Vaalien läheisyys kuohuttaa kansalaisten mieliä ja osa äityy jopa väkivaltaiseksi. Vaalirauha rikkoontuu ja käyttäytyminen muuttuu muistuttaen viikonloppujen jonotusta kioskeille pikkutunneilla. Se siis kuuluu suomalaiseen arkeen siinä missä hävittää eteen osuvia panderolleja. Ei siis mikään uusi ilmiö, mutta aina yhtä epämiellyttävä eikä sitä tulisi hyväksyä, nollatoleranssi tälle häiriköinnille.
Gallupdemokratiaa
Gallupit alkoivat elää vaalien viimeisellä viikolla omaa elämäänsä ja villiintyivät aivan mahdottomiin tuloksiin tutkijan näkökulmasta. Kun tilaaja on kaupallinen ja gallupin tuottaja niin ikään toimeentulonsa tuosta puuhastelusta hankkiva, gallupin tekijät tunnetaan jo entuudestaan ja tiedetään niiden myös poliittiset intohimot. Näin gallupdemokratia muuttuu gallupmanipuloinniksi.
Kiintoisia gallupeja tulee loppusuoralla ja näistä Hämeen vaalipiriin osui omalaatuisin. Siinä Lahdessa ilmestyvä maakuntalehti tuotti ensin oman ennusteensa ja viikkoa myöhemmin Hämeenlinnassa julkaistava lehti omansa Etelä-Hämeen vaalipiirille. Erot olivat niin suuria, etteivät ne mahtuneet enää minkään maailman virhemarginaalien sisälle ja koskivat tietenkin perussuomalaisten menestystä. Edellinen lupaili noin 15 %:n kannatusta ja kahta edustajaa parlamenttiin, jälkimmäinen noin 25 %:n kannatusta ja neljää parlamentaarikkoa. Jälkimmäisen toteutuessa Sami Mattila voi pakata jo salkkujaan yhdessä Sirkka-Liisa Anttilan kanssa. Lounais-Häme saisi näin kaksi edustajaa ja määrä kasvaisi tuplautuen. Kokoomus ja demarit keskittivät äänensä talousalueellamme jo ehdokasasettelussa. Jos joku voittaa, jonkun on samalla hävittävä, mutta ei välttämättä lounaishämäläisten. Juuri nyt kasvoja on mahdollista vaihtaa myös puolueiden sisällä.
Molemmat gallupit ovat yhtä lähellä totuutta eikä se kiinnostakaan vaan selittely lehdissä omituisten tulosten tulkinnassa. Perussuomalaisten kohdalla kun virhemarginaali kulkee nyt noin 5 %:n tasolla suuntaan jos toiseenkin ja muitten puolueitten kohdalla osumatarkkuus on mukamas parempi ja perinteinen. Etenkin pienten puolueitten ja RKP:n kohdalla ennuste on ehdottoman oikea. Yleensä selittely on pienten kohdalla ollut päinvastainen. Ja perussuomalaiset nyt oli pieni puolue ennen näitä ensi viikonvaihteen vaalejamme.
Voitto ja torjuntavoitto
Askarruttamaan jäi miten 15-25 %:n kannatus yhden puolueen kohdalla ei vaikuta muiden puolueiden kannatuksen arviointiin? Miten muiden puolueiden kannatus jää virhemarginaalien sisälle, jos yksi puolue saakin 10 % enemmän ääniä kuin oli alarajalla ennustettu? Jos yhden puolueen kohdalla gallupit eivät ennusta luotettavaa tulosta, miten ne voisivat ennustaa sen muitten kohdalla? Mistä tämä uusi matematiikka on saanut alkunsa, ellei prosentteja nosteta yli sadan prosentin?
Gallupit ratkeavat sunnuntaina ja ennakkoäänet lupaavat mahdollisesti jopa yli 70 %:n otantaa tämän kevään vaaleissamme. Se on ihan hyvä ja kattava otanta kansan tahdosta. Näiden vaalien jälkeen meillä on neljä suurta puoluetta ja joukko pienempiä. Perussuomalaiset voittavat historialliset vaalit ja muut saavat torjuntavoittoja. Voisi jopa pohtia kuinka poliittinen kenttämme on lopultakin järjestäytymässä kohti nelikenttää, jossa mukana ovat omissa puolueissaan oikeiston ja vasemmiston radikaalit ja konservatiiviset äänestäjät mielipiteineen ja edustajineen, aatteellisuus toteutuu.
Keskustan kriisi
Itse olen aina laskenut vasemmistoliiton ja vihreät radikaaliin vasemmistoon, jossa vihreitten kohdalla korostuu Suomessa vielä hieman vanhakantaisia feministisiä arvoja ja niiden konservatiivisia ylilyöntejä. Ne näkyivät myös vaaleissa ja niitä edeltäneissä mm. kirkkoa koskeneissa mediakohuissa. Se karkottaa vasemmistoradikaaleista vihreistä valtaosan miehistä ja nämä joutuvat hakeutumaan oikeiston radikaalimpaan päähän. Siinä syy vihreitten vuotoon ja huonoon menestykseen. Saksassa on toimittu kaiken aikaa järkevästi, järkivihreällä tavalla.
Syntyi vihaisten radikaalimiesten puolue ja juuri radikaalina tapana kritisoida oikeiston konservatiivisen siiven EU -politiikkaa ja markkinavoimien jumalaista mahtia. Vaihtoehtoja haetaan ja varmaan niitä tulevalla vaalikaudella myös löydetään. Samalla nämä miehet ovat sosiaalisen median ahkeria osaajia, sosiaalisen median taloutta ja uutta paradigmaa. Prosessin synty oli toki ennustettavissa ja toki siitä oli kirjoitettukin.
Kari Suomalainen kuvasi suomalaiset porvarit kokoomuksesta maalaisliito-keskustaan konservatiiveiksi, kokoomuksen lihavaksi kypäräpäiseksi papiksi ja keskustan yhtä ”sankiaksi prihaksi” maalaisliittolaisena isäntänä. EU:n liberaali ryhmä ei ole tätä äänestäjäjoukon maailmankuvaa ja aatemaailmaa muuksi muuttanut ja puolueen sisällä kuohuu, on kuohunut jo kauan. Samaan puolueeseen ei mahdu keskelle neljänlaista aatetta ja niiden edustajaa. Joku on koko ajan paitsiossa ja etsii itselleen uutta poliittista kotia, jossa voi myös vaikuttaa. Nyt se sitten löytyi ja vakiinnuttaa toki paikkansa neljäntenä suurena puolueenamme. Kokoomuksessa tämän oivalsi parhaiten Sauli Niinistö.
EU -sokeat kansanjohtajat
Kokoomuksessa Jyrki Katainen ajaa valtiovarainministerinä vanhakantaista EU -politiikkaa ja muistuttaa siinä demareiden Paavo Lipposta viemässä omaa puoluettaan EU:n ytimeen Mooseksena puolueensa tietä ohjaten ja koukaten oikealta ohi perinteiset porvariäänestäjämme. Näin meille syntyi konservatiivinen ja vailla visioivaa ideologiaa oleva työväenpuolue ilman työläisiään. Lipposen vauhtisokeus vei puolueen äänestäjien alta eikä Heinäluoma ja nykyinen puoluejohto tätä kykene hetkessä korjaamaan. Valtionjohtajaksi itsensä tuntenut liike ajautui väärälle kaistalle ja alkoi kuihtua höttöpolitiikan toteuttajana. Puolue ei ole politiikan teon väline, vallan kappale, vaan aatteellinen kansanliike sosiaalisten medioitten maailmassa ja taloudessa.
Takavuosina tutkimukset osoittivat vennamolaisten SMP:n kannattajien olevan radikaalein ryhmä yhdessä vasemmiston hajanaisten kommunistiryhmien kanssa. Perussuomalaiset tulivat täyttämään tätä oikeistoradikaalia miesten puolueen paikkaa olkoonkin, että vasemman laidan radikaalit feministit leimaavat sitä koko ajan Timo Soinin henkilön kautta ymmärtämättä, kuinka tuo paikka jäi heiltä hoitamatta. Puolueen kannatusta voi lisätä joko itse kelkkaa vetäen tai antaen kilpailijan työntää. Nyt työntäjiä on ollut jopa enemmän kuin vetäjiä. Soini alkoi kutsua puoluettaan työväenpuolueeksi ilman sosialismia. Se kertoo juuri radikaalin oikeistopuolueen paikan nelikentällä.
Soinin persoonallisuus ja värikkyys, retoriikka, on kokonaan eri asia siinä missä hänen katolien arvomaailmansakin. Tässä media analysoi Soinia ja unohti miljoonan äänestäjän arvomaailman. Sellainen on anteeksiantamatonta tiedottamista, tutkivaa journalismia vailla vähäisintä tutkimusta ja itsekritiikkiä. Se kertoo kaiken medioittemme tilasta, rappiosta.
Television vaalisirkuksessa Soinia on rumimmillaan pilkattu ulkonäkönsä ja aate- ja arvomaailmansa, uskontonsa kautta, ja syntyy kuva hyvin ahdasmielisestä ja kaikkea muuta kuin suomalaisesta sivistyneistöstä ja sofistikoidusta liikkeestä perussuomalaisten työntäjinä. Se on likaisin ja vastemielisin osa mennyttä vaalitaistelua, eikä siihen osallistu ajattelemattomat juopot kaduilla tai nuoret kettutytöt. Taustalla on hyvin järjestäytynyt medioitten oma liike ja se muistuttaa surullista SAK:n takavuosien mainostukea antaa vauhtia vasemmiston vaalityölle.
Aggressiivinen ja alatyylinen media
Alatyylinen leimaaminen sopii vielä television viihdeohjelmiin, mutta ei toki enää vaaleihin pilkaten samalla miljoonia ihmisiä tai vaikkapa katolisia ja tuhansia tuskaisen abortin läpikäyneitä naisia. Myös puoluejohtajilla voi olla pyhä arvomaailmansa, joka ei ohjaa heidän puolueensa ohjelmaa, ja siihen puuttuminen on yhtä “sofistikoitua” kuin aikanaan presidentti Martti Ahtisaaren imitointi.
Aggressiivisen ja alatyylisen huumorin raja kulkee aikuisviihteen kohdalla siirtäen se aamun tunneille ja sinne osa vaaliohjelmista olisi nyt kuulunut siirtää. Median tapa rohkaista nuoria käyttäytymään kunnioittamatta poliittisia mielipiteitä, arvoja ja tapakasvatusta on päämedioittemme tehtäviä. Jos joku näissä vaaleissa mokasi, se oli mediamme. Sama Kremlin ja EU-kellojen 1970-luvun ulkoa ohjattu journalismin paianajainen toistui nyt vain moninkertaisena ja digiajan väreissä, reaaliaikaisesti.
Nyt siinä epäonnistuttiin pyrittäessä leimaamaan uusi radikaali oikeisto radikaalin vasemmiston toimesta impivaaraksi ja käyttäen ala-arvoisia keinoja. Konservatiivisen oikeiston ja vasemmiston tapa selvitä Timo Soinista haastajana oli perinteisempi ja nojasi heidän omistuksessa olevaan mediaan sekä lopulta gallupeihin ja keskittyen samalla toistensa nälvimiseen.
Tässä Mari Kivniemen ja Jutta Urpilaisen kemiat ovat vaikeasti sovitettavia ja jo pelkkä kehon kieli viesti vastenmielisyydestä. Yhteistyön löytäminen vanhan punamulta-akselin suunnalta tulee olemaan hallituksessa vaikeaa vaikka asioista sovittaisiinkin Portugalin tukiohjelmasta alkaen. Väistämättä mieleen tulevat ajat Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen yhteenotosta. Samalla haudattiin vanhat politiikan teon mediakäsitteet. Kukaan ei ymmärrä enää mitä tarkoittaa punamulta, sateenkaari, kansanrintama ja muut fossiiliset käsitteemme. Vain joka kolmas suomalainen kykeni nimeämään hallituspuolueemme. Niistä liki näkyvin ovat perussuomalaiset.
Kokoomus vailla Niinistön apua
Kokoomuksen paikka perinteisessä konservatiivisessa kentässään ei ole Sauli Niinistön mieleen ja hänen oppositioasemansa selittyy juurit tällä radikaalisuusakselilla. Hän oli viemässä puoluettaan lähemmäs oikeistolaista työväenpuoluetta ja samalla hän on arvostellut Jyrki Kataisen EU -politiikkaa, viimeksi eilen eduskunnan ja vaalikauden päättäjäisjuhlallisuuksissa. Tähän suomalainen äänestäjä ei toki kiinnitä huomiota, ellei Katainen sitä itse ärtyneenä halua korostaa. Sauli Niinistö menee myös perussuomalaisena niin halutessaan. Niinistön poliittinen koti on ollut jo kauan kateissa. Eduskunnan avausistunnossa hän oli jäädä valitsematta puhemieheksi.
Niinistön mukaan suomalaisia tukia kriisiin ajautuneiden valtioiden auttamisessa ei tule maksimoida vaan minimoida ja samalla muistaen kansakuntamme koko ja kantokyky. Se on järkevää ja pragmaattista puhetta sekä tosiasia, jossa riskit on nyt minimoitava. Se jos mikä on oikeaa vastuunkantoa ohjaili Olli Rehn Brysselistä suomalaisia miten tahansa. Niinistön valtaisa suosio on perustunut juuri hänen radikaaliin ja visioivaan oikeistolaiseen arvomaailmaan, jossa näkökulma on toinen kuin nykyisellä vihreitten vasemmistoradikaaleilla, mutta myös oikeistokonservatiiveillamme. Feministisiiven vihreät ovat oikeistokonservatiiveja Suomessa ja sen pelin politiikassa.
Ei ole epäilystä, etteikö Niinistö tulisi toimeen myös uudessa eduskunnassa ja hallituksessa juuri syntyvän uuden perussuomalaisen puolueen kanssa, ellei hän näkisi siinä juuri kilpailijaa omalle puolueelleen. Jyrki Katainen ei tätä juuri edes havaitse ja tulkitsee poliittista kenttää lukien sen nyt väärin. Suomessa puoluejohto ja sen omat arvot, henkilökohtaiset piirteet ja persoonallisuus, tapa esiintyä ja pukeutua, ovat medioissa paljon keskeisemmässä merkityksessä kuin miljoonat ihmiset näiden aatemaailmojen taustalla ja pyrkien ymmärtämään myös omia medioitaan keskustellen niistä sosiaalisen median sisällä.
Suomalaisilla on tapana antaa anteeksi myös neljännelle valtiomahdilleen ja ymmärtää sen edesottamuksia mediana. Näin etenkin alue- ja maakuntatasolla, jossa paikalliset mediat ovat osa vaaleja ja sekaantuvat niihin huomaamatta, missä kulkee moraalinen ja eettinen raja demokratiassa, vanhassa maan tavassa ja marinadissa. Se tuli jäädä viime vaalikaudelle.
Mediayhteiskunnassa neljännen valtiomahdin ei kuulu hankkia itselleen valtaa joka tuolilla istuen. Se alkaa muistuttaa pientä valtiotyönantajaa, joka on ottanut itselleen hoitaakseen kaikki korporatiivisen valtion tehtävät ja sulkeutuen samalla koko muulta maailmalta.