Vaalien jälkeistä hallitusta muodostettaessa kiintoisia ovat sosiaalisen median salaliittoteoriat. Niissä joku on etukäteen pyrkinyt jo tiettyyn kokoonpanoon ja kaikki muu on pelkkää teatraalista farssia. Välillä Jyrki Katainen on hakemassa edellisen hallituksen pohjaa ja demarit taas haikailevat punamultaan. Tässä yhteinen päämäärä ja sen haku muistuttaa tuhatvuotista katolisen maailman paavin konklaavia. Se joka menee konklaaviin paavina palaa sieltä kardinaalina. Näin Katainen on ikään kuin tuomittu jo etukäteen ja ajanut itsensä nurkkaan. Siltä se nyt myös vaikuttaa.
Medioitten uudet linjaukset
Hesarin päätoimittaja on tehnyt jo omia linjamuutoksiaan ja eniten niitä on tapahtunut EU -politiikan ja Kreikan kohdalla. Sen sijaan vesi seisoo vielä, kun kyse on vihreistä, joka kymmenellä kansanedustajallaan edustaa Suomen kansaa ja sen äänestysikäistä väestöä vain parin prosentin mandaatilla. Helsingin Sanomissa puolue on kuitenkin suurin vedenjakaja ja politiikan teon mahti numero yksi. Miksi näin?
Vihreällä puolueella on jalansijaa pääkaupunkiseudulla ja Hesari on kovin heikosti maakuntia seuraava media. Vihreät ovat Hesarin liki näkyvin puolue tänäänkin. Molemmat edustavat kansainvälistä globalisaatiota, eivät lokalisaatiota juuri lainkaan.
Sama vaiva on koko sillä marinadilla, jossa mukana on pääkaupunkikeskeinen mediamme ja politiikan teon ydin. Jos pääkaupunki olisi sivussa metropolista, kuten vaikkapa Brasiliassa tai Yhdysvalloissa, tällaista virhettä ei syntyisi.
Globaalin talouden keskiössä on tänään koko Etelä-Amerikka, ei toki Eurooppa. Eurosentrinen mediamme sokaisee ja vie talouttamme väärään suuntaan uuden mediayhteiskunnan taloudessa. Lehti tekee karkeitakin strategisia virheitä ohjaillessaan lukijaa huomaamatta harhaan. Tällaisella taustoituksella on vain vahinkoa kansantaloudelle. Lehden havainnot kiinalaisten aktiivisuudesta ympäri maailmaa tulee sekin ikään kuin uutena tietona.
Hankala Helsinki
Helsinki -keskeisyys johtaa omituiseen kansalliseen kuvaan myös politiikkamme arjesta ja siihen ansaan menivät niin vihreät kuin koko porvarihallituskin. Maailma jakautuu nyt globalisteihin ja lokalisteihin, ei toki maalaisiin ja impivaaralisiin sekä fiksuihin metropolipolitiikan tuntijoihin. Tämänkin lehti esittää ikään kuin uutena havaintona. Näin syy perussuomalaisuuden syntyyn alkaa avautua osana sosiaalisen median talouden taistelua globalismin ja lokalismin välillä.
Lokalistit ovat nyt vihreitä muualla paitsi Suomessa, jossa pieni pääkaupunkiseutu vie ajattelun harhaan ja vihreät Suomessa kääntävät asiat päälaelleen. Demareista tämän havaitsi ensimmäisenä aina analyyttinen Lasse Lehtinen. Jopa Viro on tässä meitä paljon lähempänä yleiseurooppalaista ajattelua. Se johtunee pikemminkin geenistä kuin kielipeleistämme.
Loogisempirismin harhat
Politiikkamme harhailu vie ajattelun Ludwig Wittgensteinin loogiseen empirismiin ja hänen varhaisteokseensa Tractatuksen harhoihin. Työ syntyi vuosisadan alussa ja filosofi kuoli samana vuonna kun itse synnyin vuonna 1951. Wittgenstein joutui korjailemaan runsaasti virheitä sisältäneen työnsä ja katsoi silloisen Wienin piirin edustaneen lähinnä vain hupsuja tiedeuskovaisia. Näin toki olikin ja tuo piiri oli erityisen vankka myös suomalaisessa ajattelussamme. Se vie koko ajan sosiaalisen median talouden ja strategian Suomessa omaan harhaiseen suuntaansa, josta osoituksena oli Nokian romahdus.
Loogisempirismin kritiikissään Wittgenstein oli oikeassa ja vei ajattelunsa kohti kielen väärinkäyttöä ja kielipelejä. Kyse on samasta havainnosta, joka löytyy omista julkaisuistani koskien sosiaalisen median taloutta ja uutta paradigmaa, mutta nyt globaalina kulttuurien välisenä ongelmana.
Se on samalla välttämätön väline “lokalistien” käyttöön myös Suomen maaseudulla tai kaupunkiemme lähiöissä. Perussuomalaiset edustivat lokalisteja ja leimattiin impivaaralaisiksi ymmärtämättä lainkaan koko uuden talouden rakennetta. Ilmiö ei ole helppo eikä sitä pidä medioissa esitellä tuntematta lainkaan sen teoriaa ja taloutta, lokalistien kasainväistä strategiaa. Lokalisaatio ja sen teoriat eivät ole impivaaralaisuutta, ellei sellaiseksi siten ymmärretä koko maantieteen perusteita ja filosofiaa lokalisaatioteorioista alkaen. Spatiaalinen identiteettimme on näistä sosiaalisena prosessina tärkein.
Vaalien viesti on kansallinen voitto
Pragmaatikot ja Tractatuksen sisäistäneet opportunistit kokevat kansallisessa politiikassamme, miten molempien salaliittoteorioiden kohdalla kerrotaan lopuksi, kuinka kyseessä olisi hävinneiden hallitus. Tällöin kyse on joko porvarihallituksesta tai punamullasta. Suomalaiseen loogiseen empirismiin ei nyt muuta mahdu.
Niin tietysti olisikin, kun ainut voittaja oli perussuomalaiset ja vielä historiamme näkyvimmällä lokalistien voitolla. Jos se on poissa hallituksesta kansan tahto ei pääse toteutumaan ja koko demokratiamme alkaa muuttua kielen väärinkäytön ja pelin kautta tiedeuskovien loogiseksi empirismiksi, jossa on jo nihilistisiä piirteitä.
Media on jo osoittanut kuinka 20 % ei muuta mitään ja 80 % haluaa hakea ratkaisua vanhalta pohjalta. Se on loogis-empirismiä, jossa muutos olisi mahdollista vasta kun perussuomalaisten ja lokalistien kannatus on yli 50 % ja yli sata kansanedustajaa.
Näkyvimmät loogis-empirismin kannattajat löytyivät takavuosina Neuvostoliitosta, jossa kommunistit kävivät vaaleissa ja tulokset olivat huikeita. Se että Wittgenstein joutui muuttamaan virheitään, yhteiskunnallista ajatteluaan, oli ymmärrettävää ja sen tausta oli vahvasti myös yhteiskunnallisissa liikkeissä ja hänen traumaattisessa lapsuudessaan, kahden veljen itsemurhassa.
Yhteiskunnalliset liikkeet ja sosiaaliset prosessit, talouden rattaat, ihmistoiminnan logiikka, eivät ole matematiikkaa.
Lokalistit vastaan puppusanageneraattorit
Vaalien ehkä suurin viesti oli byrokraattisen politiikan (politics) korvaaminen 1990-luvun lamasta meidät pois nostaneella kehittämisohjelmilla (policy). Hallintoa muuttelemalla ja rajoja siirtelemällä ei synny tekoja, joilla olisi luovaa ja innovatiivista taloudellista vaikutusta innostamatta samalla ihmisiä uuteen ajatteluun omissa yhteisöissään, lokaalisessa lähiympäristössä.
Lokalistien näkökulma on paikkaidentiteettiin (spatial identity) perustuva ja ainut uskottava tapa tuottaa tulosta sosiaalisen median talouden uusien vaatimusten mukaan niin, että sillä on myös alueellinen dimensionsa. Nythän toiminnassamme sellainen puuttuu kokonaan tai oli vaaleissamme puhtaasti kuvitteellinen, kielipelien tuottamaa puppusanageneraattoreiden tulvaa EU:n ja euron kriisistä ja sen sidoksesta lokalisaatioon. Globalistit pyrkivät lyömään tällä lokalisteja, joista keskusta oli ajautunut väärään leiriin.
Vaalien tulos kieli muutoshalukkuudesta ja se on valtava voima. Tämän muuttaminen kielipeleillä ja kielen väärinkäytöllä muuksi tekee vahinkoa koko kansakunnalle. On syytä lukea Wittgensteinin myöhempi tuotanto ja unohtaa hänen looginen empirisminsä, jonka hän itsekin hylkäsi lukuisine virheineen.
Kielipelit
Totuus on, ettei vaaleja vastaavaa hallitusta synny ilman vaalivoittajaa, ja että sen valinnat ratkaisevat myös miten vaalien suurin häviäjä keskusta puolueena reagoi. Kansanliikkeenä keskusta ei voi toimia toisin kuin mihin sen juuret viittaavat. Maalaisliitto on suomalaista puolueista lokaalisin.
Uutta sellaista poliittista virhettä ei voi syntyä, johon puolue ajautui 1980-luvulla K-rintaman ajaessa Ahti Karjalaista presidentiksi yhdessä kokoomuksen kanssa. Pelkkä kielen väärinkäyttö ja kielipelit ei nyt puoluetta pelasta ja loogista empirismiä, johon EU:n päätöksiä on yritetty istuttaa, ei ole olemassakaan. Sen puolustajana keskusta joutui omituiseen seuraan globalistien rinnalla.
Johannes Virolaisen neuvo pyrkiä hallitukseen silloin, kun sinne on suinkin mahdollisuus päästä, ei nyt pidä paikkaansa ilman tutun kiistakumppanin läsnäoloa. Järkevä yhteistyö sillä suunnalla toisi etenkin maaseudun asialla oleville kokonaan uusia mahdollisuuksia. Molemmat puolueet ovat hyvin lokaalisia arvomaailmaltaan ja edustavat yhdessä Suomessa poikkeuksellisen vahvaa poliittista liikettä.
Tässä etenkin vihreät valitsivat kovin pääkaupunkikeskeisen ja yhteiskunnallisesta päävirrasta kokonaan poikkeavan opportunistisen tien globalistien tapaan. Sosiaalisen median talous myötäili suuria metropoleja maailmalla ja se sokaisi politiikan untuvikot Suomessa nyt väärän filosofian toteuttajiksi ja kokeillen sielläkin pelkkiä wittgensteinilaisia kielipelejä. Globalismin valinta oli vihreiltä poliittinen itsemurha.
Perussuomalaiset hallitukseen
Keskustalle porvariyhteistyö oli ennen vaaleja odotettu vaihtoehto. Toisaalta punamulta on historian lehdiltä tuloksellisin ja tutuin, vanhenevalle kansakunnalle turvallisin. Nyt se kelpaisi varmaan monelle.
Kun ratkaisun tekee kuitenkin vaalien suurin voittaja, ja nyt gallupeissa jo suurimmaksi kasvanut perussuomalaiset, sen aiempi demonisointi kokee tulevan helleviikon aikana täydellisen muodonmuutoksen. Puolue saa ystäviä niin kokoomuksesta kuin vasemmalta ja “persut“ nimittelyssä katoaa niiltä, jotka kantavat vastuuta. Hakkarainen häviää medioista.
Monelta on unohtunut, kuinka Timo Soini ilmoitti jo ennen vaaleja mieluisimmaksi vaihtoehdokseen punamultaa. Vihreitten korvaajaksi porvarihallitukseen hän ei olisi ollut puoluettaan viemässä. Tosin tuolloin vaalien luonne ja voiton todellinen suuruus ei ollut tiedossa. Sen sijan jako globalisteihin ja lokalisteihin on ikivanha. Sosiaalisen median talous nosti sen vain vaalien tärkeimmäksi teemaksi ja arvoksi. Kun käsite “lokaalisuus” oli kielessämme vieras, se korvattiin nationalismilla, patriotismilla tai ilkeillen impivaaralaisuudella. Kaikki ovat yhtä virheellisiä.
Tänään perussuomalainen lokalismi joutuu pohtimaan asemaansa ja sen käyttöä pitkän oppositioaseman jälkeen uudelleen sekä käynnistämään valtaisan vaalivoiton muuttamisen dynaamiseksi organisoituneeksi toiminnaksi.
Suomen oloissa sellainen vie aikansa, mutta ei toki ohi paavin konklaavin. Puolue tulee siihen nyt mukaan täydellä voimalla ja on valitsemassa itselleen sopivaa pääministeriä, ei keskustalle tai muille tappiostaan toipuville puolueillemme.
Suurimmaksi kasvava puolue ei ole apupuolue, eikä toki kasvava puolue ja lokalismi ole hajoamisvaarassa vaan supistuva valta ja sen poliittiset edustajat ja sidosryhmät.
Wittgensteinilainen herätys
Vaalien wittgensteinilainen luonne ei ole vieläkään oikein siirtynyt suomalaisen politiikanteon tajuntaan. Surutyö hävinneitten leirissä jatkuu loogisen empirismin vahoilla säännöillä Helsingissä eläen. Muu Suomi on jo ottanut siihen etäisyyttä.
Perussuomalaiset alkavat olla gallupeissa yhtä suuri voima kuin koko yhteinen vasemmisto. Tämä vasemmisto on käyttänyt koko itsenäisyytemme ajan liki suvereenia valtionhoitajan valtaansa ja nyt se on siirtymässä kokonaan muiden käyttöön. Sama koskee maalaisliitto-keskustan takavuosien välillä liki ehdotonta vallankäyttöä etenkin presidentti Kekkosen valtakaudella ennen Kalevi Sorsan hallituksia, jossa Sorsa sai Kekkosen luottamuksen näpäytyksenä oman puolueen, maalaisliiton, johdolle. Nyt tällaisia aloitteita ei tule presidentin riisutun vallan seurauksena.
Omaan jalkaan ampujat
Eduskunnassa käytiin omituinen Portugali -väittely vielä vaalien jälkeen, jossa haipakkaa saivat toveri Heinäluomalta keskusta ja Pekkarinen sekä toveri Arhinmäeltä Timo Soini. Nuo madonluvut muistetaan. Ihmiset eivät elä ikivanhan loogisen filosofian säännöillä ilman tunteita.
Heinäluoma ja Arhinmäki eivät muistaneet, kuinka vaalit olivat jo takana ja nyt muodostettiin jo maalle hallitusta, jonka tärkeimmät yhteistyökumppanit nämä vasemmisto-oppineet loogisempiristit haukkuivat pystyyn.
Kuka tuon jälkeen enää ihmettelee, miksi vasemmisto koki historiansa suurimman vaalitappion? Sitä ei Suomessa enää ole, vaan se siirtyi perussuomalaisten hoidettavaksi, ilman sosialismia. Vasemmisto ja vihreät toteuttivat uuden sosiaalisen median talouden ja logiikan kielipelien aikana suurinta mahdollista virhettä, loogista empirismiä ja suomalaista opportunismia. Sen aika oli ohi ja vaaleissa se tuomittiin.
Vanhan punamullan hautajaiset
Medioita seuraten oli omituista strategiaa haukkua punamullan rakentajat samaan aikaan kun Erkki Tuomioja oli jo pohjustamassa punamullan yhteistyötä vaalien voittajan suuntaan. Olisiko niin, että pääministeriksi olisi etsittävä nyt tunteensa hallitseva, täysipäinen tuulten suunnan ja reaalipolitiikan hallitseva kokenut poliitikko ja Wittgensteininsa varmasti lukenut oppinut?
Koko maa elää julkishallinnossaan puolivaloilla ja politiikan teon (politics) olisi saatava liikkeelle uutena hallituksena koko joukko uusia kehittämisohjelmiamme (policy). Nyt menetetään joka päivä miljoonia euroja ja pitkälti siksi, että perustuslakiamme mentiin muuttamaan pohtimatta mitä Ståhlberg ja Svinhufvud aikaan ajattelivat haettaessa myös nopeita ja suoria teitä oikeaan ratkaisuun presidentin avustamana.
Presidentin tehtävänä on taas toimia puolueitten ylä- ja ulkopuolella. Tässä prosessissa filosofia ei ole juridiikkaa eikä yhteiskuntatieteet, ihmisen käyttäytyminen matematiikkaa ja loogista empirismiä.