21.11.2022
Suomalaiset ovat rakentamassa kunnon esteet itärajalleen kuten Donald Trump lupaili rakentaa muurin Meksikon rajalle. Rajojen merkitys on ollut aina keskeinen osa kulttuuriemme historiaa ja Kiinan muuri näkyy jopa Kuuhun saakka.
Aivan Trumpin, saati kiinalaisten kaltaista rajaa suomalaiset eivät aio rakentaa Venäjän rajallemme. Se olisi liian suuri ponnistus muistaen, kuinka valtaosa Europan rajasta vasten Venäjää on omaa rajaamme, yli tuhat kilometriä ja pääosin asumatonta korpea. Luonto siinä häiriintyisi ja jakautuisi itäiseen sekä läntiseen ekologiseen lokeroonsa. Ihmisiähän rajat eivät pidättele globaalissa maailmassa häkkejä rakennellen. Sodatkin käydään kohta lasertykein ja ohjukset eivät pääse karkaamaan väärän valtion puolelle nekään.
Jos rajaa ei huomaisi marjastaja, Suomen poikki voisi kulkea vahingossa aina meren rantaan, Pohjanlahdelle ja pysyen kaiken aikaan kaupungissa. Siinä on todellakin kaupunkikunniksi muuttuneita myös maaseutukuntia, joiden kautta samoillen ja suunnistaen voit harhailla läpi maamme kohtaamatta muita kuin metsän eläimiä ja eksyen kaiken aikaa suomalaiseen myös koskemattomaan luontoonkin. Ei Euroopasta muualta tällaista tahdo löytyä.
Sen entisöinti tarkoittaisi idässä Venäjän puolella riehuvia metsäpaloja, joita siellä näkee kesäisin yhtenään. Kukaan ei ole niitä siellä sammuttamassa. Pietarin vaikutusalue taas ulottuu kauas ja sitä on vaikea puolustaa ilman valtavia uhrauksia. Toki tämä Venäjällä ymmärretään. Helsinki kun on pelkkä Pikku Pietarin piha.
Suomalaiset rakastavat rajoja, maantiede on täynnä käsitteitä, jotka liittyvät juuri joko rajaan tai sen takana odottavaan arvaamattomaan, juuri pelon maantieteessä tunnetuksi tehtyyn ilmiöön. Kun Suomi on samalla maailman saarisin valtio, rajojen tunnistaminen on ollut helppoa ja niitä on myös kyetty linnoittamaankin. Hankala sellaista on vihollisen motittaa. Tulet paloivat saaristossa engelsmannin tai viikinkien saapuessa ja motittaa osattiin, kun nämä yrittivät perääntyä. Siihen loppui Haraldin tarukin.
Suomen maantiede on rajojen tiedettä, rajojen historiaa, mutta samalla myös kyky puolustaa rajojaan sekä yhdistää saaria toisiinsa. Jo varhain kansakoulussa, peruskoulun ala-asteella, jouduimme opiskelemaan ikivanhoja rajojamme ja niiden synnyn historiaa. Nyt niillä tiedoilla on ollut hurjan paljon käyttöä. Ei Suomessa voi väitellä tohtoriksi hoitamatta se ensin luonnontieteissä (natural science) ja tämän jälkeen ihmistieteissä (human science). Ja vieläpä oikeassa järjestyksessäkin.
Muualla tiedesotiin johtanut kerrottiin meillä jo kansakoulun ala-asteella, miten kolmimittaustornit syntyivät ja kuinka ranskalaiset käynnistivät Lapista kolmiomittauksen ja maamme kartoittamisen. Noita torneja löytyy vieläkin ja lapsena niitä käytiin ihailemassa Pohjois-Savossa, Ylä-Savossa asuen. Samasta mäestä laskettiin kelkalla tai hypättiin suksilla.
Niihin saattoi jopa kiivetä ja käyttää näköalapaikkana siinä missä Puijon tornia tai hyppyrimäkeä. Niissä oli jotain samaa mytologiaa ja menneen maailman ihmeitä kuin Kiinan tornia kavuten sekä sen ylläpitäjiä jututtaen.
Siinä tuntee jotain samaan maailmankuvaan kuuluvaa ja ymmärtää, miksi rajaa on nyt korjattava ja tehtävä tukevammat muurit erottamaan kahta Karjalaa toisistaan. Kiinassa samaa työtä tekevät sille uskolliset suvut ja sama pätee meillä Suomessakin.
Oma sukuni oli samalla ylläpitänyt lampuoiteina verorahoillaan luostarilaitosta. Silloin ei ollut vielä aluevaaleja ja sotea eikä yliopistojakaan, armeija oli sekin epämääräinen ja veroja kerättiin kuninkaan hovia hoitaen. Jukolan veljekset elivät Aleksis Kiven kuvaamalla tavalla vapaina kuin taivaan linnut ikään. Tässä Stenvall vähän liioittelee meitä suomalaisia kuvatessaan. Sakari Topelius oli jo lähempänä totuutta Maamme kirjassaan. Siitä on otettu viisikymmentä painosta aina hiven korjaillen kuten Raamattua ikään. Kieli kun muuttuu ja kulttuuri sen mukana.
Historiallisten rajojen taakka
23.10. 2016–21.11. 2022
Sata vuotta vuonna 2017 täyttäneen Suomen valtiolliset rajat ovat syntyneet alkaen vuodesta 1323 Pähkinäsaaren rauhan rajasta, jolloin Ruotsi ja Novgorod määrittelivät ensimmäisen kerran Suomen alueen. Raja syntyi luonnonmaantieteellisesti vedenjakaja-alueelle mutta myös antropologisesti ikivanhalle vyöhykkeelle. Se oli mielenkiintoinen ratkaisu ja kertoo ajan luonteesta sekä luonnonmaantieteen merkityksestä.
Niinpä raja kulki Kokkolan pohjoispuolelta Kuopion eteläpuolelle kohti Laatokan-Karjalan kannasta ja Viipuria. Kartalla Suomen nimi mainittiin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1493. Varsinainen merkkipaalu Suomen kohdalla oli vuosi 1539, jolloin Olaus Magnus julkaisi kuivitetun Carta Marinan. Näin mukaan tulee nyt myös kulttuurimaantiedettäkin, talous- ja sosiaalimaantiedettä.
Suomi esittäytyi siinä vetten, vuorten ja metsien maana, jossa sotilaat kamppailivat, Olavinlinna oli saanut paikkansa ja Viipurin pamauskin oli kuvitettuna. Savonlinnan seutu oli pikemminkin saarten kuin järvien Suomi. Puijolta linkkitornista katsoen moni turisti yllättyy havaitessaan, kuinka Suomi näyttäytyykin saarisena ja teitten löytäminen on taivaalta katsellen vaikeaa. Tänään Vantaalta auton vuokraten turisti voi ajaa läpi Suomen aina Jäämerelle, tapaamatta yhtäkään ihmistä, saati kaupunkeja. Ohimenotiet kiertävät pienet taajamamme taitavasti ne vältellen.
Kaliforniassa tätä paikallinen Suomessa käynyt turisti ihmetteli suuresti ja sanoi vähän pettyneensäkin, kun ei tavannut suomalaisia matkallaan edes tankkauspaikoilla. Nyökyttelin ja sanoin ymmärtäväni ja vertasin Kanadaan ja sen metropolien kiertämistä ajaen läpi mantereen. Yhdysvalloissa tämä ei oikein onnistu. Olen molempia kokeillut, Kanadaa ja Yhdysvaltoja useampaan kertaankin. Afrikka on eri juttu tai Silkkitietä kulkien. Ymmärsi luentoni ja lupaili ottaa opikseen.
Moottoriliikennetiet kulkevat seuraillen pitkiä harjujaksoja ja tällaisen kulttuurimaiseman pilaaminen on lopulta paljon työläämpää kuin Keski-Euroopassa liikkuen. Sen palauttaminen alkuperäiseen asuunsa ei juurikaan muutu, ellei sitten vaadita jääkautta edeltäneiden muotojen palauttamista. Se edellyttäisi Suomen hukuttamista kiirehtien Jäämeren jäiden sulamista. Sitä taas valtaosa maapallon nyt jo yli kahdeksasta miljardista ihmisestä suorittaa koko ajan ilman meidän apuemmekin. Suomen palauttamista takaisin jääkautta edeltäneeseen aikaan ja veden alle.
Tuhannet järvet ja joet yhdistivät, eivät erottaneet saariamme. Tämä oli merkittävä havainto siinä missä saamelaisten tapa liikkua poroillaan. Heille on syytä antaa se arvo, jonka YK ja muut Pohjoismaat ovat kohdallaan jo hoitaneet. He ovat aikanaan asustaneet näitä tornista nähtäviä selkosia. Miljoonia saaria ei voi linnoittaa ja niiden kulttuuri on muuta kuin manner-Euroopan valtioissa. Sellaiset ihmiset ovat olleet myös viikinkeinä pelottomia. Oma sukuni ylläpiti viikinkimallisia veneitä ja purjekuntaa, jonka osakkaat ostivat aironpaikan joko rahalla tai omalla työllään.
Kartalle ruotsalaisten rajaaman maatilan koko muistutti suurehkoa oman aikamme maaseutukuntaa lukuisine kylineen. Sen satamapaikka oli Kallaveden rannalla ja pohjoisrinteet olivat luonnollisesti harjusoraa ja täynnä lähdepaikkoja lampineen. Sisämaan suot ja jyrkät kalliorinteet olivat oivia paikkoja kokoontua mutta myös puolustaa, tähyillä vihollista ja savuja sytytellen, seitoja aiemmin pystyttäen. Saamelaisten aika oli rikasta aikaa sekin. Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat toki ymmärtäneet pyytää heiltä anteeksi kömpelyyttään. Suomessa Pirkka Pekka Petelius. Maalaisliittolaiset kepulaisina ovat tässä muita aina vähän hitaampia.
Maatilan mailta päästiin jokaiseen suuntaan ja tervaporvarit osasivat myös kaskenpolton rinnalla myydä veneille niin arvokasta tervaa. Purjeet tehtiin nekin kuidusta, joka kesti matkat maanosasta toiseen. Tässä ei jääty jälkeen norjalaisista viikingeistä, päinvastoin. Kun vedin kansallista jokiohjelmaa, josta tuli myöhemmin yleiseurooppalainen (Europen Rivers Network) sekä levisi Kiinaankin (Susdev China) mukana oli myös pellavaohjelma, joka opasti meitä kuitujen ja samalla öljypellavan käytössä. Ruotsin kuningas ihastui tästä aikanaan ja oli tekemässä maasta pellavamaata. Pellavan kuitu ei vain purjeena kestä kuten vaikkapa hamppua käyttäen. Öljypellavaa oli taas osattava jalostaa toiseen suuntaan sitäkin. Tämän me osasimme, kun joku ensin toi uudet jalostetut kasvit laboratoriostaan. Näin perustieteestä tehtiin soveltavaa tiedettä jo hyvin varhain ja juuri Suomessa asuen.
Oulussa pidettiin kapakkaa, joka on nyt kaupungin taloksi muutettu ja ainut komeampi rakennelma Euroopan nykyisessä kulttuuripääkaupungissamme. Savonlinnassa julkaistiin lehteä painotaloineen. Se muuttui ensimmäisenä Suomessa digiaikaan 1980-luvun puolella. Helsingissä sitä pilkattiin. Ei pilkata enää.
Täyssinä 1595, Stolbova 1617, Uusikaupunki 1721, Turku 1743, Hamina 1809, Tarto 1920, Moskova 1940 ja uudelleen Moskova välirauha vuonna 1944 muokkasivat kahdeksan rauhanteon rajoina pitkänvihan, isovihan, pikkuvihan aikojen elämäämme ja samalla historialliset maakunnatkin alkoivat saada muotojaan.
Kuitenkin vasta 1809, Ruotsin luovutettua koko Suomen Haminan rauhassa Venäjälle, syntyi Suomen suuriruhtinaskunta. Me siis oikeasti itsenäistyimme jo silloin.
Luostarilaitosta ylläpitäneet joutuivat onnettomuuteen juhannuspäivänä vuonna 1850. Purjekunnan vanhin vene hukkui ja valtaosa sen ylläpitäjistäkin. Näin yksi aika historiassamme päättyi ja uusi koitti uusine innovaatioineen.
Toinen väitöskirjani kuvaa tätä aikaa ja ilmiöitä, ekologista klusteria ja innovaatiopolitiikkaa. Edellinen taas tapaamme rakentaa jokia ja lopettaa se, sekä korjata virheet, käynnistää ympäristöministeriömmekin. Sen olisi suonut tapahtuma jo hiven aikaisemminkin. Ja taas maalaisliittolaiset panivat konservatiiveina vastaan. Saivat Kekkosesta itselleen sopivan tulenkantajankin. Alkoi suomettumisen kausi.
Maan läntinen raja Tornionjokea ja Muoninonjokea pitkin oli jo nykyinen rajamme, mutta itäinen raja alkoi elää ja Tarton rauhanteon jälkeen se oli leveimmillään, ja myös Petsamo tuli osaksi itsenäistyvää Suomea.
Vielä Moskovan rauhassa 1940 Petsamo kuului Suomeen, mutta vuoden 1944 välirauhassa päädyttiin nykyisiin rajoihimme ja samalla yhteys Jäämereen katkesi. Sellainen raja ei ole luonnollinen lainkaan napapiirillä eläen.
Aidot saamelaiset ja kulttuurinsa säilyttäneet voisivat ylittää omat rajamme ja pyrkiä yhtenäiseen Jäämeren alueen hoitamiseen. Niin vaikealta kun se luoteis- ja koillisväylän varsilla saattaa aluksi tuntua. Se voisi kuitenkin olla meidän kaikkien yhteinen päämäärä. Tuon Venäjän puoleisen väylän purjehti ensimmäisenä suomalainen retkikunta. Se oli uskomaton teko tuon ajan välineillä. Nordenskiöld ja monet muut Jäämeren purjehtivat olivat erikoista väkeä. Heihin tuli tutustua jo opiskelun alkuvuosinamme ja kirjoittaa kirja ”Kansalainen Klasomenesta” jo 1970-luvulla. Ikävä kyllä sen julkistiin Saksassa vasta vuosikymmeniä myöhemmin nimellä ”Arctic Bablylon 2011”.
Olen joutunut yhtenään turvautumaan saksalaisiin, espanjalaisiin, britteihin ja jenkkeihin, joskus aiemmin myös venäläisiin. Afrikkalaiset ja australialaiset ovat oma lukunsa siinä missä japanilaiset ja kiinalaiset. Puhuvat kadulla kulkien Lenin näköisestä miehestä ja usein pysäyttävätkin. Taiteilijoitten kadut ovat aina ne mieluisimmat kongressikaupunkeja kolutessa ja viikonlopun viettopaikkoinani. Noin kolmasosa elämästä on mennyt näillä matkoilla ja lentokentillä vanheten. Nykyinen etätyö kokouksineen on helpottanut tätä putkessa istumista. Moni opiskeli sitä vasta pandemian aikana ja hyvä kun opiskeli.
Me todellakin osasimme purjehtimisen taidon. Kun synnyin, äitini vei minut ensimmäisenä järvelle. Olin menettänyt aikanaan Kallaveteen juhannuspäivänä 1850 sekä isäni että äitini suvun avainhenkilöt. Sen menetyksen tajusi vasta paljon myöhemmin omia juuriaan tutkien. Tuo aika oli rikasta mutta samalla myös kovaa ja aggressiivista elämää ja etenkin suvun naisille.
Aloitan muistelmani tällä tapahtumalla ja lopetan ne myös tähän tapahtumaan (Cluster art and Art of Clusters 70 years). Se kun muutti kaiken myös maamme historiassa. Tämäkin kirja painettiin Saksassa ja paikassa, joka juhlii vuosittain tuhatvuotisen luostarilaitoksensa historiaa. Juhlia on järjestetty alkaen vuodesta 1951. Se on samalla vuosi, jolloin synnyin. Pandemia siirsi juhlintaa vuonna 2021. Meidät oli suljettu Suomessa kotiarestiin hallituksemme toimesta. Se oli viisas päätös. Jokainen päivä voi olla juhlapäivämme.
Valtakuntien rajat ovat loogisia vain historian kautta tulkiten. Kaikki johtuu menneisyyden päätöksistä, eivätkä rajat noudata suinkaan oikeana tai luonnollisena pidettyjä. Sama pätee valtioiden sisällä olevia rajoja; meillä kuntien, läänien, maakuntien rajojamme.
Niillä ei ole toki mitään tekemistä oman aikamme liikkumisen ja vaikkapa työpaikkaliikenteen, pendelöinnin, palvelujen optimaalisen saavutettavuuden ja ihmisten sijainnillisen optimoinnin kanssa. Muuttoliike muuttaa optimaalisia rajoja kaiken aikaa.
Näin optimaaliset lokalisaatioteoriat, sijaintiteoriat, ovat aina olleet alan tieteen sovelluksina Suomessa turhia, kun niitä ei noudateta yhdyskunta- ja aluesuunnittelussa lainkaan. Poliitikoilla ovat omat rajansa, josta he keräävät äänensä. Ne äänet ovat siten äärimmäisen kalliita. Suomessa näistä rajoista on viimeksi käyty poliittista kädenvääntöä alue- ja sotevaalin yhteydessä. Yhden pienen puolueen poliittiset tavoitteet voivat vaikuttaa vuosisatoja ja pilata koko kansakunnan vaurauden ja kulttuurin rikkauden.
Näin syntyi kompromisseja, uskomattoman kalliita ja keinotekoisia ratkaisuja. Ranskalaiset kartoittajat olisivat hoitaneet rajat kokonaan toisiin paikkoihin. Sama pätee tämän ajan tiedemiehiä, jotka osaavat hakea hallinnollisesti ja saavutettavuusluviltaan optimaalisimmat rajat mutta muistaen myös jo valmiit tekniset ratkaisumme teineen ja siltoineen, hallinnollisine keskuksineen ja palveluineen, lokalisaatioehtoineen.
Tämä pätee myös nyt toteutettua maakuntahallintoa ja sote ratkaisuja, joissa vanhat karttaharjoitelmat ovat sidottuja vuosisataisiin kunta- ja maakuntarajoihimme. Niitähän ei kuuluisi olla lainkaan oman aikamme teknologiassa ja väestön liikkuessa kaiken aikaa välittämättä näistä menneen maailman rajoistamme tuon taivaallista.
Nykyisin ne ovatkin lähinnä poliittisia rajoja ja tärkeitä myös paikallisille medioille poliitikkojen rinnalla niitä hyödyntäen. Näin Lahti ja Päijät-Häme idässä yhdessä Hämeenlinnan kanssa on vienyt konkurssiin läntisen osan Hämettä Lounais-Suomessa jne.
Näillä alueilla talousalueina ei ole mitään tekemistä keskenään. Kuitenkin niiden lahtelaiset poliitikot edustavat mukamas jostakin syystä Forssaa mutta samalla myös Lounais-Hämeelle tärkeitä alueita Someron ja Loimaan suunnalla. Köyhyys ja kurjuus syntyy ikivanhojen rajojen väärästä paikasta ja huonopäisestä hallinnostamme. Joskus kaikki muuttuu onnettomuuden tai sodan seurauksena.
Sellainen edustus ei ole uskottavaa ja vain koska vaalipiirirajat nyt ovat menneen maailman tuotteitamme. Nykyisin puhutaan kehityskäytävistä ja nelostien, viitostien tai kolmostien käytävät ovat kovin kaukana kakkostien tai ykköstien käytävistämme. Miten kokonaan väärän itäisen käytävän poliitikot ja talouselämä olisi mukamas uskottavasti edustamassa ja auttamassa läntisen alueen ja käytävien varsille jääneitä satakuntalaisia Lahden suunnalta?
Näin vanhoja karttoja ja uskomuksia käytetään petoksen ja petoksen petoksen välineinä. Siitä syntyi oma tieteensäkin populismina ja retoriikkana, kykynä valehdella uskottavasti ja tunteisiin vedoten, karismaattisesti näytellen ja medioita hyödyntäen. Samalla poliittinen uskottavuus katosi ja puolueita on syntynyt jo yli 20 kun Kiina ja Yhdysvallat näyttävät selviävän yhdellä tai kahdella.
Historiallisten alueittemme merkitys on käytännössä ikivanhasta hallinnon ylläpidosta johtuvaa ja näin myös poliittista peliä, jossa emotionaalista kunta- ja maakuntahenkien ylläpidosta syntyvää ajattelutapaa vielä yksinkertaistetaan tunnesisältöisellä viestinnällä, populismilla ja maakuntalehden levikin rajoilla. Kyse on samalla ikivamoista stereotypioista ja niiden markkinoinnista. Kiinan muurin kaltaisesta, mutta paljon köyhemmällä kulttuurilla perustellen.
Siinä sepitteellistä alueidentiteeteistä syntyvää stereotyyppistä ilmiötä käytetään hyväksi äänten kalastelussa mutta myös mainonnassa ja myynnissä. Näin nämä kaksi vallan vahtikoiraa alkoivat operoida yhdessä ja muodostui uusi vallankäytön muoto ja sen kapitalismi, jota ei valvonut enää kukaan. Näin vanha establisment Yhdysvalloissa löi kättä uudelle trumpismille, petoksen petokselle. Venäjällä tämä ilmiö vaati sotaa ja julmuuksia Ukrainassa. Ukrainalaisten uhri menneen maailman painajaisille on uskomatonta vuonna 2022 sitä seuraten.
Yhdysvaltain vaaleissa tämä on vielä koomisempaan kuin Suomessa vaalijärjestelmän seurauksena. Emootiota korostetaan vielä henkilökohtaisilla loukkauksilla, jossa media on koko ajan mukana ja taitava manipuloija sen hyödyntäjänä. Mediayhteiskunnan ilmiöt ovat oman aikamme ongelma ja tapa muuttaa tiede ja sen saavutukset median ja sen omistajan tarkoitusperiä palveleviksi.
Suomalainen toimittajapari tekee siitä jopa kirjan “Mies kuin Amerikka” ja se myy hyvin siinä missä vastaavaan emootioon rakentuva Jari Tervon julkaisu sekä viimeisin Vesa-Matti Loirin tapa kertoa, kuinka hän ei ole “uskovainen hörhö” vaan “hörhö, joka uskoo”.
Niillä on todellakin selvä kaupallinen ero, jonka moraalinen hinta on hirvittävä. Nobelistimme Yhdysvalloissa teki tästä yhtenään “tyhmiä” kysymyksiä, joihin moraalisesti rapautunut “establisment” joutui vastaamaan.
Oleellista on, otatko Nobelin vastaan vai teetkö, kuten jotkut lahjomattomat tekevät, et ota. Kirjallisuuden Nobelin saaneelta odotan tätä jälkimmäistä ratkaisua. Täydellistä vaikenemista. Ajattomassa ja paikattomassa maailmassa näiden ratkaisujen hinta on uskomattoman korkea ylläpidettäviksi ja rajoittaa niin taloudellista, sosiaalista kuin kulttuuristakin taloutemme optimaalista ylläpitoa ja paikallista sekä kansallista, globaalia vaurastumistamme. Hybridiyhteiskunnan kouristelu on oman aikamme surullisin ilmiö jatkuessaan vuosikymmeniä.
Sama toki pätee siellä, missä tänään soditaan verisesti ja rapautetaan vanhan Babylonian talouden rakenteet Irakissa, Syyriassa ja Iranissa. Ilmiö on vain siirretty tänään myös arktiseen Babyloniaan (Arctic Babylon 2011, 2015). Sosiaalisen median talous ja strategia levisi kirjana maailmalle mutta ei Suomeen. Samoin ennen sitä Agropolis strategia kirjanani. Kanta-Hämeessä se aiheutti vain paikallisten kyläseppien riidan, maailmalla syntyivät suuret strategiset ratkaisut. Googlatkaa ja ihailkaa.
Kuten kirjoitin jo vuosikymmen takaperin ja kirjan julkaisu Suomessa estettiin sen rikkoessa kaupallista mediaamme ja sen pelisääntöjä (establisment), käytettäessä sumeilematta valtaa ja sen ikivanhoja uskomuksiamme pönkittäen. Ne kun oli opittu jo Aku Ankkaa lukien eikä Valitut Palat tuoneet siihen juurikaan lisävalaistusta. Venäläinen kirjallisuus on sekin kahden kirjailijan vuoropuhelua. Kumman mahdat valita, Tolstoin vai Dostojevskin.