Ihminen on ihmiselle susi
15.08.2023
Narsistinen valta
Olen kirjoittanut narsismista monessa eri yhteydessä ja muistuttanut samalla, etteivät kaikki ole likimainkaan narsisteja. Saati narsismiltaan häiriintyneitä. Ei edes politiikassa ja hakiessaan valtaa.
Onko sitten olemassa tervettä narsismia? Miten tällainen narsismi määritellään?
Palaan aiemmin kirjoittamiini artikkeleihin, jolloin pysyn myös aiemmassa tekstissäni. Käsitteet kun muuttuvat nekin vuosien myötä ja tekoäly ymmärtää meitä paremmin kuin me itse. Oleellista on, että joudumme yhä helpommin läpivalaistuksi juuri uuden teknologian kautta, jolloin myös monet ikivanhat käsitteet saavat uuden sisällönkin. Näin meillä on jäljellä enää alkuperäisestä ja myös itsestämme vain muistot – Nobis meminisse relictum (Statius).
Mehän muistamme, miten käsite narsismista aikanaan on syntynyt ja kuinka se liittyy ikivanhoihin kuvauksiin ihmisestä ja hänen sisimpänsä liikkeistä. Se, miten myöhempi tiede ja etenkin ihmisen aivotutkimus ja kemia on meitä kuvannut, muuttaa koko ajan myös maailman kuvaammekin. Toisena ääripäänä voisi pitää vaikkapa sosiaalista mediaa ja sen antamaa kuvaa narsismista ja sen luonteesta. Se taas kertoo, kuinka helppoa meitä on vahingoittaa, vaikea hyödyttää. – Nocere facile est, prodesse difficile (Quintilianus).
Vaalien aikaan ja vaikkapa presidenttiehdokkaita mittaillen, meitä varmaan kiinnostavat myös kysymykset vallan luonteesta suhteessa valtaa tavoitteleviin. Sota Euroopassa pani liikkeellä pohdinnan, jossa itäinen naapurimme ja sen johto joutui omaan ja medioittemme kohteeksi suhteessa narsistiseen valtaan ja sen käyttöön. Samalla aloimme pohtia myös sitä, mikä on oma suhteemme tähän ilmiöön ja kuinka sitä tulisi käyttää osana kansojen historiaa, omia kokemuksiamme sekä suhdetta yhteiskunnallisiin ja globaaleihin liikkeisiin. Politiikan analyysistä tuli siitäkin joka miehen harrastus ja hyvä niin. Samalla kun jouduimme pohtimaan omaa ja medioittemme suhdetta tietoon, asiantuntijuuteen sekä sen mahdolliseen väärinkäyttöönkin. Jokainen meistä joko tahtomattaan tai tahtoen. – Nolens volens.
Demokratia ja kansallisvaltiot sekä media osana valtaa ja sen narsistisia piirteitämme on kiehtova aihe kirjallisuudessa, runoudessa, kuvataiteissa, mutta myös arjen vallan käytössä ja ihmissuhteissamme. Kun mukaan tuli robotiikka ja algoritmit, meillä oli jäljellä enää muistot alkuperäisestä itsestämme, teoistamme. – Nobis meminisse relictum (Statius).
Narsismi ja valta on aiheena aina kiinnostava. Kirjoitin aiheesta kotisivuilleni mm. vuonna 2006 ja paalutin sen sinne pandemian käynnistyessä 2020. Jotain merkittävää on nyt kuitenkin tapahtunut sellaista, jota nuo aiemmin kirjoittamani eivät voineet vielä sisältää robotin tuottamana. Ei myöskään Helsingin Sanomat vuodelta 2006. Medialle oli huomautettava tyyliin; ”Älä koske minuun”, ”Älä sotke ympyröitäni”. – ”Noli me tangere!” (Raamattu, Joh 20:17), ”Noli turbare circulos meos!”(Arkhimedes).
Mistä sitten on kyse ja millainen ilmiö meiltä on jäänyt huomaamatta? Matti Kalliokoski havaitsee Suomen Kuvalehden pääkirjoittajana (5.11.2021) kuinka ylihuomiseen on pitkä matka sekä enemmistöhallitukset ovat murentua sisäisesti kesken matkan. Näin kävi myös kirjoittaessani kirjan otsikolla ”Menetetty vuosikymmen” ja tuon vuosikymmenen kymmenestä hallituksestamme. Ne syntyivät ja katosivat ikään kuin meidän poissaolleessamme. ”Nobis absente”.
Matti Kalliokoski kirjoittaa puolueitten stressitasosta ja mielipidekirjoituksista sekä gallupeistamme. äänestäjät voivat pudottaa jopa puoluejohtajan ja ministerin. Puolueuskollisuus on vähentynyt sekin. Sosiaalinen media nostaa hetkessä, mutta sama pätee nopeaan alamäkeenkin. Kyse on siis reaaliaikaisesta mediasta, mutta samaan aikaan myös aiemmin kirjoittamastani narsismista ja sen suhteesta valtaan. Lopulta meillä on jäljellä vain muistot. – ”Nobis meminisse relictum” (Statius).
Narsismi ilmiönä on etenkin oman aikamme poliitikon ja median yhteistä pelikenttää. Sekä toimittaja että poliitikko ovat luokiteltu siihen ryhmään populaatiota, jossa narsismi häiriönä näkyy toisin kuin monessa muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Näin ainakin alan tutkijat väittävät ja johonkinhan meidän on uskottava. Kaikki ei ole vielä pelkkää algoritmien luomaa harhaa. Mitään ei voi luoda tyhjästä. – ”Nil posse creari de nilo (Lucretius).
Narsistisessa yhteisössä ja peluriksi luokiteltujen persoonallisuuksien kohdalla suurten uudistusten teko on vaikeaa. Olen usein luokitellut tietokoneen faktoripisteitä klustereiksi, ja kyse on robottien käyttämistä algoritmeista samalla. Yksi kasvavista ryhmistä on nimetty juuri pelureiksi pääryhmänä. Tässä ryhmässä narsismin kaltaiset häiriöt ovat todella näkyviä. Maan päältä tie tähtiin ei ole kuitenkaan heillekään helppoa. – ”Non est ad astra mollis e terris via” (Seneca).
Sote-uudistus ja kuntien yhteistyö on ollut Suomessa todella ongelmallista ja pelureiksi luokiteltavien poliitikkojen on todella vaikeaa valmistella päätöksiä, jotka ulottuvat sukupolvelta toiselle. Narsistiseen persoonallisuuteen ei kuulu katsoa tulevaisuuteen, saati pohtia siirtojaan, jotka ovat hallitusti tehtyjä ja arvioiden myös tulevien sukupolvien tarpeitamme. Narsisti ei ole oman mielensä hallitsija ensinkään. – ”Non mentis compos”.
Näin edes sosiaaliturvakomitean, jossa työskentelee poliitikkoja, virkamiehiä ja asiantuntijoita, on vaikea saada aikaan edes esitystä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Sen tekeminen rinnan pandemian kanssa, jonka ympärillä pyöri koko omituinen nuorten naisten hallituksemme, mutta samaan aikaan myös kaikki mediamme, oli mahdottomalta vaikuttava ponnistus rinnan aiempien sote soppiemme kanssa toisilleen ”kuittaillen”. Tavoite kun oli tuottaa kaikkea mahdollista mutta ei nyt mahdottomasti. Ei kaikenlaista mutta paljon. – ”Non multa sed multum.”
Suuren uudistuksen läpimeno näyttää kaatuvan aina pieniin yksityiskohtiin. Narsisti puuttuu aina näihin olemattomiin ilmiöihin myös tieteen ja tutkimuksen saralla tietäen, kuinka piru piileksii juuri yksityiskohdissa. Sama ilmiö on ollut aina median tapa ylläpitää sellaista keskustelua, johon on saatava mukaan pääkirjoituksen lukijatkin. Tämän Matti Kalliokoksi ymmärtää yhtä hyvin kuin Pekka Hyvärinen saman lehden päätoimittajana takavuosiltamme. Tavoite on kuitenkin aina sama, eikä se haise. – Non olet (Vespasianus) (Raha).
Me kun keskustelimme tästä etenkin shakkia pelaten ja jätkänshakkia eritoten Iisalmen lyseon tunneillamme ja tänään ihmiset kohujen keskellä (Paavo Väyrynen, Tarja Halonen, Arja Alho, Anneli Jäätteenmäki jne.) ylen ”Politiikka-Suomi” -dokumenttisarjan päätähtinämme. Mitään uutta ja parempaa ei ole löydetty – ”No est inventus.
”Sori nyt siitä”, ”äiti tuu kattoon – Arja Alho on telkkarissa”, ”Ihan turhan takia meni ja mokasi”, ”huonoa arkkitehtuuria”, ”voiko vitutukseen kuolla”, ”missä EU siellä ongelma”, ”kyllä kansa tietää” jne. jne. Millaisten ihmisten tokaisuja nämä ovat ja mistä ne meille kertovat? Edempänä ei näy enää mitään. – ”Non plus ultra (Pindaros).
Voisiko kyseessä olla näytelmä, jossa mukana on jotain sellaista, jolle normaali arki ja elämä on vierasta ja mukaan on tullut kokonaan muuta? Syntyvätkö kohut tekemällä ja millainen yhteys on näiden kohujen poliitikoilla ja niiden kirjoittajilla, otsikoiden laatijoilla medioissamme? Liittyykö se ehkä käsitteeseen narsismin lähteestä ja sitäkö kansa poliitikoiltaan haluaakin? Mediamme narsismin lähteenä vain raportoi näkemänsä ja kokemansa. Eiväthän toimittajat kylvä eivätkä niitä – ”Non serunt, neque metunt.”
Valta ja narsismi 21. 05. 2020 – 15.08. 2023
Elimme vain hetki sitten koronaviruksen aikaa ja valta oli keskitetty poikkeuksellisella tavalla muutaman ministerin käsiin. Pääministeri vastasi meille päivittäin, miten maa makaa ja voimmeko liikkua koululaisina tai 70-vuotta täyttäneinä sukulaisiamme ja lapsiamme, lastenlapsiamme tavaten. Toki myös yrittäjät kysyivät ja ministerit vastasivat. Kyse oli vallasta ja sen käytöstä oli sen perustelu ja motiivi mikä tahansa.
Valta ja narsismi ovat aina käsi kädessä ja viisas johtaja osaa antaa erehdyksensä kansalle anteeksi. Jos hän ei ole nero, hänellä ei ole myöskään vihollisia. Neroudessa on mukana aina pisara hulluutta. Narsismissa menestys kuuntelee vain aplodeja. Kaikelle muulle se on kuuro. Suurmiesten paheitakin aletaan pitää lopulta hyveinä. Naisten kohdalla näkyvin poikkeama on vain synnynnäinen kyky kestää paremmin myös huonoa onnea. Nyt ei oikein muuta onnea ole näköpiirissäkään. Nämä ihmiset eivät kylvä eivätkä niitä – Non serunt – neque metunt.
Sota Ukrainassa palautti mieliimme oman lähihistoriamme, ja samalla suhteemme globaaliin todellisuuteen. Liityimme Natoon ja nyt pohdimme jälleen vaalejamme suhteessa muuttuneeseen geopoliittiseen asemaamme idän ja lännen välissä taiteillen. Olemme siinä mielestämme muita taitavampia ja oman onnemme seppiä. Tosin ei enää yhtä suurin askelin kuin takavuosinamme – ”Non passibus aequis” (Vergilius”).
Kun aiheet liittyivät terveyteen ja virukseen, miehet eivät edes olleet kiinnostuneita vallasta sen hoidosta, päinvastoin. Jokainen puolueemme esiintyi nainen johtajanaan ja pääministerikin oli nainen. Narsismi saa erilaiset kasvot silloin, kun mukaan tulee muitakin tekijöitä kuin terveys ja etenkin rauha rajoillamme. Kun täytetään presidentin virkaa, katsokaa, kuinka monta naista on tyrkyllä silloin? Onko yhtään? Eikö ole muka vaivan arvoinen? – ”Non operae pretium est.”
Meitä ei liioin kiinnostanut Ruotsin menestynein kuningas Kustaa Aadolf ja hänen sotansa Euroopassa. Sakari Topeliuskin rakastui noihin aikoihin ja varmaan Napoleonkin, ja ties vaikka joku lähihistoriankin väkivaltainen vallankäyttäjämme? Muuttiko Suomessa kymmeniä kertoja käynyttä hiljaista Venäjän presidenttiä Putinia valta ja sen jatkuminen? Entä torpan poikana kasvanutta ja Ylä-Savossa, Pielavedellä syntynyttä Urho Kekkosta? Sokaiseeko valta ja viekö se narsistisen persoonallisuuden pään sekaisin? Emme me kaikki osaa kaikkea – ”Non omnia possumus omnes” (Vergilius). Mutta osasiko Kekkonen?
Politiikassa paras tapa pitää sanansa on olla antamatta sitä. Joskus tulee myös hetki, jolloin on oltava oikeassa ja silti ymmärrettävä hävitä. Oli hallitus millainen tahansa, se ei opi. Vain ihmiset oppivat, jos oppivat hekään. Voittajat eivät usko koskaan sattumaan ja viisaat syntyvät vasta kuolemansa jälkeen, tiedämme vanhastaan. Pandemia antoi mahdollisuuden käyttää valtaa, joka sokaisee, täydellinen täydellisesti. Pääministerimme katosi pian vaalien jälkeen ja kieltäytyi lähtemästä kisaan presidentin virastakin. Paavo Väyrynen sen sijaan on mukana kisassa jo viidettä kertaa. On ihmisiä, jotka eivät kylvä eivätkä niitä. – ”Non serunt, neque metunt”. Mutta tulosta syntyy silti.
Kirjoitin vuosia sitten narsismista osana johtajuutta ja muistuttaen, ettei kenestäkään tule suurta matkimalla muita. Koska mikään ei tässä maailmassa näytä muuttuvan, en kirjoita uutta versiota sellaisesta, joka on kerran jo kirjoitettukin. Narsistin ainoa todellinen keino menestyä on suututtaa ihmiset. Siitä he oppivat muistamaan suuren johtajansa myös nyt koronan pandemiakeväänämme ja myöhemmin uutta pandemiaa valmistellen. Naisten keino suututtaa kansakunta on toinen kuin miesten kömpelömpi tapa käyttää narsistista valtaa. Vallan kautta nainen voi saavuttaa aseman, jossa he voivat olla paitsi jalomielisiä, myös äidillisiä. Siihen miehet eivät ikinä kykene. He eivät etene yhtä suurin askelin – ”Non possibus aequis”. Kun mies sanoo jotain kulkiessaan, hänen on pysähdyttävä. Hän ei kykene tekemään kahta asiaa samanaikaisesti. Puhua ja kävellä. Se ei ole järkevää hänelle itselleen vaan meille kaikille. – ”Non sidi sed omnibus.”
Sen sijaan he voivat osoittaa sellaista maskuliinisuutta, jota levoton maailma ja etenkin sota Euroopassa mielestämme edellyttää. Turvatakuut kiinnostavat ja nykyinen presidenttimme vakuuttaa galluplukujen mukaan meidät ulkopoliittisella osaamisellaan, turvatakuillaan uudessa geopoliittisesti vaikeassa muutoksessa omana kokemuksenamme. Tämä koskee varmaan myös ilmastomuutosta ja sen tuomia uhkia. Eivätkä kaikki voi tuoksua ulkolaisilta hajuvesiltä. – ”Non omnes possunt olvere unguenta exotica.” (Plautus). Ymmärrät varmaan mitä Plautus tarkoitti.
Narsistinen valta ja verkostot
Verkostojen maailmassa on taipumusta hakea kärjistyksiä. Kieli, jossa on liian monta “toisaalta ja toisaalta”, ei ota kantaa ja vastuuta. Diplomatia on myös täsmällistä kannanottoa. Ei vain sen välttelyä. Välttelyllä jätämme vallan despootille. Erityisesti asiantuntijavalta on usein liioitellun epävarmaa. Narsistinen despootti hyötyy epävarmasta. Siksi hän käyttää lukuisia asiantuntijoitamme. Liiallinen mediavalta saa sekin aikaan demokratialle vieraita piirteitämme. Emme oikein pidä sitä, että meitä johdatellaan tai suostutellaan sellaiseen, joka muistuttaa manipulointiamme. Media manipuloi, ja se on virhe, joka kostautuu, yritti sitä kuka tahansa. Tähän mediavalta myös kaatuu. Kuten keisarit aikanaan. Tosin ei yhtä suurin askelin – ”Non passibus aequis” (Vergilius).
Yksi kärjistyksistämme on hierarkkinen tapamme jäsennellä maailmaa ja sen vallankäyttöä. Siinä valta sokaisee, täydellinen täydellisesti, kuulee väitettävän. Narsismi vallankäytössä ja johtajuudessa on vaarallinen ilmiö tänään tuhansille myös Suomessa. Miten narsismi esiintyy vallankäyttönä verkostoissa? Onko uusi maailma ja robotiikka varmasti vapaa väärästä vallasta ja sen käytöstä? Tieto lisää sekin tuskaa ja sen hankkiminen on työlästä. Luotamme asiantuntijaan ja hän taas kykyynsä yhdistää mutkikkaita asiakokonaisuuksia esitellen ne meille ymmärrettävällä tavalla. Siinä ei saisi olla liian montaa ”toisaalta” sanaa mukana. Tiedon valta ei kuole koskaan – Non omnis moriar (Horatius). Toisin kuin monarkia valtanamme.
Hierarkkinen valta muistuttaa mielipuolista monarkiaa. Keskellä modernisoituvaa maailmaa törmäämme tähän feodaaliajan järjestelmään tuon tuostakin verkostoissa. Se muistuttaa keisaria, joka saapuu palatsiinsa ja jonka vankkureiden ympärillä kyhjöttää maassa silmät maahan luotuja, vääryyttä kärsineitä surkimuksia anomuksineen. Joukko kerjäläisiä hakee luita ja kalanpäitä. Lähimmälle voivottelijalle heitetään mehevin luu. Tällainen valta tuo mukanaan sellaisia historiallisia taustoja, joiden tuli jäädä jo menneen maailman juoksuhautoihimme. Me palaamme niihin kuitenkin kykenemättä erittelemään robotin tapaan määrätöntä määrää asioita, algoritmien tehdessä niistä meille surrealistisen taulun kuvitettuna antamiimme lähtötilanteen tietoihimme. Ne kun ovat olleet surkealla tavalla virheellisiä. Jopa latinaksi ne kääntäenkin. Ei toki itselleen vaivaa nähden vaan kaikille meille. – Non sibi sed omnibus
Verkosto, jossa narsistinen johtaja elää, on kuin hämähäkin kutoma suunnaton globaali”Non sibi sed omnibus” -luomus. Verkoston urkkijat ovat siinä samassa tehtävässä kuin tsaarin ajan Venäjällä. Raportit ilmiantajilta ovat yhtä arkipäiväisiä kuin keskiaikaisen keisarin hovissa. Kyse ei ole tämän päivän ilmiöstä vaan vanhasta, sosiaalisen pääoman elättämästä ja muistimme tallentamasta virhekäyttäytymisestä. Sen poisoppiminen on oma asiamme. Ei itsemme vuoksi vaan isänmaamme – Non sidi sed patriae.
Nyt verkostoissamme askaroi suuri määrä narsistisia despootteja myös naisina. Ilmiö on meille uusi ja olemme siitä hämillämme. Shakki on miesten peli siinä missä elämä hävittäjälentäjänäkin etenkin ensimmäisessä maailmansodassa. Shakkitarinan, tai Pikku Prinssin kirjoittajien, on täytynyt tuntea toisensa. Jälkimmäinen menetti henkensä maailmansodan hävittäjälentäjänä. Ei ollut hääppöinen edellisenkään elämä ja sen loppu. Näin syntyy uskomattoman kauniita kertomuksia, mutta samaan aikaan kertojien oma elämänkaari on lyhyt ja surullinen. Runoilijat narsisteina edustavat pääsääntöisesti vaikeaa traumaa ja siitä selviytymistä. Runon säkeet on tehty tuskaisan elämä kautta ja se kiehtoo lukijaa. Ne eivät synny ilman jumalallista voimaa, ei omasta tahdostamme – ”Non sine numine” – ”Non sponte”.
Keisari ei tee hovissaan itse päätöksiä. Katastrofaaliset päätökset siirretään kelvottomille verkoston alemman johdon keskiasteen johtajille. Mitä enemmän heitä on, sitä harvempi saa päättää, ja keisari keskittää valtansa itselleen. Narsistinen johtaja ei koskaan ota itse vastuuta päätöksistä, jotka voivat olla organisaatiolle tuhoisia. Hän ei ole sellainen kuin oli. – ”Non sum qualis eram.” (Horatius).
Suomessa feodaalilaitoksen muistot ovat erityisen tyypillisiä kriisihallinnan välineitä. Pandemia maailman laajuisena on ikivanhojen sosiaalisen pääoman muistojen tallentamista sekin. Espanjan taudin muistamme luonnollisesti tuolloin vallinneesta sodasta. Espanja ei siihen osallistunut. Siksi siellä voitiin kirjoittaa siitä, vakavasta pandemiasta, varomatta sen heikentävän entisestään heikossa kunnossa kulkeneita sotajoukkoja ja ruton heihin aiheuttamaa kansakunnan kykyä menestyä rintamalla ja sen takana. Maailmalla ei syntynyt enää käännöksiä vaan väännöksiä. – ”Non versiones sed eversiones.”
Vallan käytössä oli jo tuolloin usein myös kriisin mukanaan tuomia traumoja ja myös meillä, kaukana Euroopan keskuksista, paluusta Suomessa agraariajan juurille. Verkostot ovat saaneet jopa tänään meillä Suomessa feodaaliajan psykologisen ilmeen, ja taantuma palaa myös medioissamme näyttäen sota-ajan tapahtumia. Jopa viihde on tuon ajan tuotetta. Suurten ikäluokkien vanhukset elävät uudelleen sota-ajan kokemuksia sulkeutuen hiljaiseen yksinäisyyteen ja katsellen ylen kanavilta harrasta ohjelmaa, ikivanhoja leffojamme. Suomalaiset ikäihmiset osaavat tämän roolituksen muita paremmin. Se syntyy meidän omasta tahdostamme, on ilmiön tunnusomainen piirre. – ”Nostra sponte” – ”Nota characteristica.”
Keisari on isä aurinkoinen ja puhdas. Hänen verkostossaan asiat eivät ole koskaan aivan kunnossa. ”Epäjärjestyksen marginaali” antaa mahdollisuuden hajottaa ja hallita. Korjata virheitä astumalla alas ja osoittaen näin laupeuttaan, lahjojaan ja johtajan taitojaan. Hiven veltot ja lahjattomat ovat siten suositumpia kuin pätevät ja taitavat tukijat ja asiantuntijat, toimittajat työssään. Tämänkin osaa sellainen johtaja, joka tohtii tarjota kansalle nyrkkiä tai suostuu hyväksymään myös nuoret naiset esiintyen kuten lottien nyt kuuluukin poikkeusolojen painajaisia nähden. Tärkeää on elää aikaa, jossa yksikään päivä ei ole vailla murhetta. – ”Nulla dies maerore care.”(Seneca).
Turha innokkuus ja taito, lahjat, ovat vaaraksi narsistisen johtajan säteilevälle valolle. Mitä vähemmän verkostossa on poliittisen vallankäytön hankkineita jäsenkirjaihmisiä, sitä helpompi lahjattomia on seuloa. Jos valinnan ehtona on jäsenkirja. Naisena johtajan on oltava keskinkertainen säilyttääkseen suosionsa. Lisäksi naiselle on synnynnäinen keino kestää ja sietää myös huonoa onnea, jota pandemia ja kriisit tuovat aina mukanaan. Nainen sietää sattumaa toisin kuin mies, tekee laitonta välittömästi, ja perustuslain vastainen vie vain hivenen pidemmän ajan. Sekava tilanne Suomen maalilla on tuttua sekin leijonien turnajaisista takavuosiltamme, jonne nyt taannuimme. Toki löytyy poikkeuksiakin. Ei sääntöä ilman poikkeusta. – ”Nulla regula sine exceptione.”
Narsistinen johtaja ei päästä ketään kukkoilemaan toistensa yläpuolelle. Tämä varmistaa tasapäisyyden ja vallan tasapainon. Sen ylläpitämisessä ruokitaan ahneutta ja kähmintää. Sen ulkopuolelle jäävät ovat epäilyttäviä, ehkä peräti kumouksellisia. Tarvitaan urkintaa, joka luo sairaalloista epäluuloa, pessimismiä ja kateutta, syvää masennusta. Alaston totuus on vaikea asia – ”Nuda veritas” (Horatius). Alastomin sanoin – ”Nudis verbis.”
Masentuneita ihmisiä hoidetaan lääkkeillä ja päihteillä. Heille riittää, että johtaja on vaatimaton pessimisti, synkkien aikojen näkijä ja ennustaja. Kotona kyhjöttävät vanhukset ja aiemmin nuoret vallankumoukselliset masentuvat varmasti. Kuka muistaa miten kauan vankeja sai sulkea yksin selliinsä? Muutaman vuorokauden. Ja eikös joku tullut jo siitä sekopääksi. Pari vuotta yksin ja hylättynä menee siten suomalaisilta siinä missä tähänkin asti yksin eläen. Kaksin eläjillä on jo vaikeampaa. Rakkautta kun ei voi parantaa millään yrteillä. – ”Nullis amor est sanabilis herbis. (Ovidus).
Narsistiselle despootille kerrotaan vain se mitä hän haluaa kuulla. Hierakkisessa verkostossa johtaja näkee vain oman itsensä ja peili todellisuuteen vääristyy. Verkostosta tule narsistisen persoonallisuuden oma universumi. Ihminen pysyy siinä ihmisen kokoisena, oli hän sitten Yhdysvaltain presidentti tai pienen laitoksen johtaja. Verkostoissa voi syntyä hierarkkisia harhoja ihmisten kyvyistä, älystä, lahjoista ja persoonallisuudesta. Narsistinen johtaja, hänen ympäristönsä, ruokkii näitä harhoja. Luova johtaja on niitä poistamassa. Syvän kriisin koittaessa ei kaivata poikkeuksellista luovuutta, vain kuria ja järjestystä. Sota-aikana syntyneet suuret ikäluokat tuntevat tämän sosiaalisen pääoman ja muistin muita paremmin. Se muistuttaa meritautia – ”Nausea marina.”
Vallankumous alkaa uusista ajatuksista. Narsistinen verkosto saa sisälleen ideoita, jossa pysähtyneisyys alkaa murtua. Miten näitä luovia ja innovatiivisia ajatuksia voidaan toteuttaa siten, ettei koko ikiaikainen järjestelmä hajoa? Miten käy vanhan teorian, dogmin, konvention ja sen varaan rakennetun narsistisen persoonallisuuden? Oikea verkosto ei tunnista lainkaan yksilön persoonallisuutta, psykologisia ominaisuuksia, narsismia. Miten luoda ympärilleen pseudoverkosto on narsistin taitoja. Kun näitä taitoja tarvitaan, suomalaiset ovat siinä muita sukkelampia. Jopa Hämeessä ollaan hereillä ja löydetään uudet johtajat. Palataan niihin vanhoihin mutta hyviin aikoihin. Tätä lääkettä ei tule antaa ennen myrkkyä, tiesi jo Hieronymus. – ”Ne prius antidotum quam venenum.” (Hieronymus).
Narsistinen verkosto kertoo, kuinka kaikki on lähtöisin jo kaukaa, ikiaikainen ja ihmisen evoluutioon liittyvä pakko. Kapinaan ei koskaan lähde ihminen, joka pelkää asemaansa tässä epävarmuuden evolutionaarisessa verkostossa. Kokemus pelosta, hylätyksi tulemisesta, eristämisestä ja häpäisystä ovat verkoston hierakkisia, emotionaalisia välineitä. Ahneus takaa kierron, jossa vähän saanut haluaa hieman enemmän. Verkostokaupassa tämä tapahtuu joskus aggressiivisesti. Erityisesti lapset eivät voi ymmärtää verkoston emotionaalisia mahdollisuuksia ja manipuloivaa vallankäyttöä. Heidät on suljettava koteihinsa ja vanhempiensa hoitoon. Paluu kouluun voi tapahtua sitten myöhemmin ja valoisimmissa merkeissäkin. Oleellista on, ettei viisas koskaan vihastu – Numcuam sapiens irascitur (Cicero).
Ulkopuolisen maailman saapuminen suljettuun hierarkkiseen verkostoon johtaa narsistisen johtajan kriisiin. Hän alkaa lakata hallitsemasta ja leijailee kaiken muun yläpuolella. Narsistinen johtaja siirtyy taivastodellisuuteen. Narsistinen ihminen tervehtii nyt kaikkia ikään kuin viralta pantu Jumala. Kiittää kaikkia uskollisuudesta, rohkaisee ja toivottaa onnea sekä menestystä, hymyilee kameroille. Narsistinen johtaja on harvoin typerys ja toimii verkostossa nerokkaasti. Sankarina oleminen on hyvän onnen kultti ja maailman lyhytaikaisin ammattina. Nainen voittajana ei kuitenkaan usko ikinä sattumaan ja sitä miehet eivät ymmärrä. Joku pyrkii olemaan kaikkialla. Joka on kaikkialla ei ole missään. – ”Nascuam est, qui ubique est (Seneca).
Lopulta hierarkkiseen verkostoon jää vai narsistinen johtaja ja hänen kamaripalvelijansa. Kirjoittaa Ryszard Kapuscinski vapaasti lainaten Etiopian keisarin vallasta ja despootin pitkästä illasta (HS 2.7.06). Mietelmäkirjailijan ja entisen toimittajan teos ”Keisari” on suomentanut Tapani Kärkkäinen. Muita puolalaisen, kolmatta maailmaa reportterina seuranneen tarkkailijan suomennettuja töitä ovat Neuvostoliiton hajoamista kuvaava teos ”Imperiumi” ja Afrikka-reportaasi ”Eebenpuu”. Oman aikamme voittajia ovat naiset, jotka ymmärtävät, kuinka ei ole valtaa ilman vihaa ja joiden kyky sietää valtaa ilman suosiota on miestä vahvempi. Niinpä kaikki edellä kirjoitettu on otettava huomioon, ei kuitenkaan jäljiteltävä. – ”Observandum, non imitandum.” Ohimennen sanottuna – ”Obiter dictum.”