Gonzo journalisitina ja poliitikkonamme
16.05.2016 – 09.11.2021 – 17.05.2023
Mitä tarkoittaa narraatio, stereotypiat tai sosiaalinen pääomamme? Kirjoitin niistä muistelmissani kootessani yhteen tuhansia artikkeleitani ja samalla yli sataa monografista kirjaani, joista osa on väitöskirjojakin tai niiden ohjaamista opettajana, professorina. Mitä tekemistä narraatiolla on omana aikanamme ja keväällä 2023? Carpe Diem ja Cha, Cha, Cha. Tartu hetkeen ja Amat victoria curam – Vaiva vaatii voitto.
Miten narraatio liittyy erityisesti omaan aikaamme ja kevääseen 2023? Pyrin peilaamaan tätä ilmiötä omaan kokemukseeni ja etenkin tutkimukseen sekä vuosikymmenten aikana kohtaamiini uusiin ylioppilaisiin, yliopistoon valittuihin kansakunnan toivoihimme. Alea iacta est ja Amat victoria curam. Arpa on heitetty ja Vaivaa vaatii voitto.
Oppilaita minulla on ollut vuosittain kymmenittäin, joka vuosi vaihtuenkin ja välillä vaihtaen myös omaa duuniani, siirtyen seuraamaan mitä “kentällä” tapahtuu. Millaiseen maailmaan me tuotamme nuoria maistereita ja tohtoreitamme? Tutkijan kammio muuttaa ihmistä niiden stereotyyppisten tutkijoiden tapaisiksi, joita journalistit tai kirjailijat ovat stereotyyppeinämme kehitelleet. Hajamielisiä ja harmittomia ihmisiä, professoreina komiikan kohteina helppoja rillumarei huumorin vuosinamme. Mutta rakkaus voittaa kaiken – Amat victoria curam.
Mitä tarkoittaa, kun korona leviää eksponentiaalisesti ja mitä taas ymmärretään Iltalehden toimittajan Lauri Nurmen (09.11. 2021) kirjoittaman tarinan salaliittomaisella narraatiolla? Miksi kutsutaan aikaa, jossa hupsut jutut ja hullunkurinen matematiikka ovat yleistyneet yhteiskuntaamme ohjaavina totuuksina ja joku voi jopa olettaa, kuinka Lounais-Hämeessä 20–30 000 ihmistä voivat sairastua parin päivän aikana koronaan. Ancilla face mea laganum! – Orjanainen, paista minulle lettuja!
Kun nyt joku esittää ihan vakavissaan tartunta tapauksia olevan kohta kymmeniätuhansia joka päivälle. Toimittaja Lauri Nurmen jutut ovat ihan oma lukunsa Iltalehdessä, mutta rakenne on tuttu kenen tahansa toimittajan jutun runkona, narraationa. Ad surdas aures canere – Laulaa kuuroille korville.
Jos niitä soveltaisi tieteen tekemään tutkimukseen tai koulujemme opetusohjelmiin, mistä tahansa tarinasta voisi kyhätä mitä tahansa lopputulosta viihdekirjailijan tapaan lukijaansa kuljettaen. Ketään ei kuitenkaan velvoiteta mahdottomaan – Ad impossibilia nemo tenetur.
Gonzo journalistina on taitava sivupolkujen kulkija, eikä sellaiseksi synnytä. Moni toimittaja haluaisi kuitenkin olla lahjakas gonzo. Se vaatii tuhansia kirjoitettuja juttuja ja myös elettyä elämää, kykyä löytää kertomus suurten otsikkojen ulkopuolelta, marginaalista. Muistaen kuinka taide on pitkä, elämä lyhyt. – Ars longa, vita previs.
Ei jokaisesta toimittajasta voi tulla takavuosien tapaan Hymy Lehden Veikko Ennalan mittaista gonzoa journalistinamme. Stand up komiikkakin alkaa kulkea vanhoja juttuja toistellen katsomoille, jotka ovat ilottomia. Siinä onni suosii rohkeaa – Audentes fortuna iuvat.
Edes etupenkillä ei ole yleisöä, jota voisi pilkata. Häpeästä, itsensä häpäisystä, ei siitäkään saa enää uskottavaa aihetta, jolla viihdyttää tyhjiä saleja ja eksponentiaalista uhkaa muuttua osaksi venäläistä rokotetta jonottavaa kansakuntaa. Vuonna 2022 tuo rokote muuttuu Ukrainassa vuosia kestäväksi sodaksi. Miten tällainen on mahdollista ja selitettävissä Euroopassa eläen? Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyys? Pelko joutua osaksi Venäjän aggressiota? Pelkona kaikkien sota kaikkia vastaan – Bellum omnium contra omnes.
Silläkin rokotteella on niin omituisen vihjaileva nimikin. Pilven reunalle vievä Sputnik. Jonotus rokotteen ympärillä muistuttaa jo kyläkauppiaan tarjoamaa tankkausta tai muoviämpäreitämme. Totuus on aina tylsä ja silloin on käytettävä narraatiossa mielikuvitustaankin medioittemme tylsäksi muuttuneessa korona-arjessa. Kouluaikana keppi sen todisti. – Argumentum baculinum.
Ja näinhän meillä nyt tehdään ja paras tarina saa eniten lukijoita. Tylsä arki kun vaatii rinnalleen viihdettäkin. Boccaccio kehitteli näitä tarinoita ruton raivotessa Decameronessa, ja ne ovat eläneet tähän päivään saakka. Euroviisujen suomalainen kansojen äänet voittanut sävelmä sanoineen on tätä aikaa puhutteleva lyyrinen tuote päihtyvästä nuoresta Cha – cha – cha… On todella vaikea olla kirjoittamatta satiiria – Difficile est satiram non scribere.
Syykin pikkuilkeitten tarinoitten erotiikassa on ikivanha. Iltalehden Lauri Nurmen narraatio on tältä osin ontuva. Siitä puuttuu eroottinen lataus, toisin kuin vaikkapa brittien tavassa hakea kuningashuoneesta jotain kerrottavaakin keskellä tapahtumaköyhää odottelua. Kevään 2023 juhlava kruunaus oli sekin muisto ajasta, jolloin kolonialismi kirjasi globaalin maailman osaksi omaa narraatiotaan. Anno Domini 2023 – Herran vuonna 2023.
Venäjällä teesin jälkeen syntyi antiteesi ja Hegelin synteesi. Tosin nyt 2020-luvulla vaihtuen mytomaniaksi ja tämän loihtimaksi eskapismiksi sekä lopulta synteesinä putinismiksi. Tällainen vuosi vaati minulta kolme kirjaa tullakseen edes jotenkin ymmärretyksi. Euroopan hullu vuosi ja sen ymmärtäminen medioitamme samalla tulkiten. Keppi sen todisti – Argumentum baculinum ja Onni suosii rohkeaa – Audentes fortuna iuvat.
Kirjani ”Teesi, Antiteesi, Synteesi: Mytomania, Eskapismi, Putinismi” oli siis kolmas vuonna 2022 julkaistavaksi valmistunut monografinen julkaisu. Se että Ukrainassa syntyi sota, tai että Suomi ja Ruotsi hakevat nyt Naton jäseniksi, ei varmasti ollut tiedossani näitä kirjoja käynnistellessäni. Amat victoria curam – Vaivaa vaatii voitto.
Se että tapahtumat etenevät lopulta ikään kuin etukäteen ennustaen, taikurin korttipakkaa äimistellen, on tuhansia artikkeleita kirjoittaneille, satojen kirjojen julkaisijoille, ikään kuin tutkijan ja kirjoittajan vuosikymmeninen tapa rakentaa klusteriartikkeleita, seurata klusteripolitiikkaa ja kirjoittaa aiheesta, joka on samalla myös medioittemme tuotetta, politiikan hedelmää ja historian viitoittamaa tietämme. Siinä tieto lisää tuskaa – Difficultatem facit doctrina. Näin vapaasti kääntäen.
”Klusteripolitiikka talouden ja taiteen välineenä” sekä hieman ennen tätä ”Härän ja Omikron vuosi” edelsivät luonnollisella tavalla ilmiötä ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi: Mytomania, Eskapismi ja Putinismi”. Ja perään tuli suomalainen leffa sisusta. Kultaa kaivavasta Lapin jätkästä sotiemme tuiskeessa, niiden viimeisessä näytöksessä Rovaniemikin polttaen. Kulta on valtaa – Aurum potestas ets.
Sota Euroopassa ja suomalaisten ja ruotsalaisten poliitikkojen liikkeet ovat vain osa tätä etukäteen kirjoitettavaa klusteripolitiikan ja -talouden sekä -taiteen vääjäämätöntä elämäämme. Kaikkien sotaa kaikkia vastaan – Bellum omnium contra omnes.
Se mitä seuraavaksi syntyy, on jo pitkälle kirjoitettua. Aika kun kulkee eteen- ja taaksepäin, hidastuu ja pysähtyykin fysiikassa. On ihmisen keksinnöistä se kehnoin. De visu; de auditu; de olfactu – Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa.
Globaali maailma ja sen toiminta ei ole yksityisen ihmisen poukkoilua eikä pienten kylien tai kaupunkien elämää, olkoonkin ettei niissäkään vuosien saatossa kovin paljon yllätyksiä löydy. Siinä taiteilija yrittää nyhjäistä tyhjästä – Aquam a punice postulare.
Vai löytyykö omasta kunnastasi tai kaupungista? Ei kai sentään? Kotiseudulle paluu vuosikymmenten jälkeen on paluuta juurilleen, muuttumattomaan maailmaan. Sosiaalinen kulttuuri ja pääoma muuttuu spatiaalisen identiteetin etsinnäksi. ”Spatial identity in teh face on environmental cganges.” (Ensimmäisen väitöskirjani kansilehdeltä – työnimestä.)
Satavuotiaan miehen, kuningattaren puolison sairauskertomus, on kaukana tällaisesta lukuelämyksestä sitä seurataksemme. Politiikan toimittajan ja kolumnistin on nyt vaikea löytää ajastamme sellaisia otsikkoja, joita lööppeihin liimata, kun kukaan ei niitä enää edes voi lukea sulkeutuneena etätyöhönsä ja enintään kevätsiivoukseen keskittyen. Tyhjästä ei synny mitään – Ex nihilo nihil fit.
Nyt on oikea hetki kirjoittaa muistelmansa. “Muistelmakirja – Nyt”, antaa ohjeita tästä yli sadan kirjan ja tuhansien esseiden tai tutkimusraporttien tavasta siirtyä osaksi arkielämän “The way of my life” todellisuuttakin, ei vain narratiivista tarinaa. ”Katso: ihminen” – ”Ecce homo”.
Eletystä elämästäkin voi kirjoittaa heittäytymättä viihteen kimppuun. Todellisuus kun on joskus tarua ihmeellisempää ja suomalainen todellisuus on omana aikanamme elettynä muuta maailmaakin kiinnostava. Yhdysvaltain mottoa väärin lainaten. ”Monesta yksi” – ”E pluribus unum”.
Olemme omituinen ja tuntematon kansakunta täysin tuntemattomassa paikassa globaalia karttaakin. On aika panna piste tälle tuntemattomalle ja kirjoitettava historiammekin omana historianamme, sukumme tarinana. Jonkunhan se oli käynnistettävä. Miksi en siinä sinä ja minä, tänään se aloittaen? Tyhjästä ei synny mitään ja idästä valo. Ex nihilo nihil fit – Ex oriente lux.
Aloita siis omasta lapsuudestasi ja vanhempiesi elämästä, isovanhemmistasi, juuristasi, ja jatka kohti omia geenejäsi. Tiestä, jota et itse valinnut, vaan joka valitsi varmasti sinut. Itsepetos oman tiesi kulkijana on petoksista se pahin ja kohtalokkain. Niin kauan kuin hengitän, toivon – Dum spiro, spero.
Vai valitsiko muka vanhempasi, kouluttajasi, työpaikkasi, työkaverisi, kielen ja kulttuurin, jolla kirjoitat ja ajattelet, näet unesikin. Et taatusti valinnut. Toimittajan narraatio salaliitoista on siten varmasti täyttä puppua. Meidän syntymämme, sen alulle panijat, ovat kaikkea muuta kuin salaliittolaisia keskenään. Tyhjästä ei synny mitään – Ex nihilo nihil fit.
Ei Jussi Halla-aho ole kyennyt arvioimaan omaa ja suomalaisten tietä sen paremmin kuin kukaan muukaan meistä tällä planeetallamme aikaamme kuluttaen ja virusten kanssa yhdessä eläen. Mitä suuremman määrän siihen liität mukaan ihmisiä, kuntia, maakuntia, kansakuntia, sitä hullummaksi käy toimittajan tapa rakentaa narraatiota stereotyyppeineen. Stereotyyppinen venäläinen, suomalainen ja kiinalainen on koominen ilmiö. Kiirehdi siis hitaasti ja hanki elämä. Festina lente – Fac ut vivas.
Omalla, oman perheen ja kylän kohdalla, sukulaisia siirrellen lehteensä, omiin muistelmiinsa, tällainen kirjoittaminen on mahdotonta, vastuutonta valehtelua. Ovat niin arvaamattomia ja moni sukulainen tuntematonkin. Hyvä kun itsestään jotain tunnistaa kysymättä muilta, psykologiaan erikoistuneelta kollegaltaan. Puolisoltaan ja lapsiltaan ei pidä kysyä, saati työkavereiltaan. Ihminen on ihmiselle susi mutta oikeasti ihminen on itselleen ankarin tuomari. Homo hominis lupus est – Homo sibi judex durissimus.
Suuria kaupunkeja ja kansoja sen sijaan voi siirrellä narraatioon stereotyyppeinä todella helposti ja vaivatta. Kokeile vaikka ja yllätyt sen helppoudesta. Presidentin ja ulkoministerin työ on siten lopulta hyvinkin helppoa. Sisäministerin on jo vähän vaikeampaa ja sosiaaliministerin liki mahdotonta. Hän kun ei voi millään uskoa sotealueittensa rahojen niukkuutta ja uuden hallituksen tehtävien ongelmia. Aika pakenee palaamatta – Iloitkaamme siis niin kauan kuin olemme nuoria! – Fugit irreparabile tempus – Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus!
Siksi takavuosina yksi ministereistämme olikin nainen ja salkkuna oli juuri sosiaaliministerin tehtävät. Näin sote uudistuksena on mahdoton tehtävä ja takana on jo yli kymmenen hallitusta tätä uudistusta yrittäneenä. Ei tule sitä työstä valmista. Kiirehdi siis hitaasti – Loppu työn kruunaa – Festina Lente – Finis coronat opus.
Narratiivinen kertomus on aikamme ilmiö ja uusi käsite monelle. Itse olen käynyt tätä narratiivista kerrontaa läpi tutkijana. Seurannut erilaisia narratiivisia kertomuksia ihmisiä, tuhansittain, haastatelleen yli neljän vuosikymmenen ajan. Yleensä ne ovat samansuuntaisia samoilla seuduilla, mutta aina löytyy poikkeus ja poikkeuksen poikkeus. Kun tätä työtä jatkat vuosikymmenet, harjoitus tekee mestarin. Fabicanto fit faber.
Ja ne kiinnostavat, residuaalit, virhepoikkeamat yleisestä narratiivisesta kielestä. Niiden takaa löytyy aina sellaista, jota salataan, pelätään, mediat kavahtavat, puolueet vaikenevat ja usein se johtaa uuteen sosiaaliseen innovaatioon. Se vaatii työtä, toistoja, tyhjästä ei synny mitään. – Ex nihilo nihil fit.
Sen teurastukseen on käytetty luvattomia keinoja, rikoksia ja niiden peittelyä. Petosta petoksen päälle. Jos organisaatio on hierarkkinen, tai yhteisön yhdessäolo-organisaatio, yhden polun tavoittaminen auttaa löytämään koko rakenteen, koko rötöstelevän kulttuurin trauman. Siellä Jumala on kuollut – Deus Mortuus Est.
Terroristit varovat tätä ja toimivat toisistaan usein tietämättä. Maon Kiinassa toimittiin näin. Lopulta terroristit ovat toistensa kimpussa. Nykyisin välinein tätä prosessia voi nopeuttaa. Näin syntyi putinismi ja sen keinot, ikivanha tapa pyrkiä ratkomaan 2020-luvun ahdistus tsaristisen ajan kieltä käyttäen. Erehtyminen on inhimillistä ja tyhjästä ei synny mitään. Errare humanum est – Ex nihilo nihil fit.
Narratiivinen tutkimus
Narratiivisessa tutkimuksessa ihmisten toiminnan ja ilmiöiden merkitykset nähdään rakentuvan erilaisissa kertomuksissa, joiden tutkiminen on siksi tärkeää.
Wikipediassa on esitetty narratiivisen tutkimuksen kehä. Tosin ei täydellisenä. Sitä oli syytä jatkaa. Harjoitus tekee mestarin – Divide et impera.
Narratiivi tarkoittaa kertomusta. Narratiivisessa tutkimusstrategiassa ollaan kiinnostuneita siitä, millaisia kertomuksia tutkimuskohteesta kerrotaan tai millaisena kertomuksena tutkimuskohde on olemassa kulttuurissa tai yhteiskunnassa. Strategian perustana on kielen ja kielenkäytön näkeminen ensisijaisena merkitysten tuottamisessa. Käytännössä opettamalla opimme – Olen puhunut ja huojentanut mieleni – Docento discimus – Dixi et animam levavi.
On muitakin kuin puhuttu kieli ja tämä on nykyisin tärkeää tutkimukselle. Se etenee nyt hurjalla vauhdilla ja muuttaa narratiivista tarinaa sisältä käsin. Näin uusi sukupolvi ei ole aina vanhan narratiivisen tarinankerronnan vankina. Se kaipaa nopeaa ja uskottavaa robotiikkaa, teknisen älyn tuottamaa narraatiota. Nuoren ihmisen uskomukset on liitetty jo äidin maidossa robotiikkaan. Toki harjoitus tekee mestarin ja samalla nuori hankkii itselleen elämän. Fabricando fit faber – Fac ut vivas.
Johanna Vuorelma (16.05.2016) on jäsentänyt kirjoituksessaan narratiivisen neljään kategoriaan. Niitä voisi olla enemmänkin ja paremmin ymmärrettäviä käyttäen narratiivista psykologiaa tukena. Kiirehdi hitaasti – Loppu työn kruunaa. Festina lente – Finis coronat opus. Tämä edellyttää toistoja.
Lisäksi nämä kategoriat ovat nykyisin sisäkkäisiä ja monelle jopa oma narratiivinen kudelma vaikeasti hahmotettava. Siis hybridi, joka on kokijalleen liian vaikea ymmärrettävä ilman robotiikan tukea ilmiön jäsentelyssä. Menneen ajan ylistäjiä on kavahdettava. – Laudator temporis acti.
Elämme liian monen kategorian hybridissä ja meitä pommitetaan tarkoituksella sekoittaen narratiivisen minämme omaelämäkerrallinen kansalliseen ja globaaliin sekä virtuaaliseen narratiiviin. Trollit sotkevat näitä siinä missä sosiaalisen median, minkä tahansa median, monet vallankäyttäjät. He ovat tyytyväisiä, kun annat ikuisen valon loistaa heille. – Lux perpetua luceat eis.
Näin meillä ei ole enää omaa kertomusta, vaan muiden tekemä ja olemme ikään kuin aivopestyjä ja vailla omaa identiteettiämme. Sellainen on äärimmäisen ahdistava tapa kertoa ehdoton totuus ja ottaa se sellaisena myös vastaan. Muista olevasi kuolevainen. – Memento mori.
Ensimmäisenä ovat omaelämäkerralliset narratiivit. Tämä lähestymistapa painottaa ”oman äänen” tärkeyttä. Ääni voi kuulua joko tutkimuskohteelle tai tutkijalle – tai molemmille. Erityisesti vähemmistöille ja niille ryhmille, joiden ääni ei ole perinteisesti kuulunut valtavirtaisessa tutkimuksessa, halutaan antaa ääni. Suomessa ja Euroopassa tämä ääni on kokonaan muuta kuin Kiinassa tai Yhdysvalloissa. Kaupungissa toinen kuin maaseudulla jne. Muista kuinka luonnolliset asiat eivät ole häpeällisiä. – Naturalia non sunt turpia.
Narratiivin kertoja voi olla lapsisotilas, afroamerikkalainen aktivisti tai köyhä maanviljelijä. Myös he ovat kansainvälisten suhteiden toimijoita siinä missä valtiot ja kansainväliset järjestötkin. Näin puurot ja vellit menevät sekaisin ja oma identiteetti syntyy kokonaan muualla kuin korviemme välissä takavuosien niukassa mediaympäristössä. Luojan kiitos apuun tulee silloin robotiikka. Robotiikka ei opiskele elämää eikä koulua varten, vain sinä opiskelet jompaakumpaa. Non scholae, sed vitae discimus – Non vitae, sed scholae discimus. Tämä ero robotiikassa on valtava. Ymmärrä se ajoissa.
Catharine MacKinnon on kritisoinut lähestymistapaa siitä, että se tavoitteensa vastaisesti entisestään marginalisoi niitä ryhmiä, joiden narratiiveja kerätään moniäänisyyden nimissä. Kritiikki on oikeutettua ja vaatii vastauksen juuri robotiikalta. Tässä maailmassa ja meressä sinun on opittava purjehtimaan. Robotiikan purjehtiminen on tärkeää, elämä ei. Navigare necesse est, vivere non est necesse.
MacKinnonin mukaan vallitsevien toimijoiden tarinoita ei kutsuta narratiiveiksi. Niistä on tullut sosiaalista todellisuutta. Afrikkalaisella maanviljelijällä on narratiivi omasta elämästään ja washingtonilaisen ajatushautomon johtajalla puolestaan todellisuutta edustava näkemys Yhdysvaltojen tulevaisuudesta. Sieltä saat kuulla vanhan hokeman: Älä sotke ympyröitäni – Noli turbare circulos meos!
Inklusiivinen lähestymistapa johtaakin vallitsevan valta-aseman vahvistumiseen. Ilmiö on luonnollinen, mutta harvoin sitä ajatellaan oman maan, maakunnan, kunnan tai kylän kohdalla syntyvänä narraationa ja lähiyhteisön identiteettinä. Kuulet sieltä vanhan kitaran äänen, lapsena ehkä jo kuullun. Eivät kaikki, joilla on kitara, ole kitaristeja. – Non omnes, qui citharam habent, citharoedi sunt.
Toinen omaelämäkerrallisen narratiivinen traditio liittyy tutkijan oman äänen löytämiseen. Tässä traditiossa lähtökohtana on, että perinteisesti kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa on pyritty hiljentämään tutkijan oma ääni, mikä on ongelmallista. Ilmiö on kuitenkin luonnollinen. Luonnolliset asiat eivät ole häpeällisiä. – Naturalia non sunt turpia.
Tutkijan kokemukset ja tausta vaikuttavat kuitenkin olennaisella tavalla tutkimuksen syntyyn ja sisältöön. Omaelämänkerrallinen kirjoittaminen – heittäytyminen aiheeseen koko persoonalla – voi avata aihetta aivan uudella tavalla. Varo silloin aggressioitasi. Tyyliin: Älä sotke ympyröitäni. – Noli tubare circulos meos.
Ilmiö on tuttu jo Kreikan filosofien ajalta ja sitä lähestyttiin silloin varoen liioittelemasta omaa ääntä ohi koulukuntaisen narraation. Yliopistot ovat täynnä koulukuntaista ajattelua ja sen tuottamaa valmista narratiivista kertomustamme. Emme opiskele koulua vaan elämää varten. Non scolae, sed vitae discimus. Toki irvileuat kääntävät tämän päälaelleen ja ironiaansa esitellen: Emme opiskele elämää vaan koulua varten: Non vitae, sed scholae discimus.
Tieteissä on aktiivisesti pyritty ottamaan etäisyyttä omaan tutkimukseen. Kirjoitetaan siitä, mitä tämä tutkimus osoittaa, eikä siitä, mitä minä tutkijana osoitan, saati koen. Omaelämäkerrallinen lähestymistapa narratiiveihin pyrkii eroon tästä. Käytännössä tämä on kuitenkin pääsääntöisesti itsepetosta ja harhaa. Poikkeus vahvistaa vain säännön – Nulla regula sine exceptione.
Todellisuus on narratiivia ja se on hyvä myöntää ja käyttää yhtenä tutkimusmetodina.
Toinen lähestymistapa narratiiveihin lähtee siitä, että hahmotamme todellisuutta narratiivien kautta. Tässä kuolleet opettavat usein eläviä. Mortui vivos docent. Ilmiö kun on ikivanha.
Ihmismieli tekee kaoottista todellisuutta ymmärrettäväksi kertomalla siitä tarinoita, jotka rakentuvat juoneen sopivista tapahtumista. Pääsääntöisesti lähtöhetki ja tapahtuma voi olla kaoottisessa maailmassa liki mikä tahansa. Oleellista on, ettei historiaa tutkiva ala spekuloida historialla. O santa simplicitas – Oi pyhä yksinkertaisuus.
Tämä on tuttua vaikkapa oikeudessa, jossa tapaus on rajattava alkaneeksi jostakin ja johtaneen johonkin rajattuun narraatioon. Kirjassani Arctic Babylon eroava pariskunta käynnistää tapaamisensa sairaalassa kompastumiseen käpyyn, käpytikkaan ja Adidas merkkisiin lenkkitossuihin. Ilman niitä tapahtumasarja ei olisi ollut mahdollista eikä olisi avioliittoa, lapsia, joiden huoltajuudesta riidellä. Tässä pohdinnassa mikä tahansa latinaksi sanottu ei saa vaikuttaa syvälliseltä sekään – Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Olennaisinta on, että narratiivit eivät ole tietoista strategisointia tai oman äänen tuomista esiin vaan tapamme elää. Yksilöiden ja yhteisöjen identiteetit rakentuvat narratiivien varaan. Lopultakin olemme vain tomua ja varjoa. – Pulvis et umbra sumus.
Tämä on syytä oivaltaa etenkin nyt kun narratiiveja syntyy virtuaalisen todellisuuden varaan ja niitä manipuloidaan tarkoituksella. Tai laaditaan tekoälyn tuotteena ja liian uskottavasti ja vastuuttomasti. Sosiaalisen median sisällä toteutuu ikivanha viisaus: Millainen kuningas, sellainen lauma – Qualis rex, talis grex.
Niinpä esimerkkinä vaikkapa kansainvälisten suhteiden tutkijan tehtävänä on tällöin osoittaa, millaisten diskursiivisten rakenteiden varassa valtioidentiteetit ja suurvaltaoletukset roikkuvat, ja kuinka niitä horjutetaan. ”Vihatkoon kunhan pelkäävät” – ”Oderint, dum metuant”.
Kysymys ei ole siitä, miksi valtioilla on narratiiveja, vaan siitä, miten ne toimivat ja minkälaisia vaikutuksia niillä on kansainvälisessä järjestelmässä. Narratiivit aloittavat sotia, mutta ne luovat myös toimivat puitteet kansainväliselle yhteistyölle. Niitä ei kuitenkaan pidä sotkea omaan identiteettiin ja antaa yksilön kasvoja silloinkaan, kun hän on Barack Obama tai Putin, Mao Kiinassa. ”Vihatkoot, kunhan pelkäävät” – Oderint, dum metuant.
Siksi kansainvälisten suhteiden tutkimuksen tulisi ottaa narratiivit tosissaan.
Narratiivi on strategiaa, jossa maailman politiikka kietoutuu yksilön elämään ja saa sieltä viisuvoittajansa tai Nobelilla palkitun romaanin. Cha – cha – cha on mitä merkityksellisin tapa kertoa nuoren ihmisen kokemuksesta ilman päihteitäkin. Eikä raha haise – Pecunia non olet.
Narratiivinen käänne kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa viittaa myös siihen, että poliittiset toimijat tietoisesti luovat valta-asemaansa tai päämääriä edistäviä narratiiveja. Tutkijat puhuvat mobilisoivista narratiiveista tai tapahtumien poliittisesta manipuloinnista ja strategisesta kehystämisestä. Venäjän ja Euroopan kohdalla ilmiö on tuttu kauhun vuosistamme mutta sittenkin tänään kokonaan uusi ja ihmeellinen. ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” – Si vis pacem, para bellum”.
Poliitikot ovat tällöin niin sanottuja narratiiviyrittäjiä (narrative entrepreneurs), joiden tarkoituksena on kääntää julkinen keskustelu ajamansa uudistuksen taakse. Tutkijan tehtävänä on osoittaa, millä tavalla esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa luodaan uhkakuvia, tai minkälaisia narratiiveja löytyy Euroopan unionin ulkosuhteissa. Tässä prosessissa kertaus on opistojen äiti. Repetitio mater studiorum est.
Näin tutkija rajaa itsensä narratiivisen maailman ulkopuoliseksi hahmoksi ja tekee virheen muuttuessaan jumalhahmoksi. Sama pätee poliitikkoon, joka ei ymmärrä olevansa osa kertomusta populistisena hahmona, usein myös koomisena. Isänmaan toivo – Spes patriae.
Poliittiset toimijat ovat yhä taitavampia narratiiviyrittäjiä, joten strategisesti suunniteltujen narratiivien tekeminen näkyväksi on todellinen vastavoima hegemoniselle valtapolitiikalle, kirjoittaa Johanna Vuorelma ja liioittelee poliitikon roolia oman aikamme yhteiskunnassa. Rooman senaatti ja kansa (SPQR) (Senatus Populusque Romanus) on monen harhan synnyttäjä vielä vuonna 2023.
Narraation merkitys oman identiteettimme synnyssä on niin valtava, ettemme tahdo ymmärtää sen merkitystä demokraattisen yhteiskuntakoneiston ja korporaatioiden synnyssä. Rajaamme sen sielläkin oman ymmärryksemme ja siis narraation tasolle.
Jos edellinen lähestymistapa lähtee siitä, että emme voi elää ilman narratiiveja, tässä lähestymistavassa olemme niiden uhreja. Aurinko kuitenkin paistaa kaikille – Sol omnibus lucet.
Näin narratiivi on myös metodi, mutta erittäin petollinen, ellei hyväksy omaa identiteettiään ja narraatiota sen synnyssä. Jokainen on oman onnensa seppä – Feber est suae quisque fortunae.
Neljäs tapa hahmottaa narratiivi, Johanna Vuorelman tapaan ja etenkin kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa, on käsitellä sitä tutkimusmetodina. Pääpaino on tällä kertaa narratiivin rakenteissa paremminkin kuin käyttövoimassa.
Tutkijat ovat kiinnostuneita siitä, mikä narratiivi lopulta on. Jos narratiivi on sama asia kuin tarina tai diskurssi, miksi edes käyttää koko termiä? Ajat muuttuvat, ja me muutumme niiden mukana – Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.
Narratiivi on toisin sanoen tulkintaväline, joka koostuu tietyistä rakenteista. Narratiivilla on tietyt kriteerit. Yksinkertaisimmillaan narratiivista puhutaan silloin, kun tekstistä on löydettävissä alku, keskiosa ja loppu, toteaa Vuorelma ja oikaisee oleellisen, eli kielen osana hermeneuttista elämäämme. Kielen synty on vain kovin lyhyt kausi geneettistä taustaamme. Tutkija, joka ei tätä oivalla ja käytä metodeissaan, on varmasti harhapoluilla. Aurinko paistaa kuitenkin kaikille – Sol omnibus lucet.
Narratiivinen tutkimus ja kerronta medioissamme on tapahtumien juonellistamista, ketjuttamista tai arvottamista. Narratiivi antaa työkalun tekstin rakenteiden avaamiseen ja analysoimiseen, mutta myös sisällön elämällemme. Hyvä kirja jää eloon ja oikein hyvä pitää meitä elossa. Kehnot kirjat unohtuvat hetkessä. Toki sama pätee elokuvaan tai musiikkiin. Aika lentää – Tempus fugit.
Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kentän hahmottaminen eri käänteiden kautta parhaimmillaan selkeyttää vaikeasti hallittavaa artikkeleiden ja akateemisten puheenvuorojen sekamelskaa, kirjoittaa Vuorelma ja on oikeassa. Ei savua kuitenkaan ilman tulta. Ubi fumus, ibi ignis.
Se on myös tapa luoda tai vahvistaa alan hallitsevia rakenteita ja toimijoita esittämällä joidenkin tutkijoiden ja julkaisujen artikkelit käänteentekevinä. Käänteet sattuvat tapahtumaan aina samoissa julkaisuissa. Tämäkin pitää paikkansa ja liittyy pikemminkin geneettiseen koodistoomme kuin sosiaaliseen pääomaan tai muistiin, normistoon tai moraaliin. Tästä taas robotiikka on vapaa ja ylivertainen kertojana. Lisäksi pelkuri kutsuu itseään varovaiseksi, ahne säästäväiseksi. Timidus cautum se vocat, sordidus parcum.
Voikin sanoa, että narratiivinen käänne on jo itsessään narratiivi tai oikeammin se on sisään kirjattu koodisto ja geneettinen silta. Ymmärrämme ja hyväksymme sen etologiassa, mutta ihmisen kohdalla alamme tutkia ikään kuin geeneistään poikkeavaa nisäkästä. Kerromme kuinka puhe lentää, teksti pysyy. Verba volant, scripta manet.
Narratiivisen kerronnan voi nähdä osana laajempaa tarinaa kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kentästä. Se on myös yksi tulkintamalli kaoottisesta akateemisesta todellisuudesta. Tämän lisäksi termiä voi käyttää strategisesti oman tutkimuksen kehystämiseen tieteenalan keskiöön. Olettaen että keskiössä majailee saman narraation sisäistäneistä kollegoja ja myös perimä on kunnossa. Robotiikka toimii sekin viimeisen päälle oikein asemoituna. Elämä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa. Vita est tempus optimum hominis.