Ad surdas aures canere – Laulaa kuuroille korville
18.07. 2023
Draama, tragedia ja komedia ovat eilisen päivän aiheina myös tänään esimerkkinä Suomen tapa esiintyä uuden hallituksensa kautta maailman turuilla ja toreilla, mutta sanaan aikaan myös vastaillen kesäisen mediamme kysymyksiin ja lomailevan eduskuntamme tapaan pitää yllä myös poliittista keskusteluamme päämedioissamme. Joku toimittajista tekee työtä myös loma-aikana ja on väsynyt. Väsynyt hakee riitaa – ”A lasso rixa quaeritur”.
Kesäisin ja eduskunnan istuntokauden päätyttyä draaman kaaren rakentelu ja sen ylläpito on ollut aina ongelmallista. Mukaan kun tahtoo tulla kesäajan median ilmiöt puettavine ankkoineen, murhamysteerien ratkaisuineen puolivuosisataa niiden tapahtumasta tai etsien leijonan jälkiä hiekasta. Hulluttelu ei kuulusi vakavasti otettava median asialistalle. Toisinaan on kuitenkin suloista hullutella – ”Aliquand insanire iucundum est”.
Murhamysteereistä surullisin, usein juuri kesäisin herätettynä sattui perheelle, joka on oman kotikyläni kyljessä ja surmattu nuori nainen Helsinkiin muuttaneena tulevan vaimoni ja lasteni äidin vanhempi sisar. Tapaus johti etsintään, syyttelyyn, väärän miehen vangitsemiseen jne. jne. Myöhemmin syyttelemällä ei tehtyä saa tekemättömäksi. – ”Accusando fieri infectum non potest.”
Tästä tapahtumasta kirjoitettiin myöhemmin useampikin kirja ja jopa elokuva. Lapsena näiden tapahtumien seuranta oli ahdistavaa. Julkisuutta hakeneet kirjailijat, toimittajat, elokuvan tekijät ja poliisit puoli vuosisataa kotikyläämme ja Helsingissä surmatun nuoren tytön sukua, perhettä ja kyläämme kiusaten oli kohtuutonta. Tästä julmuudesta ketään ei kuitenkaan voitu viedä käräjille, päinvastoin. Kunnianhimo edellyttää uusia sukupolvia, uutta teknologiaa ja vaivaa vaatii voitto. – Amat victoria curam.
Kyläyhteisö, 1960-luvun elämä, oli hyvin erilainen kokemus lapsille ja vanhemmille kuin 2020-lukua eläen. Sen ymmärtäminen oli ja on edelleen vaikeaa useiden sukupolvien jäljiltä ja aiheesta kirjoitellen, tutkien sekä julkisuutta kirjoilleen ja elokuvilleen hankkien. Jokainen uusi sukupolvi halusi näyttää, kuinka onni suosii rohkeaa. – ”Audentes fortuna iuvat”.
Tämä sama pätee politiikkaan, maaseutuun ja sen herättelyyn vaaleissamme 1960-luvulla ja tänään. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Se olisi syytä tuntea myös medioittemme ja sen edustajien palattaessa lomakausina maaseudulle muistamatta, mitä siellä on tapahtunut kolmen viimeisimmän sukupolven aikana.
Tämä koskee murhamysteerien rinnalla myös vaalejamme. On korrektia opiskella tuntemaan Suomea, globaalien medioittemme toimintaa sekä erilaisten yhdyskuntarakenteiden tapaa reagoida niin toimittajiemme ja medioiden kuin poliitikkojemme työskentelyyn pääkaupunkiseudulla, maakuntamedioissamme ja paikallisissa lehdissämme. Kyse ei ole kaikkien sodasta kaikkia vastaan – ”Bellum omnium contra omnes”.
Koulutusta ja kasvatusta tulisi lisätä etenkin silloin, kun lomakaudet tuovat mukanaan kesäaikaisen toimittajan ja maaseutumme kesäaikaiset vieraatkin lomailemaan mökeilleen. Erot 1960-luvun ja 2020-lukujen välillä ovat kasvaneet etenkin globaaleina ja maailmaa kiertäen turistivirtoineen sekä pakolaisineen paikallisille medioille vieraaksi tunnistaa. Oman aikamme maaseutu ei ole se sama yhdessäolo-organisaatio, josta itse katosit pääkaupunkiseudulle 1960-luvulla. ”De visu; de auditu; de olfactu” on suoraan edellisen kirjani kansilehdestä. ”Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa.
Tämä näkyy myös medioittemme sisällön tuotannossa ja koskien myös poliittisia liikkeitämme ja niiden muutoksia. Otan esimerkin tämän päivän (18.07.2023) Helsingin Sanomista ja Forssan Lehdestä aiheena kirjoittaminen Suomen hallituksesta ja sen jo lomilleen ehtineistä edustajistamme. Ei heitä auta vaivata oppositiomme maailmalta muka hallitusta heinäkuussa kaatamaan. Harva heistä on edes maassamme. Joku yrittää nyhjäistä tyhjästä – ”Aquam a punice postulare”.
Vastaan siinä lyhyesti paikalliseen mediaan (Forssan Lehti) kirjoituksiin käyttäen apuna Helsingin Sanomien näkyvää kolumnia ja tunnettua kolumnistia sekä hänen pitkää kirjoitustaan. Samalla muistuttaen, kuinka Forssan Lehti ei ole ollut enää vuosiin forssalaisen suvun omituksessa ja kehitys Lounais-Hämeessä on ollut muuta maatamme muistuttava medioittemme omistuksen keskittymisessä. Siinä kulta on valtaa. – ”Aurum potestas est”. Mediayhteiskunnassa media edustaa kultaa.
Sama koskee myös paikallista tuntemusta ja sen seuraamista takavuosiin verrattuna, jolloin paikallinen media levikkialueineen oli luomassa myös Forssan talousaluetta nykyisin hallinnollisena talousalueenamme. Herran vuonna – ”Anno Domini”.
Forssa ei toki ole ainut tällainen media-alue Suomessa. Esimerkkinä Itä-Savo maakuntalehtenä Savonlinnassa oli sekin aikanaan vahvasti maakuntalehden rakentama ja ylläpitämä talousalue. Lehti oli sukuni omistuksessa ja siirtyi ensimmäisenä Suomessa jo 1980-luvulla digiaikaan ja samalla omistaja vaihtui. Siinä vaivaa vaatii voitto – ”Amat victoria curam”.
Omistajien muutokset sekä samalla mediarajojen muutokset levikkialueina ovat näkyvä osa suomalaista aluetaloutta ja myös poliittisia rakenteitamme, palvelujen jakautumista, saavutettavuutta, mutta myös tiedon tuotantoa, kasvatusta, koulutusta, sivistystyötä ja etenkin talouden ylläpitoa ja palvelurakenteitamme. Ei toki pelkkää tiedon tuotantoa ja uutisointia, media-ajan ilmiöitämme sekä niiden kehittämistä kohti robotiikkaa ja algoritmien aikaa. Olemme menossa hyvään suuntaan. ”Dum spiro, spero”. ”Niin kauan kuin hengitän, toivon”. Tuon viisauden löydät kirjani nimestä ja kansilehdestä.
Vastaus Forssan Lehteen 18.07. 2023
Forssan Lehden pääkirjoitus (18.07) kertoo hallitusta uhkaavasta riskipitoisesta aikalisästä. Kirjoituksen ydinsanoma on hallituksen aikalisä ja vaara lumipalloefektistä Euroopan helvetillisissä helteissä. Asiaan palataan syykuussa ja tarvittaessa äänestää rätkäytetään hallituksen luottamuksesta. Se ei ole Suomessa uutta ensinkään.
Olen kirjoittanut vuosikymmenten saatossa runsaasti sekä demokratian että mediamme kriisistä. Timo Miettinen eurooppalaisen ajattelun ja politiikan tutkijana kirjoittaa tänään (18.07. 2023) kolumnissaan Helsingin Sanomissa, kuinka demokratia kadotti historiansa. Samalla hän painottaa, kuinka demokratian kriisit kertovat sen suhteesta aikaan.
Tämä jatkuva kriisiytyminen tekee meidät helposti kyynisiksikin. Ilmiö on monisyinen ja mahdoton selittää yksittäisten muutosten kautta, Miettistä uskoen. Meillä on kuitenkin tapana ja kiusauksena menetellä näin myös tänään. Reaaliaikaisessa maailmassa kun historiallinen muisti tahtoo rapautua.
Unohdamme, mitä varten perusoikeudet tai hyvinvointivaltion rakenteet ovat alkujaan syntyneet. Miettisen johtopäätös perusteellisesta pohdinnasta on ehkä yllättäväkin. Hän kertoo, kuinka demokratia on lopultakin konservatiivinen idea: sen ytimessä on kyky vaalia instituutioita, jotka ovat syntyneet oppimiskokemuksen tuloksena.
Siis pitkän linjan prosessi, jossa on mukana myös yritystä ja erehdystäkin. Pohdintaa kansanvallan suhteesta menneisyyteen. Niinpä samalla toisen maailmansodan kokemuksetkin demokratian hauraudesta unohtuivat nopeasti. Vasta liberaalin demokratian voittoon päättynyt kylmä sota muutti perustavalla tavalla myös itse demokratian aikakäsitystämme. Näin Suomessakin. Helmapeltejä Ilkka Konosen tapaan Ladasta rapsutellen (FL 18.07.2023).
Niinpä jos hetki sitten taivasteltiin suomettuneisuuden ajan hiljaista yksituumaisuuttamme, nyt olemme pääministerin suulla menossa polarisaatiossa Yhdysvaltojen suuntaan, kirjoittaa Miettinen. Pääministeri ei ole varmaan ainut, joka näitä pohdintoja on elätellyt. Sosiaalisen median nousu käänsi asetelmat päälaelleen ja se sai monet toivomaan ikivanhat portinvartijamme avuksemme.
Toinen huoli liittyi teknokratiaan ja sen tunnettuun vaihtoehdottomuuteen. Tämän kohdalla Miettinen on havainnut pelastavana renkaanamme populismin nousun myrskyisällä merellä. Se kun herätti vanhan toiveen konsensuksen paluusta. Se mitä nyt oppositiomme hakee, ei oikein tältä vaikuta.
Forssan Lehdessä paikallinen kolumnisti valjastaa käyttöönsä kirjalliset lahjansa sekä kolkutellen kylmän sodan aikaista ruosteista Ladaansa, kertoen sen värin muistuttavan ruosteen ruskeaa tai sinimustaa, soitellen samalla Edu Kettusen kasetteja kesäillan viihteeksi. Paluu historiaan ja sen käyttöön jutun maalailussa muistuttaa kesäajan median lukutottumuksiamme kesälomatoimittajineenkin. Kolumnisti on kesäterässä hänkin.
Matti Luostarinen