Kertaus on opintojen äiti
Repetitio mater studiorum est
18.03.2023
Vaalien lähestyessä puheet talouskurista, velkakestävyydestä, työllisyysreformista ja julkisen sektorin muutosten tarpeista ovat ensimmäisenä agendalla ja heti perään tulevat investoinnit hyvinvointiin ja tuottavuuden parantaminen, velan otto myös tässä tarkoituksessa, verotuksen kiristäminen keinona tasapainottaa julkista taloutta ja lopuksi vielä valtion ohjausroolin merkitys tässä vaaliagendan asettajan tehtävässä.
Jostakin syytä puheet Natosta, luontokadosta ja takavuosien EU:n roolista jäävät taka-alalle, ellei Naton tapaan kokonaan presidenttimme huolen aiheeksi sekä samalla punavihreän ja talousoikeiston konservatiivien yhteisenä sopimuksena ulkopuolelle näiden vaalien päällimmäisen agendamme.
Mikä tehtävä tässä vaaliasetelmassa jää lopulta politiikan tutkijalle? Poliitikkoja kun ei voi oikein kehuakkaan eikä nostaa esille sellaisia aiheita, jotka ovat mediajulkisuuden rakastamia, kuten nyt Sanna Marinin juhlimiskohu tai Hornettien lahjoittaminen väärään aikaan Ukrainan käyttöön.
Politiikan tutkijan tehtävä ei ole päivittäinen sosiaalisen median lausuntoautomaatin harmaa arki silloin, kun on ottanut tehtäväkseen sellaisen kokonaisvaltaisen aiheen valaisun, joka kuuluu valtiovarainministeriön harmaille virkamiehillemme. Sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys ei voi rakentua ilman monitieteistä, tieteiden välistä ja poikkitieteistä asiansa osaamistakin. Niinpä kun historiatieteilijä puhuu lähiympäristöstämme, hän tarkoittaa aikaa ja sillä mitaten lähihistoriassa tai kauempana tapahtuneista ilmiöistä, kun maantieteilijä tarkoittaa puolestaan paikkoja ja lähiympäristö on kartalle merkitty kylä tai kunta.
Kauempana on sitten globaali todellisuus, ei lokaali ja paikallinen. Poikkitieteinen taas yhdistää nämä ja operoi samalla sekä vertikaali- että horisontaaliakselilla. Jotkut rakastavat ajalla peluuta ja toiset taas alueilla. Konservatiivi ja liberaali poikkeavat toisistaan siinä missä talousvasemmalla tai -oikealla majailevat äänestäjät.
Se miten puolueet jakavat näkemyksensä yhden henkilön, eli puoluejohtajan, televisioväittelyssä sopeuttamistarpeistamme, esitellen samalla meille äänestäjille tarjotut mallit mahdollisimman taitavasti väitellen, on poliittista osaamista. Käytännössä uudet nuoret poliitikkomme hakevat hekin aluksi esikuvia, sellaisia, jotka eivät tule niinkään yliopistokampuksen sisältä vaikeine sanoineen ja käsiteillä kuulijansa silmät ja korvat sokaisten. Sellaiseen ei ole oman aikamme äänistä kalastelevan ja ammattinsa osaavan ehdokkaan menestyksen tie ja johtaa ”lauluun kuuroille korville.” A surdas aures canere. Olen varoittanut tästä kevään aikana moneen kertaan.
Vaalit ratkeavat lopulta vain tiettyihin asioihin. Ei koko siihen repertuaariin, jota mediamme poliitikoillemme heittävä kuin koirille puruluina. Juuri nyt keskustelu ei ole edes lähtenyt kunnolla liikkeelle. Sitä häiritsevät taustalla vellova sota ja Nato sekä pandemian aikainen hallitus.
Naiset ministereinämme ja puolueitten johtajina. Yksi mies ja seitsemän naista on monelle politiikkaa rakastavalle omituinen asetelma seurata sellaista näytelmää, jonka meille tarjotaan hyvinkin taitavasti päivittäin urheilun areenoilta. Ketä kiinnostaa naisten armeija pohtimassa EU:n ja Naton tulevaisuutta, Pohjolan kohtalot, Itämeren tilanne, Jäämeren rata tai näkökulma, jossa EU ei olekaan enää pohjaton resursseja syövä ikiliikkuja vaan samalla väline, joka pitää Euroopan kilpailukykyisenä Yhdysvaltojen ja Kiinan rinnalla. Jos tuo pohdinta on päälle puhumista ja vastapuolen näkemysten pilkkaamista
Talouskasvun vihreä siirtymä ei voi sekään olla vain olan kohautus ja kahden vastakkaisen mielipiteen esittäminen punavihreänä tai talousoikeiston periteisempänä lähestymiskulmanamme. Maahanmuutonkin kun voi kehystää niin monella tavalla ja samalla myös talouskestävyyden kysymykseksi. Oleellista vaaleja ajatellen on kuitenkin ihmisten tapa nähdä nuorina ihmisinä valmiita jalanjälkiä, joita nuorempana voi myös seuratakin. Ei aina ole tarvis lähteä etsimään kokonaan uutta ja umpihankeen tehtävää latua. Poliitikko ei ole romanttinen runoilija.
Hallituskokoonpano on se, jolla haemme itsellemme turvallisen vaihtoehdon. Jos vanhat vaihtoehdot ovat vähissä tai johtaneet umpikujaan, huonoon lopputulokseen, silloin on syytä hakea vaihtoehtojakin. Perussuomalaisilla on lyhyt puoluehistoria, ellei nyt mukaan lasketa Veikko Vennamoa ja maalaisliittolaisen maailman kokemaa maaltapakoa sekä samalla puoluehajaannusta. Kekkosen aikaista Suomea ja sen saamaa kritiikkiä.
Uudella poliittisella liikkeellä ei ole sellaista ikivanhaa ohjelmatraditiota, josta pitää kiinni ja elää tuon tradition mukaan syntyneitä latuja seuraten. Tällainen puolue ehdokkaineen kykenee löytämään meille niin tutun poliittisen nelikentän sijaan myös aiemmin koskemattomaan umpihankeen avattuja kokonaan uusia latujakin. Siis luovia ja innovatiivisia tulokulmia. Se ei ole toki kaikkien sota kaikkia vastaan vaan myös havainto, kuinka valmiin ladun vankina kulkeminen sulkee pois avoimena odottavan umpihangen. Ajat muuttuvat mutta me muutumme niiden mukana. Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.