Illuusioyhteiskunnan rakentajat
Usus magister est optimus – Käytäntö on paras opettaja
Turun sanomat haastatteli minua vuonna 2011 hetkellä, jolloin oli kirjoittanut mm. kirjani ”Hybridiyhteiskunnan kouristelua”, ”Uusi mediayhteiskunta – Blogit ja sosiaalinen media innovaatioyhteiskunnan muutoksessa”, ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma” sekä luetuimman kirjani ”Social media – Economy and Strategy.” Jälkimmäisen moni on maailmalla joutunut myös tenttimään. Suomeksi sen kääntäminen oli tuolloin mahdotonta.
Tänään kaksi viimeisintä kirjaani kertovat, kuinka tuo muutos on eletty ja missä olemme vuonna 2023–2024 sekä Suomessa että laajemmin globaalina kokemuksenamme. Vuoden 2011 jälkeen kirjojani on julkaisut kaikkiaan runsas 30 monografiaa. Ne voi lukea myös ilmaiseksi kotisivuiltani. Artikkeleina ja blogeina sosiaalisen median sivustoilta. Liki 3000 artikkelia myös poliittisen puolueen sivustolta perussuomalaisia näin pommittaen. Lukioni äidinkielen opettaja käytti juuri tuota käsitettä ”pommittaa.” Se oli minusta hyvinkin kuvaava poikalyseon takapenkkiläisiä herätellen. Joukossa kun oli myös sellaisia sosiaalisia vaikuttajia, joiden kohdalla tarvittiin myös järeämpää kalustoa. Rehtorillamme oli erikoisia lahjoja käyttää näitä aseita ja kauhun tasapaino muuttui ahkeraksi arjen harmaaksi ylioppilaskirjoituksiin ja yliopistoon valmistavaksi loppukiriksi. Itse rakastin runoutta ja runo on kuin maalaus – ”Ut pictura poesis.” (Horatius).
Viimeisimmät kirjani ”Sosiaalinen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma” sekä ”Hybridiyhteiskunnasta illuusioyhteiskuntaa.” on jatkoa ilmiöille, jotka taustoittavat Helsingin Sanomien taloussivujen pääuutista ”Ei tämä ole kenenkään hallinnassa.” Siinä Suomen suurinta vaikuttajaviestijöiden taloa johtava Max Mickelsson, kokoomuspolitiikan konkariksi kutsuttu ja Petteri Orpon vanhaksi kaveriksi tituleerattu, ei osaa sanoa, mihin työmarkkinakriisi johtaa. Siinä on jotain samaa kuin takavuosien hiihtäjiemme tavassa liittoineen ja valmentajineen hiihtää itsensä ulos suosta, jossa kaikki mahdolliset ja mahdottomat dopingrötökset oli jo kirjattu, eikä edessä ollut enää muuta kuin palavat rauniot. Kiirastulta kutsutaan myös puhdistavaksi tuleksi – ”Ignis purgatorius.”
Tapasin myöhemmin entisen lukion luokkamme valvojan, puhtain paperein hiihtäjiämme valmentaneen Immo Kuutsan, ja onnittelin häntä tavasta kouluttaa aikanaan meitä niin lyseossa kuin myöhemmin hiihtäjiämme arvokisoihin valmistautuen. Elämän ohjeet ja opastukset sekä luotto omiin kouluttajiimme, kasvattajiin, ei voi olla pelkän mediayhteiskunnan varassa. Sama pätee politiikkaan ja pääministeri Petteri Orpon hallitukseen sekä tapaan uudistaa työelämäämme koskevia lakeja. Järjestelyt ovat varmasti vaikeita. Työmarkkinoiden ja hallituksen tasapaino syntyy, kun kaikki ovat vuorotellen osoittaneet voimiaan ja väsyneet. Ovat omalla vuorollaan tyytymättömiä. Viestikoulun tunnuslausetta, kerralla kuntoon (Illico perfectum!) tuskin kuitenkaan näemme.
Päätökset ovat vaikeita myös hallituspuolueille itselleen. Niiden valmistelu etukäteen on jälleen kerran historiallinen kysymys. Ay-liikkeen tapa rakentaa oma narratiivinsa ruuvia ankarasti kiristämällä siirtää ratkaisua vain ajallisesti eteenpäin. Syksyn työehtosopimukset ovat edessä kesälomien jälkeen. Poliittisten lakkojen rajoittaminen siirtää sekin vain taistelutahtoa eteenpäin. Taistelun siirtyminen lakkosyksyksi olisi yhtä surullista seurattavaa kuin aikanaan hiihtäjiemme tarpominen suossa kuntoaan näin kohottaen. Hormonihoito vei heiltä maineen ja uusien voittojen aika siirtyi vuosikymmeniksi. Se oli kansallinen häpeä. Sellaisesta ei selvitä pesemättömin käsin. – ”Illutis manibus.”
Poikkeukselliset järjestelyt ja riskien otto päätösten kariutumiseen siihen hetkeen, kun ne tulevat eduskuntaan, on poikkeuksellisen ikävää. Kansa seuraa päättäjiään suljettujen ovien takana ja lukevat medioitaan. Reaaliaikaisen tiedon kulun maailmassa tämä ei enää toimi. ”Ovilive” elää ja pahimmat tumpelot jättävät kassinsa papereineen ja dopinglasteineen huoltoaseman pihaan. Teollisuusliitto syyttää EK:ta historian suurimmasta työsulusta. Logiikka, jossa pieni joukko lakkoilee kaikkien muiden puolesta tai tekee saunasopimuksia, katkoo suksiaan ladun varteen heitellen, ovat suomalaisena käytäntönä jo koettujakin. Edessä on oikeudenkäyntien suma. Kuka maksaa ja miten tehdystä työstä ladulla sekä sen varsilla? Pelkkä median ihmettely tehtaiden alasajosta ei nyt auta, kun joku hiihtää joka tapauksessa kisat kunnialla loppuun ja hiihtäjä ei ole suomalainen. Joku viisas on asettanut rajat myös hyveille. – ”Imponit finem sapiens et rebus honestis.” (Juvenalis).
Illuusiotalouden kouristelua / Matti luostarinen
Kirjoittaja on professori, filosofian ja valtiotieteitten tohtori, dosentti ja erikoistutkija.
Turun Sanomat
28.07.2011 (13. 04. 2024)
Mitä kertovat käsitteet stressitesti, velkakriisi, maksuvalmius, velkasaneeraus, vakuusvaateet, hätäpaketti ja luokituslaitos? Entä nimet Rupert Murdoch, Rebekah Brooks, Andy Coulson, Pauls Stephenson, Glenn Mulcaire, Clive Goodman, Milly Dowler, Sean Hoare sekä David Cameron?
Meillä ei ollut aavistustakaan, että mediayhteiskunnan taustalta voisi löytyä Rupert Murdochin kaltainen henkilö, jonka verkosto mediamogulina kattaa liki koko läntisen maailman ja sen näkyvimmät vaikuttajat, mediakanavat ja päivälehdet. Tiesimmekö, millaiset yhteydet hänellä on läntisen maailman johtaviin poliitikkoihin?
Kun läntinen maailma on astunut epätoivoon ja hakee hukattuja rahojaan Kreikassa, Portugalissa, Italiassa, Espanjassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa, ne ovat siirtyneet globaalissa mediataloudessa Kiinaan, Intiaan, Etelä-Amerikkaan, Etelä-Koreaan, Vietnamiin, Pakistaniin, kehittyviin talouksiin ja meillä pohjolassa Norjaan.
Kun läntistä maailmaa uhkaa jo kauan odotettu syvä lama, työttömäksi jäänyt syyttää tästä pankkeja, luottolaitoksia, sijoittajia, Kreikan ja Italian, Portugalin hulvatonta elämää, markkinavoimia, poliitikkoja. Tämä syyttely on nytkin turhaa.
Mediamoguli joutuu ahtaalle talouden luhistuessa ja joutuu uransa aikana vääristelemään, manipuloimaan ja hävittämään tiedotuksen pyhimpiä arvoja. Kyse on moraalikadosta. Murdoch muistuttaa suomalaista hiihtourheilun pomoa.
Mediamoguli joukkoineen joutuu käräjille. Salakuuntelun julkisuuteen tuonut toimittaja Sean Hoare kuolee. Hän muistuttaa erehdyttävällä tavalla suomalaista hiihtäjälegendaa kerrottuaan ensin syyllistyneensä rötökseen ja kuoltuaan sitten mediamyllerryksen saattelemana. Kukaan ei jaksa yksin kantaa kansakunnan pettymyksen ja raivon hintaa, takalukkoon mennyttä taloutta ja politiikkaa.
Median valta kasvoi ja kilpailuun tuli mukaan sosiaalinen media, kansalaismedia ja lopulta sen luoma uusi reaaliaikainen talous ja demokratia. Läntisen maailman vanha mediakulttuuri joutui ahdinkoon siinä missä sen koko elämäntapa ja perinteisen talouden vilpillinen ylläpito.
Sen puhdistaminen ja kilpailun pitäminen voimissaan rinnan kasvavien talouksien kanssa on kansallinen voimavaramme. Me voimme aina muuttaa kurssia joutumatta tekemään siitä tiliä muille kuin itsellemme.
Kreikka ei voi mitenkään selvitä veloistaan eikä Italiaa pelastaa. Suomi ei saa olla mukana valetalouden varjossa ja vastuuttomassa luotonannossa, kirjoittaa Sauli Niinistö Suomen Kuvalehdessä (SK 28) ja on oikeassa. Leikkimällä hyvää, pahaa ja tietämätöntä (HS 19.7.2011) joudumme samaan loukkoon kuin Murdochin mediaimperiumi illuusiotaloudessaan.
Edellä kuvattu lainaus kirjoituksestani Turun Sanomista vuodelta 2011 pätee omaan aikaamme, olkoonkin että takana on menetetty vuosikymmen. Olemme nyt tilanteessa, jossa alueiden jääviyskysymykset ovat nekin selvennettävä lakiin. Kirjoittaa Helsingin Sanomat ja on oikeassa (HS 13.04.2024). Esteellisyysääntely on tärkeää jo siksi että luottamus päätöksentekoon säilyisi. Lisäksi tunteiden kuumetessa on muistettava, kuinka nämäkin lakot päättyvät aikanaan. Sosiaalinen media vaipuu välillä luokattomaan herjaamiseen. Ainut suomalainen positiivinen uutinen tänään oli Oscar-voittajan koru. Opperheimer-tähti Cilliam Murphy kantoi rintaneulaa, jonka kelloseppä Kari Voutilainen oli valmistanut.
Toki kulttuurisivuilta löytyy aina jotain rohkaisevaa. Esa-Pekka Salonen sai ”musiikin Nobelin”. Salonen on minua viisi vuotta nuorempi, jolloin häneltä voi odottaa vielä ”jotain isompaa”, kuten hän lehden haastattelussa kuvailee.
Myös Saloselta tiukattiin mielipiteitä Venäjästä ja niitä saatiinkin. Salonen kertoo ymmärtävänsä niitäkin Venäjällä asuvia nuoria muusikkoja, jotka pysyvät toistaiseksi hiljaa. Polar palkinnon saaneena Salonen itse on kuitenkin hyvässä seurassa. Säveltäjä Kaija Saariaho sai Polar-palkinnon vuonna 2013. Salosen nykykausi San Franciscon sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana päättyy syyskuussa 2025.
Polar-musiikkipalkinnon perusti aikanaan Abban manageri Stig Andersson vuonna 1989 lahjoittaen nimeään kantavalle säätiölle 42 miljoonaa Ruotsin kruunua. Andersson tarjosi tätä rahoitusta myös Nobel-säätiölle. Pyrkimys perustaa musiikin Nobel-palkintojen kategoria ei kuitenkaan sopinut Nobel-säätiön aikanaan laadittuihin sääntöihin. Olen niistä joskus kirjoittanut palkintojen jaon yhteydessä. Nehän ovat matkan varrella toki hiven muuttuneetkin. Salosen saamaa palkinnon arvoa tämä ei laske tuumaakaan. Komea meriitti myös meille suomalaisille ankeaan aikaamme. Palkinto tulee nyt ikään kuin yhteiseksi hyväksi – ”In commune bonum.” Tässä merkissä olet voittava – ”In hoc signo vinces,