Vanhat yhteistyökuviot murtuvat
28.06. 2023
Vuonna 2022 suomalaiset menettivät romanssihuijauksissa yhdeksän miljoonaa euroa, kertoo Helsingin Sanomat (26.06. 2023). Oikeasti tuo summa on vain pankkien ja poliisin tietoon tuleva summa ja todellinen on sitä monin verroin mittavampi. Meitä huijataan ja huijaajana on toinen ihminen. Hyväuskoisuus on koetuksella ja ilmapiiri kovenee muutenkin. On koventunut jo kauan. Kun sinua huijattiin sinisilmäisenä, sen kertoiminen oli noloa. Ennemmin kuolema kuin häpeä. – Potius mori quam foedari.
Häpeä estää ihmisiä tekemästä ilmoituksia ja todelliset huijarit löytyvät sieltä, missä luottamusta herättävät psykoottiset narsistimme ovat vauhdissa hakien meiltä herkkäuskoisilta siemenperunatkin tarkoitukseen, josta ei voi oikein kieltäytyäkään. Olemme naiiveja tietämättämme. Huijaamisesta on tullut yhteistä huviamme. Toki meille jaetaan hyviä ohjeita, mutta jostakin syystä ohjeet ovat vähemmän arvokkaita kuin kokemus. – Praecepta minus valent quam experimenta.
Yhteydenpito tapahtuu pääosin viestitellen, kiitellen ja ylistäen, huijarin luvatessa taivasosuudesta alkaen kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Hyväksytyksi tullutta vanhusta on vaikea saada ymmärtämään, kuinka häntä on petetty, huijattu ja alkaen pienistä puroista sekä vieden lopulta siemenperunatkin. Ihmisen vahvuutta on aina liioiteltu tyyliin, vahvin on se, joka hallitsee itsensä. – Potentissimus est qui se habet in potestate.
Vaikka uhri menettäisi koko omaisuutensa, se ei hänestä itsestään ole edes traagisinta. Huijattu ihminen tarvitsee vaalien jälkeen kipeästi emotionaalista tukeakin, ja sitä voi hakea vaikkapa oppositioon jääneeltä poliitikoltamme. Hallituksesta otetaan yhteyttä, jahka seuraavat vaalit lähestyvät. Presidentit eivät talouttamme juurikaan voi korjata, saati arjen elämän sujumista. Ne vaalit ovat samalla puolueisiin sitoutumattomien ehdokkaiden henkilökohtaisia ponnisteluja. On työlästä olla koko ajan ensimmäinen vertaistensa joukossa. – Primus inter pares.
Luvassa on tutun maailman kääntymistä, kirjoittaa kolumnissaan televisioistamme tuttu kielitieteilijä ja tietokirjailija Janne Saarikivi (HS 27.06. 2023). Saarikivi kuvaa Rostovia 2023 rinnan Münchenin 1923 kanssa. Eroa on vuosisata, mutta ilmiöt ovat moneen tapaan samankaltaisia. Olen ne esitellyt kirjoissani. En puutu siihen samaa historiaa yhtenään toistellen. Monet lupaukset on petetty, ideat, joihin on opetettu luottamaan, eivät pitäneetkään paikkaansa. Ei saksalainen isänmaa, ei suuri ja mahtava Neuvostoliitto, mutta ei myöskään pohjoismainen hyvinvointivaltiomme. Pelko ensimmäisenä loi maailmassa jumalat. – Primus in orbe deos fecit timor.
Luvassa on taas kerran tutun maailman kääntymistä, vääntymistä ja jälkijäristyksiä. Vai muistiko kukaan Münchenin kapinaa vuonna 1923, ellei sama viiksimies olisi ilmaantunut taas historian näyttämölle kymmenen vuotta myöhemmin? Hitleriä Saarikivi tässä muistelee ja tapahtumia, jossa Münchenin kaupunkihistorian anekdootti aloitti seuraavan maailmansodan ja tuhosi Euroopan juutalaiset. Kun tästä kirjoitamme, lukijan ymmärryksestä riippuu kirjojen kohtalo. – Pro captu lectoris habent sua fata libelli.
Olen noita anekdootteja viljellyt runsaasti helpottaen oman aikamme avaamista osana jo koettua ja latinaksi sanailtuja viisauksia esitellen. Kaiken varalta ja varmistuen, ettei robotiikka ja tekoäly pääse pilaamaan sosiaalisen median rötöstelijöiden rinnalla kaikkea kirjoittamaani psykososiaalista traumaa. Puhtaasti inhimillisestä hyväntahtoisuudesta. – Pro benignitate humana.
Kun sotiminen jää päälle, ja oman aikamme mediassa on pelkkiä rötösherroja ja -naisia, elämä alkaa muuttua vaaralliseksi muistaen, kuinka se mitä kerran on ollut, sitä vastakin on. Tässä Janne Saarikivi, kielitieteilijä Jumalan armosta, on oikeilla jäljillä. Hitlerin aikoinaan järjestämä vaatimaton oluttupavallankumous muistutti kovasti Jevgeni Prigozinin reissua panssareineen matkalla Moskovaan. Varsinaista suunnitelmaa ei ollut, oli vain petollinen valtiovalta, epäpätevät kenraalit ja mätä eliitti. Ja Venäjä, josta todellakin riittää teorioita. Sekä Jumalan ja Kirkon puolesta – ”Pro Deo et Ecclesia” että Kirkon ja paavin puolesta – ”Pro Ecclesia et Pontifice” mutta samaan aikaan, venäläiseen tapaan, sekä puolesta ja vastaan – ”Pro et contra”.
Suurista ja mahtavista käyvät lopulta samat ihmiskuvaukset, kuin meistä pienemmistä ja vähemmän mahtavista. Ihmistyypit ovat kuitenkin samoja ja valtaosa ei ymmärrä tapahtumista ympärillään tuon taivaallista, mutta yrittää kuitenkin pärjätä huijattunakin. Siinä Johtajan on syytä: ”Tuntea oma väkensä, joka onkin johtajan suurin voima” – ”Principis est virtus maxima nosse suos” sekä toimia joko, ”Yksityisesti” – ”Privatissime” ja ”Omalla luvalla” – ”Privato consilio”, vakuuttaen samalla toimivansa: ”Alttarin ja kotilieden puolesta” – ”Pro aris et focis” sekä ”Yhteiseksi hyväksi” – ”Pro bono publico” – mutta samalla priimus moottorina – ”Primus motor”. Venäjällä siis myös kirkon ja paavin puolesta – ”Pro Ecclesia et Pontifice”, Jumalan ja kirkon puolesta – ”Pro Deo et Ecclesia”, sekä puolesta että vastaan- ”Pro et contra”.
Romanssihuijaukset ovat niitä kaikkein yleisimpiä ja kuvatuimpia niin kirjallisuudessa kuin sotien aikana tehdyissä surkeissa leffoissammekin. Sotien jälkeen Hollywood maailma raaisti kuviensa luonnetta, sekä toi mukaan mahdollisimman julman viihteen ja väkivallan. Sotiemme aikana se ei ollut tarpeen. Sota ja sen luonne oli ns. ”Ensimmäinen liikuttaja” – ”Primus motor”.
Omaisuutensa ja asemansa puolesta taisteleva Prigozin yrittää saada Vladimir Putinin huomion. Kapinaksi kutsutun marssin merkitys oli lopulta Ukrainassa olematon. Prigozinin joukot olivat työnsä tehneet ja jo taustajoukoissa. Ukrainan vastahyökkäys etenee mutta vaivalloisesti. Putinille ”kapinan yritys” oli nöyryyttävä, mutta lyhyemmällä aikavälillä ehkä jopa voimistava. Jotain menestykseksi laskettavaa hän Ukrainassa nyt kuitenkin kaipaisi. Pääsyy on hän itse, sodan ensimmäinen liikuttaja: ”Primus motor”, pääsyy sotaan: ”Principalis causa” ja sen ensimmäinen liikuttaja, ”Primus motor”. Kaikkea kun ei voi panna muiden syyksi, ei edes robotiikan ja tekoälyn. Kun pelko on aseena, pelon ensimmäisenä loi maailmassa jumalat, ”Primus in orbe deos fecit timor”. Kun keisarin huolena on nyt itse potilas, Hippokrateen valan mukaan hänen ensimmäinen tehtävänsä on keisarina: ”Ennen kaikkea välttää vahingoittamasta potilasta, Venäjää” – ”Primum non nocere”.
Lännen halu Ukrainan tukeen saattaa nyt kasvaa. Venäjän sotilasjohdossa ja varmaan myös rintamalla on ristiriitoja. Oligarkkieliittiä palvellut hyökkäys alkaa sekin paljastua. Upseerikunnassa on myös Prigozinin tukijoitakin. Joukkojen lojaalisuuteen on mahdoton muutenkaan uskoa sodan pitkittyessä. Wagner taistelijoiden saapuminen riveihin ei sekään oikein kaikkia innosta. Monella on rankka rikostaustakin. He eivät taistele ainakaan: ”Uskon puolesta” – ”Pro fide”, ”Arvoa varten” – ”Pro gradu”, Suomen tapaan Isänmaan vapauden puolesta – ”Pro libertate patriae” tai Karjalan puolesta – ”Pro Karelia”.
Vaikea on perustella edes sotaa pelkästään; ”Omasta puolesta” – ”Pro mea parte” tai Wagnerin joukkojen kohdalla; ”Isänmaan, uskonnon sekä kotilieden puolesta” – ”Pro patria, pro liberis, pro aris atque focis suis certare”, ”kunniallisuuden puolesta – pro pudore”, keisarin, lain ja kansan puolesta – ”Pro rege, lege et grege”.
Oikeastaan jäljelle jää vain sota ahkeruudesta ja työstä – ”Pro studio et labore”, hiven arveluttavalla tavalla ”sielun terveyttä varten” – ”Pro salute animae”, olosuhteiden nyt niin vaatiessa – ”Pro tempore”, sananmukaisesti – ”Pro verbo” ja voimien mukaan – ”Pro viribus”.
Keskiaikaista sanontaa käyttäen, nyt eletään kaukana Juppitterista, kaukana salamasta: ”Procul a love, procul a fulmine”.
Niinpä on ymmärrettävää Vergiliuksen opettama ikivanha kehotuskin: Kaukana, pysykää kaukana, vihkiytymättömät: ”Procul o procul este, profani!”
Putinin keinovalikoimaan kuuluu hieman hämärä ja peitelty sumutus. Siinä on jotain samaa kuin shakkipelin mestareiden siirroissa. Olkoonkin, että vastassa ovat nyt robotiikka, ja tylsä tapa voittaa tekoälyn liikkeillä. Algoritmit rikkovat myös Janne Saarikiven kielitieteilijänä kuvaamat inhimilliset heikkoutemme. Toinen maailmansota päättyi Japanissa tavalla, josta ei jäänyt paljoa spekuloitavaa sen enempää humanisteille, kuin diplomatian taitaville kamarineuvoksillekaan.
Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetut atomipommit olivat oman aikamme pelotteita, joiden käyttö on kielletty. Epätoivoiset ihmiset käyttävät epätoivoisia välineitä välttääkseen 1940-luvun tapahtumat. Palata hetkeksi professoriksi velvollisuudesta ei niinkään enää kunnian tähden: ”Professor honoris causa”. Sanoa yleisiä asioita mutta omaperäisesti – ”Proprie communia dicere”. Muistaen kuinka sodassa menestyksekästä ja onnekasta rikosta sanotaan hyveeksi: ”Properum ac felix scelus virtus vocatur. Olkoon se Venäjällä myös onneksi – PROSIT!
Rostov 2023 ja München 1923 olivat ennusteina viitoittamassa kohti tietä, jossa tuloksena oli lopulta mieluummin ”kauhea loppu kuin loputon kauhu”. Euroopassa oikea laita näyttäisi etenevän valtaan, eikä vain Suomessa, lukien samaisen lehden Teija Sutisen havainnot. Tätä tulevaisuutta voi vain aavistaa: ”Prudens futuri”. Se että pääsee hyvin lähelle – ”Proxime accessit”, ei nyt riitä alkuunkaan. Muutkin kuin lapset tekevät lapsellisuuksia – ”Pueri puerilia tractant”.
Ne ovat epäilemättä oikeita lasten leikeissä. Niinpä samalla Wagnerin kapina varmasti nöyryytti Putinia, jolloin matka kohti pahenevaa konfliktia on vain syvenemässä. Vanhat yhteistyökuviot murtuvat. Ennustaminen käy entistä vaikeammaksi ja satunnaiset tekijät sekä rötöstelyt kasvavat entistä merkittävämmiksi yhteiskuntarauhan rikkojiksi. Syntyvät nämä viimeiset sananlaskut tyyliin: ”On kaunista kuolla sodassa” – ”Pulchrum mori in armis” tai kuinka me olemme vain tomua ja varjoa – ”Pulvis et umbra sumus”. Edessä on puunilainen uskollisuus – ”Punica fides” sekä puhdistava kiirastuli – ”Purgatorium”. Tai vaihtoehtona ”Kasvun paikka – Punctum vegetationis.