Oikein hyvää Outin päivän aikaa
03.05.2023
Odottelemme parhaillaan hallitusohjelman valmistumista neljän ei-sosialistisen, oikeistolaisen porvaripuolueen toimesta. Seuraamme samalla, kuinka pankit kaatuilevat Yhdysvalloissa. Edellisen kerran näin kävi vuonna 2008.
Palaan sivustolleni vuoteen 2008 ja silloin kirjoittamiini artikkeleihin, blogeihin tai esseitä lukien. Kuinka vaan. Niillä ei tarkoiteta samaa asiaa mutta ei tarkoiteta sosialisteilla, kommunisteilla tai vasemmistolla.
Haastatellessani nuorempana tutkimusten yhteydessä suomalaisia, käsite sosialismi oli jätettävä pois väärinkäsitysten välttämiseksi. Samoin käsite sosiaalinen. Jos alat kysellä suomalaisilta sosiaalisista ongelmista tai palveluista, alkaa tulla vihaista purkausta kommunismin kokemuksistamme. Tai sitten kerrotaan kuinka oman kunnan sosialistit ovat ihan mukavaa väkeä.
Kun avaat oven tuhannen kerran maaseudulla punaisen mökin porstuaan, tiedät tulleesi ystävällisten ihmisten pirttiin ja sen lämpöön. Nenäsi tunnistaa juuri keitetyn kahvin tuoksun. Vieraan vastaanotto on lämmin kädenpuristus. Juomme kurat ja käymme samalla läpi lomakkeen kysymyksiä. Valtaosa on ensimmäisen kerran kuultuja mutta silti päivittäin kohdattavia.
Arjesta ja sen kierrosta ei tule ajatelleeksi, ellei joku tule ja ala kysellä. Syvähaastattelu on sellaisten kysymysten kohtaamista, jotka oisivat hoidettava jo lapsena, mutta kun ei kukaan arvannut kysyä. Nyt ne tulevat auttamatta liian myöhään. ”Ab absurdo” sanoisi joku hakien sanoista ruoskaa, ”A verbis ad verbera”. Ei aasista saa villaa. ”Ab asino lanam”. Vain syvältä sydämestä. ”Ad imo pectore”.
Luen Suomen juhlavuoden 2008 sadannen artikkelini, blogini tai esseen kenen tahansa luettavaksi. Tänään lukijoita on enemmän Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Näin on toki ollut jo kauan. Jossakin vaiheessa suomalaiset lukijat jäävät pieneen marginaaliin. Se johtuu pelkästään promillen osuudestamme maapallon väestöstä. Miksi sitten ylipäätään kirjoittaa kielellämme? Koska se on ainut keino säilyttää kaunis kielemme. Yhä suurempi osa meistä ei käytä täällä kaunista kieltämme. Varoitin tästä suomalaisia ja viimeksi vuonna 2007.
Suomi täytti tuolloin 90 vuotta ja tein sadannen kirjani samaisen kansakunnan täyttäessä sata vuotta. Vuosi oli 2017 ja itsenäisyytemme tulkinta yhtä epämääräinen kuin ne sanat, joita käytämme. Miten Yhdysvallat ja Kiina tulevat toimeen yhdellä tai kahdella puolueella ja suomalaiset tarvitsevat itselleen kymmenittäin? Demokratian väärinkäyttö ei kumoa käyttöä. ”Absus non tolli usum”. Väärinkäyttä ei ole käyttöä vaan turmelemista. ”Absus non est usus sed corruptela”.
Juhlavuoden sadas blogiartikkelini liittyy Suomen itsenäisyyteen. Olen kirjoittanut siitä paljon. Myös kirjani ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Se ei ole luetuin kirjani likimainkaan. Sen sijaan kirjani ”Social media economy and strategy” on lähellä tätä luetun kirjan mainetta. Moni on joutunut myös tenttimään. Kooten samalla kasapäin monia ajatuksia: ”Acervatim multa frequentans”, lainaten Ciceroa.
Lainaan tuon kirjoituksen samalla kun suomalaiset kokoavat vaalein jälkeistä hallitustaan. Joko porvarit, oikeistolaiset tai ei-sosialistit hakien yhteistä ja sosialisteista erottavaa mutta silti sosiaalisena pidettävää lopputulosta. Suloisia ovat kestetyt vaivat. ”Acti labores iucundi”
maanantai 8. syyskuuta 2008
Juhlavuoden sadas blogiartikkeli
Myyteistä vapaa itsenäisyys – 90-vuotias Suomi
Kansakuntaa ja aluetta paalutetaan historian myyttien kautta. Emeritus professori Risto Jussilainen kertoo kuinka ilmaisu ”Ruotsi-Suomi” on ollut aikanaan valtiomyyttinä meitä harhaanjohtava. Sellaista valtiota ei toki ole ollut.
Tästä historian ”taittovirheestä” olisi päästävä eroon. Suomi itsenäisenä alueena ja käsitteenä tuli vasta suomalaisuusliikkeen kautta ja silloinkin mukana oli kalevalainen runotar. Mihin virtuaaliajan Suomi näitä tarvitsee?
Aiemmin Matti Klinge oli romuttanut tsaarinajan myytit ja sortokaudet synkkinä aikoina. Jatkosodan ruumiita laskenut professori Ylikangas oli joutua käsirysyyn puolustusvoimain oman tutkijan kanssa.
Selkävoitto pohjalaiselle painiperinteelle. Historian kirjoittajat tietävät toki ammattilaisina mistä nyt on kysymys. Professorit ovat tuolinsa ansainneet myös emerituksina. Ylikangas liittyi enemmistöön. ”Abiit ad plures”
Suomen historian suuret myytit ovat osa kansallista identiteettiä. Niiden kitkeminen pois sosiaalisesta muististamme ei ole aina puolusteltavissa pelkästään positiivisena ilmiönä. Elämä on kansakuntana erilaisten traditioitten, faktan ja fiktion yhteistä temmellyskenttää.
Dionysos mekastakoon ja saakoon aikaan sopivaa särmää, johon Apollon voi rakentaa kuvansa tylsistymättä historiaamme, vastaisivat muinaiset kreikkalaiset.
Kreikkalaiset eläkööt myyteissään, vastaisi pragmaattinen suomalainen. Kansakunta elää aikaa, jossa väärä historia ei saa olla uusien sukupolvien maailmankuvaa hämärtämässä.
Ihminen perii epigeneettiset kokemuksensa toisin kuin Darwinin teoriassa. Kollektiivinen muisti on oltava oikein perittyä. Vastuu oikaisuista kuuluu emerituksille. Median tehtävä on sen siirtäminen uuteen perimään pimeät geenit valaisten. Väärinkäyttö ei kuitenkaan kumoa käyttöä. ”Abusus non tollit usum”. Kun näitä väärinkäyttäjiä on riittävän paljon, olemme turmelemassa mediamme.
Näin nopeasti luonnontieteen havainnot muuttavat ihmistieteitten sovelluksia Suomessa vuonna 2007. Epigeneettisestä perimästä kirjoitettiin keväällä 2006 maallikkojen deduktiivisen päättelyn tuotteena ja webympäristön mahdollistamana.
Tänään sen maan päälehti vahvistaa tiedemiesten rottakokeissa. Hämeessä epigenetiikka liitettiin omaan kulttuurin jo keväällä 2006 vikkelän median oivalluksena. Kukaan ei sotkenut sitä lamarckismiin.
Maan päälehti on kansakunnan ikäinen. Mikään ei luo kansallishenkeä, alueellista identiteettiä ja sen myös mytologisia rakenteita, niin voimallisesti kuin maakunnallinen kirjallisuus ja oma tiedotus, maakuntalehdet.
Jos kylien ja kuntien alueellinen identiteetti on heikko, kunnat on helppo saattaa saman hallinnon alle. Kuntien ja kylien asiaa tasapuolisesti esittelevä lehdistö on osasyyllinen aluehenkiin ja niiden kansallista identiteettiä, paikkaleimautumista ylläpitäneeseen alueellisen identifikaatioon, yhteisöllisyyteen.
Kunnallinen kulttuuri on joka pitäjässä omalaatuisensa. Maakuntalehti on sen joka päivä kertonut ja samalla vahvistanut maan päälehteä toki seuraten. Sitä kutsutaan alueelliseksi (spatiaalinen, ei regionaalinen) diffuusioksi.
Kuntaliitosten byrokratiassa sitä ei pidä hävittää sotkemalla regionaalinen spatiaaliseen tai politiikka (politics) alueelliseen kehitykseen (policy). Tässä vaaditaan sellaista osaamista, jonka puuttuminen on tärkein syy sisäministeriön hitaasti etenevään parashankkeen prosessointiin.
Ei pelkkiä rajoja muuttaen (regionaalinen) synny spatiaalista kehitystä (policy). Vain poliitikot vähenevät ja syntyy saneerausta. Sellaista, jota MMM harrastaa omien tutkimuslaitostensa (MTT, METLA, RKTL, GTL) kohdalla peläten virkoja Helsingissä ja Brysselissä.
Innovaatiopolitiikka (policy) ei voisi olla enää lyhytjänteisempää ja omat eväät kansakunnalta syövää politikointia (politics). Millaisilla eväillä tällainen luonnonvarain ministeriö aikoo hoitaa maata lähivuosikymmenien kriisissä? Loukata toista, sen me osaamme. ”Ad nocendum potentes sumus”
Isäni oli Suomen valtion ikäinen. Hänellä ei ollut vaikeuksia palauttaa mieleensä 90-vuotiaan koko kertomus myytit sivuuttaen sotien aikaisina satuina. Varhaisemman Suomen kohtalot oli nekin mahdollista elää virtuaalitodellisuudessa. Vuosisatoihin Suomessa ei tapahtunut sellaisia dramaattisia muutoksia, joista 1900-luvun alkupuolella syntynyt ei olisi helposti selvinnyt ja oivaltanut niiden merkityksen sosiaaliselle elämälle agraarisen Suomen oloissa.
Muutos 1800-luvun lopun liki luontaistaloudesta nykyiseen huipputeolliseen globaaliin virtuaalimaailmaan tapahtui yhden sukupolven aikana. Sellainen vauhti hirvittää ja joku putoaa rattailta.
Valtio rakentakoon tasauspyörästöt kuntien kulkea mutkia oikomatta. Hyviä aikoja suomalaisten on vaikea sietää. Pragmattinen ja luontoon sidottu environmentalistinen (deterministinen) kansakunta osaa vain vastatuuleen luovimisen. Myötätuulessa vene menee nurin tai hörppää aallokossa ahnehtiessaan inflaatiota liikkeelle. Lääkitsemällä se pahenee. ”Aegrescit medendo”.
Vaikeampaa 90-vuotiaalle on sisäistää viimeisimmät vuodet ja vuosikymmen. Ei niinkään sotien tuomia surrealistisia kokemuksia nuorena miehenä. Sodat ja lamavuodet olivat osa kansallista muistiamme. Kirjani ”Menetetty vuosikymmen” kertoo tulevasta. Olemme menossa huippua kohden. ”Ad summum”. Kuljemme sumussa ja toki riskeistä varoitettiin.
Niihin varauduttiin ja se oli osa kansallista olemassaolon ydintä. Joku pyrkii pitämään tätä pelkoa elossa nykyisinkin. Pelot ovat suomalaisten hyveitä ja niistä pitäisi päästä oikeiden rokotteiden avulla rohkeampaan tulevaisuuteen.
Sen sijaan lastenlapset ja heidän oudot, kaiken aikaa muuttuvat tekniset välineensä eivät ole enää osa samaa 90-vuotiaan kielellistä ja kokemuksellista tunnemaailmaa, kollektiivista historiaa, josta luonnontieteet, maantiede kertoivat ja lähiympäristö maalla viestitti.
Muutoksen ymmärtäminen on vaikeaa jopa alan ammattilaisille median keskiössä tai opettajina yliopistoissa, maailman kansalaisina Nokian kännykkää markkinoiden.
Sukupolvien välillä ei ole kuilua vaan kaksi eri maailmaa, eri planeetta, universumin mittainen matka. Ajan ja paikan katoaminen sosiaalisena ja kulttuurisena kokemuksena, kielen kautta vastaanotettuna ja visuaalisesti oivaltaen emotionaalisena kuvaruutuihmisenä, on tapahtunut tosiasia. Yhtäläisin voimin ja suopein korvin. ”Aequis viribus” – ”Aequis airibus”. Liviuksen opit hankittiin lukiossamme.
Suomen itsenäistyminen ja siirtymä pois Venäjän ja Ruotsin vaikutuksesta, kohti globaalin maailman johtavaa innovaatiorakenteiden hallitsijaa, on ehkä suurin syy myyttisten tarinoiden kaatumiselle ikäihmisten kokemuksena. Maailman parhaat lukijat, matemaatikot ja luonnontieteen osaajat kouluissamme, eivät tarvitse mytologisia kertomuksia ja herooisia tarinoita itsetuntonsa tueksi.
Niistä on heille vain vahinkoa. Uutta kansallista historiaa ei pidä rakentaa virheellisen maailmankuvan päälle. Poliittinen retoriikka ei enää toimi uuden sukupolven kielenkäytössä. Toisinaan on mukavaa olla sekopää, mutta ei nyt yhtenään ja kaiken aikaa. ”Aliquando insanire iucundum est”
Entäpä jos kokeilisi Nietschen markkinoimaa kreikkalaisen draaman ymmärtävää raadollista rehellisyyttä? Kun kaikki muut keinot on ensin käytetty.
Kolminkertainen petos on kielen itsensä luomus ja sen oivaltaminen vie oman aikansa. Tästä kertova kirjani ”Arcti Babylon 2011, 2015, 2023” joista ensimmäinen on tulossa myyntiin lähipäivinä. Näin kustantaja on luvannut ja kirjailijaa siitä laskuttanut. Arpa on heitetty, sanoisi Julius Caesar ”Alea iacta est”.