25.03.2023
Puhe lentää, teksti pysy – Verba volant, scripta manet
Elämme vaihetta, jossa eduskuntavaalien ennakkoäänet on pian annettu ja vaaleihin on aikaa viikon verran. Jos ennustan vaalipäivän illaksi jytkyä, Timo Soini nyökyttäisi hyväksynnän merkiksi. Niin surkeita mahalaskuja poliittisten liikkeittemme näkyvimmät edustajat ovat matkan varrella tehneet.
Sen sijaan lohtua meille tuovat Lehden kisat ja Salpausselän tapahtumat. Sata vuotta ja komeita voittojamme on nyt lupa seurata. Olkoonkin, että norjalaisten ja ruotsalaisten kanssa kisailu ei näytä nyt suomalaisittain kuin pieneltä kipinältä pimeässä sitä ihaillen. ”Scintilla etiam exigua in tenebris micat.”
Kaikki on kuitenkin ääntä eikä mitään muuta – Vox et pretera nihil. Nainen on aina häilyvä ja oikullinen – Varium et mutabile semper femina. Kaikesta tästä huolimatta, missä hyvä olla, siellä isänmaa. Eikä yksi pääskynen kevättä tee. Una hirundo non facit ver. Aurinko paistaa kaikille – Sol omnibus lucet.”
Palataan siis kirjoitettuun sanaan sekä kirjoihini. Tulevaisuus kun on kuitenkin edelleen tyhjä taulu – Tabula rasa, eikä aika pysähdy näihin vaaleihinkaan vaan jatkaa lentoaan – Tempus fugit.
Niinpä päätän näihin vaaleihin liittyvän luentosarjanikin kirjojeni esittelyteksteihin. Ei toki kaikkien 123 kirjan vaan valiten muutaman uusimman. Kaikki nämä viimeisimmän kuluneen vuosikymmenen ajalta. Aika kun todellakin lentää – Tempus fugit, eikä meillä ole nyt edessämme muuta kuin tulevaisuuden tyhjä taulu – Tabula rasa. Näiden toistelu ei johda mihinkään ja muistuttaa maailman onnellisimmasta maasta, jossa on hyvä olla – Ubi bene ibi patria.
Vuoden 2018 syksy ja talvi olivat Ruotsin valtiopäivävaalien tai brittien Brexitin tapaan tulvillaan ongelmia löytää yhteistä sosiaalista pääomaamme, ja kansakunnan yhdistävää kykyä kuunnella ja ymmärtää muiden mielipiteitä, vaikkei niitä kykenisi aina hyväksymäänkään.
Suomessa poikkeuksen muodosti presidentinvaalit vallinneessa, etenkin sosiaalisen median aggressiivisessa ilmapiirissä. Ilmiö muistutti Urho Kekkosen ajan loppuvuosia ja turvautumista, kansallista yhtenäisyyttä haettaessa, nyt suosittuun presidentti Sauli Niinistön persoonaan vaalien lähestyessä. Lähestyvät vaalit ovat myös tämän ajan teema medioissamme, myös sosiaalisessa mediassamme. Niitä seuraten elämä on lopulta ihmisen parasta aikaa. Vita est tempus optimum hominis.
Arvojen, normien ja moraalin muutokset ja ristiretki uuden paradigmaisen maailman globaalissa syleilyssä toi mukanaan myös ilmastomuutoksen, isänmaalliset ja patriotismia korostavat populistiset liikkeet, emotionaaliset suuret tunteet sekä kansakunnan jakautumisen maailman onnellisimpana maana tunteiltaan pragmaattisen hillityksi ja periluterilaiseksi, mitattaessa tämän onnen psykologista syvyyttä.
On aika siivota vanha populaarikulttuuri ja sen viittaukset sukupuoleen, rotuun, etniseen taustaan, ammatteihin, mieltä ahdistaviin käsitteisiin alkaen n-, f-, d- ja h, ehkä myös g- ja kova p-kirjaimilla. Populaarikulttuurin ohella siivottavaa löytyy myös kuvataiteista ja etenkin oopperasta. Esimerkkinä Akseli Gallen-Kallelan kuvataide. Aino-neito ja häntä ahdisteleva käpälöijä ovat ahdistavaa katseltavaa.
Kel onnin on, se onnen kätkeköön, ja mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Tämä viisaus on omamme, ei latinankielinen sananlasku. Ei kaikki latinaksi sanottu ole erityisen suojeltavaa, saati aina edes hyväksyttävää. Kaikki ääntä eikä mitään muuta. Vox et pretera nihil.
Suurvaltojen jännitteet, edustuksellisen demokratian kriisit, mediayhteiskunnan kansalaismedian monet kasvot sekä Suomen kasvava merkitys globaalissa vuoropuhelussa, jossa yksittäiset provokaatiot edelleen jatkuivat, toi mukanaan haasteita, jossa nuorehkon valtion myös perinteisiä arvoja ja normeja, edustuksellisen demokratian elämää, oli voitava muuttaa palvelemaan paremmin suurten rakenteellisten muutostemme toteuttajana. Näin siis kirjassani ”Menetetty vuosikymmen.” Kirjani ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” julkaistiin jo vuonna jo vuonna 2011. Siis samana vuonna kuin kirjani ”Social media economy and strategy”.
Ikääntyvä yhteiskunta ja aluerakenteen kasvavat vinoumat, maaseudun ja luonnonvara-alueiden, pienten seutukuntien supistuminen, sekä toisaalta suurten maakuntakeskusten ja pääkaupunkiseutumme jatkuva kasvu, muistuttivat liki perinteisen kehitysmaan ongelmista.
Paikkamme innovaatiopolitiikan ja ekologien klusterin kärkimaiden joukossa, sivistysvaltiona koulutusyhteiskunnan esimerkkimaana, maailman onnellisimmalla maalla, ei ollut nyt varaa epäonnistua tai hakea mallia sieltä, jossa olemme jo kerran historiamme aikana köyhyyden ja luokkayhteiskuntamme kohdanneet monen nyt juurettoman ihmisen kokemuksena.
Maaliskuun 2008 kuukausiliitteessä Helsingin Sanomat esittelee kansikuvanaan leppoisan venäläisen miehen, venäläisen virkamiehen Pietarista ja aiemmin useita kertoja Suomen Turussa vieraillen. Vladimir Putin oppi kapitalismin alkeet tuolloin puoli vuosisataa aiemmin Suomen Turussa yhtenään viihtyen. Olin itsekin siellä tutkijana työssäni rinnan Oulun yliopiston kanssa samaan aikaan. Nämä yliopistot erosivat toisistaan, olkoonkin että olimme yhdistäneet tietokoneemme saadaksemme enemmän muistitilaa aineistojemme käsittelylle. Putinin läsnäolo kuitenkin ahdisti.
Tänään Helsingin Sanomat hakee ohjelmia tekoälyn käyttöön, ja päätöksenteossa tämä ei ole enää ensinkään scifiä lukien Turun yliopiston tutkimusmatkaa Aurora 1/2022 ja alkaen vuodesta 1994. Noihin aikoihin vastaava teknologia oli siirretty myös Suomen maatalouden ja sen tutkimuskeskuksen (MTT/Luke) koneille agropolis strategian nimellä. Agronet oli valmistunut sekin ennen internetiä. Globaaliksi tämä vaihe muuttui maailman tiedepuistojärjestöjen (IASP/AURP) suopealla avustuksella.
Me tunnemme Putinin ja hän tuntee meidät. Tekoälylle ja roboteille me emme mitään voi. Omat aivomme eivät millään ehdi käsittelemään miljardien ihmisten aivoituksia reaaliaikaisessa vauhdissa. Jostakin syystä juuri pelkuri kutsuu itseään varovaiseksi, ahne säästäväiseksi. Timidus cautum se vocat, sordidus parcum.
Mikä sitten edelsi aikaa ennen suomalaista liki kymmenen hallituksen menetettyä vuosikymmentä? Tätä aikaa kuvasin etenkin kirjassani ”Vuoden 2013 enteet, utopiat ja dystopiat – Taantuma kylmään sotaan.”
Taantuma ja lama kulkevat rinnakkain ja vuotta 2013 hallitsevat tapahtumat, joiden takaumat vievät kohti kylmän sodan kokemuksiamme. Cluster Art käsitteenä on jo ikääntynyt ja järjestyksessään kymmenes kirja on sekin historiaa juuri tätä aikaa kuvaten.
Kirjoittamani mediayhteiskunnan synty, hybridiyhteiskunta ja sosiaalisen median strategia sekä talous, ekologinen klusteri innovaatiopolitiikassa, paikalliset ja globaalit kulttuurit, symboli-innovaatiomme, klusteritaiteen käsitteet manifestiksi kirjaten, agropolis strategia osana luonnonvarojamme, ovat vakiintuneet maailmalla sopeutuen globaaliin ja paikalliseen kulttuuriin. Klusterit politiikan, talouden ja taiteen välinenä oli kuvattu kahtena kirjana vuonna 2021 (Cluster articles: Part I and II).
Ukrainan ja arabi-islamilaisen maailman ajautuminen kohti kylmän sodan vuosia oli monelle shokki rinnan vanhan Babylonian ja Isis -järjestön syntyä. Tätä murrosta ei pidetty mahdollisena, vaikka siihen oli kaiken aikaa varauduttu ja sitä ruokittiin suurkulttuurien välisessä vuoropuhelussa niin Euroopassa kuin aiemmin kirjassani, joka käsitteli Irakin ja Syyrian tapahtumia osana muinaista Babyloniaa (Arctic Babylon 2011).
Kirja oli kirjoitettu pääosin jo 1970-luvulla mutta julkaistiin vasta vuonna 2007 toisen väitöskirjani (Ekologinen klusteri ja Innovaatiopolitiikka) jälkeen. Samaan aikaan ehkä globaalisti luetuimman kirjan kanssa täyttäessäni 60-vuotta vuonna 2011 (Social media economy and strategy). Ilmiötä oli Suomessa lähestyttävä moni- ja poikkitieteisen lähestymistavan rinnalla tieteiden välistä keskustelua seuraten. Robotiikka oli tähän välineenä luonnollisesti tärkein hallittava.
Myöhemmin Arctic Babylon sai jatkoa vuodesta 2015 (Arctic Babylon 2015 – Osa II) Kolmas osa: ”Arctic Babylon III – Karhu turkissa Nato narikassa”, syntyi vuoden 2022 tapahtumistamme. Sitä edelsivät kirjat ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022”sekä ”Teesi, antiteesi ja synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi”.
Kylmän sodan tuulet olivat odotettu tapahtuma. Se jakoi edetessään aiemmat utopiat myös vastakohdikseen – dystopioiksi. Samanaikaisesti tätä tarinaa jaettiin yhä näkyvämmin kuvina, videoina – suurten massojen yhteisenä kielenä roboteille.
Kuvan tallentaminen tekstin yhteyteen, symboleiden lisääntyminen viestintään, oli sekin monelle odottamatonta. Se yllätti perinteisen, onomatopoeettisen ja luonnosta muotonsa saaneet sanamme sekä suvuttoman kielen lukijat Suomessa.
Tulkinta jäi yhä vapaammin kirjan lukijan tai yhteisön, sosiaalisen median tuotteeksi, ikivanhojen värien ja muotojen, musiikin ja tanssin kautta eläen maalauksina ja veistoksina – klusteritaiteena – paljon nuoremman kielemme siten ohittaen.
Kyse oli ajoituksesta. Liian myöhään saapuneille jäivät vain luut. ”Sero venientibus ossa.”