28.03.2023
Käynnissä olevat vaalit ja niiden loppusuora on tuonut mukanaan käsitteen ”kurmoottaa”. Näin etenkin lukien Forssan Lehteä (28.03) ja sen rakentamaa loppusuoran näytelmää. Helsingin Sanomat (28.03) on mediana luonnollisesti samoilla linjoilla ja esitellen mediayhteiskunnan lipunkantajan poliittisen suuntautumisenkin. Takavuosina se oli tiukasti Urho Kekkosen ja kylmän sodan kahleissa eikä tuo traditio ole juurikaan muuksi muuttunut. Sähköinen media ja sosiaalisen median alustat ovat oma maailmansa.
Onko tieto oikeaa vai väärää, siitä kirjoitin mm. vuonna 2016 blogissani, jota on runsaasti luettu ja lainattu nyt 2023. Miksi näin, sitä voi arvailla lukemalla sen ja pohtimalla, onko tässä ajassa jotain samaa kuin keväässä 2016.
Ohessa kuitenkin alustusta vastauksestani Forssan Lehteen, lehden uskollisimman kolumnistin Ilkka Konosen hyökätessä ”kurmoottamalla” etenkin yhden puolueen ja sen äänestäjien kimppuun. Näitä puolueita meillä on parikymmentä, mutta jostakin syystä yksi näyttäisi olevan erityisen suosittu ja samalla monen vasemman laidan kautta talouttamme oikovan hampaissa. Forssassa tälle on luonnollisesti pitkä ja rikas historiallinen taustansa ja kulttuurisidottu poliittinen eliittikin sen edustajana.
Poliittinen kurmootus
Ben Zyskowicz joutui osaksi suomalaisen vaalitaistelun ikävintä ilmentymää. Henkilönä hän on nykyeduskunnan nokkelasanaisin ja samalla myös ystävällisin sekä poliittisena osaajana myös avulias.
Kun lähetän kyselyn tutkijana edustajillemme, hän on ainut, joka varmasti vastaa ja samalla kiittää myös ryhmänsä puolesta tutkijaa. Eivät kaikki näin tee. Joku jopa paheksuu, kun häntä vaivataan tutkijoiden kyselyillä.
Kaikki tämä kurmoottaminen kuuluu sekä tutkijan että poliitikon työhön, eikä siitä pidä mieltään pahoittaa. Niin kauan, kun kurmootus pysyy verbaalisella tasolla eikä muutu poliittisesta ilkeilystä, kielen käytön taidoista sarkasmin suunnalta väkivallaksi.
Maanviljely eilen, nyt ja tulevaisuudessa, sekä edustuksellinen demokratia vaaleineen, on osa suomalaista kulttuuria. Mukana on myös ylilyöntejä ja eniten lyödään näkyvintä kurmoottajaa.
Kurmootus on käännetty wikisanastossamme kurittaa sanasta ja voi sillä tarkoittaa myös kovistelua, ojentamista fyysisellä tavalla, kurittamista, suomimista jne.
Forssan Lehden kolumnisti Ilkka Kononen käyttää tuota verbiä lyhyessä kirjoituksessaan usein jopa lukuisia kertoja. Viimeksi tänään (23.02. 2023) Forssan Lehden kolumnissaan. Samaan aikaan TV1 ja Esa Pakarinen esittelee omaa kurmootustaan ”Hei, rillumarei” huumorilla vuodelta 1954 Reino Helismaan taidoilla tuon ajan kulttuurieliittiämme pöllyttäen.
Se ei oikein toimi 70 vuotta myöhemmin, ellet edusta tuon ajan suurta ikäluokkaamme ja hyväksy häpeilemättä tuon ajan retoriikan ja huumorin. Heti perään Yle TV1 esittelee Tamara Lundin sekä Eduskuntavaalit 2023 venäjänkielisenä lähetyksenämme. Kaikki tämä ei ole sattumaa vaan suomalaista kulttuuria. Oli kohteena sitten kulttuurin rinnalla maatalous tai perussuomalainen puolue SMP:n työn jatkajana sekä Timo Soinin retoriikkaa käyttäen.
Se kuuluu vaaleihin ja kolumnistin poliittiseen suuntautumiseen myös Forssassa. Edessä kun ovat velkavaalit ja samalla taantuman aikaan ajoittuvatkin. Vaalikeskustelu väittelyineen on kohdistunut säästöihin ja tavalla, joka alkaa muistuttaa hysteriaa.
Kokoomuksen kuusi miljardia on sekin kuin tulikirjaimin kirjoitettu, lisäten siihen vielä kolme miljardia seuraavan vaalikauden tavoitteena. Muilla tavoitteet ovat lievempiä, kaikkein lievimmät Sdp:n ja vasemmistoliiton esittäminä.
Sixten Korkman (kukapa muu) pitää yhdeksän miljardin tavoitetta kärsimyksenä ihmisten kannettavaksi ja suosittelee sinipunaa hallituspohjana. Hän johti työmarkkinajärjestöjen sitä pöytää, jossa kansalliset toimenpide-ehdotukset politiikkaehdotuksina hyväksyttiin.
Tuula Haataisen (sd) ”Suomen suunta”-hankkeen työryhmää taas johti Elina Pylkkänen ja Martti Hetemäki. Siis raskaan sarjan taustavoimia hekin tämän päivän Suomessa ja eilisen päivän eväitä etsien. Hesari (28.3.2023) suosittelee sitä hallitusneuvottelujen pohjaksi. Tosin muistamatta, kuinka välissä ovat vaalitkin.
Ketterämpää politiikkaa kaivattaisiin etenkin koulutukseen, digitalisaatiota tuottavuuden kasvuun. Työvoimaa tarvitaan ja etenkin koulutettua työvoimaa, josta käydään globaalia kilpailua. Helsinki ei ole sekään yksin vaaleihin valmistautumassa.
Hallitusohjelman pohjapaperi on jo olemassa, jolloin vaalien tarpeellisuus vaikuttaa turhalta, etenkin Hesaria lukien. Vihankylvö on kuitenkin uhka kansanvallalle, eikä sitä tulisi lietsoa hysteerisen velankasvun esittelyllä. Väkivalta ja sillä uhkailu eivät sovi demokratiaan, oli kurmoottaja vaikka kuinka uskollinen omalle puolueelleen osana kulttuuria, joka on sittenkin maassamme vain muutaman sukupolven ikäinen, ja joista vanhin on sodan ja köyhyyden kokeneinakin vielä elossa. Heidätkin olisi saatava terveydenhuollossamme kunnialla hautaan. Ongelmat kun löytyvät juuri sieltä suunnalta. Olkoonkin että tuhka tekee kaikista samanlaisia. ”Aequat omnis cinis.”
Oikeaa ja väärää tietoa sekä sanomisen vapautta
12.03. 2016 – 28.03.2023
Joukko päätoimittajia oli panemassa medioitamme ruotuun, jossa on vähän ikävä astian maku keväällä 2016. Kun samat mediat ovat olleet takavuosina, vain muutama vuosi takaperin, poliittisen agendansa ja puolueensa kannattajia, haukuskelevat kilpailijoita toki edelleen käyttäen törkeyksiä, joita vain taitava kirjoittaja voi käyttää, vaikenevat silloin, kun pelkäävät pelaavansa uutisellaan kilpailijan pussiin, tekevät juttunsa mainosten ja ilmoitusten kautta ja niitä tukien ja sieltä leipänsä ansaiten. Kukaan ei ole niin kiero kuin ihminen, alkaessaan rajoittaa sanomisen vapautta muilta kuin itseltään.
Kilpailu kovenee
Mediakilpailu on kovaa ja yle-vero tarjoaa ylivertaisen kilpailijan vuonna 2016. Roskalehdet ovat roskalehtiä nyt ja eilen, eikä niitä voi suitsia ilman sensuuria. Tulevaisuudessa vain entistä vahvempia sosiaalisen median tukemina. Kansalaismedia kun on Suomessa juuri sen näköistä kuin ovat kansalaisetkin.
Sosiaalistahan se ei ole sellaisena kuin suomalainen tuon käsitteen ymmärtää, saati mediaa, jos media on sama kuin suomalainen tapamme ymmärtää maakuntalehden usein narratiiviset kertomukset. Olin ensimmäinen, joka otti käyttöön käsitteen “ei sosiaalinen epämedia”. Some kun ei sovi omaan kieleemme lainkaan kulttuurisesti väärin ymmärrettynä. Kulttuuri jo sinänsä on suomalaisille vaikea käsite sanana.
Kansalaismediastamme (some) löytyy jokaiseen junaan ja niiden vaunuihin menijöitä. Rinnakkain kirjoittelevat niin media-alan tutkijakoulutuksen saaneet tohtorit kuin vessan seinille aiemmin kirjoitelleet kansalaisemme. Kumpi on enemmistönä, näkyy myös mediayhteiskunnan vaaleissamme. Hän, joka tuntee nämä välineet, käyttää niitä myös valtansa tavoitteluun ja niin myös tänään Yhdysvalloissa ja varmasti runsaan rahan avustamana. Tiedon ja totuuden kanssa tällä psykososiaalisella ilmiöllä ei ole mitään tekemistä.
Donald Trump tekee diilin, jossa jopa puhuttu kieli on muutettava palvelemaan tätä köyhtynyttä keskiluokkaa, tai kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle jäävää kansanosaa ymmärtäväksi. Oscar gaala ei enää oikein kiinnosta heitä sekään. Siinä kukkii monenlaista villiintyvää tai jalostettua kukkaa samalla kedolla. Ääripäässä ovat myös kriminaali toiminta ja sen koko ajan kasvavat taidot, joita kehnosti hoidettu yhteiskuntapolitiikka ja sen eliitti on ajattelemattaan ruokkinut.
Ahneen ja itsekkään yhteiskunnan lopputulos on aina lopulta rapautuvan median kautta parhaiten peilautuva tutkimuksen kohde. Donald Trump käyttää kieltä, jonka köyhtyvä kansakunta ymmärtää. Herättelee heitä vaaleihin.
Suomessa totuuteen herätään aina vähän myöhässä ja reagoidaan silloin samalla väärin, väärään aikaan ja väärin mitoittaen sanomiset ja tekemiset. Hallitus pyrkii kääntämään laivan suuntaa ja yhteiskuntasopimuksen osapuolet ovat edelleen erimielisiä hekin.
Paluu konsensus Suomeen ei ole mahdollista. Ympäröivä maailmamme kun ei sellaista hybridiyhteiskuntana enää tunnista lainkaan mediayhteiskunnan toimintaympäristönä. Sellaista staattista ja pysyvää mallia kun ei voi enää syntyä, valmista maailmaa. Uusi vuosikymmen 2020-lukuna tulee olemaan yllätyksiä täynnä. Ne pitävät kyllä huolen itsestään ja vuonna 2016 tehtävät päätökset eivät oikein istu vuoden 2023 vaaleissa esiteltäviksi. Ketään ei kuitenkaan velvoiteta mahdottomaan. ”Ad impossibilia nemo tenetur.”
Rikkaan miehen sanaa uskotaan
Kun Trump tai perussuomalaiset leimattiin liki narreiksi median toimesta, muuttuuko käytäntö, kun kansa äänestää heidät käyttämään valtaa? Onko valta se, joka pyhittää tiedon ja totuuden, niiden painoarvon? Onko niin että rikkaan miehen sanaan uskotaan? Onko vilua soitettava taas katolla ja Trump voi tutustua republikaanisen puolueensa johtoon, kun on ensin ottanut itselleen Yhdysvalloissa kansan antaman vallan? Kumarretaanko häntä silloin?
Tekeekö hän silloin uuden diilin voittaakseen Clintonin? Varmasti tekee ja se on juuri tiedon ja vallan välinen yhteinen liitto Yhdysvalloissa ja myös meillä Suomessa. Olemme kohta, monen kokemana, Yhdysvaltain itäisin osavaltio, jolle Nato joukkojen vierailu tahtoo kohta unohtua kokonaan nuoremmilta ministereiltämme. Ei sitä noteerata enää Venäjälläkään, ellemme sitä varta vasten tahdo ja julista medioittemme, niitten oikeitten, suurena uutisena. Sellaisen uutisen vuoro on joskus vuonna 2023.
Kun Nokian renkaita testataan ja saksalaisia autoja, niiden päästöjä, onko tieto oikeaa niin kauan kuin joku osoittaa sen huijaukseksi ja osoittaja on kokonaan muu taho kuin medioita lähellä oleva marinadi ja lehti-ilmoitusten, mainosten tekijät? Mukana ei ole valtion tutkimuslaitos vaan kokonaan ulkopuolinen taho, jälleen kerran. Ei ole syytä purra ruokkivaa kättä, jonka leipää rakenteellisessa korruptiossa kylpevät instituutiot ovat syöneet ja tietoa tuottaneet. Jos siitä kirjoittaa, sitä ei tietenkään julkaista. Se ei ole sitä oikeaa tietoa ensinkään.
Kun talonpojat ajavat traktoreineen Helsinkiin lukien Maaseudun Tulevaisuutta, jonka päätoimittaja erotettiin Hesarin vastaavasta tehtävästä, onko hänellä nyt tietoa, joka on oikeaa ja Hesarissa tieto oli väärää?
Lukevatko talonpojat varmasti oikeaa ja arvoiltaan tai yhteiskunnalliselta näkemykseltään värittymätöntä tietoa? Entä demarit ja vihreät oppositiossa ja lakkokenraalit omissa medioissaan? Onko kansalaisyhteiskunta oikeassa kansalaismedioissaan vai väärässä? Olisiko väärä tieto karsittava medioistamme ja rajattava oikeaan, joko hallituksen tai opposition tietoon? Oikean median tietoon. Neuvostoliitossa sellainen löytyi ja tänään Pohjois-Koreasta. Pohjustaako tämä aika vuotta 2023? Ymmärrämmekö mitä Kanadan motto tarkoittaa? ”A mari usque ad mare.”
Tieteen ja poliitikon tieto
Asiansa osaava tiedemies ei voi koskaan olla varma tietonsa lopullisesta totuudesta. Viimeistä sanaa ei ole koskaan sanottu. Hän ei sitä myöskään pyri muille sellaisena vakuuttamaan, ellei ole narsismiltaan häiriintynyt ihminen. Sen sijaan poliitikko tekee niin koko ajan. Kyse on tiedon erilaisesta käytöstä ja jakamisesta, normeista ja moraalista. Miten tekee media ja toimittajat, päivittäin tietojaan omaan arvomaailmaan ja yhteiskunnalliseen näkemykseen suodattavat ihmiset?
Mikään ei ole niin vanha kuin eilisen päivän lehti. Sen tieto oli aikaan sidottua ja tänään sen voi polttaa toisin kuin kirjamme. Näin kirja on instituutiona erilainen kuin lehti. Uutisankkurimme televisiossa kertoi, kuinka työ siellä on puoliluovaa ja luovaan työhön hän pääsee kirjoittaessaan dekkareitaan. Ymmärrän häntä hyvin. Kun olen kirjoittanut tämän loppuun, alan itsekin sen jälkeen luovan työni. Siinä teksti muuttuu kirjaksi, ensin sähköiseksi ja sitten keräilijöille tarkoitetuksi kirjaksi.
Vuonna 2016 syntyvä kirja on järjestyksessä 99. ja juhlavuotemme 2017 kirja sadas kirjani (Finland’s big year 2017 – Suomi 100). Se on koottu sadasta edeltäjästään. Vuoden 2023 kirja on järjestyksessä 123. ja nimenä ”Arctic Babylon III – Karhu turkissa ja Nato narikassa.” Unkari on antanut siunauksensa viimeistä edellisenä Naton jäsenenä suomalaisille ja Turkin vastausta odotetaan vielä saman viikon aikana. Unkari ei sittenkään ollut Nato valtiosta se viimeinen.
Kuka määrittää millaisen sananvapauden kautta syntyy OIKEAA tietoa ja kenen tieto on sananvapauden VÄÄRÄÄ käyttöä ja tulisi rajata tai estää kokonaan. Julkisen Sanan Neuvostoko vai raastupa, käräjäoikeuden tuomarit ja lautamiehet?
Liikutaanko nyt alueella, jossa aikanaan katolinen kirkko kertoi, mitä Galileo sai löytää tai Luther kirjoittaa teeseinään? Mihin suomalainen päätoimittaja pyrkii halutessaan rajata sanomisen vapauden niiltä, jotka ovat muuta kuin mediatutkijoita kritiikkiä esittäessään? Mukanahan on myös tyypillisiä vessan seinään kirjoittelevan kulttuurin hankkineita kansalaisia. Onko heillä oikeus jatkaa kirjoitteluaan mutta nyt maailman suurimpaan vessan seinään nettinä?
Onko kysymys sanan vapaudesta ja sen sanojasta paljon suurempi kysymys kuin Ranskassa koettu satiirinen lehti ja sen ympärillä käyty toimittajien reagointi liikuttavalla tavalla aiemmin tuntemattoman lehden sananvapautta puolustaen. Oliko kyseessä poliittinen ele vai uskottava maailmankuva ja sen arvot ja normit, moraali? Oliko taustalla myös kyyninen satiirikko? On vaikea olla kirjoittamatta satiiria. ”Difficile est satiram non scribere.”
Onko nyt päätoimittajiemme kohdalla kyse sittenkin sanomisen oikeudesta silloinkin, kun kyseessä on taatusti virheellinen ja väärä tieto ja tai arvoiltaan ja asenteiltaan epäilyttävä, eikä oman median tai arvojen mukainen tieto lainkaan. Valtaosa kirjoittelee mielipiteitään toimittajien tapaan eläen. Toimittajan mielipide päätoimittajana on vain valistunut arvaus. Menevätkö nyt vuonna 2016 keväällä esitetyt ”valistuneet arvaukset” kuinka kohdalleen pohtien sitä vuonna 2023 ennen vaalejamme? Tuliko pandemia yllättäen, entä sota Euroopassa ja naiset ministereinämme ja puoluejohtajina? Tieto lisää tuskaa. ”Difficultatem facit doctrina.”
Kuuluuko sanomisen vapauteen ja tulkintaan myös yhteiskunnalliset ja kulttuuriset erot, jolloin oma kulttuurimme ja sen kapea kielialue on omalaatuisensa, onomatopoeettisen ja suvuttoman kielemme rajaama, ja monet aasialaiset, venäläiset tai afrikkalaiset kulttuurit kokisivat sen kokonaan toisin kuin me. Kaikki eivät sitä ymmärtäisi lainkaan lukutaidottomina ja olisivat tästä tuskasta vapaita. Vai käydäänkö jälleen kerran kaikkien sota kaikkia vastaan? ”Bellum omnium contra omnes.”
Olisiko hyväksyttävä myös sellaista, joka vaatii meiltä oleellisesti laajempaa ymmärrystä, kuin mihin olemme oman maamme sisällä ja hyvin suljetussa mediaympäristössä oppineet toimittajina ja median omistajina, ylläpitäjinä, tutkijoina hyväksymään. Tyhjästä ei nytkään synny mitään ja erehtyminen on edelleen inhimillistä. ”Ex nihilo nihil fit – Errare humanum est.”