Tänään on Harold Campingin laskelmien mukaan maailmanhistorian viimeinen päivä, tuomiopäivä. Apokalyptisella kirjoittelulla on ollut aina merkittävä asema kirjallisuudessa ja etenkin eri uskontojen filosofiassa ja maailmankuvassamme. Toki sillä on osuutensa myös tieteissä, jossa maailmanloppu edellyttää vaikkapa universumin joko laajenemista mahdottomiin tai supistumista kasaan, tähtien sammumista tai sellaisia törmäyksiä, joiden tuoma tuho kiehtoo ihmismieltä. Hollywood tuotanto tulvii apokalyptista tuhon ja tulvien maailmaa ja se myy hyvin.
Kateissa oleva aika ja kartta
Kun globaali tiedotus ja seuranta on muuttanut netin avulla maailman kulttuureineen yhdeksi yhteiseksi maailmankyläksi, miljoonat ikivanhat kulttuurit ja uskomukset ovat vaihtuneet yhteiseksi geneettisen perimämme myös peloksi ja moni elää nytkin odottaen Uudesta Seelannista alkavaa Family Stations radioasemaverkon vetäjän, liki 90 vuotiaan vanhuksen viimeisimmän vedätyksen onnistumista, ennen hänen oman henkilökohtaisen maailmanloppunsa hiljaista hetkeä ja järjenvalon lopullista sammumista. Se ei voi olla enää kovin kaukana universumin äärettömyyksiin ulottuvan mittapuun mukaan arvioiden, jossa aika ja kartta katoavat. Mittakaava lopulta ratkaisee, onko maailman loppu lähellä vaiko kaukana ja moni tekee omalla kohdallaan mittakaavavirheitä.
Amazonin vielä kymmenien meiltä piiottelevan heimon joukosta tutkijat löysivät viimeisimmän, joka ei tunnistanut lainkaan aikaa. Käsitteistä puuttui tapa hahmottaa elämää menneeseen ja tulevaan. Se ei heitä kiinnosta, tapahtumat eivät ole aikaan sidottua ja hallituksessa heitä voisi samaan aikaan edustaa kaikki mahdolliset arvot ja suunnat vasemmalta oikealle ja radikaalista äärikonservatismiin. Tropiikissa, suljetussa muutaman ihmisen yhteisössä, kaikilla on samat selviämiseen vaadittavat tarpeet ja intressit.
Antropologit järkeilivät sen johtuvan teknologian puutteista, ei ollut kelloa eikä kalenteria. Ei ollut meilläkään vielä hetki takaperin sellaisia käsitteitä kuin vaikkapa vanhan kartan ja kompassin korvannut GPS satelliittipaikantajana tai sosiaalinen media, jytky voitto perussuomalaisten aiheuttamana politiikan teon ihmeenä.
Pää pensaaseen elämää
Kun suuria muutoksia osuu kohdalle, niihin on sopeuduttava tai jäätävä elämään ilman näitä muutoksia ja jatkettava sitä joko vanhojen karttaprojektioiden avulla suunnistaen tai uskoen jytkyn menevän ohi, pantava pää pensaaseen ikään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, vanha printtimediamme ja höyryradio ovat edelleen ainoita medioitamme ja demarit hoitavat valtiota Neuvostoliiton kupeessa kommunistien ja maalaisliiton rinnalla.
Näin kokee myös moni britti imperiuminsa lordina ylähuoneessa, jossa aurinko ei laske koskaan imperiumin yltä. Se vain tulee kansalaisille kalliiksi. Ruotsalaisetkin alkavat kyllästyä kuninkaaseen ja hänen toilailuihin tyhjän panttina.
Punaisten mattojen syndrooma
Pasi Nurminen, epäonninen jääkiekkojoukkueemme entinen maalivahti, kertoi kompuroineensa kaikkea muuta kuin kännipäissään ja jurrissa. Nurmen kengänkärki oli rikki ja pohja repsotti pelottavasti irvistäen takertuen punaiseen mattoon. Näin onneton tunari kaatui mattoon kompastuen ja ikävä tapahtumasarja alkoi tästä punaisesta matosta.
Jos tuota mattoa ei olisi ollut, ei olisi ollut myöskään maailmanmestaruutta, jonka vuoksi tuo matto oli hänelle rullattu portaiden juurelle. Jos taas mestaruus olisi mennyt muille kuin suomalaisille leijonille, myös juhlat olisivat jääneet juhlimatta ja juopottelua seuraava jurri olisi sekin jäänyt pienemmän joukon seuraamaksi viikonlopun vietoksi jääkiekkoilijan elämässä, perhepiirissä. Näin Nurmi on oikeassa. Punainen matto aiheutti hänen kaatumisensa ja maton rullaamista edeltäneet tapahtumat. Niitä ei olisi kuulunut tapahtua, pullo olisi kuulunut jättää korkkaamatta.
Punaiselta matolta pudotaan korkealta
Urho Kekkonen kompuroi niin ikään palattuaan Neuvostoliitosta. Sitä ei näytetty aikanaan kansalle, vaikka tapahtuma kyllä tiedettiin ja pantiin vanhenevan miehen luonnolliseksi tavaksi kaatua alzheimerin ja verenkiertohäiriöiden vaivatessa.
Kun ikää on riittävästi edes jurria ei tarvita ilman tukea liikkuvan vanhuksen kaatumiseen. Matto oli varmaan myös nyt syynä. Jos sitä ei olisi ollut, jos parlamentarismi ja Mauno Koivisto olisivat olleet jo aiemmin vaikuttamassa sen poistamiseen ikääntyneen päämiehemme matkan varrelta, hän ei olisi voinut siihen kompastua. Punaisista matoista on tulossa suomalaisten miesten ja naisten apokalyptika.
Punaiselta matolta suistuvat putoavat lopulta korkealta. Tätä voi kysyä vaikka ranskalaiselta IMF:n entiseltä pääjohtajalta Strauss-Kahnilta. Panta jalassa liikkuva pääjohtaja on aina arveluttava merkki myös aikamme kulttuurisista eroista ja niiden tuomista shokeista seuraten punaisen maton elämää.
Matotonta elämää
Keskustan terrieri ja oppositiopolitiikan takavuosien näkyvin hahmo Mauri Pekkarinen on omien sanojensa mukaan syrjäytetty ja hänet on korvattu värittömäksi kuvatulla uudella poliitikolla. Kun puolueen kannatus on laskenut gallupeissa jo 14 %:n tasolle on olemassa riski, jossa aiempaa suurta valtaa käyttävät eivät havaitse kuinka matto on viety alta, ja edessä on arki pienen puolueen politikoinnissa. Musta auto korvautuu arkisella bussilipulla sekin.
Kun johtava oppositiopuolue perussuomalaisina edustaa gallupeissa maan suurinta puoluetta, taistelu supistuvan puolueen sisällä vallasta muuttuu sisäiseksi kuohunnaksi ja lopulta hajaannukseksi, viimeisetkin jättävät hukkuvan laivan. Politiikassa matka punaiselta matolta lattialle on korkea vuosikymmenisen vallankäytön jälkeen.
Hallitusta muodostavat kuusi puoluetta ovat kiinni toisissaan kuin taiteillen punaisen maton laidoilla ja peläten sieltä putoamista tyhjyyteen, muistien aukkojen apokalyptiseen maailmaan.
Kuka tuuppaa ja kenet on vain hetken kysymys ja luottamus yli rajojen sirpalepuolueitten kohdalla koettelee oikean ja äärivasemman laidan hermoja. Portugal ja Kreikka, välimereisen Euroopan kriisit, eivät voi toimia kauan yhdistävänä liimana ja edessä ovat uudet vaalit viimeistään presidentinvaaleina ja kuntavaaleina.
Kunnissa omat eivät pidä lainkaan siitä pelistä, jota säätytalolla käydään kun hintana ovat heidän omat paikat niin kunnanvaltuustoissa, hallituksissa kuin lautakunnissakin.
Nämä kuntapuolueiden ihmiset tekevän kaiken kenttätyön nyt istuvien kansanedustajienkin eteen. Valta vanhassa järjestelmässä tahtoo olla hierarkista ja matka punaiselle matolle pitkä. Siitä tulisi kenttätyöläisille maksaa poliittisina virkoina ja sosiaalisena asemana omassa kunnassa ja kaupungissa. Nyt sitä uhkaa sellainen suomettuminen jossa hallitus on kuin trooppisen heimon kokoama lauma eri tavalla ajattelevia ja toimivia ihmisiä.
Oleellista näyttäisi olevankin se, että he edustavat mahdollisimman kattavasti eri maailmankuvia, arvoja ja alueita. Perinteinen parlamentarismi on korvattu suomalaisella kunnallishallinnolla. Kieliikö tämä samalla asemaamme EU:n sisällä ja muuttumista eurooppalaiseksi maakunnaksi ja lopulta kunnaksi? Myös vaaleissa keskityttiin liki yksinomaan EU:n ongelmiin.
Punaisen maton logiikka
Hallitusvastuuta ehtii tuskin edes juhlia Pasi Nurmisen tapaan, kun alla on jo tuo kaikkien nyt varoma punainen ja petollinen matto. Kun kuusi jalkaparia astuu sille samaan aikaan ja suurin puolue on odottamassa oppositiossa, nettikommentaattorit levittävät Suomessa tuomiopäivän sanomaansa.
Valtio ja sen omistama media ei voi hukuttaa Suomessa vastapuolen soraääniä, kun se ei onnistu enää edes Kiinassa tai Venäjällä. Kekkonen ja Nurminen kaatumassa punaiselle matolle on piilotajunnassa jyskyttävä takaraivon tuote ja tuskin oppositio ehtii edes mukaan tähän hallitustietä odottavaan vääjäämättömään punaisten mattojen painajaiseen.
Pikemminkin oppositiossa pyritään pitämään tätä hallitusta edes hetken pystyssä kesälomien ajaksi. Tuskin perussuomalaisilla nyt suurimmaksi kasvavana puolueena on mitään järkevää motiivia kaataa hallitusta ennen presidentin- ja kuntavaalejamme. Punainen matto on saatava tukevasti alle ja kansan sinne tuomana, ei itse se sinne tuuppien ja kuuden hävinneen puolueen oman hännän nostona. Siitä kansa ei varmasti pidä.
Rehellisen voittajan matto
Harri Kirvesniemi kävi takavuosina punaisella matolla hiihtäjänä. Tänään hänet oli kutsuttu todistajaksi käräjille samalla matolla kävelleitten kollegojen edesottamuksia hatarasti ja happamasti muistellen.
Karpaasihiihtäjät astuivat matolle, jolle heidän ei olisi kuulunut astua. Harri Kirvesniemi kieltäytyi muistamasta tuon matkan vaikeimpia hetkiä. Sen sijaan hän kertoi lehdissä muistelleensa nyt kuljettavan matkan vaiheita paluumatkallaan pohjoiseen, kohti Rovaniemeä. Se matka oli hänelle varmasti pitkä.
Punainen matto on tarkoitettu rehellisille voittajille, ei voittajaksi itsensä korottaneille ja hävinneille. Koskahan suomalainen poliitikko tai urheilija erottaa tämän rajan? Politiikassa tuolle matolle astelevat vain ne, jotka kansa on sinne valtuuttanut. Sitä kutsutaan demokratiaksi, kansanvallaksi ja mediassa sitä edustaa nyt sosiaalinen kansalaismedia, ei toki vanha puolueitten omistama mediakratia.
Demokratiassa äänestäjillä on oltava kuluttajasuoja, jossa puolueet edustavat tiettyä arvomaailmaa ja omia äänestäjiään etenkin hallitusvastuussa. Ne eivät voi mennä laidasta laitaan, vasemmalta oikealle ja radikaalista konservatiiviin, kuten nyt Suomessa kokeillaan ensimmäisenä ihmeenä maailmassa. Siihen riittäisi nyt yksi puolue, jollaista sosialismissa on joskus kokeiltukin ja tästä vanhasta instituutiosta Suomella on vaikeuksia irtautua Neuvostoliiton ja Ruotsin naapurina, alusmaana .