Minna Canth, Topelius ja muuttuva huumori.
19.03. 2023
Tänään on Kertun ja Gertrudin päivä. Äitini nimi oli Kerttu ja olen kirjoittanut hänestä ja myös isästäni Olavista mm. muistelmieni yhteydessä (Cluster art and Art of Clusters 70 years – Muistalmakirja Nyt).
Kerttu nimenä on mielenkiintoinen monellakin tapaa ja Savossa sen saaden, Kuopiossa syntyen, äitini kohdalla lähellä tarinaa, joka liitetään meillä Suomessa Minna Canthin nimeen. Nimi on vanhin suomalainen naisen nimi ja siihen kytkeytyy paljon sellaista narraatiota, joka on meille tuttua ylipäätään naisen asemasta ja sen muuttumisesta käyttäen kieltä, joka on sukupuoleton. Äitini kohdalla ratkaisevaa oli syntyä sotien Suomeen, käydä koulunsa ja saada työpaikkansa lehtitalosta nuorena naisena sodan viedessä miehet rintamalle. Niin veljet kuin tulevan puolisonsa Iisalmen maalaiskunnasta.
Näin myös lapset syntyivät joko suurena ikäluokkana 1940-luvulla tai heti 1950-luvun alussa. Sen suurempaa murrosta ei nuorten kohdalla voinut maailman historiasta löytää. Ei vanhempina eikä heidän lapsinaan. Kolmas maailmansota kun on onneksi jäänyt toistaiseksi käymättä ja presidenttimme on parhaillaan hoitamassa Turkissa paikkaamme Naton jäsenenä.
Saamme astella sanammekin liki mielivaltaiseen järjestykseen kuitenkin muistaen, että sen ensimmäinen ja viimeien kirjain on kohdallaan. Muiden järjestyksellä ei ole niin väliä. Sama pätee osin sanojen järjestykseenkin. Lisäksi sanat ovat onomatopoeettisia, luontoa matkivia. Lirisee, lärisee sanojamme.
Wikipediaa suoraan lainaten: Kerttu on Gertrud-nimen muunnos. Kerttu on vanhin Suomessa tunnettu kristillisperäinen naisen nimi, Kerttu mainitaan jo 1200-luvulta Piispa Henrikin surmanneen Lallin vaimona. Kerttu-nimi tuli Kansanvalistusseuran kalenteriin vuonna 1882 ja oli siellä vuoteen 1883. Almanakasta Kerttu on löytynyt vuodesta 1890 lähtien. Nimestä on käytössä myös muunnos Kerttuli. Sekä Kertun että Kerttulin nimipäivä on 17. maaliskuuta.
Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Kerttu on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu 330 806 ja Kerttuli hieman alle 1000 naiselle.
Olen kirjoittanut Minna Canthista ja tasa-arvon päivästä, joka vuosi kohta kolmen vuosikymmenen ajan säännöllisesti maaliskuun 19. päivänä. Eikä vain silloin vaan myös lukuisia kertoja vuoden muinakin päivinä. Näin myös aiheet on kuulunut liittää muuhunkin kuin vain yhteen teemaan. Tämä teeman tulisi luonnollisesti liittyä tuon ajankohdan sekä vuoden puhutuimpiin ja kirjoitetuimpiin median huomion kerääviin tapahtumiinkin. Ei Minna Canthista, tai omasta äiditään, voi kirjoittaa minkä tahansa aiheen kohdalla ja mitoittamatta hänen asemaansa ja uraa hukkaamatta joko henkilö tai tuo puhuttu ja ajankohtainen aihe kuin lapsi pesuveden mukana. Eilen se oli sota ja tänään valmistautuminen mahdolliseen sotaan. Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Si vis pacem, para bellum. Lisäksi kertaus on opintojen äiti ja pimeässä loistaa pienikin kipinä. Repetitio mater studiorum est. Scintilla etiam exigua in tenebris micat. Kun nämä latinankieliset sanalaskut muistaa, voi keskittyäkin seuraamaan vaaliemme pienpuolueitten tenttaukseen.
Minnan kohdalla tämä on jopa kohtuullisen helppoa ja ilman keinotekoisia rakennelmia. Hän kun oli niin monessa mukana ja sopi siten lainattavaksi ikään kuin latinankielisiä sananlaskuja sinne tänne ripotellen. Maustaen juttunsa tavalla, joka tekee siitä juuri tuon vuosisataisen tai tuhantisen viisauden kautta uskottavamman. Vai miksi mahtavat venäläiset lainailla muutamaa kirjailijaansa tai keisariaan sekä perustella mielipuolista käyttäytymistään näillä nimillä.
Sama pätee toki tieteeseenkin. Kun lainaat oikeaa nimeä ja hänen löydöksiään, saat rakenneltua uskottavan selityksen löydökselle, joka olisi muuten vain löysä oma mielipiteesi ja siten löydöksenä yhtä uskottava kuin kenen tahansa löydökset. Juuri tätä varten me teemme tutkijoina ensin kirjallisuusanalyysejä ja haemme sitä kautta kaiken mahdollisen tiedon, joka tuosta asiasta on jo aiemmin tutkittu ja tieteeksi muutettukin.
Niinpä poliitikko, joka ei kykene ankkuroimaan väitteitään ja puheitaan muuten kuin omina mielipiteitään, on heikoilla silloin kun vaadittaisiin vähän painavampaa sanottavaan kuin pelkkä ”valistunut” mielipide asiasta. Sellaisia kun saa kuulla ja lukea yhtenään toimittajien hengenlentona. Lisäksi etenkin paljon kirjoittavilla kirjailijoilla on taipumusta ”yrittää nyhjäistä tyhjästä” (Aquam a punice postulare) tai kirjoitus muuttuu matkalla satiiriksi (Difficile est satiram non scribere).
Minna Canthia sopisi esitellä rinnakkain Juhani Ahon, Runebergin, Eino Leinon, mutta ei oikein oman aikamme kirjailijoiden kanssa. Etäisyyttä on oltava. Moniko oman aikamme tuhansista kirjailijoista elää vuosisatoja kirjoineen, jotka ovat joulun lahjakirjoiksi tarkoitettuja ja hinta putoaa muutamaan euroon jo ennen juhannusta. Kirjahyllyn, sen tänään niin olemattoman, täytteeksikään niistä ei oikein ole. Eivät oikein kerro kirjallisista harrastuksistamme sellaista, jolle voisi antaa myös ”menneen ajan ylistäjän” maineen (Laudator temporis acti). Kun poliitikolta kysytään tänään, minkä kirjan hän on lukenut viimeiseksi, eikös vaan ole joku aikamme hitti, mutta mieluiten edes kääntämättä sitä vielä kielellemme. Siis alkuperäisjulkaisu, jota ei ole rahvaan kielelle käännetty. Mieluummin vielä harvinainen. Kaikki erinomainen on harvinaista (Omnia praeclara rara).
Toki sen rinnalla voi esitellä klassikonkin, mutta ei nyt aivan väärin sitä valiten ja uskottavuutensa näin menettäen. Jari Tervon nimen maininta on rajatapaus, siinä missä aikamme kirjailijoiden, jotka tunnetaan huumorimiehinä ja naisina esiintyen television ”pitääkö olla huolissaan” naurattajina. Toki on oltava huolissaan heitä kirjailijana lainailevan poliitikon kyvystä hoitaa sodan ja rauhan asioita, sekä pitää pandemia kurissa, näytellä uskottavasti vakavaa naamaa kertoessaan raitistumisestaan ministeriviinoja vältellen. Ei sellaiseen kansa usko. Ei jokainen poliitikko nouse vaikeuksien kautta tähtiin (Per aspera ad astra).
Minna Canthia juhlien Eino Leinon päivänä.
6.7.2019 – 19.03.2023
Hän kulkevi kuin yli kukkien,
hän käy kuni sävelten siivin,
niin norjana notkuvi varsi sen,
kun vastahan vaiti mä hiivin.
Ja kunis mun voimani kukoistaa
ja soi minun soittoni täällä,
sinis laulujen laineilla käydä hän saa
ja kulkea kukkien päällä!
Kun vietämme runon ja suven päivää, tasa-arvon päivää, eikös eniten luettu kirjoitukseni ole yli vuosikymmen sitten kirjoitettu kertomus Minna Canthin ajasta. Miksi meillä suomalaisilla on taipumusta kääntää kertomukset päälaelleen? Sven Dufvan tapaan valita väärä puoli äkseerauksen aikana ja tehdä toisin kuin neuvotaan, sotkea vasen ja oikea politiikassakin. Kun tulisi juhlia miehistä miestä ja Eino Leinoa, alammekin juhlia Minna Canthia ja päinvastoin.
Raekuurot ja ukkosmyrkyt koettelevat maata ja ihmiset käyttäytyvät muutenkin oudon raivokkaasti, ovat toki tehneet sitä ennenkin. Se on maailman onnellisimman maan tavaramerkeistä tunnetuin. Juuri nyt presidenttimme vierailee kutsuttuna Turkissa ja muistuttaa omituisella tavalla Urho Kekkosta kutsuttuna Neuvostoliittoon juuri ennen presidentin vaalejamme ja Honka-liiton samalla kaataen. Ilmiöt eivät ole lainkaan samaa aihetta lähestyviä, ellei sellainen ole kuninkaan ja kansan vertailu ja suhde toisiinsa.
Millainen kuningas, sellainen lauma – Qualis rex, talis grex.
Meiltä puuttuu vielä urheilun ja liikunnan riemun Matti Nykäsen päivä. Minna ja Eino kaipaavat Matin seurakseen. Matti ja Eino eivät lasiin sylkäisseet.
Oma syntymäpäiväni on sentään samalla klusteritaiteen manifestin (Manifest of Cluster art, art of clusters) päivänä, joskin silloin syntyi myös Helene Schjerbeck. Kuinka moni muistaa hänet? Hautapaikkakin oli päivän nimeäjiltä unohtunut ja ruohottunut. Cluster art ja Art of clusters ei maailmalta taatusti unohdu. Googlaa ja varmista. Se on ensimmäinen almanakkamme muistopäivä, joka on samalla taatusti globaali. Globaali maine ei synny Helen Schjerbeckin nimestä. Mitä tehdä näille tumpeloille kansakunnan maineen valvojille?
Kuka valvoo itse valvojia? Quis custodiet ipsos custodes?
keskiviikko, maaliskuu 19. 2008
Milliä vaille orgasmi – suomalainen kyrsimysnäytelmä
Minna Canthin päivänä suomalainen nainen on toiminut presidenttinä, pääministerinä, pappina, professorina. Ei ole sellaista paikkaa mihin hän ei olisi ehtinyt. Hän on jopa paremmin koulutettu kuin miehensä ja usein tienaa paremmin. Elää yksin tai toisen naisen parina, elättävät yhdessä tai yksin perheensä.
Naiset kirjoittavat hävyttömiä kirjoja ja piirtelevät tuhmia, juovat tolkuttomasti ja kertovat kuinka Mannerheim oli oikeasti homo mieheksi, Tom of Finland. Satuhahmoisena nukkena lasten katsottavaksi. Joku vie lapsipornosta itsensä käräjille Hannu Salaman tapaan kunnostautuen.
Oleellista on aloittaa tyhjästä ja pyörittää siitä kertomus, joka paisuu pääministeri Matti Vanhasen tapaan ruususjutusta kohti oikeudenkäynnin periaatteellisia kysymyksiä, sananvapauden suuria arvoja, oikeudenkäytön itsenäisyyttä suhteessa muihin valtiomahteihin, lautamiesjärjestelmästä luopumista jne. jne. Tänään 19. maaliskuuta 2023 pohdimme miten vastata kysymykseen pankkikriisistä, alkujaan Kalifornian piilaaksosta syntyneenä. Se tuo mieleen vuoden 2008 ja samalla finanssikriisin. Miksi kriisit ovat tämän ajan leimallisia tuotteita? Sota Ukrainassa oli jatkoa pandemialle.
Vaikeuksien kautta tähtiin – Per aspera ad astra
Tämän kaiken naiset jo osaavatkin siinä missä aiemmin miehet shamaaneina tai nuotiotuleen tuijottajina, värin ja sanan käyttäjinä petoksen petosta peittäen, musiikista uutta luoden. Jyrki Hämäläinen osasi tämän tarinan tallentamisen ennen muita suomalaisia, ja tänään vietämme hänen poismenonsa hetkeä samalla kun liputamme Minnalle.
Ja samaan aikaan samat naiset pyrkivät toivottomasti yhdistämään perheen ja työn, uranaisen ja ruumiinsa tähän omituiseen unelmaan. Suorittaja, ylivertainen uranainen seurailee median lööppejä, hakee ekstriimiä ammattia, kantaa oidipaalista kaksoistaakkaa ruumiinsa sisällä ja sitä käyttäen, tolkuttomasti huolta nähden.
Siinä missä miehet touhuavat viettiensä viemänä ja kännyköitään hakien, nuoret naiset juoksevat äitiensä kanssa kilpaa kauneusleikkauksissa. Kun tuon kauneuden kansanedustaja sitten havaitsee, hän saa siitä huomautuksen medioissa ahdistelijana. Omituista peliä kansalta, joka hakee lähestymiskieltoja, mutta kaipaa kuitenkin pikemminkin lähestymislupaa ja jotkut jopa vaatimusta tai pakkoa.
Suomalainen kulkee itään päästäkseen länteen ja peilikuva kertoo lopulta totuuden. Eroottisen tanssin nainen pahoittelee yhdessä taiteilija naisen kanssa aloittamaansa kohua ja haluaa lisää viestejä. Jäikö jotain ehkä kertomatta, taulu myymättä, Minna Canthin tytärten poliittista keskusteluako? Ehkä Kanerva ei olekaan niin lapsellinen kuin on kerrottu tai luultu? Keski-ikäiset miehet nyt tahtovat aina olla akkamaisen kateellisia… ”Laulavat kuuroille korville.”
Ad surdas aures canere
Juha Mieto hävisi sadasosan ruotsalaiselle hiihtäjälle. Se oli kuin millin päähän jäänyt orgastinen kokemus. Sellaisesta suomalainen jussi kärsii lopulta aina. Siintävä vuori ja sateenkaaren pää pakenevat ja muistutamme arjalaisten ikivanhoja rigveda runoja, hindulaisten veda -oppeja. Uusliberalismi ja egoismi, hedonistiset harjoituksemme syntyvät tästä ilmiöstä. Ei oidipaalista ilmiötä suotta kutsuttu paksujalkaiseksi tai meillä paksupäiseksi. Ei Freud ja hänen lainaamansa kertomus ollut suinkaan sattuman oikku ja Freudin tuotantoa, vaan paljon vanhempi kreikkalainen löydös. Harvoin se vain näyttäytyy näin tekopyhänä lynkkausmielialana. ”Odota samaa itsellesi, mitä teet toiselle.”
Ad alio exspectes, alteri quod feceris
Professori Matti Turtola ei jätä virolaista heimokansaamme rauhaan. Tuskin hän ehti saada edellisen kirjansa aiheuttamat tappouhkaukset kunnon kirjurin tapaan järjestykseen, kun syntyi jo uusia paljastuksia. Konstantin Pätsin jälkeen vuoroon tuli Mannerheimia vastaavan Viron vapaussodan sankarin Johan Laidonerin vuoro.
Moskova -keskeinen turvallisuusjärjestelmä ja vehkeily Stalinin kanssa olivat Turtolan uusia paljastuksia virolaisten toimista vuosina 1938–39. Virolaiset ovat eläneet samojen myyttien suojassa kuten aiemmin suomalaiset. Sen huomaaminen kyrsii ja kokemus on kaukana orgastisesta ilottelusta. Turtolan tekemät havainnot ovat arvokkaampia suomalaisille kuin virolaisille.
Talvisotamme ei ollut turha uhraus, spekuloi sitä miten tahansa. Ymmärrämme tämän vasta vuonna 2023 hakiessamme Nato-jäsenyyttä ja Venäjän jatkaessa sotaansa Ukrainassa. Talvisota vuodelta 1939 onkin kuin juuri nyt käyty ja globaalia maailmaa kiehtova tapahtuma. Ruotsin sodat ovat jostain liian kaukaa ja heidän jäsenyytensä Natossa ei oikein ole uskottava Turkista sitä seuraten.
Neuvostoliittoon Virossa alettiin turvautua jo ennen talvisotaa ja tämän myös suomalaiset olivat urkkineet tietoonsa. Siihen katosi yhteistyö ja orgastinen onni jäi taas millin päähän toteutumisestaan. Vallan ahneus sokaisi Konstantin Pätsin ja Johan Laidonerin, kertoo historioitsija Turtola.
Se on paljon enemmän kuin suomalaisen naisen nukkeanimaatio Mannerheimista. Televisiossa sitä seurasi vain runsas 400 000 suomalaista parhaaseen katseluaikaan ja valtaisan kohun saattelemana. Puutarhaunelmassa veistoksiani katsoi kaksinkertainen määrä ja iltapäivän kiireisimpänä hetkenä kesähelteillä. Onni suosii rohkeaa ja taide pitkä, elämä lyhyt.
Audentes fortuna iuvat – Ars longa, vita brevis
Suomessa ihmisiä kiinnostaa puutarha ja sinne asetettu taide, ei 1970-luvun vallankumouslaulut Tampereelta. Huomiotaloudessa on osattava laskea oikea hetki ja aika, jolloin media luo ilmiön, jota ihmiset ovat valmiina ylläpitämään. Orgastinen ilmiö ei synny raiskaten eikä miestä voi raiskata.
Tämän Minna Canth oivalsi hyvin ja jätti työmiehen vaimossa turhan kuvaamisen pois ja meni suoraan yhteiskunnan ytimeen, asiaan. Suuret yhteiskunnalliset ongelmat eivät tulleet vahingossa esille, kuten pääministeri Vanhasen ruususjutun yhteydessä ja ulkoministerin naisseikkailuja seuraten median hallitessa ja käyttäen valtaa. Vuoden 2023 vaaleissamme puoluejohtajina esiintyy seitsemän naista ja yksi mies. Mies muistuttaa Lumikkia seitsemän kääpiön kisailussa. Se on kaikkien sota kaikkia vastaan, jossa vaivaa vaatii voitto.
Bellum omnium contra omnes – Amat victoria curam
Nuoret skinhedit ovat osa median luomaa ilmiötä. Skini-ilmiö vaatii tuekseen julkisuutta. Media ei vain kirjoita ja kuvaa, vaan se samalla luo ilmiönsä. Ministeri Kanerva on taitava median käyttäjä ja Kokoomus ratsastaa nyt ohi Keskustan mediajulkisuudessa. Orgastinen sadasosa on uusmediassa pienestä kiinni. Puheenjohtaja Kataiselle myytiin median käyttöön lanseerattu uusi käsite ”kyrsii”.
Sen fallossymbolinen merkitys on yhtä selvä kuin Minna Canthin tapa provosoida lukijoitaan ja kuulijoitaan, mutta mennen yhteiskunnan sisälle ja kuvaten juuri nyt ja omassa ajassamme hyvinvointipuheen vieraantumista todellisuudesta, masennusalttiista ruumiista mitaten modernisaatiokehitystä turhauttavassa vaurastumisessa ja tasa-arvoistumisessa.
Naisesta tuli näin hengen ja ruumiin kyttääjä, siinä missä aiemmin miehestä kieroutuneessa ruumiin vaihtoarvopelissä. Ei sellaisessa vaihdossa synny rakkautta, saati orgastista kokemusta.
Turun Tuomas messussa ristiä kantaa Ilkka ”Ike” Kanerva. Messussa saarnaa toinen eroottisesti latautunut poliitikko ja entinen piispa Ilkka Kantola. Kanerva kantaa ristiä yhdessä turkulaisen mallialan yrittäjän Marjo Sjöroosin kanssa. Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoisen mukaan anteeksiantamus on kirkon ydinsanoma.
Turkulaiset ovat päässet sadasosan päähän kirkkonsa sanoman orgastista huippua. Moni kokee sen koomisena näytelmänä ja olettaa päivän olevan huhtikuun ensimmäisen. Moni loukkaantuu syvemmin, kun mitä Mannerheimin nukkeanimaatiosta. Pääosa pitää näytelmää yhdentekevänä. Makuasioista ei voi kiistellä.
De gustibus non est disputandum
Kirjailija ja kolumnisti Jari Tervo vaatii Kanervaa eroamaan. Tervo on kolumnissaan jyrkän puhdasoppinen ja nimittelee nettilehden blogissa Kanervaa häntäheikiksi. On vaikea kuvitella, että tässä kolumnissa puhuu todellakin kirjailija ja TV –hahmo, koominen irvileuka Jari Tervo. Niin roisia ja rosoista tekstiä ja pyhistä arvoista vähät välittävää kun miehen kirjoitukset muuten ovatkin ja sanat sinkoilevat arvaamattomasti.
Miksi juuri Tervo moralisoi Kanervaa? Miksi Ilta-Sanomien kolumnisti Aarne “Loka” Laitinen on alkanut puolustaa kansanedustajia ja haukkuu mediaa? Kansanedustajista on aiemman lokaajan mielestä tullut “kusitolppia”. Laitisen mielestä he tekevät arvokasta työtä, jota vain hän saa loata. Ilmiö ei siirry enää 2020-luvulle ja jää siten menetetyn vuosikymmen sekä pankkikriisien varjoon. Kulta on edelleen valtaa. Suomalaiset tekevät 2023 elokuvan, jossa kullanhuuhtoja esittelee maailmalle suomalaista sisua.
Aurum potestas est
Entisestä prostituoidusta tulee ikääntyessä uskovainen. Hyvä niin. Pyhimykset syntyvät juuri noin ja tässä järjestyksessä. Eksynyt on löytänyt taas laumansa ja on sen ärhäkkä puolustaja. On toki ollut sitä aina. Eniten pienestä omaisuudestaan pitävät ääntä kommunistit ja matka ateistista tunnustukselliseen uskovaan on kovin lyhyt. Prostituoidut puhuvat Jumalasta ja papit seksistä ja erotiikasta. Siitä puhe mistä puute. Kuolleista puhutaan kuitenkin vain hyvää.
De mortius nil nisi bene
Alan ymmärtää miksi Tervon blogeja kommentoi vain noin 30 suomalaista, kun vastaava määrä kansanedustaja Jyrki Kasvilla on omassa blogissaan, ja ilman miljonäärin rahoitusta yli kymmenkertainen. Häntä luetaan enemmän kuin Suomen Kuvalehden verkkolehteä yhteensä. Kasvi on päässyt lähemmäs orgastista tavoitettaan, kun taas Tervo on siitä etääntynyt.
Se ei lupaa hyvää entisen WSOY:n koipionnin taidon toki hyvin osaavalle tiimille. Rukousmyllystä on vaikea kirjoittaa koomisesti, jos ei ole itse ikinä rukoillut, ja venäläiseltä kirjailijalta tehdyt varkaudet eivät suju suomalaisessa agenttitarinassa. Kun koko idea varastetaan, syntyy tosi kehno kertomus. On vaikea olla kirjoittamatta satiiria.
Difficile est satiram non scribere
Pakinoitsija Ilkka Kononen käyttää Forssan Lehdessä kolumnistin ensioton oikeuttaan ja hakee orgastista huippua hänkin pyytäen Kanervan tapaan anteeksi forssalaisten kömpelyyttä naapurikuntiensa suuntaan kuntayhteistyössä. Anteeksi pyydetään niin Ypäjän ylpeiltä, Tammelan tanakonttisilta, Jokioisten hirmuvaltiailta kuin Humppilan hulluiltakin. Tällaiseen monien ilkkojen yhteiseen ilotteluun ja eroottiseen menoon on helppo yhtyä. Kuntayhteistyön syvempi luonne selviää tämän jälkeen kaikille paremmin. Ilkka Joenpalo on laajan yhteistyön vankin puolestapuhuja. Jotkut poliitikot hakevat kaikkien sotaa kaikkia vastaan.
Bellum omnium contra omnes
Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama joutuu huolehtimaan jopa oman vihkipappinsa ja lapset kastaneen papin puheista. Yhdysvalloissa moraali ja eettinen näkökulma on meitä paljon tärkeämpi, uskonto painava asia. Pastori Jeromiah Wright on erehtynyt lausunnoissaan liian rasistiseksi värillisten puolesta puhuessaan.
Wright puhuu valkoisesta rodusta hieman samaan tapaan kuin Minna Canth aikanaan miehistä. Näin esitellen tulos on aina millin päässä orgasmista ja Juha Miedon painajainen jatkuu. Se on hyvin feministinen ominaisuus sen puhtaimmassa muodossa. Eniten siitä kärsivät naiset itse. Kauniin naisen patsaalla on kalan pyrstö.
Desinit in piscem mulier formosa superno
Millin päässä totuudesta oleva luonnonlaki on täysin väärä. Induktiivinen tapa hakea totuutta yrityksen ja erehdyksen kautta on vaihdettava puhtaaseen deduktioon uskoen Einsteinin ja alun perin Rene Descartesin oppeja ja filosofiaa. Tässä Minna Canth ei ollut erityisen oikeaoppinen.
Katolinen kirkko on uudistanut (lue päivittänyt) luettelon synneistämme. Kuolemansynnitkin ovat saaneet uutta sisältöä. Toki kohtuuton ahneus ja hedonismi luetaan edelleen synniksi. Optiomiljonäärin on yhä edelleen vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Temppu on edelleen yhtä vaikea kuin kamelin matka neulansilmän läpi. Tuolla neulansilmällä tarkoitettiin porttia, joka muistutti neulansilmää. Sen läpikulku onnistui kamelilta vain ratsastajan avustaessa eläintä ponnisteluissaan. Teko oli siis mahdollinen mutta vaivalloinen. Vaivat lisääntyvät tiedon kasvaessa. Tieto lisää tuskaa.
Difficultatem facit doctrina
Tosin monelle aikamme optioahneelle käsite kamelista ja neulansilmästä voi olla virheellinen. Aivan niin olematon tuo neula ei ole, jota itse joskus optiomiljonääreinä käytämme. Kyseessä oli toki ihan kunnon portti miehen kulkea, mutta ahdas joka tapauksessa etenkin nyt, kun nobelistitkin jo ennustavat laman olevan syvemmän kuin 30-luvulla kokemamme. Optiomiljonäärille helvetti on jo tässä maallisessa ajassamme. Sen paikkaa Kalifornian Piilaaksossa, Silicon Valleyn sydämessä, on vain vaikea selittää innovaatioympäristön neroillemme.
Keväällä 2023 odotamme jälleen uutta pankkikriisiä nyt Kaliforniasta ja sen piilaaksosta lähteneenä. Vierailin siellä useaan otteeseen edellisen kriisimme vuosina 2007–2009. Agropolis ja ekopolis strategiana ja kirjani tästä oli levinnyt ympäri globaalia maailmaa rinnan sosiaalisen median taloutta ja strategiaa kuvanneiden kirjojeni kanssa (Agropolis strategy – Social media economy and strategy – Ecological cluster and innovation policy)
Esikoiskirjani eläkeläisenä (emeritus ikäisenä) ”Arctic Babylon 2011” lukeneet ovat huomauttaneet kuinka kirjassa tapahtuva uskonpuhdistus on osa jo käynnissä olevaa prosessia. Kovin kalvinistisesta ja samalla hindujen sekä juutalaisten oppeihin rakentuvasta vanhasta arjalaisesta rigvedasta on kuitenkin vaikea irtautua. Se on kuin taakka naisen harteilla kaksoisroolin toteuttajana. Siitä irtautuminen vaatii ikään kuin Jumalan vaihtoa tai rukousmyllyn muuttamista uudeksi. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Extra ecclesiam nulla salus
Oikeastaan se tapahtuikin jo kerran, mutta sen muistaminen on pääsiäisenä vaikeaa. Onneksi Tommy Tabermann sentään on tehnyt lakialoitteen viikosta, joka olisi rakkaudelle tarkoitettu. Varmaan pääsiäisviikko oli alun perin sellaiseksi aiottukin ja Kanerva sekä Kantola ristin kantajina siten aivan oikeita henkilöitä. Eduskuntaa taas saa sylkykuppina pitää toki muutkin kuin omaa oikeuttaan tähän tehtävään Ilta Sanomissa ankarasti puolusteleva Loka Laitinen.
Laitinen on tekemässä samaa lehmän käännöstä kuin Jari Tervo. Aina on oltava enemmistön kanssa eri mieltä. Sen tuottama orgasmi on kaikkein työläin ja kalastaja Pentti Linkola osaa sen Suomessa parhaiten masokistisella varmuudella. Sellaista messiaanista uhrimieltä meiltä ei toki vaadita edes naiseksi syntyneenä. Tekopyhyys ja lynkkausmieliala ovat usein seurausta liian masokistiseksi äityneestä menosta. Sellainen kyrsii jo ketä tahansa ulkopuolista ihmettelijääkin.
Entäpä jos rinnastankin kertomukseni Minna Canthista satusetäämme Sakari Topeliukseen? Näin kirjoitin hänestä aikana, jolloin meitä ei vielä koetelleet naiset ministereinä ja puoluejohtajinamme vuonna 2008, syyskuun 11. päivä.
Zacharias Topelius
Tänään Zacharias, Zakris, Sakari Topeliuksen päivänä hänen syntymästään on kulunut vuosikymmentä vaille kaksisataa vuotta. Hän syntyi Uudenkaarlepyyn maalaiskunnassa ja kuoli 80-vuotiaana Sipoossa. Isä oli itäkarjalaista runoutta kerännyt piirilääkäri ja äiti kauppiaantytär. Isä teki siis täsmälleen samaa keruutyötä harrastuksena kuin lääkärikollega Elias Lönnrot. Näyttäviä julkaisujakin syntyi.
Isän suvun myötä opinnot suuntautuivat aluksi Ouluun ja myöhemmin Helsinkiin. Syntyi kertomus uskomattoman tuotteliaasta toimittaja-kirjailijasta, lehtimiehestä, valtiomiehestä, lyyrisestä prosaistista, mutta ennen kaikkea monen sukupolven rakastamasta satusedästä. Joistakin syystä historiatieteilijän tiedemiehen ja professorin savutukset sekä historioitsijana että maantieteilijänä jäivät näiden kertomusten varjoon. Yritän kertoa miksi.
Miten aikansa toimittajakollegat olisivat otsikoineet Topeliuksen kuoleman nekrologissaan vuonna 1898?
”Monialainen ja tuottelias kynämies sekä kiistelty valtiomies eli uskoen omiin satuihinsa”.
Jatko kahdella palstalla liuskan mittaan tiivistäen olisi ollut ehkä seuraavan kaltainen?
”Professori Zacharias Topelius kuoli läheistensä läsnä ollessa ja menetystään surren 12.3. 1889 kotonaan Sipoossa. Topelius tunnettiin Helsingfors Tidningar lehden luetuimpana ja ahkerimpana toimittajana. Tuotteliaana toimittajana hän kirjoitti reportaaseja ja pakinamuotoisia kolumneja, mutta myös 25 laajempaa monografista julkaisua tai kirjoitustensa kokoelmaa. Näistä ehkä parhaiten tunnetaan Välskärin kertomukset, Maamme kirja, Luonnon kirja, Kypron prinsessa, Hango silmä sekä lastensatunäytelmät Adalminan helmi ja Lintu sininen. Unohtaa ei sovi myöhempiä kokoelmia ja valikoimia, novelleja ja runoteoksia. Niissä runoilmaisu oli Topeliukselle helppoa ja monet hänen teoksistaan on myöhemmin sävelletty. Runoilijan laadulle tyypillistä olikin juuri optimistinen luonnonromanttinen sävelhenki.
Professori Topelius ei harrastanut varsinaista tieteellistä historiantutkimusta, mutta hän osoitti mm. historiallisilla romaaneillaan sekä maantieteellisjournalistisilla taidoillaan ansionsa historiatieteissä. Hänen latinankielinen väitöskirjansa käsitteli vuonna 1847 muinaissuomalaisten naimatapoja.
Eurooppalaiset ja kotimaiset aatevirtaukset vaikuttivat Topeliukseen syvästi. Hän hyväksyi saksalaisen koulukunnan hegeliläisyyden, mutta ei sen positivistista suuntausta niin jyrkästi kuin J.V. Snellman. Topelius oletti muutosten tapahtuvan taloudellisten prosessien kautta ja valistusaatteiden levitessä, ei vallankumouksellisesti. Köyhyys ja halla poistetaan maasta ahkeruudella, ei taistellen, hän julisti. Oikeudenmukaisuuden perustana on luottamus.
Fundamentum est iustitiae fides.
Kieliriidat svekomaanipiirien kanssa vaikeutti monin tavoin ansioituneen Topeliuksen myöhempää uraa yliopiston rehtorina ja valtiomiehenä. Hänen väitettiin olevan liian romanttinen, sinisilmäinen ja sokea epäkohdille. Mukana julkaisuissa oli liiaksi uskonnollismyyttisiä aineksia ja lapsille tarkoitettuja kertomuksia ja satuja. Niitä, jotka lopulta jäivät elämään ja joista Sakari Topelius myöhemmin tunnettiin ja kaikki muut unohdettiin, myös hänen aikaansa sidotut vihamiehensä ja kadehtijansa. Eivät kaikki, jotka hokevat ”Lenin, Lenin” pelastu”. Ihminen on ihmiselle susi.
Homo homini lupus est
Kaikesta edellä kuvitellusta nekrologista huolimatta Topelius julkaisi mm. teoksen ”Kommunismin kehto”, ”Ljungarin taru”, ”Kuninkaan hansikas”, ”Kaarle kuninkaan metsästys” sekä runsaasti muuta yhteiskuntakriittistä aineistoa. Huomattava osa siitä on vielä tänäänkin joko julkaisematta tai hyvin vaikeasti saatavilla. Samalla aika pakenee palaamatta – Fugit irreparabile tempus, Vergiliuksen sanomana.
Sakari Topeliuksen ansiot liittyvät suomalaisuuden tunnetuksi tekemiseen etenkin Ruotsissa. Toki hän teki Suomea tunnetuksi myös suomalaille ja etenkin lapsille. Helsingin yliopistosta häntä ei edes päästetty Vaasaan hänen saatuaan sieltä työpaikan perheen kasvaessa ja vaatiessa vakituisempaa työtä.
Keisari löysi hänelle professuurin toki Helsingistä. Ei maan lahjakkaimpia kirjoittajia sopinut päästää korpeen, oli Fredrik Cygneuksen näkemys ja viesti keisarille. Tuon ajan keisarit ja yliopistomiehet olivat valistuneita älykköjä hekin, ja Topelius sai työrauhan sekä rahoituksen sille hengenjätin kansakuntaa ja sen historiankulkuja oivaltavalle monitieteelliselle työlle, jolta esim. maantieteen opinnot alkoivat vähän myöhään ja jäivät tiedemiehenä ilman sen kummempaa mainintaa nekin.
Vai muistaako joku lukeneensa Topeliuksen kirjoituksia Kasvatusopillisen Yhdistyksen tai maantieteilijöiden aikakauskirjoista? Kyllä ne sieltä löytyvät. Yhtä paljon ja yhtä korkealentoisia kuin ajan muillakin tuntemattomilla tieteen älyköillä. Topelius nyt vain oli paljon enemmän ja kaikessa. Minnan Canthin kaltainen henkilö sai kannettavakseen satusedän leiman. Taustalla oli etenkin lopunajan työt. Loppu kun työn kruunaa.
Finis coronat opus
Sekä satujen että oppikirjojen tekijänä Topelius keskittyi tiedemiehen tarmolla lastenkasvatuksen kysymyksiin. Hänen asemansa Pohjoismaiden nimekkäimpänä lasten- ja nuortenkirjailijana, H.C. Anderssenin ohella, häivyttää valitettavasti liikaakin aikuiskirjailijan, yhteiskuntavaikuttajan ja sanomalehtimiehen panosta. Tältä osin Topeliuksen kunnia tulisi palauttaa sitä aikanaan varjostaneiden ihmisten mustamaalaamisesta ja väheksynnästä.
Tässä Helsingin yliopisto voisi olla vähän valppaampi. On niin paljon ihmisiä, joiden kunnian yliopistolaitos on vienyt juutalaisten ohella. Nämä väheksyjät eivät muista, kuinka lehtimiehen kynän jälki ei aina ole loppuun saakka pohdittua ja syvällistä tiedettä ja että Topeliuksen julkaisuista huomattava osa syntyi ikään kuin lehtimieskirjailijalla tai tämän päivän blogeja kirjaksi kooten. Meistä jokainen on oman aikamme vanki. Emme me nytkään opiskele koulua vaan elämää varten.
Non scholae, sed vitae discimus
Lisäksi Topeliuksella ei aina riittänyt aikaa eikä ulkopuolista tukea huolehtia julkaisujensa levityksestä ja painoasusta. Syy ei ollut Topeliuksen. Topelius eli ympäristössä ja sellaisten yhteiskunnallisten virtausten sisällä, jossa hänen omintakeista ja ainutlaatuista monialaista lahjakkuuttaan ei edes voitu käyttää siinä määrin kuin miten sen nyt ymmärrämme ja koulumme tukevat tällaisia poikkeavia monilahjakkuuksia, luovia innovatiivisia neroja. Ei heitä enää kiusata edes yliopistoissamme. Taulapäinen tasapäisyys on hyvin luterilainen ilmiö.
Helsingissä on kaksi Topeliuksen muistopatsasta. Satu ja Totuus Gunnar Finnen työnä Teatteriesplanadilla sekä Topelius ja Lapset Ville Vallgrenin työnä Koulupuistikossa. Vaasasta löytyy Emil Wikströmin Topelius patsas ja Uudessakaarlepyyssä on Topeliuksen nimeä kantava museo ja Vallgrenin tekemä rintakuva. Kun näin kirjoitan, ei minua pidä heti luokitella menneen ajan ylistäjäksi.
Laudator temporis acti
Snellmanin ja muiden riitapukariensa rinnalle Topelius olisi ansainnut kuvansa ja korostaen samalla Suomen itsenäistymisen oikeaa vuotta ja irtautumistamme Ruotsista. Tämän Topelius ymmärsi jo tuolloin ja hän sai pyhän svekomaanipiirien vihan ylleen.
Häntä syytettiin Krimin sodan aikoihin hallituksen käsikassaraksi maltillisena suomalaismielisenä kielitaistelun kiihtyessä. Samalla tuolloin puhjennut materialistinen ja luonnontieteinen sekä sokean positivistinen maailmankuva oli jyrkässä ristiriidassa Topeliuksen idealistisen tuotannon ja maailmankuvan kanssa, joka tuolloin sai myös syvän kristillisiä korostuksia. Tässäkin Topelius oli aikaansa edellä ja oikeassa. Terve sielu terveessä ruumiissa.
Mens sana in corpore sano
Tämän päivän maailmassa Topelius olisi luova ja innovatiivinen bloggaaja ja puhuisi monikansallisesta filosofisesta yksituumaisuudesta, tekisi satunsa globaalille yhteisölle mutta myös vakavassa ja syvästi luonnosta huolta kantavassa vastuullisessa hengessä. Koulutus olisi nyt parempi ja tekniikka avustaisi.
Hän saisi vastaansa aivan samat voimat kuin pari vuosisataa takaperin, hedonistiset materialistit ja fundamentalisti pelurit. Topeliusta tarvitaan tänään vielä enemmän kuin pari vuosisataa sitten.
Peli vain on nyt kovempaa ja vastustajat viekkaampia. Mutta ovat avustajatkin nettiympäristön älykkäimmästä päästä ja altruistisia nuoria satusedän joukoissa. Heidän osaamisensa varassa on nyt ahneen sukupolven konkurssipesän pelastus. Nyt kaivataan topeliaanisen viisaita hengenheimolaisia tämän altruististen nuorten ryhmän tueksi ja ymmärtäen mitä on olla lapsi.
Minna Canthin tasa-arvon päivänä.
Vuosi 2011 oli kirjani Arctis Babylon ensimmäinen koettelemusten vuosi Mayakansan ennusteena. Kirjani oli kirjoitettu jo 1970-luvulla Kalevan talon kirjapainossa Maantieteen laitoksen tiloissa. Kalevan kirjapainon vuokralaisena samalla. Teuvo Mällisen toimiessa päätoimittajana ja jakaen minullekin ohjeitaan kirjoittaa useampaan maakuntalehteen. Toki hän tunsi sukuni ja Itä-Savon lehtitalon omistajat sekä lehden siirtymisen ensimmäisenä Suomessa digiaikaan 1980-luvulla.
Hoidin Oulussa professuuria ja Suomen Akatemian virkaani muutaman hetken ennen muuttamistani etelämmäs ja lähemmäs Vantaalla sijaitsevaa lentokenttää. Matkat kun alkoivat viedä aikaa lentokentälle enemmän kuin sieltä edelleen maailmalle. Suomi kun on suurikokoinen maa ja lentokentät harvassa. Elimme uuden nörttikulttuurin ja muuttuvan huumorin aikaa. Heille kun ei saanut enää nauraa. Nauroivat aina kuitenkin sen viimeisen naurun. Uusi robotiikka, internet ja tekoäly alkoivat suosia näitä nuoria. Eivät kaikki, joilla on kitara, ole kuitenkaan kitaristeja eivätkä luonnolliset asiat häpeällisiä
Non omnes, qui citharam habent, citharoedi sunt. – Naturalia non sunt turpia
Muuttuva huumori 15.09. 2011 – 19.03.2023
Nörttikulttuuri ja internet muutti huumorin, siinä missä talouden, politiikan, tapamme ymmärtää ja käsitellä ympäröivää informaatiotulvaa. Pureva satiiri ja iva lisääntyivät samalla kun katkera ironia etenkin itseironiana alkoi vähetä. Ironia ei oikein toimi verkottuvissa nettiyhteisöissä. Etenkin kantaa ottava ja kritisoiva, hienovarainen satiiri lähellä parodiaa, alkoi saada osaa sosiaalisen median kehittyessä. Sen kohteita olivat tyypillisesti poliittiset, sosiaaliset ja moraaliset tarkoitusperät. Nyt oli taas kerran juotava ja kuolleet opettivat eläviä.
Nunc est bibendum – Mortui vivos docent
Satiirin kulta-aikaa
Kirjoitettu parodia, jossa satiiri ei loukkaa lukijoitaan, edellyttää kokenutta kirjoittajaa. Suomessa alan osaajia on ollut vähän, kärjessä Eino Leino, Erno Paasilinna ja Veikko Huovinen. Jonathan Swiftin kertomuksissa Gulliver seikkailee oman aikansa tieteessä ja uskonsodissa siinä missä Hitler, Stalin ja Pietari Suuri Veikko Huovisen tuotannossa. Mark Twain oli mestari satiirikkona ja Huckleberry Finn sopii vielä tänään sosiaalisen median yhdeksi perusvelmuksemme.
Sen sijaan Arvo Salon Lapualaisoopperan parodia ei oikein istu 1930- ja 1960-luvun peilaajana vielä tänäänkään medioitten siihen ympäristöön, jossa kansalaismediat Suomessa operoivat. Aika ei ole siihen otollinen.
Television Hukkaputki, Itsevaltiaat, Iltalypsy, Hyvät herrat ja Uutisvuoto ovat paikkansa lunastaneet kansakunnan tulevana sosiaalisena muistina ja pääomana. Poliittinen satiiri on vaikeaa mutta ei mahdotonta. Parhaiten se toimii silloin, kun lukija ei sitä lainkaan havaitse. Hyvä satiiri ei saa olla ilveilevää, saati katkeraa ironiaa tai sarkasmia. Matka kulkee edelleen vaikeuksien kautta tähtiin ja rukoile sekä tee työsi samalla.
Per aspera ad astra – Ora et labora
Ironialla liikkeelle
Internet ja sen alkuvuodet sosiaalisen median käytössä olivat purevan ivan ja katkeran ironian vuosia. Ironia syntyi usein huomaamatta ja kirjoittajan tahtomatta. Kun asiat eivät ole siltä miltä näyttävät, merkitys ja sanat ovat keskenään ristiriidassa, tilannesidonnainen ironia sai tilaa mielin määrin nimimerkkien suojassa. Se oli stand-up koomikkojen kulta-aikaa.
Kirjoittaja halusi usein julistaa sellaista, joka ei ollut enää oikeassa asiayhteydessä ja sen kautta ymmärrettävissä kymmenien kirjoittajien yhteisessä kontekstissa. Sokraattiseksi tarkoitettu peitelty hyökkäys muuttui dramaattiseksi, tilanteen koomisuutteen liittyväksi ironiaksi. Sarkasmiakin suomalaiset alkoivat ymmärtää ja sietääkin.
Sokraattinen ironia, jossa tekeydytään tietämättömäksi oppimestariksi paljasten muiden tietämättömyys myöhemmin, ei oikein sovi tuhansien ihmisten samaan aikaan käyttämään psykologisoimattomaan välineeseen.
Kaikkien olisi ymmärrettävä koko ajan asiayhteys, Oidipuksen saama oraakkelin ennuste, jotta draaman kaari saisi odotetun sokraattisen lopun. Näin usein katkera peitelty hyökkäys tai loukkaus ironiana päättyi netissä sarkasmiin, ironian juuri netissä korostuvaan alatyyppiin.
Moni poliittinen kolumnisti pettyi juuri tähän sarkastiseen, julman ironiseen huumoriin ja vaati nimimerkkien käytön vähentämistä. Kolumnistina voi toimia Sokrateen tapaan lehdessään ja printtimediassa oppimestarina, mutta ei toki blogistina ja tuhansien pyöriteltävänä netissä.
Anarkistinen kreisihuumori
Satiirin, sarkasmin ja nörttihuumorin ohella kasvavia lajeja ovat olleet erilaiset anarkistisen huumorin muodot kreisihuumorina. Televisiossa tätä edustavat slapstic -tyyppiset kohellukset ja sosiaalisen median sisällä logiikalle ja realistisuudelle hyvästit jättävä absurdi huumori.
Monthy Python on tunnettu klassikko tästä tyypistä, jossa älyllinen huumori saa järjettömiä ja yllättäviä ratkaisuja tai muistuttavat anarkistisen lapsen tempauksia Rowan Atkinsonin tapaan. Joskus huumori viedään mustan huurumorin suuntaan, eikä välttämättä huomata, missä ympäristössä sitä viljellään.
Rinnalla kulkee seksististä satiiria ja ivaa, harvemmin Suomessa eritehuumoria. Poliitikon on oltava varovainen, ettei mene vahingossa mukaan sellaiseen, joka on muun median näkökulmasta sopimatonta, mutta jota kansalaismedia ei edes havaitsisi sopimattomaksi. Rahat tai henki vaihtui rahat vaiko kolmipyörä huumoriksi.
Pecuniae aut vita – Pecuniae an tribirota
Huumori on vakava asia
Huumori on vakava asia eikä se liity nauruun. Satiirin, ironian, ivan ja sarkasmin tarkoitus ei ole välttämättä naurattaa. Vastaavasti nauruun pyrkivä huumori ei ole sama asia kuin ihmisen saattaminen onnelliseksi. Vakavat tiedemiehet Sigmund Freud, Thomas Hobbes, Sören Kierkegaard, Arthur Schopenhauer ja nykyisin vaikkapa Elliot Oring tai Simon Critchley huumorin tutkijoina eivät naurattaneet lukijoitaan lainkaan.
Komedia huumorin lajina on heterogeeninen ja monen tieteenalan tutkima. Perinteisesti tulokset jaetaan joko psykologisiin ja evolutiivisiin malleihin tai filosofisiin pohdintoihin. Näistä voidaan yhdistää kolme päätyppiä, jossa nauru ei välttämättä pidennä ikää.
Ylemmyys ja energiapurkaus
Thomas Hobbes tuo naurun ja sen eteen tehdyn komiikan osaksi vallankäyttöä. Nauru ja huumori on pääsääntöisesti tapa osoittaa ylemmyyttä (superiority theory). Tähän liittyvät myös keskiaikaiset menot ja narrien käytöt sekä teatraalinen draama osana huumoria, draamaa, tragediaa ja lopuksi komediaa homeeriseen tapaan eläen. Suomessa nauru herroille ja näiden kömmähdyksille, eliitille, on osa tätä samaa vallankäytön vähättelyä. Poliittinen satiiri on sitä tyypillisimmillään.
Sigmund Freud ei hyväksynyt pelkkää hierarkkista naurun röhöttelyä tai seksististä hihittelyä osana eroottisia teorioitaan, vaan koki huumorin eräänlaisena energian purkutapana ja kykynä huojentaa ylimääräistä energialataustamme (relief theory).
Tässäkään teoriassa nauru ei toki liity ihmisen onnellisuuteen. Elämässään suuria tavoitteita saavuttava onnellinen ihminen ei nauraa röhötä tai kikata edes muilta salaa onnensa lopulta saavutettuaan. Pikemminkin muuttuu muodoltaan entistäkin vakavammaksi.
Ylemmyyden tunne ilmaistaan nauraen oikeassa paikassa, siinä missä tapa osoittaa alamaisuutta. Johtajan kaskuille on hyvä nauraa, mutta myös arvosanoja antavan opettajan korkeaa ammattitaitoa vaativille ja oppilaitaan kunnioittaville kaskuille, hassun hauskoille kokemuksille oman elämänsä pitkässä juoksussa, ei toki pilkaten omaa oppilastaan koulukiusaamista näin ruokkien tai palaten siihen opettajainhuoneessa. Pojat ovat poikia ja heillä on poikien huvitkin. Isänmaan toivoja.
Sunt pueri pueri et pueri puerilia tractant – Spes patriae
Yhteensopimaton elementti
Sosiaalisissa medioissa alakulttuureilla ovat omat yhteisöä tukevat ja ylläpitävät yhteishengen symboliikat, jossa huumori on luonnollinen osa kuten missä tahansa yhteisöllisyydessä. Huumori on siellä selviytymiskeino ja auttaa ahdistukseen kuten missä tahansa yhteisörakenteessa. Vitsiä edeltää aina odotus ja purkaus, intialainen nauruterapia. Yhteinen nauru yhdistää ja on selviytymiskeinona hyväksytty.
Kaikessa huumorissa on mukana aina formaalinen objektinsa. Usein se kuvataan eräänlaisena yhtyeensopimattomana (inkongruenttina) asiana tai ilmiönä, jonka havaitseminen huvittaa sen törmätessä yhteen jo odotetun kanssa.
Charles Chaplin, Marxin veljekset, Jerry Lewis, Jacques Tati, Rowan Atkinson, Jim Carrey, Pertti Pasanen tai Jope Ruonansuu ovat kaikki juuri tämän alan mestareita. Sen ovat parhaiten kuvanneet Immanuel Kant ja Arthur Schopenhauer filosofisena selitysmallina.
Malli sopii myös omaan aikaamme, olkoonkin, että nyt painopisteet ovat muuttumassa ja se mille nauramme, on yhä vahvemmin sidottu myös laajempaan elämämme kontekstiin ja ymmärrämme paremmin niin Platonin, Kantin, Freudin kuin Hobbesin teorioiden liittyvän sekä biologiseen evoluutioon kuin psykologiseen ja filosofiseen taustaansa, kulttuureja yhdistävään yhteiseen kieleen, strukturalismiin sosiaaliantropologian yhteisenä sinfonianamme, nauruna. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä, mutta onneksi aurinko paistaa kaikille.
Tempora aspera vivimus, amice bone – Sol omnibus lucet