täydellinen eksistentiaalinen nihilismi kieltää jopa elämän luontaisen merkityksen olemassaolona.
Neuvostoliiton romahdus vei perustan kommunismilta ja sitä seurasi juuri Venäjälle tyypilliset kirjailijoiden ja etenkin Ivan Turgenevin ”Isät ja Pojat” romaanin kaltainen maailmankuva.
Vallitseva järjestelmä, etenkin Ukrainassa, oli korruptoitunut ja levisi Venäjällekin ja se tuli rakentaa tieteelliseltä pohjalta uudelleen utilitarististen periaatteiden tukemana, väitettiin. Vanha ortodoksinen kirkkokin oli alistettu tälle ajattelulle, putinismille. Samoin Hegelin teoriat ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi” oli muutettu muotoon ”Mytomania, Eskapismi, Putinismi”. Ilmiön vaarallisuus näkyy ja kuuluu Ukrainassa.
Nihilismi liitetään usein Friedrich Nietzscheen ja hänen teorioitaan väärin tulkiten. Hän kun korosti juuri nihilismin tuhoisuutta ja sen ylittämistä, epätoivoa ja tyhjyyttä arvostaen tieteellistä, joskin myös utilitaristista maailmankuvaa. Tapana on käsitellä nihilismiä myös joko passiivisena tai aktiivisena kyynisyytenä.
Politiikassa ja yhteiskunnallisena liikkeenä nihilismistä tuli luonnollisesti haukkumasana siinä missä vaikkapa feminismistä tai populismista. Nihilistin katsottiin oleva henkilön, joka ei kunnioita mitään auktoriteettia ja samalla se sai ympärilleen poliittisia liikkeitä ja niistä tunnetuin oli juuri sosialismi ja kommunismi.
Käsitteet totuus, moraali ja kyynisyys liitettiin osaksi nihilismiä mutta samalla myös ihmisen kasvu ja vaikkapa murroskulttuurin tai iän synnyttämä kapina.
Venäjällä Dostojevski ja kirja Riivaajat on osa tätä aikalaiskeskustelua. Turgenevin ”narodnikki” oli rahvaan käyttämä nimitys venäläisessä käytössä kansan taistelussa tsaaria vastaan. Käsite sosialistista oli vielä hämärä mutta kirkastui kyllä myöhemmin.
Ensimmäistä kertaa nihilismiä on käytetty poliittisena identifikaationa ilmeisesti Turgenevin kirjassa isät ja lapset, joka ilmestyi 1861. Näin Arkadi Kirsanov kuvailee kirjassa ystäväänsä Bazarovia (Juhani Konkan suomennoksessa):
”Nihilisti on ihminen, joka ei kumarra minkäänlaisia auktoriteetteja, ei hyväksy ainoatakaan prinsiippiä uskona, olipa tuo prinsiippi minkälaisen kunnioituksen ympäröimä tahansa”.
Tätä samaa ajattelua ja arvomaailmaa tapasi vaikkapa Aleksis Kiven veljesten kapinoidessa kirkon ja koulutuksen sekä tähän liitetyn suomalaisen luonnonkulttuurin ja joutilaisuuden siunauksellisia hyveitä puolustaen Juhanin johdolla mutta alistuen lopulta nuorimman pojan koulutettaviksi.
Narodnikit katosivat poliittisena liikkeenä jo 1880-luvulla. Heidän aatteellisesti läheisimmistä seuraajistaan sosiaalivallankumouksellisista eli eserristä teki selvää bolševikkihallinto. Romanttinen idea tyrannin murhaavasta yksittäisestä pomminheittäjästä jatkoi kuitenkin elämäänsä individualistisen anarkismin parissa.
1900-luvulla ja erityisesti tällä vuosituhannella useat individualistiset anarkistit ovat alkaneet kutsua itseään nihilisteiksi, tehdäkseen selvemmän eron laajempaan anarkistiliikkeeseen.
Aatteellisesti nämä ”uusnihilistit” kuitenkin eroavat 1800-luvun narodnikeista. Päämäärät ovat erilaisia, eikä uusi suuntaus myöskään jaa narodnikkien vankkumatonta uskoa tieteellisen edistyksen vääjäämättömään voittoon.
Nihilismi voidaan jakaa hyvin lukuisilla tavoilla ja usein mukana on kulttuurinen ja samalla uskonnollinen rakennelma pohdittaessa totuutta, tietoa, moraalia ja arvojamme.
Buddismissa ja kristinopissa nämä kysymykset ovat eri tavalla painottuvia. Samalla mukana on myös tieteellistä ja etenkin utilitaristista pohdintaakin. Filosofinen pessimismi, nominalismi, skeptismi sekä perinteisten arvojemme romuttaminen tai kyseenalaistaminen on osa nihilismiin liittyvää myös oman aikamme sosiaalisen median jäsentymätöntä keskustelua ja riidan kylvöä.
Kun puhutaan skeptismistä ja nihilismistä tieteenä, silloin on tapana mainita ensimmäisenä Jacobi, Kirkegaard ja Nietzsche. Kun olen vuosien varrella kaikista useaan otteeseen kirjoittanut ja heitä lainannut kymmenien muiden filosofien tapaan mitään uutta kerrottavaa ei nyt ole.
Ellei oman aikamme kuvitelmaa jostakin täysin uudesta ja aiemmin pohtimattomasta ja myöhemmin poliittiseksi liikkeeksi muuttuvasta kansanliikkeestä. Se että samaan aikaan nämä liitetään oman aikamme tieteen ohella taiteeseen ja kulttuuriin, yhteiskunnallisiin liikkeisiin, kyse on taantumasta.
Tämän taantuman syitä on toki syytä pohtiakin ja etenkin sosiaalisen median osuutta sen synnyssä. Kysehän on keskiaikaisista ilmiöistä ja niiden tuomista 2020-luvulle ja jopa sotana Ukrainassa. Taustalla Venäjä ja vuodet 1860–1917 sekä Ilya Rerpin kova determinismi, ateismi, materialismi, positivismi, rationaalinen egoismi, metafysiikka, sentimentalismi sekä nimet Nikolay Chernysheysky ja Dmitry Pisarey tai vaikkapa Jean Baudillard tai yhtä hyvin Buuddha, nirvana ja nihilismi.
Uskontojen ohella nihilismi on vaikuttanut etenkin kirjallisuuteen ja kuvataiteisiin, mutta toki myös yhteiskunnallisiin ilmiöihimme. Nimet liittyvät samalla usein vallankumouksiin ja ensimmäisenä Venäjällä ja Ranskassa.
Epäilemättä he ymmärtävät toisiaan paremmin kuin hyvin tavatessaan Putinin pitkän pöydän molemmin puolin keskustellenkin. Postmodernismi, Jacques Derrida, Lyotard tai Jean Boudillard sekä apokalyptiset pohdinnat ovat osa tätä nihilismin pitkää perimää ja myös sotaa Ukrainassa.
Tänään nihilismin yhteydessä on syytä kirjata etenkin sen kosminen ja epistemologinen, eksistentialistinen merkitys sekä vaikutus medioihimme ja politiikkaan, metafyysisesti myös moneen muuhun kulttuuriseen ilmiöön.
Eniten vaikutus näkyy kuitenkin juuri kulttuureissamme, taiteissa ja medioissamme. Vuosituhannen alun ja myös tämän kuluvan vuosikymmenen näkyvimmät elokuvat ja tieteen ja taiteen saavutukset ovat osa tuota samaa ilmiötä, mutta nyt ilmiasussa, jonka sanoma on helpommin myös teknisesti toteutettavissa. Samalla sen luonne ja käsittelytavat ovat vaikuttamassa myös omaan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiimme ja sen oivaltamiseen. Etenkin nuorten pahoinvointi ja masennus on usein osa tätä henkistä juurettomuutta mutta samalla myös vanhempien voimattomuuttakin.
Käsite ”nihilismi” sen kuvaajana on ikään kuin kulunut ja vanhentunut sekä sisältää sellaista painolastia, jota edustaa vaikkapa hakarasti alkujaan pyhänä symbolina ja syntyen viljavien jokimeandereiden muodosta. Fasismin käytössä sen merkitys tärveltyi.