22.12.2011-24.12.2022
Jouluaaton blogini ja essee on lainattu vuosikymmenen takaa vuodelta 2011. Olen sen kirjoittanut aamuyön tunteina aaton aattona, nyt aattoaamuna. Samalla toivotan kaikille lukijoilleni rauhaisaa joulun aikaa sekä lämmin kiitos menneestä vuodesta. Se oli meille monella tavalla raskasta jatkoa edelleenkin jatkuvalle pandemialle.
Yleensä pandemiat ja rutot seuraavat sotia, ei päinvastoin. Niitä on pyritty myös salaamaan juuri samaan aikaan käytävien sotiemme vuoksi. Espanjantauti sen sijaan tuli tutuksi espanjalaisten medioitten toimesta. Mediat Espanjassa uskalsivat aiheesta kirjoittaa ja syynä oli pysyttäytyminen sodan ulkopuolella.
Se että joudut syntipukiksi ja saat nimesi historiaan, ruton levittäjänä, voi johtua myös siitä, että satut olemaan viaton uhri ja ulkopuolinen. Ukraina on syytön sotaan, joka kantaa sen nimeä. Mediayhteiskuntamme nimet ja käsitteet sekä niiden käyttö voivat myöhemmin merkitä leimautumista johonkin sellaiseen, joka tekee viattomimmasta suurimman syntipukin.
Kristinuskon sanoma ja Jeesuksen elämä muistuttaa tästä meitä kristittyjä. Oppi on siten kaiken aikaa erityisen ajankohtainen ja haastava. Se että oppi on uskonnoista levinnein ja menestynein, johtunee osin tästä myös vuonna 2023 ajankohtaisesta sanomasta. Se sopii erityisen hyvin juuri mediayhteiskunnan otsikoihin.
Venäjällä tsaari huolehti jo Pietari Suuren aikoina kirkon aseman rapauttamisesta ja alistamisesta. Se jatkui myöhemmin bolsevikkien alkaessa vainota kirkkoa. Putinin tapa samaistua näihin vallankäyttäjiin on ollut leimallista sille ilmiölle, jota Putin on kutsunut erikoisoperaatioksi ja samalla käsiteen sota käyttäminen tuomittiin rikoksena.
Tänään Putin puhui itsekin sodasta ja sen saamista käänteistä tavalla, joka kertoo kuinka mytomaaninen, sairaalloisiin valheisiin peitelty tapa vältellä totuutta, vaihtuu lopulta juuri joulun alla myös Pietari Suurta esittävän Putinin havaitsemana sodaksi.
Ei ole epäilystä, etteikö myös tulevaa vuotta leimaa sota Euroopassa ja sen saamat käänteet. Kirjoitin aiheesta kirjan vuonna 2011 nimellä ”Arctic Babylon 2011” ja myöhemmin toisen osan ”Arctic Babylon 2015”. Olisiko nyt kolmannen osan vuoro? Arctic Babylon 2022 vai ehkä sittenkin 2023.
Talvipäivän seisaus on ollut monelle kulttuurille talvijuhlan aikaa. Germaaninen talvijuhla ja sen englanninkielinen “yule” asettuivat samaan hetkeen kuin roomalaisten Saturnia ja “Sol Invictus”, voittamattoman auringon päivä. Syyrialaisperäinen aurinkojumalan ja Jeesuksen syntymän juhla siirtyivät noin 350-luvulla kirkon hallinnollisena käskynä samalle päivälle. Tiedossa ei vielä tuolloin ollut se, millainen lasten ja rakkauden juhla joulu tulisi olemaan, jossa pääosa on lopulta ihmislapsen uteliaisuudella. Tai miten viattomuus ja uhri sopivat myös vuoteen 2022 tai omien sotiemme aikoihin, talvisotaan 1939.
Nuutinpukki
Jeesuksen syntymästä kerrotaan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Kumpikaan ei mainitse syntymän ajankohtaa. Luukas kertoo kuitenkin paimenten olleen laiduntamassa öiseen aikaan, jolloin tuolla alueella joulukuussa oli kylmää ja eläimet talvisuojassa. Näin tuo hetki tuskin oli keskitalvi.
Kun gregoriaanisessa kalenterissa loikattiin kerralla lokakuun 15. päivästä 1582 lokakuun 25. päivään, moni ortodoksinen kulttuuri jäi juhlapyhissään vanhaan juliaaniseen kalenteriin. Niinpä esim. Venäjällä joulu jäi 7. tammikuulle, kun sen olisi kuulunut olla katolisessa maailmassa 25. joulukuuta. Suomessa kulttuurit ovat integroituneet ja ortodoksien joulu on samaan aikaan kuin luterilaisten. Venäjällä Joulupukki vierailee siis 7. tammikuuta ja Pakkasukko vuoden vaihteessa. Pyrkimys muuttaa pieni osa kommunismin unelmasta todeksi on uskon kautta onnistunut. Liittyykö toinen ikään kuin ”erikoisoperaatioon” ja toinen on sitten jo oikealla nimellä kutsuttua sotaa.
Suomessa joulu ja sen perinteet liittyivät kekriin, joulupukki nuutinpukkiin tai kekripukkiin. Nälkävuosina ja -talvina kekripukki muistutti keripukkia. Nuutinpukit olivat pukin taljaan kätkeytyneitä nuoria, keräten joulun tähteitä nälkäänsä, pukeutuneita pakanallisen ajan hedelmällisyysriiteistä tuttuihin tamineisiin olkipukkeina, sarvineen ja turkkeineen, muistuttaen samalla talvipäivänseisauksen valon vapautumisen juhlasta. Pukki oli kauan karikatyyri eläimestä ja sen hidas muuntautuminen kohti nykyistä asuaan on monen kulttuurin tuotetta. Siinä riidat ovat uudistaneet vanhat luutuneet ihmismielen tunteet. Tänään käytettäisiin käsitettä ”eskaloituminen”. Me varomme käyttämästä liian selkeitä käsitteitä ja kaunistelemme. Ydinasein käytävä sota on toistaiseksi vain pelote.
Sanctus Nicolaus
Näistä vanhin vie 300-luvulle ja Myran piispaan, pyhään Nikolaukseen (Sanctus Nicolaus) Anatoliassa Turkissa. Nikolaus Barisealainen oli hyväntekijä, merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimys. Hänessä yhdistyi ensimmäisen kerran joulun kaupallisuus, lasten juhla, eroten eri kulttuurien keskitalven pakanallisista perinteistä ja juhlamenoista. Kansojen väliset myrskyt ja itsekkyys korvattiin tasaisuudella ja turvalla, rauhalla. Joulun kuuluisi olla myös Venäjällä rauhan juhla. Erikoisoperaatio on eri asia putinismissa pitäytyen, mytomaninan ja eskapismin tuotteina. Kirjani ”Teesi, antiteesi ja synteesi – Mytomania, eskapismi ja putinismi” kertoo siitä enemmän.
Siinä paikallaan olevat kulttuurit, maata viljelevät, rauhoittivat paimentavia ja aggressiivisempia kulttuureja. Toinen toi dynamiikkaa, toinen hallinnon. Juhlat ja jumalkuvat, yhteinen yhteiskunnallinen filosofia, oli sekin monen kompromissin tulosta. Nyt Ukrainassa palattiin tähän menneitten vuosisatojen kulttuuriin. Sitä ei Euroopassa osattu odottaa enää 2000-luvulla tapahtuvaksi.
Lasten suojeluspyhimyksenä Nikolaus tunnettiin etenkin Hollannissa, josta “Santa” -hahmo levisi hollantilaisten mukana Yhdysvaltoihin. Tausta nimelle löytynee hollanninkielisestä Sinterklaas -nimestä. Martti Luther olisi halunnut muuttaa käsitteen lähemmäs itse Kristusta ja Christkind-juhlaa. Saksassa esiintyvä “Kriss Kringle” joulupukin nimityksenä on tätä perintöä.
Syntyi kaksi kulttuuria, jossa toisessa oli kyyneliä ilman surua ja toisessa surua ilman kyyneliä. Toinen niistä siirtyi arjalaisten mukana Intiaan ja Pakistaniin, hindulaisuuden veda -oppina. Kumpaa Venäjä edustaa ja putinismi, jääköön historian tulkittavaksi.
Merry Old Santa Claus
Suomessa keskitalven naamiohahmot; nuutinpukit, kekripukit ja olkipukit alkoivat vaihtua kerjäläisistä lahjoja jakaviksi hahmoiksi 1800-luvun alussa. Oljet ja harmaa turkki, hedelmällisyysriitit, pukin eläintä jäljittelevä hahmo, säilyivät kuitenkin kauan vielä senkin jälkeen, kun Kris Kringle (Chrisringle) ja Pyhä Nikolaus hahmot olivat yhdentyneet Yhdysvalloissa. Lyhin tie kahden sydämen välillä oli lopulta sielläkin suora viiva. Millainen viiva vedetään jatkossa Venäjän ja muun Euroopan välille?
Pilapiirtäjä Thomas Nast kehitti oman näkemyksensä Joulupukista hieman sen jälkeen kun philadelphialainen kauppias oli vienyt pukin kauppansa katolle ja savupiippuun. “Merry Old Santa Claus” alkoi saada nykyisen asunsa juuri kun eri uskonlahkot olivat sen liki hävittäneet ahdasmielisyydessään.
Haddo Sundholmin Coca-Colalle tekemä joulumainos oli jo hyvin myöhäistä vaihetta vuonna 1931. Siinä pukki sai lopullisesti punanuttuisen, valkopartaisen, pyöreävatsaisen ja hyväntahtoisen vanhan miehen olemuksen. Joku voisi puhua opin eskaloitumisesta kaupallisempaan muotoon.
Kotipaikaksi sovittiin pohjoisnapa, pohjoinen Kanada, Grönlanti, Taalainmaa ja tietysti Korvatunturi ja Suomi. Niilo Tarvajärvi olisi voinut pohtia paremmankin paikan kuin tiettömän taipaleen takana olevan itärajamme ja sen Venäjän puoleiset tunturit. Tarvajärven pohdinnan taustalla oli joko pelkkä lapsekas havainto tai poliittinen pohdinta rajojemme tulevaisuudesta.
Epäilemättä, joulupukki, Suomen maabrändi numero yksi, jolle ei löydy globaalia kansainvälistä osaamista edes nettimaailman sosiaalisissa medioissamme, on tumpeloinnissamme osoitus kansakuntamme luonteesta.
Toinen syy löytynee suomalaisen pukin kaksijakoisesta kulttuurisesta historiasta ja kovin myöhäisestä muuttumisesta myhäileväksi lahjojen jakajaksi pikkuriettaasta kerjäläisestä, Nuutinpukista. Itsekkäät arvot kannattavat rakkauden sanomaan kehnosti uudessa sosiaalisten medioitten monen paradigman ja hybridiyhteiskunnan maailmassa, uudessa kansalaisten itse valtaamassa mediayhteiskunnassamme.
Viattomien lasten päivä
Keskitalven juhla alkoi Suomessa pakanallisena aikanamme talvipäivän seisauksesta ja jatkui aina Nuutinpäivään 13. tammikuuta. Vielä ennen vuotta 1774 kirkollisia pyhiä oli useita ja niistä käytettiin nimitystä, jotka säilyivät aina omaan aikaamme pikkupyhinä tai arkipyhinä. Kaupallisuus löysi niille sopivaa käyttöäkin.
Apostoli Johanneksen pyhä ja viattomien lasten päivä lisäsivät juhlapyhät neljään. Kuningas Kustaa III oli kuitenkin havainnut, kuinka rahvas laiskistui pyhien aikana, ja hän vähensi ne kahteen. Kuningas unohti vanhan viisauden, kuinka halutessaan omistaa ei saa vaatia. Suomi ja rahvas käänsivät selkänsä kuninkaalle. Oman aikamme poliitikot osaavat jo ammattinsa.
Suomalaisessa kansanperinteessä kuitenkin jouluaika alkoi kauan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkui Nuutin päivään 13. tammikuuta. Tästä syntyi monen muistama loru “Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.” Jos kuninkaalla olisi ollut käytössä internet ja puhelin, hän olisi voinut kertoa siinä, miten kaunis, ahkera ja lahjakas kansa suomalaiset ovat, puhelimessa. Se olisi pelastanut pahimmalta. Sakari Topelius osasi tämän ja Runeberg, monet kansallismieliset nationalistimme. Poliittisten liikkeitten aikana ilmiö on tänään osa sosiaalisen median elämää.
Dies Natalis Domini
Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä “Dies Natalis Domini”, joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Tästä syntyvät tuttu italian “Natale”, portugalin “Natal” ja espanjan “Navidad” mahdollisesti myös ranskalaisten “Noel”. Tosin ranskalaisten kohdalla mahdollista on myös käsite “novel”, hyvä sanoma. Novellikirjailija on siis hyvän sanoman tuottaja. Kuka uskoisi? Hyväsanoma on nykyisin muutama sana ja huutomerkki.
Joulu, ja etenkin joulupukki kaupallisena ilmiönä, on saanut myös kritiikkiä. Coca-Cola mainoksista syntynyt henki ja siitä muistuttaminen elää tässä kritiikissä, olkoonkin että Yhdysvaltain Santa Clause, iloinen koristeellinen ja muhkea joulun lähettiläs, anglosaksisten maiden “Ho! Ho! Ho!” huudahtelija, lentävin poroin liikkuva savupiippujen nuohoaja, sukkien täyttäjä, ei ole ainut laatuaan. Jotkut kuitenkin rakastavat juuri Mikki Hiirtä enemmän kuin mitään muuta.
Itävallassa talous saatetaan kuriin euroalueella Nikolauksen mukana kulkevan Mustan Pekan serkun, Krampus-paholaisen avulla. Krampus kuljettaa mukanaan tyhjää hiilisäkkiä. Jo ennen joulua 6. joulukuuta suoritetaan katselmus, jossa joko annetaan kilteille lapsilla ennakkolupaus lahjoista (makeisia ja hedelmiä) tai sitten ei yhtään mitään. Pahimmat lurjukset suljetaan hetkeksi hiilisäkkiin. Nämä hiilisäkkiin suljetut ovat myöhemmin kansakuntansa kermaa politiikassa ja taloudessa. Moni ei tätäkään tunne ennen liittymistä oikeaan puolueeseen.
Juuri tältä suunnalta maailmaa on Christkindl -perinne, jossa “Jeesus-lapsi” tuo lisää lahjoja taloon. Kukaan ei toki tiedä miltä hän näyttää. Tässä tarinassa on yhtymäkohtia hindujen niin jumalkäsitykseen kuin elämän neljään päämäärään: artha, kaama, dharma ja moksa. Neljä päämäärää on kokonaan muuta kuin kolikon kaksi puolta. Liberaali tai konservatiivi, talousvasemmalla tai oikealla. Kyllä siitä todellakin nelikenttä syntyy meilläkin.
Samalla myös tiedemiesten yhteiskunnan neljään faktoriin sekä Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeihin, neljään kertomukseen. Jeesuksen myötä monoteismista, mutta myös dualismista, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, jossa Isän ja Pojan ohelle oli myös Pyhä Henki sekä kaikki samaa jumaluutta. Tämä askel oli valtavan pitkä traditionaalisille kulttuureille, niiden uskonnoille ja tieteelle, filosofialle. Kolikolla oli myös kolmas puolikin.
Kohti brahmania
Kaikki ihmiset etsivät arthaa, aineellista ja henkistä omaisuutta, hyvinvointiyhteiskuntaa, osa kuitenkin jo aistillisia ja sosiaalisia nautintoja ja karmaa, vanhemmiten oikeudenmukaisuutta, velvollisuutta ja henkistä oppia, dharmaa. Perimmäinen päämäärä (moksa) on jälleensyntymisen kehästä, karmasta, vapautuminen ja siirtyminen brahmanin yhteyteen, jota sitäkään ei kuvata muuna kuin yhteisenä maailmansieluna.
Yhtymäkohdat hindujen vedaoppiin ja arjalaisten ikivanhoihin rigveda kirjoituksiin tulevat niinkin kaukaa kuin Induslaakson kulttuurista, jolloin uskonnon, oman filosofiansa, toivat sinne mukanaan maahan muuttaneet arjalaiset noin 3500 vuotta siten. Tuolta ajalta on myös vaikkapa hindujen pyhä hakaristi. Saksassa sen pilasivat fasistit toisen maailmansodan aikana.
Toki tuon varhaisemman ajan arjalainen vedaoppi poikkesi oleellisesti tämän päivän nykyhindulaisuudesta. Hindulaisuudessahan kaikki uskonnot ovat “oikeita” ja mm. Jeesus merkittävä profeetta, joita aika ajoin maailma tarvitsee ravistelijoiksi ja herättäjiksi.
Hindulaisuus ei ole maailman kolmanneksi laajimpana ja vanhimpana uskontona yhtenäinen oppijärjestelmä, vaan rikas suuntaus useita filosofioita, kirjoituksia ja myös rituaaleja. Sen alkuperä on kuitenkin muinaisessa veda-kulttuurissa. Sitä voi ihailla niin kauan kuin ei tunne sitä liian hyvin. Arthur Schopenhauer oli tästä elävä esimerkki Hegelin kanssa kisaillen, eristäytyen pieneen kotikyläänsä, kiroten saksalaisia pilaamassa kulttuurit, minne ikinä menivätkin. Ei hakaristi ole ainut tapaus ensinkään.
Pakkausukko
Itä-Euroopassa Jeesus-lapsi pyrittiin korvaaman lahjan antajana Neuvostoliitosta tuodulla Pakkasukolla. Dualistinen vaihe, jossa mukana oli kaksi erilaista näkökulmaa lahjojen jakajasta, lopetti Antonin Zapotokyn vuoden 1952 joulupuhe, jossa kapitalistinen Jeesus muistutti köyhiä siitä, että heidän paikkansa on tallissa.
Nykyisin amerikkalaista joulupukkia vastaan kampanjoidaan uusin välinein, jolloin suomalaiselle joulupukille tämä tarjoaisi valtaisan mahdollisuuden. EU:n sisällä syntynyt suomalainen tapa hahmottaa globaalia maailmaa uudesta näkökulmasta on vahva näyte uuden joulupukin ilmeestä. Ei pelkkä tyhjän hohottaja ja höttöä kansalle tarjoava poliittinen eläin, susi lampaan vaatteissa. Kansakuntien kanssa ei voi hassutella.
Father Christmas vai Pere Noel
Brittien pukki ei poikkea juurikaan Yhdysvalloissa tavattavasta. Takan reunukselle tulee toki asettaa sukkien ohella lasi sherryä, jotta “Isä Joulu”, Father Christmas, voi vähän rentoutua ennen seuraavaa lentoa samalla joulupiirasta nauttien.
Ranskassa “Isä Joulu”, Pere Noel, laskee alas taivaasta ja sitä edelsi 1800-luvulla eri maakunnissa asuvat täti Arie, ukko Chalende, Barbassionne tai Olentzaro.
Ruotsalaisten pukki on yli 400 vuotta vanha tonttu, Tomten. Joulupukkina tämä ei voi kilpailla suomalaisen oikean pukin kansa Moran kaupungin Gesundan kylästä. Glögikulttuurimme on lähtöisin kylläkin juuri sieltä.
Tontut ja aputontut ovat nekin sieltä meille tulleita ja muistuttavat yhteisestä historiasta. Suomenruotsalaiset ovat toki omaksuneet myös Julgubben, “Joulumiehen”. Siinä on mukana sellaista rakkautta, joka muistuttaa jo liki mielisairautta, Platonia lainaten.
Norjalaisten Julnissen on Oslonvuonon rannalla elelevä Dröbakan asukki. Porojen sijasta hän käyttää vuonohevosia ja on alkanut muuttua vähin erin hänkin pyöreä vatsaiseksi ja punaposkiseksi Amerikan löytäjäksi ennen Kolumbusta.
Grönlannin pukki on Tanskassa kokoontuneen maailmankokouksen tulosta vuodelta 2003 ja korostaa vaimonsa sekä seitsemän lapsensa kanssa perhearvoja. Kun vaimo ottaa siellä komennon, vihasta voi tulla lopulta iloa. Naiset poliitikkoinamme ja ministereinä ovat sukua tälle ilmiölle. Hyvin nuori ilmiönä.
Nuttu nurinpäin käännettynä
Saksassa ja Venäjällä tavataan kahta pukkia tai tämän ohella pakkasukkoa, riippuen perheiden taustasta joko katolisina tai luterilaisina sekä suhteesta ortodoksiseen kirkkoon. Sama toki koskee kaikkiakin kulttuureja, jossa vallalla on useita uskonnollisia tai maailmankatsomuksellisia, lähinnä dualistisia, epäkypsiä yhteiskunnallisia näkemyksiä. Juuri tämä kypsymättömyys on ongelmana pelottavin ja tuo mieleen valheet, mytomanian sekä pakoilun eskapismiin. Siinä on putinismin ainekset vastaisi Hegel.
Oleellista kuitenkin on, että suomalainen pukki saa noin 190 valtiosta joka vuosi yli puoli miljoonaa lasten kirjettä ja että lähin kilpailija Grönlannissa saa niitä vain 200 000. Määrä voisi olla tänään, internet ympäristössä, toki kymmenissä, sadoissa miljoonissa.
Eniten suomalaiset ovat tehneet markkinointityötään Isossa-Britanniassa, Puolassa ja Japanissa. Tai näissä maissa se on ollut menestyksekkäintä kirjeiden lukumäärällä se laskien joulupukin toimistossa Rovaniemellä. Joihinkin kortteihin on kirjoitettu Muhammed Hafisin viisaus “Tämä maailma ei sinua vahingoita, sanovat he, jotka kulkevat rakkauden polkuja.”
Hyvää Joulua