Tacitus consensus – Äänetön yksimielisyys
Onnea Suomen uudelle presidentillemme
Suomeen valittiin laskiaissunnuntaina kolmastoista presidenttimme. Tiukimman mahdollisen kisan voittanut Aleksander Stubb pitää parhaillaan kiitospuhettaan puhuen Aleksin ja Pekan joukkueesta. Molemmat ovat olleet rauhan asialla ja arkinen työ käynnistyy. Kampanjaväki kiitellään ja etenkin taiteilijat Haaviston toimesta. Ymmärrän miksi juuri näin. Kansalaisia yhdistävät symboliset teot ovat edessä kuitenkin etenkin uudella presidentillä. Vaaleissa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä ja Stubb kiittelee omansa. Se on ymmärrettävää, olkoonkin että jatkossa hän edustaakin koko kansaa. Suurten riitojen sovittaminen on ollut presidentin tehtäviä. ”Tantas componere lites.” Kolme lupausta kansakunnalle on kaunis ele. Suurten riitojen sovittaminen on kuitenkin Suomessa onneksi tarpeetonta. – ”Tantas componere lites.”
Kansa ei jakautunut kahtia, kuten usein vastaavissa vaaleissa. Kuitenkin molemmat ehdokkaat olivat liberaaleja, olkoonkin että väri vaihtui vihreästä kokoomuksen siniseen. Konservatiivit sen sijaan jäivät nyt ulos vaalien toiselta kierrokselta ja se näkyi myös vaaleihin osallistumisessa. Se laski reippaasti ensimmäisen kierroksen rohkaisevasta tuloksesta. Tämän oivaltaminen ja ymmärtäminen kansaa yhdistettäessä on ensimmäisiä nyt valitun presidentin asialistalla. Se kun näkyy myös Suomen kartalla ja on vaikeammin korjattavissa kuin muiden vaaliemme yhteydessä. Suomalainen äänetön yksimielisyys on kuitenkin tae maailman onnellisimmasta kansasta. – ”Tacitus consensus.”
Vaalien tuloksen myötä suomalaiset ovat tutussa tilanteessa, ennen moneen kertaan koetussa. Olemme yhtäällä vahvoja individualisteja kiitos harvaan asutun maamme ja geneettisen perimämme, mutta samaan aikaan kykenemme vahvaan yhteisöllisyyteen. Ilman näitä ominaisuuksia selviytyminen ankarissa luonnon oloissa ja idän ja lännen välissä taiteillen emme olisi tänään maailman onnellisin kansakunta jo kuudennen kerran perätysten. Olemme salaviisaita filosofeja ja filosofia on elämämme oppimestari. – ”Magistra vitae philosophia.” (Cicero).
Fyysinen ympäristömme elää parhaillaan rajua muutostaan ja samaan aikaan yksilölliset tarpeetkin ovat nostamassa päätään, toisin kuin vielä itsenäisyytemme alkuvuosinamme. Niiden sovittaminen kansakunnan omaksi vahvuudeksi on presidenttimme tärkein tehtävä. Se kuinka hän siinä onnistuu, mitataan kuuden vuoden kuluttua uudelleen. Siihen saakka hän saa työrauhan, johon kuuluu ympäröivän maailman seuraaminen sekä osallistuminen sen hoitoon. Se on hänen päätehtävänsä, ulkopolitiikka. Samalla se on vaativin tehtävä, jota suomalaiset seuraavat antaen oman tukensa ja työrauhankin. Olemme paljon nähnyt ja kokenut kansa maailman reunalla ja samalla sen napapiirin liki keskiössä ilmastomuutoksen kokien ja siihen sopeutuen neljän hyvin erilaisen vuodenajan kautta koulittunakin. Olemme luontouskovia, jossa uskossamme jumalat huolehtivat suurista asioista, eivät välitä pienistä. – ”Magna di curant, parva neglegunt.” (Cicero).
Meillä on tapana todeta, kuinka ajattelumme tulisi olla globaalia ja toimintamme paikallista, lokaalia. Presidenttimme oli muita askeleen edellä ja käänsi tämän myös päälaelleen. Paikallinen ajattelu ja oivallus, neljä vuodenaikaa samalla kokien, saattaisi olla joltisenkin toimiva keino siirtää juuri paikallista ajattelua globaaliin toimintaankin ja aktiviteettiin. Ei paha, vastaisi tähän mies, joka osaa sovittaa askeleensa ja kehon hallinnan musiikkia kuunnellen ja oivaltaen käännetyn toimintatavan edut pyrittäessä täydelliseen kehon kieleenkin. Hermann Hesseä lainaten, hän on pelin mestari. –”Magister ludi.”
Tämä sama pelaajan taito pätee poikki- ja monitieteiseen tutkimukseen, kirjoittamiseen ja kuvataiteeseen, jossa avustajana operoi tekoäly ja algoritmit, robotiikka. On kyettävä operoimaan kahteen suuntaan ja kolmas on se, joka lopulta tuottaa uskottavimman tuloksenkin. Yksilön ja yhteisön välisen rinnakkaiselon ja suomalaiselle maaseudulle markkinoimamme kylätoiminnan. Sen oppaiden kirjoittaminen on ollut monen tutkijan yhteistyönä vahva kansallinen ponnistuksemme. Kooten lopulta suomalaista hyvinkin perinteistä monitieteistä yhteistyötämme kohti algoritmien kieltä, robotiikkaa. Sitä on käytetty GIS-teknologian avulla myös kaupunkisuunnitteluun ja jälleen taustalla ovat algoritmit sekä lopulta poikkitieteinen lopputuloskin. Tulos, josta olemme hillityn vaiteliaita. Mielemme suuruutta ilmentää menestyessä osoitettu hillitty käytös. – ”Magni pectoris est inter secunda moderatio.” (Seneca).
Ihmisten välinen rinnakkaiselo on kirjoituksen otsikkona vaativa. Etenkin silloin, kun siihen liitetään vielä yhteisöt ja näiden kyky verkottua klustereiksi, sekä muistuttaen heksagonaalisia (kuusikulmaisia) rakenteita. Pesäänsä rakentavat mehiläiset kennostoineen taitavat tämän parhaiten. Tieteen tekijöistä aikanaan Christaller, Lösch, Isardt, Dunn, Weber jne. sukunimiä luetellen ja muistaen, kuinka heidän taustansa oli aikanaan hyvinkin erilainen, mutta lopputulos samaan optimaaliseen rakenteeseen päätyvä. Tänään tekoäly, robotiikka, selittää meille lisää sellaista, johon olemme päätyneet aiemmin hitaamman evoluution tietä, mehiläiset uskomattoman pitkän kehityksen kautta parhaat rakenteet löytäen. Ongelma meillä homo sapiens -suvun kantajilla onkin juuri aika ja sen rajallisuus niin yksilöinä kuin osana yhteisöä. Ratkaisut on syytä tuoda julki mahdollisimman tiukassa aikataulussa, jos aiomme välttää ihmiskunnan vaikeimmat katastrofimme. Meitä arvostetaan tietämättämme globaalisti ja etäältä. Kunnioitus on suurempaa etäältä. – ”Maior e longinquo reverentia. (Tacitus). Saavutimme tavoitteemme. Siinä enemmistä voitii lopulta parhaimmiston. – ”Maior pars meliorem vicit.”
Runsas vuosikymmen sitten, menetetyn vuosikymmenen käynnistyessä, kirjoitin Suomen Uutisiin suomalaisesta yhteisöllisyydestä. Samaan aikaan olen kirjoittanut noin vuosikymmenen aikana perussuomalaisten nettisivustolle lähes 2000 artikkelia. Näistä on koottu samaan aikaan 25 kirjaa. Siis kevät ja syyskirja vaalikirjojen lisäksi joka vuosi. Niiden tekstin päivittäinen vertailu kuvineen sujuu robotiikan ja tekoälyn avulla antaen kohtuullisen hyvän kuvan jokaisesta vuoden päivästä ja niiden tapahtumista. Keskimäärin 10–15 sivua päivittäin tekstiä sekä samalla kunkin päivän kuvitustakin. Minua ei vaivannut kaikkeen pahaan houkutteleva nälkä. – ”Malesuada Fames.” (Vergilius). Naeviusta lainaten vääryydellä hankittu surkeudella menetetään. – ”Male parta male dilabuntur.” Lisäksi huono on sellainen suunnitelma, jota ei voi muuttaa. (Publius Syrus). ”Malum est consilium quod mutari non potest.”
Kun itse olet nähnyt tämän vaivan, poikkitieteisesti maatasi ja sen kansaa sekä samalla globaaleja tapahtumia seuraten, niitä myös analysoiden robotiikan välinein, tietokoneen avustamana, oma ja seuraajiesi maailmankuva on ollut kohtuullisen hyvin analysoitua. Ilmiö kun on kokonaan muuta kuin seuraten poikkileikkauksena yhden päivän mediatietoa ja unohtaen ajallisen sekä alueellisen samanaikaisen analysoinnin. Siis historiatieteet ja maantieteet mukana kuljettaen ja niistä kirjoittaen kunkin päivän kohdalla erikseen. Sellainen pysyy syvällä mielessä tallennettuna. – ”Manet alta mente repostum.” (Vergilius).
Vielä edellisen vuosisadan aikana, tai 1980-luvun puolella, tällainen ei ollut mahdollista. Ensimmäinen digiaikaan siirtynyt mediamme oli Itä-Savossa Savonlinnassa ilmestyvä maakuntalehti Itä-Savo. Se että tuo media oli oman sukuni, Luostaristen suvun omistuksessa, antoi mahdollisuuden seurata myös vaikkapa sukuni kohtaloita alkaen 1850-luvun suuronnettomuudesta Kallavedellä. Käynnistän juuri tällä tapahtumasarjalla muistelmani (Luostarinen 2021: Cluster art and art of cluster 70-years) ja päätän ne samaisen purjekunnan surulliseen, sisävesiemme suurimpaan hukkumisonnettomuuteen.
Tuolloin juhannuspäivänä 1850 sattunut suuronnettomuus, sukuni kirkkoveneen hukkuessa hyisen myrskyisen Kallaveden aaltoihin, vieden mukanaan kuolemaan pääosan luostarilaitoksen lampuoiteina, veronmaksajina, taloudellisen ja sosiaalisen, kulttuurisen taustansa kadottaen. Sen jälleen löytäminen sukukokouksineen oli pitkälti taidemaalari Leena Luostarisen siskon ansiota. Sydämellinen kiitos hänelle. Kokoonnumme aika ajoin Lapinlandelle muistelemaan tuota surullista tapahtumaa. Tuon ajan nuoret miehet purjekunnan veneineen olivat sodassa. Niin ovat nytkin ja vielä samalla ilmansuunnalla Ukrainassa, Krimillä. Tallennettuna tämä pysyy syvällä mielessämme. – ”Manet alta mente repostum.” (Vergilius).
Se oli tuon ajan historiamme tapahtumista merkittävin ja samalla myös unohdetuin. Tuo aika muistetaan Snellmanista, Runebergistä tai vaikkapa Topeliuksesta. Olen heistä kaikista kirjoittanut useampaan kertaan, palaten samalla tähän historiamme synkimpään hetkeen Savosta sitä seuraten ja nyt Hämeessä kirjoittaen. On saatava etäisyyttä, jotta ilmiön merkityksen ymmärtää. On kierrettävä maailmaa, tavattavat luostarilaitosten kasvatteja yliopistoissamme. Painatettava kirjansa kaupungissa, joka on syntynyt Saksaan aikanaan luostarilaitoksen raunioille. Unohtamatta kuitenkaan suomalaisia juuriaan. Hieronymusta lainaten, kovaan pahkaan tarvitaan kova kiila. – ”Malo arboris nodo malus cuneus requirendus est.”
Kaikki tuon ajan merkkipaalut henkilöinä muistavat tuon onnettomuuden. Jostakin syystä sitä on pidetty piilossa. Ymmärrän hyvin vaikenemisen, siinä missä kirjojenikin kohdalla Suomessa niitä kirjoittaen. Ilmiö on yhteisön ja kansakunnan, mutta myös yksilön näkemänä, liian dramaattinen ja traumaattinen muistettavaksi muuten kuin Snellmanin, Runebergin tai Topeliuksen kirjoittamana. Liian kipeät asiat on pyrittävä unohtamaan. Sodat ovat sellaisia ja niitä edeltävät julmuudet. Samoin niiden aiheuttajat. Syntyy ilkeämielinen hylkääminen. – ”Malotiosa desertio.”
Tuon ajan maailmaa ja maailmankuvaa muistava, siitä kirjoitteleva, vähäväkisen suomalaisen lukijakunnan luettavaksi aikova, kulkee eri latuja kuin tänään vuonna 2023 vaaleihin samalla valmistautuen ja surren ukrainalaisten kohtaloa riittävän kaukana rajoiltamme. Tämä aika, nyt elettävä, on reaaliaikainen ja siten toinen kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Näin Naeviusta joutuu lainaamaan yhtenään. Vääryydellä hankittu surkeudella menetetään. – ”Male parta male dilabuntur.”
Oma sotamme talvella 1939, sisällissotamme ja toisen maailmansodan tapahtumat ovat nekin joko liian lähellä ja kipeitä sotavuosina syntyneitten muisteltaviksi, tai sitten auttamattoman kaukana ja tuntemattomia. Surutyö ja geneettinen perimämme kadotti nuo jäljet olemattomiin, epigeneettisen perimämme pimeät kohdat. Tai luotamme Senecaan. Viivytys on vihan parhaita parannuskeinoja. – ”Maximum remedium irae dilatio est.”
Tämä perimä heräsi kuitenkin ainakin hetkeksi uudelleen henkiin 2020-luvulla ja seurauksena pandemiasta, traumaattisesta sodasta Euroopassa, Venäjän julmuuksista ja hakiessamme Naton jäsenyyttä rinnakkain ruotsalaisten kanssa. Sen avaamista helpotti hallituksemme, jossa jokaisen puoleemme johdossa oli nainen. Naisilla on kyky korostaa miehissä tarpeitamme. He ymmärtävät kuinka taitojen äiti on juuri tarve. – ”Mater artium necessitas.”
Miesten kautta tuota ilmiötä ei olisi tapahtunut. Se olisi koettu ja käsitelty ilman tunnesisältöä ja surematta sitä naisten tapaan ilmiöihin reagoiden ja vaalitenteissä sormiaan toisilleen heristäen. Se on hyvin tavallista naisen kommunikoidessa myös poliitikkonamme. Naiset kun ovat yhteisöllisen ilmiön hengettäriä. Globaali viileys ja sen analyysi sopii robotiikalle ja tekoälyn kautta siihen vastaten. Tästä on puhuttu ja kirjoitettu todella vähän. Se ei ole nyt minun virheeni. – ”Nea culpa.”
Miehen maailma on tunneköyhä ja väritön. Mediamaailmaa eläneet ja tutkineet pitävät sitä luonnollisena. Mediasuku luostarisukuna on juuri sellainen tapaus tutkittavaksi siihen syntyneenäkin. Tunteita ja niiden käsittelyä on kyettävä sietämään ja siirtämään lukijoilleen. Robotiikka ja tekoäly suorittaa sen ilman sen suurempaa numeroa siitä tehden. Tekoäly muistuttaa meitä Lampridiuksen viisaudesta: Parempi on kärsiä yhdestä pahasta kuin monesta. – ”Melius est unum malum pati quam multa.”
Meitä pyydetään harvoin ajattelemaan yhteisöllisesti, paikallisesti, mutta toimimaan globaalisti. Ei toki päinvastoin. Naiset toimivatkin juuri näin. Miesten kohdalla käsky toimii usein nurinkurisesti. On ajateltavan globaalisti mutta toimittava paikallisesti. Vain yksi pääministereistämme on esittänyt päinvastaista. Häntä suomalaisen miehen on vaikea sietää. Hän on siihen liian fiksu ja kaukana äijäpuolueen markkinoimasta Timo Soinin kielenkäytöstä. Nyt hän on kuitenkin presidenttimme. Parempi ja turvallisempi on varma rauha kuin toivottu voitto: edellinen on omissa käsissäsi, jälkimmäinen jumalten. – ”Melior tutiorque est certa pax quam sperata victoria: haec in tua, illa in deorum manu est.” (Livius).
Kielen, jota Veikko Vennamo oli yhtenään puoluetoimistossa oikaisemassa tokaisten: ”Aivan oikein Timo (Soini), mutta päinvastoin.” Veikko Vennamo oli poikkeuksellisen lahjakas verbaalinen nero, mutta samalla myös perussuomalaisen puolueen synnyttäjä populistiseksi kutsutun kielensä taitavana käyttäjänä. Näin SMP sai käännöksen, joko sinä, minä ja Pekka muodossa tai Sirkka, minä ja Pekka, riippuen kuka tuota Suomen Maaseudunpuolueen nimeä kulloinkin käytti. Puolueen yhteisölliset ajattelijat, vastustajat ja kilpailijat, vaiko suomalainen mediamme. Aliquando insanire iucundum est. Toisinaan on suloista hullutella.
Palaan siis kirjoitukseeni, yhteen tuhansista, jonka löysin googlaten tätä käsitettä ja omakseni havaitsin vuodelta 2004 helmikuulta ja Suomen Uutisiin (SMP) siirrettynä. Muisti on kaiken aarreaitta ja turva. – ”Memoria est thesaurus omnium rerum e custos.” (Cicero).
Yksilön ja yhteisön väliseen rinnakkaiseloon
12.02. 2004–24.03. 2023-11.02.2024
Professori, dosentti (Fil.tri, Val.tri) Matti Luostarinen kirjoittaa vieraskolumissaan Suomen Uutisiin yhteisöllisyydestä. Tänään on 12.2.2004 ja Elman päivä. Suomalainen kaipaisi kuitenkin Sotshin kisoihin Elman ohella Elmon taitoja. Pidetään kuitenkin vakaa mieli myös vastoinkäymisissä. – ”Mens aequa in arduis.”
Elmo oli kirjailija Juhani Peltosen Derwangan kisojen yhden miehen maajoukkue vastaan koko muuta maailmaa. Hänen edesottamuksiaan suomalaisille selostivat Andien jättikisoista toimittajalegendat Lyly ja Immo. Molemmat viileän analyyttisesti ja taustoittaen tapahtumia kuten nyt Sotshissa. Immo Kuutsa, hiihtäjiämme olympiavoittajiksi valmentanut nero, oli aikanaan lukioaikaisen luokkamme luokanvalvoja. Juvenaliksen tapaan hän suosi meissä tervettä sielua terveessä ruumissa. – ”Mens sana in corpore sano.” Ellen nyt muista väärin. – ”Memoriae lapsus.”
Hän pyrki valmentamaan minustakin suurhiihtäjää. Omat harrastukseni menivät kuitenkin toiseen suuntaan, henkisiksi kutsuttujen kilpailujen muodossa. Liikuntakulttuuri ja luova yhteisöllinen kasvatus eivät olleet tuolloin maaseudulla rinnakkaisia ja kilpailevia, vaan sisäkkäin ymmärrettyjä ilmiöitä. Se oli poikkeuksellisen viisasta kasvatustyötä, josta kiitos tuon ajan suomalaisille kasvattajillemme. Suuri ikäluokkamme ymmärtää heti, mitä minä tarkoitan. Samoin lapsemme ja etenkin lastemme lapset. Ihmeellistä sanoakin (Mirabile dictu) mutta huolehdin tulevaisuudesta (Mihi cura futuri) ja jopa ihmeellisellä tavallakin (Mirum in modum).
Venäjä ja itä on läntiselle maailmalle joskus hankala kokemus. Lännessä eletään yksilön kokemusten ja tarpeitten kuvausten kanssa sekä nykyisin korostuneen individualistisena sähköisen median maailmassa eläen. Tämä yksilöllisyys on etenkin Yhdysvalloissa arvostettu ominaisuus ja samalla raivaajakansan maailmankuvana ymmärretty, mutta ei aina sellaisenaan hyväksytty. Oikeastaan suuren omaisuuden vahtiminen on kurjuutta. – ”Misera est magni custodia census.” (Juvenalis).
Oma kielemme, suvuton ja onomatopoeettinen, sekä luterilainen maailmankuvamme ei oikein saa tuulta purjeisiin amerikkalaisessa Hollywood -elämässä. Tämä ei tarkoita, etteikö se menestyisi yhteisökulttuurin tuottajana, päinvastoin. Pieni talo preerialla sai aikaan amerikkalaisen unelman ja sen toteuttajat. Juuri nämä Hollywood tuotteet saivat meidät huolehtimaan tulevaisuudesta. – ”Mihi cura futuri.”
Venäjän kulttuuri on yhteisöön nojaava, mir-kylän tuote, ja sen on vaikea ymmärtää ulkomaisten agenttien omalaatuista aggressiota vaarantaa yhteiskuntansa ydintoimijoita ihmisoikeuksista puhuttaessa. Pienten vähemmistöjen vaatimukset eivät siellä riitä syrjäyttämään tämän järjestelmän välttämättömyyttä. Väkivaltainen sota on siten julmuudessaan dystopiaa johtajiltaan edellyttämä ja eskapistisiin ilmiöihin johtavaa elämää. Olen kirjoittanut tästä myös kirjan: Teesi, Antiteesi ja Synteesi – Mytomania, Eskapismi ja Putinismi. Tekoäly hyväksyi näkemykseni. Se riittää, jos vastakohtana on säälittävä rahvas. – ”Misarebile vulgus.”
Kun suomalaiset puhuvat ihmisoikeuksistaan tai valmentavat urheilijoitaan, taustalla on yksilöön perustuva psykologia, itsenäinen työskentely, henkilökohtainen vastuu ja oman työn jatkuva kehittäminen. Kollegiaalinen keskustelukulttuuri on mukana, mutta sekin on rajattu sosiaalisen statuksen kautta syntyväksi, josta perintönä ovat myös eliitti ja byrokraattiset hierarkiat sekä hyvä veli -verkostomme. Augustinusta lainaten siinä Jumalan arno on sillan ja veden välissä. – ”Misericordia Domini inter pontem et Fontem. Runoja lausuvana lapsena rakastin näitä helposti opittavia lempeitä viisauksia. – ”Mitis sapientia.”Niistä syntyi minulle vaskea kauemmin kestäviä monumentteja. – ”Monumentum aere perennius.”Ne toistuivat myöhemmin opiskellessani biotieteitä ja latinankielisiä käsitteitä. Hyvin suomalaiseen tapaan. – ”More Finnico.”
Korruption, mielivallan ja nepotismin perintö on osa sekä läntistä että itäistä kulttuuria. Niiden läpi on nähtävä muutakin kuin takapajuisuutta ja huomattava, kuinka Länsi-Euroopassa käynnistynyt suvereenivaltioiden muodostuminen, valistusfilosofia ja nykyinen globalisaatio eivät ole vieraita Venäjälläkään. Talous on maassa vahvassa kasvussa ja useimmat venäläiset ovat tyytyväisiä kehitykseen, kirjoittaa historian professori Jukka Korpela (HS 12.2. 2004). Totuttuun ja samalla sokraattiseen tapaan kirjoittaen. – ”More solito – More Socratico.” Siinä nainen on miehen hämminki. – ”Mulier est hominis confusio.” (Vincent Beauvaislainen).
Venäjällä yhteiskunta ei ole kehittynyt yksilöiden ja roomalaisen oikeuden, vaan yhteisöllisyyden ja uskonnollismoraalisen totuuden varaan, eikä sitä kommunismi ole muuttanut miksikään. Korpelan mukaan eroa ei pidä banalisoida ortodoksisuuteen, koska sekin on juuri tämän yhteisökulttuurin tulosta. Kuolema tuo siinä rauhan vaivoilta ja vastoinkäymisiltä. – ”Mors laborum ac miseriarum quies est. (Cicero).
Kun mediat irvailevat itäiselle kulttuurille, myös Kiinan ja monen muun yhteisökulttuurin käyttäytymiselle, yksilöiden maailma on ajautunut syvään kriisiin. Pelkkä idän irvailu, ja unohtaen omat ihmisoikeusloukkauksemme lännessä, on oman aikamme tuotetta. Rajojen sijaan globaali ja lokaali maailmankuvamme olisi analysoitava ja käsiteltävä analyyttisesti, robotiikan ja tekoälyn menetelmin. Shakin peluu ja palapelin kokoaminen ovat taitoa vaativia lajeja. Plinius nuorempaa lainaten lukekaa paljon, mutta ei kaikenlaista. – ”Multum legendum est, non multa.”
Itäisen näkemyksen mukaan pienten vähemmistöjen vaatimukset eivät saa johtaa koko yhteisöllisen rakenteen perusteiden rapautumiseen, mutta myös päinvastoin. Putinismi julmuuksina Ukrainassa on oman aikamme rumin painajainen. Emme uskoneet sen mahdollisuuteen enää 2000-luvun Euroopassa. Olimme yllättyneitä siitä, kuinka vielä tänään, 2000-luvulla, maailma haluaa tulla petetyksi, petettäköön siis. – ”Mundus vult decipi, ergo decipiatur.”
Läntisessä, hyvän ja pahan vastakkainasettelussa, päädytään usein vain huonojen johtajien jahtaamiseen liberaalisena oikeustajunamme. Idässä oikeus hyvään elämään on puolestaan alistettu yhteisön elämään ja tavataanhan tätä toki lännessäkin, ei vähiten Suomessa ja perinteisessä kyläyhteisössä. Samaan aikaan sosiaalinen median on tulvillaan lenteleviä kärpäsiä. – ”Muscae volitantes.” Muuttaen neliöt ympyröiksi. – ”Mutat quadrata rotundis.” (Horatius). Ilmiö on ikivanha.
Idän ja lännen välissä eläen näitä onkin meillä perinteisesti törmäytetty yhteen ja etenkin 1970-luvulla, jolloin yhdyskuntarakenteiden kaupungistuminen sekä lähiöiden synty johti matkaan kohti nykyistä metropolikulttuuria ja silloin kaupungistumiseen myös sosiaalisena ilmiönä. Siinä rauhakin hankitaan sodan avulla. – ”Nam paritur pax bello.” (Cornelius Nepos). Ajalla tyypillistä on typeryys. Mikään ei ole typerämpää kuin typerä nauru. – ”Nam risu inepto res ineptior nullast.” (Catullus). Syntyivät valmiiksi nauretut typeryydet. Luonto kammoaa tyhjää. Se ei tee mitään turhaa. – ”Natura abhorret vacuum.” – ”Natura nihil agit frustra.”
Kaikki tämä rikkoi vanhan yhteisöllisen tradition ja moni haikailee sen perään tänäänkin. Monelle EU ja sen kehitys kohti liittovaltiota, heikko urheilumenestyksemme, on idän ja lännen välinen konflikti, jossa yhteisökulttuurin syrjäytyminen on syynä normiston ja moraalin rapautumiseen kansallisena ilmiönämme. Senecaa lainaten, luontoa on vaikea muuttaa. – ”Naturam mutare difficile est.
Kylätoiminta liki 3000 kylässämme on terve ilmiö, jota tullisi tukea ja helpottaa maaseutumme luonnonvarojen järkevää käyttöä, sekä lasten koulutusta osana yhteisön sisäistä toimintakulttuuriamme. Keisari Augustusta lainaten, kiirehdi hitaasti ja hanki elämä. ”Festina lente ja Fac ut vivas.”
Näin myös tänään valmistautuen vaaleihin ja seuraten tenttejä, joihin osallistuu seitsemän naista puoluejohtajina ja pari miestäkin. Miehen kokemuksena se tuo mukanaan orvon olon. Lopputulos on kuitenkin presidentin vaaleissa miesten voitto ja tavalla, joka ei varmasti yllätä meitä miehiä. Runoilijoiksi synnytään, puhujiksi tullaan. – ”Nascuntur poetae, fiunt oratores. Onnea Suomen uudelle presidentillemme.