05.05.2023
Johtaminen on taito, johon vaaditaan superihmistä. Tällaisen ihmisen löytäminen on osa johtajakoulutustamme. Helsingin Sanomat (29.04. 2023) kysyi alan asiantuntijoilta, mikä alan koulutuksessa on muuttunut ja mitä ominaisuuksia johtajiltamme nykyisin vaaditaan. Vastauksensa antoivat Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila, johtajien suorahakuyhtiön Chief Executive Searchin toimitusjohtaja ja perustaja Hannun-Matias Nurmi sekä hallitusammattilainen Leena Niemistö, joka on työkseen valitsemassa uusia toimitusjohtajia yhtiöiden hallituksessa.
Tutkijana koko aikuisikäni ihmisiä yms. luokitellen ja nykyisin siihen robotiikkaa käyttäen, oman aikamme johtaja elää yhä enemmän omaa elämäänsä, mutta samaan aikaan vaatimuksetkin ovat kasvaneet. Maratoneja tärkeämpää on nukkua yönsä hyvin ja ajokoirajahti on jäänyt historiaan. Ajatella täytyy edelleen ja vieläpä kirkkaasti sekä olla läsnä ihmisille. On huolehdittava oman tiiminsä voimavaroista niitä myös suojellen. Urheilullisuus on jäänyt siinä sivummalle.
Tasapainoinen elämä on muuta kuin huippu-urheilua, ja urheilija nyt ei tervettä päivää näe. Johtaja taas saisi pysyä myös henkisesti täysipäisenä ja luonnollisesti myös fyysisesti terveenä. Tasapainoinen elämä, mitä sillä tarkoitetaankin, takaa pitkäaikaisen työkyvyn. Esimerkkinä koko tiimilleen on edelleen traditionaalinen johtamistaidon oppi. Johtaja saa olla yhä enemmän oma itsensä. Tämä koskee myös vaikkapa pukeutumista. Tiettyä ”leppoistumista” on havaittavissa. Kriisit ajavat kuitenkin työyhteisöt aina poikkeavaan moodiin. Nyt elämme kriisistä kriisiin ja sen tulisi näkyä myös johtajien valinnoissamme.
Johtajilla saa olla tänään myös muuta elämää kuin työnsä. Tämä on uutta verrattuna vaikkapa oman aikani kasvatukseen yliopistossa. Muuta ei juurikaan tulevalta tohtorilta odotettu kuin työnsä ja väitöskirjaa tehdessä tuli myös sairastua. Professorina jatkettiin samaa latua tai sitten mallit haettiin muualta kuin Suomesta. Ja ne myös haettiinkin.
Medioittemme mielikuvat professorista hajamielisenä haahuilijana ovat piloinakin omituisia. Pilan tekijän näkemys dementoituneesta vanhuksesta siirrettynä yliopistoon, professorin virkaa hoitaen, on alkujaan syntynyt jostakin oudosta väärinkäsityksestä. Dementoitunut nero on sekin outo yhdistelmä. Valtaan liitetty vähäjärkisyys on myös tänään pilailun kohteena pelottava ilmiö puhtaana propagandana. Teemme kohtalokkaita virheitä kuvatessamme vallan ja sen käyttäjän mielisairaana ihmisenä tai narsismiltaan häiriintyneenä psykopaattina.
Tiede innovaatioineen etenee nykyisin vauhdilla, ja tämä edellyttää myös professoreilta huolta omasta pärjäämisestään. Kaikki muuttuu etenkin välineellisissä tieteissämme mutkikkaammiksi, etenkin yhdistää poikkitieteisyys samaan aikaan tiedeyhteisön yhteiseen hallintoon ja sen kenttään, sekä samaan aikaan opetuksen hoitoon osana itse tieteen edistämistä. Rahoitus ja sen järjestely on kuitenkin monelle jatkuva huolenaihe. Kaikkeen tähän professori ei saa koulutusta. Häntä pidetään opettajana ilman pedagogista perustaa ja sen hankintaa.
Kriisiajat ovat nostaneet arvoonsa kokemuksen. Jos tarjolla on monet kriisit kokeneita johtajia, heidät valitaan. Saneeraajan sijaan haetaan kuitenkin organisaation kasvua ajattelevaa innovaattoria, jolloin kyky ajatella on tärkein ominaisuus. Tehokas toimeenpanija ei välttämättä ole lahjakas ajattelija. On osattava yhdistää ilmiöitä ja ajatella strategisesti, haastaa myös kollegoja ajattelemaan terävämmin. Näin ainakin hallitustyöskentelyssä tai tiedekuntien kokoontuessa saman pöydän ääreen.
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Tarinan kertomista, organisaatio on kyettävä sijoittamaan laajempaan yhteyteensä ja sen kerronta on hoidettava kenen tahansa ymmärrettävällä tavalla. Se taas tapahtuu yhteisen vision keinoin. Kun me luemme romaanin, me kaikki luemme eri kirjan. Johtajan tehtävä on kertoa yhteinen tarina. Johtajan on sopeuduttava yhteisiin olosuhteisiin ja odotuksiinkin. Organisaatio, yliopiston ainelaitos, ei ole professorinsa näköinen. Opiskelijoiden pilapuheet ovat kaukana todellisuudesta. Median tapa asennoitua opettajaansa on pelkkää pilailua.
Sen sijaan onnistunut valinta tekee laitoksesta yhtenäisen ja professorista sen näköisen johtajankin. Tämä edellyttää johtajalta vuorovaikutustaitoja, jotka eivät synny aina tiedettä tai väitöskirjaa tehtäessä. Tässä kaiken monimutkaisuus varmasti lisääntyy mutta samalla myös rikastuu. Pedagoginen koulutus on jo lähempänä oikeaa ohjausta myös vaativaan johtamiseen tai opettajan työhön. Yliopistojemme tapa kasvattaa johtajiaan on vielä ontuvaa.
Johtaja ei nykyisin menesty ilman terävää tunneälyä. Käsite ei ole uusi. Sen mittaaminenkin on jo opittu. Savolainen tunneäly on jotain muuta kuin hämäläinen. Ihmisen persoonallisuutta ei voi juurikaan kehittää, mutta tunneälyä voi. Tunneäly koetaan usein hankalana käsitteenä. Siis kyky tunnistaa omia tunteitaan ja samalla johtaa itseään sekä tunnistaa muiden tunteita ja olla koko ajan vuorovaikutuksessa.
Nykyisin haetaan ”leadereita” eli ihmisten johtajia. Aiemmin korostettiin asioiden hoitamista ja tuloksen saamista. Se syntyy kyllä silloin, kun koulutetut ihmiset ovat asialla ilman jatkuvaa silmälläpitoakin. Motivoitu johtamisen johtaminen on muuta kuin suoritteiden seuraamista. Luonnollisesti suoritteita seurataan kaiken aikaa. Tarvitaanko siihenkin johtajaa? Kyllä työmies tietää mitä häneltä odotetaan. Sama pätee väitöskirjan tekijääkin. Hyvä professori voi helpottaa tuon työn syntymistä. Sikäli kun hänellä on siihen eväitä. Joillakin on luontojaan, osana persoonallisuutta.
Perinteiset johtajaa kokevat ominaisuudet ovat nekin edelleen voimassa. Introvertti kykenee ne hoitamaan siinä missä ekstroverttikin. Riittää keskiverto älykin. Uskottavuus on ominaisuus, joka palkitaan. Johdonmukaisuus, ennakoitavuus, oikeudenmukaisuus ovat kenen tahansa ihmisen ominaisuuksia. Tavoitehakuisuus ja paineensieto ovat luonnollisia johtajan tai kenen tahansa ominaisuuksia.
Egon koolla ei ole niin väliä, kunhan mahtuu virheineen muiden ihmisten sekaan. Persoonallisuus ei ole se, jota ensimmäisenä mitataan, muualla kuin politiikan ja median maailmassa. Sitäkin on opittava sietämään. Tarvittaessa jokaisesta introvertista löytyy sosiaalisempikin puoli. Oleellista on toimiva tunneäly. Äärimmäisen karismaattiseen johtajaan tahtoo yhdistyä samalla narsismi ja sen häiriöt.
Kokemus korvaa kokeneelle johtajalle sen, minkä älykkyydessä ehkä häviääkin. Professori johtajana on vähän eri asia kuin perinteinen johtajamme. Tiedeyhteisön tehtävät edellyttävät myös koko ajan mukanaoloa, ja silloin Akatemian kautta on mahdollista hakea välillä aikaa omalle tieteelliselle työllekin. Liiallinen kiire ja liian pitkät työpäivät eivät ole kenellekään johtajalle terveellisiä pakkoneuroottisesti niitä hoitaen. Lainaa itseltäsi, on Caton neuvoja. ”A le muiluum sumes”
Nuoruusihanne johtajuudessa on sekin heitetty romukoppaan. Sama pätee niin sukupolven kuin sukupuolen kohdalla. Kulttuurisidottuja ilmiöitä on syytä kuitenkin seurata. Maailma kun ei muutu hetkessä, eikä kaikki ole mediamaailman mukaan toimivaa. Valtavan nopea urapolku on joskus jopa riski sekin. Nuori kasvuyhtiö on eri asia kuin koko kaupungin rakenteen aikanaan hoitanut sellujättimme.
Yhtiön sisältä löytyvät toimialajohtajat. Näin hallitus toteuttaa muuta kuin juuri toimialaan kuuluvia tehtäviä. Jos johtajan on oltava strateginen uudistaja, uuden liiketoimintamallin sisään ajaja, markkinoinnista tai skaalaamisesta tunnettu, oleellista on organisaation dynaamisuus. Nopealiikkeinen kasvuyhtiö on eri asia kuin ydinvoimaa tai vesivoimaa jauhava. Ellei nyt haluta uutta ajattelua, suuntaa tai strategiaa. On muistettava Tacituksen opit, kuinka lähimpien vihat ovat kiivaampia. ”Accerima proximorum odla sund”.
Tutkinnoilla on merkitystä johtajauran alussa. Myöhemmin tulee kokemus ja muu osaaminen. Johtajan monipuolinen tausta on aina etu sekin. Samasta koulutusputkesta tulevat johtajat voivat olla kansallisen vararikon paikka. Kokemustaustat ja niiden merkitys on koko ajan kasvamassa. Ciceron tapaan kooten kasapäin monia ajatuksia. ”Acervatim multa frequentans”
Kun keskijohto on jo liki naisten hoitama, jatkossa näin käy myös korkeimman johdon kohdalla. Mukana on myös vaatimukset sukupuolikiintiöistämme.
Suomen erikoisuus on löytää pääjohtajansa muualta kuin talon sisältä (65 %). Muualla maailmassa ollaan sisäänpäin kääntyneitä ja uusin johto tulee pääsääntöisesti omasta talosta (80 %). Petroniuksen porukat liittyvät aina enemmistöön. ”Abiit ad plures”
Suomen riski on heittää lapsi pesuveden mukana laiminlyömällä johtajakasvatus. Seuraajakandidaatit eivät ole suomalaista vahvuuttamme. Emme osaa kasvattaa yrityksiimme johtajia. Meillä on lyhyt historia muualla paitsi maataloudessa. Uuden isännän kasvattaminen tehtäväänsä on vuosisatainen ilmiö. Suomessa tähtiin mennään kärsimysten kautta. ”Ad astra doloribus itur”.
Tämän ilmiön taustalta löytyy muutakin kuin sotia ja rajojen siirtoa. Luonnonvaroja ja niiden käyttöä. Tärkein on ollut mediamme ja sen rakenteelliset muutokset. Tänään mediamme on maailman laadultaan viidenneksi luotetuinta ja vailla suurempaa uhkaa myös tulevaisuudessa. Pieniä kolhuja sattuu ja ne ovat vieneet aivan kärkipaikan vapaan sanan viljelyssä. Myöhemmin kruununperillistemme käytettäväksi. ”Ad usum Delphini”.
Vuosi 2008 oli tässä merkityksessä mielenkiintoinen ja vuoden lopussa perinteisesti jakamani palkinnot menivät näin:
Media, kansalaisuus ja vallan piirit
Vuoden vaihtuessa on ollut tapana jakaa vuoden saavutuksista palkintoja. Itse olen jakanut blogissani vuoden lopussa mediapalkinnot.
Vuoden aikana Suomessa on käyty runsaasti keskustelua mediasta. Sen kärkenä ovat olleet usein yksittäiset tapahtumat ja se on suuntautunut median tapaan käyttää valtaa. Keskustelussa mukana on ollut median näkyvyyden lisääntyminen kaikilla elämän osa-alueilla. Ne eivät ole sairaan houreita. ”Aegri somnia vana”. Toisin kuin Horatius todistaisi.
Käytämme median seurantaan aikaa parista tunnista kokonaiseen työpäivään kansakunnan mukaan eläen. Media on nyt toimintamme keskiössä etenkin innovaatioprosessien kuvauksessa ja laman kuvaus (finanssikriisin ennuste) oli tästä suuri poikkeus. Se syntyi ulkopuolella median ja omasääntöisesti liki rikollisen toiminnan tuloksena. Sen tiedottamisesta media ei saa palkintoa. Siellä kuunneltiin enteitä suopein korvin. ”Aequis auribus”. Liviuksen mukaan myös yhtäläisin voimin. ”Aequis viribus”.
Nykymedia on moninaistunut ja verkottunut uudella tavalla erikoistuen myös sisäisesti globaalistumisen myötä. Media ei ole kenenkään kontrollissa ja se noudattaa omalakista käytäntöään, jossa etenkin internet on muokkaamassa maailmaa ja sen tapaa käsitellä tietoa kokonaan uudella dynaamisella voimalla. Loukata toista, sen me medioissamme osaamme. ”Ad nocendum potentes sumus”.
Vuosi takaperin tehdyssä laajassa tutkimuksessa ”Media, kansalaisuus ja vallan piirit” kansalaisista noin puolet katsoi medialla olevan liikaa valtaa ja yli 60-vuotiaista pääosa. Vallan oletettiin keskittyneen toimitusten ulkopuolella omistajille, suuryrityksille ja mainostajille. Perinteisen median kohdalla sanomalehtiin luotettiin eniten, joskin erot olivat hyvin suuria ja lukijan mahdollisuus vaikutta koettiin olemattomaksi.
Ensimmäinen palkinto kansalaismedialle ja demokratian lisääntymiselle
Ensimmäisen palkinnon vuonna 2008 katson kuuluvan kansalaismedialle ja sen tavalle lisätä demokratiaa ja kykyämme hahmottaa paikallista ja alueellista sekä globaalia maailmaa, joko suoraan paikan päällä tai mahdollisimman lyhyiden ketjujen kautta tietomme hankkien. Toki mukana on aina myös, Horatiusta lainaten, ”sairaan houreita”- ”Aegri somia vana”.
Vuoden 2008 aikana käytiin kahdet kiintoisat mediavaalit, joista Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat ensimmäiset todelliset internet -vaalit ja omat kunnallisvaalimme niin ikään ensimmäiset Suomessa järjestetyt verkottuneen (tekninen verkko) ja verkostoituneen kansakunnan paikallisvaalit. Vaalien tulos, ja niistä tiedottaminen, olivat osa tätä pakallisesta ja alueellisesta kohti globaalia maailmaa muokkaavaa todellisuutta edustavaa muutosta, ja sen jo pitkään jatkunutta trendiä.
Vanhat valtarakenteet, joita perinteinen media edusti, niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa medioitamme lukien, alkoivat nyt murtua ja syntyi kokonaan uudenlaista toimintaa ja aktiviteettia sekä sellaisia muutoksia, joiden synty vielä muutama vuosi takaperin ei olisi ollut mahdollista. Vuonna 2008 olimme kuitenkin vasta matkalla kohti huippua. ”Ad summum”
Yhdysvalloissa tämä näkyi useissa konservatiivisissa osavaltioissa ja Suomessa niin ikään keskustaa lähellä olevissa pienkunnissa, ei vielä maakunnissamme. Tämä hetki tuli vuonna 2023 eduskuntavaaleissamme. Toki muutos näkyi myös suur-Helsingin alueella ja demareiden äänestyksessä, sekä jossain määrin yksittäisissä tapauksissa perussuomalaisten kannatuksessa. Arpa on heitetty, sanoisi kuitenkin Julius Caesar. ”Alea iacta est”.
Muutos oli historiallinen ja paluuta vanhaan ei enää ole. Yhdysvalloissa tämä muutos oli toki radikaalimpi ja kuvasi myös nuoren äänestäjäjoukon internet -osaamista ja uusmedian voimaa.
Näistä prosesseista käytiin kriittistä keskustelua etenkin internetin sisällä, ja se levisi myös perinteiseen mediaan, joskin toisilla asioilla painotettuina kuin mihin globaali internet oli keskustelun vienyt. Reaaliaikaisessa maailmassa oli vain yksi Plautuksen neuvo. ”Jos aiot toimia, toimi heti”. – ”Age si quid agis”.
Informaatio perinteisissä medioissa ja internetin sisällä ei toteuta samoja lainalaisuuksia innovaation diffuusina prosessina, ja se jakaa niiden käyttäjät selviin ryhmiin. Ilmiö syntyy sekä ”yhtäläisellä oikeudella” että ”tasaisella mielellä”. ”Aequo ture” – ”Aequo animo”.
Samalla median tuottajat joutuvat erikoistumaan ja erilaistumaan molempien sisällä ottaen huomioon yhä täsmällisemmin omat kuluttajansa, internetissä etenkin blogien tuottajat ja heidän kykynsä suuntautua ohi perinteisen refleksiivisen kontrollin. Nämä ihmiset on seulottu vastoinkäymisissä. ”Amicus certus in re inceria cernitur.”
Keskustelun herättäjästä tiedon tuottajaan
Media ei ole enää keskustelun herättäjä tai tiedon jakaja, vaan yhä selvemmin myös uuden tiedon tuottaja ja sen käsittelijä. Samalla medialukutaito internetin sisällä on oleellisesti lisääntynyt ja etenkin blogien tuotossa yhä useammat ovat ylittäneet monin kerroin kriittisen massansa sekä tiedon tuottajina, että sen vuorovaikutteisina käsittelijöinä ja lukijoittensa määrässä.
Asiasisältöiset blogit ovat yhä hallitsevampi osa luettujen blogien joukossa myös Suomessa, ja viihde siirtyy perinteisemmän median hoidettavaksi. Tämä ero näkyy myös Suomessa sekä paperimedian että sähköisen median välillä ja nykyisin jopa televisiossa. Ilmiö muistuttaa Horatiuksen lausahdusta: ”Laskettuamme leikkiä tutkiskelkaamme vakavia asioita.”- ”Amoto quaeramus seria ludo”.
Internetin kautta välitetyt vaalit Yhdysvalloissa oli reaaliaikainen prosessi ja ”Obamania” levisi, vaalin tuloksen selvittyä Kaliforniaan jo ennen kuin äänten laskenta siellä oli edes alkanut, vaalien tuloksen selvittyä idässä ja juhlinnan käynnistyessä siellä.
Suomen Televisio käynnisti oman lähetyksensä vasta muutamia tunteja tämän jälkeen ja keskittyen tulosten tulkintaan sekä lyhyisiin kommentteihin. Pasi Rutasen toistamat ”sofistikoitu” ja ”pragmaattinen”, kaikuivat tajuntaan tutun unettavalla tavalla. Vain Tuomas Akvinolainen olisi kyennyt parempaan. ”Analogia entis”.
Hieman samaa oli havaittavissa seurattaessa Suomen kuntavaalien paikallista käsittelyä ja Suomen television hyvinkin traditionaalista vaaliohjelman välitystä 1970-luvun mallein ja kommentein. Aristotelesin ”Animal sociale” on kuvaus mediamme luonteesta ja luomuksesta vaalien yhteyteen iskostuneena ilmiönämme.
Suuretkaan muutokset ja niiden traumaattinen merkitys paikallisella tasolla jäi kokonaan havaitsematta. Paperimediat ne havaitsivat paremmin, mutta vasta seuraavana aamuna. Paavo Väyrynen oppi myöhemmin nukkumaan yön yli ennen sellaista, jossa poliitikkona sanotaan se, mitä ensin tunnetaan ja vasta myöhemmin ajatellaan. Politiikan hienouden arvioija on kokonaan eri tavalla sen kohtaava, kuin poliitikko. Sama pätee toki myös taiteeseen. ”Arbiter elegantiae” oli alkujaan Petroniuksen oivallus.
Toinen palkinto kansainväliselle medialukutaidon lisäämiselle
Toinen mediapalkinto kuuluu kansainvälisen median tavalle seurata Pekingin Olympialaisia ja sen kykyä siirtää tiedotus myös aasialaiseen todellisuuteen sekä Kiinaan. Sadat miljoonat olympialaisia aiemmin vähän tai ei lainkaan seuranneet saivat niiden kreikkalaisesta ja eurooppalaisesta historiasta valtaisan tietopaketin.
Eurooppalaisesta urheilukulttuurista tuli tätä kautta tunnettua ympäri maailmaa. Kiinassa tiedotus hoidettiin tuhansien omien kanavien kautta ja miljardikansan kyky ottaa kisat omakseen oli mediailmiönä valtaisa saavutus. Urheilun sankaritarusto sai uusia nimiä, ja jotkut niistä loistavat ehkä tulevaisuuden kirkkaimpina. Ilmiön luonne on selitellen absurdi. ”Ab absurdo”. Se on ollut sitä Kreikasta alkaen iät ajat. ”Ab aeterno”. Vergiliusta lainaten; ”Jupitterista alku”. ”Ab love principium”. Suomessa tällainen sivuutetaan kertoen, kuinka näin on menetelty iät ajat. ”Ab aeterno”. Muuta perustelua ei tarvita, järjettömästä käsin: ”Ab absurdo”.
Käytin itse aikaa olympialaisten seuraamiseen ja välittämiseen lomani ja valvoin ne vuorokaudet ympäri blogitekstein paikan päältä seuraten. Käytännössä apuna toimivat Pekingissä kisoissa vierailleet tuttavat ja tutut urheilijat ja urheilujohtajat. Varsinainen uutispommi syntyi blogina kuitenkin vaiheessa, jolloin sain paikan päältä Kaukasiasta tiedon levottomuuksista Georgiassa.
Olen vieraillut alueilla 1970-luvulta alkaen opiskelijoiden kanssa ja tunnen ne hyvin. Olemme tutustuneen Kaukasian historiaan ja poliittisiin sekä sosiaalistaloudellisiin prosesseihin pitkään.
Syntyi verkostoja, joiden avulla on saanut käsityksen takavuosina neuvostojoukkojen ja miliisin toimista, sekä tavasta hoitaa paikallisia levottomuuksia, kuten YK-joukot nykisin riitelevien kansakuntien etnisten ryhmien välillä. Ilmiön juuret lähtevät syvältä sydämestä. ”Ab imo pectore”. Vergiliusta lukien ja luottaen: ”Jupitterista alku”- ”Ab love principium”
Nyt nämä tiedot tulivat kesken olympialaisten avajaisten ja myöhemmin myös venäläisten joukkojen väliintulosta tähän selkkaukseen. Siitä tiedottaminen tapahtui ennen kansainvälisen median tiedotusta, saati omaa perinteistä mediaamme. Lisäksi sisältö oli muuttunut, toinen oli väärässä. Oli siirrytty suoraa sanoista ruoskaan. ”A verbis ad verbera”.
Oma mediamme painotti heti alusta Venäjän hyökkäystä Georgiaan. Tästä oli myöhemminkin vaikea irtautua, ja se jäi ikään kuin pysyväksi ilmiöksi Suomessa, jossa Venäjä koetaan hyökkääjänä ja uhkana. Ulkoministerimme toisti tätä teemaa uskomattoman kauan ja mahdollisesti tarkoitushakuisesti. Vergiliuksen mukaan tulkinta oli ”Manalan varjosta” – ”Ab umbris infernis”
Median vastaanoton kohdalla tulkittu sisäinen tieto on tärkeäpää kuin ulkoinen ja annettu tieto. Kun saatavilla on erittäin paljon tiedon tuottajia, ja myös ketjut usein pitkiä, syntyy väärinkäsityksiä tai tieto muuttuu matkalla. Tällöin väärinkäyttö ei ole käyttöä vaan turmelemista. ”Abusus non est usus sed corruptela”.
Samoin syntyy ongelmia tiedon ymmärtämisessä ja vastaanottamisessa. Siihen vaikuttavat vastaanottajan omat ”antennit” (geenit), oppimistapahtumat, persoonallisuus, maailmankuva ja kyky lukea ja avata eri medioitamme. Sen sijaan Terentiusta lainaten, ”Syyttelemällä ei tehtyä saa tekemättömäksi”. – ”Accusando fieri infectum non potest”.
Kansalaismedia on tehnyt valtaisasti työtä avaten sekä perinteisen että uusmedian lukutaitoa, etenkin Aasiassa, mutta myös Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Juuri tämä prosessi antoi mahdollisuuden toteuttaa kisat Pekingissä tavalla, jotka tunnetaan ja tunnistetaan ensimmäisinä internet -kisoina ja sankarit ovat oikeasti globaaleja, ei vain paikallisia ja muutaman kansakunnan tuntemia, kuten aikanaan omat suuret juoksijasuuruutemme. Tähtiin mennään kuitenkin kärsimysten kautta”-”Ad astra doloribus itur”,
Kolmas palkinto mediakriittisyydelle
Kolmas mediayhteiskuntamme palkinto kuuluu etenkin perinteisen median tavalle muuttaa sisältöä aiempaa kriittisemmäksi, ja ymmärtämään pyrkivää osaa tulkinnassa on lisätty. Liviuksen tapaan ymmärtäen: ”Suopein korvin” – ”Aequis auribus”.
Parhaiten tämä näkyi koulusurmien tulkinnassa, jolloin niiden yhteydessä käsiteltiin viimein myös kansallisia ongelmiamme, eikä paisuteltu niiden globaalia luonnetta, saati suhdetta tieteen filosofiaan.
Nietzsche ja muut tieteen tuntemattomat nimet saivat nyt jäädä rauhaan, jolloin haettiin oleellisia ja vakavia taustoja, sekä niiden korjausta vaativia tekoja. Sama asiallinen viileys tuli esille presidentti Martti Ahtisaaren Nobelin juhlinnassa ja sen taustojen esittelyssä. Kansallinen eetos jäi nyt vähemmälle ja palkinnon saajan kansainvälinen tausta ymmärrettiin silloinkin, kun kyseessä oli Suomen tasavallan presidentti. Liviuksen tapaan suopein korvin ja yhtäläisin voimin: ”Aequis auribus” – ”Aequis viribus”.