Näkemänsä – Kuulemansa – Haistamansa
09.04.2023
Palaan pääsiäispäivän kuvauksessa vuoteen 2012, jolloin Mayakansan ennusteen mukaan täytyi tapahtua jotain poikkeavaa. Toki vuosi saattoi olla myös 2011. Kirjoitin tästä romaanin 1970-luvulla ja se julkaistiin runsas vuosikymmen myöhemmin. Se sai myöhemmin myös jatkoa. Arctic Babylon 2011, 2015 ja 2022.
Oleellista on, että nämä tuon ajan almanakkaa ylläpitäneet Mayakansa edustajat käyttivät siinä myös sellaista ajan yksikköä, joka ulottui vuosikymmeniksi ja jopa vuosisadoiksi ohi perinteisen almanakan. Miksi näin oli, mihin sitä tarvittiin, ja miten oli mahdollista onnistua siinä vielä poikkeuksellisen hyvin, kertoo sivilisaation tasosta. Meillehän riittää, kun mustamme muutaman päivän historiaa ja huominen on aina joko uusi eilinen tai täyin arvaamaton sota Ukrainassa tai pandemia ties mistä leviten ja reaaliaikaisena. Vaalien tuloskin on aina odottamaton jytky. Hallitus ja sen synty jännitysnäytelmä vailla vertaa.
Samalla kyse on myös sellaisesta pohdinnasta, joka ei mene yksiin agraarin tai keräilystä toimeentulonsa hankkivan kulttuurin tarpeisiin. Siis sellaisena meille kuvaten. Kun ei oikein omammekaan ole pohtimassa aikoja vuosisadoiksi eteenpäin ja näin päivyrimme rakennellen. Miksi siten Mayat olivat pyramideineen pohtimassa jotain sellaista, joka on vierasta jopa omalle ajallemme ja kulttuurillemme? Miten näitä pyramideja, saman arkkitehdin tuotteita, on joka mantereella. Hautapaikoiksi meille niitä esitellen. Miten on mahdollista onnistua meitä paremmin omassa kulttuurissaan, ja jättää jälkeensä sellaista, jota emme tänään kykene oikein uskottavasti avaamaan?
Kulttuuri, joka oli vuosituhansia vanhaa, oli meitä edellä. Kun sen myöntää, omat väkivaltaiset sotamme sen myös osoittavat oikeaksi. Meillä ei ole uskottavaa kykyä ylläpitää ja hoitaa sellaista kulttuuria, joka ei hävittäisi lopulta itse itsensä lapsekkaissa sodissaan ja väkivaltaisessa menossa. Eurooppa ilman sotia on liki mahdoton ajatus sekin. Poliitikkojemme koulutus on sekin mitä sattuu, jos on sitäkään. Toimittajien tapaan samaa tyhjää luuta kaluten vuosikymenestä toiseen.
Aika on ihmisen keksinnöistä harmillisin. Rytmitämme elämämme pienen kotiplaneettamme pyörimistä ja kiertoa seuraten vuorokauden sekä vuoden ajoiksi kelloomme ja kompassiimme näin elämämme sitoen. Oletamme koko universumin toimivan yhtä typerästi. Tosin kellon viisarit ovat hieman eri asteikolla planeettojen kiertoaikojen mukaan muuttuen. Vain ihminen voi olla näin hupsu ja itsekeskeinen typeryydessään.
Tosin mayakansa saattoi hyvinkin häipyä planeetalta tavalla, joka ei ollut tähän ajatteluun kahlittua ja valon nopeuden saavuttaen. Loppu jää mielikuvituksemme varaan. Universumiin mahtuu elämää ja matkat ovat pitkiä, mutta eivät mahdottomia, valon nopeuden saavutettuaan.
Maailmankuvan kapeus on ihmiskunnan yhteinen kirous. Samoin tapamme rytmittää elämämme sellaiseen historiaan, joka kahlitsee meidät oman pienen planeettamme vangiksi. Tämän ymmärtäminen on jo puoli voittoa hakiessamme vastauksia kysymyksille, joita kukaan ei edes ymmärrä esittää. Olemme hyvin rajallisen maailmankuvan vankeja. Niin myös nyt Mikael Agricolan, kielemme vankeina, ja samalla pääsiäiseksi sen juhlinnan siirtäen.
Niinpä myös pääsiäinen on sidottu onomatopoeettisen kielemme vangiksi. Kielen, joka matkii luonnon ääniä ja on siten onomatopoeettinenkin. Sillä taas ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Mikael Agricolan keksimillä sanoillamme ja Lönnrotin tätä työtä jatkaen.
Se, että nyt mukana on digiajan oppimme, on ja off kieli, sekä robotiikan tekoälyksi nimetty viestintä, alkaa osua jo vähän lähemmäs sellaista pohdintaa, jossa on jotain edistyksellistäkin. Kun sitä aletaan kauhistella, kyse on varmasti miljardööristä ja hänen kyvystään pysyä kehityksen ja robotiikan mukana sijoituksineen.
Hänellä on toki syytäkin kantaa huolta omista sijoituksistaan. Niillä kun ei ole kohta mitään uskottavaa katetta. Mayakansan rikkaudet olivat nekin aikaan ja paikkaan sidottuja ja sellaisena lopulta arvottomia. Ellei syntynyt sellaista loikkaa, joka vei heidät kokonaan tosille tähdille ja uusiin ulottuvuuksiinkin.
Yksi asia on kuitenkin varma. Mikael Agricola oli oman aikansa nero ja samalla poikkeuksellinen henkilö myös oman aikamme mittapuulla arvioiden. Epäilemättä hän myös tiesi arvonsa ja eli sen mukaisesti. Tosin hymähteli sanoille, joita kieleemme asetteli ja pohti niiden tulevia käyttäjiäkin. Siis näitä oman aikamme toimittajia ja poliitikkojamme toisiaan tukien ja vuoroin tukistaen.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Pääsiäiskokemus toi Jeesuksen opetuslapsille rohkeuden ja ilon. Ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja rajallisuutta ei pidä uhrata eikä kuolettaa, kirjoittaa Jaakko Heinimäki, pastori ja kirjailija Helsingin Sanomissa (HS 7.4. 2012) lainaten Heikki Räsäsen ansiokasta kirjaa “Mitä varhaiset kristityt uskoivat”.
Hurskaan kuuluu kärsiä
Jeesuksen kuolema oli monelle Jumalan suunnittelema välttämättömyys. Hurskaiden ja hyvien ihmisten nyt kuuluikin kärsiä ja siitä tosi profeetta tunnettiinkin. Agraari yhteisö tunsi profeettansa kiusattuna ihmisenä ja kiusaajana oli usein nainen. Noidaksi mielletty ja muun yhteisön ulkopuolella usein elänyt ja vielä tänäänkin sellaiseksi puettu lapsi virpomassa palmusunnuntaina, kevään ja elämän voiton symboleilla, odottaen palkaksi vaikkapa hedelmällisyyden ja onnen symboleja, suklaamunia.
Toki oli niitäkin, jotka ymmärsivät Jeesuksen kuolleen syntiemme puolesta ja se on tulkintana hyvin vanha. Tämä tulkinta löytyy vanhoista ehtoollisliturgioista ja Paavalin lainaamista uskontunnustuksista. Nämä Paavalin kirjeet ovat Uuden Testamentin vanhinta aineistoa, selvästi evankeliumejamme vanhempia.
Jeesuksen kuoleman pohdinta pelastustapahtumaksi ei toki tapahtunut heti pääsiäiskokemuksen jälkeen. Sen sijaan käsite uhrista tuli tutuksi varhain ja se liittyi ikivanhoihin uskonnollisiin kerrostumiin eläinuhreista, oli uskonto mikä tahansa. Ihminen uhrina ei ollut sekään aivan uusi kokemus.
Jumalan luonteen kuvaus
Käsite sijaisuhrista ei sopinut kuitenkaan oikein yhteen ylösnousemuksen kanssa ja se jäikin myöhemmin kristittyjen pääsiäisen sanomasta sivummalle ja syntyi käsite armosta, ihmisenä olemisen ruumiillisesta rajallisuudesta. Syntiin langennut ihminen sai ikään kuin mahdollisuuden, joka tuli Jumalan oman sovitustyön kautta. Uhri, joka nousee ylös kuolleista, ei voinut olla perinteinen käsitys uhrista. Sen sijaan perisynnin sovitus tuntui sopivalta.
Fransiskaaneille tämä ei kuitenkaan riittänyt. Kolminaisuuden toinen persoona olisi syntynyt joka tapauksessa ilman Adamin syntiäkin ja ikään kuin manifestina Jumalan luonteesta, Luojan ja luodun välisestä kolmannesta tiestä, puuttuvasta renkaasta heidän välillään.
Jeesuksen avuttomuus pitkänä perjantaina sai täyttymyksen uuden elämän rohkeudessa, jossa joulu ja pääsäinen ovat samaa asiaa ja löytyvät toki myös Paavalin kirjeistä. Tässä teologiassa olemme juuri ihmisyydessämme kosketuksessa jumaluuteen, eikä rajallisuuttamme tulekaan uhrata eikä kuolettaa, tulkitsee Heinimäki Räisäsen kirjaa ja lähestyy kristinopin suuren juhlan ydintä. Kristinopin sanoma on kaikessa koruttomuudessaan joskus mutkikas. Paavo Ruotsalainen koki sen omalla tavallaan ja pitkän etsinnän jälkeen.
Paastosta vapautumisen päivä
Suomalainen pääsiäinen sai nimensä Mikael Agricolan käännöksestä. Pääsiäinen oli paastosta vapautumista tai “pääsemistä” ja tarkoitti neljänkymmenen paastopäivän päättymistä. Monissa kulttuureissa pääsiäinen on johdettu hepreankielisestä käsitteestä “Pesah”, josta tulevat mm. armenian ja venäjän “pasha”, kreikan “paskha” ja ruotsin “påsk”.
Easter viittaa taas ikivanhaan anglosaksiseen kevään ja aamunnousun jumalattareen “Eostreen” tai “Ostaraan”. Lähellä tätä ovat myös muinaiskreikan käsite “Eos” ja latinan “Aurora”, jotka nekin liittyvät aamuruskon jumalattareen ja mahdollisesti omassa kielessämme käsitteeseen “itä”, itämiseen, kevääseen ja luonnon heräämiseen.
Kristillinen pääsiäinen on lähellä juutalaista pääsiäistä, jota vietettiin Egyptin orjuuden päättymisen muistoksi. Ohjeet löytyvät toisen Mooseksen kirjan 12. luvusta.
Hapan leipä ja veriset pihtipielet, karitsan verellä maalatut, olivat tuon juhlan tunnusmerkkejä. Näin myös ristiinnaulitun kohdalla kärsimysnäytelmä maalataan usein verellä ja pääsiäisjuhlassa punainen väri kilpailee keltaisen kanssa rinnakkain.
Ajankohta vaihdellut
Pääsiäistä ei ole laskettu niinkään tähtitieteen avulla kuin kirkollisten ohjeiden perustalta ja hakien usein uutta päivää. Näin pääsiäinen kevättasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina on ollut vai viitteellinen.
Jeesuksen kuoleman ajankohtaa ei voida varmuudella selvittää, mutta todennäköisimmät päivät ovat joko 7. huhtikuuta vuonna 30 tai 3. huhtikuuta vuonna 33. Jeesus oli viettänyt edellisen päivän iltana 12 oppilaansa kanssa pääsiäisateriaa ja teloitettiin ristillä seuraavana päivänä, joka oli sapatin valmistumispäivä eli perjantai. Tosin Johanneksen evankeliumin mukaan ristiinnaulitseminen tapahtui jo pääsiäisen valmistumispäivänä, jolloin pääsiäislammas teurastettiin Jerusalemin temppelissä. Usein väärinkäsitykset syntyivät juutalaisuuden pyhien päivien ja tapojen tuntemuksestamme, virhetulkinnoista, tai Raamatun virheellisistä käännöksistä.
Ajanlaskun uudistukset ovat pääsiäistä hieman muutelleet ja ortodoksinen kirkko käyttää edelleen juliaanista kalenteria. Oma ortodoksinen kirkkomme viettää toki pääsisäistä samaan aikaan kuin koko muu protestanttinen kirkkomme. Seuraava pääsiäissunnuntai on maaliskuun viimeinen päivä.
Pyhän viikon päivät
Hiljainen viikko, suuri viikko ja piinaviikko ovat pyhän viikon nimiämme. Jokaiselle päivälle on oma nimensä ja traditiot poikkeavat hieman jolloin niihin liittyy pakanallisia menoja kokkoineen ja trulleineen. Palmusunnuntai on virpomissunnuntai, malkamaanantaita ja tikkutiistaita seuraa kellokeskiviikko ennen kiirastorstaista alkavaa “triduum sacrumia”, pyhän kolmen päivän aikaa, ristin ja ylösnousemuksen muistelua, joka jatkuu pääsiäispäivän iltaan.
Pitkäperjantain jälkeen seuraa hiljainen lankalauantai ja sukkasunnuntaina surun ja mustan värin juhla vaihtuu kirkoissa valkoiseksi pääsiäissunnuntaiksi, sukkasunnuntain jälkeiseen ylösnousemuksen juhlaan kolmantena päivänä Jeesuksen ristinkuolemasta.
Pääsiäisen vieton näytelmät, ruoat ja pahan karkottamisen noitaperinteet kertovat pakana-ajan kulttuuristamme. Virvonta liittyy Jeesuksen matkaan ja palmunlehvätervehdykseen, mutta se voidaan tulkita myös pahantahtoisten voimien ja ihmisten karkottamiseksi.
Pahojen henkien aikaa
Pitkänperjantain ja lankalauantain välisenä iltana kaikki olivat alttiita pahoille hengille ja voimille. Tuolloin harjoitettiin myös uskomusta vahvistavia menoja leikkaamalla eläimistä karvoja ja nahanpaloja. Tämä perinne jatkui maaseudulla hyvin kauan omaan aikaamme saakka.
Trulleina toimivat yleensä yhteisön syrjäytyneet naiset. Kateus ja kiusaamisen traditio oli etenkin agraarin yhteisön ylläpitämää perintöä ja Jeesuksen kuoleman jälkeen Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään, kisaajat liikkeellä, noidat lensivät luutineen Kyöpelinvuoren pimennoista mellastamaan maailmassa.
Pahan karkottamiseksi tehtiin taikoja ja poltettiin kokkoja, kesiajalla noitia kokoissa. Näin pääsiäiskokemus levisi myöhemmin osana muuta kevään tulon ja odotuksen juhlaa ja muuttui nykyiseen lasten pääsiäisnoitaleikkiin. Pohjanmaalla kokkoja poltetaan toki edelleenkin ja oman aikamme mediat ovat täynnä pääsiäisen ratoksi annettuja “viisaita” elämänohjeita.
Kevään tulo ja onnen symbolit
Virvatulta jahtaava ihminen on parhaimmillaan luopuessaan tuosta lohduttomasta tavoitteesta ja itsensä vertailusta muihin, ikäviä ihmisiä voi aina vältellä ja itseruoskinnan sijasta lohduttaa myös itseään, hyväksyä itsensä sellaisena kun nyt sattuu olemaan ja pyrkimällä kohtuullisiin väleihin itsensä kanssa.
Kuviteltu huonous ei saa estää asioiden toteuttamista, suuttua täytyy oikeille henkilöille, kiittää kun on kiittämisen aika. On tehtävä sitä mitä haluaa, mentävä välillä ulos, lakattava syömästä, kun siihen ei ole enää biologista tarvetta sekä uskottava, kuinka karkit ja herkut henkisenä ravintona näivettävät, eikä televisiosta tule muuta kuin vanhoja leffoja. Niitä katsellen vanhenee vailla suurempaa elämisen kokemusta. Näillä ohjeilla pääseekin jo melkoisen pitkälle.
Narsissi on kukkana sittenkin onnen symboli ja vie talven, tuo kevään eikä narsismi ole aina niin kamala ilmiö, lievänä itsensä ehostuksena, sanoi kotipsykologit mitä tahansa. Suomi on suhteellisen onnellinen paikka, kansainvälisessä vertailussa maailman kakkonen. Joskus näihin vertailuihin on syytä uskoa.
De visu – De auditu – De olfactu Näkemänsä, Kuulemansa, Haistamansa