Jackues Delors kertoo Daily Telegraphissa kuinka euro oli susi jo syntyessään. Se on paljon sanottu mieheltä, jonka vastuulla oli vuoden 1989 laaditussa raportissa huolehtia työryhmänsä johtajana talous- ja rahaliiton onnistumisesta kolmessa eri vaiheessa. Meitä raportin kritisoijia oli silloin paljon ja kritiikki kohdistui pääosin kolmeen asiaan.
Kritiikin kohteet
Kritiikistä ensimmäinen kohta liittyi rahaliiton jäsenmaihin. Nämä edustivat aivan eri kulttuuria ja taloudet kulkivat eri tahtiin ja eri ajassa. Niiltä ei saanut viedä tärkeintä finanssitalouden ohjailijaa, ja korvata sitä sellaisella uudella välineellä, joka oli vailla peräsintä, yhteistä talouspolitiikkaa, budjettikuria ja keskuspankkia.
Toinen liittyi talousalueen pankkeihin. Pankit ja valtio eivät ole sama asia. Pankkeja hoitavat aivan eri tahot ja talous kuin valtioita. Poliitikot pankinjohtajina on huono yhdistelmä. Jos valtiot alkavat olla ylivelkaisia, kuten tuolloin jo Kreikka oli, pankkeja koskeva korjausliike ei auta valtioita vähääkään. Vaikka keskuspankit tekisivät mitä tahansa pankeilleen, se ei muuta Kreikan tai muiden välimereisten maiden talouskuria.
Kolmas kohta, jossa kritiikkiä oli eniten ja hyvin kirjavana, liittyi EU:n kehitykseen liitotasavaltana ja sen institutionaalisiin järjestelmiin yleensä sekä tällä spekulointiin. Tässä kehityksessä valuutta ei saanut olla väline, jolla ajetaan toissijaisia sellaisia asioita, joiden seurauksena voisi olla myös tuleva demokratiavaje ja koko unionin kriisi. Se kun vie samalla uskottavuuden koko mantereelta ja sen pitkään jatkuneelta integraatiokehityksen yhteiseltä poliittiselta tieltä. Samalla se voi uhata koko globaalia taloutta dramaattisesti. Lisäksi puhtaan finanssitalouden ja rahaliiton ehdoilla sekä ohjauksessa syntyvä valtio on aivan muuta kuin poliittisesti syntyvä demokraattinen yhteisö.
D-markan ehdoilla
Jackues Delors kritisoi lehdessä tuon euron syntyajan kaikkia sen jäsenvaltiota. Ei vain Saksan jääräpäisyyttä koskien keskuspankin asemaa ja taloushallintoa. Kaikki tuon ajan talousministerit olivat Delorsin mukaan haluttomia näkemään epämiellyttäviä asioita, ja nyt olisi näillä valtiolla myös peiliin katsomisen paikka. Tässä Delors muistaa tuon ajan oikein ja on ainut oikea henkilö kertomaan sen taustat.
Tuon ajan avainpoliitikkoja Euroopassa olivat Ranskan presidentti Francois Mitterand ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl. Mitterand ehdotti yhteisvaluuttaa ehtona Saksan yhdentymiselle ja taustalla oli kaksi veristä sotaa. Saksojen yhdentymisen ei haluttu johtaa kolmanteen. Näin valuutasta tuli osa rauhanpolitiikkaa ja pankit unohtuivat siinä missä euroalueen erilaiset taloudet, yhteisen talouden vakaus.
Saksalle D-markka oli paljon enemmän kuin suomalaisille oma markkansa. Ranska yritti parhaansa mukaan houkutella Saksaa rahaliittoon. Saksalla oli edessä rankka Itä-Saksan nostaminen jaloilleen samaan aikaan kun Ranska eli velaksi ja rikkoi myös vakaussopimuksen sääntöjä presidentti Jacques Chiracin aikana ja liittokansleri Gerhard Schröderin sulkiessa silmänsä. Saksa tarvitsi tukea sekin omassa urakassaan. Syntyi poliittinen peli, jossa Jacques Delorsin alkuvuonna 1999 takoma valuvikainen euro oli peliväline. Se oli rakennettu Saksan luopuessa vasten tahtoaan vahvasta D-markastaan ja luetellen tuolloin 1990-luvun alussa ehtonsa euron säännöille.
Delors sai rakentaa ministereineen rahaliiton ilman minkäänlaista taloushallintoa ja vakaussopimuksen säännöt olivat nekin nyt tuntemamme, arvottoman pelin välineet ja täynnä porsaanreikiä. Nyt tässä pelissä on menossa vaihe, jossa Angela Merkel ja Nicolas Sarkozy toteavat, kuinka jotain on mennyt professori ja pääministeri Mario Montin Italiassa pieleen, toki myös muissa euromaissa.
Merkozyn Eurooppa
Saksa on nyt kääntämässä kelkkaansa ja edessä näyttäisi olevan saksalainen Eurooppa. Helena Petäistö, MTV 3:n Pariisin kirjeenvaihtajana pelkää Suomen olevan tässä liian tiukasti sidottuna Saksaan. Suomen kuvalehdessä (SK 48) hän kirjoittaa, kuinka Suomen tulisi kuunnella myös sadun heinäsirkkoja, ei vain ahkeria muurahaisia. Esimerkkinä hän mainitsee romanialaisen maatalouskomissaarin, jolta ei tahdo nyt saada suomalaisena ymmärrystä sen jälkeen, kun Suomi esti Romanian pääsyn Schengen-alueeseen.
Ranskassa puhutaan preussilaisesta Euroopasta. Ja Preussihan oli se maa, jossa valtio oli armeijaa varten eikä päinvastoin. ”Merkozyn” Eurooppa on finanssiliittona ja vakausunionina kokonaan toinen, kuin se mihin Jacques Delours aikanaan päätyi, ja johon euro olisi tullut hoitaa jo 1990-luvun alussa. Se, olisiko Suomi siihen silloin liittynyt, on kokonaan toinen asia.
Stefan Törnqvist Ålandsbankenin varainhoitajana esiintyy rinnan Sixten Korkmanin kanssa kertomassa medioissamme suomalaisille missä mennään ja miksi. Kun kyseessä on pitkän aikavälin prosessi, silloin niin asiantuntijat kuin toimittajat ovat koko ajan sidottuja oman aikansa tuotteeseen. Jälkipelissä mukana on myös oma lehmä ja se on usein näkyvästi ojassa. Politiikoilla tämä lehmä on aina mukana taluteltavissa ja rahaliiton kohdalla yhteiskunnallinen asetelma oli geopoliittisestikin vuonna 1990 aivan toinen kuin tänään.
Ota tai jätä
Epäilemättä Jackues Delors jäi puun ja kuoren väliin ja hänen aikaiset talousministerit joutuivat tekemään hekin päätöksiä seuraten kurkien tanssia. Joko rahaliitto syntyy Saksan ehdoilla tai sitten se ei synny lainkaan. Vahva D-markka näytteli siinä pääosaa sekä Kohlin kiihkeä halu yhdistää kaksi Saksaa toisiinsa. Tuo aika oli voimakastahtoisten valtion päämiesten aikaa. On muistettava myös nimet Reagan ja Thatcher sekä Kiinan nousun käynnistyminen. Se mitä tapahtui Etelä-Amerikassa ja Afrikassa jäi meiltä huomaamatta.
Etelä-Euroopan talouksien mukaantulo oli kulisseissa Suomesta nähtynä kovin erilainen kuin seuraten sitä Kreikasta tai Portugalista. Se, millaiseen taloushallintoon euro olisi kurkien tanssissa päätynyt, ei olisi näitä pieniä jäsenmaita kiinnostanut ainakaan Suomessa. Kansa ei olisi Suomessa eurosta äänestänyt, ja jos olisikin, valuvirheen korjaaminen ei olisi sitä miksikään muuttanut. Olisimme nyt vain vähän tyytyväisempiä, jos osaisimme. Järkeviin ja oikeisiin päätöksiin sekä politiikkaan emme osaa olla myöhemmin tyytyväisiä. Se on kuin terveys, jota ei huomaa, ennen kuin se on menetetty.
Oikeus omissa käsissä
Oleellista on kuitenkin demokratia. Se ei saa kadota eikä uskomme hävitä demokratiaan euron ja uuden vakausunionin sekä finanssiliiton myötä. Jos vain joka viides suomalainen näkee gallupin mukaan unionissa demokratian toimivan, se on etäinen ja demokratialle vieras, eikä uusin seikkailu ole sitä ainakaan korjannut. Tässä me voimme olla jälkiviisaita, ja syyttää tuon ajan poliitikkoja. Vain sillä varauksella, että Suomi on tuossa prosessissa pieni vaikuttaja.
Ellei sitten huomata, kuinka suuri vaikuttaja Kreikka on ollut. Tässä ei pidä olla liian vaatimaton ja ajautua opportunismiin ja suomalaisille tuttuun ajopuuteoriaan. Stefan Törnqvist ei suotta pelottele suomalasia vaan näkee myös euron hajoamisen olevan meille kohtuullisesti hoidettavissa olevan prosessin. Toisaalta saarelta katsoen kaikki saattaa näyttää hieman toiselta kuin mantereella asuen ja myös briteillä on nyt kaipuuta takaisin Efta aikaan.
Jotain sellaista voisi ennustaa syntyvänkin rinnan tiivistyvän ydin-Euroopan rinnalla. Suomen näkökulmasta tuo Eurooppa tahtoo vain ulottua yli Uralin ja nykyisin myös Aasiaan ja Kiinan. Etelä-Amerikka ja Yhdysvallat on osa suomalaista Eurooppaa tänään. Se on hyvin turvallinen ja järkevä näkökulma ja viittaa uuden hybridiyhteiskunnan ymmärtämiseen. Siinä Nato ja Suomi ei ole vai eurooppalainen, vaan globaali kysymys, mutta sidoksissa eurooppalaiseen elämänmenoon. Ajatuskin siitä, että muut hoitavat meidän asiamme, on nyt suurin mahdollinen virhe. Oikeutta ei saa, jos sitä ei itse hanki.