Avainkäsitteitä lukijalle

Iustitiae tenax – Oikeamielisyydessä sitkeästi pysyvä

21.03.2024

Vuosittain saan pyyntöjä, joissa mielestämme hyvinkin yleisesti käytössä olevia käsitteitä pidetään vaikeina. Samalla olen avannut omassa tekstissäni yleisesti käytettyjä sellaisia sanoja, jotka 15 sekunnin vilkaisulla saattavat jäädä huomaamatta. Lisäksi eri kielialueilla ja kulttuureissa samoilla sanoilla voidaan ymmärtää hyvinkin poikkeavia yleistajuisia merkityksiä. Tällaisia ovat vaikkapa monet juuri kulttuurisesti poikkeavat ilmiöt ja niiden kielellinen tausta sekä lainasanoina levinneet ja muuttuneet poikkeavat käyttötavat. Koulutus ja työmme tahtoo johtaa erikoistumiseen ja tämä taas käsitteisiin, jotka ovat työyhteisön käyttämiä. Tutkijat tahtovat tietää yhä enemmän yhä vähemmästä ja toimittajat päinvastoin, yhä vähemmän yhä enemmästä. Toisaalta erikostumista tapahtuu kaiken aikaa ja samaan aikaan meiltä odotetaan poikki- tai monitieteistä osaamista käsitteineen. Robotiikka ja algoritmit, tekoäly taitaa kaikki kielet ja käsitteet. Pyrkii olemaan myös erehtymätön, oikeamielisyydessä sitkeästi pysyvä. – ”Iustitiae tenax.” (Juvenalis).

Toisen väitöskirjani yhteydessä kuvasin eräiden avainkäsitteiden juuri suomenkielisen merkityksen myös taustoja ja usein myös poikkitieteisessä merkityksessä muuttuvaa käytäntöä. Oli pakko huomatessaan, miten luonnontieteilijä käyttää samaa sanaa eri merkityksessä kuin yhteiskuntatieteilijä, ihmistieteilijä.  Niinpä vaikkapa käsi ”hybridi” saattaa tarkoittaa biotieteissä ja ylipäätään luonnontieteissä muuta kuin yhteiskuntatieteissä tai ”primäärituotanto” biologiassa kokonaan muuta kuin vaikkapa taloustieteissä tai maantieteessä. Innovaatio käsitteenä on sekin kulttuurinen ilmiö ja käyttö poikkeaa kieli- ja kulttuurialueen mukaan. Eikä suomi kielenä ole tieteen tekoon ja siitä kirjoittamiseen erityisen kiitollinen, olkoonkin että maa valitaan yhtenään maailman onnellisimmaksi. Voisiko se johtuakin osin tästä? Emme ymmärrä olla onnettomampia. Onomatopoeettinen kielemme suojelee meitä. Suomalaiselle suloisia ovat kestetyt vaivat – ”Iucundi acti labores.” Kuten nyt keväinen räntäsade, lakot ja talouden lama, solmulla olevat ihmissuhteet. Ylempää tulee käsky uudistaa tuska. – ”Iubes renovare dolorem.”    

Klusteri (cluster) ja monet muut hyvinkin runsaasti käytetyt käsitteet ovat tällaisia sanoja, joita on syytä käyttää kuvaten myös niiden käytön sisällöllistä merkitystä ko. tekstin tai julkaisun yhteydessä. Samalla on syytä muistaa kuinka kieli elää ja muuttuu kaiken aikaa ja uusia käsitteitä tulee kieleemme vuosittain runsaasti. Olemme lajina hyvinkin verbaalinen ja oma luovuutemme sekä muuttuva kulttuurinen ympäristömme edellyttää jatkuvaa kielellistä mukautumista. Eikä vain muuttumista vaan myös opiskelua. Esimerkkeinä vaikkapa sellaisia digiajan käsitteitä, joita robotiikka ja tekoäly algoritmeineen käyttää. Nyt ei auta enää vanha nyrkkioikeuskaan. Tai aviomiehen oikeus. Veren oikeus. Vannottu kansojen oikeus. Koston oikeus. Onhan näitä latinasta käännettyinä: ”Ius talionus, Ius vitae necisque, Ius sanguinis, Ius mariti, Ius manuarum, Ius iurandum, Ius in sacra, Ius Gentium, Iureiure Coronae jne.” Pelkkiä oikeuksia eikä yhtään velvollisuutta. Elämme oikeuksien aikaa ja onnellisina.

Tekstini on nyt haettu kuitenkin pääosin vuodelta 2006. Tuonkin jälkeen on tapahtunut sellaista käsitteellistä muokkautumista, jonka seuraaminen on mahdollista käyttäen vaikkapa juuri algoritmien tuottamaa käsitteistöä. Tässä merkityksessä ilmiö on uusi ja kuvastaa robotiikkaan liittyvää juuri symbolista yhdenmukaistumista ja samalla usein monikulttuurisen kielen köyhtymistäkin. Toisaalta samalla uusien käsitteiden syntymistä. Suomi kielenä ei ole erityisen rikas valtakieliemme kanssa kilpailtaessa vaikkapa juuri ”tiedekielenämme”.  Olemme Juvenaliksen lapsia ja oikeamielisyydessä sitkeästi pysyviä. – ”Iusitae tenax.” (Juvenalis).

Kotisivullani (www.clusterart.org) on joitakin avainkäsitteitä tekstieni lukijoille. Katso myös, jahka aikaa löytyy lakon aikana, verkostosivut sekä ”Matti Luostarinen 2005: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka ” Tällainen lakon aikainen tehty työ itsessään ilahduttaa. – ”Iuvat ipse labor.” (Martialis).

Ohessa siis lukijoiden pyynnöstä joitakin ongelmalliseksi koettujen käsitteiden lyhyitä kuvauksia. Pyrimme saamaan ne myös verkostosivun portaaliin, josta ne jostakin syystä ovat kadonneet toistamiseen. Minulla kun on myös vannoutuneita vastustajia ja vihamiehiäkin.  Kuvaukset löytyvät täsmällisempinä ja tekstiin sidottuna julkaisustani ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka”. Englanninkieliset kuvaukset löytyvät mm. AURP:n konferenssijulkaisuista sekä ”The Competitivenesss Instituten; Cluster 2006 konferenssin vuosijulkaisusta. Toimitin esitelmäni kalvot välittömästi julkistamisen jälkeen blogissani. Konferenssi pidetään Lyonissa 9–13 kuluvaa kuuta ja oma esitelmäni käsitteli ekologista klusteria. Vaikka työ itsessään ilahduttaa, tällainen ylimääräinen uurastus uuvuttaa. – ”Iuvat ipse labor” (Martialis) – ””Labor fatigat.”

Olen sivunnut aihetta aiemmin suppeammin mm. IASP:n (International Association of Science Parks) maailmankonferenssissa Kiinassa noin vuosi takaperin. Esitelmä perustuu väitöskirjaani ja on siten luettavissa myös sieltä tosin hieman suppeampana verkkojulkaisuna ”www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf”. Esitelmän lukua auttaa edellisen väitöskirjani ”Spatial identity in the face of environmental changes” ne osat, jotka käsittelevät spatiaalista identiteettiä ja sen syntyä osana sosiaalista muistia ja alueellista oppimista siinä missä kirjani ”Agropolis Strategy”. Kirja on ollut poikkeuksellisen luettu ja myös tenttikirjana yliopistoissa. Sen muutamat lyhyet suomenkieliset kappaleet eivät ole käännöstä kirjan englanninkielisestä sisällöstä. Suomi on maailman onnellisin maa osaksi kielensä ansioista. SE välttelee vaikeita ja kiusallisia käsitteitä. Pragmaattista kansaa kielellinen uurastus uuvuttaa. ”Labor fastigat.”

Jäljempänä olevat tiivistelmät ovat nekin vain viitteellisiä ja luonteeltaan julkaisun alaviitteen kaltaisia lyhyitä apuvälineitä. Pelkästään vaikkapa vain klusterista tai innovaatiopolitiikasta on saatavilla kymmenittäin hyviä myös suomenkielisiä käännöskirjoja. Niihin on syytä tutustua. Ilmiö on elävä ja kaiken aikaa muuttuva. Tätä kirjoittaessani eletään kevättä 2024. Vuonna 2006 kirjoitettua en muuta mahdollisten pienten, oman aikamme tuottamien poikkitieteisten tai monitieteisten, tieteiden välisten erojen seurauksena. Nehän voivat olla myös hyvinkin suuria etenkin tieteitten välisessä käytössä. Kysyttäköön kuitenkin ensin, mitä mahtaisi oman aikamme tekoäly ja robotiikka algoritmeineen vastata hyvin lyhyesti näihin usein käyttämiini käsitteisiin:

Kokeillaanpa:

Klusteri, Innovaatio, Innovaatiopolitiikka, Suomi ja innovaatiopolitiikka, Suomen vahvuudet, Ekologinen klusteri, Taiteen klusteri, Klusteritaide Porter, porterismi, Evolutionarismi, Innovaation diffuusio, Innovaatioaalto, Innovaation omaksujatyypit, Innovaatioroolit (IMA), Sosiaalinen pääoma, Imitointi, Isolaatiomekanismit (Powell), Oppiva alue, Gadamerin Hermeneutiikka, Pragmatisimi, Asymptoottinen vapaus (Luostarinen), Alueelliset verkostot (Hassink), Verkostoyhteiskunta (Castells), Luovuuden luokittelu (Gagne), Empowerment, Yrittäjäklusterin roolit (Luostarinen), Kuluttajaklusterin roolit (Luostarinen), Mitä mahtavat tarkoittaa nämä käsitteet?

ChatGPT

Tässä on lyhyt selitys jokaiselle käsitteelle:

1. Klusteri: Klusteri viittaa alueeseen, jossa tietyt yritykset toimivat samalla tai samankaltaisilla aloilla ja ovat keskenään vuorovaikutuksessa.
2. Innovaatio: Uusi idea, tuote, prosessi tai palvelu, joka tuo lisäarvoa ja edistää kehitystä.
3. Innovaatiopolitiikka: Hallituksen tai organisaation strategiat ja toimenpiteet, joilla pyritään tukemaan innovaatioiden syntymistä ja leviämistä.
4. Suomi ja innovaatiopolitiikka: Viittaa Suomen ponnisteluihin ja strategioihin innovaatioiden edistämiseksi.
5. Suomen vahvuudet: Alueet, joilla Suomi on erityisen hyvä tai kilpailukykyinen, kuten koulutus, teknologia ja luonnonvarat.
6. Ekologinen klusteri: Klusteri, joka keskittyy ympäristöystävällisiin ja kestävään kehitykseen liittyviin aloihin.
7. Taiteen klusteri: Klusteri, joka keskittyy taiteeseen ja kulttuuriin liittyviin aloihin.
8. Klusteritaide: Käsite, joka yhdistää klusteritoiminnan ja taiteen.
9. Porter, porterismi: Viittaa Michael Porterin teorioihin ja käsitteisiin liittyen kilpailukykyyn ja strategiaan.
10. Evolutionarismi: Näkemys, jonka mukaan taloudellinen kehitys ja innovaatiot syntyvät evoluution kaltaisesti.
11. Innovaation diffuusio: Prosessi, jossa innovaatio leviää ja omaksutaan eri yhteiskuntien tai ryhmien keskuudessa.
12. Innovaatioaalto: Ajanjakso, jolloin innovaatioita syntyy ja leviää nopeasti.
13. Innovaation omaksujatyypit: Eri ryhmät tai yksilöt, jotka omaksuvat uusia innovaatioita eri tahtiin ja tavoin.
14. Innovaatioroolit (IMA): Erilaiset roolit, joita ihmiset voivat ottaa innovaatioprosessissa.
15. Sosiaalinen pääoma: Yhteisön tai ryhmän väliset suhteet, verkostot ja yhteistyökyky.
16. Imitointi: Strategia, jossa yritys matkii tai kopioi toisten yritysten menestystekijöitä.
17. Isolaatiomekanismit (Powell): Tekijät tai esteet, jotka estävät innovaatioiden leviämistä tai omaksumista.
18. Oppiva alue: Alue, jossa on korkea innovaatiotoiminta ja kyky omaksua uutta tietoa ja teknologiaa.
19. Gadamerin Hermeneutiikka: Filosofinen lähestymistapa tulkintaan ja ymmärtämiseen.
20. Pragmatisimi: Näkemys, jonka mukaan toiminnan ja ajattelun tulisi olla käytännönläheistä ja hyödyllistä.
21. Asymptoottinen vapaus (Luostarinen): Käsite, joka viittaa vapauteen, joka lähestyy rajaa mutta ei koskaan saavuta sitä.
22. Alueelliset verkostot (Hassink): Alueelliset yhteydet ja verkostot, jotka vaikuttavat taloudelliseen kehitykseen.
23. Verkostoyhteiskunta (Castells): Yhteiskunta, joka toimii pääasiassa verkostojen ja digitaalisten yhteyksien kautta.
24. Luovuuden luokittelu (Gagne): Luovuuden eri ulottuvuuksien ja tyypittelyjen määrittely.
25. Empowerment: Prosessi, jossa yksilö tai ryhmä saa lisää valtaa, vastuuta ja itsemääräämisoikeutta.
26. Yrittäjäklusterin roolit (Luostarinen): Yrittäjien ja yrittäjyyteen liittyvien organisaatioiden roolit klusteritoiminnassa.
27. Kuluttajaklusterin roolit (Luostarinen): Kuluttajien roolit klusteritoiminnassa, kuten innovaatioiden omaksuminen ja tuotteiden arvostelu.

Kuten voi huomata lukuisat itse löytämäni käsitteet ovat olleet jo vuosikymmeniä globaalissa käytössä ja nyt myös robotiikan sekä tekoälyn ymmärtämiä. Mutta ei juuri koskaan suomenkielisiä. Latino maiden kieli käy siinä missä vaikkapa meidän kaikkien hyvin ymmärtämä englanti, saksa ja jopa ruotsi. 

Nämä käsitteet liittyvät laajasti innovaatioihin, talouden kehitykseen, aluekehitykseen, yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Niiden ymmärtäminen on tärkeää monilla aloilla, kuten taloustieteessä, yhteiskuntatieteissä ja johtamisessa. Siellä etenkin oikeuden kieli on tärkeää. Oikeuden tehtävä ei ole tehdä vääryyttä ihmisille. – ”Justitiae partes sunt non violare homines.” (Cicero).

Juuri tuon edellä mainitun vuoksi näiden käsitteiden palauttaminen mieliimme on erityisen tärkeää keväällä 2024, jolloin taloutemme ja verkostoitumisemme klustereina on suuressa kriisissä ja koskee sekä kansallisia että globaaleja käsitteitämme ja niiden käyttöä. Pelkkä 15 sekunnin mittainen tutustuminen teksteihin ja kuvilla ne korvaten ei tahdo riittää niiden sisäistämiseen, eikä robotiikka tuo sekään lisää syvyyttä poikkitieteiseen ja syvään luovuuden ympäristöön. Samaan aikaan vaivihkaa valuu aika pois, liitää tiehensä huomaamatta. – ”Labitur occulte fallitcue volatilis aetas.” (Ovidus).

On syntymässä suuria yhteiskunnallisia eroja sekä alueellisesti että niiden sisällä. Mediayhteiskunnan ”kuplat” on yksi, mutta ei alkuunkaan ainut syy tähän kielteisenä pidettävään kehitykseen. Olen pyrkinyt omissa teksteissäni käyttämään tekstin rinnalla niitä avaavia kuvia ja tuhansittain latinankielisiä käsitteitä liki jokaisen kappaleen yhteydessä. Ne ovat sisältäneen kymmeniätuhansia sanoja ja sellaisia riimityksiä, jotka helpottavat niiden muistamista kuvien yhteyteen vielä liitettyinä. Lopulta kaiken on voittanut peräänantamaton uurastus. – ”Labor omina vicit improbus.” Lukiomme sisäänkäynnin yläpuolella Iisalmessa luettava teksti.

Klusteri

Klusterilla tarkoitetaan verkostorakennelmaa, jonka osaaminen, voimavarat ja yhteistyösuhteet nostavat verkoston tietyn liiketoiminnan merkittävään asemaan kansallisilla ja etenkin kansainvälisillä markkinoilla. Klusterin kilpailuvoima ei ole yksinomaan suuri mittakaava tai verkoston laajuus, vaikka näin yleensä oletetaan. Kriittisen massan merkitys on monitahoinen ja riippuu yrityksen asemasta ja toimintatavasta verkoston toimijana. Käsite klusteri taiteena tai taiteitten klusterina on ollut käytössäni kotisivuni nimenä jo vuosikymmenet. Käsitteet tunnetaan myös manifestistani juuri tällä nimellä. Aloitan siten juuri tällä käsitteellä. www.clusterart.org.  Työ itsessään ilahduttaa – ”Iuvat ipset labor.” (Martialis).

Klusteri ja etenkin sen ”timantti- tai klusterimalli” –käsitteet tuodaan usein esille lähtökohtana Michael Porterin klusteritalouden tutkimukset (”porterilaisuus”). Klusteri toimii dynaamisena kehitysblokkina sen piirissä oleville yrityksille ja muille toimijoille. Se tarjoaa synergiaetuja, yhteisiä resursseja ja kehitykseen infrastruktuurin ja tuotannontekijät, mahdollisuuden erikoistua ydinosaamiseen, päästä osalliseksi skaalaeduista, tietoa ja osaamista, jotka liikkuvat yli organisaatiorajojen sekä kilpailua, joka synnyttää innovaatioita ja tehokkuutta. Tiede ja taide ovat tätä klusterina parhaimmillaan yhdessä esiintyen. (Matti Luostarinen: Cluster art and Art of clusters. tai vuodelta 2023: “Luostainen: Botrus art Arte clusters – Cluster art and art of clusters II”. Löytyy myös manifestinani ja suomenkielisenä (Luostarinen 2005: Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti).

Yritys pystyy tuottamaan kustannustehokkaammin kuin kilpailijansa ja kansantalous pyrkii tarjoamaan parhaan mahdollisen kotipesän klusterille – yleiset ja klusterikohtaiset edellytykset. Klusteri on kehitysblokki (industrial development block), osaamiskeskittymä (competence block), toimialojen ja yritysten verkosto ja laajimmillaan verkostojen verkosto (industrial Hollywood). Klusteri on samanaikaisesti yhteistyötä ja kilpailua, jossa klusterin yrityksiä sitovat yhteen vahvat hyödyke- ja osaamiskytkennät sekä julkisen vallan yksiköt, toimijat, vapaaehtoiset yhteenliittymät ja verkostot. Ilmiön kuvaaminen muutamalla rivillä on lukuisten alan kirjojen kautta niitä tiivistäen luonnollisesti liki mahdoton tehtävä. Edes oikeamielisyydessä sitkeästi pysyen. – ”Iustitiae tenax.” (Juvenalis).

Innovaatio

Innovaatiota ei voi selkeästi määritellä. Eri kulttuureissa käsitteen sisältö poikkeaa paljonkin. Omassa kulttuurissamme innovaatiolla (lat. innova’tio – uudistus) tarkoitetaan lähinnä taloudellisen toiminnan muuttuvia muotoja. Suppeampi merkitys tarkoittaa teknisiä tuotteita ja valmistusmenetelmiä, joskus pelkkiä keksintöjä. Laajempi käsitys ei yhdistä innovaatiota talouteen. Innovaatio on mikä tahansa uutta ajattelua ja toimintaa synnyttävä prosessi. Tätä harrastaessa vaivihkaa valuu aika pois. liitää tiehensä huomaamatta. – ”Labitur occulte fallitque volatilis aetas.” (Ovidus).

Käsitteenä innovaatio löytyy varhain etenkin taiteista, jossa se yhdistetään sitä lähellä olevaan luovuus –käsitteeseen. Käsitteenä luovuus on kuitenkin laajempi ja kenen tahansa ominaisuus sekä helposti koulutuksella muuteltava ominaisuus. Sen sijaan ”innovaattoreita” on vähän ja prosessin käynnistäminen ongelmallisempi. Nykyisin innovaatio liittyy myös sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin, organisaatioihin ja ns. symboli-innovaatioihin. Symboli-innovaatiot puolestaan liittyvät läheisesti Gadamerin hermeneutiikkaan, josta on myöhemmin oma lukunsa. Kun niin pitkälle olet päässyt, kaiken on voittanut peräänantamaton uurastus. Ja taas kerran olemme Iisalmen lukion pihalla. – ”Labor omnia vicit improbus.”

Innovaatiot mainitaan jo paljon ennen 1900-lukua usein tärkeimpinä (ks. Gadamerin hermeneutiikka) avaininstituutioiden sekä talouden ohjailijoina. Usein niiden yhteydessä puhutaan pikemminkin innovaatioiden omaksumisesta (kulutus) ja leviämisestä (diffuusio) kuin innovaatioita tuottavista ympäristöistä, ihmisistä, organisaatioista tai prosesseista. Käsitteen väljähkö viljely puheissamme on vienyt siltä sen tärkeimmän merkityksen ja terän. Yleiskielessä innovaatio voi olla melkein mitä tahansa. Jopa suurten riitojen sovittamista. – ”Tantas componere lites.”

Niinpä aktiivinen innovaatiotoiminta alkoi teknistieteisenä pian luonnontieteiden erikoistumisen rinnalla. Kilpailu valtioiden välillä oli ankaraa. Englanti hyödynsi lähinnä desentralisaatiota, Ranska siirtomaineen elitismiä ja Saksa tiedon siirtoa ja yksittäisiä tutkijoita. Venäjä suosi niin ikään tutkijoiden siirtoa ja malli levisi sieltä myös Suomeen. Alkuvaiheessa innovaatioaaltoja nopeuttivat etenkin kriisit, taloudellinen panostus ja pelkkä sattuma. Näin maantieteilijänä (horisontaali tieteet) asiaa kuvaten. Historiatieteitten suunnalta (vertikaali tieteet) kuvaus olisi erilainen. Se kumpaa painotamme, synnyttää myös erilaisia kulttuureja ja niiden evoluution. Maataloudessa kestävän kehityksen (Luostarinen (et al) 2000: Sustainable development in Agriculture, indicators, administrative programs and demonstrations) tai agraarin elinkeinon tavan kehittyä sekä luonnon että ihmisen ehdoilla (Luostarinen (et al) 2000. Agricultural production; Human and ecological conditiones. SUSAGRI.)

Kapeassa määrittelyssä puhutaan usein innovaation sisällöstä ja laadusta (usein tuote tai ominaisuus), innovaatiotyypeistä (jatkuva, epäjatkuva, dynaaminen), omaksujatyypeistä (innovaattorit, varhaiset omaksujat, vitkastelijat) sekä innovaatioaalloista ja omaksujaluokista. Toki luokittelutapoja on lopulta määrätön määrä. Joskus rajaaminen on viisaampaa kuin halailla koko maailmaa ja universumia. Riittää kun tahto on kuitenkin kiitettävä. – ”Tamen est laudanda voluntas.”

Innovaatiopolitiikka

Innovaatiosta tuli jo varhain teollisen tuotannon ja uuden teknologian (talouden) uusi yhteiskuntamalli ja uskonto. Myös meillä Suomessa alun perin teknisestä oivalluksesta siirryttiin kohti kansallista ja kansainvälistä innovaatiojärjestelmää. Näin yksittäisten tiedemiesten toimeliaisuus johti kohti kansallista strategiaa. Toki taustalla oli myös tieteiden suuri sota (Big Science War) ja suurten riitojen sovittaminen. – ”Tantas componere lites.”

Aikaa ennen toista maailmasotaa kutsutaan usein ”esihistorialliseksi”. Toinen maailmansota mobilisoi liikkeelle valtaisan tutkimustyön (Big Science). Aluksi tämä oli pääosin sotilaallista mutta laajeni pian teolliseksi ja teknologiapoliittiseksi Yhdysvalloissa (1945). Mukaan tuli valtapolitiikka kylmän sodan aikana ja Kalifornian Silicon Valley (piilaakso) käynnistyi vuonna 1951 ensimmäisenä tiedepuistoalkiona (Science Park). Koska vuosi on sama kuin syntymävuoteni, muistan sen hyvin ja ilmiöstä tuli kohteineen ja globaaleine verkostoineen minulle elintärkeä. Myös työ sen parissa itsessään ilahduttaa. – ”Iuvat ipse labor.”(Martialis). Tein jopa toisen väitöskirjan aiheesta. (Luostarinen 2006: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka).

Yhdysvalloissa prosessia edisti pragmatismi ja utilitaristinen liikemiesajattelu. Pragmatismi levisi myös Suomeen mm. kouluopetuksen ja opettajakasvatuksen kautta (ks. Pragmatismi). Varsin varhain syntyi kansallisia strategioita, joiden yhteydessä tulivat käsitteet verkostoista, innovaatioketjuista ja klustereista. Samalla innovaatiopolitiikka integroi yhteen kaikki politiikkamuodot ja yhteiskuntalohkot (sosiaali- ja terveys, ympäristö, alue jne.). (Luostarinen (et all) 2000: Sustainable denelopmen in Agriculure: Indicators, administrative programs and demonstrations (SUSAGRI). (EU:n rahoittama ja tilaama ohjelma).

Yhteiskunnallisesti mukaan tulivat uudet organisaatiorakenteet (verkostot, klusterit jne.), työskentelytavat (tiimit, ryhmät, tiimiroolit jne.) sekä lopulta myös ajankäyttömallit, elämänmuoto, uusi maailmankuva sekä evolutionaarinen luova prosessi (avoimet markkinat, evoluutio, liberalismi). Taustalla kummiteli äärimmäinen hätätila. – ”Tempus ultimum.”

Strategian yhteydessä yleistyivät myös Suomessa käsitteet integraatiosta ja globalisaatiosta, informaatioyhteiskunnasta. (ks. Castell, verkostoyhteiskunta) (Luostarinen 2004: Innovaatiostrategia ja -kapasiteetti. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka – Innovation Strategy and Capacity – Ecological cluster and Innovation Policy.). Samalla kilpailtiin myös verkottumisesta (tekninen termi) ja verkostoitumisesta, dynaamisesta yhteiskunnasta ja osaamiskeskuksista, innovaatioympäristöistä ja oppivista alueista, innovaatiokapasiteetista, pragmatismista (ks. pragmatismi) sekä hierarkioiden ja rajojen kirosta. Tiedettiin jo, kuinka edessä olisi aikaraja. – ”Terminus”. 

Suomi ja innovaatiopolitiikka

Suomen ”esihistoriallinen” vaihe kesti myöhään. Innovaatioaaltojen etenemistä maahan edistivät kriisit, kulkutaudit, katovuodet, puukaupunkien palot, laaja kontaktien verkosto Eurooppaan, jossa etuna oli kohtuullisen matalat luokkarajat sekä kaikkien yhteiskuntaryhmien mukana olo kansainvälistymisessä. Ehkä mukana oli myös yksilöllisyyttä, yhteisöllisyyttä, joustavuutta ja samalla Venäjältä saatu malli liikkuvuuden edistämiseksi ruotsalaisilta periytyneeseen hallintoon. Webympäristö ja sosiaalinen media vauhdittivat digiajan tuloa ja algoritmien käyttöä jo hyvin varhain. Sukuni omistama Itä-Savo maakuntalehtenä oli siirtymässä digiaikaan jo 1980-luvulla. (Luostarinen 2007: Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit. Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena.)

Kansalliseen innovaatioita tuottavaan tieteellistekniseen kauteen Suomessa siirryttiin vasta myöhään 1960-luvun lopulla ja ensimmäinen tiedepoliittinen ohjelma valmistui vuonna 1973. Kansallinen innovaatio-ohjelma käynnistyi 1980-luvulla, jolloin kaikilla yliopistoilla kuului olla oma ohjelmansa ja Tekes kohotettiin kansallisen strategian symboliksi. Malli muistutti Yhdysvaltain toisen maailmansodan jälkeistä vaihetta ja sieltä se myös imitoitiin (ks. imitointi). Ilmiötä ja sen tuomaa teknologiaa käytetiin myös yhdyskuntasuunnittelussa, kaupunkisuunnittelussa jne. (Luostarinen ym. 1980 Iisalmen haja-asutusalueen kylä- ja elinkeinotutkimus. Luostarinen ym. 1984. Raahen kaupunkitutkimus). Myös ympäristötutkimus hyötyi innovaatiopolitiikan mukanaan tuomasta aallosta. (Luostarinen 1978: Vesirakennushankkeet alueellisena ja yhteiskunnallisena ongelmana)

Yhdysvaltalainen pragmatismi rantautui Suomeen monelta suunnalta. Tavoite oli kuroa muiden OECD –maiden etumatkaa kiinni keskittäen. Öljykriisin aikana muun maailman joutuessa korporatiiviseen vaiheeseen Suomi edusti omaa linjaansa ja sai kiinni OECD –valtiot. Suomessa uusi tietotekniikka ja sen menetelmät sekä algoritmit olivat varhain osa tiedettä ja sen monitieteisiä haasteitamme. (Luostarinen 1982: A social georgaphy of hydro-electric power projects in Norther Finland). Näin myös ensimmäinen väitöskirjani oli algoritmeineen avaus kokonaan uuteen monitieteiseen tutkimuskäytäntöön.  

 Alueellinen innovaatiopolitiikka käynnistyi vasta EU –ohjelmakausien myötä vuonna 1994 (Osaamiskeskukset). Käytetty malli oli vanhasta sosiaalisesta pääomastamme ja osin Ruotsista kloonattu, jolloin mukana oli suomalainen ”syndrooma” kriittisestä massasta, halu säästää resursseja ja keskittää. Uutta olivat oppi alueiden sosiaalisesta muistista, sosiaalisesta pääomasta ja sen tutkimuksestamme. Uusi käsitys innovaatioiden synnystä ja leviämisestä alkoi niin ikään rantautua vuoden 2005 jälkeen, jolloin imitoinnin isolaatiomekanismit (ks. isolaatiomekanismit, Powell) ja innovaation leviämistavat tulivat kriittiseen tarkasteluun (ks. Luostarinen 2005; Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka).

Suomen vahvuudet innovaatiopolitiikassa

Suomen vahvuuksista keskeisin on maan geopoliittisessa sijainnissa. Jos tämä jätetään ulkopuolelle, muita vahvuuksia ovat instituutioiden korvautuminen yksilöiden ratkaisuilla. Individualismi sopii innovaatioprosessin henkeen ja on ehkä suomalainen ilmiö. Edellä on jo mainittu pragmatismi käsitteenä ja tieteellinen maailmankuva, evolutionarismiin kuuluva visio paremmasta huomisesta. Kaikki nämä edistävät innovaatioiden vastanottokykyä. Leikkimisen aika oli ohi – ”Tempus ludendi” – Edessä odotti äärimmäinen hätätila hallituksineen. – ”Tempus ultimum.”

Ikävä kyllä heikkouksien luettelointi olisi monin verroin helpompaa. Ongelmat ovat alkaneet kasautua etenkin 2020-luvun aikana ja edellisen ns. menetetyn vuosikymmenen seurauksena tai jatkona. Sen sijaan tieteen piirissä eteneminen kohti monitieteistä ja tieteiden välistä työtä eteni tiedepuistoissamme kansainvälisestikin kiitettävällä tasolla. Se näkyi jopa maankäytön suunnittelussa ja GIS teknologiassa niinkin varhain kuin vuonna 1981 Iisalmen yleiskaavan kartaston laadinnassa. (Luostarinen ym. 1981: Iisalmen yleiskaavan suunnittelukartasto (GIS). Atlas for the construction of a master plan for the municipality of Iisalmi (GIS).)

Suomella on yhteisen edun ja sosiaalisen muistin pitkä ja traumoja täynnä oleva yhteisöllinen muisti – kollektiivinen vaatimus ja solidaarisuus. Lisäksi tähän kuuluu kyky tai suoranainen pakko havaita oleellinen ja ongelman ratkaisun vaadittavat välineet – pragmaattinen käsitteenmuodostus ja tiedonkeruu. Kielteisten ilmiöiden syntyminen ja kasautuminen sekä niiden historia on kokonaan oma lukunsa. Edessä oli kypsyyskoe. – ”Testimonium maturitatis.”

Suomesta voidaan löytää kulttuurisesti homogeeninen ryhmäsidos sekä vahva kansallinen näkökulma – verkostotalous ja klusterit. Maassa on matalahkot luokkarajat ja selviytymiskeinot vaikeissa olosuhteissa, joissa innovaatioprosessit syntyvät tai otetaan vastaan. Näitä tukee determinismi (environmentalismi) (ks. kuva Ratzelin maisema) sekä hyvinvointivaltion opit.

Suomessa vastaanotettuja käsitteitä ovat mm. yhteisöllisyys, luovuus, yksilöllisyys, omaksujatyypit, roolipelit, innovaattorit, visionäärit, tiimit, klusterit sekä englanninkielisinä communicator, coach, rewarder, supporter, controllers, explorer promotor, creator innovator, concluder producer, truster organizer, linker, reporter adviser, empowerment (ks. empowerment), leadership (ks. yrittäjäklusterin roolit, Luostarinen)

Ekologinen klusteri

Ekologisella klusterilla (Ecological cluster) on alun perin tarkoitettu biokulttuurisen systeemin ekologista ja ekonomista alasysteemiä. Se on ollut biologisen ja kulttuurisen klusterin yhteistä toimintakenttää ja sisältää laajasti määriteltynä sekä spatiaalisen järjestelmän abioottisen ja bioottisen osan, että kulttuurisen systeemin ekonomisen ja sosiaalisen klusterin. (Luostarinen 1984: Methotology of regional geography, scenario analysis and innovation diffusion applied to economic development in sparcely populated areas.)

Pienempimittakaavaisesti ekologisella klusterilla tarkoitetaan kestävään kehitykseen (sustainable development) pyrkivää klusteritalouden ja –yrittäjyyden verkostoa. Yrittäjyyteen liittyy läheisesti arvot ja etiikka, joka tarkoittaa luonnon kestävää käyttöä, kulttuuriperintöä, eläinsuojeluetiikkaa, ympäristöteknologian innovatiivista hyödyntämistä ja arvorakenteiden sosiologiaa. (Luostarinen 2004: Innovaatiostrategia ja -kapasiteetti – Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka. Innovation Strategy and Capacity – Ecological cluster and Innovation policy.)

Tuotannon tekijöissä korostetaan verkostoitumisastetta, paikallisuutta, luontoa keskeisimpänä tuotannontekijänä, aineettomia voimavaroja sekä raaka-aineiden kierrätystä. Määrittelyyn vaikuttaa usein myös asiakaskunta, joka on ympäristötietoista ja edustaa usein ekologista humanismia verkostotalouden määrittelyssä. (Luostarinen 1983. Ympäristömuutokset ja yhteiskuntarakenteet. Environmental changes and social structures.)

Käsitteen käyttöalueet ovat laajoja ja liittyvät yrittäjyyden ja kulutuksen ohella markkinointiin, tilastointiin, hallintoon, rahoitukseen ja brandien rakenteluun, yritysimagoon, jossa ekokestävät tuotteet ovat usein osa ”sepitteellistä” ”Good Society” –käsitettä. Algoritmit ja sosiaalinen media sekä mediayhteiskunnan kriisit ovat oma lukunsa siinä missä robotiikan räjähdysmäinen kehitys. (Luostarinen 2021: Muistelmakirja – NYT.  The way of my life.)

Usein määrittelyssä mainitaan toiminnan mittakaava, joka on joko pienimuotoista tai ympäristövaikutteista tai molempia sekä toiminnan alueellinen laajuus, joka on paikallista tai lähellä yhteisöllistä alueidentifikaatiota. Klusterit sopivat hyvin luonnonvaroja käyttävän pienyrittäjyyden palveluun. Ne helpottavat eri toimijoiden välistä yhteistyötä, poistavat raja-aitoja ja mahdollistavat uusien, myös innovatiivisten prosessien synnyn, synergiaprosessit sekä mahdollisuuden interventioihin ja kehityksen alueilla, jotka ovat usein odottamattomia, rajoja poistaen. Samalla yritys pystyy tuottamaan kustannustehokkaammin kuin kilpailijansa ja kansantalous pyrkii tarjoamaan parhaan mahdollisen kotipesän klusterille – yleiset ja klusterikohtaiset edellytykset. (Luostarinen 2022: Klusteri politiikan, talouden ja taiteen välineenä – Cluster Policy, Economy and Art, part I, II.)

Ekologinen klusteri on samanaikaisesti yhteistyötä ja kilpailua, jossa klusterin yrityksiä sitovat yhteen vahvat ekologiset hyödyke- ja osaamiskytkennät sekä julkisen vallan yksiköt, toimijat, vapaaehtoiset yhteenliittymät ja verkostot. Luvante Deo – Jumalan auttaessa,

Taiteen klusteri

Klusteritaide (Cluster Art) ja taiteen klusteri ovat eri käsitteitä. Edellinen liittyy taiteen sisältöön ja substanssiin, jälkimmäinen sen organisoitumiseen ja yhteiskunnalliseen verkostoitumiseen. Taiteen klusteri on osa evolutionaarista tieteen teoriaa. Aiheesta on erikseen artikkeleita ja myös kirja (Matti Luostarinen 2023: Botrus art – Arte clusters) Samoin vuonna 2005 julkaistu manifesti (Matti Luostarinen 2005: Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti).

Klusterina kuvataiteen klusteri on pienyrittäjyyttä ja sen verkottumista ja verkostoitumista. Verkottuminen tarkoittaa prosessin tietoteknistä osaa (vrt. internet).

Taiteen klusteri on osa muuta alueellista, kansallista ja kansainvälistä klusteroitumista, alan tiedettä ja tutkimusta sekä poikkitaiteellista prosessointia. Sen merkitys innovaatiojärjestelmässä on liki sama kuin luovan innovaattorin (creator innovator) rooli tiimiorganisaatiossa. (Ks. Luostarinen 2011: Social media – Economy and Strategy). (Ehkä luetuin ja tentityin kirjani).

Kuvataiteen klusteri on osa muuta taiteen ja tieteen klusteroitumista. Tässä sen merkitys on yhteinen muun innovaatiojärjestelmän tai sen kansallisen strategian toteutuksen integraation kanssa (ks. Luostarinen 2005, Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti).

Taiteen (kulttuurin) klusteri on osaamisympäristöineen kansakunnan ja talousalueen kilpailukyvyn innovatiivisin ydin. Klusteri hyödyntää kaikki ne alueet, joilla innovatiivisuus ja pieni mittakaava sekä joustava talous ovat tehokkaita verkostotalouden toimintavälineitä (Luostarinen 2023: Botrus art – Arte clusters. Cluster art and Art of Clusters II)

Suomessa taiteen (kulttuurin) klusteriin kuuluvat yrittäjien ja alan harrastajien verkostojen ohella institutionaaliset tiedon tuottajat, tutkimus, koulutus, hallinto ja rahoitusjärjestelmät sekä media. Luonnonvarojen käytössä klusteri on osa ekologista klusteria ja sen toimintaperiaatteita. (Luostarinen 1994: Network economy.) Arctic Babylon 2011 ja 2015 (Apokryfiset ennusteet toteutuvat).

Klusteritaide (Cluster Art)

Klusteritaide on voimakkaimmin leviävä taiteen käsite ja nykytaiteen muoto monine vivahteineen. Kirjoittaessani ensimmäistä ”Klusteritaiteen Manifestia” käsite oli vielä tuntematon Googlen hakulaitteelle. Noin puoli vuotta myöhemmin ylittyi kuitenkin jo miljoonan löydöksen raja, kymmenen miljoonan raja ylittyi runsaan vuoden kuluttua joulukuussa 2005 ja 20 miljoonan raja maaliskuussa 2006. (Luostarinen 2005: Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti sekä   Luostarinen 2023: Botrus art – Arte clusters – Cluster art and Art of Clusters II)

Klusteritaide on aidosti innovatiivista ja prosesseja kokoavaa, integroivaa luovaa toimintaa. Klusteritaiteen verkostoituminen ja verkottuminen on sen ydin ja nopean leviämisen ehdoton edellytys. Klusteritaide on innovaatiotaidetta eikä niinkään imitoivaa tai innovaation diffuusiota. Sen määrittely on siten mahdollista vain innovaation määritelmän ja klusterin määrittelyn kautta puuttumatta sen omalakisuuteen ja konventioista vapaaseen luonteeseen. (Luostarinen 2005: Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti. – Manifest of Cluster Art).

Klusteritaide on käsitteenä prosessoiva ja yhdistää kaiken aikaa uusia elementtejä. Sen sijaan päämäärän asettaminen sulkisi jo sellaisenaan innovaation mahdollisuuden. Klusteritaide ei tunnista rajoja eikä eri taiteen suuntien tai ismien asettamia konventioita, mutta on usein vuorovaikutteista tuottajan ja kuluttajan välillä. Tällöin käsitteet ”tuottaja” ja ”kuluttaja” ovat hämärtyneet hieman samaan tapaan kuin ekologisen klusterin yhteydessä. Muutos ja kasvu alan manifestista ja vuodesta 2005 kirjan toiseen osan ja vuoteen 2023 (Botrus art – Arte clusters / Cluster art and Art of Clusters II) on ollut valtava globaali menestystarina.

Klusteritaide on ollut globaalin klusteroituvan ja verkostoituvan yhteiskunnan ja sen innovatiivisimman osan yhteinen prosessi. Taide on klusterin innovatiivisin osa ja prosessoija yhdessä tieteen kanssa ja toteuttaa samaa päämäärää. Kulttuurin mukaan nämä esiintyvät joko hyvin läheisessä yhteistyössä tai ovat etäämpänä toisistaan. Vastaavaa ilmiötä ja sen dynamiikkaa tuskin globaali maailma kulttuureineen tunnistaa. Kyse on aidosti poikki- ja monitieteisestä ponnistelusta.  Vergiliusta lainaten kaiken on voittanut peräänantamaton uurastus. – ”Labor omnia vicit improbus.” (Vergilius). Siis kirjoitus Iisalmen lyseon fasadissa.”

Porter (porterismi)

Michael Porter tunnetaan lähinnä klusteritalouden tutkimuksesta ja ”timantti- ja klusterimallistaan”. Klusterin monimutkainen verkostorakennelma antaa sen jäsenille merkittävän kilpailuedun pelkän yrityksen oman liiketoimintakohtaisen edun ohella. Klusteri on keino toteuttaa sellaista poliittista ekonomiaa, jossa markkinoiden täydellisen avaamisen sijasta pyritään säädeltyyn markkinoiden avaamiseen. Sillä säädellään talouden perustana olevien avainalojen kilpailukykyä globaalisti kansainvälisten sopimusten sallimilla kauppa- ja talouspoliittisilla keinoilla. Näin monikansalliset globaalit verkostot joutuvat purkautumaan yhä enemmän paikallistason transnationaalisiksi verkostoiksi. Tämä on vaativa vaihe. Tässä juuri uurastus uuvuttaa. – ”Labor fatigat. (ks. lähteet kirjan lopussa).

Klusteri liittyy makroekonomiaan, mutta Porter käsitteli sitä makroekonomian ohella yritystalouden ja mikroekonomien edustajana myös aluetalouden ja yritystalouden näkökulmasta. Aluetaloudessa (huom.!) klusterioppi on se hyvin lyhyesti kuvaten paikallistalouden innovoivuuteen perustuva oppirakennelma. Sen tausta on innovoivassa pienyrittäjyydessä ja niiden verkostoissa sekä sosiaalisessa muistissa (pääomassa). Suomalaisessa osuustoimintaliikkeessä on havaittu runsaasti sellaista taloushistoriallista logiikkaa, jonka perusta on lähellä klusteritaloutta ja maaseudun toimintaympäristössä on runsaasti sellaisia toimintaelementtejä, jotka saattavat olla syy verkostoitumisen ja klusteritalouden kiinnostukseen Suomessa. Japanin keiretsut vastaavat hieman samaa toimintalogiikka. (Vrt. Luostarinen 1993: Agropolis strategy)

Suomeen klusteritutkimus ja porterilaisuus välittyi Ruotsissa Porterin tekemien tutkimusten kautta alkaen vuodesta 1986. Suomen kansallisen klusterihankkeen ydinryhmä perehtyi klustereihin vuoden 1990 aikana. Ensimmäiset suomalaisten käyttämät Porterin klusterimallin kirjalliset lähteet olivat Porterin artikkelit ja kirja ”The Competitive advantage of Nations” ja ”Advandage Sweden” tekijöinä Örjan Sölvell, Ivo Zandler ja Michael E. Porter.

Porterilaisuus ei levinnyt Suomeen suurena uutisena ja innovaationa. Jo vuonna 1984 käännettyä ensimmäistä suomenkielistä Porterin kirjaa (Strategia kilpailutilanteessa) ja kahta seuraava myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana vain runsas 1000 kappaletta, kun kustantajan mukaan kannattavuusraja on noin 5000 kirjaa. Maaseudun ja yrittäjien käytössä klusterikirjat ja –ohjelma eivät voineet olla juuri lainkaan vuosituhannen vaihtuessa.

Tieto klustereista ja klusteritaloudesta on välittynyt suurelle käyttäjäjoukolleen pääosin muuta kautta ja samalla porterilaisuus on muuttunut ja värittynyt matkalla. Kyse on imitointiin ja innovaation diffuusioon liittyvästä yhdestä perusongelmasta. Suomessa maaseutumainen aluerakenne ja luonnonvarat sekä niiden käyttö edellyttivät omaa strategiaa. (Luostarinen 2011: Agropolis Strategy). Ilmiö levisi globaalina ekologisena klusterina ja tunnetaan nykyisin kaikilla mantereillamme. Ilmastomuutos ja ekologiset katastrofit vaativat kokonaan uudenlaista asennetta ja etenkin taloutta, jollaisena bioparkit alkoivat myös syntyä (Luostarinen 2005: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka – Ecologcal cluster and innovation policy).  

Evolutionarismi

Evolutionarsimi on lähellä klusteria ja sillä tarkoitetaan kansallisten ja alueellisten innovaatio-ohjelmien myötä syntynyttä evolutionaarista taloustiedettä. Innovaatio ja porterilainen klusteri-ideologia on tämän taloustieteen suunnan peruskäsitteitä. Usein sen käsitteet tulkitaan jopa heuristisella tavalla ja ristiriidassa vallitsevan positivistisen taloustieteen käsitejärjestelmän kanssa. (Vrt. Luostarinen 2023: Dum spiro, spero. – Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa).

Evolutionaristit, oma aikamme ritarit, tutkivat niitä taloudellisia tekijöitä, jotka vaikuttavat innovaatiotoimintaan ja antavat teknologian muutosprosessille suunnan ja dynamiikan. Ehkä tunnetuimman alan edustajan Freemannin mukaan 80 % talouden kasvusta liittyy tuottavuuden kasvuun ja tuottavuuden kasvusta puolestaan 80 % selittyy uusilla innovaatioilla. Alueelliset innovaatio-ominaisuudet ovat vuorovaikutusverkostossa tapahtuvia ja lähellä klusteritaloutta (Spatial clusters). (Luostarinen 2011: Hybridiyhteiskunnan kouristelu. Luostarinen 2013: Mediayhteikunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa osa I ja osa II).   

Evoluutio viittaa biologiseen prosessiin ja sellaisena se on myös alunperin ymmärrettävä. Evoluutiobiologi tai biososiologi Richard Dawkinsin mukaan evoluution perusyksikkö ei ole kulloinenkin organismi, vaan ”itsekkäät” geenit, joiden tärkein tehtävä on huolehtia omasta lisääntymisestään. Kärjistäen: organismin hyvinvointi on geenin elämän edellytys, mutta vain lisääntymiseen asti. Sama pätee meemeihin: kulttuurievoluution yksikköinä ne siirtävät sisältämänsä informaation eteenpäin tehokkaimmaksi pitämällään tavalla. (Luostarinen 2014: ”Vuoden 2013 enteet, utopiat, dystopiat).

Näin siirtyvät, periytyvät ja muuntuvat kaikki kulttuuriset ja sosiaaliset, myös taloudelliset prosessit. Näistä tärkeimmät liittyvät juuri innovaatioon ja sen tapaan tulla hyväksytyksi, muuntua ja ”tarttua” tietokoneviruksen tapaan koneelta toiselle. Daniel Bennett selittää näin mm. uskontojen periytymisen ja sosiaalisen, kulttuurisen ja myös ihmislajin selviytymistä selittävän merkityksen (Denett, 2006, Breaking te Spell. Reliogion as a Natural Phenomenon).

Evolutionarismi on tyypillinen tieteiden rajapinnoilla syntynyt poikkitieteinen tutkimuskenttä ja sen kohtaamat ”ongelmat” tai kritiikki syntyy pääosin juuri perustieteiden positivististen koulukuntien konventionaalisesta traditiosta. Kärjistäen uskontojen kohdalla nämä liikkeet ovat usein fundamentaalisia ja pyrkivät sulkemaan innovaation (innovaattorin) ulos konventiota ylläpitävästä kentästä joko toisinajattelijana tai muuten ongelmallisena henkilönä. (Luostarinen 2015: Arctic Babylon 2015 II)

Evoluution ja sen toiminnan sosiaalisen biodiversiteetin näkökulmasta ilmiö on hyvin ymmärrettävissä ja selittyy myös innovaatioaallon gaussimaisen käyrän jakaumalla, jossa sekä ensimmäisen vaiheen innovaattoreita ja viimeisen vaiheen vitkastelijoita on aina ääripäissä sama määrä. Näin fundamentalismi uskonnossa tai tieteen dogmeja ylläpitävät konventiot antavat tukijoilleen ikään kuin ilmaisen edun ja niiden tukeminen on vapaamatkustajan elämää dynaamisessa talousjärjestelmässä. (Luostarinen 2017: Finland’s big year 2017 – Suomi 100).

Innovaation diffuusio

Innovaation diffuusiolla hägestrandilaisena (Torsten Hägestrand) mallina tarkoitetaan leviämisprosessia, jossa innovaation omaksumisen ja vastaanottamisen leviämissuunta määräytyy taajamien ns. keskusluokituksen ja näiden välisten välialueiden välillä. Innovaatio syntyy yhdessä pisteessä ja leviää siltä portaittain ylemmän luokan keskuksesta kohti alempia ja lopulta taajamien väliselle välialueelle. (Luostarinen 1998: Relatorio sobre o program Brasileiro Agropolis.)

Gradientit ovat käyriä, joiden sisällä diffuusio etenee ja on ”vahvempi” lähempänä keskusluokitukseltaan merkittävimpiä taajamia. Innovaatioaalto muistuttaa matalapaineen syklonia ja se täyttyy vaiheessa, jolloin viimeisimmätkin vitkastelijat ovat uuden innovaation hyväksyneet. Leviäminen vain tapahtuu hierarkkisessa järjestyksessä pääkaupunkiseudulta maakuntakeskuksiin ja näistä edelleen pienempiin taajamiin sekä lopulta näiden vaikutusalueille periferiaan. (Luostarinen et al. 2000. Sustainable development in Agricultuture: Indicators, admininstrative programmes and demonstrations. SUSAGRI.)

Alueet luokitellaan innovaatiokykynsä mukaan ja joskus puhutaan myös ns. multidimensionaalisesta diffuusiosta, jolloin mukana on seurannassa sekä eritasoisia omaksuja-alueita että omaksujatyyppejä. (Luostarinen 1994: Verkostotalous. Verkostotalous maaseudun strategiana. Network economy. Strategy of Network Economy in the countryside. MTT (Luke).) Luostarinen et al 2000. Sustainable development in Agriculture: Indicators, administrative programs and demonstarations. SUSAGRI. Final Report.)

Innovaatioaalto

Innovaatioaallolla tarkoitetaan Gaussin -käyrän muotoista alueen yli kulkevaa aaltoa, jossa ensimmäisessä vaiheessa uuden omaksujia lasketaan olevan noin 2.5 % (innovators), toisessa vaiheessa ensiomaksujia 13.5 % (early adaptors), kolmannessa vaiheessa aikainen enemmistö (early majority) 34 %, tätä seuraava myöhäinen enemmistö (late majority) 34 % ja lopuksi vitkastelijat (leggards) 16 %.

Kulutustutkimuksessa nämä tyypit jaetaan vielä erikseen moneen segmenttiin ja tulkitaan tapauskohtaisesti. Yhteiskunnallisessa tutkimuksessa käytetään myös lukuisia sellaisia jakoja, jotka viittaavat mm. radikaalisuuskonservatiivisuus akselille. Usein kyseessä on tapa kartoittaa mielipidemuokkaajia ja innovaatiotutkimuksessa etenkin visionäärejä, ideoiden kartoittajia ja viestijöitä, prosessin ohjaajia ja aloitteentekijöitä. (Luostarinen 1994: Osaamiskeskusohjelma. The program of know-how center. Religion council of Häme.)

Innovaattorit ovat luonnollisesti innovaatioprosessin tärkein ryhmä ja aallon käynnistäjä. Usein heitä luonnehditaan toisinajatteleviksi uudistajiksi, edelläkävijöiksi ja ajattelussaan sekä toiminnassa divergoiviksi. Vastaavasti aallon toisessa päässä ovat organisoijat tai kontrolloivat ryhmät, konvergoiva prosessi ja staattinen, turvallinen pysähtynyt yhteiskunta, organisaatio ja kulutus. (Luostarinen 1995: Agropolis ydinalueen ja Loimijokilaakson Leader -ohjelma. The Leader program of the Agropolis area and the river Loimijoki).

Nykyisin innovaatioaallot ovat päällekkäisiä, kaikkialla samaan aikaan läsnä. Tällöin oleellista on luokitella vastaanottajat ja vastaanottajien kyky tai tarve hakea tietyltä ”tasolta” hankittava osaaminen, tieto, strategia, tekninen uudistus, idea, organisaatio jne. Tällöin alueiden tai omaksujien sijasta luokitellaan mieluummin innovaatiot ja niiden tyypit sekä tämän jälkeen keinot niiden saavuttamiseksi. (Luostarinen (et al) 1999. European Rivers Network. Development program of rivers and riversides together Finland, Spain, France, Northern Ireland, Sweden and Scotland. European Comission. Recite II program. ERNIE).

Innovaation omaksujatyypit

Kulutuksessa innovaatiotyypit jaetaan innovaattoreihin, ensiomaksujiin, suureen enemmistöön ja viimeisenä tulevaan vitkastelijoiden ryhmään (ks. innovaatioaalto).

Visionäärit (visio) on luokiteltu suuren strategisen merkityksensä vuoksi erikseen. Usein näkee luokituksia, joissa innovaattorit (muuttava agentti, innovaatio) ja visionäärit esitellään yhtenä ja samana persoonallisuuden ulottuvuutena. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole.

Suuren strategisen merkityksensä vuoksi käsitteestä (viso, visonääri) on tullut toimintaa ohjaava prosessoija, agentti, manageroija, leaderi, valmentaja, suunnannäyttäjä sekä innovaatioiden ohjauksessa ja käyttöönotossa tärkein seurattava ihmisryhmä. Käytännössä vanhan innovaatioaallon tulkinnan mukaisessa luokituksessa kyseessä on ns. toisen vaiheen ensiomaksuja (early adaptors), johon kuuluu noin 13.5 % kuluttajista. Riskejä välttelevät suuret konsernit tuovat pitkälle viedyt mallistonsa esille vasta tässä vaiheessa markkinoita. Kyseessä ei ole enää varsinainen ”innovaatio” vaan sen paranneltu ja markkinoilla jo varmennettu valmistuoteperhe. Innovaattoreille (2.5 %) kelpaisi huonomminkin toimiva demo ja juuri niitä nämä myös aina käyttävät tai itse valmistavat. Tässä merkityksessä innovaatioaalto on eräänlainen kypsyyskoe. – ”Testimonium maturitatis.”

Aikaisilla omaksujilla on kulutuksessa tärkeä merkitys mutta ehkä vielä merkittävämpi rooli heillä on juuri mielipidemuokkaajina ja organisaatioiden johtajina. Joskus visionääri on miltei päinvastainen tapaus kuin mitä innovaattori, joka tunnistetaan tiukassa oppositiossa toimivana radikaalina uudistajana, ei mielipidemuokkaajana tai hyväksyttynä johtajana. Kulutuksessa nämä viittaavat kuitenkin samaan persoonallisuuden faktoriin. (Luostarinen 2020: Anaxagoras de Clasomene – Arctic Babylon).

Yhteiskunnallisesti merkityksellisin on liki kolmanneksen väestöstä kattava aikainen enemmistö ja heti tämän jälkeen tuleva yhtä suuri myöhäinen enemmistö. Edellisen toimintaa ohjaa puhdas pragmatismi, harkitseva käytännöllisyyden taju ja hinnoittelu. Yleensä hankinnoissa päädytään markkinajohtajiin. Myöhäisen enemmistön kohdalla hankintaan vaikuttaa jo ulkoiset paineet, taloudellinen välttämättömyys ja tuki pelkojen voittamisessa. Yleensä kyseessä ovat alemmat sosiaaliset luokat, joihin myös viimeiset vitkastelijat lukeutuvat. Käytännössä uusi teknologia hankitaan vasta kun se on jo niin syvällä jo hankitussa teknologiassa, että he eivät edes tiedä sen olemassaolosta. Kyseessä ei ole Vergiliuksen kuvaama häpeällinen köyhyys. – ”Turpis egestas.”

Itse innovaatioprosessissa ja ympäristössä Simberg luokitteli ehkä vanhimmassa 1950-luvulla laaditussa luovuuden yhteisöpelissä ihmiset kannustavan ilmaston rakentajiin eli ”helpottajiin” (facilitator), positiivisiin tukijoihin (supporter), ideoiden kuuntelijoihin, kartoittajiin ja viestittäjiin (communicator) sekä tunnustuksen antajiin ja palkitsijoihin (rewarder). Samalla yleistyi käsite konvergoivasta ja divergoivasta prosessoinnista ja konservatiivisesta sekä radikaalista maailmankuvasta. Simbergin luokitukset ovat edelleenkin käytössä tosin mutkikkaimpina verkostosuhteina. Vergiliusta lainaten, jokista vetää kuitenkin hänen oma halunsa. – ”Trahit sua quemque voluptas.”(Luostarinen 2020: Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan).

Innovaatioroolit (IMA Innovation Management Association)

Kirtonin (Luostarinen 2004. Innovaatiostrategia ja kapasiteetti) luokituksessa innovaattorit etsivät aktiivisesti tietoa uusista ideoista. Innovaattorit ovat periodisia, jatkuvia muutoksia hakevia ja siten oppositiossa jo vallitsevaan tietoon. Pragmaattisessa ajattelussa ja sen teknologisessa kielenkäytössä innovaattorin tunnista esim. puolivalmiista demoista mutta myös teknologiasta keskeisenä kiinnostuksen kohteena. Innovaattorit tuntevat vetoa riskeihin ja antavat uudessa kokeilevassa elämäntavassaan anteeksi pienet tekniset puutteet kuten dokumentaation, hitaan suorituskyvyn, laiminlyönnit ja epäloogisuuden. Juuri epäloogisuus yhdistää useimpia luokituksia innovaattoreiden kuvauksessa ja tuo mukanaan vähemmän tieteellisiä kuvauksia ”neroudesta” ja tämän yhtymäkohdista esim. mielen sairauksiin ja siellä havaittavaan epäloogisuutta aiheuttavaan persoonallisuushäiriöön. Innovaattori ei ole ”hullu” eikä maaseudulla ”kylähullu” eikä ilmiöllä ole yhtymäkohtia epämääräiselle ”nerouden” tulkinnalle. (Luostarinen 2013: Tuhannen ja yhden vuoden tarinoita – Thousand and one years).

IMA:n (Innovation Management Association) luokituksessa päädytään lähelle Simbergin alun perin esittämiä perustyyppejä. Tyypillisiä innovaatiorooleja ovat IMA:n analysoimat viisi positiivista innovaatioita edistävää johtajaroolia sekä viisi estävää ja hankaloittavaa roolia. Suomessa on otettu käyttöön näistä käsitteet luovasta johtajasta (creator), ideanvirittäjästä (stimulator), ekspertistä, konsultista ja suuntaajasta (course-keeper).

Aiemmin Mageirson ym. (1984) olivat tyypitelleet johtoryhmän avainrooleihin, joista käytettiin nimitystä luova innovaattori, tutkaileva promoottori, arvioija kehittäjä sekä organisoija ja kontrolloija. Myöhemmin nämä ovat vakiintuneet myös tiimiorganisaatioiden käyttöön. (Luostarinen 2002: Maaseudun uudet ihmiset – yrittäjän ja kuluttajan muotokuva, Luostarinen 2004: Innovaatiostrategia ja kapasiteetti – Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka).

Pinchot (1985) otti käyttöön paljon referoidut ”intrapreneur” ja ”entrapreneur” –roolit. Kaikilla näillä on yhtymäkohdat alun perin Simbergin (1962) lähinnä luovuuteen liittyviin roolikuvauksiin (helpottaja=facilitator, tutkija=supporter, viestijä=communicator, tunnustuksen antaja=rewarder)

Kirjallisuudesta lisää ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka, www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Sosiaalinen pääoma

Sosiaalinen pääoma yleistyi 1990-luvun alussa tärkeäksi toimijaksi niin ryhmän (Coleman 1988) kuin yhteiskunnankin tasolla (Putnam 1993). Käsite sinänsä on kiistelty ja monimutkainen. Useimmiten siihen liitetään muodollisia ja sisällöllisiä aineksia.

Muodollista puolta edustavat verkostojen organisoitumistavat, sisällöllistä verkostojen jäsenten tuntema luottamus (=normatiiviset säännöt, vastavuoroisuuden odotukset).

Sosiaalisten verkostojen ajatellaan muodostavan jäsentensä käyttöön pääoman, joka on verkoston jäsenten liikuteltavissa. Robert Putnam vakiinnutti sosiaalisen pääoman käsitteen vuonna 1993 teoksessaan ”How to make demogracy work”. Vertailu tehdään Pohjois- ja Etelä-Italian välillä. Taloudelliset erot selitetään historiallisesti pitkään eläneiden sosiaalisten verkostojen avulla (=keskinäinen luottamus, vastavuoroisuus ja normit). Pohjois-Italia on ollut kansalaisyhteiskuntana vahvempi ja ”sivilisoituneempi” kuin eteläinen vastineensa. Vastaavia esimerkkejä löytyy toki muualtakin (Luostarinen 2013: Tuhannen ja yhden vuoden tarinat – Thousand and one Years).

Näin syntyvät taloutta suosivat institutionaaliset järjestelyt, jotka takaavat luottamuksen, talouden ja politiikan sujuvuuden. ”Sivilisoituneisuus” takaa sosiaalisen järjestyksen, yhteiskunnallisen toiminnan häiriöttömyyden. Luottamus synnyttää yhteistoimintaa ja on lopulta itse itseään ruokkiva järjestelmä. Tämä vahvistaa kommunikaatiota ja koordinointia sekä yhteisöllisyyttä, yhteistä identiteettiä. Putnam näkee sosiaalisen pääoman omista eduista vapaana panostamisena pitkän aikavälin odotuksiin ja siirrettyihin etuihin. Näin sosiaalinen pääoma on julkinen hyödyke eikä se voi olla täysin kenenkään hallussa. Se on tulkittu kriittiseksi voimavaraksi, joka voi selittää muutoin samanlaisten toimijoiden erilaista menetystä. Yhdistykset ovat usein sen konkreettisia toimintamuotoja. Olen tutkinut aihetta kauan ja kirjoittanut siitä runsaasti (Luostarinen 2019: Suomi – Maailman onnellisimman maan oppikirja numero I ja II).

Sosiaalisen pääoman ideaan sekoittuu normatiivisia painotuksia ja integraation tukemista. Sosiaalisen pääoman kritiikki onkin kohdistunut mm. sosiaalisen maailman hierarkkisoitumiseen, taloudellisiin ja poliittisiin voimiin, jotka muotoilevat sosiaalista tilaa (=suosivat tilassa ja ajassa toisia ihmisiä toisten kustannuksella jne.). Suomessa järjestöllinen pääoma ja yhdistyslaitos ovat keskeinen osa sosiaalisen pääoman tulkintaa. Ainakin toistaiseksi yhdistykset ovat säilyttäneet keskeisen kollektiivisen toimijan tehtävänsä, mutta joutuneet kamppailemaan ”identiteettimarkkinoilla” kasvavassa kilpailussa. (Luostarinen 2019: Vuosikymmenen kirja osa I ja II).

Klustereissa yrityksiä ja toimialoja sitovat yhteen samanaikainen yhteistyö, julkisen vallan yksiköt, toimijat, vapaaehtoiset yhteenliittymät ja verkostot sekä institutionaaliset yksiköt. Kun kaikella toiminnalla on alueellinen dimensionsa, paikallinen sosiaalisen pääoman kuvaaminen, analyysi ja klusteritulkinta tehdään usein osana ns. alueellista muistia, oppimista ja myös maaseudulla osana sen usein yhteisöllisiä rakenteita.

Kirjallisuus ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka.

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf.

Imitointi

Imitointi innovaatiopolitiikassa liittyy läheisesti innovaation alueelliseen leviämiseen (Spatial Innovation Diffusion) sekä imitoinnista aiheutuviin ns. Powellin (1995) isolaatiomekanismeihin.

Innovaatio leviäminen ja kopiointi imitoimalla alkuperäistä innovaattoria on luonnollinen innovaation leviämiseen ja omaksumiseen liittyvä prosessi. Kun kyseessä on kulutus ja kaupallinen prosessi, markkinoita pyritään luonnollisesti ohjailemaan diffuusiota nopeuttavaan ja samalla edistävään suuntaan. (Luostarinen 2020: Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan)

Mutkikkaissa klusterirakenteissa innovaatiosta parhaan hyödyn saa irti alkuperäinen innovaattori. Innovaation edellyttämä tila vaatii pidemmän ajan akkumulaation eli vahvistamisen ennen kuin resursseista saadaan imitoiden kaikki hyöty irti. Näistä tärkeimpiä ovat oppiminen, kokemus ja taidon kehittyminen. Powell (1995) luokitteli kaikkiaan viisi kopioimista ja imitointia vaikeuttavaa isolaatiota (ks. Powell, isolaatiomekanismit).

Sinänsä innovaation diffuusion edistäminen ymmärretään positiivisena ja myönteisenä ilmiönä. Sen ongelmat syntyvät vaiheessa, jolloin yhteiskunta ja alue on kehittynyt niin pitkälle, että omien innovaatioiden tuottaminen on välttämätöntä ja imitoinneista syntyvät diffuusiset ongelmat alkavat jarruttaa talouden positiivista kehitystä. Tällöin imitointia käytetään harkitusti ja vain tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Kirjallisuus ks. Luostarinen 2005, Ekologien klusteri ja Innovaatiopolitiikka.

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Isolaatiomekanismit (Powell 1995)

Isolaatiomekanismeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä alun perin Powellin (1995) esittämiä innovaatioiden leviämisen ongelmia imitoinnissa. Näitä tärkeimmät ovat ajan puristamisen epäekonomia, innovaation ainutkertaisuus, kopioitavien menestystekijöiden kausaalinen epämääräisyys, yksityiskohtien monimutkainen liittyneisyys sekä itse prosessi ja sen sosiaalinen, johtamistaidollinen kompleksisuus. Imitoija on alkuperäiseen innovaation rakentajaan ja käyttöönottajaan nähden aina epäedullisessa asemassa ja usein epäonnistuu jonkun keskeisen avainresurssin puuttuessa tai arvioidessaan väärin omat resurssinsa suhteessa imitoitavaan. Usein nämä ovat vaikeasti tunnistettavia sosiaalisia, kulttuurisia tai organisatorisia, johtamistaidollisia sekä toisiinsa kytkeytyneitä verkostoja, jolloin imitoija menettää kopioidessaan ajan mukanaan tuoman edun (=ajan puristamisen epäekonomia). Innovaatiopolitiikka ei tunne ns. Jumalan aselepoa. – ”Treuga Dei.”

Klusterirakenteissa oppiminen, kokemus ja taidon kehittyminen liittyvät ensimmäiseen isolaatiouhkaan. Toiseen taas innovaation ainutkertaisuus, jolloin innovaatiota on vaikea toistaa menestyksekkäästi toisissa yhteyksissä. Kolmas kytkeytyy taas itse verkostoon ja klusteriin, joka kertoo innovaatio liittyneisyydestä ja usein myös sosiaalisen pääoman tarpeesta (ks. Sosiaalinen pääoma). Imitoinnissa mutkikkaat verkostorakenteet jäävät usein huomaamatta eikä imitoija kykene kaikkia innovaation edellyttämiä imitoitavan organisaation (kulttuurin) resursseja. Neljäs klustereissa huomattava isolaatiomekanismi on innovaatioiden kausaalinen epämääräisyys, jolloin imitoiva organisaatio (kulttuuri) ei kykene näkemään, miten kopioitavan organisaation (kulttuuriin) tuotteet ja ominaisuudet kuin myös suora kopioitava innovaatio (menestystekijä) eroavat imitoijan omista resursseista. Näin itse prosessi tai mekanismi innovaation tai menestyksen taustalla jää hämäräksi. Viides klustereiden kohdalla varottava isolaatiomekanismi on sosiaalinen kompleksisuus, jolloin innovaation monet sosiaaliset taustatekijät tekevät siitä miltei mahdottoman imitoitavan esim. organisatorisena tai johtamistaidollisena prosessina. Kirjoitin aiheesta etenkin vuoden 2018 aikana Blogi- ja esseekirjoissani (”Väkivallan ja terrorin vuosi” sekä ”Atosta jaloa ja alhaista mieltä”) sekä juhlavuoden 2017 kirjassani ”Finland’s big year 2017 blogs and essays – Suomi 100). Samoin muista innovaatioympäristöön liittyvistä ilmiöistämme etenkin Suomessa.

Oppiva alue

Oppiva alue innovaatioympäristönä tuli Suomeen hyvin myöhään lähinnä talousmaantieteen innovaatiotutkimuksen tuotteena. Sen taustalla ovat mm. Schienstockin tutkimukseen liittyvät käsitteet ja Katajamäen tutkimukset (Katajamäki 1998, Schienstock & Hämäläinen 2001). Suomessa käsitettä on käytetty lähinnä aluekehityksen selittämisessä tai sen mallina.

Kansainvälisesti käsite liittyy lähinnä globalisoituvan talouden epätasaisen kehityksen selittävään normatiiviseen merkitykseen tai tietointensiivisen toiminnan sijaintiteorioihin ja näiden verkostojen ”lokalisoituvaan oppimiseen” joko kulttuurisena tai sosiaalisena ilmiönä. (Luostarinen 2021: Pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuosi.)

Käsitteen teoreettinen argumentointi on vasta kehitteillä (esim. Lorenzen 2001), mutta jo nyt on havaittavissa sen viittaavan lähinnä yhteisiin päämääriin kilpailuetujen luomiseksi tarjoten siitä menestystä, kilpailukykyä, hyvinvointia yhteydessä koulutukseen, sivistykseen, tietoon ja usein myös tiedon välityksen diffuusioon.

Klustereiden kohdalla tässä yhteydessä puhutaan usein alueellisesta yhteispelistä, sosiaalisesta pääomasta (ks. Sosiaalinen pääoma) tai sen puuttumisesta. Kyseessä ovat ihmisten väliset institutionaaliset suhteet, joiden kautta myös sosiaalista pääomaa pyritään määrittelemään. Niinpä kun kaikella toiminnalla on lopulta dimensio alueelle, jossa toiminta tapahtuu, paikallinen ”sosiaalinen pääoma” olisi osa alueellista oppimista ja myös innovaatioiden syntyä tai vastaanottamista. Tällöin oleellista on alueen ”muisti”, ”oppiminen” ja myös maaseudulla sen yhteisöllinen innovaation prosessointi. Ei niinkään tästä erillinen ”kehitysblokki”, ”osaamiskeskittymä” tai globaali kytkentä ”ei mihinkään”, joka ei edes suosi innovaation synnyn yhteisöllistä ideaa. Tällöin maaseutua ei tule kuitenkaan ymmärtää yhtenäisenä kulttuurisena alueena, saati saarekkeena (kaupunkien välialueen) ja ilman hyvin erityyppisiä sosiokulttuurisia ja taloudellisia, toisistaan poikkeavia rakenteita.

Kirjallisuus ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja Innovaatiopolitiikka.

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf.

Gadamerin hermeneutiikka

Gadamerin hermeneutiikka liittyy läheisesti tapaamme ottaa vastaan innovaatioita ja on jatkoa G.W.H. Hegelin ja Edmund Husserlin sekä ennen kaikkea Martin Heideggerin filosofialle.

Heideggeri mukaan ymmärtäminen ei ole pelkkä ominaisuus ihmisen muiden ominaisuuksien joukossa, vaan ”perustavanlaatuinen eksistentiaali”, ”Ihmisolemisen perustavanlaatuinen olemistapa”. Heidegger tulkitsee ymmärtämisen maailmaa-avaavaksi kykenemiseksi olemiseen ja väittää sen koskevan aina koko maailmassa-olemisen perusrakennetta. Se poikkeaa eksistentialismiin ja postmoderniin kehitykseen vaikuttaneen Friedrich Nietzschen lähinnä kirjallisesta filosofiasta ja ”kootuista” kiihkeistä mielipiteistä (”ainoa arvo on elämä itse”, ”lopullista totuutta ei ole”, ”mikä ei tapa, tekee vahvaksi” jne.). Nietzchen yhteys nykyiseen postmoderniin retoriikkaan löytyy lähinnä hyökkäyksestä eurooppalaista, järkeen perustuvaa kulttuuria vastaan. Tieto oli suhteellista, kulttuurista riippuvaa ja ”totuus metaforinen, metanymioiden ja antropomorfismien liikkuva armeija”. Nietzchen mielestä ihmiset heijastavat ruumiin- tai sieluntilansa ulkoiseen todellisuuteen ja antropomirfisoivat sen illuusioita luoden (tunnestautumisteoria). Näin todellisuus läheni taidetta: ”Meillä on taide, jotta totuus ei meiltä unohtuisi”. Ketään ei voi velvoittaa kuitenkaan enempään kuin hän pystyy. – ”Ultra posse nemo obligatur.”

Sitä, mikä on individuaalista, ei voida ymmärtää, omaksua, välittää yleiskäsitteen kautta, vaan se voidaan vain myöntää. Että sinua rakastettaisiin, ole rakastettava. – ”Ut ameris, amabilis esto!” (Ovidus)

Tällä filosofialla on suuri merkitys innovaation olemukselle ja synnyn ymmärtämiselle sekä postmodernin yhteiskunnan individualismia korostavalle luonteelle. Niinpä esim. uusi symboli-innovaatio on hyväksyttävä sellaisenaan eikä perusteltava sitä jo olemassa olevan yleiskäsitteen keinoin. (Luostarinen 2022: Klusteri politiikan, talouden ja taiteen välineenä – Cluster Policy, Economy and Art).

Gadamerin hermeneutiikassa ei ole kysymys tekstin individuaalisista piirteistä, signifioijista, eikä edes tekstin tyylistä. Hermeneutiikan universaalivaatimus perustuu kielen, logoksen, universaalisuuteen. Gadamerin ajattelussa ymmärtämisen metafyysisyys ei piile siinä, että tulkitsija ei yritä ymmärtää toista, vaan pikemminkin siinä, että hänen täytyy ymmärtää toista sillä ainoalla tavalla, jolla se vain on mahdollista: Hän ajattelee toista aina käsittein, jotka hänelle itselleen tulevat mieleen, sillä kaikki ymmärtäminen toteutuu kääntämällä omalle kielelle. (Luostarinen 2023: Dum spiro, spero. De visu – De auditu – De olfactu).

Tällä ajattelulla on keskeinen tehtävä etenkin hyvin pragmaattisessa yhteiskunnassa ja toimintatavassa (ks. pragmatismi) ja siellä innovaation vastaanottamisessa tai uuden lähettämisessä (ks innovaation diffuusio). Innovaation omaksuminen edellyttää tiettyjä arvoja ja usein jo etukäteen tehtyjä ennakkoratkaisuja (esim. kansallinen strategia innovaatiopolitiikasta; ks. innovaatiopolitiikka). Tällöin oleellisia käsitteitä ovat tahto omaksua, hyödyntää ja soveltaa sekä Nietzschen käsitteistössä myös käyttää valtaa. Gadamer rajaa kielen universaalin tehtävän tässä prosessissa toteamalla ”Oleminen, joka voidaan ymmärtää, on kieltä”. Näin kielellinen, käsitteellinen ja symboli- innovaatio olisi tämän tulkinnan mukaan koko prosessin avaajaa

Pragmatismi.

(Luostarinen 2023: Sosiaalisen median talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka.)

Suomessa innovaatiot liittyvät läheisesti puhtaasti tekniseen osaamiseen (tieteellistekninen innovaatiopolitiikka, ks. Suomi ja innovaatiopolitiikka) ja usein innovaatiopolitiikkamme yhteydessä puhutaan pragmatismista. Mikä tämä pragmatismi on ja kuinka se on mahdollisesti syntynyt ja siirtynyt Suomeen?

Pragmatismi on filosofinen ja maailmankatsomuksellinen oppi. Merkittäviä ja myös Suomelle tärkeitä 1800- ja 1900-luvun vaihteen pragmaatikkoja olivat mm. Charles Sanders Peirce, William James ja John Dewey. Näistä yhdysvaltalaisista filosofeista pragmatismin perustajana pidetään mm Harvardin yliopistossa toiminutta Charles Peircetä ja hänen ympärilleen syntynyttä metafyysistä koulukuntaa. Taustalla ovat kuitenkin vahvat saksalaiset ajattelijat alkaen Kantin jälkeisestä saksalaisesta idealismista ja Duncs Scotuksen realistisesta metafysiikasta.

Realistina Peirce loi tieteelleen ja omalle työlleen ”käytännön seuraukset” ja totuudelle määritelmän, joka oli tutkimuksen raja-arvona saatu käsitys. Tätä oppia filosofi ja psykologi William James käytti lähinnä funktionalistina ja nominalistina tulkitsi osana yksilön käyttäytymistä. Tämä ajattelu on vieläkin osana suomalaisessa käytännön ”maalaisjärjessä”. Erityisesti koulutuksessa ja opettajakoulutuksessa Jamesin kirjallisuus oli keskeistä myös Suomessa, ja sen voidaan tulkita olevan sosiaalista muistia ja oppimista tukeva järjestelmä. Innovaatioympäristössä tätä maalaisjärkeä (common sense) pidetään vaikeammin muutettavana kuin teoriaa ja mallia, olkoonkin että se vaihtuu hieman helpommin kuin esim. monet traditiot ja dogmit.

Jamesille pragmatisimi oli lähinnä oppi totuudesta ja sen käteisarvosta (cash value) yksilön elämän kannalta. Totuus edusti hänelle ja myöhemmin häntä lähellä olevalle eurooppalaiselle koulukunnalle ideoita, niiden hyödyllisyyttä ja toimivuutta. Jopa uskonnolliset uskomukset olivat ”tosia”, jos ne edustivat elämän kannalta arvokasta ja säilytettävää. Nykykirjallisuuteen viitaten usko on evoluutiobiologin näkökulmasta selviytymisstrategia ja siksi hyödyllinen, meemien geneettistä evoluutiota vastaavana pragmaattisena tuotteena ymmärrettävä (Daniell Benett 2006, Breaking the bell. Religio as a natural phenomenon.)

Piercen filosofia jäi aluksi Fregen, Russelin ja Saussuren tulosten varjoon. Viime vuosina eräiden aikalaisten vääristelemäkin ns. pragmatistinen koulukunta on ollut kasvussa. Etenkin kieliteoreettinen semiotiikka on vaikuttanut strukturismin kautta kulttuuritutkimukseen. Hintikka on tiivistänyt Peircen teorian muotoon ”semantiikka rakentuu pragmatismin varaan”. Suomalaisessa kulttuurissa tällä on poikkeuksellisen suuri merkitys (ks. Luostarinen 2024: Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma).

James oli poikkitieteellinen ajattelija eikä asettanut kognitiivisia tieteitä ja biologiaa vastakkain. Hänen mukaansa luonnonvalinta ei luo käyttäytymistä itseään, vaan adaptiivisia mielen moduleja, jotka motivoivat käyttäytymistä; geneettistä determinismiä ei ole olemassa (ks. kuva. Ratzelin maisema). James kyseenalaisti kausaliteetin olemassaolon ja keksi mm. termin ”tajunnanvirta”, josta tuli myöhemmin keskeinen käsite modernille kirjalliselle tekniikalle, mutta myös luovalle ja innovatiiviselle työskentelylle yleensä.

Kirjallisuus ks. Luostarinen 2005. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka.

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Asymptoottinen vapaus (Luostarinen 2005)

Tässä yhteydessä asymptoottisella vapaudella tarkoitetaan verkostoitumista ja yritysten klusterirakennetta sekä sen luonnetta. Kuten aiemmin jo mainittiin. – ”Ut ante dictum.”

Alun perin asymptoottinen vapaus on fysiikasta (kvanttimekaniikasta) ja luonnehtii alkeishiukkasten välistä voimaa. Alkeishiukkasten välinen voima on sitä pienempi, mitä lähempänä hiukkaset ovat toisiaan. Todella lähellä tapahtuu täydellinen vapautuminen ja hiukkaset alkavat toimia kuten täysin vapaat hiukkaset. Ilmiön löytäneet fyysikot (David Polizer ja Frank Wilczek) palkittiin Nobelilla vuonna 2004. Käytäntö on paras opettaja – ”Usus magister est optimus.” (Cicero).

Tälle ilmiölle analoginen on yritysten välinen verkostosuhde. Näyttäisi siltä, että pitkät ja luottamukselliset partnerisuhteet johtavat yritysten välillä tuloksen paranemiseen ja myös kasvuun. Lopulta eräänlaiseen vapautumiseen toimimaan kuten täysin vapaat yrittäjät hyötyen kuitenkin täysimääräisesti verkosto- ja klusterisuhteistaan sekä näiden tarjoamasta sosiaalisesta pääomasta. Toisin kuin eräänlaisessa puoliväliasetelmassa olevat tai partnerisuhdettaan vastat rakentavat yritykset, joilla kitka on usein suurin. Pahoinvointiin saakka. – ”Usque ad nauseam.”

Ilmiötä on selitetty sekä sosiaalisella pääomalla, luottamuksella ja pitkällä yrittäjäkokemuksella (ks. sosiaalinen pääoma). Innovaatioprosessissa keskeinen tekijä näyttäisi olevan kuitenkin isolaatiomekansmien tuntemus (ks. isolaatiomekanismit) sekä hyvin pitkä kokemus operoida tutkimuslaitosten, monikulttuuristen yritysten ja institutionaalisten organisaatioiden kanssa. Innovaatioprosessin vaatimat roolit ja klusterirakenne tunnetaan hyvin samoin kuin oma osuus ja tehtävät yhtäällä yrityksen omassa toimialarakenteessa, että toisaalla verkoston ja klusterin jo vakiintuneessa roolissa. (Luostarinen 2024: Hybridiyhteiskunnasta kohti illuusioyhteiskuntaa).

Alueelliset verkostot (Hassink)

Nykyisin innovaatioiden määrä ja alueellinen syvyys kuvaa lähinnä alueen tai kulttuurin kulutusta tai ”innovaatioastetta”, jota klusterirakentein pyritään tavoittelemaan. Suunta on pikemminkin vertikaalinen kuin aiemmin kuvattu horisontaalinen innovaatioaallon kulkusuunta ja sen tutkimus. (Luostarinen 2011: Hybridiyhteiskunnan kouristelu)

Organisaatiot ja yhteisöt oppivat ja ovat innovaatiotoiminnan esteitä tai sen edistäjiä sisältämänsä tiedon, käyttäytymisen, normien ja arvojen sekä henkilöstön pysyvyyden tai yhteisön sisäisen staattisuuden seurauksena. Hassink on kuvannut verkostotaloudessa yhteisöä tai organisaatiorakennetta hyvinkin avoimena, ohuena, ei-hierarkkisena toimintamallina. Vaikka oppiminen kuvataankin vuorovaikutuksessa yksilöiden välillä, prosessi kuvataan alueella kollektiivisena, jolloin sekä organisaatiot, yhteisöt ja alueet voivat edistää tai estää oppimista ja myös muistaa. (Luostarinen 2007: Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit).

Yritysten näkökulmasta kyseessä on jopa tärkein kilpailuetu, jossa organisaatioiden oppiminen on samalla spatiaalista oppimista ja elintärkeää alueella sijaitseville yrityksille. Nykyisin maaseutu muuttavat yrityskylät ja niiden väljemmät klusteriryppäät ovat esimerkki tästä vähän tutkitusta prosessista. Tiedepuistojen ja teknologiakeskusten sisällä prosessia on sen sijaan tutkittu hyvinkin perusteellisesti. (Luostarinen 2019: Suomi – Maailman onnellisimman maan oppikirja I ja II)

Kansallisissa, usein lineaarisissa innovaatio-ohjelmissa, taustalla on porterilainen (ks porterismi) tiede- ja teknologiausko, tiedon tuottaja ja kuluttaja, tiedeyhteisö ja elinkeinoelämä. Vastaavasti alueellisessa innovoinnissa vuorovaikutusjärjestelmät on kuvattu usein horisontaalisina. Horisontaalisille tulkinnoille porterilainen ”regionalismi” (globalsimi) ja Castellsin kuvaama verkostoyhteiskunta (ks. Castells, verkostoyhteiskunta) on ollut ongelmallinen. Paikallinen innovaatio on arkipäiväinen ja alueellisen kulttuurin tuote, osa tuotantoa, logistiikkaa, markkinointia ja kulutusta. Innovaatio ei muodostu vain kasvun oletetuissa keskuksissa, vaikka kulutus siellä olisikin luonnollisesti sitä suosiva. Klusteri politiikan, talouden ja taiteen välineenä oli kirjan nimenä haastava ja syntyi vuonna 2022. Muistelmakirjojen jälkeen sen rakenne helpottui, kun apuun saapui myös algoritmit. Robotiikka ja tekoäly kykenevät muistamaan ja yhdistämään myös tuhansia artikkeleja ja kuvia samaan aikaan. Kuvataide avaa myös tutkijalle sellaista mitä verbaalinen kieli ei avaa.

Innovaatio syntyy kulttuurisen tradition kautta integraalisena osana ja irti oletetusta alueellisesta ympäristöstään ja sen kuvitellusta innovaatioasteesta. Kyseessä ei ole niinkään solmukohta (nodaali), jossa innovaatiot syntyvät ja leviävät diffuusina esim. kuvitteellisille kaupunkien välisille alueille. Usein nämä vanhat ”nodaalit” ovat pikemminkin taantuvia julkisten palvelujen solmukohtia, jotka eivät enää saavuta kuluttajavirtoja.

Nykyisin kyseessä on joko teolliseen tai perustuotantoon (maa- ja metsätalous) rakentunut erikoistuminen, tämän vanhat sosiokulttuuriset rakenteet (esim. osuustoiminta) ja näiden luoma klusteri tai verkosto, kyläyhteisön aktiivi kylätoiminta jne. Toimijat ovat vastaavasti yrityksiä, julkisia laitoksia ja ennen kaikkea näissä työstään tekeviä ihmisiä ja ”nodaali” on yhä useammin ihmisten liikkumisen solmukohta mm. pääteiden liittymissä tai haettaessa elämyspalveluja nykyisin massiivisista maaseudun yrityskylistä (ks. päiväkirja ja kirjojeni lähdeluettelo)

Kirjallisuus ks. Luostarinen 2006, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka.

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Verkostoyhteiskunta (Castells)

Manuel Castellsin jättimäinen informaatio aika –trilogia (1998) esittää verkostoyhteiskunnan teorian. Castellsin lähtökohtana on yhdistää tiedon tekninen käsittely ja kapitalistinen tuotantomuoto informaatiokapitalismiksi. Kirjojen rakenne ja toimitus kiinnosti enemmän kuin niiden lopullinen sisältö. Tottumus on tyranni ja elämän käytäntö. Sen rikkominen on ainutlatuinen ilmiö. – ”Usus est tyrannus” (Horatius)

Informaatiokapitalismissa tuotannon ytimessä on tiedon (tietoon kohdistuvan tiedon) soveltaminen. Teolliselle aikakaudelle tyypilliset suureen kokoon ja keskusjohtoiseen hallintoon perustuneet järjestelmät ja toimintamallit ovat liian jäykkiä ja hitaita vastaamaan globalisaation haasteisiin. Niiden syrjäyttäjäksi on tulossa verkkomainen järjestäytymisen muoto, joka kykenee edeltäjäänsä paremmin hyödyntämään informaatioteknologian kehitystä. Sen rakenteita ovat virtaukset ja virtausten solmukohdat. Virtauksissa liikkuvat informaatio, pääoma ja valta, mutta myös poliittiset ideat, kulttuurituotteet ja vastarinnan ainekset. Solmukohta voi olla yhtä hyvin Internet-palvelin, mediatalo kuin suurkaupunki. Verkostoa eivät estä kansallisvaltioiden rajat, vaan se ylittää ne tehden lopulta koko planeetasta yhden taloudellisen yksikön vailla ajan ja paikan rajoitteita. Informaatiokapitalismissa niin finanssipääoman, tuotannon, poliitikkojen, kansalaisjärjestöjen kuin rikollistenkin on sopeuduttava noudattamaan verkostossa toimimisen logiikkaa. Puhuessamme robotiikasta ja tekoälystä olemme vasta prosessin juurella. Käytäntö on kuitenkin edelleen paras opettaja. – ”Usus magister est optimus”. Ciceroa voi lainata yhtenään.

Paikallisuuteen sidotun todellisuuden (yrittäjyyden jne.) ja globaalin verkoston välinen jännite muodostaa Castellsin mukaan informaatiokapitalismin peruskonfliktin. Tähän peruskonfliktiin kulminoituu aikakauden keskeisin eettinen kysymys: kuka saa kuulua verkostoon ja kuka syrjäytyy? Informaatiokapitalismin rajoja murtava vaikutus luo uuden epäoikeudenmukaisuuden maantieteen. Tavallista ihmistä ja hänen kapinaansa uhkaa kuplaksi kutsuttu yhteisöllisyyteen takertuminen. Castellsin pääoma on muuttunut persoonattomaksi ja subjektittomaksi, ja työvoima pirstoutuneeksi ja tavoitteiltaan hajautuneeksi, eikä puhe esim. työväenluokasta ole enää mielekästä. Vuosi 2024 on Suomelle tässä merkityksessä historiallisen suuri loikka. (Luostarinen 2024: ”Hybridiyhteiskunnasta kohti illuusioyhteiskuntaa” sekä samaan aikaan tapahtuva ”Sosiaalisen median ja tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma.”

Luovuuden luokittelu (Gagne)

Luovuus on käsitteenä innovaatiota laajempi. Kuka tahansa meistä voi olla ja myös on luova. Innovaattoreita meistä sen sijaan on vain määrä, joka vastaa suurin piirtein Mensan (huippuälykkäiden) jäsenyyttä. Hyvin usein innovoinnin edellytys uuden löytämisessä onkin älykkyydessä. Ei kuitenkaan yksinomaan siinä. Mensan jäsenistä huomattava osa saattaa olla, ja varmaan onkin, hyvinkin konservatiivisia ja hitaita uuden omaksujia. Sen sijaan innovaattoreissa on vähemmän älykkyydeltään alle Mensan tason jääviä. Jokainen innovaattori pohtii samaa ongelmaa, traumaa: ”Kunpa voisin olla hyödyksi.” – ”Ut prodessem.”

Francoys Gagne (1993) lähestyy luovaa prosessia ja innovaatiokykyämme luokittelemalla lahjakkuuden soveltuvuusalueineen älylliseen, luovaan, sosioaffektiiviseen sekä sensomotoriseen. Näistä älyllisiin lukeutuvat päättely (esim. verbaalinen tai matemaattinen, avaruudellinen, muisti jne.), luovaan osaan omaperäisyys, kekseliäisyys, huumorintaju jne., sosioaffektiiviseen voima, kehonhallinta, herkkyys, kestävyys jne. Gagnen innovaatioprosessin ja samalla myös lahjakkuuden kehittämisessä katalysaattoreina toimivat yksilön sisäiset motiivit sekä luonne ja persoonallisuus (sopeutuvuus, asenteet, kunnianhimo, itsenäisyys, itsearvostus, arvot jne.). Tässä prosessi runo on kuin maalaus – ”Ut pictura poesis” (Horatius).

Niitä tukee tai ei tue ympäristö, lähiympäristö (koti, koulu, yhteisö jne.), ihmiset (vanhemmat, ohjaajat jne.), sitoumukset (toiminnat, kurssit jne.) sekä tapahtumat (sattumat, löydökset, onnettomuudet jne.). Lopuksi Gagne jakaa kehitysprosessin tulokset kykyjen kautta erityisalueisiin, joista hän erikseen mainitsee teoreettiset (kielet, luonnontieteet jne.), tekniset (mekaniikka, tietokoneet jne.), taiteelliset (kuvataide, musiikki jne.), sosiaaliset (opettaminen, politiikka jne.), liike-elämän taidot (myyminen, yrittäjyys jne.), strategiset taidot (shakki, tietokonepelit jne.) sekä liikunnan ja urheilun. Miten usein suurimmat kyvyt pysyvätkään piilossa! – ”Ut saepe summa ingenia in occulto latent.” (Plautus).

Klusterin näkökulmasta Gagnen luokitus pitää sisällään kaikki verkoston toiminta strategian avainosaamisen ja niiden liittämisen osaksi innovaatioprosessia. Näin innovaatioprosessi klusterin näkökulmasta on luovuuden eri osin integrointia hakien optimaalisia yhdistelmiä ja vahvistaen kunkin yrityksen (yksilön) kohdalla tämä vahvuusalueita. Verkostossa heikkoudet korvautuvat muiden osaamisella, mutta samalla myös omat vahvuudet saavat mahdollisuuden kehittyä ja niitä hyödynnetään tehokkaasti ja motivoidusti. (Luostarinen 2019: Suomi – Maailman onnellisimman maan oppikirja numero I ja II.)

Empowerment

Empowerment –käsitteellä tarkoitetaan alun perin työntekijöille annettavaa autonomiaa toimia vastuullisemmin ja tehokkaammin organisaatiossa ja usein tiimin tai ryhmän sisällä. Tavoite on usein luoda yrittäjähenkeä joskus jopa tulosvastuullisesti yrittäjänä. Näin jokainen kokee ikään kuin kehittävänsä itse työorganisaatiota (Block 1987). Lightfootin (1986) mukaan empowerment –kokemuksen edellytyksenä on persoonallisen voiman tunne, vastuun kokeminen ja valintojen mahdollisuus. Maeroff (1988) luettelee empowerment –tunteeseen statuksen, vahvan tietoperustan ja itsenäisen päätöksenteon. Guttenbuch (1995) esittelee empowerment –käsitteen määrittelytavat osana persoonallista vastuunkantoa, delegoinnin siirtoa, voimien keskittämistä ja ihmisten täysimääräistä käyttöä osana heidän erityistaitojaan. Oman koulutukseni kohdalla opiskelu käynnistyi aina tästä Empowerment määrittelystä. Mitä kylvät, sitä niität. – ”Ut sementem feceris, ita metes. (Cicero).

Käsite liittyy läheisesti tiimin ja ryhmän tapaan työskennellä. Tällöin tehtävät jaetaan tiimissä roolikartan mukaan siten että mukana ovat ainakin tutkija-aloitteentekijä (explorer promoter), luova innovaattori (creator innovator), reportteri neuvonantaja (reporter adviser), kannustajaylläpitäjä (upholder maintainer), kontrolloija tarkastaja (controller inspector), tuotteiden tekijä (concluder producer), kiihkeä organisaattori (thruster organiser) sekä arvioija kehittäjä (assessor developer). Samalla organisaatioiden kehittämiseen liitetään eräänlaiset ”leadershippiin” liittyvät toimintatavat ja Kanterin (1977,1983) mukaiset voimistumisprosessit (the process of empowerment).

Empowerment on vakiintunut myös suomalaiseen käyttöön lähinnä epäedullisissa olosuhteissa työskentelevien työskentelyolosuhteiden muutostarpeena ja usein myös innovaattoreiden yhteydessä. Kyseessä ovat yleensä heikolla moraalilla varustetut työorganisaatiot, joiden taustalla on lisäksi byrokratian suosimista, sääntöihin tukeutumista ja niiden korostamista sekä ylenmääräistä kontrollia.

Kirjallisuus ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Yrittäjäklusterin roolit (Luostarinen)

Suomalaisessa ekologisen klusterin yrittäjät oli mahdollista jakaa seitsemään avainrooliin ja näiden toimenkuvaan (Luostarinen 2005). Näistä konventionaaliset yrittäjät muodostavat klusterin ns. organisoivan järjestelmän. Usein muita yrittäjiä verkostosta ei edes löydy. Toisen ryhmän muodostavat monialayrittäjät (tutechampionit) klusterin kokemusvälittäjinä. Usein kyseessä ovat maataloudesta juuri irtautuneet yrittäjät ja lukuisten tuotteiden kanssa yrittäjyyttä aloittelevat matkailun monialaosaajat. Usein heidät tahtomatta yhdistetään innovaattoriryhmään.

Visionäärit kuuluvat eräänlaiseen sisäisen yrittäjyyden (intrapreneur) ryhmään ja ovat klusterin arvioija kehittämisjärjestelmä. Näiden kyky operoida innovaattoriyrittäjien kanssa on muita parempi ja korvaamaton klusterin toiminnan integraatiossa.

Vapaamatkustajat ovat suurehko ryhmä hyödyntäen ekologista imagoa mutta verkostossa passiivisesti operoivia. Klusterin toiminnan suuntaajina ja monissa ”portinvartina” –tehtävissä nämä yrittäjät ovat parhaimmillaan (markkinointi).

Itselliset yrittäjät (entrepreneur) ovat lähellä konventionaalista ryhmää ja sopivat parhaiten klusterin promoottorijärjestelmään.

Innovaattoriyrittäjät ovat noin 10 % osuus maaseudun yrittäjyyttä ja edustavat usein oppositioasemaan ajautunutta ja muista selkeästi poikkeavaa osaamista. Heidän tuekseen kaivataan klusterissa teknologian ja markkinoiden portinvartijoita, joiden tehtävä on lähinnä palkitsevien järjestelmien ylläpito mutta samalla myös kontrollointi.

Faktoripisteiden ryhmittelyssä yrittäjäryppäät oli mahdollista nimetä luoviksi innovaattoreiksi (creator innovator), tutkija aloitteentekijöiksi (explorer promoter), arvioija-kehittäjiksi (asessor developer), kiihkeiksi organisaattoreiksi (thruster organiser), tuotteiden tekijöiksi (concluder producer), kontrolloija tarkastajiksi (controller inspector), kannusraja-ylläpitäjiksi (upholder maintainer), reportteri neuvonantajiksi (reporter adviser) sekä yhdistäen nelikentällä organisoijiksi (Organisers), kontrolloijiksi (Controllers), tiedonhankkijoiksi (Advisers) ja tutkijoiksi (Explorers). Innovaatio-organisaation kohdalla avainryhmiä ovat luovat innovaattorit, tutkija-aloitteentekijät sekä kannustajaylläpitäjät. Näitä yrittäjiä on vähän ja ne korvautuvat usein konventionaalisilla ryhmillä. Tällaisia ovat etenkin tuotteiden tekijät, kontrolloijat sekä neuvonantajat.

Ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Kuluttajaklusterin roolit (Luostarinen)

Ekologisen klusteritutkimuksen yhteydessä kuluttajat oli mahdollista jakaa faktorianalyysissä neljään pääryhmään. Näistä tärkeimmät liittyivät ympäristöarvojen ja –identiteetin merkitykseen sekä yhdyskuntarakenteittemme suuria muuttoaaltoja kuvaaviin ikäryhmiin. Vihreä perusfaktori syntyi lähinnä suurimpien taajamiemme vastaajista ja siellä akateemisista, keski-ikäisistä naisista ekologisina kuluttajina. Se tavallaan dominoi ja muodostaa kulutuksen ensimmäisen vaiheen innovaattoriryhmän ekologisille tuotteille. Ongelmana on se, että ryhmä ei välttämättä ole lainkaan innovatiivinen. Sen arvot ovat vain ekologisia mutta innovaatio-ominaisuus puuttuu. Näin ekologinen kulutus ei pääse käyntiin väärän segmentin osallistuessa markkinoiden ohjailuun ja tuotteet jäävät kaupan hyllylle.

Faktoripisteiden ryhmittely syvensi analyysiä ja tuotti kymmenen homogeenista kuluttajaryhmää. Näistä viisi oli mahdollista nimetä pääryhmiksi käyttäen sosiologian ja antropologian postmodernin ihmisen elämänstrategian kuvaamista joko kuljeskelijan (flaneeraajan), turistin, kulkurin, pelurin tai ”telecity” –ihmisen silmin.

Syntyvät ryhmät oli mahdollista asettaa faktoriakseleiden muodostamaan nelikenttään, jossa akseleina toimivat vastinpareina syntyneet faktoriulottuvuudet (I ja II sekä III ja IV). Näistä edellinen liittyy ryhmien fyysiseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen identifikaatioon ja sen muutokseen sekä jälkimmäinen lähinnä normijärjestelmien muuttumiseen (moraali, etiikka, ekologia, empatia). Samalla syntyvät ryhmät kuvasivat innovaatioaaltojen kulkua (ks. innovaatioaalto) ja niiden todennäköistä vaikutusta ryhmiin ja näiden käyttäytymiseen uudessa informaatioyhteiskunnan ”paikattomuuden” ja ”ajattomuuden” tilassa. Aiemmin toisiaan seuranneet innovaatioaallot (syklonit) ja niiden historiallinen (ajallinen) trendi sekä ne yksilötasolla suodattaneet yhteisölliset tai institutionaaliset rakenteet olivat korvautuneet päällekkäisillä ja klusteroituneilla ”sykloneilla”, jolloin samalla katkelmallisuus, pirstaleisuus ja yksilön oma ympäristöjärjestelmä individualistisena kokemuksena lisääntyy ja tulee ymmärretyksi.

Ryhmien kuvaus ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka.

www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf