24.04. 2023
Jälleen on Nietzschen aika, kirjoittaa Helsingin Sanomien kulttuurisivulla Jukka Koskelainen esitellen Tarmo Kunnaksen ja Sue Prideauxin tietokirjat ”Nietzsche ajattelijana – Aamuruskosta epäjumalten hämärään” sekä ”En ole ihminen, olen dynamiittia – Friedrich Nietzschen elämä).
Eino Leino oli aikanaan innokas Nietzschen lukija eikä hän ollut ainut. Myös Joel Lehtonen, Edith Södergran, Volter Kilpi ja luonnollisesti Akseli Gallen-Kallela olivat humaltuneina Nietzschen kirjoituksista. Niinpä Suomessa on mahdotonta sivuuttaa Nietzsche-kulttia silloin, kun kirjoitat maatamme koskevaa takavuosien kerrontaa ja kulttuurisia juuriamme, sosiaalista pääomaamme. Se on liki samaa kuin kirjoittaen tänään Kalifornian piilaaksosta ja sen kärkiosaajistamme Suomessa asuen. Steven Jobs nerona ja Walter Isaacson kirjailijana kertoivat meille oman aikamme filosofiasta, matkalla kohti opettamalla opimme ”Docendo discimus” kulttuuria. Siinä harjoitus tekee mestarin, ”Fabricando fit faber.”
Näin myös itse olen joutunut lainaamaan häntä moneen kertaan liki missä tahansa oman kulttuurimme sellaisissa kuvauksissa, jossa mukana on suomalaisia tai liki ruotsalaisia kulttuurihahmojamme sekä näiden hengenlentoa. Tänään Kalifornian piilaakson osaajiamme. Niin lähellä meitä oli 1800-luvun Saksa ja sen muutama ajattelija. Nämä kun vaikuttivat myös, vaikkapa Norjassa ja Ruotsissa ennen Suomea.
Toki otimme Nokian avustamana ja teknopoliksiemme tukemana kiinni muuta maailmaa, olkoonkin että tunaroimme myöhemmin palaten väärälle vuosisadalle. Erehtyminen on toki inhimillistä ja levisihän agropolis ja sen strategia ”Agropolis Strategy” maailmalle tuottaen sitä kautta menestystä. ”Errare humanus est.” Sen sijaan viimeistään sosiaalisen median talouden ja strategian kohdalla olisi tullut herätä myös poliittisesti. ”Social media economy and strategy”. Se ei riitä, että hankit kirjan, se on myös luettava. Eikä sekään vielä riitä. On myös osattava pannan sen neuvot käytäntöön. Eikä tämäkään vielä riitä. On myös muistettava ja osattava tehdä oikeat valinnatkin. ”Dixi et animam levavi”
Norjalaisen Edvard Munchin kerrotaan maalanneen kuuluisimman työnsä ”Huudon” sen jälkeen, kun August Strindberg kertoi hänelle kiihkoissaan juuri Nietzschen ajattelusta. Näitä Saksan intoilijoita riitti Pohjolassa niin sosialisteissa kuin kansallissosialisteissa, kertoo Koskelainen ja on oikeassa. Tänään saksalainen ajattelija ei ole samalla tavalla huudossa, ja sama pätee itään ja Venäjälle. Sen sijaan robotiikka ja tekoäly on vaikuttamassa tavalla, joka ohittaa mennen tullen 1800-luvun sekopäinä usein nykyisin tunnetut menneen maailman hahmot. Tyhjästä kun ei synny mitään, sekopäisestä ajattelusta. ”Ex nihilo nihil fit”.
Eletäänkö tänään vaihetta, jossa kaivataan muutakin kuin rationaalista robotiikkaa ja sosiaalisen median meteliä? Muhiiko jossakin sellaista, joka on meiltä kokonaan kadoksissa? Jotain uutta on ilmassa mutta mitä? Sivuaako se ehkä 1800-luvun saksalaista ajattelijaakin? Löytyykö teksteistämme jotain sellaista, jota emme havaitse Suomessa, mutta jostakin syystä se näyttäisi leviävän globaalina jopa Suomessa syntyneenäkin siellä, missä maaperä on otollinen? Vai vieläkö valoa näkysi idästä, kun riittävän kauas katsoo ja palaa Kalifornian piilaaksoon? ”Ex oriente lux.”
Se että samasta henkilöstä tehdään edelleenkin jopa useita tutkielmia, kertoo jotain merkittävä omassa ajassamme. Jostakin syystä löydämme yhdestä ajattelijasta samat asiat mutta aina vain uudessa paketissa. Saksalainen kirjailija Kurt Tucholsky sanoi tämän ääneen. ”Kerro minulle, mitä tarvitset, niin minä etsin sinulle sopivan Nietzsche-sitaatin.”
Itse olen vastannut tähän samaan kysymykseen tutulla tavallani: ”Kerro minulle, mitä tarvitset, niin minä etsin sinulle sopivat latinankielisen sananlaskun.” Jos se ei ole sinulle mieluinen, minä voin tarjota sinulle myös toisen ja kolmannenkin. Oma ajatteluni ei ole sidottu yhteen viisauteen. On vain löydettävä konservatiiville ja vallankumoukselliselle mieluisaa luettavaa samaan aikaan. Kuka on neuvonut sinua laulamasta kuuroille korville? ”Ad surdas aures canere.”
Riidanhaluinen ihminen on väsynyt. ”A lasso rixa quaeritur.” Lisäksi toisinaan on suloista hullutella. ”Aliquando insanire iucundum est.” Sinun on nähtävä vaivaa saadaksesi viestisi perille. Vaivaa vaatii voitto. ”Amat victoria Curam.”
Ajattelija on aina henkisesti valpas ja vapaa.Tyhjästä ei voi nyhjäistä, vettä hohkakivestä. ”Aquam a punice postulare.” Nietzschen tyyli tunnetaan rohkeudestaan. Onni kun suosii juuri rohkeaa. ”Audentes fortuna iuvat.” Jokainen täysipäinen moralisti ymmärtää, kuinka immoralismi on vain hienovaraista moralismia ja häntä kiehtoo henkinen vapaus. Ei sen ihmeellisempää. Ei siitä ole syytä rakentaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan. ”Bellum omnium contra omnes.”
Niinpä kun kirjoitan kirjan otsikolla ”Dum spiro spero” ja lisään siihen alaotsikoksi ”De visu; de auditu; de olfactu”, jokainen latinaa lukenut ymmärtää, mitä nuo tekstit kertovat kirjastani. Joskus on kuitenkin vaikeaa kirjoittaa, kirjoittamatta satiiria. ”Difficile est satiram non scribere.” Joskus on kuitenkin syytä kiirehtiä Augustuksen tapaan hitaasti ”Festina lente”, jolloin harjoitus tekee lopulta mestarin ”Fabricanto fit faber”.
Nietzsche kirjoitti lyhyitä katkelmia, ikään kuin esseitä tai oman aikamme sosiaalisen median blogeja, ei niinkään kovin vaativia artikkeleita. Hiven samaan tapaan kuin Juhani Aho lastujaan tai joku tänään sosiaalisen median tekstejä ja osana artikkeleiden klusterirakenteita ”Cluster articles”.
Nietzsche oli sairaalloinen ja viran hoito ilman väitöskirjaa professorina ei ottanut onnistukseen. Hän ei kirjottanut myydäkseen, kuka todellinen nero kirjoittaisi, eivätkä hänen kirjansa oikein myyneetkään. Tänään hän kirjoittaisi sähköiseen mediaan ja lukijat valikoituisivat tätä kautta globaalista lukijakunnasta.
Tällaisia yliopistojen kampusalueita ja piilaaksoja kutsutaan innovaatioiden imureiksi ja leviäminen tapahtuu näiden solmukodista. Palaamme siis jälleen Kalifornian kaltaisiin piilaaksoihin esimerkkinä Cupertino ja Apple Park sekä Steve Jobs teatterikin. Lämmin tervehdykseni sinne. Valtaosa lukijoistani tänään tulee sieltä.
Yksittäiset nerot ovat piilossa hekin mutta varmasti löydettävissä. Toisin oli 1800-luvulla. Nietzschestä tuli muutaman yliopistovuoden jälkeen kulkuri Etelä-Ranskaan, Italiaan ja Sveitsiin. Tänään kulkurin elämä ei ole tarpeellista. Riittää kun olet puhunut, kirjoittanut, ja huojentanut mielesi. ”Dixi et animam levavi.”
Loppuvuodet Nietzschen elämästä olivat tuttuja monelle muullekin tuon ajan sairastelevalle kulkurille. Kirjat saivat lukijoita kuoleman jälkeen ja muistuttivat taiteilijan tapaa myydä taulujaan Vincent van Goghin tapaan eläen. Olisi omituista, jos uutta luova innovaattori olisi jo eläessään haluttu luennoija ja kirjoja ostettaisiin joulumyyntiin. Taide ja taito on ilmiönä pitkä, elämä lyhyt. ”Ars longa, vita brevis.” Samalla uusi luova työ, sen hedelmät, ja innovointi lisää tuskaamme. ”Difficultatem facit doctrina.”
Se miten elät, kertoo joko heikosta tai vahvasta tahdostasi. Vahvat pyrkivät kampittamaan heikompia. Valta on se mikä poliitikkoa tänään kiinnostaa. Me pyrimme lisäämään aina omaa valtaamme. Vai miltä se vaikuttaa vaalien jälkeen? Kaikkien sotaa kaikkia vastaan? ”Bellum omnium contra omnes.” Jotain kompromissin kaltaista olisi kuitenkin tehtävä. Valta on se, joka kiehtoo. Idästä katsoen politiikka on kepin kaltaista. ”Keppi sen todisti” – ”Argumentum Baculinum.” Yliotetta haetaan asein ja ammuksin. Se on varmasti virheellistä politiikkaa 2020-luvulla. Ei pidä palata 1800-luvun filosofien elämää seuraillen.
Euroopan rappiot ja ylivalta ovat osoitus yli-ihmisenä itseään pitävien rappiolle ja pelon maantieteelle. Maallistunut yhteiskunta on kadottanut sielunsa ryhtymättä kuitenkaan mystis- uskonnolliseen paatokseen. Ihminen on parhaimmillaankin biologinen otus ja siten egoistinen. Innovaatio ei hyväksy mitään itsestään selvänä, saati lopullisen ratkaisunamme. Luovan ihmisen kehitys on eri asia kuin yli-ihminen.
Nietzschen ymmärtäminen kielen ja kulttuurin kautta on yhtä ongelmallista kuin Vincet van Goghin taide ja täydellinen musta. Sellainen löytyy mutta ei hänen välineillään. Gogh ja taide sekä Nietzsche sekä tiede ovat aikaansa sidottuja ja tulkinta tänään robotiikan kaltaista. Uusi tieto lisää aina tuskaa. ”Difficultatem facit doctrina.” Tuskasta syntyy tulosta, tyhjästä ei mitään.
Nietzschen filosofia on aikaansa sidottua, siinä missä muidenkin aikalaistensa tiede, metafysiikka ja spekulaatiot. Omaan aikeemme kuuluu minuuden hakeminen ja siinä merkityksessä tukea saa toki hakea myös Nietzschen filosofiasta ja ”iloisesta tieteestä”.
Se että Nietzsche epäonnistui oman aikansa tieteen kohdalla, ei tarkoita, etteikö tänään voitaisi hakea jo parempaa tulostakin joutumatta epätoivoon, Aristokraattiseen ja antidemokraattiseen Eurooppaan. Venäjän meille osoittama malli jo pidemmältä ajalta on surullinen. Niin kauan kuin hengitän, toivon. ”Dum spiro, spero.”
Muinaisen Suomen muistolle
07.09.2008
Nietzschen mukaan kammottavin tapa mykistää ihmisen persoonallisuus on oppikirjamainen pykäläviidakko (Friedrich Nietzsche 2006). Nietzsche tarkoitti tällä eräänlaista sosiaalista pääomaa tai muistia, jossa opimme luetteloimalla mahdollisimman monia säilyneitä oppilauseita. Suomalaiset rakastavat tyhjiä oppilauseita, ritirampsuja, opinkappeleita ilman sisältöä.
Innovaation pahin vihollinen on juuri sosiaalisen muistin keräämä taakka, jossa toistamme pakkomielteen tapaan dogmaattisia lauseita, teorioita ja uskomuksiamme, fraaseja ja aforismeja, typeriä kansanviisauksia. Muinaisten Kreikan ja esisokraatikkojen (Thalesta, Anaksimandros, Herakleitos) ihailijana Nietzsche ei juurikaan poikkea oman aikamme innovaattoreista. Erityisesti hänen tapansa ihailla kilpailusta syntyvää dynamiikkaa on sen yhteistä historiallista perua.
Kreikkalaista kulttuuria luonnehti leppymätön halu kilvoitella, ja tästä syntynyt kilpailun luoma kateus ja kunnianhimo. Vielä nykyisinkin kreikkalainen urheilu on osa omaa kulttuuriamme ja korostuu sen ”puhtautta” palvovassa ideologiassa.
Talouden ja markkinoita palvelevan viihteen sekä massoja käyttävän huippu-urheilun puhtauden symbolit korostuvat kreikkalaisessa Olympia -liikkeessä ja saavat siellä paradoksaalisia ja yhteiskuntakokonaisuudesta vieraantuneita ilmiöitä. Yhteiskunnassa oleva koston ja armon ristiriita on yhtä oleellinen Nietzschen nykykäsityksessä kuin hänen tapansa nähdä puhdas kilpailu osana kaupallista viihdettä ja kunniaa ilman siihen liittyvää narsistista itseironiaa.
Nietzsche ei rakastanut päivän mietelauseita, mutta ihaili kyllä ihmisjumalaksi nostamiaan vanhoja filosofeja. Tosin oman aikansa filosofit hän koki vihamieliseen ympäristöön eksyneinä satunnaisina vaeltajina tai erakkoina, joiden epäkohdat ja luovuus olivat kuin erämaakylät Loka tekoaltaassa. Yhteiskunta tiesi niiden olemassaolon, vääryyden ja sen julman luonteen, muttei siihen puuttunut edes silloin kun siitä aikanaan medialle kerrottiin, filosofit puhuivat ja kirjoittivat. Korvaus tulee sitten kun yhteiskunta ei metropoleissaan enää sen energiaa tarvitse. Jalomielisyys luonnolle ja ihmiselle on lahja, johon tartutaan vasta kun siihen on varaa kenenkään taatusti köyhtymättä.
Filosofia on ja pysyy harmittomana, vanhusten ja oppineitten jaaritteluna, yksityisenä salaisuutena ja yksittäisen sunnuntaikävelijän monologina. Lokan altaan rakentajien ei tarvinnut panna itseään alttiiksi, olla miehekkään luotettavia, elää filosofiansa mukaisesti. Rikosta ei seurannut rangaistus. Elämä tuhoutuu huomaamattamme eikä media kritisoi siinä itseään.
Mikä tahansa mediaa itseään koskeva vie toimittajan katseet nolosti alaviistoon. Korppi ei noki korpin silmiä. Media poliitikkoineen, valtio, hukutti Lokan altaan taloudet ja jätti sen perheet heitteille 1970-luvun Suomessa vaille suojaa, mutta näytti samaan aikaan kuvia Vietnamista joka ikinen päivä. Suomalaiset vihreän liikkeen radikaalit viettivät aikaansa Forssassa, Koijärvellä. Se oli riittävän lähellä pääkaupunkiseudun medioitamme.
Kiusattiin paikallista pienviljelijää, talonpoikaa. Ei toki Kemijoen-, Iijoen-, Ounasjoen varsilla asuvia ja suuraltaita koskevia suurten koskisotien maakuntiamme. Ne olivat liian mittava haasteena ja media olisi pilkannut heitä, siellä heitä ei olisi kukaan edes huomannut. Niinpä tämän päivän sankarit eivät ole menneen ajan ylistäjiä. ”Laudator temporis acti.” Tyhjästä ei voi nyhjäistä. Oi pyhä yksinkertaisuus. ””O sancta simplicitas.”
Nietzschen yhteiskunta hallitsee kilpailunsa korostaen valtion ja alueen sisäistä identiteettiä. Alueellinen leimautuminen valtioon, kotiseutuun ja juuriin tekee kilpailusta jalon. Se poistaa siitä narsistien harhan, tarpeen turvautua rikkeisiin ja voitto on yhteinen, kollektiivinen valtion ja kotiseudun yhteisöllinen tuote.
Kun nuorukainen heitti kiekkoa tai keihästä, hän ajatteli kotikaupunkinsa parasta. He olivat omien juuriensa ja yhteisönsä työkaluja ja sen menestyksen välikappaleita, eivät narsistisia häirikköjä, saati Kallion kaupunginosassa sen kirkkoa reunustavilla nurmikoilla lojuvia ryyppyraatoja. Vielä hetki sitten heidän ohitseen saattoi ajaa rautatientorilla ilman että pelkäsit jonkun heittäytyvän autosi eteen. Tai jonkun työntävän juopuneen ruuhkassa kiskoille. Kaikkia roskia ei heitetty suoraan virtsalle haisevaan maisemaan.
Itsekkyys rajoittui paikkaleimautumiseen, juuriin ja yhteisön sisäiseen kollektiiviseen henkeen ja yhteisön toiminnan logiikkaan. Lokan alle jätetyt kylät olivat osoitus valtiosta, jolta puuttui kollektiivinen vastuu, ihmiset joutuivat rappiolle ja muutot olivat aina pakkomuuttoja. Ahnein oli se, joka omisti valtion. Valtio ei ollut Lokan kylässä. Koska valtiosta tuli yksilön vihollinen?
Nietzschen mukaan politiikan ja valtion uhka oli ja on rahatalous, koditon raha. Kansainväliset ja kodittomat rahaerakot eivät omista juuria. Eivät ymmärrä Lokan altaan tragediaa. Rahaerakoilta puuttuu yhteisön ja kollektiivin luoma valtiovaisto ja paikalliset juuret. He ovat oppineet käyttämään pörssi-instrumenttia ja yhteiskuntaa pelkkänä ahneuden rahasampona ja narsismin häiriöiden hoitajana. Nietzschen mukaan ainut lääke näitä vastaan on sota ja vain sota. Nykyisin se sota on siirtymässä verkkoihin. Useimmat eivät siitä mitään tiedä tai ymmärrä. Eivät välitä tietää.
Liallinen menestys, narsismin nostama inhimillinen harha, oli mahdollista pitää kurissa vain valtaakin tärkeämmän yhteisön kilpailun ja sen luoman pelin keinoin. Itse kilpailu, yhteisön luoma peli, oli ja on osa kilvoittelua, jossa rajat tulivat vastaan yhteisön kautta sen omana suojana. Hierarkia ja yksivaltiaat pidettiin kurissa säännöillä ja rajoituksilla, synnyin kaupungin yhteisellä parhaalla.
Kreikkalaiset onnistuivat oikeuttamaan filosofian ja vapauttamaan luovuuden, innovaation tärkeimmät lähteet. Kaikkien oli pantava itsensä alttiiksi eikä filosofi ollut harmiton monologinsa uhri, akateeminen pilkattava vanhus, privaattia yksipuhelua median vaietessa. Lokan ihmiset jätettiin 1970-luvulla kohtalonsa armoille, kuten ihmiset tänään yleensäkin. Ne palat ja ihmiset, jotka eivät oikein sovi kokonaiskuvaan, laitetaan syrjään. Samat 1970-luvun ihmiset, jotka valmistuivat tuolloin yliopistoista, ovat nyt hukuttaneet koko maan ja sen yhteisölliset arvot. Muinainen Kreikka ei herää henkiin maassa, jolla ei ole muinaista Suomea juurillaan.