Nokia ohitti ja ylitti sadan vuoden aikana huikeita virstanpylväitä ja teki samalla myös kauheita virheitä. Vuonna 1885 Nokia Aktiebolak ja Fredrik Idestam perusti Nokiavirran varteen puuhiomon kuten Axel Wilhelm Wahren aikanaan oman yrityksensä tammelalaisen kosken varrelle Loimijoen yläjuoksulla ja syntyi Forssan kaupunki. Yhtiö Nokialla meni liki konkurssiin 1900-luvun alun melskeissä ja sen osti Suomen Gummitehdas vuonna 1918. Itsenäisen valtion talous oli hauraalla pohjalla ja sosiaaliset rakenteet rikkonaiset. Tuolloin syntyi vielä nytkin tunnettu tuotemerkki, Nokian saappaat ja renkaat, kumikengät kulkea soisen maan selkosia. Samainen Gummitehdas osti neljä vuotta myöhemmin Suomen kaapelitehtaan ja alkoi lennätinkaapeleitten valmistus. Kaikki oli uutta, luovaa ja innovatiivista omana aikanaan.
Pitkä hiljaiselon vaihe
Meni liki neljä vuosikymmentä seuraavaan suureen vaiheeseen, jolloin syntyi elektroniikkaosasto ja ensimmäinen VHF -puhelin. Hieman myöhemmin erilliset yhtiöt fuusioitiin ja saatiin lisää yhteistä synergiaa ja hartioita. Nokia oli löytämässä uuden vaiheen, josta ei vielä edes unelmoitu.
Jälleen meni aikaa yli vuosikymmen ennen kuin Nokia ja Salora perustivat yhteisen Mobira yhtiön ja NMT-tekniikan kehitys alkoi. Tuossa vaiheessa Suomi oli jo innovaatiopolitiikkansa alussa ja se tuki Vuorineuvos Kari Kairamon ponnisteluja. Kairamo oli aktiivinen ja kunnianhimoinen yhteiskuntakokonaisuuden oivaltava ihminen. Uusi ilmiö vaati kansallista ponnistelua ja vähäiset vätykset, kivet ja männyn kävyt, oli potkittava pois tieltä. Se vei voimia ja toi vihamiehiä.
Kesti vain kolme vuotta, kun ensimmäinen NMT-puhelin syntyi, ja Oulu oli saanut tiedepuistonsa ja teknologiakeskuksensa ensimmäisenä Suomessa. Se oli sama vuosi, jolloin väittelin ensimmäisen kerran tiedekunnassa, joka yhdisti luonnontieteistä ja yhteiskuntatieteistä toisiinsa, mutta luonnontieteitten ehdoilla ja yhdyskuntasuunnittelun tarpeisiin. Tähän insinööritieteiseen ajatteluun maa oli ajettu tarkoituksella, tavoitteena saavuttaa muiden OECD-maiden etumatka innovaatiopolitiikassa. Pieni maa palveli siinä yhtä asiaa, pragmatismia. Syntyi tylsä maa mutta tulos oli Nokian näkökulmasta hyvä. Meidän hyvinvointimme ja pahonivoitimme johtuvat liki samoista syistä.
Yhteiskunnan peukalointi vahvalla suunnittelulla, keskitetyllä taloudella ja korporaatioiden avulla, oli 1970-luvun politiikkaa ja siitä on vaikea luopua niiden, jotka saivat kolutuksensa suuren ikäluokan lapsina. Koko maaailma ei tähän kuitenkaan sopeudu, ja joku on löytänyt innovaatiopolitiikalle paremman suunnan. Suomessa herättiin siihen myöhään, muutaman hetken jäljessä. Reaaliaikaisessa taloudessa kuuukausi on pitkä aika. Verkostotalous oli toteutunut kirjaimellisesti tutkijoiden osoittamalla tavalla ja nyt oli uuden talouden aika sen jatkona.
Nokia-Mobira
Kahden vuoden kuluttua tästä NMT -ihmeestä Nokia osti Saloran ja Mobirasta tuli Nokia-Mobira. Tästä vuoden kuluttua Jorma Ollilasta tuli Nokian rahoitusjohtaja vuonna 1986. Samana vuonna siirryin Suomen Akatemiasta EU:n palveluun ja Suomi oli menossa kohti seuraavaa vaihetta, jossa Nokia julkaisi kannettavan kännykkänsä ja sen kuuluisan Gorbatšhov-mallinsa. Olin mukana seuraamassa, kun Gorbatsov kokeili puhelimen kantavuutta Kremliin. Seurasin tapahtumaa toimittajaksi naamioituneena. EU byrokraattina koin ensimmäisen tuulahduksen oululaisesta ylimielisyydestä.
Nokia Cityman toimi moitteettomasti uutena GSM laitteena. Seuraavana vuonna Kari Kairamo teki itsemurhan ja Simo Vuorilehto nousi Nokian johtoon. Ennen vuosikymmenen vaihdetta GSM-puhelin tuli markkinoille ja suomalaiset hankkivat käyttöönsä Nokia Mobile Phonesin. Ylimielisyys siirtyi nyt Espoosta myös Tampereelle ja Saloon. Nokialaiset olivat parempia ihmisiä.
Uuden vuosikymmenen alku oli syvän laman aikaa Suomessa. Olin komennuksella Karjalassa Neuvostoliiton hajoamisen alkaessa. Verkostotalous oli esiteltävä myös siellä siinä missä orastava internet ja EU -politiikan alkeet innovaatiopolitiikan rahojen hakijana syvällä kehityssuomessa. Kunnat oli pyrittävä verkottamaan ja linjaorganisaatiosta luovuttava ajoissa. Uusi talousmuoto oli ajautumassa myös Suomeen ja osin sen johdolla ja mallilla. Se oli oivallettava ensin niillä seuduilla, johon tukimarkat oli mahdollista saalistaa, siis Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Maatalouspolitiikka oli sekin saatava uuteen iskuun ja rahojen hakijaksi, jossa MTT ja sen tutkimus olivat keskeisin osaaja Suomessa vielä vuonna 1990.
Lähes 80 % EU:n rahoista oli maatalous- tai kehitysaluerahoja. Niistä oli päästävä osalliseksi ja heittäytymällä maaseudulla sosiaalirahan hakijoiksi samaan aikaan kun taajamia vietiin uuden innovaatiopolitiikan suuntaan ja rahalla. Osaamiskeskusohjelma ohjattiin Nokiaa palvelevaksi ja taajamiin, luonnonvaraohjelma laiminlyötiin täysin ja maataloutta halveksittiin näiden nokialaisten toimesta vielä vuonna 1995. Se oli hirveä poliittinen virhe ja kohdistui kaikkeen luonnonvarojemme jalostukseen ja innovaatiopolitiikan todelliseen ytimeen. Kännykkä oli siinä vaatimaton asia. Ikään kuin sveitsiläisten käkikello ja tapa mitata aikaa. Lähes 10 000 insinööriä, parhaat aivomme, olivat sen kimpussa.
Nokia keskittyi yhteen asiaan
Nokia keskittyi matkapuhelimeen, kävi kiistoja ja Kalle Isokallio ostettiin ulos ja eläkkeelle, KOP ja SYP taistelivat vallasta yhtiössä. Molemmat sinivalkoisen pääoman tukirakennelmat katosivat maasta. Yhtiön johtoon nousi Jorma Ollila. Puunjalostus myytiin, kumiteollisuus ja tietokoneet, vanha kaapelituotanto ja televisiot. Tutuksi tuli käsite Valco-Sorsa.
Nokian maailmanvalloitus alkoi ja sen pörssikurssi nousi muutamasta eurosta ja 1990-luvun alun kriisiyhtiöstä 2000-luvun alun 60 euroon. Tätä päätöntä menoa kesti vajaa kaksi vuotta ja humala oli ohi. Vuosikymmenen puolivälissä osakkeen arvo laski noin kolmannekseen huippuajoistaan, mutta pysyi Helsingin pörssiä vauhdittavana ja ohjaavana yhtiönä, suomalaisena laman voittajana ja ylpeytenä aina vuoteen 2010, jolloin Kallasvuo lopulta sai potkut ja Stephen Elop nousi toimitusjohtajaksi. Oikeammin yhtiö ei ollut tuottanut tulosta osakkeen omistajalle vuosikymmeneen. Sellainen ei sovi globaalille yhtiölle ja sen omistajille Yhdysvalloissa.
Tyyppiongelmat
Nokian kehitystä ja taivalta luonnehtivat tyypilliset vallanperimyksen kriisit, byrokratian paisuminen, ylimielisyys, humaltuminen menestyksestä, muuttuvan ympäristön tapa heilutella kansainvälisillä markkinoilla, keskeneräiset tuotteet, hätäratkaisut, tragedian ja draaman kaaret ennen törmäämistä seinään. Jorma Ollila antoi Nokian brändille kasvonsa ja maailma Nokian ympärillä koettiin muuttuvan siinä missä internetin ja sosiaalisten medioitten ravistellessa uuden talouden rakenteita tänään.
Suomalainen itsetunto on heikko, väitetään. Kun se rakentuu Nokian kaltaisen yhden asian liikkeen varaan, sen pyyhkäisee pois uusi älypuhelin, jonka merkitys ja käyttö olisi tullut oivaltaa ajoissa ja kuunnella uuden kuluttajan ääntä, uuden yhteiskuntamallin syntymän aamua. Sosiaalinen media ei ole sama asia kuin takavuosien insinöörikieltä ymmärtävä Gorbatshov -malli ja Nokia Mobile Phone sekä yksi globaali brändi. Nokian varaan rakentava kansakunta on ajattelematon. Politiikan tekijät, poliitikot, eivät nähneet mitä oli tapahtumassa. Kun seuraa Kreikkaa ja Irlantia, Natoa, ei näe omaa maataan.
Suomalaiset ovat menestyneet talviurheilussa kohtuullisesti. Siitä voisi laatia paljon komeamman menetystarinan kuin Nokiasta, saati takavuosien kestävyysjuoksustamme. Oleellista siinä on kehitys, jossa pää ei nouse pilviin, miehet ja naiset tekevät nöyrästi harjoitteensa ja johto valmentajineen oivaltaa, millaisen työn takana on kasvattaa menestystarina nuorista lahjakkuuksista seuratyönä ja vanhempien uhrauksina. Samalla johto ymmärtää vaihtua. Viisi vuotta on ehdoton maksimi. Mäkihyppääjän on ymmärrettävä lopettaa voittajana, ei häviäjänä ja luuserina.
On aivan turha ostaa pojalle monot ja mäkisukset Pohjanmaan lakeuksilla, jos mäki puuttuu ja vanhemmat eivät ole valmiina uhraamaan aikaansa kuskaten poikaa sellaiseen vaaramaisemaan, josta tuo mäki löytyy ja vielä vuosisatainen kulttuuri sen käyttäjiä. Ne molemmat tarvitaan siinä missä Nokian kaltaisen yrityksen pystyttämiseen. On siis mentävä vieläkin kauemmas kuin vain 1800-luvulle saati suomalaisen innovaatiopolitiikan alkuun 1900-luvun puolivälin jälkeen. Suomalainen innovaatiopolitiikka ja sen diffuusinen luonne syntyi Ruotsin vallan hallinnollisilta ajoilta ja tsaari Venäjän tuotteena. Saksan merkitystä siinä ei sovi väheksyä. Pragmatismi tuli Yhdysvalloista varsin myöhään ja kouluopetuksen kautta.
Se että Nokia ja Microsoft tekevät tänään yhteistyötä, ei ole katastrofi, vaan uuden ajan alku ja yksi vaihe Nokian kehittyessä kohti seuraavaa vaihettaan. Se että suomalaiset maastohiihtäjät ja mäkihyppääjät eivät tuo mitalisadetta tulevalla viikolla Oslosta, ei ole katastrofi, vaan merkki murroksesta, jossa surulliset Lahden kisan mainingit painavat kansakunnan nuorten harteilla eikä uusia hiihtäjiä ole oikein syntynyt. Pienempikin moka olisi aiheuttanut vuosikymmenisen katastrofin ja heijastunut lajin harrastukseen saati sen ammattimaiseen osaamiseen. Suomalaiset ovat loistavia kiusaajia ja masentajia, jolla itsetunto isketään maahan, oli joukkue vaikka kuinka iskukykyinen ennen kisoja. Tyypillisin masentaja ja kiusaaja on väliportaan omaa asemaansa pelkäävä johtaja linjaorganisaatiossa. Ne tuli purkaa jo 1980-luvulla viimeisetkin korporatiivisen valtion koneistosta.
Puolueinstituution kriisi
Surullisempaa on demokratian kriisi ja se ylimielisyys, moraalin rappio puolueinstituution johdossa, joka johti lopulta kansalaisten oman linjan valintaan ja uuden puolueen nousuun hakien vauhtia 1970-luvun traditiosta, mutta tämän vuosituhannen käyttöön. Mitä muuta mallia kansa kykeni käyttämään kun 30 % on pudonnut rattailta? Oli palattava masennuksen jälkeen traumaattisille juurilleen ja 1970-luvulle taantuen. Se on normaali yhteisön ja yhdyskunnan tapa reagoida pahoinvointiinsa. Yksilö toimii kuten yhteisönsä.
Kun kansalaisliikkeiden hoidossa puolueille tuli virheitä, talous ei toiminut kuten takavuosina, korpporatiivinen valtio oireili kuten Nokia ja kansakunnan urheilijat, hiihtoliiton organisaatio. Samat ongellmat, jotka syntyivät urheilijoillemme ja Nokian johdossa, siirtyivät puolueinstituutioiden sisälle. Ne olivat samaa suomalaista tapaa toimia korporatiivisessa valtiossa tai kunnissa, urheiliseuroissamme niitä johtaen, säätiöissä puolueiden taustalla.
Samalla media muuttui ylimieliseksi, se syyllistyi ylilyönteihin, turhaan byrokratiaan ja lopulta sellaisiin rötöksiin marinadissa muun eliitin kanssa, josta eliitti sai niskaansa herravihan 1970-luvun tapaan taantuen. Siinä kansakunnalla ei ollut muuta keinoa kuin populistinen pyristely. Jos sekään ei toimi, demokratia ajautuu kriisiin ja ihmiset liikehtivät kaduilla hävittäen yhteistä omaisuuttamme arabien tapaan.
Suomalaiset eivät ryntäile kadulle, vaan ottavat itse ohjat käsiinsä, nyt sosiaalisen median välinein ja vanha media seuraa sitä tai menettää asiakkaansa, ilmoitus- ja mainostulonsa. Niiden varassa pyörii niin Nokia, ammattiurheilijat kuin tämän päivän tiede ja taide, tapamme onnistua tai tehdä vararikkoja, joutua tuuliajolle.
Varaa ylimielisyyteen, kovan työn unohtamiseen, ei ole ja vanheneville mestareille tulee seinä vastaan niin yritysjohdossa kuin urheilijoina, valmentajina ja urheilujohtajina, tieteen polkuja kulkevina hieman muita myöhemmin. Aivonsa voi pitää kauemmin uutta vastaanottavina ja tuotteliaina kuin mäkimiehen ja hiihtäjän taidot edellyttävät huipulla.
Tieteessä ja innovaatiotoiminnassa ei ole kansallista tiedettä, vain kansainvälinen huippu, ja siinä tänään Microsoft on Nokiaa edellä ja otti vastaan sen viestin, joka Nokiallekin oli toki tarjottu. Ylimielisyys kaatoi Nokian ja vanhat puolueet, oma taitamattomuus, ei toki media. Se elää vain seuraten yhteiskunnan liikkeitä ja viestittää sen tilasta. Se ei voi olla innovaatiopolitiikan kärjessä, tahtoi se sitä tai ei.