Kun norjalainen ekspressionisti ja kuvataiteilija Edvard Munch maalasi vuonna 1893 tunnetuimman työnsä “Huuto”, hän oli silloin liki tarkalleen saman ikäinen kuin Utöyan leirisaaren ja Oslon pommiattentaattien toteuttaja Anders Behring Breivik. Taiteilija Edvard Munchin työ kuului laajempaa “Elämän kriisi” sarjaan ja käsitteli pelkoa, kuolemaa ja melankoliaa. Muita sarjan maalauksia olivat “Sairas lapsi”, “Vampyyri”, “Tuhkat”, “Madonna” ja “Silta”.
Mediayhteiskunnan mittasuhteet
Edvard Munchilla oli tapana sanoa kuinka sairaus, hulluus ja kuolema, ovat enkeleitä, jotka ympäröivät hänen kehoaan ja ovat seuranneet häntä läpi koko elämän. Näistä etenkin melankolia ja surumielisyys ovat löydettävissä myös norjalaisesta kirjallisuudesta ja musiikista, Henrik Ibsenin kirjoista ja Edvard Griegin musiikista. Nyt se löytyi Utöyan saarelta ja luovuus oli kääntynyt valoisasta kulttuurista kääntöpuolekseen, pimeäksi perkeleeksi. Usein ne esiintyvätkin liki rinnakkain ja kumpaakin on uskallettava lähestyä pelkäämättä. Pahuus ei saa hallita pelolla, joita ääriliikkeet käyttävät aseinaan ja pyrkivät totalitaariseen yhteiskuntaan.
Norjalainen tapa maalata, kirjoittaa ja säveltää sopii myös suomalaiseen makuun ja kansalliseen sielunmaisemaan oli kyse 1800-luvusta tai uudemmasta musiikista sekä sen mytologisesta perimästä. Oma populaari musiikkimme, mutta myös muu kulttuurimme on omaksunut paljon vaikutteita norjalaisilta ja etenkin Lapissa kulttuurit ovat yhteisiä. Euroviisuvoittomme voisimme jopa jakaa norjalaisten kanssa. Lapissa norjalainen mytologia ja sen opit ovat samoja etnisten ryhmien yhteisiä saamelaisia juuriamme.
Vuonojen rannoilla ja pienyhteisöissä nämä yksittäiset ilmiöt voivat kärjistyä ja saada muotoja, joiden laajuus ja merkitys korostuvat uuden mediayhteiskunnan media-arvoissa ja mittasuhteet vääristyvät. Tätä ääriliikkeet hyödyntävät ja kilpailevat huomiotaloudessa provosoiden omaa näkyvyyttään.
Syntyy virhetulkintoja, jossa kaksi asiaa esiintyy yhdessä, mutta ne eivät liity toisiinsa kausaalisesti muuten kuin joko ajallisesti tai paikallisesti samaan aikaan Pohjolassa esiintyen. Reaaliaikaisessa mediassa tätä tulkintavirhettä esiintyy kaiken aikaa eikä siihen ehditä paneutua uusien uutisten vyöryessä jo tajuntaamme.
Kun virhe oikaistaan, vahingot ovat jo tapahtuneet, ja korjaamme koko ajan vain oireita kuten kreikkalaiset talouttaan velkojiaan tyynnytellen ja koko Eurooppaa näin vaivaten.
Samat uskomusjärjestelmät
Me arvostamme samoja asioita, normit ja laki ovat samankaltaisia, mutta myös syvempi kansan luonne ja uskomusjärjestelmämme kohtaavat toisensa. Me ymmärrämme toisiamme ja arvostamme toistemme kulttuuria, historiaa, tapaa elää ankaran luonnon kanssa taloutemme hoitaen.
Samalla kun norjalaiset pilkkaavat ruotsalaisia he arvostavat salaa suomalaisia ja näkevät meissä samaa pienen kansakunnan yhteistä kohtaloa ja veljeyttä. Vanhoissa maantiedon oppikirjoissamme juuri norjalaiset ovat suomalaisen sisun ilmentymä ja kelpaava meille kansalliseksi stereotypiaksi. Vastaavasti Saksaa tai Japania on käytetty muihin tarkoituksiin siinä missä koko Afrikan mannerta tai Aasiaa ja Kiinaa. Näiden stereotypioiden oikaisu ja hävittäminen on hidasta ja työlästä. Usein ne ovat ääriliikkeiden paikallista kasvupohjaa ennakkoluuloineen ja pelkoineen. Norjassa jopa internetin verkostot ovat paikallisempia kuin muissa Skandinavian maissa ja yhdistävät helposti samoin ajattelevien pieniä kuppikuntia.
Tsunamin kaltainen ensireaktio
Kun Norjaa kohtasi sokea väkivallanteko, syvä suru, se iski Suomeen kuin tsunami Japanin rannikolle. Otimme sen vastaan varovasti, kerroimme kuinka japanilaiset ovat teknologian ihme ja hoitavat suuronnettomuuden sen avulla ja siihen turvautuen. Japani oli stereotypioittemme kohdalla medioittemme ja kouluopetuksemme oman osaamisemme peilikuvana. Suomi oli Euroopan tai ainakin Pohjolan Japani.
Emme uskoneet, että suuresti ihailemamme korkean teknologian yhteiskunta olisikin erityisen haavoittuva ja juuri sen seuraukset koko luonnonkatastrofin surullisin loppu ja seurattu ydinvoimakatastrofina. Saksassa siihen reagoitiin terveesti ja tehtiin täyskäännös, otettiin opiksi. Saksa ei ole kaivannut streotypioita ja sen talous ja kulttuuri on monikulttuurinen toisin kuin Suomessa ja Norjassa. Suomalaiset ja norjalaiset ääriliikkeet edustavat kokonaan erilaista kasvupohjaa kun Keski-Euroopassa eikä niitä tule vertailla keskenään.
Toki tämä koskee myös mediaa, huomiotaloutta ja sen merkitystä uudessa mediayhteiskunnassamme. Eurooppalainen sosiaalisen median talous, ja sen sisältö osana perinteistä mediaa ja sen taloutta, ei ole vertailukelpoista. Globaali netti ei ole sama kaikkialla ja kaikille eikä sen ymmärtäminen yhdeksi kulttuuriksi ole oikea tapa tutkia mediayhteiskunnan muuttuvia kasvoja.
Jos näin menettelemme teemme samoja virheitä kuin aikanaan valuutta-aluettamme pohdittaessa, jossa välimereinen Eurooppa ei voi toimia saman poliittisen ja taloudellisen rakenteen kautta kuin skandinaavit tai vailla sellaisia ohjausmenetelmiä, joita yksittäiset kansakunnat finanssipolitiikkaansa kaipaavat Kreikassa ja Portugalissa, mutta myös Suomessa. Syntyi lukuisia valuvirheitä, joiden korjaaminen on nyt paikan asettamista paikan päälle globaalin markkinatalouden seuratessa sen epäonnisia poliittisia ohjausliikkeitä ja niitä kaiken aikaa susilaumana hyödyntäen.
Pelon ja melankolian hoitoa
Summa, jonka Saksa tarvitsee siirtyäkseen kokonaan ydinvoimasta vapaaseen energiaan, vastaa Kreikan lainoituksen viimeistä erää, mutta voitot ovat kansakunnalle pelon, kuoleman ja melankolian, ympäristöriskien poistossa, uuden teknologian tuotossa tuhatkertaiset. Politiikassa hoidetaan talouden ohella myös alueen tai kansakunnan mielialoja, asenteita, arvoja, pelkoja ja uskomusjärjestelmiä, ei vain finanssipolitiikan yhtä lohkoa.
Jos poliitikko ei tätä osaa tai arvosta, hän on valinnut väärän ammatin, menettänyt luottamuksen ja syntyy ääriliikkeiden aiheuttamia pelkoja ja vahinkoja. Poliitikon työ oman aikamme yhteiskunnassa ja murroskulttuurissa on kokonaan toista kuin vain muutama vuosi takaperin. Se vaattii laajaa ammattitaitoa, monialaista koulutusta ja poikkeuksellisen joustavaa persoonallisuutta.
Suomalainen melankolia, pelko ja sen taustat, Munchin huuto, eivät mitenkään poikkea norjalaisesta. Kun Norjasta tullut viesti alettiin ymmärtää koko laajuudessaan, me palasimme omien kipupisteittemme kautta koulusurmiimme, sotiemme uhreihin ja sisällissotamme kauhuihin. Talvisodassa nuoria poikia kaatui rintamalla liki sama määrä joka päivä kuin nyt Utöyan saarella Norjassa.
Sotaa kesti lopulta vuosia ja me selvisimme siitä ja tiedämme norjalaisten selviävän surutyöstään siinä missä me omistamme. Sen sijaan omat kipupisteemme ovat toki olemassa, eivätkä ne poistu vaan aktivoituvat aina kun kohtaamme Utöyan saaren kaltaisen murhenäytelmän ja sen sokean väkivallanteon. Kansakunnan kipupisteet Suomessa ovat toista luokkaa kuin vaikkapa Ruotsissa.
Myötäeläjän kärsimys
Näin myös myötäelämämme on nyt syvempää kuin muiden eurooppalaisten kansakuntien kohdalla. Me huudamme kuin Edvard Munch taulussaan ja haemme sellaisia syitä, yhteiskunnallisia epäkohtia, joita ei oikeasti ole yksittäisille veritöille ja usein eristäytyneen yhteiskunnan medioittemme kirkuville otsikoille, joiden huomiosta vasemman ja oikean laidan ääriryhmät kilpailevat provosoiden tahallaan.
Puuttui vain, että Norjan veritöiden tekijä olisi järjestänyt oman tiedotustilaisuutensa medioille. Tässä suomalaiset koulusurmat ja norjalainen terrori erosivat toisistaan. Suomalaisten koulusurmien yhteydessä kirjoitettiin myös laajennetusta itsemurhasta. Norjalainen veritöiden tekijä kertoo manifestissaan töittensä syistä tekonsa jälkeen netissä. Mediat välittävät norjalaisia tuntemuksia, joissa oman kulttuurin tuottamaa verityötä pidetään ”parempana” vaihtoehtona kuin vieraan kulttuurin uhkaa. Ajattelutapa on sekä ymmärrettävä että outo samaan aikaan.
Tyypillistä terveelle ihmiselle on järkeistää tapahtuma, hakea nettinuorison tapaan sille syitä salaliitoista tai muista yhteiskunnallisista heille tutuista ja käsiteltävistä tapahtumista. Kun sellaista ei ole, kun kaiken takana on lopulta vain ihmisen väkivaltainen luonne, geneettinen häiriö, sairaus, tunnevammat, mikä tahansa psykoottinen käyttäytymismalli, terveen ihmisen valtaa helposti masennus ja apatia, voimattomuus, trauma ja kansakuntana lopulta tämän turhauman selittämät käyttäytymismallit.
Jos sellaisia oireita alkaa todella löytyä, ne on poistettava perinteisen demokratian keinoin ja lisäten sellaista vuorovaikutusta, joka poistaa pimeät saarekkeet, vihan kylvön ja ääriajattelun. Ihmisyys, kansanvalta ja kohtuus, suvaitsevaisuus, ovat edelleen voimissaan ja niitä on puolustettava, verkostoja vahvistettava sekä varottava, etteivät ääriliikkeet saa otetta avoimen yhteiskunnan sisällä ja sen meille antamia vapauksia vaarantaen. Pelot lisäävät vain sellaista vainoharhaisuutta, jota suljettu yhteiskunta ja sen eristäytyneet liikkeet pitävät sisällään ja ruokkivat noidankehämäistä kehitystä.