26.12. 2023
Nunquam sapiens irascitur – Viisas ei koskaan vihastu (Cicero)
Mitä tapahtuikaan Suomessa ja maailmalla kymmenen vuotta ennen oman aikamme erikoisia tapahtumia? Oliko yhtä rikasta elämää? Käytiinkö sotaa Euroopassa ja Lähi-Idässä? Oliko presidentinvaalit tulossa ja takana pandemian vuodet? Oikeammin kymmenen nyt jo menetettyä vuotta ja yhtä monta hallitusta ministereineen ennen nykyistä hallitustamme?
Otin selvää ja katsoin, mitä olen kirjoittanut tänään mutta kymmenen vuotta takaperin. Olenko käynyt keskustelua tekoälyn ja algoritmien kanssa? Julkaissut kuusi kirjaa samana vuonna?
Olen kirjoittanut vuonna 2013 kolme kirjaa. Ihan hyvä saavutus sekin. Tässä ne lueteltuina. (Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa osa I ja II”, Osassa yksi alaotsikkona on ”Arabikeväästä Japanin tsunamiin ja jytkyvaaleihin” sekä ”Norjalaisesta tragediasta illuusiotalouteen ja stagnaatioon.” Molemmissa kirjoissa on runsas 100 kuvaa sekä liki 400 sivua. Kolmas kirja on kuitenkin laajin (596 sivua) ja otsikkona: ”Tuhannen ja yhden vuoden tarinoita”.
Olen juuri siirtynyt eläkkeelle, emerituksen toimeliaaseen elämään, jolloin aikaa on jäänyt seurata maailman menoa muustakin kuin omasta duunarin kapeasta näkökulmasta tutkijana, opettajana (professorina) ja samalla hallintojohtajanakin (tutkimusjohtajana ja erikoistutkijanakin). Moni ei ehkä tiedä, kuinka maailmalla professori tarkoittaa pääsääntöisesti opettajaa. Meillä tutkimuslaitoksissamme kaikkea muuta kuin opettajaa. ”O felicem me!” – ”Oi minua onnellista!” Sanoisi moni tietämättä, miksi niin monessa mukana ja moneen kertaan väitellenkin. He, jotka taas tietävät, ja ovat vielä elossa, pelkäävät, kuinka kosto on ruokalaji, joka tarjoillaan kylmänä.
Nyt jäi siis aikaa kirjoittaa ja samalla poikkitieteisesti sekä seuraten maailmaa ja sen menoa aivan erilaisella asenteella, kuin omalle laitokselle tai tutkimusalueella tukea ja rahoitusta hakien tai maistereita, tohtoreita kasvattaen. Kongresseissa välillä töitään esitellen tai muiden töistä oppia ottaen. Julkaisut olivat muutaman kymmenen sivun mittaisia. Ei toki satoja sivuja muuten kuin erikoistapauksessa. Ja muistuttaen, kuinka rikokset palaavat usein tekijänsä luo – ”Saepe in magistrum scelera derierunt sua.” (Seneca).
Tällainen päivä ja sen kuvaus oli oma Tapaninpäiväni täsmälleen kymmenen vuotta takaperin muuttaen se artikkeliksi tai esseeksi, blogina myös julkaisten.
perjantai 27. joulukuuta 2013
Median tapa päättää vuosi suomalaisessa mediayhteiskunnassa sujuu kuten Hesarilla on nykyisin tapana. Etuaukeaman suurin uutinen on saatu syntymään haastattelemalla tuhatta suomalaista ja esittelemällä tulevia pääministereitämme tai demareitten suosikkijohtajia. Vastauksensa on antanut noin 600 suomalaista, joulusta toipuvaa toimittajan tapaamaa joulupuuron ja kinkun sulattelijaa. Toki mukana on ollut se tuttu gallupin tekijäkin. Nyt jäi anti aika laihaksi ja viihteenäkin tämä hävettää.
Sipilän suosio
Pääministeriksi olisi ehdolla keskustan Juha Sipilä, jonka kannatus on koko ajan kohoamassa ja Jyrki Kataisen laskemassa. Epäpoliitikko Sipilä ei suostu poliitikoksi, ellei häntä potkaista riittävän usein polvitaipeeseen. Ennen kevättä 2015 noita potkijoita on ollut yllin kyllin. Näin se, mikä kerran nousee, tulee myös alas ja ylhäältä pudotaan aina vauhdilla ikään kuin poliittisen teknokuplan nostama ilmiö pörssissä. Demarit eivät tiedä, ketä äänestäisivät, ja ehdolla on Urpilaisen rinnalla tuttuja nimiä, ja kärjessä jo kerran puoluejohtajuuden jättänyt Heinäluoma sekä demareitten ikinuori akateemisen aristokraatin ikuinen haastaja Erkki Tuomioja. Ei synny tästä kilpailua. Jotain puuttuu: ”Saeva indignatio.” – Säälimätön suuttumus.
Kokoomuksessa kärkeen on nousemassa Kanarialla rahvaanomaisesti lomaileva, ylemmän keskiluokan aristokraattia näyttelevä, Alexander Stubb. Googlaten hänen nimensä kanssa on aina ongelmia, käyttääkö mitä kirjaimia, jotta aristokraattinen mielikuva säilyisi, mutta ei kadottaisi samalla keskiluokan äänestäjiä, pohtii lehden toimittaja ja vertaa häntä uusrahvaan Timo Soiniin ja hänen rehevään esiintymistapaansa medioissamme ja myös oluttuopin ääressä. Ihmisen on oltava oma itsenä myös poliitikkona eikä näyteltävä jotain muuta.
Vaikeita nimiä änkyttäjälle
Sama ongelma syntyy kirjoitettaessa kokoomuslaisen Ben Zyskowiczin nimeä. Helsingin Sanomat lohduttaa Aleksanteria sillä, kuinka myös Mannerheim oli hyvinkin aristokraattinen ja menestyi silti myös rahvaan riveissä esiintyen rintamaoloissa. Torikuppiloissa häntä ei kuitenkaan nähty eikä lähiöbaareissa. Shellin baarit ovat kadonneet myös maaseudulta, ja kyläkauppias viettää jouluaan nuorikkonsa seurassa Brasiliassa hänkin. Sellainen masentaa kyläkauppiaan uskollisia asiakkaita. Mannerheimin kartano on sekin Jokioisten kunnassa tyhjillään vuonna 2023. ”Obiit sine prole.” – ”Lähti ilman jälkeläisiä.”
Kun rahvas saa lottovoiton, hänestä tulee Suomessa aristokraatti hieman samaan tapaan kuin texasilaisesta öljymiljonääristä karjatilallaan, tietää suomalainen seuraten takavuosina Hollywood leffoja. Winston Churchill oletti siihen menevän viisi sukupolvea. Churchillin aikainen änkyttävä kuningas oli briteille taivaan lahja opiskella sivistystä ja itsensä hallintaa natsivallan kauhuja samalla peläten. ”Obiter dictum” – Ohimennen sanottuna.
Ei sota yhtä miestä kaipaa ja tämän taistelua itseään sekä änkytystään vastaan kapinoiden. Lehti esittelee myös entisen kirpputorin ylläpitäjän Etelä-Karjalasta ja kertoo narratiivisen menetystarinan venäläisten uusrikkaiden hovitoimittajana nykyisin elävästä rihkamakauppiaasta hakien nyt kirpputorin tuotteet Kiinasta. Näin elää oman aikamme äkkirikastunut aristokraatti Pietarissa. Sillä tavalla on hankittu myös italialainen punainen auto häpeilemättä tai pelkäämättä kymikarjalaista kateutta. Kateus on hyvin inhimillistä, etenkin kun kirpputorin pitäjä ei ole suomalainen. Suomalaiset ovat oppineet läksynsä. ”Oderint, dum metuant.” – Vihatkoon, kunhan pelkäävät.” (Accius, Caligula).
Lehti kysyy, moraalista selkärankaansa tukien, miksi emme näe suomalaista hätää? Tähän vastaavat mediayhteiskunnan tapaan tunnetut suomalaiset kasvot Outi Mäenpää, Jorma Uotinen, Krista Kosonen sekä Sari Siikander. Pakolaiskeskustelua käy Ville Virtanen. Kansaa neuvotaan lehdessä, miten voimme auttaa. Romanttisesta komediasta taas kertovat Ville Haapasalo ja Sharon Stone. He näyttelevät sitä yhdessä venäläisten tähtien kanssa muistuttaen kiekkoleijonien vakiokalustoa. ”O tempora o mores!” – (Cicero) – ”Voi aikoja, voi tapoja!”
Kohta se taas alkaa, olympialaiset. Niissä vain yksi todellinen voittaja, Vladimir Putin. Yhteys ihmiseen on ehtynyt, luottamus, toivo, rakkaus, ilo, myötätunto, kiitollisuus, anteeksianto ja kunnioitus ovat kadonneet. Kun empatia katoaa, tunnevammat lisääntyvät kolmanteen ja neljänteen polveen. Syntyy änkyttäjien elämää. Kun yhteiset arvot puutuvat, kaikki viihteellistyy, toisen hätää ei havaita. Lööppiriippuva media-ajan ihminen on maineen, varallisuuden ja tosi-tv:n vankina piittaamaton, oman asiansa ajaja, ahne. Vuonna 2023 kirjoitan kuusi kirjaa, joita edeltää kirjani. ”Teesi, Antiteesi, Synteesi – Mytomania, Eskapismi, Putinismi.”.
Turha sivu luettavaksi
Bei Dao ei taas pääse politiikasta, mutta se onkin jo kulttuurisivulta ja tämän runouden vahvan individualistin hengenlennon voi sivuuttaa, oli sitten uusaristokraatti tai uusrahvas suomalainen saunomassa mediasaunassamme. Tärkeää on kuitenkin muistaa, kuinka ilmastomuutos on tehnyt jääpeitteestä häviävän hauraan ja etelässä jäätä ei ole ollenkaan. Oulun alapuolella jäälle ei ole menemistä, ja Oulun pohjoispuolellakin joutuminen avantoon on enemmän kuin todennäköistä. Kelkan kanssa se maksaa myös pääomamenoina ja sitä lehti ei suosittele muuten empatiakyvystä kärsivälle ihmiselle. Raha ratkaisee tässäkin. Tämänkin voi ottaa taas kerran huomioon, mutta se ei edellytä välttämättä ilmiön jäljittelyä: – ”Observandum, non imitandum.”
Suomalainen katuväkivalta on vähentynyt ja sen syitä sekä seurauksia saa lehdessä pohtia myös muut kuin Ville Virtanen ja Jorma Uotinen. Nämä katujen lapset eivät ole huomanneet muutosta. Jos hätä tulisi huudettaisiin apua. Iltaisin ollaan joko koton tai tuopin ääressä baarissa. Kotona juodaan pullon suulta Koskelassa, Jokelassa ja Kalliossa. Helsinkiläinen vastaaja on saanut röökiä pummaavalta lättyynsä. Nenä murtui ja aivotärähdys vei miehen sairaalakuntoon. ”Kuolee akka, poistuu taakka” – ”Obit anus, obit onus.” (Arthur Schoppenhauer).
Yhdysvalloissa tätä harrastusta kutsutaan kertatyrmäykseksi ja moni on menettänyt tälle uudelle harrastukselle henkensä, etenkin vanhukset. Vanhuksen tyrmääminen kertalaakista on helpompaa kuin nuoren aikuisen. Nuori aikuinen voi olla saman lajin harrastaja. Takaisin lyövä tyrmääjä voi olla viikatemies. Edessä onkin poismeno. – ”Obitus.”
Hiljaa virtaa Loimijoki
Olematta syyrialainen ja Neuvostoliitossa insinööriksi opiskellut kirpputorin pitäjä, Suomessa ei oikein voi menestyä yrittäjänä uskottavasti. Suomeen odotetaan lähiviikkoina ennätyksellistä venäläisturistien virtaa ja siitä Forssaan ei eksy yksikään. Liki puoli miljoonaa uudenvuoden juhlijaa lisää kauppaa pelkästään Helsingissä yli 30 miljoonalla eurolla. Venäläisiä turisteja maassa käy ennätykselliset yli 10 miljoonaa ja heitä varten on rakennettava aivan omat palvelunsa, joista Lounais-Häme ei hyödy. Vuonna 2023 raja Venäjälle on suljettu. Vergiliusta lainaten tällainen äkkikäänne kietoo todet hämäryyksiin. – ”Obscuris vera involvens.”
Suomalaisten varat eivät riitä tämän uuden liikkeen ovien saranoiden kulutukseen. Vodkaturistilla ei ole mitään asiaa valuuttakauppaan Pietarissa takavuosien malliin. Eletään uutta vuoden 2013 aikaa ja se vaatii myös kielitaitoa ja osaamista, monikulttuurista rohkeutta ja Mohamad Darwichin elämänkokemusta. Suomalainen uusrahvas tai uusaristokraatti ei kykene myymään yhtään mitään uskottavasti asuen Lounais-Hämeessä. Hän jopa saattaa kieltäytyä myymästä, jos sille päälle sattuu, tai katuu myöhemmin, jos on joskus jotain myynytkin oman äijäporukkansa ulkopuolelle. Sinne hän jakaa tuotteensa ilmaiseksi, työväentalolla tai kylätalkoissa joskus tavanneena, maamiesseuran talolla tanssahdellen. Onko kyseessä rahan haju, uhrilahja vai teologinen viha, kysyy vieras ja kulttuuria tuntematon. ”Odor luci” – ”Offertorium” – ”Odium theologicum.”
Ulkosuomalaisen elämää
Mohamed Darwich ei ole suomalainen, eikä tunne suomalaisia poliittisia liikkeitä ja omalaatuista historiaa, kuppikuntia ja kiusaamiskulttuuriamme. Täällä joka toinen polvi leikataan suotta ja pääosa vuodepotilaista makaa sairaalassa hoitovirheen tai lääkemyrkytyksen seurauksena. Sairaaloita suljetaan. Virheen on aiheuttanut vakuutusyhtiö, joka on kätkenyt potilastiedot vakuutusta tehdessään omiin arkistoihinsa, aiheuttaen näin vahingon ja vaatien siitä potilaalta korvauksia käräjäoikeudessa, kaiken varalta ja peläten joutuvansa muuten vastuuseen. Samaan aikaan vahingon aiheuttanut lääkäri, potilaan lopun elämää rampauttanut, haluaa pelastaa rahoittajansa. Onko tämä taas joulupukin paja, vaiko ehkä pyhä virka, teologinen viha, kysyy uhri itse. – ”Officina Patris Natalis” – ”Officum sacrum” – ”Odium theologicum.”
Tämä tarina on tosi suomalainen. Siinä hyökkäys on paras puolustus ja parhaan narratiivisen kertomuksen antava voittaa tutun tuomarin tehdessä päätöstä virkamieslautakunnassa, joka on täytetty poliittisten mandaattivirkojen avulla. Sinne on tutulle helppo soittaa, kun pulaan joutuu kunnanjohtajana tai muuna virkamiestumpelona eläen ja korruptiovirkaansa hoitaen. Oleellista on lopulta ilmiö, jossa jokainen elollinen rakastaa vain itseään. – ”Omne animal se ipsum diligit.” (Cicero).
Kun sitä oikaistaan oikeudessa, lausunnon antaa lääkärin kollega tai poliittinen tukihenkilö, jolloin siihen kuluu aikaa enemmän kuin koskisotiimme ja lopulta EU:n ihmisoikeustuomioistuin saa sen ratkaistavakseen. Näitä tuomioita Suomelle jaetaan enemmän kuin muille Pohjoismaille yhteensä. Kuitenkin kaikki on liikaa ja meille vahingoksi. – ”Omne nimium nocet.” (Seneca).
Meillä on oma suomalainen oikeuskäytäntömmekin ja sen muuttaminen järkyttäisi muita rakenteitamme ja siellä tehtyjä rötöksiä. Kaikki niistä eivät vanhene. Tällä välin kansa vanhenee ja 1980-luvun ennätykset pysyvät yleisurheilussa voimassa, tietää Helsingin Sanomat. Jos joku ennätyksen rikkoo, rikkoja ei taatusti ole enää suomalainen. Kaikki muuttuu, mikään ei tuhoudu – ”Omnia mutantur, nihil interit. (Ovidus).
Mahdottoman ajan ennätykset
Pääosa 1980-luvun ennätyksistä on todellakin mahdottomia rikkoa. Syyksi lehti löytää dopingin. Itse epäilen muutakin. Kun aloitin urani opettajana yliopistossa, nuorena, alle 25-vuotiaana, oppilainani oli 40-luvulla syntyneitäkin. Minua paljon vanhempia. Ei näistä ollut ennätysten tekijöiksi missään lajissa. Yliopistoon oli tultu tekemään vallankumousta ja siis juomaan sen tiedonlähteestä. Vasta kun opiskelijat vaihtuivat 1950-luvulla syntyneisiin, alkoi tapahtua. Lähde jätettiin rauhaan ja työtä tehtiin aamusta iltamyöhään ja myös viikonloppuisin. Muutosta tehdessä on siirrettävä jokainen kivi. – ”Omnem movere lapidem.”
Yliopiston joukkueet voittivat Oulussa mestaruuksia joka lajissa, ja samalla syntyi Oulun teknopolis ja tiedepuisto, puolen Suomen pääkaupunki ja Oulun ihme. Keskustan nykyisen puheenjohtajan kaltaiset nuoret tekivät työtä myös omassa firmassaan ja vaurastuivat. Yleisurheilussa syntyi ennätyksiä, joista on nyt turha edes uneksia. Keskustan tuore puheenjohtaja tuo nuo ajat mieleen nostalgisena ihmeenämme. Ei se enää palaa. Ei yksi pääsky kesää tee puolueessa, joka pettää aina.
Äkkirikastuneiden Texas
Vai kuvitteleeko joku pysyvänsä Markku Kukkoahon, saati Lasse Virenin kyydissä? 1980-luvun lyömättömät ennätykset tekivät 1950-luvulla syntyneet nuoret, oli laji mikä tahansa. Se oli uskomaton vuosikymmen, joka päätyi sitten 1990-luvun lamaan, unioniin ja euroon, kriisiin, jota seurasi uusi kriisi. Missä EU siellä ongelma ja aristokraattia näyttelevä köyhtyvä keksiluokkainen suomalainen. Arvokkaan köyhtymisen mallia voi hakea Kainuusta. Siellä pelätään kaikkia turvallisiakin asioita. – ”Omnia tuta timens.”
Kainuusta hankittu johtaja osaa tämän taidon, supistuvan kehityksen ja saneeraukset. Jos rinnalla on änkyttäjä, molemmat tukevat toisiaan. Suomalaiset alkoivat elää kuin oman aikamme Texasissa. Perinteinen karjankasvattajien ja öljyrikkaiden osavaltio vaikuttaa olevan Yhdysvaltain menestynein myös tänään. Sen taustalla on kuitenkin meillekin niin tuttu kupla. Kaikki todelliset uudistukset laiminlyödään ja eletään muiden siivellä. Ilman koulutusta kaikilla on tänä vika. – ”Omnibus hoc vitium est.” (Horatius).
Taloustieteilijänä suuresti arvostamani nobelisti Paul Krugman on havainnut tämän saman, mutta ei huomaa rinnastaa sitä 1990-luvun Suomeen. Krugman tuntee toki Yhdysvallat, mutta ei oikein Eurooppaa ja sen monikulttuurisia alueita ilman rajoja. Kun EU alkoi byrokratiallaan poistaa jo kadonneita rajoja, ne oli ensin synnytettävä suurella metelillä ja mekastuksella. Syntyi uusnationalismi ja EU:n ainut uskottava saavutus. Kuntarakenneuudistus ja sote on soppana ja himmelinä tätä samaa teatteria, änkyttämistä ja sen poisoppimista sukupolvelta seuraavalle. Heiltä on unohtunut sekin, kuinka meillä kaikilla on sama määrä esi-isiämme. – ”Omnibus nobis totidem ante nos sunt. (Seneca).
Kun ihmisten terve arviointikyky katoaa, taustalla ei ole pitkää sivistystä ja kulttuuria, heistä tulee äkkirikkaita keskiluokan “aristokraatteja” ilman sivistyksen häivääkään. Koulut, sairaalat, yliopistot, tutkimuslaitokset, sosiaalityö laiminlyödään ja ihmiset valtaa sokea ahneus. Texas on Yhdysvaltain konservatismin ikivanha symboli, ja se on kuin kuva Suomesta ja sen taantumasta. Yhdysvaltain suuresta osavaltiosta juuri Texas on tunnetusti vanhoillisin ja elää luonnonvaroistaan. Kaikkivaltias – ”Omnipotens.”
Vanha kapinallinen
Helsingin Sanomat on löytänyt Texasin identiteetin ja pelkää sen leviävän Eurooppaan. Lapsia ei panna kouluun vaan opetetaan itse. Elämän kova koulu ja suuret maatilat ovat kuin 1950-luvun leffoistamme. Dallasissa kulttuuria seuraavat harmaahapsiset vanhukset ja se on sitten outoa, ellei asuisi Suomessa. Moni vaatii Texasin itsenäistymistä, mutta pääosa ymmärtää, ettei valtio menestyisi ilman liittovaltion tukea. Meillä kaikilla on tämä sama vika. Jokainen nauttii omista rikoksistaan. – ”Omnibus hoc vitium est.” (Horatius) – ”Omnibus crimen suum voluptati est.”
Texas on saanut kapinallisen maineen ja sen poliitikot muistuttavat ajoista, jolloin vallankumousta tehtiin ratsupoliisin rinnalla ja miekat ojossa, koulutus oli Yhdysvaltain pohjasakkaa, kuten on myös tänään. Omaa kulttuurista linjaansa on vaikea oikaista ja Suomessa tätä pelätään, haetaan pohjakosketuksen kautta taas hallitusta, jossa on uskottavuutta 1950-luvun lapset ja 1980-luvun tulokset mielessä. Ei niillä menestystä 2020-luvun maailmassa. Lastata haluttomalla aasille taakkaa. –”Onus segni imponit asello.”
Se oli aikaa, jolloin Suomeen syntyivät kaikki maakuntayliopistomme ja perusta Nokialle, ei vain urheilijoittemme ihmeet. Ilman työtä ja uhrauksia ei synny tuloksia, saati rikota 1980-luvun ennätyksiä. Ei niitä riko 70–80-vuotiaat vanhukset vaan 20–30-vuotiaat nuoret. Vanhuksen idealismi on koomista, naurettavaa, siinä missä nuoren ihmisen kyynisyys surullista. Toimeliaita ovat tekemättä mitään. Luonto on vastustanut. Kaikki mahdollinen työ. – ”Operose nihil agunt.” (Seneca) – ”Opposuit natura.” – ” Opera omnia.”
Yksi asia suomalaisten olisi jo opittava: ”Nunquam est fidelis cum potenti societas” – Liitto mahtavamman kanssa ei ole koskaan luotettava.” (Aisopos, Babrius, Phaedrus). Eikä Horatiuksen neuvoma tapa: ”Nunc vino pellite curas!” – ”Nyt karkottakaa huolet viinillä.” Ei ne huolemme sillä tavalla ole meiltä koskaan kadonneet, päinvastoin. Ja tulevalle presidentille huomautus: ”Nuncuam est, qui ubique est.” – ”Joka on kaikkialla, ei ole missään.” (Seneca). Sen sijaan kansalaisille sopii tämä viisaus: ”O curas hominum, o quantum est in rebus inane!” – ”Voi ihmisten huolia, voi miten paljon on turhaa!” (Persius).