Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään
Kuka muistaa vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen?
Fac ut vivas – Hanki elämä
Elämme vuoden 2024 viimeisiä päiviä ja itsenäisyyspäivän aattoa. Olen pitänyt uskollisesti päiväkirjaa jo vuosikymmenet ja kirjoittanut yli 10 000 artikkelia. Pelkästään perussuomalaisten sivustolle yli 2000 pitkää ja raskasta luettavaa normaalin propagandan sekaan sen siirtäen. Sama propaganda pätee luonnollisesti kaikkienkin poliittisten julkaisujemme sisältöä ja on yhdentekevää, minne omasi sijoitat sosiaalisen median ohella. Facebook on saanut kirjoitukseni sekin jo vuosikymmeniä ja muuttunut matkalla paljon enemmän kuin suomalaiset sähköiset kanavamme.
Kaikki tämä kohdallani käynnistyi luennoistani, joita kopioitiin tunneillani ja jaettiin sellaisille oppilailleni, jotka eivät jaksaneet vääntäytyä luentosaliin kuulemaan päivän epistolaa. Kun tätä oli jatkunut riittävän kauan, aloin julkaista luentoni koko kampusalueelle sähköisenä ja myöhemmin kenen tahansa luettavaksi. Samalla syntyi internet ja myöhemmin yhä suurempi joukko luetutti sanomansa sosiaalisen median sivustoilla. Kaikki ei kuitenkaan ollut enää luentoa, joka tulisi myös tenttiä.
Vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen oli kuitenkin näistä kiintoisin ja niinpä päätin luetuttaa sieltä tekstiäni, jossa hyvin lyhyesti kuvaan koko vuosikymmenen ”suuren murroksen vuosikymmeneksi”. Nuo vuodet löytyvät myös tuolla nimellä kirjoiksi muuttaenkin. Seuraava vuosikymmen oli puolestaan parilla sanalla kertoen ”menetetty vuosikymmen”. Sekin löytyy myös kirjanani. Muutamalle sivulle sitä ei voi oikein tiivistää. Parilla sanalla kirjan nimisivulla.
Suomessa se oli samalla yli kymmenen hallituksen kanssa kompurointia ja mukaan mahtui myös traumaattinen vuosia 2011, josta kirjoitin ennusteeni jo 1970-luvulla mutta se julkaistiin kirjana vasta vuonna 2007. Kirjanpitoni mukaan se oli 87. monografinen kirjani ja ensimmäinen näin ”vapaalla sanalla” sitä ruokkien.
Kaikki edeltäjät olivat olleet sidoksissa enemmän tai vähemmän tieteeseen ja tutkimukseen. Samalla tutustuin saksalaiseen uudenlaiseen kustantajaan ja lupauduin myös heitä avustamaan ja tukemaan parhaani mukaan. Tänään kustantajani on Euroopan mittapuun mukaan todella mittava ja menestymisen taustalla on kirjoittajat, joita on todella paljon sekä samalla uusin teknologia. Me suojelemme luontoa kirjoillamme ja teollamme, sanomalla asiamme hakematta sitä kautta toimeentulomme ja voittoja.
Se ei ole kapitalismia tai sosialismia ja kaikkea muuta kuin tapa hakea sellaisia etuuksia, josta voisi olla myös kirjoittajalle henkilökohtaista taloudellista hyötyä. Yhteiskunnasta nyt puhumattakaan vallan käytön välineenä. Sotiemme veteraanit ymmärtävät mitä tarkoitan. Se on sotaa sanoilla ja kynää käyttäen.
Emme kirjailijoina hae voittoa ja toimeentuloa kirjoillemme eikä omalla kohdallani taustalla ole edes aiemman työnantajani tai suvun perintö vaatia kustannustoiminnalta jotain muuta kuin vapaan sanan ja kuvan kulttuuria ja poikkitieteistä käyttöä kukin taitojensa mukaan sitä tuottaen ja hyödyntäen.
Alustat ovat vapaat ja asiakkaat voivat vapaasti myös tilata kirjani, jolloin se kannetaan muutaman päivän viiveellä Saksasta kotiovellesi. Luontoa ei rasiteta tuottamalla tuhansien tai miljoonien kirjojen laskua ympäristölle painotyönä, jonka tavoite on tuottaa sijoittajalleen ja joskus myös kirjailijalle mainetta ja kunniaa taloudellisen tuloksen rinnalla. Tämä sidos kun on petollinen ja tuottaa sellaista kieltä ja kuvaa, jossa oma toimeentulo ja nimi ovat ensiarvoisen tärkeitä painotyön hedelminä.
Me kun elämme jo aikaa, jossa puhuttu tai kirjoitettu sana on osa sananvapautta ja jokainen voi tuottaa sitä niin paljon kuin rahkeet kestävät ja muodossa, joka on hänelle itselleen hyväksi koettu ja kenenkään sitä rajoittamatta. Sitä on jo kauan kutsuttu sananvapaudeksi ja samalla lupa on myös ajatellakin. Painotyö ja teknologia ei saa sitä rajoittaa, saati jakaa vain pienelle osalle meistä Telluksen pinnalle syntyneinä myös uusimman teknologian ja algoritmien aikana.
Vuosikymmen 2000-luvun alussa oli siis suuren murroksen kautta eletty ja päättyi tiistaina joulukuun 29. päivänä Suomen aikaa eläen. Luottaen omaan tekstiini tuolloin sen päiväten. Joskus suuret asiat ja tapahtumat ovat sekunneissa mitattavia ja pienikin muutos historiassa muuttaisi kaiken. Ajalla spekulointi on ihmisen keksintö ja niistä se kaikkein kehnoin.
tiistai 29. joulukuuta 2009
Suuren murroksen vuosikymmen päättyy
Kun juhlimme vuosituhannen vaihtumista, tuskin osasimme varautua sellaiseen vuosikymmeneen, joka vaihtuu nyt uudeksi. Maailman kirjat ovat kokonaan toiset kuin vuosituhannen alussa ja niin paikallinen, kansallinen kuin globaali maailma ovat paljon vaikeammin hallittavia ja vaarallisempia paikkoja kuin vuosikymmen takaperin.
Pyrin seuraavassa pohtimaan muutosten merkitystä ensin biologina, sitten talouden ja sosiaalisten rakenteiden näkökulmasta valtiotieteilijänä ja lopuksi maantieteilijänä.
Malthus ja Darwin oppeineen esillä
Luonnonvarojen näkökulmasta biologien pahimmatkin jo 1970-luvulta esittämät globaalin talouden ja vapaan liberalismin julmat kasvot toteutuivat sellaisenaan. Rahamaailmaa ja sen ahneutta ei voitu hillitä ja syntyi katastrofi, joka alkoi ilmastomuutoksena ja eteni finanssikriisin kautta syvään talouslamaan. Osa toki voitiin ennakoida, mutta niin Kioton kuin nyt Kööpenhaminan ilmastokokousten epäonnistumiset olivat syvä pettymys lopulta meille kaikille.
Mathusin väestöteoriat ja luonnonvarojen rajallisuus olivat esillä menneen vuosikymmenen aikana siinä missä Darwin ja luonnon valinta, evolutionismi ja sitä edustava klusteritalous. Kirjoitin itsekin aiheista tai niitä läheisesti sivuten viisi yli 500 sivuista kirjaa, yhden niistä väitöskirjana. Kaikki ne liittyivät käsitteisiin innovaatio, luovuus, ekologinen yrittäjyys, sosiaalinen media, kansalaismedia, globalisaatio, ekologinen klusteri, ilmastomuutos, ekokatastrofi, uusmedia, klusteritalous ja -taide, verkostotalous, uusi maailmanjärjestys, arktinen Babylon jne.
Näiden ohella kirjoitin menneen vuosikymmenen aikana yli tuhat artikkelia aiheista, jotka kertoivat mm. mikä oli ja on finanssikriisin ja talouslaman takana ja kuinka kuntien olisi tullut niihin varautua jo ennen kuntavaaleja. Menneen vuoden aikana kotisivullani Google kertoi vierailuja olleen liki neljännesmiljoona netin surffailijoina. Aika oli tälle otollinen ja myöhemmin 2020-luvulla siitä tuli odotetusti pelkkää vahinkoa niin ilmastolle kuin ihmisillekin. Algoritmien aika oli ohi ja siltä alettiin odottaa tekoälyksi kutsuen myös joltisenkin näkyvää tulostakin.
Vielä edellisen vuosikymmenen aikana artikkeleitani luki ehkä sata tai parisataa alan tutkijaa vuodessa. Nyt siis sama määrä joka päivä tai joka tunti, joista suomalaisia noin kolmannes. Näin muutos vuosikymmenen aikana tiedon tuotossa ja sen diffuusiossa (viestinnän maailmassa) oli vallankumouksellinen, reaaliaikainen ja johti kansalaismedioitten syntyyn, uusmediaan ja sosiaaliseen mediaan, internetin paluuseen mediayhteiskuntana. SE oli algoritmien kultaista aikaa ilman sen kummallisempaa tulosta.
Sosiaalisen median mahti toi kuitenkin internetin uudelleen kansan palvelijaksi. Se miten prosessi etenee, on innovaation diffuusion ankaria, liki darwinistisia lakeja noudattava. Aloimme puhua käsitteillä, joissa mukana olivat sukupuolittuneet työmarkkinat ja koulutus, patriarkaalisen maailman törmäyksestä feminismiin, seksuaalisesta väkivallasta ja sen kytkennästä eri sukupuolten valitsemiin poliittisen vaikuttamisen keinoihin. Se pohjustettiin tuolloin ja se saapui Suomeen 2020-luvulla. Tai näin ainakin odotettiin tapahtuvan seuraavan sukupolven aikana.
Syntyi tieteenalojen teorioiden välinen keskinäinen vuoropuhelu, poikkitieteinen maailma myös uskontojen vahvasti hallitsemilla aloilla ja alueilla globaalissa maailmassamme ja sen virtuaalisessa todellisuudessa lukuisine yhteisöineen, joita kulttuurisesti hallitsi läntinen tiede ja sen maailmankuva. Sen horjuttaminen edes sotia käyden ja Eurooppaan siirtäen ei järkyttänyt yhteiskunnallista ilmastoa.
Markaton maailma
Kansallisella tasolla vientivetoinen taloutemme joutui ohjaamattomaan tilaan ilman kykyämme devalvoida. Kun Euroopan omien rakenteiden korjailu oli äärimmäisen hidasta, EU:n taloudellista mahtia ei saatu koskaan muutetuksi poliittiseksi mahdiksi, Suomen typpiset viennistä elävät kansallisvaltiot jäivät pikkupolitikoinnin varaan. Omien rakenteiden korjailu jäi sekavan tunteilun, aluepolitiikan, tukiaisten ja pehmotoimien pohdintaan. Noilla eväillä ei voitu menestyä globaalin kilpailun rantautuessa itärajan yli ja sen sulkien.
Surullisista oli median oman kriisin ajoittuminen samaan aikaan ja internet jäi yhdistämättä koko kansan aidosti yhdistäväksi yhteiseksi kohtauspaikaksi uudessa mediayhteiskunnassamme. Metsätalouden ohella menetimme näin johtopaikkamme tietoteknisessä osaamisessamme ja sen sovelluksissa koko yhteiskuntakoneistomme moottorina. Aloimme riidellä jakaen kansankin kahtia.
Samaan aikaan kun internet palautui maailmalla käyttäjien käsiin, Suomi tippui sosiaalisten medioitten käyttäjänä kehitysmaaksi. Vuosituhannen alussa käyttöön tuli IRC-galleria, Wikipedia vuoden kuluttua, My Space vuonna 2003, Facebook vuonna 2004, Youtube seuraavana vuonna. Innovaatio ja sen diffuusio etenivät räjähdysmäisesti läpi koko internet -yhteisön. Jäimme odottamaan algoritmien esiinmarssia tumput suorina, kuten kirjani ”Social media economy and strategy” varoitti. Kirja julkaistiin vuonna 2011, kuten olin kertonut jo vuosikymmeniä aiemmin. Oliko tuo ”Arctic Babylon 2011” liian vaikeaa luettavaa Suomessa sen julkaisten mutta Saksassa kustantaen?
Blogitekstejä luki vuosikymmenen puolivälissä vain muutama kymmenen miljoonaa ihmistä, mutta nyt jo yli puolet internet -yhteisöstä ja viidennes (20 %) tuotti itse sisältöjä netin sisällä. Oli syntynyt mediayhteiskunta, jossa vanhalla ja uudella medialla oli sama yhteiskunnallinen tehtävä ja samalla sensuuri katosi lopullisesti. Koska jatkossa mukaan tulivat myös taide ka kuvitus, teksti oli kyettävä tiivistämään latinankielisin viisauksinkin. Miksi minä näitä muka viljelin kirjoissani? Odottelinko minä muka vielä otollisempaa hetkeä sanomiselle? – ”Mollissima fandi tempora” (Vergilius).
Moninapainen globaali maailma
Kiinan nousu toiseksi talousmahdiksi ohi takavuosien Neuvostoliiton oli odotettu mutta sittenkin vaikeasti hyväksyttävä. Kiinan nousua ihmetellään ja sen vaikutus koetaan vahvimpana Euraasian itäpäässä, joka on meille vierasta aluetta. Meidän on helpompi ymmärtää Kiinan ja Yhdysvaltain muodostama kaksinapainen maailma, mutta ei niinkään vaikkapa sellaisia sotia, joissa mukana on länsimaisen ja islamilaisen maailman välinen uskontoihin vahvasti nojaava terrorismin torjunta. Edes Yhdysvaltain taloudellinen tila ei sitä kestänyt. Kestääkö Yhdysvaltain talouden perinteisesti dynaaminen tapa toipua kriiseistä, on lopulta myös oman taloutemme yksi avainkysymyksistä. Suomalaiseen tapaan. – ”More Finnico”.
Olen vieraillut ja asunutkin useita kertoja Kaukasiassa Kiinan ohella. Me tunnemme näitä alueita ja niiden kulttuuria heikosti. Vielä 1970-luvulla venäläiset näkyivät katukuvassa siellä ikään kuin YK-joukot ja erottuivat keskenään riitelevistä ryhmittymistä kenen tahansa turistinkin ymmärtävällä tavalla.
Tällaisen asian oivaltaminen Afganistanista oli ja on Yhdysvalloissa vaikeaa vielä tänäänkin. Vieraillessasi konferenssissa syvässä lännessä Yhdysvalloissa törmäät amerikkalaisiin, joille oman maan historia ja kulttuuri, maantiede, voi olla täysin vierasta. Olen siitä heille luennoinut.
Tämä saattaa koskea myös konferenssiin saapuvia akateemisia kansalaisia eri puolilta Yhdysvaltoja sinne matkustaen. Saint Louisin Gaterway Archin museossa olen jopa luennoinut heille museoesineiden taustasta ja niiden juurista myös osana eurooppalaista kulttuuria Eero Saarisen komeassa arkkitehtonisessa ympäristössä. Suomessa minua ei päästettäisi luennoimaan edes MTT (Luke) pelloilla tai Turun yliopiston kampusalueella Helsingistä nyt puhumattakaan. Suomessa kun ovat maailman johtavat yliopistommekin. Samaan aikaan ikiliikkuja ”Mobile perpetuum” ja sekasotku ”Mixtum compositum”.
Kohtalokas virhe
Syyskuun 2001 terroristi-isku Yhdysvalloissa laukaisi prosessin, jossa Irakin sodan valheellinen kytkentä Afganistanin kaltaiseen sotaan, terroristien korkeakouluun ja hautomoon vanhan silkkitien varrella, oli surullinen virhe ja johti Yhdysvaltain liittolaiset etenkin Euroopassa mahdottomaan tilanteeseen.
Itse Euroopan vuosikymmen olisikin ollut ilman tätä epäonnista sotaa laajenemisen osalta menestystarina etenkin Balkanin maiden vakauttamisena. Aiemmin kadonneet rajat tosin alkoivat korvautua uusilla ja rikkaat maat alkoivat hakea hyötyä uusista jäsenmaista unohtaen yhteisvastuun moraalin unionin sisällä. Lisäksi lama katkaisi hyvin käynnistyneen talouskasvun Itä-Euroopassa. Ja mitä tekeekään Putin ja Venäjä? Aloittaako sodan Euroopassa? Tässä Euroopassa vain maltilliset kestävät. – ”Moderata durant.” (Seneca).
Kiinan menestys Afrikassa ja Etelä-Amerikassa usein unohdetaan. Näille kasvavan talouden valtiolle Kiinan vakaus on jatkossa ensiarvoisen tärkeä ja samalla arka asia. Brasiliassa usein konsultoineena ymmärrän heidän varovaisuutensa Kiinan suuntaan. Vielä hetki takaperin Brasiliassa talonpoikien kapinat olivat vaarallinen yhdistelmä osana muun talouden kriisiä ja kirkon oppeja, slummiutuvia alueita maan ytimessä Rion ja Sao Paulon talousalueilla. Suomalainen “agropolis -strategia” kirjanani tuli sinne miljoonien ihmisten toimeentulon turvaksi ja samalla osaksi verkostoituvaa klusteritaloutta levottomuuksien keskellä. Kirjani antoi aikaa omalle harkinnalle. – ”Motu proprio”.
Kiinan poliittinen reformi
Kasvava keskiluokka ja hyvin koulutetut eivät voi olla maaseudun talonpoikien tapaan johdateltavissa kommunismin pakkovallan armottomilla toimenpiteillä ilman näkyvää poliittista reformia. Nämä kovat päätökset koskevat toki myös omaa talouttamme ja käsite “hyvinvointivaltio” sellaisenaan korvataan uudella vuosikymmenellä kokonaan uusilla käsitteillä, joista tutuiksi lähivuosina tulevat meille ilmaisut yhtäläisten mahdollisuuksien maailmasta, jossa “realistinen vihreä” vallankumous vaalii, viljelee ja rakentaa kolmatta tietä “mahdollisuuksien tasa-arvosta” samalla juhlapuheensa rakentaen.
Flegmaattinen ja harmaa virkamiesmäisyys korvautuu visionäärisellä osaamisella, luovuudella ja reippaasti kantaa ottavalla nuoruudella, köyhiä ja suurten ikäluokkien vanhuksia unohtamatta. Olemme osa globaalia yhteistä reformia, jossa veturin paikka on Skandinaviassa siellä, missä Volvon omistajakin. Tapansa mukaisesti – ”More suo.”
maanantai 21. joulukuuta 2009
Vuoden 2009 mediapalkinnot
Vuoden vaihtuessa on ollut tapanani jakaa vuoden mediapalkinnot. Viime vuonna palkinnot menivät sosiaaliselle medialle ja samalla uusmedian lisäämälle medialukutaidollemme, mediayhteiskunnan synnylle ja media-aktivismille sekä ammattitaidolla toteutetulle Pekingin olympiakisojen viestinnälle sen kaikilla tasoilla.
Tänä vuonna vuoden tärkeimmät uutiset on jo listattu vuosikymmenen uutisina ja palkinnot annetaankin niiden viestinnästä. Ensimmäinen palkinto menee siis globaalille viestinnälle ja sen suurimmalle oman aikamme viestinnän muuttajalle yhdistän niin uuden kuin vanhan mediankin.
Google
Tällainen viestijä vuosikymmenen aikana on ollut eittämättä meille kaikille yhteinen, kiistelty ja rakastettu Google. Valinta ei vaadi perusteluja. Avasin juuri Googlen tätä kirjoittaessani ja se hoitaa sekä ylläpitää tätäkin sivustoa. Moni meistä on siirtynyt Googlen päivittäiseksi asiakkaaksi ja liki työntekijäksi huomaamattaan. Kun algoritmit alkavat avautua kansakunnalle, Google on taas se, joka tarvitsee lisää tilaa ja tavan investoida tekoälyn viestintää kehittäen. Tästä vallinnee keskinäinen yksimielisyys. – ”Mutuus consensus”. Käsite konsensus on tullut suomalaisillekin tutuksi. Mitä hel.. onko sekin latinaa??
Wikipedia
Toinen palkinto menee uusmedian itsesäätelevälle kunnianhimoiselle globaalille aivolle ja tietojen käsittelijälle Wikipedialle, joka muutaman vuoden aikana on jo keräännyt liki 300 miljoonaa päivittäisasiakasta ja muistuttaa meitä verkostoituvan ja Googlen tapaan myös klusteroituvan tiedon valtavasta yhteisestä voimasta globaalina viestinnän, tiedon leviämisen diffuusion välineenä. Tosin nyt alkaisi olla aika valpastua ja siirtyä reaaliaikaiseen viestintään rinnan algoritmien kanssa operoiden. Wikipedia alkaa muistuttaa luontoa ja luonto ei tee hyppäyksiä – ”Natura non facit saltus.”
Tiede ja tutkimus
Kolmas palkinto menee viestinnän ja median sekä innovaatioiden ja niiden diffuusion luovalle ja poikkitieteiselle tutkimukselle. Ilman sitä näitä kahta edellistä ei olisi olemassakaan. Vielä vähemmän välinettä nimeltä internet tai vaikkapa meille tuttua Nokiaa ja sen etenkin takavuosien tapaa löytää tiede, tutkimus ja tuotekehittely kansakunnan innovaatiopolitiikan ohjailijaksi ja samalla 1990-luvulla koko silloisen laman voittajaksi. Nyt tämä uudempi ja rakenteellisempi lama on voitettava Nokiaakin laajemman luovuuden ja innovaatioprosessin idean palvelusektoreillamme oivaltavana vallankumouksena. Valitettavasti sitä vallankumousta ei tullut. Luontoa on vaikea muuttaa – ”Naturam mutare difficile est.” (Seneca). Suomen kieli ja kulttuuri on luontoa matkiva, onomatopoeettinen. Muistan tämän lapsuuteni ajan runoista, lausumistani. Runoilijoiksi synnytään, puhujiksi tullaan. – ”Nascuntur poetae, fiunt oratores:” (Cicero).
Kolmas palkinto on siten ikään kuin presidentti Obaman saama rauhan Nobel. Se annetaan optiona ja rohkaistaan näin tutkimusta, perustiedettä ja sen soveltajia entistäkin parempiin suorituksiin ja ponnisteluihin uuden vuosikymmenen aikana. Ikävä kyllä se tulee olemaan menetetty vuosikymmen. (Luostarinen 2019: Menetetty vuosikymmen: Vuosituhannen toisen vuosikymmenen essee- ja blogikokoelmat 2010–2019). Luontoa on vaikea muuttaa – ”Naturam mutare difficile est.” (Seneca).
Kunniapalkinto
Ilman lukijaa, visuaalisen välineen kokijaa ja vastaanottajaa ei olisi koko tätä prosessia ja sen miljoonat ihmiset yhdistävää verkostoa. Takavuosista poiketen nämä miljoonat ovat tulleet passiivisesta katsojan ja kokijan roolistaan aktiivisiksi tekijöiksi ja osallistujiksi, siirtyen katsomosta kentälle. Tämä näkyy kaikkialla ja on otettu politiikan teon jokaisella sektorilla vastaan etenkin sosiaalisten kansalaismedioitten osalta suurena yllätyksenä joka puolella maailmaa. Sen välitöntä demokratiaa, maailman rauhaa ja nykyisin globaalia ympäristötoimintaa sekä -aktivismia lisäävä vaikutus on ollut valtava. Valitettavasti vain siivet ovat nyt pesää suuremmat. – ”Maiores pennas nido.” Se tulee tutuksi etenkin Suomessa, jossa luonto on kaikki kaikessa.
Mediayhteiskuntaan
Kun aloitin tutkijan ja yliopiston opettajan urani 1970-luvulla, minulla oli lukijoita ja kuulijoita muutama kymmenen. Muutama kirje ja myöhemmin faksi oli ihan hyvä saavutus päivittäin. Institutionaaliset mediat ja printtimediat, yliopiston ja tutkimuslaitosten omat sarjat ja tiedeyhteisön julkaisut, kustantamojen kirjat, olivat muutamien alan harrastajien ja ammattilaisten luettavissa. Keskustelu käytiin pienessä piissä, usein vain muutaman henkilön kesken, ja kaukana miljoonien reaaliaikaisesta prosessista.
Tänään viestimme ovat verkostoympäristössä internetin ja sosiaalisen median, Googlen kautta kenen tahansa heti reaaliaikaisesti saavutettavissa, käytettävissä mitä odottamattomimmissa yhteyksissä ja niitä kommentoidaan sekä sovelletaan uusmedian kaikilla tasoilla. Enemmistö voitti lopulta parhaimmiston. – ”Maior pars meliorem vicit.”
Innovaatio ja sen diffuusio ovat reaaliaikaisena sama asia ja elämme ikään kuin yhden globaalin aivojen hermostoverkon ympäröimänä tai sen sisällä. Sen hyvinvointi on osa yksilön ja hänen yhteisönsä hyvinvointia ja korostaa yhteisöllistä ja yksityisen nykyisin vahvasti individualistista vastuuta ympäristöstään. Filosofista on tullut uudelleen elämän oppimestari. – ”Magistra vitae philosophia”. Näin siis vuonna 2009. Miten mahtaa olla joskus vuonna 2024?
Tästä juuri päättynyt Kööpenhaminan ilmastokokous oli loistava osoitus. Vastuuta ei voi enää siirtää perinteisille korporatiivisille valtioille, hierarkioille ja itsekkäälle opportunistiselle viime vuosituhannen maailmalle. Saranayhteiskuntamme evoluutio on itse itseään ohjaileva ja säätävä prosessi. Vuonna 2024 odotetaan algoritmeilta näyttöä. Kärsivällisyys tekee kevyemmäksi sen, mitä ei saa muuttaa. – ”Levius fit patientia, quidquid corrigere est nefas.”
Vastuu tulevaisuudesta on jatkossa globaalilla verkostolla ja yksityisellä ihmisellä, yhteisöillä ja lopulta globaalilla yhteisöllämme. Tässä merkityksessä Kööpenhaminan kokous oli rohkaiseva, kertoen kansalaismielipiteestä, uusista medioista ja sosiaalisen median tavasta reagoida voimakkaasti ympäri maailmaa korporatiivisen maailman kriisille. Sen toiminnan humanitaarinen ja ihmiskasvoinen kehittäminen on tutkimuksen ja tieteen, yhteisen verkostomme ja klusterimme yhteinen ja varmasti tärkein tehtävämme. Siitä heille ja meille kaikille optiona annettava kunniamaininta. Sen lunastaminen on koko elämämme elinehto. Vapaus mutta lakien alaisuudessa. – ”Libertas in legibus.”
Kiitos menneestä vuodesta lukijoilleni, klusteritaiteen ystäville ja oikein riemukasta Joulua ja alkavaa vuotta 2010.
tiistai 15. joulukuuta 2009
Maan tapa
Vaalirahoituksen tai oikeammin mediakohun ja megafonin myötä syntyivät käsitteet tuppilaudasta ja lautagatesta, Suomi alkoi lähestyä suuren maailman menoa. Tärkein menneen vuoden käsite oli kuitenkin marinoitua hengessä, jota kutsuttiin “maan tavaksi “. Se oli suomalaisen median tärkeintä antia vuonna 2009, ja sitä on syytä täsmentää myös avoimemman uusmedian sivuilla kuin luottaen perinteisen median “itsesäätelevään” toverituomioistuimeen. Sellaisesta tuomiosta ja itsesäätelystä olisivat kiinnostuneita varmaan myös muut elinkeinon harjoittajat, kuten vaikkapa lentäjät, talonpojat, hoitajat, juristit, insinöörit, mafiosoperheen ”cosa nostra” – “meidän asiamme”.
Mikä sitten on maan tapa?
Suomalainen maan tapa syntyi aikanaan Sakari Topeliuksen kirjoittaessa meille, millaisia olemme ja mistä tulemme, miten hämäläinen poikkeaa “kiven pyörittäjänä” idässä ja Karjalassa majailevista “sanan pyörittäjistä” ja kuinka savolainen syö enemmän kuin tienaa. Sananpyörittäjiin lukeutuivat Elias Lönnrot idästä kirjatun Kalevalansa kanssa ja toki myös J.L. Runeberg tai J.V. Snellman sekä aiemmin Michael Agricola. Liki kaikki olivat tekemisissä aikansa median kanssa toimittajina ja valtiomiehinä, kirjailijoina, hieman samaan tapaan kuin nykyisten valtiopäiviemme liki kolmannes edustajistamme, joilla on juuri toimittajatausta.
Jotta Eduskunta olisi poikkileikkaus kansakunnasta, meillä olisi oltava yli miljoona toimittajaa, joilla on myös vahvat vasemmistosympatiat ja oppositiohenki istuvaa hallitusta ja sen pääministeriä kohtaan. Juuri tästä asetelmasta kasvoi vuoden megafoni, etelän media ja sen tuppilautasekoilu sekä ensimmäinen “maan tapaa” sivuava jo perinteikäs sopulikäyttäytymisen ilmentymä. Jotain tuttua siis pohtien myös kokonaan uutta vuosikymmentä ja sen taustoittajia Suomessa. Kärsivällisyys tekee kevyemmäksi sen, mitä ei saa muuttaa. – ”Levius fit patientia, quidquid corrigere est nefas. Tätä Suomessa saa yhtenään toistaa. Oli hallitus ja vuosikymmen mikä tahansa.
Topeliuksen työstä lehtimiehenä ja kirjailijana syntyi suomalaiskansallinen illuusio yhteisestä heimosta, joka oli suurin ja kaunein, ei ehkä rikkain, mutta varmasti meille rakkain, hävisi kaikki sotansa, oli jukuripäisten miesten ja mongolipoimuisten missien, saunapolulla astelevien emäntien ja nyt taakkansa alle unohdettujen EU -talonpoikien omalaatuinen sekoitus tulevaa, Nokian kännyköihin puhuvia jo ikääntyneitä aikuisia ja sodan aikana syntyneitä vallankumouksellisia, politiikan marinoimia huonosti kasvatettuja sodan lapsia. Uuden median myötä nämä jäivät saranayhteiskunnan väärälle puolelle, sivuraiteille joutuneina, suuren ikäluokan vallankäytön “maan tavat” osaavina, joilla taidoilla ei ollut enää mitään käyttöä. Kysyen epätoivoisesti kännykkäänsä hokien “missä sä oot” kadun toisella puolella kulkevalle vanhukselle ja saaden vastauksen: “Eksyksissä”. Kieli on huonon orjan huonoin osa – ”Lingua mali pars pessima servi. ”Juvenalis”.
Topeliaanisen Suomen ensimmäinen ja tärkein “maan tapa” oli kertoa tarinoita, joissa fakta ja fiktio sekoittuivat keskenään, ja niitä ruokki vuoroin lännestä tullut hallintojärjestelmä, saksalaiset aatteet ja filosofia, uskonto, jota taustoitti juutalainen ja Välimeren, Lähi-Idän paimentolaisuus sekä venäläisten piirtämät rajat lännen aggressioille koillisen suunnalta ja Pietarin suojaksi. Kansakuntaa vaivasi kaiken aikaa ”Tuomarin alla oleva juttu” – ”Lis sub iudice.” (Horatius).
Kaikelle tälle annettiin nimeksi “sisu” ja “nöyryys”, reaalipolitiikka, konsensus, jossa Lönnrot kertoi mistä tulemme, Kivi ja Runeberg millaisia olemme ja Kivi lopulta visioi tulevan sivistys-Suomen strategian jo paljon ennen kuin innovaatioyhteiskunnan ideoita oli oivallettu. Vasta seuraavat sukupolvet rakensivat kulttuuri-Suomea ja sen armaita äidin kasvoja. Tämä unohdettu sukupolvi rakensi sillan kahden Suomen välille ja syntyi sotien jälkeiseen Suomeen. Sen suurin etu oli suuren perheen diplomaatin taidot, parempi koulutus ja kasvatus, kyky oivaltaa mikä on “maan tapa” ja mikä “maailman tapa”. Takana olivat jo kielen ruoskaniskut. – ”Linguae verbera.” (Horatius).
Opportunisti sopeutuja
Topeliaanisen Suomen toinen kirjaamaton “maan tapa” oli kouluopetuksessa annettu kuvitelma rajakansan ainutlaatuisuudesta. Tässä alkusuomen ”maan tavoissa” tärkeitä olivat sodat ja heimokahakat, ryöstöretket ja käsitteet nälkä, vilu, sorto, kotiryssä, rakennemuutos, liennytys, yya-henki ja -sopimus, idänkauppa, EU-lautaset ja -agendat, sopulilaumat ja tuppivallankumous. Ne kaikki ovat yhtä ja samaa juurekasta kansallista perimäämme. Oli vapaus lakien alaisuudessa – ”Libertas in legibus.”
Suomen sota toi maallemme rajat ja autonomian, Krimin sota valtiopäivät ja Japanin sota yleisen äänioikeuden, punaisen viivan ja kansalaissodan, lokakuun vallankumous itsenäisyyden ja kahden lautasen alkusoiton, veljeilyn natsien kanssa. Kun joku oli heikoilla, etenkin Venäjä, Suomi käytti sitä heti hyväkseen, ja niin nytkin liityttyään Euroopan Unioniin heti itäisen suurvallan hajottua ja karhun osoittaessa heikkoutta. Natoon mennään sinnekin, jahka se hetki avautuu. Se on liki runollinen vapaus – ”Licentia poetica.” (Seneca).
Maan “toinen tapa” oli ja on pragmaattinen ajattelu, jota leimasi opportunismi, ikivanha tapa piiloutua metsiin, olla hiljaa saalista hakien ja kulkien tuulen alta väijyen. Se oli tuontitavaraa, ei toki metsiemme ja luontomme tuotetta, kuten Topelius sen tahtoi aikanaan kirjata ja Lönnrot liittää fiktiiviseen, mytologiseen maailmaan. Leikkimisen aika on nyt takana – ”Ludendi tempus.”
Kaukana pimeästä keskiajasta
Kun protestanttinen kulttuuri ja lutherilaisuus levisi maahamme, meillä oli toki ollut aiemmin jo 1000-luvun alussa vahva katolinen kirjallisuus ja toimme Pariisista upeasti kirjattuja hengen töitä maamme sivistämiseksi. Tänäänkin niistä kerätään talteen se arvokas osa, joka on säilynyt uskonpuhdistuksen hävittäessä liki kaiken tuon ajan oppimme.
Suomalaisia kunnostautui Pariisin ensimmäisen Sorbonnen yliopiston rehtoreinakin keskiajalla jo paljon ennen kuin Paavo Nurmi ja muut juoksijalegendat muka veivät maamme maailman kartalle. Ei pidä leikkiä pyhillä asioilla – ”Ludere cum sacris.”
Pietististen liikkeiden ja uskonpuhdistuksen jälkeiseen Suomeen kuului toivoton ponnistelumme osoittaa, kuinka emme ole mongoleita, naisemme ovat misseinä maailman kauneimpia Armi Kuuselasta Ester Toivoseen ja miehemme urheilijoina menestyvät niin painijoina, juoksijoina kuin voimistelijoina ja jopa poliittista strategista ajattelua vaativissa lajeissa, lukuun ottamatta jalkapalloa.
Kahdella pallolla ja lautasella peluusta meitä moitittiin monelta suunnalta ja maailmalle levisivät käsitteet Finnefrage ja Finlandisierung. Se loukkasi meitä syvästi sodan aikana syntyneen sukupolven kokemuksena ja saranayhteiskuntamme väärällä puolella majaillen, eläkeläisenä valtaa viimein myös käyttäen ja kartuttaen sosiaali- ja terveysmenomme yli 70 %:iin kaikista julkisista menoistamme.
Samaan aikaan juuri tämä sukupolvi oli vaurain Suomessa koskaan asunut ja omisti maat, metsät, vedet, rannat, tuotantolaitokset, optiot ja osakkeet, saastutti vedet ja ilman. Ahneus on maan tapa. Ikään kuin maailman valo samalla – ”Lumen mundi.”
Euroopassa vastaavasti kunnon arjalaiset ja preussilaiset eivät halunneet leimautua pelin politiikkaan tai kansakuntaan, joka saattoi hyvinkin olla primitiivinen heimo Mongoliasta. Tuon harhaopin pois kitkemiseen ja todisteluumme tarvittiin tiedettä ja voittoja missikisoissa, myöhemmin älykkyys oli todistettava kännykällä, kyvyllä olla luovalla tavalla innovatiivinen, ja muu kelpoisuus hankittiin olympialaisissa mittelöissä. Mikään muu kansakunta ei tunne tällaista “maan tapaa” kunnostautua ja hakea oikeutta olemiselleen, ja jossa ihminen palvelee taloutta, teknologiaa, eikä päinvastoin. Ei ihme, että tekoäly ja algoritmit ovat hämillään tavatessaan suomalaisen ja peläten jo omaa varjoaankin. Se on tekoälyllekin katumuksen paikka. – ”Locus paenitentiae.”
Demokratian opiskelu, kokovartalokorruptiomme saunoen keskenämme ja siellä päätöksiä marinoiden, olivat omituinen yhdistelmä maailman sivistyskansojen oivallettavaksi ennen skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan markkinointia ja pisa-menestystämme peruskouluissamme, Lahden doping-skandaalin kertoessa lääketieteemme edistyksellisyydestä, rehellisen kansakunnan maineesta ja palauttaen muistiin sotakorvaukset nurkumatta suorittavasta pohjoisesta heimosta. Rikospaikka seurasi katumuksen paikka. – ”Locus criminis – Locus paenitentiae.”
Hävityt sodat oli vaikea muuttaa voitetuksi rauhaksi ja rahaksi ilman valistunutta opportunismia ja kahden lautasen politiikkaa, amerikkalaista pragmatismia tai utilitarismia liikemiesmentaliteettina kaiken euroiksi muuttaen. Utilitarismi ja materialismi oli maan tapa toisin kuin meistä länteen ja etelään kuljettaessa, itään matkattaessa meille henkevimpien kulttuurien juurille.
Pesäpallosta kohti jalkapalloa
Kaksi palloa ja lautasta ei sopinut tuohon meille vieraaseen peliin ja kehitimme oman sotaisia taitoja vaativan pesäpallon agraarin ajan mieskuntoa nostamaan. Siinä Tahko Pihkala tahtoi opettaa poikiamme haavoittumaan, kuolemaan, polttamaan ja tappamaan Porilaisten Marssin tahdissa, jota ranskalaiset rummuttivat jo 1700-luvulla. Moni suomen heimosta muisti Pariisin, mutta oli unohtanut, miksi se oli unohtunut. Aiemmin divergoivasta, luovasta ihmisestä, oli tehty puoliväkisten opportunisti konvergoiva peluri, ja se teki kipeää, eikä sopinut maan tapaan ensinkään ilman tolkutonta juopottelua, masennuslääkkeillä mielialaa kohentaen. Suomalainen ei sietänyt leikkiä pyhillä asioilla. – ”Ludere cum sacris.” Tätäkin oli toistettava yhtenään.
Tuon ajan suurimmat aatevirtaukset saapuivat maahamme lähinnä ruotsinkielisen keskusjohtoisuuden innoittamana ja ilman suomen kielen sanaa, kuten koko itsenäisyytemme ajan alun hallinto, josta demokratiakehitystä alettiin sorvata Kekkosen ajan jälkeen Mauno Koiviston presidenttikaudella.
Kekkonen ei vaaleihin edes suvainnut lähteä sitten ensimmäisen valintansa, jossa siinäkin valinta tapahtui yhden onnettoman ostetun äänen turvin. Kekkonen tunsi “maan tavan” ja sen pelot sekä käytti niitä häikäilemättömästi hyväkseen osana itäeurooppalaista puskurivaltion vallankäyttöään. Koko ajan meitä seurasi äärimmäinen vaara tai viimeinen toivo. – ”Ultimum periculi” – ”Ultima spes.”
Pelon maantiedettä
Saarijärven Paavossa oli samaa hengen paloa, kuin mitä aiemmin Lallissa hänen pysäyttäessään Piispa Henrikin Köyliön järven jäällä. Slaavilainen Jumalaansa turvaava, metsässä hiljentyvä, hallaisen peltonsa kuokkiva, syvästi ajatteleva, vähään tyytyvä ja kohtaloonsa alistuva tunteellinen juoppo oli suomalaisen miehen malli jo Runebergin runoissa, ruotsalaisissa kronikoissa. Kaikki oli suoritettava joko yhdellä mielellä, yhdellä iskulla, yhdellä kertaa ja sanalla sanoen. – ”Uno animo – Uno ictu – Uno tempore – Uno verbo.”
Vain ilmastomuutoksen myrskyt ja katoavat paukkupakkaset, metriset lumikinokset, lopullinen ikuinen kato ja kuolema, puuttuivat tuon ajan kerronnasta, hiilijalanjäljestä vaiettiin, ulkoistamisen mukanaan tuomista irtisanomisista, työttömyyden kurimuksesta ja joulusta vailla leipää, jonka sisään oli leivottu kivi. Yksi niistä monista – ”Unus multorum” (Horatius).
Miehen on kuokittava se mikä miehen on kuokittava. Se oli “maan tapa” kunnes Jukolan veljekset oppivat Hämeessäkin tavaamaan, Koskelan Jussi alkoi mellastaa torppansa pelloilla Akselin näin väärille tavoille kasvattaen kapinallisena ja Taipaleen hangilla oltiin jo selvästi eri mieltä, missä kulkee kansallisvaltion miesten mielenrauha ja rajojen kiron sietokyky. Pahoinvointiin saakka – ”Usque ad nauseam.”
Niskuroivasta Rokan Antista tuli kertomuksen suurin sankari ja komppaniaa johti suomalaisen johtamistaidon suurin mahdollinen hengen tuote Koskelaiseen henkilöityen “vähimmän vaivan periaatteella” tinkien periaatteesta ja ylpeydestä opportunistiseen tapaan sotaansa käyden. Sellainen mies söi rautaa ja paskansi kettinkiä. Sota oli paskaduuni, joka oli hoidettava siinä missä mikä tahansa epämiellyttävä kokemus pysytellen hengissä ja ottamatta turhia riskejä. Siinä käytäntö oli ollut paras opettaja. – ”Usus magister est optimus”. Tätä Ciceron lausumaksi kerrottua totuutta on sitäkin toisteltava yhtenään.
Jumalan valittu heimo
Suomalainen maan tapa ei syntynyt annettuna vaan iskostui kouluopetuksessa ja yhteisön mukanaan tuomana kouluissa, opistoissa, nuorisoseuroissa, osakunnissa, juopporingeissä elämää opiskellen. Siinä naisen ja miehen roolit eivät juurikaan poikenneet, ja niitä on mahdoton myöhemmin vaihtaa Etelä-Euroopasta tai Aasiasta tulevien oppien alttarille. Suomalainen nainen joi toki siinä missä mies, eikä ilmiö ole tämän päivän maan tapa ensinkään. Mies ja nainen saunoivat samaan aikaan ja tekivät samaa raskasta työtä. Yhteinen toive oli sama: Kunpa voisi olla hyödyksi. – ”Ut prodessem”
Toki itsenäistymisen kiireessä, Venäjän heikkouden aikana, laadittu hampurilaisen Fredrik Paciuksen “Vårt Land” kelpasi siinä missä Venäjältä lainatut lippumme värit tai toisen saksalaisen Engelin arkkitehtuuriset ratkaisut itsenäisyysjulistuksen liki salattuna hetkenä. Oikeasti itsenäisyys oli piirretty kartalle miekalla jo sata vuotta aikaisemmin venäläisten toimesta. Noiden vähähurmeisten sotien jälkeen keväällä 1808 Suomi pääsi irti Ruotsin liekanarusta ja alkoi karaistua kansakunnaksi. Tuon jälkeen Suomi oli valmis kaikkeen – ”Ut quocumque paratus.”
Heimorakennekin saatiin Topeliuksen runoilemana ja senkin malli tuotiin Saksasta. Jumalan valittu kansa oli täynnä todella hienoja ominaisuuksia, joita sitten tuohon heimokronikkaan liitettiin ja historiallinen totuus keskiajalta hämärtyi. Topeliuksen heimoja kuvattiin joko harkitsevina, nöyrinä, itsepäisinä, graniitin harmaina ja metsäänsä piiloutuvina, umpiliemisinä ja rauhallisina oikein kesyttäen. Jumala oli omituisella tavalla tuonut toistensa läheisyyteen nämä toisiaan täydentävät hengen jätit, runoili Topelius “Maamme kirjassaan “. Ja minä runoilevana poikana ne opiskelin ja lausuin vielä tänäänkin ne muistaen. Ei näillä taidoilla ole myöhemmin kysyntää Suomessa. Miten usein juuri suurimmat kyvyt pysyvätkään piilossa! – ”Ut saepe summa ingenia in occulto latent.” (Plautus).
Syntyi sananpyörittäjien ja kivenpyörittäjien yhteisöjä agraarin ajan suljettuihin kyliimme, joilla oli elävä yhteys ympäröivään luontoomme ja sen tapaan muokata myös ihmisen luonnetta, heimokäsitettä ja paljon, paljon myöhemmin syntyneitä maakuntalehtiämme. Lehtien merkitys maakuntahengen luojana oli heimorakenteen kohdalla kuitenkin erittäin keskeinen ja näkyy vielä omassa ajassamme ja medioittemme kriisissä, maan tavassa, jota ne pitävät edelleen yllä muita sormella osoittaen. Ikään kuin samalla ystävyyden osoituksenakin. – ”Ut pignus amicitiae.”
Se on peruspsykologian ensimmäisiä oppeja ja tapa kertoa kriisinsä syvyydestä, peilaten sitä muihin instituutioihin. Syyttömiä nämä ovat maakuntahenkiä ylläpitäneiden satraappien kapinaan ja Helsingin herrojen kieroiluun, globaaliin ilmastomuutokseen ja EU:n sisäisiin rakennemuutoksiin, maailman lamaan ja finanssikriiseihin. Onneksi on algoritmit ja poikkitieteinen tapa tehdä sellaista, jonka jäljittäminen ei onnistu ilman työtä ja tuskaa. – Suomalainen on valmis kaikkeen – ”Ut quocumque paratus.”
Metsä, mökki, sauna ja salmiakki
Derwangan olympialaisissa Juhani Peltosen suomalainen urheilusankari voittaa kaikki mahdolliset lajit, jääkiekonkin yksin Kanadaa vastaan pelaten. Muu joukkue oli turha ja vain vahingoksi Elmon maajoukkueelle ja tiimille, verkostotyölle ja luovalle innovoinnille. Satasen juoksussa Elmo kaatui, mutta tuli kuitenkin voittajana maaliin Lasse Virenin tapaan ja palkintoseremonioissa hän olisi halunnut kuulla Paciuksen juomalauluksi alun perin tarkoitetun saksalaisen sävellyksen sijasta Järvefeltin Kehtolaulun. Kunpa hän vielä eläisi – ”Ut viveret adhuc.”
Yhteispeli ei ole suomalaisilta sujunut ja yksi mestaruus jääkiekossa sai maamme hullaantumaan, ruotsalaisesta valmentajasta haluttiin tehdä maamme kuningas kaikilla lautasoikeuksilla. Omakotitaloonsa hän olisi saanut kaikki mahdolliset maamme ikihonkien tuppilaudat ja jopa gonzo-journalismiin taantunut mediamme olisi ollut valmis luopumaan sinä hetkenä itseohjautuvasta kansallisesta tavastamme tuomita mediapelin rikkeet ja rötökset toverituomioistuimessaan. – Ota minkä haluat – ”Utrum horum mavis accipe!” – Vie vaimoksi – ”Uxorem ducit.” Huusivat suomalaiset sankarilleen.
Kun Lordi pyyhki lopulta pois ikuisen viisuhäpeämme omituisella norjalaisella tuotteellaan, samainen media olisi ollut valmis myöntämään itseohjautuvan tuomiovallan oikeudet myös muille elinkeinonharjoittajille ja vapauttamaan oikeat rikolliset psykopaatit vankiloistamme virumasta Pekka Hyväristä ehkä lukuun ottamatta. Yksi Messias suomalaiselle heimolle riittää, ja “maan tavan” mukaan se haetaan omasta joukosta juutalaisen tapaan kivittäen ja ristiinnauliten, mieluiten kuitenkin hirttäen tai itse hirttäytyen, hitaan itsemurhan tapaan juopotellen. Kun suomalainen tuntee itsensä syylliseksi, hän juo itsensä hengiltä kavereiden siinä auttaessa. Se on maan tavoista kaikkein vastenmielisin. Matti Nykänen olisi tullut haudata valtion varoin ja porilaisten marssin soidessa – Kunpa laki olisi miehelle sama kuin naiselle – ” Utinam lex esset eadem quae uxori est viro.” (Plautus).
Kun Aleksisi Kivi, Mika Waltari, nobelistimme, kuka tahansa suomalainen kirjailija tai runoilija suljettiin Lapinlahden mielisairaalaan, syynä oli surumielinen masennus ja melankolia. Se sama jatkuu nyt tangomarkkinoilla ja soi haitarin sävelin kuten lehtori, kupletööri, kotkalainen Juha Vainio sen parhaiten oivalsi.
Ehkä osuvin iskelmä syntyi Janatuisesta ja hänen halustaan muuttaa tango kerrankin jazzin kautta Mozartin sinfoniaa edes mukailevaksi “maamme tavaksi” kokea Juhannus ja tango, haitari ja haikeus.
Sama teema toistuu kotkan pojissa, siivettömissä, albatrossissa, kaukokaipuussa, parhaissa Juice Leskisen sanoituksissa, Jari Tervon kirjallisissa tuotteissa, Tommy Tabermanin tavassa valita sanansa. Suomalainen erotiikka on surullinen ja musta kokemus, itkuvirsi ja tango mustasukkaisuudesta, maan tapa sekin. Kunpa kaikki runoilijat olisivat siellä missä pippuri kasvaa – ”Utinam omnes paetae essent ubi piper crescit! (Epistulae obscurorum virorum).
Marinoitu toteemi
Missään maailman maassa “maan tapana” ei ole hake mahdollisimman murheellista ja suruihin puettua iskelmää korvaamaan iloista tanssimusiikkia kuin kuoleman kosketuksena, itse oman käden kautta sitä hakien ja haikaillen sata-asteisesta saunasta hyiseen avantoon lopulta kadoten.
Sellainen tuottaa kehoon morfiinin kaltaista elimistön välittäjäainesta hengen hädässä, tuoden edes hetken helpotuksen, kuin shokkiin vaipuvan viimeisenä hätähuutona sekä sisältä että ulkoa höyryävässä päässä.
Dopamiinilla doupattu suomalainen heimo hakee vieläkin kiksinsä lähellä sellaista aatemaailmaa, jota kaikkein suomalaisin maalaisliitto ja sen aatemaailma edustavat ja kaikki sitä keskustaa yhteisesti hakevat, joko juuriaan vihaten ja halveksien tai ihaillen ja alistuen. Ei maan tapoja voi muuttaa vaaleista toiseen purjehtien. Suomessa on vaikeaa kirjoittaa kirjoittamatta samalla satiiria. – ”Difficile est satiram non scribere.”
Kunnon jurrissa ja juopotellen alitajunta alkaa pulputtaa sellaista, jota tajunnan kuuluisi pitää kurissa. Sauna, humala ja rantatonttejamme haluavat ulkomaiset heimot ovat osa suomalaisen identiteetin pyhiä toteemeja. Maan tapana on syntyä saunassa ja siellä myös lisäännytään ja pestään ruumiit. Ei vieras voi niitä ymmärtää ja nähdä niiden pyhyyttä, sisäisen maiseman kauneutta, suomalaista sielunmaisemaa Eino Leinon kuvaamana juovuspäissään viinalle löyhkäävissä säkeissään. Olen laatinut tästä kirjankin nimellä: De visu; de auditu; de olfactu. – Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa. Se on väärään aikaan kirjoitettu. Saksassa julkaistu. Ei suomalainen sellaista löydä.
Suomalainen demokratia on lehmäkauppoja munasillaan saunassa tehden ja sopien, juopotellen ja katuen vasta kun on liian myöhäistä. Se rajasi naisten oikeuden osallistua tähän pyhään rituaaliin ja teki siitä myöhemmin kielletyn, pakotti median ulos maan tavasta, muiden sille nauraessa. Uusi vuosikymmen toi pandemian ja naiset hallitukseen, puolueittemme johtajiksi. Syntyi kaikkien sota kaikkia vastaan. – ”Bellum omnium contra omnes.”
Siitä syntyi median kriisi Suomessa, marinadissa keitetystä yhteisestä maan tavasta ja sen kieltämisestä. Sellainen vaati jatkokseen yhteisen “itsesäätelevän” oikeuden, toverituomioistuimen, johon täysin raitis Matti Vanhanen ei sopinut mukaan ja muistutti maitopoikana tuttua Johannes Virolaista. Tosin makuasioista ei voi kiistellä – ”De gustibus non est disputandum.”
Hän ei voinut tietää maan päätöksenteosta mitään, kertoi hänen kilpailijansa Veikko Vennamo, viitaten karjalaisena Fennaderina juopotteluun ja saunomiseen tuolloisen eliitin maan tapana. Tästä on syytä vaieta. Kuolleista puhutaan vain hyvää. – ”De mortuis nil nisi bene.”
Siihen kuului poliittisen eliitin ohella talouselämän edustajat, näkyvimmät virkamiehet ja median edustajat. Median tehtävä oli Suomessa kokonaan toinen kuin muualla Euroopassa, ja nyt sen on vaikea löytää itselleen samaa roolia kuin kilpailijoillaan internetissä. Mihin etelän media ja maakuntien satraapit asettuvat uudessa mediassa ja globaalissa internetissä? Entä algoritmien luvatussa maailmassa? On vaikeaa olla kirjoittamatta satiiria – ” Difficile est satiram non scribere. Joko alamme oppia?
Muutoksen tuulet
Kun maan tapa alkoi muuttua, sitä alettiin vastustaa rakentamalla kaupunkimme Espooseen keskelle metsiä piiloutuen ja yhdyskunnan pirstoen kuin kylärakenteet ikään. Suljettu tango ote oli säilytettävä ja alkoi aggressiivinen taisto uusien vieraiden identiteettien täyttäessä maan. Kun vanhoissa paraatilajeissa ei menestytty, oli keksittävä uusia, koomisia eukonkantoja. Onni suosii rohkeaa – ”Aidentes fortuna iuvat.” Jotkut olivat liiankin rohkeita.
Internet oli kirous, joka aiheutti koulukiusaamisen, työpaikkasadismin ja globaalin maailman tuoman tuskan maamme rajojen takaa, oletettiin koulusurmiemme keskellä kauhistellen. Maata tunteneet vieraat heimot sitä ihmettelivät ja pitivät suomalaisten omana tuotteena. Syntyi kilpailevia medioita, kanavaviidakkoja, toimittaja oli yllättäen vailla työtä siinä missä rakennemuutoksen muutkin suomalaiset, ja maan tavassa kiinni roikkuvat heimoveljet, Topeliuksen ja Runebergin kirjaamat huijaukset. Olen puhunut ja huojentanut mieleni – ”Dixi et animam levavi.”
Elinkeinomaaseutu muuttui hetkessä elämäntapa -maaseuduksi ja sitä ihmeteltiin Espoon korvessa kylissä asuen ja tuntematta kehityksen nopeaa kulkua. Mummon elämyskanalat ja -sikalat olivat kadonneet jo aikoja tehdasmaisten tuottajien hoitaessa elintarvikeketjun alkupään, siinä missä pyhät metsämme hiilinieluina eivät enää olleetkaan tapa paeta kansainvälisiä, meille asetettuja vaatimuksia, hoitaa oma osuutemme yhteisessä ilmastomuutoksessamme. Opportunistinen tapamme, maan tapa, selvitä ilmastomuutoksesta piilotuen metsien hiilinieluun ei heille käynytkään. Erehtyminen on inhimillistä – ”Errare hymanus est” ja tyhjästä ei synny mitään – ”Ex nihilo nihil fit.”
Maan tapa oli olla opportunisti ja hakea kameleonttina aina uutta väriä niin keisarin kuin kuninkaankin suuntaan, haukkua EU:n byrokratia, ja odottaa nöyrästi heikon hetken syntymistä. Sibelius oli kiusaantunut, kun hänen musiikkiaan kuunneltiin puhuen järvien sinestä ja kuiskinnasta, metsien huminasta ja syvästä hengestä jossain kaukana, nostalgisessa Suomessa, Joulupukin maassa. Matkailu elinkeinona kiusasi monia Suomen heimon oikeita miehiä ja heidän kokemuksiaan seiväsmatkoiltaan. Kirkon ulkopuolella ei ole kuitenkaan pelastusta – ”Extra ecclesiam nulla salus.”
Luonnon assosiaatiot olivat pyhiä niin Alvar Aallon kuin Reima Pietilän, Tapio Wirkkalan töissä ja “maan tavassa” myydä itseään ja luovuuttaan elämysmatkailijoille maailmalla. Sauna, mökki, juopottelu ja sitä seuraava moraalinen krapula oli ollut kuin suomalainen katumus ilman uskontoa. Uskonnon ja jumaluuden oivaltaminen, sen ymmärtämättömyys, alkoi olla osa suomalaista “maan tapaa “, mahdoton asia. Kun sitä ei ole olemassakaan, rukousta vailla Jumalaa, sen oivaltaminen vieraissa kulttuureissa tuntui oudolta ja sille naurettiin tai hävettiin omaa kulttuuria. Erehtyminen on kuitenkin inhimillistä – ”Errare humanum est” ja olen puhunut sekä huojentanut mieleni. ”Dixi et animam levavi.”
Mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen puhuu kuinka suomalaiset eivät ole aitoja, heistä ei tule puhtaita edes saunassa ja ainut keino on olla suomalaisia, maan tapaan eläen. Eurooppalainen kulttuuri tuli tänne jo vuosituhansia sitten ja olemme osa Eurooppaa jo ennen niitä nuoria kansakuntia, jotka nousivat merestä paljon oman kallioperämme poimutusten jälkeen.
Oman heikon identiteettimme ja pelkojemme taustalla on syvä epäluulo siitä, kuinka vieras voi jättää meihin ja maahamme syvemmän jäljen, kuin mitä siihen on jo jätetty, me olemme Eurooppaan jälkenämme jättäneet. Sellainen pelko on elämän pelkoa ja säälittävin suomalaisista maan tavoistamme. Ihminen on kuitenkin itselleen ankarin tuomari. – ”Homo sibi judex durissimus.” Toista tätä ja hyvä tulee.
Opportunisti odottaja
Opportunisti odottajana, Yhdysvalloista ja toki alkujaan Saksasta determinsimin ja environmentalismin, pragmaattisen kulttuurinsa juuret hankkinut koulujemme opettaja seminaarinsa käyneenä, jenkkien kirjat lukeneena, ei nouse enää barrikadeille. Hulluimmatkin päätökset voi siunata ja odottaa paremman ajan koittoa ja muut mellastakoot, suomalainen vaatimattomuus ei sitä sallisi. Ei pidä tyrkyttää itseään, vaan on nöyrästi odotettava, että haetaan ja kiitellään hakiessa, kuten Kalevi Sorsaa presidentiksi ja jättäen oven raolleen sen unohtaen Lassen Lehtiselle, savolaiselle presidentintekijälle, Marttí Ahtisaaren, nobelistimme löytäjälle. Loppu työn kruunaa – ”Finis coronat opus. Kunnia voitetuille – ”Gloria victis.
Nykypolven suomalaisuus ja identiteetti, “maan tapa”, rakentuu masennuslääkkeistä ja vanhan tavan mukaan päihteistä, osaa angloamerikkalaisen kielen, virtuaalisurffailun, sosiaaliset mediat ja kaupalliset idolit. Siinä “maan tavassa” maajussi etsii morsianta ja jatkaa ilmastomuutoksen muokkaamilla pelloillaan kilpaa eläinaktivistien kanssa oikeuksistaan taistellen hamuten Unionin yhteisiä tukirahoja. En ole menneen ajan ylistäjä – ”Laudator temporis acti”. Poikkeus vain vahvistaa säännön. – ”Nulla regula sine exceptione.”
Itsemurhat ovat vähentyneet kolmannekseen ja muutenkin pääosa kertoo olevansa onnellisia ikääntyvän kansakunnan jäsenenä. Takavuosien kohteliaisuus, ystävällisyys ja oikeudenmukaisuus sekä rakkaus ehkä ovat vähentyneet, mutta onhan siinä suomalaisessa kömpelyydessä, päihteissä, epäkohteliaisuudessa, epäystävällisyydessä, epäoikeudenmukaisuudessa ja rakkaudettomuudessa jotain jumalattoman hienoa, kirjoittaa toimittaja Jorma Lehtola. Onko se tämän päivän maan tapa, on jo kokonaan toinen asia. Vihatkoon, kunhan pelkäävät – ”Oderint, dum metuant” – Rukoile ja tee työtä – ”Ora et labora.” Vaivaa vaatii voitto – ”Amat victoria curam.” Ars longa, vita brevis – Taide (taito) pitkä, elämä lyhyt.