Rauha, rakkaus ja ismien kirot
29.01.2023
Aika kuluu, tai oikeammin se lentää (Tempus transit / Tempus fugit). Kumpaa omat poliitikkomme mahtaisivat edustaa? Heidäthän valitaan maailman onnellisimman kansakunnan paimeniksi. Siihen liittyy melkoinen vastuu ja samalla jo saavutetun edun ylläpito. Ja aina mukana on aika ja sen lahjomattomuus. Vergiliuksen oppi ”Furgit irreparabile tempus.” Aika pakenee palaamatta, on säilynyt muuttumattomana.
Näin siitäkin huolimatta, että aika on ihmisen keksinnöistä viheliäisin. Se vie ajattelumme ulos fysiikan niistä perusteista, jossa aikaa ei ole. Aika ei kulu, ei lennä, se voi hidastua, pysähtyä ja vaihtaa suuntaansa.
Einstein päätti suhteellisuusteoriansa tavalla, jossa lopussa on mukana myös yksi numerokin, 2. Siinä massa (m) kerrotaan valon nopeuden neliöllä (mc2). Siis valon nopeuden kertomisella itsellään. Se on varmaankin virhe, väärinkäsitys. Olkoonkin, että luku on mahdottoman suuri.
Valonnopeus olisi tullut korottaa hupsun kakkosen sijaan valonnopeudella (c). Ei toki valonnopeus kerrottuna itsellään, vaan PALJON suuremmalla luvulla. Mutta kuitenkin rajallisella. Tätä hän luonnollisesti tarkoitti.
Aika ja sen ”nopeus” vie ajattelumme sivuun ja syrjään sekä tuo mukanaan Telluksen tavan pyöriä kellon viisareitten osoittaman ”ajan” ja kiertäen samalla aurinkoa 12 kuukauden verran vuodenaikoineen jne.
Mikä osa kosmoksestamme on kiinnostunut maapallon pyörimisestä ja ajasta, joka on mitoitettu tuohon tapahtumaan? Entä ajasta, joka menee Telluksen kiertäessä oman aurinkonsa ympäri? Omasta tieteestämme ja sen tuloksista? Olettaen että kosmoksessa on elämää ja äärettömässä vielä ääretön määräkin.
Kyse on huuhaasta ja sen tuomista mukaan tieteeseen. Tavastamme mittailla ”aikoja” tai ”painoja” Telluksen pinnalla pohtien aurinkokuntamme laidalla. Se rajoitti ajattelumme ja harhautti meidät täydellisesti. Virheellistä, oman aurinkokuntamme ja Tellus keskeistä maailmaa mittaillen, eksyimme tieteinemme hakoteille. Asetamme kysymyksemme nekin väärin.
Niinpä ensin olisi unohdettava väärä tieto ja vasta tämän jälkeen asettaa kysymykset, joihin hakea vastauksia. Juuri tätä ”aikaa” elämme juuri nyt. Siinä aika todellakin pakenee palaamatta. Ajan ja paikan tieteet menivät uusiksi, muutos oli paradigmainen. Jos vaaleissa valitsemamme poliitikko ei tätä ymmärrä, kaikki muukin on turhaa. Jos hän ei olekaan nero, hänen tulisi olla ainakin oppinut. ”Ingenium munus, discere gaudium” Nerous on lahja, oppiminen ilo.
Mitä iloa on opettaa sellaiselle, joka ei ole nero eikä likimainkaan oppinut tai edes halukas oppimaan. Torjuu kaiken uuden vain pelkkää tyhmyyttään, lahjattomuuttaan tai laiskuuttaan, luonnevikaisuuttaan. Ja haluaa laatia meille muille lakeja, rajoittaa meitä elämään lahjojemme mukaan.
Niitä, vääriä persustieteitä ja tietoja, käsitteitä. on kuitenkin käytettävä tiedettä popularisoitaessa ja silloin mennään metsään. Alkaen heti lapsesta ja kouluopetuksesta. Lapsia ei saisi harhauttaa huuhaalla, vaan mennä heti oikean tieteen käsitteisiin. Kuka määrittelee oikean? Eduskuntamme, parlamentaarikot laatien tuhansia lakejaan. Se ei voi olla tyhmyyskilpailu.
Siitä huolimatta, että heidän vanhempansa, opettajansa, eivät siitä ymmärtäisi tuon taivaallista, tietoa jaetaan kaiken aikaa. Niinpä tekoälyksi kutsuttu on kohta uusille sukupolville täysin käsittämätön ilmiönä, ja sen hallitsevia on vain pieni marginaalinen joukko. Kuten nyt alkaa jo ollakin. Se on jotain vallan muuta kuin oppia pelaamaan täydellisesti shakkia tai voittaa Nobeleja.
Valta valuu pienen eliitin käsiin ja tämän tapaan tuntea sellaista, joka on valtaosalle täysin vierasta. Jotain on kuitenkin tehtävä, jostakin käynnistettävä sellainen uudistus, jossa demokratian ydinjoukko, lakia laativat, ymmärtävät edes jotain tieteistämme, tieteellisestä maailmankuvastamme. Siinä oikeudenmukaisuuden perustana on luottamus. ”Fundamentum est iustitiae fides.” (Cicero). Luottavatko turkkilaiset presidenttiinsä ja venäläiset omaansa?
Käynnistin uusien ehdokkaittemme kouluttamisen ikivanhasta Roomasta ja latinasta, klusterirakenteista ja tekoälyksi kutsutusta hybridiyhteiskunnan kouristelusta. Nyt on viimeinkin mahdollisuus saada asiamme kerralla kuntoon (Illico perfectum!). Se on Viestikoulumme tunnuslause.
Vielä hetki takaperin medioihimme mahtui vain yksi (uno) asia kerrallaan. Nyt peräti neljä. Ilmastomuutos, pandemia, Ukraina ja sosiaalinen media. Neljän faktorin malli, jossa pienempiä klustereita oli mm. sähkön hinta, lähestyvät vaalit, presidentin linnan juhlat ja juhannuksen sää.
Vaaleja varten hain eduskuntaan pyrkiville ohjeita liittäen ne tiukasti latinankielisiin sananlaskuihin. Sellaisiin, jotka ovat säilyttäneet paikkansa ja osoittaneet käyttökelpoisuutensa vuosisadasta toiseen. Ja koskien etenkin ihmisiä, joiden vastuulla on kansakunnan menestys. Ei oma onni ja sen ylläpitäminen. Paitsi istuen perustuslakivaliokunnassa, edustaen siellä korkeinta mahdollista oikeutta, välillä valitseminamme edustajina, juridiikasta mitään tietämättöminä, hattua vain vaihtaen. Ainoana Euroopassa ja maailmassa tulemme toimeen ilman perustuslakituomioistuinta. Se kertoo meistä kaiken. Olemme valitsemassa vaaleilla kansanedustajat, mutta samalla myös perustuslakituomioistuimen juristit ja presidentin. Muualla tämä valinta on todella suuri tapahtuma.
Suomalaiset ovat oppineet, kuinka käsitteet, ismiin päättyvät, eivät oikein ole meille onneksi. Fasismi, kommunismi, imperialismi, rasismi, stalinismi, putinismi jne. jne. Usein sieltä kääriytyy hirmutekoja, sotia ja julmuuksia. Tästä huolimatta nämä ismit palaavat aina takaisin ja muuttuvat sodiksemme. Liberalismi, sosialismi, konservatismi, funktionalismi, kubismi, ekspressionismi, impressionismi, jne. jne. Rakastamme ismejämme ja ismit eivät rakasta meitä.
Miten sitten suomalaiset ohjaavat omia lapsiaan ja millaisia ohjeita he saavat vanhemmiltaan? Ilta-Lehti oli koonnut sellaisia vuoden 2017 juhlavuotemme yhdessä numerossaan. Kokosin niistä muutamia ja jatkoin omillani. Jostain muualta oppineena ja suomalaisille syötettyinä viisauksina. Kaikki nuo käsitteet, ovat myös minulle opetettuja, enkä ole keksinyt yhtäkään omaa käsitettä, viisautta, ainakaan ismi loppuista. Ekologinen klusteri väitöskirjan aiheena tai taiteen klusteri kotisivunani ei ole muuttunut vielä ismiksi. Kun odotamme vielä hetken, saamme kyllä kuulla klusterismista globaalina oppinamme. Toki se sitä jo onkin taloudessa, tieteessä, kulttuurissa ylipäätään. (Cluster art and art of Clusters 70 years).
Suomalaisten antamat opit onneen:
Ensimmäisen vaikuttaisi tulevan esille nautinto. Elämästä olisi osattava nauttia. Nauti elämästä, läheisistä, ystävistä, pidä heihin yhteyttä, vaikka he eivät aina muistaisi sitä sinun kohdallasi. Tämä vaikuttaa epäitsekkäältä ja oletan sen olevan yhtä suosittua tänään, kuin joskus aiemminkin. Vai olisiko suurperheet ja niiden lapset kasvaneet aiemmin sosiaalisemmiksi?
Hyvältä vaikuttava neuvo ja täydennettynä toiseksi tulleella neuvolla. Pitäkää huolta toisistanne. Sopikaa riitanne ja totelkaa sellaista auktoriteettia, joka lapsilla on usein vaikkapa isä. Toki voi olla myös opettajat koulussa. Ovatko opettajat tänään auktoriteetteja, joita kuunneltaisiin?
Olemmeko matkalla takaisin ismien aikaan? Ismien alta tahtoo kuoriutua julmuuksia ja väkivaltaa, halu sotia. Matti Kalliokoski on havainnut tämän saman Suomen Kuvalehden päätoimittajana (27.01.2023). Tyypillisimpiä ovat uskonsodat.
Kolmantena kehotetaan kunnioittamaan ja arvostamaan elämää. Aika abstrakti ohje, mutta liittyen perusarvoihin se tulee ymmärretyksi. On kunnioitettavat ihmisiä, luontoa, eläimiä. Lisäksi elämää on elettävä nyt, ei joskus tulevaisuudessa.
Raamatussa kehotettiin niin ikään kunnioittamaan vanhempia, isää ja äitiä, ja jumalat oli rajoitettu yhteen. Muita jumalia ei kuulut olla. Tämä toinen ja kolmas neuvo lähestyy siten hyvin perinteistä maailmankuvaamme ja sen kulttuurista pääomaa.
Älä kättele löysin rantein, on neljäntenä ohjeena kiinnostava. ”Älä allekirjoita mitään luottokorttikuittia tärkeämpää miettimättä asiaa yön yli. Älä sekaannu mielenterveysongelmaisiin. Työn ei ole tarkoitus olla kivaa, vaan rahoittaa se, mikä on kivaa. Älä todellakaan kättele löysin rantein. Älä anna lainaksi mitään, mitä sinulla ei ole varaa menettää. Älä luovu mistään oikeudesta, etuoikeudesta tai etuudesta ’väliaikaisesti’. Tähän neuvoon liittyy ismi loppuista viisauttakin.
Elämä on joskus rankkaa, kestä se. Mene armeijaan. Usko tieteeseen, älä satuihin. Pyri oppimaan jotain uutta joka päivä. Jos olet viisain ihminen huoneessa, olet väärässä huoneessa. Mitä opittavaa sinulla siellä on ja entäpä jos menet sittenkin viisaampiesi seuraan? Jos sellaisia ei löydy, olet varmaan maailman ainut yksinäinen ihminen. Eiköhän näillä nyt pääse alkuun ja ismien joukkohautaan.
Viides neuvo on aina mukaa tunkeva teema rakkaudesta. Rakasta edes hetken. ”Ohjeeksi antaisin, että elä, nauti, matkusta ja ole rehellinen ennen kaikkea itsellesi mutta myös muille. Nuku hyvin ja liiku luonnossa. Rakasta edes hetken.”
Tällainen ohje on oikein hyvä mutta edellisen kanssa kovin tuttu, joskin samalla hyvin suomalainen. Ehkä maailman onnellisin kansakunta tulee näistä konkreettisista ohjeista onneen.NUKU HYVIN, LIIKU LUONNOSSA, RAKASTA EDES HETKEN, MATKUSTA, OLE REHELLINEN. USKO TIETEEESEEN EI SATUIHIN, PYRI OPPIMAAN JOTAIN UUTTA KOKO AJAN, ÄLÄ LUOVU OIKEUKSISTASI, TYÖN EI OLE TARKOITUS OLLA KIVAA JNE
Kuudentena suomalainen kehottaa kohtelemaan muita hyvin. ”Aina kannattaa kohdella muita, niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan, ja olla yhteyksissä myös niihin läheisiin, joita pidät itsestäänselvyyksinä.
Suomalainen lähestyy myös tässä Raamatun käskyjämme ja melkoinen osa ohjeistamme onneen näyttäisi perustuvat juuri protestanttiseen, luterilaiseen kirkkoomme. Olemme onnemme kanssa osa kulttuurista ja sosiaalista pääomaamme. Perusta on siten melkoisen ankara ja maailman luterilaisemman kansan oppeja.
Seitsemäs ohje on kiintoisa ja monelle varmaan uusi. Se ei perustu jo hankittuihin oppeihin, vaan pohdintaan miten neuvoisin lapsiani pois nukuttuani.
”Luotettua pyytäisin ohjaamaan lapsiani”
”Ainakaan en kontrolloisi hautajaisiani, hautapaikkaani, enkä varsinkaan sitä, kuka vierailee haudallani ja koska. On jäljelle jäävien asia, kuinka he nämä asiat hoitavat. Järjestävät kaikki asiat siten, kun heistä parhaalta tuntuu ja miten tuntuu lohdullisimmalta heidän kannaltaan. Yksityiskohtaisia ohjeita elämiseen en myöskään jättäisi.
”Ei ole kuolevan ihmisen asia alkaa lukemaan litanioita, kun oikeudet ovat elävälläkin vanhemmalla varsin rajalliset. Mahdollisimman hyvän hoivan, sosiaalisen ja taloudellisen tuen sen sijaan yrittäisin varmistaa luotettujen ihmisten kautta. Lasten isä tietenkin etupäässä, mikäli hän on. Luotettua pyytäisin ohjaamaan lapsia parhaan kykynsä mukaan.”
Kahdeksas ohje olisi sekin järkevän suomalaisen ohjeita ennen poismenoaan:
Hän pyytää anteeksi ja kehottaa pysymään rauhallisena.
”Ole rehellinen ja luotettava ihmisenä, pysy aina rauhallisena, sattui sinulle mitä tahansa. Minä olen koettanut pitää näitä ohjeita mielessäni, jos olen epäonnistunut jossakin asiassa tai on ollut vastoinkäymisiä ja varsinkin kun on sattunut jotakin ikävää, olen koittanut olla rauhallinen.”
Mitä sitten itse opettaisin, jos tätä kysyttäisiin:
Ensiksi:
Edward Young huomautti, kuinka: ”Liian matalalle ne rakentavat, jotka tähtien alapuolelle rakentavat.
Toiseksi:
Dag Hammarskjöld huomautti kuinka: ”Älä punnitse jokaista askeltasi tielläsi: Vain kauas katsoen löytää perille.
Kolmanneksi: Verner von Heidestam kehoitti sinua näin: ”Kerro minulle mitä halveksit, niin minä osoitan rajoituksesi.”
Elämä on hidasta syntymistä ja samojen virheiden tekeminen on typerää, ellei se kannata. Ja mitään emme saa niin halvalla, kuin hyviä neuvoja.
Herakleitos huomautti: ”Et voi astua kahdesti samaan jokeen, uudet vedet siinä jo virtaavat.”
Näillä neuvoilla pärjäät jo pitkälle, kun muistat samalla, kuinka elämä on ammatti, jonka oppimiseen menee koko ikä.
Byrokraattina ja eduskuntaan pääsevänä: Elämästä on tullut virkavelvollisuus, ja kokeellinen yhteytesi luontoon on katkennut. Saat kuunnella ja päästää itse valheita – ajattele toista vaihtoehtoa, sitä että kaikki sinulle kerrottava olisikin totta. Ihminen on kuitenkin itselleen ankarin tuomari: ” Homo sibi judex durissimus.”