Mediakratia ja kiekkoleijonat kaipaavat uusia tuulia
Lapsen oikeuksien päivänä –
Siv is amari, ama! – Jos haluat, että sinua rakastetaan, rakasta itse!
20.11.2023
Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien viikko on Lapsen oikeuksien päivän yhteydessä vietettävä teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.
Viikkoa vietetään jälleen 20.–26.11.2023.
Teemaviikkoon voi osallistua kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sekä vapaa-ajan harrastusten piirissä. Mukaan teemaviikkoon voivat lähteä myös järjestöt, kunnat ja seurakunnat.
Teemaviikon järjestää lapsi- ja nuorisojärjestöjen, lapsiasiavaltuutetun toimiston, seurakuntien ja valtion toimijoiden yhteinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto. Viikko järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018.
Lue lisää: www.lapsenoikeuksienviikko.fi
Lapset rakastavat liikuntaa ja myös jääkiekkoa. Olen itsekin pelannut lapsena kiekkoa ja myöhemmin seissyt maalilla. Vielä silloin kelpasivat myös tuon ajan venäläisten kiekkoilijoiden nimet oman joukkueemme tähtiviisikkoon. No ei nyt enää kelpaisi. Tosin niin oli jo ennustettukin – ”Sic erat in fatis.”
Jääkiekkoon tarvitaan uusia tuulia, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (HS 19.11.2023). Jääkiekkoa ovat kuormittaneet ikävät uutiset. Tällaiset uutiset leimaavat lajia kovin konservatiiviseksi. NHL ammattilaisuus ja jatkuvuus oli Kalervo Kummolan kaltaisten miesten harteilla. Ja sitten tuli Venäjä ja nyt Helsingissä tyhjänä seisova kiekkoareena. Harharetkiltä on myöhemmin palattu, mutta jostakin syystä Kansainvälisen jääkiekkoliiton pitkäaikainen puheenjohtaja, sveitsiläinen Rene Fasel otti keväällä Venäjän kansalaisuuden. Suolarahaa, sanoisi joku – ”Solarium.”
Kiekkoleijonat tarvitsevat nyt sydämen sivistystä ja toimintakulttuurin muutosta, kertoo lehdessä Erkka Westerlund, jääkiekkovalmennuksen suomalainen linjanvetäjä. Kiekkoleijonilta on odotettu urheilumme suunnannäyttäjää, kuvaa hän leijonien tehtävää lätkäjätkinä. Jotta voisi olla sellainen, ensin on tarkistettava omaa suuntaansa, päättää lehti pohdintansa. Ciceroa lainaten Attikalaista suolaa. – ”Sal Atticus.” En ota kantaa Ciceron ja jääkiekkoliittomme väleihin.
Edessämme on vaikeista asioista keskustelu, kirjoittaa taas kolumnissaan Erja Yläjärvi. Rajoja on nyt suljettu, mutta isossa kuviossa suomalaiset eivät ole oikein yksimielisiä. Presidentti Sauli Niinistö kuvasi sen sanoin, epämukavista asioista ei ole puhuttu tarpeeksi. Välimerellä ihmisoikeudet ovat saaneet usein väistyä. EU:n etelärajalla on tehty sopimus Marokon, Libyan ja Turkin kanssa siitä, että nämä maat pitävät rajaa vasten tulijoita omalla alueellaan, eivätkä päästä heitä Eurooppaan. Mereen hukkuu lukemattomia ihmisiä, merihädässäkään heitä ei aina auteta. Näin on jatkunut jo vuosikaudet. – Jotkut ovat ankarissakin aalloissa levollisia. – ”Saevis tranquillus in undis.”
Toimittaja Erja Yläjärvi (HS 19.11) odottaa presidentiltämme ja poliitikoiltamme selkeitä rajanvetoja epämukavissa asioissa. Euroopan rajat ovat tällaisia. Ovat olleet aina ja eurooppalaiset imperialisteina epämukavia vieraita maailman meriä kulkiessaan. Suomalaisten suhtautuminen omiin ja muiden rajoihin taas rajoittuu omiin kokemuksiimme. Meidän on helppo neuvoa muita, kuinka vastuu maahantulijoista on aina siellä, mihin ihmiset ensimmäisenä saapuvat. Maantiedettä taas ammattinaan opiskelleet ja tutkineet voivat nähdä rajat toisin kuin regionalistit. Spatiaalinen alue ja oman aikamme ”rajat” ovat usein muuta kuin vuosisatoja sitten syntyneet ja Putinin kaltaisten tsaarin ajan Venäjää rakentavien despoottien. Palaan kirjaani teesi, antiteesi ja synteesi – mytomaina, eskapismi ja putinismi. Pelastakaa edes pikkulapset – ”Salvate parvulos!” (Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön tunnuslause).
Presidenttiehdokas Mika Aaltola käynnistää aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä presidenttiehdokkaittemme kirjoitusarjan (HS 19.11) käyttäen taustanaan suomalaista kirjallisuutta. Kansainvälisenä miestenpäivänä. Aaltola on valinnut kirjakseen Juhani Ahon teoksen ”Juha” vuodelta 1911. Hän kertoo kuinka irrationaalinen Venäjä sekä maan orjat ja orjuuttajat ovat Aholle romaanin keskiössä. Pulputen samalla elämänviisauksia – ”Sapientias ebulliens.”
Lapsena koulumatkalla kuljin Iisalmessa päivittäin varhain aamulla Kirkkopuistossa Juhan Ahon komean patsaan ohi. Jouduin lukemaan häntä kovin nuorena ja jopa lausumaan runoinakin hänen proosaansa. Juhanin Ahon lastut olivat mieluisimpia luettaviani ja romaanit vähemmän ikävystyttäviä kuin niistä tehdyt elokuvat. Mika Aaltolan tapa avata romaaneista ehkä tunnetuin on viisas valinta rakenneltaessa riittävää arvopohjaa presidentin virkaa hakien, joskaan ei enää oikein tunnemylläkkää lukijassa aiheuttava. Tuossa ajassa ja kirjassa, Ahon lastuissa, oli kaunopuheisuutta kylliksi, viisautta liian vähän. – ”Satis eloquentiae, sapientiae parum.”
Juhani Ahon kautta annetut ohjeet rajojen rakentelijoille ja niiden sulkijoille on moraalisena tulkintana epäilyttävä. Juhani Aholla olivat omat syrjähyppynsäkin ja lastuja lenteli puoleen, jos toiseenkin. Mies oli kovin levoton kirjailijana ja toimittajana. Tunnemylläkkä syntyi poikkirajallisella tavalla. Tämän Mika Aaltola toki on havainnutkin ja irrationaalinen Venäjä orjineen sekä orjuuttajineen Ahon kohteena on vain osatotuus hänen arkielämänsä kulusta. Kirjailijassa kun oli aimoannos Shemeikkaa ja Juhaa samassa persoonassa. Ennen puhumistaan viisas harkitsee huolellisesti mitä hän sanoo, kenelle sanoo, missä ja milloin. – ”Sapiens, ut loquatur, multa prius considerat, quid dicat, aut cui dicat, quo in loco, et tempora.” (Ambrosius).
Rajan takainen maa avautui tuolloin liki rajattomana. Se ei kunnioita Shemeikan tapaan Juhan nöyryyttä, vaan pyrkii paremminkin sotkemaan hänen perisuomalaisen elämänsä. Presidenttimme varoitti hänkin meitä kasakoista. Se mikä ei ole naulattu kiinni, sen nämä villit vievät mukanaan. Eikä Marjaa Juhan puolisona suinkaan ryöstetty, kuten Juha olisi halunnut uskoa. Katajaisen kansan kasvatti oli leimallisesti isänmaallinen, uuttera ja hiljainen sortajaa vastaan. Epävarmoissa tapauksissa oli aina valittava suopeat. – ”Semper in dubiis benigniora praeferanda sunt.” (Gaius).
Miksi Marja lähti, mikä houkutti rajan ylittämään, kysyy Mika Aaltola ja rakentelee Ahon kirjasta kokoavaa uutta kansallistarinaa. Ei siitä sellaiseksi ole Juhani Ahon kirjoittamana. Olkoonkin, että hän olisi ehkä sotiemme aikana ansainnut Nobelinsa. Mutta ei nyt tämän romaanin vuoksi. Pikemminkin lastujensa ansioista ja rautatietä rakentaen. Havaiten toimittajana kuinka kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. – ”Scripendo disces scribere.”
Mika Aaltola on taitava kirjallinen tunnelmoija rajan takaisella maalla ja romaanin opetuksella kallistuen artikkelissaan isänmaallisen opetuksen puolelle. Tuo liki rajaton maa pyrki sotkemaan Juhan elämää ja Juha nyt oli tarkka omastaan, siinä missä Shemeikka oman maansa kasvattina. Raja ja sen kirot edustivat rajaseutua. Juhan omana vaimokin oli omahyväisen väärä tulkinta. Venäjä ottaa kasakoineen sen minkä irti saa, lainaten presidentti Sauli Niinistön tulkintaa. Lisäksi jokainen on sokea rakkauden hulluksi tekemänä. – ”Scilicet insano nemo in amore videt.” (Propertius).
Kirja idän uhkaa vastaan oli Ahon mielialaa mukaileva ja hengenlentona jopa hiven eroottinenkin ja siinä lähellä oman aikamme ymmärrystä. Syntyi poikkirajainen ja Juhan kokemana moraaliton teko syntyvine lapsineenkin. Juha taisteli omansa puolesta ja hänen puolisonsa oli syntyisin rajan takaa, Shemeikan tapaan tekojaan puntaroiden. Jos nyt Jumalalle sopii ja Kohtalotar vielä suosii. – ”Si Deo placet – Si fortuna iuvat.”
Raja ei avaudu railona siellä missä poikkirajalliset kulttuurit yhdistävät kansoja ja kulttuureja toisiinsa. Rajan takana vaanivat vaarat ja viettelykset, otsikoi Mika Aaltola ajankohtaisen kirjoituksensa. Siitä puuttui poikkitieteisen tulkinnan viileys ja algoritmien kautta hankittava robotiikan tapa pelata shakkia. Tuossa algoritmien pohdinnassa juuri pimeässä loistaa pienkin kipinä. – ”Scintilla etiam exigua in tenebris micat.” (Grynaeus).
Helsingin Sanomat on avaamassa kokonaan uuden areenan ajankohtaiselle asialliselle keskustelulle. Jo oli aikakin, arvio moni kalliin lehden tilaaja. Saska Saarikoski esittelee tätä pääkirjoitus- ja mielipidekirjoituksen esihenkilönä ja toimittaja Katri Makkonen häntä säestää (HS 19.11). Kiinnostavuus on noussut lehden uutiskirjeissä kaiken muun yläpuolelle ja keskustelu tuo ihmisiä lähemmäs toisiaan. Se edustaa nyt tätä sosiaalisen median tuomaa viihdettämme. Sitä voit rikkoa nykyisin vain pitkillä esseillä sekä algoritmien tuomalla robotiikalla. Jos taas ymmärrät vaieta, olisit pysynyt turvallisesti filosofina. – ”Si tacuisses, philosophus mansisses” (Boethius).
Kun blogeja rakennellaan ja kuvitetaan latinankielisistä ikuisista viisauksista maailman tunnetuimpien kuvataiteilijoitten töillä algoritmien ohjauksessa, peli on siltä osin menetetty perinteisen median välinein kilpailtaessa. Vähän lukeva, mielipiteiltään epävarma kansa, jakautuu tässä mediamylläkässä vastakkaisiin mielipiteisiin. – ”Scinditur incertum studia in contraria vulgus.” (Vergilius).
Digitaalisuus ja etenkin reaaliaikainen nopeus leimaavat muuttuvaa arkeamme, työtä ja ihmisiä mediamme lukijoina viihdettä ja helppoa tekstiä hakien. Kilpailu on armoton ja voittaja ei jää menneen maailman hybridin vangiksi. Digitalisaatio kun toi mukanaan kilpailijoiksi jo aiemmin sosiaaliset mediamme ja riisui journalisteilta ikiaikaisen portinvartijan tehtävän. Siinä kävi vähän samoin kuin Juhani Aholle romaaninsa kanssa sekoillen. Itseään puolustaen silloinkin, kun rakkaus on käskenyt kirjoittamaan. – ” Se defendendo” – ”Scribere iussit amor.”
Journalismin on pakko hyväksyä muutos ja toisaalla yhteiskunnallinen valtansa rapautuminen. Algoritmit eivät sitä kunnioita, eivätkä oman aikamme alan poikkitieteiset tukijamme. Oman aikamme huutomyrskyyn joudutaan vastaamaan uskottavimmalla tavalla, ja kohdentaen tämä viesti ensimmäisen vaiheen neroille, innovaattoreillemme. Muutama Wolt miljonääri ei ole enää kauan ainoita uskottavia hyvinvointivaltiomme ylläpitäjiä. He ovat vain satunnainen ilmiö, ahneita, tasa-arvoon perustuvan yhteiskuntamme rapauttajia. Enemmistö ei aina voita parhaimmistoa ja Afrikasta tulee sieltäkin aina jotain uutta. – ””Maior pars meliorem vicit – Semper aliquid novi Africa affert.” (Plinius vanhempi).
Perinteinen media kamppailee olemassaolostaan. Ikävä kyllä vain välineillä, jotka johtavat kuplautumiseen ja lisäävät ongelmaa, eivät ole jo kauna jatkuneen ongelman ratkaisu vaan osa tätä ongelmaa. Uutisia tuottava kone on vain Moolokin kita, jonka hoidossa vaaditaan muutakin kuin lisää kuplautuvaa ja algoritmien jo osoittamaa roskaa. Wolt on vain ajan kuva ja kertoo miljonääreistä ilman minkään maailman arvoa hybridiksi ohjautuneen yhteiskuntansa rattaissa. Wolt on todellakin liiketoimintansa epäeettisyyteen liittyvän mediahuomion ansainnut, kirjoittaa Katri Makkonen. – Kerran jos toisenkin ja luottaen, että aina jotakin tarttuu. – ”Semel atque iterum – emper aliquid haeret.”
Tässä median vauhdissa sankareista voi hetkessä tulla konnia. Juhani Aho toimittajana lastuineen huomaisi kuinka hänen tapansa tuottaa kirjallisuutta ja lehtiartikkeleja oli tätä samaa, mutta hän myönsi romaaneissaan virheensä, tosin ei nyt itse itseään hirttäen. –Hänhän taisi kirjoittaa sekä hyvässä että pahassa merkityksessä. – ”Sensu bono – Sensu malo.”