02.04.2023
Vaalit palmusunnuntaille ajoittuen ovat suomalainen erikoisuus. Kirjoitin jo aiemmin palmusunnuntaista, mutta jätin tälle päivälle kaksi tekstiä koskien eduskuntavaaleja, joihin itse osallistuin parin kuukauden aikana hätävarana paremman ehdokkaan puutteessa vuoden 2015 vaaleissamme.
Sain siitä aiheen myös kirjoilleni, jotka käsittelivät klusteritaidetta ja taiteen klustereita, arktista Babylonia ja juhlavuotemme kirjan syntyä, aiemmin taantumaa kylmään sotaan, enteitä, utopioita ja dystopioita, tuhannen ja yhden vuoden tarinoita sadan sijasta. Se miten vuoden aikana syntyvät esseet ja artikkelit liitetään klustereihin ja tekoälyyn, blogeina robotiikan maailmaan samalla kirja myös kuvittaenkin. Tekoäly ja robotiikka ei ole ihmiskunnan pelote vaan pitkä askel kohti tulevaa ja aina vain parempaa maailmaa.
Miljardööri tästä pelästyneenä on sekin luonnollinen ilmiö hänen pienessä maailmassaan, narsistina sitä hoitaen. Kaikki erinomainen on aina harvinaista ja kaiken omani kannan mukanani. Tässä meidän ihmisten välillä ei löydy eroja. Omnia praeclara rara – Omnia mea mecum porto.
Vaalien aiheina mainittiin tuolloin, itse vaaleihin hetken osallistuen ja ilmiötä tutkien, maahanmuutto ja segregaatio, joten otin sen mukaan tämän päivänkin aiheisiini. Se että vaalimme osuvat palmusunnuntaille ja äitini kuoli tuona palmusunnuntaina juuri vaaliemme aikaan, joihin itsekin osallistuin, toi elämäni tärkeimmän ihmisen keskelle kirjoitusteni ydintä. Sinne minne äidit luonnollisesti kuuluvatkin. Rukoile ja tee työtä. Olemme tomua ja varjoa. Ora et labora – Pulvis et umbra sumus.
Samalla omalla kohdallani ydinsanomaa ovat juuri isäni ja äitini suvut ja sukunimeni, luostarilaitos globaalina tuon nimen taustalla. Kirkkoveneelle sattunut dramaattinen onnettomuus Kallavedellä, joka päätti luostarilaitosta ylläpitäneiden veronmaksun lampuoiteina, ja jatko oli sitten kokonaan toisaalle veronsa siirtäen. Oliko kyseessä onnettomuus, vai jotain kokonaan muuta, ei ole oman aikamme aiheena kiinnostava. Väkivalta ja sodat kun ovat olleet ennen onnettomuutta, ja myös sen jälkeen, ihmiskunnan sekä samalla Suomen historiaa kirjovaa, ja nyt Natoon liittyvää jatkoa.
Luostarilaitos hoitamassa pääsiäisen sanomaa, on minulle luonnollisin asia, mitä omalla kohdallani voin kuvitella. Tervetuloa tai menoa sinne, liuostarilaitoksen huomaan, viettämään pääsiäistänne. Omat kirjani julkaistaan luostarilaitoksen kautta syntyneessä kaupungissa Saksassa. Tätä tilaisuutta ja sen syntyä, kaupungin historiaa, juhlitaan samana päivänä, joka on samalla syntymäpäiväni, heinäkuun kymmenes. ”Semper Fides – Aina uskollinen” on Yhdysvaltojen merijalkaväen motto. Se sopii meillekin.
Suomessa kymmenes heinäkuuta on kuvataiteitten liputuspäivä ja sopii minulle Cluster art ja Art of Clusters manifestin kirjoittajana erityisen hyvin.
Se että kirjani kustannettaisiin Suomessa, ei oikein ole edes uskottavaa. Oman aikamme kirjojen on oltava reaaliaikaisia, sähköisiä ja ilmaiseksi saatavia, sekä varjeltava niiltä metsiä ja luontoa turhalta bulkilta sekä sen levittämiseltä.
Kirja painettakoon vain, kun joku sen haluaa ja tilaa itselleen kustantajalta, kannetaan hänelle kotiinsa, asui hän sitten missä tahansa Telluksen pinnalla. Tätä suomalaiset eivät kirjailijoinamme ja poliitikkoina kunnioita. Puhuvat puuta heinää ja kertovat sellaista, jossa omat teot eivät ole mukana tukemassa lupauksia. Luontotuho ja ilmastomuutos ovat kuolemanvakavia asioita politiikan pelinappuloinamme.
Luostarilaitoksesta olen kirjoittanut jo aiemmin, sen synnystä sekä mahdollisuudesta viettää siellä myös pääsiäinen. Segregaatio ja äiti ihmislapsen elämässä ovat liian lähellä sitä sen enempää pohtimatta. Me pidämme joitakin asioita luonnossa ikään kuin annettuina ja pohtimatta, miten kaikki tämä tapahtuu ikään kuin itsestään selvänä, lintujen muuton tapaan maailman ääristä aina samaan paikkaan pienellä lammellamme, ja itse eksymme kompasseinemme jo kotinurkilla.
Pidämme itseämme luonnon herroina, vaikka olemme sitä koko ajan tuhoava ja luonteeltamme sadistinen hävittäjä, julma peto myös omalle lajillemme. Vaaleja tarvitaan ja kymmeniä puolueita edunvalvojiksi keksien, oman narsismimme hoitajiksi. Se on rankkaa seurattavaa keskenään riiteleviä ihmisiä samalla järjestykseen asetellen, taktisia siirtoja omalle äänelleen asetellen.
Pääsiäinen luostarissa
Kirkkovuoden suuret juhlat tuovat Valamoon joka vuosi runsaasti pyhiinvaeltajia ja valamolaiseen tunnelmaan kiintyneitä vieraita. Rauhallinen ilmapiiri, tunnelmalliset juhlapalvelukset ja luostarin johtajan vastaanotto luovatkin mitä parhaat puitteet juhlapyhien viettoon.
Pääsiäinen eli Kristuksen ylösnousemusjuhla on ortodoksisen kirkkovuoden pääjuhla, juhlien juhla. Palmusunnuntai aloittaa heti suuren paaston jälkeen pääsiäistä edeltävän Suuren Viikon. Pääsiäisjakson huippukohta on pääsiäissunnuntaita edeltävän yön juhlajumalanpalvelus.
Ortodoksisen perinteen mukaan paasto jatkuu pääsiäisyöhön asti, mikä on otettu huomioon aterioiden kokoonpanossa.
Pääsiäisen täysihoitopaketti
6./7.-10.4.2023
Pääsiäisen valmiiseen pakettiin (joko torstai-maanantai tai perjantai-maanantai) sisältyy hotelli- tai vierasmajatasoinen majoitus täysihoidolla sekä lisäksi opastettu luostarikierros, sisäänpääsy näyttelyyn ja museoon, sauna ja luento ortodoksisesta pääsiäisperinteestä, pääsiäisyön juhla-aamiainen sekä luostarin pääsiäisjuhla. Pakettiin on mahdollista lisätä edullisia lisävuorokausia. (ks. lisää googlaten netistä)
Suomi ei kestä segrergaatiota
17.02.2016 – 02.04.2023
Muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä, kirjoittaa professori Heikki Hiilamo (HS 14.2. 2016). Globalisaatio on jakanut suomalaiset voittajiin ja häviäjiin, jolloin epävarmuudessa elävät duunarit näkevät maailman hyvin eri tavalla kuin kilpailussa voittaneet. Teollisuuden alamäki on lisäksi koetellut miehiä tilastoja tulkiten ankarammin kuin naisia. Kun palkkatyöhön osallistuminen on samalla yhteisöllisyyden syntymisen, siinä mukana elämisen tärkein elementti, pitkäkestoinen työttömyys on muuttunut sietämättömäksi.
Segregaation syveneminen paheni
Kun samaan aikaan, viimeisimmän ja nyt julkaistun tutkimuksen mukaan, maahanmuuttajien integroituminen ei tule tapahtumaan jättämättä jälkiä, joiden tuloksena on segregaatiota, köyhtyviä ja eriytyviä yhdyskuntarakenteita, meillä on useita rinnakkain syntyviä ilmiöitä, jotka haastavat perinteisen asuntopolitiikkamme, työvoimapolitiikan, sosiaalipolitiikan ja nyt työn alla olevan maakunta- ja aluepolitiikan aivan uudella tavalla.
Tähän me emme ole varautuneet. Emme ole pohtineet, mitä kaikkea nyt joudumme yhdistämään samaan aikaan syntyneen hybridiyhteiskunnan palasiin aluetaloutemme tehtävänä maantieteilijöinä ja sen suunnittelusta koulutuksemme hankkineina. Hilamo on taitava valtiotieteilijä ja filosofi, tuplatohtori, mutta ei biologi, saati maantieteilijä näiden ohella. Maantieteilijä aloittaa karttoineen siitä mihin muut lopettavat. Hän ei kerro mitä nyt kuuluisi tehdä.
Niin kauan, kun talous kasvoi ja välillä voimakkaiden uusien innovaatioiden tuloksena, nuorten suurten ikäluokkien työn tuloksena, kaikille riitti jotain jaettavaa. Elintason nousu veti myös uusia ryhmiä mukaan työnjakoon, etenkin nuorten perheiden äitejä, jolloin uusi palkkatyö, kaupungistuminen ja kaupunkilaistuminen, oli koko suomalaisen yhteiskunnan modernisaation tärkein edellytys ja synnytti pohjoisen hyvinvointiyhteiskuntamme.
Tämä koski myös koko taloudellisen rakenteen ja sen maaseudun sekä kaupungin välisen vuorovaikutuksen syntyä. Tämän me osasimme ja professori Mauri Palomäki teki mallinsa runkokaavoineen, kuvaten keskukset ja niiden vaikutusalueet. Syntyi järjestys, joka muistutti vanhoja Christallerin, Löschin, Weberin, Dunnin jne. malleja. Vanhat maakunnat ja läänit, kunnat kaavamonopoleineen, saivat tukea seutukaavoittajalta.
Niin myös talous- ja sosiaalimaantieteessä maaseudun kuin kaupungin suuri keskiluokka pysyi mukana samassa veneessä, joka loi yhteisen normiston, arvot ja kansallisen identiteetin kuntineen ja maakuntineen. Olimme siitä yksimielisiä eikä segregaatiosta puhuttu, sitä ei edes tunnistettu. Luonnonmaantiede oli tukemassa kulttuurimaantieteen tapahtumia, sosiaalista ja taloudellista muuttuvaa dynamiikkaa ja sen kasvavaa infrastruktuuria.
Olimme valmiina siintymään seuraavaan vaiheeseen, teolliseen ja palveluyhteiskuntaan, informaatioyhteiskuntaamme. Agraari Suomi jäi sen tueksi mutta ei enää tärkeimpänä työllistäjänämme. Luonnonvarat eivät vaatineet valtavaa nuorten työvoimamassaa. Syntyi uudet sijainti eli lokalisaatioteoriamme. Tiede kulki koko ajan edellä ja siihen myös uskottiin myös talousmaantieteenä, sosiaalimaantieteenä ja suunnittelumaantieteenä. Seuraava loikka odotti innovaatioyhteiskunnassa, internetin ja globaalin maailman robotiikassa, muistijälkemme seuratessa tämän uuden teknoälyn evoluutiota.
Vieras metropoli ja globalisaatio
Metropolipolitiikan synty ja voimakas maahanmuutto ovat vieras ilmiö Suomelle. Pääkaupunkiseutu ja valtaosa Suomesta, maaseutu ja luonnonvarojen Suomi, elävät omaa elämäänsä eikä niitä tule edes vertailla keskenään. Sama koskee muuttoliikettä ja sen luonnetta. Tavoitemuuttajia ei pidä sotkea pakkomuuttajiin, saati terrorin alta pakenevia ja henkensä uhalla liikkuvia ihmismassoja perinteiseen muuttoliikkeeseen.
Tavoitemuuttajalla on valmiuksia muuttoon, hän on hakemassa parempaa elintasoa ja työtä, odottaa muutoltaan sellaisia positiivisia, taloudellisia ja sosiaalisia positiivisia tuloksia, joita lähtömuuttoalue ei hänelle tarjoa. Pakkomuuttaja on taas liikkeellä paeten sotaa, julmuuksia, on traumatisoitunut ja täysin valmistautumaton poismuuttoon kotiseudultaan.
Hän ei ole valmis muuttoon, hänelle muutto on tapahtumana epämiellyttävä, hankitun lähiyhteisön identiteetin hävittävä. Hän on vailla minkäänlaista motivaatiota muuttoonsa. Pakkomuutossa ihmiset ovat mukana tapahtumassa, joka aiheuttaa heille katkeruutta, turhaumaa, vihaa, aggressiota ja juurettomuutta. Suomessa tällaista tapahtui etenkin Sompion allasmuuttajien kohdalla, joilla ei ollut mitään toivoakaan päästä takaisin kotikyliinsä sen jälkeen, kun ne oli haudattu vesimassojen alle. Kun tätä tutkin, tein ensimmäistä väitöskirjaani, aihe oli globaali ja haastava.
Hälytysmerkkejä ei havaittu
Suomessa liki kaikki yhteiskunnan tasapainoisesta kehityksestä kertovat mittarit näyttävät nyt punaista. Työttömyyden ohella myös syntyvyys on laskenut ja on alhaisimmillaan 1860-luvun nälkävuosien. Yhteiskuntamme perinteiset instituutiot horjuvat ja äänestysprosentti on alhaisimmillaan sekin. Meillä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan nyt sellaisia muita hybridiyhteiskunnan muutosten paineita, pakkomuuttajia, jotka järkyttävät yhteiskuntarauhaamme.
Tämä ei korjaudu hokemalla käsitteitä ”tolkun” ihmisistä niin kauan kuin kansainvälisissä mittauksissa vertailemme omaa elämäämme suhteessa aikaisempaan. Emme pakkomuuttajien elämään ja sen traumaattisiin juuriin Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa tai Venäjältä tänne muuttaen. Venäjä on turvallinen maa ja Suomi äärimmäisen haavoittuva pieni kansakunta niin kieli- kuin kulttuurialueenakin vastaanottamaan kymmenien miljoonien metropolien tapaan segregaatioita ja slummeja kestäviä yhdyskuntia.
Muistokirjoitus äidistäni 19.04.2015
Olen kirjoittanut kymmeniä, ehkä satoja nekrologeja blogeihini.
Usein kohteet ovat olleet puolituttuja tieteilijöitä, taitelijoita, poliitikkoja tai tutumpia nimeä saaneita ystäviäni, julkimoja. Kirjoittaminen omasta äidistä on aivan muuta kuin näistä henkilöistä, poismenneistä.
Äiti on miehelle enemmän kuin omat geenit ja peilikuva, kohtu ja imettäjä. Mukana on jumaluutta ja sellaista kuvaamatonta, jossa vastakkain on oman elämän eittämättä tärkein ihminen. Jos äiti nyt miehelle ihminen aina onkaan.
Tieto äitini poismenosta tuli Palmusunnuntaina, jolloin kirjoitin blogiani vaaleista Hämeessä, saamastani vaalinumerosta ja auringonpimennyksestä, täydellisestä. Tuo numero, 40, kun liittyi astrologiassa niin auringon pimennysten rytmiin kuin Venuksen kiertoon jo muinaisten kansojen tietäjien sen myös huomaten. Se on siirtynyt myös urheiluun, taiteisiin ja vaikka teiden numerointiin.
Näin luku sai samalla uskonnoissa ja korkeakulttuureissa merkittävän aseman ja etenkin meillä kristityillä pääsiäisen aikaan, jolloin Jeesuksen kuolema ja ylösnousemuksen välinen aika oli ja on edelleen tuo 40 vuorokautta. Siinä missä hänen kärsimyksensä piinattuna erämaassa tai Mooses hakemassa kymmentä käskyämme, 40 vuorokautta. Israelin kansa vaelsi autiomaassa hakien luvattua maataan 40 vuotta ja Nooa värjötteli arkissaan neljäkymmentä päivää ja yötä hänkin. Sama toistuu hiduilla ja oli uskonto mikä tahansa maailmanuskonnoksi yltänyt.
Palmusunnuntai oli samalla Joonan päivä ja hän taas vietti valaan vatsassa kokien seikkailun, jossa mukana ovat keskeisimmät myös Uuden Testamentin avainkäsitteet Jumalan kaikkivaltiudesta, pelastuksesta, armosta ja oikeudenmukaisuudesta.
Itse sain kesällä 2015 pyhänä pidetyn valtaisan kalan, karpin, jonka koko oli kirjattu ja kuvattu, kuvien kera mittanauhalla, medioihimme, mutta painoa en kertonut. Sanoin sen olevan yli kaksikymmentä mutta alle 50 kiloa. Lähempänä kuitenkin viittäkymmentä kiloa. Paastonajan kalalla oli ikää 28 vuotta. Siitä kiisteltiin medioissamme parin viikon ajan.
Matka pääsiäisestä helatorstaihin on 40 vuorokautta. Siihen myös kristikansa panee toivonsa. Oheinen muistokirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa sunnuntaina 19.4. 2015.
Kerttu Luostarinen 1919–2015
Äitimme oli Hernejärven Alma Mater
Kuvataiteilija ja emäntä Kerttu Luostarinen (o.s. Reinikainen) kuoli Palmusunnuntaina 29. maaliskuuta sairauden uuvuttamana Iisalmessa 95 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Kuopion maalaiskunnassa 29. joulukuuta 1919 ja asui pääosan elämästään Iisalmen Hernejärvellä.
Kerttu Luostarinen vietti nuoruutensa sekä maaseudulla että Kuopiossa toimien useissa eri tehtävissä mm. Savo-Karjalan kirjapainossa oppien jo varhain tuon ajan mediatyön monet vaiheet. Samalla hän sisäisti poikkeusoloissa suoritettavien tehtävien mittavat vaatimukset talvi- ja jatkosodan pommituksissa keskellä kaupunkia suurperheen yhtenä huoltajista veljien ollessa rintamalla. Vuosia jatkunut piina ja rintaman takana työskennelleiden naisten monitoimisuus ja -osaaminen, selviytymistarina, oli yli raskaiden sotavuosien kestäneenä Suomen myöhemmän menestyksen avaintekijöitä. Ne unohdetaan usein rintamaoloja kuvattaessa.
Toinen vaihe Kertun elämässä alkoi hänen avioiduttuaan jatkosodan lopussa Olavi Luostarisen kanssa ja muutettuaan Iisalmen Hernejärvelle. Vanhanrannan tilan kunnostaminen ja raivaaminen sekä uuden Ayrshire -karjan siirtäminen Enso Gutzeitin navetasta Etelä-Karjalasta oli alkuna savolaiselle maidontuotannolle ja sille vauraudelle, jonka tuloksena ovat tänäänkin tuntemamme Ylä-Savon merkittävät maitopitäjät ja niiden tärkein menestystekijä jalosteineen. Uudessa bio- ja luonnonvarataloudessa, elintarvikkeiden omavaraisuudessa, niiden merkitys on jälleen nousemassa uuteen arvoon osana lähiruuan ja energian kiertotaloutta.
Kertun ja hänen miehensä Olavi Luostarisen työ ei ollut mutkatonta tuon ajan välinein ja sodan runtelemassa maassa. Toipuminen tapahtui kuitenkin monien uhrausten kautta ja poikkeuksellisella monitaitoisuudella, peräänantamattomuudella, nopeasti ja usein talkootyönä. Kylän yhteisöllisyys ja lukuisat Karjalan evakot olivat osa tätä nousevaa suurten ikäluokkien Suomea ja kylien suurta aikaa. Oli raivattava, uudisrakennettava, saatava tiet ja palvelut toimiviksi, kylän keskelle koulu ja kaupat, lapset koulutettava myös Iisalmeen, lukioon.
Kertun monitaitoisuus ja lahjakkuus tuli esille kiintymyksenä luontoon ja sen tallentamiseen öljyvärein kankaalle. Tuo taito, ehtymätön luovuus, siirtyi koko yhteisön käyttöön ja oli yksi monista hänen myös lapsilleen siirtämistä omalle ajallemme arvokkaista mediayhteiskunnan viestintävälineistämme. Vahvasti verkottunut kyläyhteisö eli vielä tuolloin yhteisönsä jäsenten yhteisestä ja jaetusta monialaisesta osaamisesta sekä sen myös tuleville sukupolville jättämästä sosiaalisesta muistista ja pääomasta.
Kustavilainen Kuopio ja yläsavolainen vaaramaisema sekä sen idylliset järvimaisemat, vuodenaikaiset vahvat värit ja niiden vaihtelu, alkoivat elää Hernejärvellä omaa rikasta elämäänsä Kertun siveltimissä, ja luovuus vaihtui oman aikamme muoti-ilmiöinä esittelemiimme symboli-innovaatioihin. Niiden tunnistaminen silloin oli vain vielä mahdotonta, eikä niihin osattu kiinnittää sen suurempaa huomiota yhdyskuntarakenteiden suuren murroksen käynnistyessä.
Ylä-Savo ja Hernejärvi sai yhdyskuntarakenteensa ja taloudellisen perustansa rinnalle voimakkaan poliittisen liikkeen ja pientalonpoikainen aktiivisuus synnytti myös oman puolueensa, kansanliikkeen. Sen perustajat eivät voineet hyväksyä maaseudun unohtamista ja raivaajakansan yhteinen tahtotila johti taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden muuttumiseen myös niitä tukeviksi yhteisöllisiksi, poliittisiksi ja kulttuurisiksi rakenteiksi, arvoiksi, normeiksi ja moraaliksi.
Tuon ajan agraarin Suomen idyllin sekä metsistä saadun lisäansioiden turvin, maitotilalliset rakensivat osuustoiminnallisen savolaisen hyvinvointiyhteiskunnan ytimen, jota haluttiin myös puolustaa ja pitää yllä kulttuurin kaikilla saroilla ja toimintatavoilla. Tässä äidin välittämät ja antamat eväät seuraavalle sukupolvelle olivat poikkeuksellisen konkreettiset ja ne kulkivat mukana myös yliopistojemme kampusalueille ja tänään globaalin maailman yhteiseen sosiaaliseen pääomaamme. Näin alma mater sai omat äitijumalattaren kasvonsa kasvavassa osaamisessa, luovuudessa ja innovoinnissa, agro- ja teknopoliksissamme.
Kerttu Luostarisen viimeisin taidenäyttely oli esillä hänen hoitokodissaan vielä pääsiäisenä. Häntä leimasi henkilönä poikkeuksellinen lämpö ja rakkaus, tinkimättömyys, uuden etsiminen, testaaminen sekä nöyryys uusien kokemusten ja yllätyksellisten prosessien edessä. Kertun kertomusten, kalasaaliiden, pöydän antimien, puu-uunin, öljyvärien ja runojen äärellä on koettu ja jaettu paljon luoden samalla uutta.