Hullut vuodet vaativat hulluja ihmisiäkin
Stereotypioiden historia on samalla putinismin historiaa ja kuvaa, kuinka mediayhteiskuntamme voi nostaa yhden henkilön liki 10 miljardin ihmisen joukosta ydinasepelotteineen aiheuttaen Euroopan hullun vuoden sitten Kuuban kriisin.
Myös silloin taustalla olivat ydinasein lastatut laivat, ydinasepelote ja niiden siirto Neuvostoliiton toimesta Yhdysvaltain rannikolle Kuuban saarelle.
John F. Kennedy uhkasi vastata ydinasepelotteeseen ja venäläiset ydinasein varustetut sukellusveneetkin tekivät omat johtopäätöksensä ja yhteenotto ydinasein jäin meiltä kokematta.
Sitä kutsutaan hulluudeksi ja kauhun tasapainoksi ja se edellyttää a) riittävän julmia aseita hävittämään meidät tältä planeetalta sekä b) riittävän moraalittomia aseiden käyttäjiä kauhun tasapainon kääntyessä Euroopassa hulluudeksemme, mielenvikaisiksi teoiksi.
Kirkon polttaja on pienen yhteisön sisällä vaaraton sairas ihminen tämän rinnalla ja myös hoidettavissa.
Kun Euroopan hullu vuosi 2022 nyt päättyy, johtaako sen kokeminen yhden aikakauden päätymiseen ja samalla onko se ennustamassa jonkun kokonaan uuden aikakauden alkua? Siis kuten vaikkapa vuodet 1789, 1848, 1968 jne., jotka mainitaan historiankirjoissamme käännekohtana, jolloin kaikki muuttui.
Näin Helsingin Sanomat pohtii avustajanaan professori Laura Kolbe ja aiheena kirjani otsikko ”Euroopan hullu vuosi 2022”. Lehti haluaa tähän vastausta Kolbelta (HS 31.12.2022). Onko tämä vuosi 2022 jopa niin kauhea kuin tutut Euroopan hulluiksi vuosiksi ”Annus horribilis” kutsutut vuodet historiassamme, lehti tiedustelee historioitsijalta.
Ikään kuin ilman ydinaseita eläneet, vain vajaata kymmentä prosenttia nykyihmisten määrästä olevat ja kiväärin torrakoiden kanssa, usein edestä ladattavien, tai keihäin varustetut, olisivat jotenkin samantasoinen kauhu kuin hullun vuoden 2022 eurooppalaiset ohjukset, venäläiset ja amerikkalaiset sekä heidän käytössään olevat aseet, ydinaseet ja kemialliset sekä biologiset aseemme. Ovatko toimittajat tulleet hulluiksi? Miten Laura Kolbe voi vertailla näitä aseita ja ihmismassoja sekä menneitten vuosisatojen tapahtumia ja ”hulluja vuosia” toisiinsa??
Vai onko kyseessä oman aikamme tapa uutena mediayhteiskuntanamme liioitella tai sivuuttaa nämä ilmiöt todeten, kuinka kyseessä on ”uusi normaali” ja ”vanha normaali” ohitetaan olan kohautuksella näitä aikamme puppusanoja käyttäen ja viljellen viihteenä.
Näin vanha ja uusi kulkevat rinnatusten ja ovat myös molemmat normaaleja ilmiöitä menettämättä paikkaansa ”uutena” ilmiönä mutta vain rinnakkain esiintyen ja varoen loukkaamasta niiden poliittista tai kulttuurista merkitystä. Professoreiden suhteellisuuden tajua tai mielikuvituksen rikkautta.
Ilmiö on tuttu luonnosta ja sen sukkessiolinjoista, hitaammasta kehityksestä ja rinnakkain esiintyvistä nuoremmista ja ikivanhoista muodoista ja rakenteista, jotka esiintyvät sulassa sovussa ja rinnatusten. Ikään kuin jokiuomat ja niiden laaksot, alkupään vähemmän kuluneet muodot ja aggressiivisemmat, energiaa kuluttavammat rakenteet, jotka lähestyessä merta muuttuvat deltamaisiksi kolmioiksi samalla mutkitellen.
Samalla varoen turhaa energian kulutusta ja jättäen jälkeensä viljavat maat ja metropolien synnyinsijat, makkarajärvet ja muodot, joista vaikkapa aikanaan pyhä hakaristi sai alkunsa sekin mutta pilattiin sitten lainakäytössä fasistien toimesta Saksassa. Nyt sitä ei voi käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan, ellei asu Intiassa. Aivan kaikkea saksalaiset eivät ole vaelluksillaan pilanneet oppeineen. Sen sijaan jäiden sulaessa ne hukkuvat taatusti siinä missä valtaosa metropoleistamme.
Meillä on taipumusta hakea vertailukohteita ihmistieteille ja historialle, joskus myös poliittiselle- ja kulttuurimaantieteelle luonnonmaantieteestä ja samalla tehdä vääriä ja virheellisiä ratkaisuja käyttäen kovin hätäisiä kuvauksia. Näin myös oman aikamme merkityksestä ja vuoden vaihtumisesta järisyttävänä ilmiönä, ikään kuin sota olisi jotenkin poikkeuksellinen ilmiö Euroopassa. Näinhän ei ole, päinvastoin. Sen sijaan nyt käytössä olevat aseet ja teknologia ovat muuttaneet sodan rinnalla myös muut käytössä olevat välineemme. Muutto on ollut paradigmainen, maailmankuvat muuttava myös tieteissämme. Tämä koskee myös karttoja, maantiedettä ja aikatieteen historiaakin. Niitä ei voi vertailla enää keskenään tekemättä hirvittäviä virheitä. Ihmisiä ja heidän kulttuureitansakin on moninkertainen määrä ja käytetty teknologia tuo mukanaan tuhoa, joka on moneen kertaan vähäisen Telluksemme pinnalla käyttäen sen elämän moneen kertaan sammuttava.
Tästä huolimatta joukossamme elää vaikeasti sairaita ja häiriintyneitä, jotka voivat myös polttaa vaikkapa kirkkojamme teljeten ensin niiden ovetkin. Oleellista on, ettei heillä saa olla käytössä sellaista teknologiaa, joka voisi hävittää elämän palloltamme. Ei edes uhkailla ja pelotella sellaisella.
Sodat ovat sen sijaan olleet etenkin Euroopassa tsaarien ja keisareitten, kuninkaitten varsinaista työtä ja pitkät rauhan ajat ovat omituinen poikkeus tässä verisessä historiassamme. Heiltä vain puuttuivat sellaiset aseet, joilla olisivat voineet hävittää vihollisensa ja samalla oman itsensäkin samalla matkalla talvisodassa tai Krimille marssien.
Vuosi 1968 oli kyllä ehdottomasti ”hullu” sotana Vietnamissa, Martin Luther Kingin murhana sekä kulttuurivallankumouksena Kiinassa. Sen sijaan Euroopassa tapahtui vähemmän, ellei sitten hulluus ollut luonteeltaan luovaa ja mielen kapinaa, radikaaleja opiskelijaliikkeitä, suurten ikäluokkien omaa hiven vinksahtanutta kasvutarinaa, sodan aiheuttamaa ja samalla valtarakenteiden muuttamista kapitalismia kiroten. Yhdysvallat mainittiin monen uuden valtavirtauksen ja tabujen rikkojana, ja välineenä olivat etenkin elokuvat, musiikki ja toki myös kirjat.
En kuitenkaan menisi tuon ajan kokeneena vertailemaan sitä Kolben tapaan Ranskan suureen vallankumousvuoteen, jolloin kaadettiin yksinvaltainen monarkia ja säätyjen erioikeudet. Oikeammin nuo oikeudet vain siirtyivät ja ovat käytössä siellä tänäänkin missä demokratia ei ole koskaan toiminutkaan. Vai oliko Neuvostoliitto ollut joskus monipuolueinen ja oppositionkin sietävä demokraattinen valtio?
Lisäksi väkiluku Telluksella oli kovin vaatimaton suhteutettuna se tähän hetkeen ja oman aikamme reaaliaikaisiin tapahtumiinkin. Jos jotain todella vallankumouksellista on haettava, se on liitettävä juuri tieteeseen ja sen tapaan voittaa sairauksia sekä kehittää teknologiaamme, tuottaa myös elintarvikkeita ja hoitaa lapset ja vanhukset, siirtää tietoa ja taitoa muutenkin kuin sosiaalisen pääoman hitaana kulttuurisena ilmiönämme ja ihmeitä odotellen.
Toisin kuin Laura Kolbe historian professorina Helsingin Sanomissa (HS 31.12) luokittelee ”hullun vuoden” määritelmää turvautuen suuriin kansanliikkeisiin tai pikemminkin paikallisiin historiaan jääneisiin kumouksiin, pitäisin suurina ”hullun vuoden” tapahtumana kokonaan uusia innovaatioita ja niiden käyttöä löydöksinä paradigmaisina, maailmankuvaamme muuttavina ilmiöinä, luovina liki globaaleina tapahtuminamme, joita emme lopultakaan hallitse.
Siis sellaisia kuin sähkö ja sen tuotto ydinvoimalla, liikkuminen lentäen maanosasta toiseen tai siirtyminen planeetalta toiselle, siirtäen tietoa internetin kautta kysymättä siihen erityistä apua suunalta, joka on menettänyt otteensa paradigmaiseen maailmankuvaan pelkästään siksi, että se on ollut väärä ja virheellinen.
Miljardit käyttävät nyt sähköisiä välineitä tavalla, jossa mukaa on pelkkää kriminaalia toimintaakin. Sen kitkeminen pois on mahdotonta. Ihminen ei ole likimainkaan sillä tasolla mihin tiede on teknologiansa kautta meidät kaikki mahdollistanut. Ydinaseet ovat vain yksi pieni osa tätä ikävää totuutta ja kuvausta hullun vuoden taudistamme. Sitä kun on saanut jatkua jo kauan.
Näin meille kävi niin aika- ja paikkatieteissämme samaan aikaan ja koskee myös professori Kolbea ja hänen ikivanhaa tiedettään, historiaa. Ei voi sellaista määritellä, joka kaatui myös oman vallankäytön mukana historian tulkintana tai maantieteessä oman kompassini kohdalla siihen uskoen, siinä missä valtioihin ja näiden rajoja mittaillen, virheellistä kompassia käyttäen tai uskoen sähkön tulevan seinästä ilman sen kummallisempia kriisejä samalla kokien. Opettajamme, äidinkieltä opettavan, oletti ydinvoiman vaativat uudenlaisen ”töpselin” hänen seinäänsä. Hän ei taatusti ollut ainut ydinvoiman käyttäjä.
Itsenäisten valtioiden synty on toki osa suurta muutosta sekin, ja totta on että kamppailussa vapauden puolesta sortavaa vastaan näkökulma syntyy usein juuri Euroopasta. Niinpä etenkin kansallisvaltioiden Euroopan syntyminen oli epäilemättä tärkeä vaihe ja 1840-luvun Unkari oli oman aikansa Ukraina Kolbea lainaten. Muilta osin vertailu kuitenkin ontuu.
Elämme nyt yhteisen Telluksen pinnalla ja tiedämme millainen uhka meitä odottaa kauhun tasapainoa tavoiteltaessa. Se ei päättynyt vuoteen 2022. Pelon maantiede jatkuu ja pahenee vuonna 2023. Emme elä enää samassa Euroopassa kuin vielä vain hetki takaperin. Tälle hulluudelle ei ikävä kyllä löydy historiasta vertailukohtaa. Me emme löydä sieltä mallia, kuinka toimia. Olemme vain sivuuttaneen yhden pelon peittämällä sen vielä vaikeammalla pelolla.
Ensimmäinen maailmansota oli hullu vuosi 1914, olkoonkin että se ei mielestämme luonut oikein mitään uutta. Näitä kauheuksia Euroopassa on nähty lukuisia, jolloin vuosi 1922 oli perinteinen eurooppalainen tapa kääntää kehitystä Venäjän avustamana mutta suuntaan, jonka siunauksesta ei oikein osaa olla varma muussa kuin käsitteen ”hullu vuosi” merkityksessä.
Tuskin mielettömyys voi löytää itselleen erityisen humaaneja ansiota kantaen ihmiskunnan historiassa aina vain julmempaa tapaa edetä ja uhmaten eskaloida epäonninen elämänsä ja vallankäyttö ydinasein lopulliseen tuhoonsa. Samalla myös itsensä tuhoten. Oletan että myös Adolf Hitler olisi voinut tuota keinoa sadomasokistina käyttää, mikäli se olisi ollut hänen ulottuvillaan.
Se että Suomi ja Ruotsi liittyivät Natoon, oli seurausta pelosta ja tavasta hakea tukea uskottavalta suunnalta, etenkin Yhdysvalloista, voidakseen pitää oma itsenäisyytensä ja samalla kansalliset niin kielelliset, kulttuuriset, sosiaaliset ja ihmisoikeuksiin liittyvät saavutuksensa samalla tasolla, kuin mihin ”maailman onnellisin valtio” oli ne kyennyt viemään ilman itäisten oligarkkien tukeakin ja käyttäen siihen aseita tai meille talvisodastamme vuodelta 1939 tuttuja järjestelyjä. Olimme tällaiseen varautuneet, mutta emme oikein enää pitäneet sitä mahdollisena ennen Venäjän käynnistämää sotaa Euroopassa. Ruotsin tapa varautua tähän oli vielä meitäkin vaatimattomampaa. Sitä voisi pitää jopa vastuuttomana.
Oma historian ja maantieteen oppimme rakentuu perinteisesti murroksiin ja niiden esittelyyn. Sodat ja levottomuudet, nälkävuodet ovat olleet tällaisia. Muutos ja sen rajuus on kiinnostavampaa kuin tylsä arki ja sen saavutukset. Sellaiset kirjat myyvät, jotka ovat sisällöltään samaa kuin oman media-aikamme uutisetkin. Meidät nyt on opittu kouluttamaan näillä eväillä.
Hyvä uutinen ei ole uutinen vaan ikävä ja epämiellyttävä, poikkeava tapahtuma sotana, onnettomuutena ja sellaisina faktoina, joihin liittyy kielteinen, negatiivinen ja tuhoisia, myös epäsosiaalinen käyttäytyminen. Kun asiat alkavat olla paremmin kuin uskomme ja mediamme meille syöttää, emme ole niihin tyytyväisiä. Kun koira puree posteljoonia, se ei ole uutinen, mutta posteljooni puremassa koiraa saa jo otsikoitakin.
Salamurhat ovat nekin merkittäviä uutisia etenkin, kun ne kohdistuvat riittävän näkyvään henkilöönkin. Sosialismin romahdusta Neuvostoliitossa ja sen kontrolloimissa maissa oli seurausta muustakin kuin Puolan Lech Walesan käyttäytymisestä, mutta uutisena yhteiskunnallisten ilmiöiden henkilöiminen yhteen ihmiseen on mediayhteiskunnalle välttämätön paha. Käsitteillä Hitler, Stalin, Putin, Mao jne. selitetään uskomattoman paljon historiaa henkilöimällä se ja sivuuttaen saman tien.
Jopa joukkueurheilukin kaipaa yksilöitä, joita palvoa kansakuntina, olkoonkin että ymmärrämme ettei jalkapallossa yhden henkilön panos merkitse muuta, kuin tapaa pitää yllä biologisia tarpeitamme hakea palvottuja kohteita myös kansakuntina.
Stereotyyppinen kansakuntien esittely kuuluu etenkin urheilun ja politiikan sisäiseen kehityskaaren ylläpitoon ja säilyttämiseen. Tällainen henkilöpalvonta on poikkeuksellisen primitiivinen reaktiona, mutta säilynyt myös liki kymmenen miljardin ihmisen planeetalla medioineen.
Näin myös historian tulkintana ja alan kirjallisuudessa, medioissamme. Ilman näitä palvontamenoja urheilulaji tai sota sankareineen olisi vaikea ylläpidettävä ja toteutettava osana keskinäisriippuvuudesta syntyviä valtioita, kuntia ja maakuntiamme tai rakentaen niiden välille uusia muurejamme.
Näitä ilmiöitä henkilöiden kutsumme juuri suuriksi historian murroskohdiksi ja nimeämme ne muutaman henkilön aiheuttamiksikin. Muutoksen taustalla vaikuttaneet voimat jäävät meille vieraiksi. Eilen se oli Unkari, tänään Ukraina, mutta maantieteen kohdalla rajat ja niiden kirot sekä pelon maantiede.
Ongelmana on vain uusi teknologiamme ja hillitön väestönkasvu sekä paradigmaisen muutoksen siirtäminen tuon väestön käyttöön, sen myös edes päällisin puolin ymmärtäenkin, ja osana normistoa ja muuttuvia arvoja sekä moraalia. Sikäli kun sellaista on vielä uusmoraalina olemassa.