Isänpäivä tuli Suomen vähän salaa 1970-luvun alussa. Almanakkaan merkittiin silloin marraskuun toiselle sunnuntaille muiden Pohjoismaiden tapaan isänpäivä. Jostakin syystä äitienpäivä on monikossa ja isänpäivä yksikössä. Samasta syystä naiset koetaan usein käsitteellisesti yhteisönä ja kollektiivina, mies taas yksinäisenä sutena tai individualistina ilmiönä patriarkaalisessa maailmassa.
Patriarkaalinen päivä
Vanhassa Testamentissa Adam oli yksin niin kaun kuin Eeva luotiin kylkiluusta ohjaamaan tietä ulos Paratiisista. Vanhan Testamentin suuret profeetat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel olivat miehiä. Samoin vähäisempinä usein mainitut profeetat Hoosea, Joeal, Amos, Obadja, Joona, Miika, Naahum, Habakuk, Sefanja, Hakkai, Sakarja ja Malakia. Uuden Testamentin Matteus, Markus, Luukas ja Johannes olivat miehiä hekin.
Meillä almanakka oli annettu Helsingin yliopiston hoidettavaksi ja isänpäivän merkinnän kohdalla siitä ei yliopistolle kerrottu. Näin päivä poistettiin sieltä myöhemmin. Tuohon aikaan yliopisto oli hyvin patriarkaalinen laitos, on ollut aina kirkon tapaan omaa aikaamme lukuunottamatta, ja varmaan monin paikoin vieläkin. Katoliset papit ja miesmunkit ovat kaikki isiä. Nunnia ei nimitellä äideiksi. Ellei ole ehtinyt niin pitkälle kuin Äiti Teresa tai kanonisoitu pyhimykseksi.
Miehet eivät yliopiston patriarkaalisen näkemyksen mukaan tarvinneet omaa eritystä isänpäivää. Sen kun voitiin tulkita merkitsevän aseman ja arvon laskua. Patriarkaalisessa mailmassa isä on aina viettämässä omaa päiväänsä, myös rukoillessamme Isää, joka on taivaassa.
Äitienpäivä oli tapa muistaa myös äitiä isän rinnalla agraarin ja alkuteollisen maailman sekä patriarkaalisen maailmankuvan sisällä ja vakiinnutti paikkansa jo ennen sotia. Sen yhteys kansainväliseen naistenpäivään oli aikanaan selvä ja osa naisen aseman korjaamista myös perheen äitinä ja lasten kasvattajana sosiaalipoliittisena, ei pelkästään feministisenä eleenä ja liputuspäivänä.
Kulttuurisesti kirjava päivä
Isänpäivä palasi virallisesti yliopiston siunaamana takaisin almanakkaamme vuonna 1987. Toki päivää oli vietetty meillä ruotsalaisten kauppiaitten toimesta jo 1950-luvun puolella ja Yhdysvalloista oletettavasti tänne siirtyneenä, puhtaasti kaupallisena juhlapäivänä.
Yhdysvalloissa päivä tosin on kesäkuussa vietettävä, kuten pääosassa globaalia maailmaa. Meillä oli jo ruuhkaa arkijuhlista vapusta, toukokuun toisesta sunnuntaista ja äitienpäivästä alkaen sekä jatkuen juhannukseen. Uutta hukkumistapahtumien hyppäystä ei heinäkuulle isille kaivattu lomasesongin keskelle. Aiheesta ei syntytyt työmarkkinapoliittista ”pekkaspäivää”.
Isänpäivä ei ole vakiintunut tietyksi päiväksi maailmalla, mutta kaikkialla sitä silti vietetään ja sen menot ovat kirjavat syntytavasta ja viettopaikasta riippuen. Siinä on samoja kulttuurisia eroja kuin euroalueen tai eurooppalaisen yhteisön synnyssä ylipäätän. Ei olla oikein yksimielisiä, säännöt ovat kirjavia ja kaikki eivät niitä joko tunne, tunnusta tai ovat halukkaita niistä tinkimään. Tutuksi politiikan kieleen on tullut käsite EVVK, ei voisi vähemmän kiinnostaa.
Joku ministereistämme käytti sitä Suomen Kuvalehden kertomana (SK 45) tyyliin “Voi vittu mitä paskaa! Ei voisi vähempää kiinnostaa” Pohjoismaiden Neuvoston kokouksessa laadittaessa siellä iltajuhlan buffetlistaa käyttäen “skandinaaviskaa“, suomalaista konferenssiruotsia. Samalla lehti (SK 45) kirjoittaa, kuinka “Armo söi moraalin kapitalismista” ja pääkirjoituksessaan eurosekoilustamme otsikkoa “Rappion tie”. On ymmärrettävää, että ulkoasioistamme vastaavilla ministereillä, maan isillä, on muutakin, ja tärkeämpää euroalueen ytimessä, kuin takavuosien neuvoston buffetlistat.
Ero muistuttaa miesten ja naisten jutuista. Buffetlistat kuuluvat naisille, miehet hoitavat EU:n ja euron ytimeen kuuluvat kriisit.
Jumaluus ja shamanismi
Miehiseen kulttuuriin ei kuulu samanlainen tradition ylläpito ja kuri kuin mitä äideillä on omana päivänään, buffetlistat. Miehet ovat enemmän metsästäjiä, jolloin luolan pito siistinä, yhteisön ja perheen hoito oli jäänyt feminiiniseksi vähän kaikkialla globaalissa maailmassamme. Ei vähiten Etelä-Euroopan matriarkaalisessa katolisessa kulttuurissa. Siellä isän päivän vietto on vielä ongelmallisempi, niin ajan ja paikan haussa, kuin meillä Suomessa. Isään ja isyyteen ei liity madonnamaista elämää, palvontaa ja kotihengettärenä elämistä. Kristus syntyi hänkin isättömänä, Jumalan poikana.
Miehinen jumaluus ja shamanismi olikin toinen kulttuurinen ongelma saada aikaan yhteistä tapaa viettää luomakunnan kruunun sellaista päivää, joka täyttäisi kaikkien toiveet ja vaatimukset. Joulun läheisyys tuo kristityille mieleen sekä Isän, Pojan että samalla Pyhän Hengen.
Isä meidän rukouksessa isä on asettunut abstraktiin paikkaan sielussamme ja siellä se oli myös palvoessamme herooista Ilmarista, jonka paikka oli jossain Pohjantähden suunnalla. Myöhemmin Ukko Ylijumala kavensi ilmarisen valtaa kaappaamalla itselleen toisen lautasen paikan, sähköiset ukkosmyrskyt.
Nyt lautanen on palautettu takaisin Ilmarisen käyttöön ja parlamentarismia palvellen. Joku epäilee siihen liittyvän juonittelua ja salaliiton. Perustuslain muuttaminen mukaillen tulevia vaaleja on miehistä puuhaa ja isien työtä nyt äitien kanssa siitä sopien. Näin isänpäivän hohde koki taas uuden kolhun ja euroalueesta alkoi tulla vapaaehtoinen liitto, josta voi myös erota. Äidit pakkasivat tavaransa ja lapset mukaansa. Matriarkaalinen katolinen Etelä-Eurooppa voisi hankkia itselleen oman vähäisemmän valuutan. Kreikka ja Italia saivat nyt uskottavammat johtajat, vai saivatko sittenkään?
Sukupuolineutraali isä
Isän paikka on muuttumassa postmodernissa yhteiskunnassamme ja sen sukupulineutraalissa elämässä entistäkin epämääräisemmäksi. Samalla kun naisen asema ja äitiys näyttäisi vahvistuvan, miehen ja isän asema on horjumassa. Kännykkäisät ja kotipinnarina uraansa rakentavat vanhemmat eivät oikein löydä paikkaansa isänä. Kun eroja tapahtuu, lapset tahtovat jäädä vaille isää. Joka komannessa erossa lapsen ja isän suhde katkeaa tyystin.
Syntyy ongelmia pohdittaessa, millaista traditiota tuohon päivään voisi liittää, kun samalla perheet ja yhteisöllisyys ovat nekin rapautumassa ja kovin kirjavia. Isänä olemisen identiteetti on kadoksissa. Suomessa se katosi jo pitkien sotavuosien aikana isän jäädessä vieraaksi sotasukupolven syntyessä.
Presidentinvaaleissa on yleensä valittu maan isää, mutta nyt vallassa on maan äiti ja niin myös vanhat traditiot vallasta ja sen käytöstä miehisenä ja isään liittyvänä ovat katomassa siinä missä aiemmin kuvattu shamanismi.
Tieteen teossa valtaosa on naisia ja niin alkaa olla myös kirkkovallan kohdalla ja vanhastaan näin on ollut hoitajien ja opettajien ammateissa. Kuntien virat ovat liki naisten “miehittämiä” ja kuntapuolueet ovat nekin naisvaltaisia. Näin julkinen hallinto ja sen laitokset ovat siirtymässä naisille.
Korporatiivisen kunnan ja valtion on vaikea toimia ottamatta huomioon sukupuoliroolien merkitystä ja asemaa muuttuvassa maailmassa ja nyt jo rapautuvassa globaalissa markkinataloudessa, kapitalismissa. Kaikki vanhat ismit, kapitalismi, sosialismi, liberalismi, korpotativismi, ovat kriisissä.
Kirjasuositukset isänpäivälle
Isänpäivästä Wikipediassa on vain muutama rivi, ja siellä kerrotaan kuinka päivän perinteisiin kuuluu käydä vierailemassa isien luona, viedä joku lahja, ainakin niiden vanhimpien vielä elossa olevien. Voi olla, että aikanaan päivä muuttuukin vainajien päivän yhteyteen, jos samalla kaupallinen traditio ja kapitalismi kokee pysyviä kolhuja. Ei ole oikein mitä hankkia ja kenelle ennen joulun kulutushuumaa ja hurmosta, paniikkia.
Vielä tänään suosittelen isänpäivänkirjoiksi edellisessä mystisen 11.11. 11. päivän jo luettelemieni Kurt Vonnegutin ja venäläisten kertojien rinnalle, joista Dostojevskia pidän nyt sopivimpana valintana hänen humaanin ihmisnäkemyksensä vuoksi, uusien naiskirjailijoittemme sotakuvauksia. Finlandia ehdokkaina heitä on useampia ja aiemmin “ketustuspäivää” kuvatessani esittelin jo lappialaisen nuoren Katja Ketun. Samalla isänpäivänä tutuksi tulee myös kätilönä toimiminen.
Otava suosittelee Suomen Kuvalehdessä näkyvästi Hal Vaughan kirjaa ”Vihollinen vuoteessa”. Arja Saijonmaan, kansainvälisen uran luoneen laulajattaremme kirja ”Nuori alaston nainen” voisi niin ikään olla Mikis Theodorakisin ystäville sopivaa luettavaa.
Oikein hyvää isänpäivää suomalaisille isille ja isoisille