Uuden kuntakartan yhteydessä on pohdittu sitä miten palvelut hoidetaan tulevaisuudessa tai kuinka alue ja sen pinta-ala vaikuttavat ihmisten identiteettiin ja sen syntyyn, kykyyn ylläpitää tunnetta siitä, että on osa yhteisöä ja jopa päättämässä sen kohtaloista kylissä, kunnissa, kaupunginosissa, luottamustehtävissä ja virkamiehenä, palvelun hankkijana ja sen tuottajana. Vai onko sittenkään?
Vanhat rajat uudessa paketissa
Kun uutta kuntakarttaa on hahmoteltu, mittareina ovat olleet pohdinta julkisen talouden tilasta, väestörakenteesta ja aluerakenteen vanhoista rajoistamme. On pohdittu kuntien ikärakennetta, huoltosuhteen kehitystä, asiointi- ja työssäkäyntialueita, liikenneyhteyksiä. Vai onko sittenkään?
Aivan uusia rajat eivät kuitenkaan näyttäisi olevan. Rajoissa ovat mukana edelleen vanhat kuntien rajat, mutta nyt mukaillen vaikkapa pohjoisessa Posion ja Taivalkosken itärajaa Ranualle ja Pudasjärvelle satojen kilometrien matkalla. Raja on se sama korvessa ja rämeikössä kulkeva, jonka synnystä ei ole oikein takuuta kuka sen piirsi ja miksi juuri tuohon kohtaan mutkittelemaan. Sama koskee toki mitä tahansa rajaa ja sen mielekkyyttä uudessa kuntakartassamme. Syntyy vaikutelma, jossa pinta-alat käyvät äänestämässä, eivät ihmiset. Pienin pinta-ala on kaupungilla. Keskitetään valta ja talous sinne, missä pinta-ala on pienin ja ihmisiä aarin alueella eniten, talot ovat korkeita. Sen logiikasta ei ole varmaa näyttöä. Oletetaan kuitenkin että korkeassa talossa asuu parempia ihmisiä kuin matalassa torpassa. Kosken partaalla niin ikään sen patoamisen jälkeen on ahtautunut parempaa joukkoa kuin suvantoaltaiden rannoille hajalleen jääneet tai kokonaan korpeen elämänsä rakentaneet Suomen kansalaiset.
Paikallishallintoon liittyvät perustuslailliset oikeudet heillä kuitenkin ovat samat ja niitä ei pidä sotkea aiempiin valtion hallinnon läänien rajoihin. Valtionhallinto ja kuntahallinto ovat kaksi eri asiaa ja vaalitkin erikseen, kummallakin erillinen verotusoikeuskin. Helsinki, Espoo, Kaunianinen, Vantaa ja Sipoo voivat pyrkiä yhteiseen kuntaan. Siitä olisi maakunnillemme pelkkää hyötyä ja säästöjäkin syntyisi. Sen päättävät kaupungit omissa elimissään eikä siihen kuntaministerin sanalla ole suurtakaan merkitystä. Jos olisi, tämä metropoli olisi jo aikoja sitten syntynyt.
Vanhan regionalismin työnnäyte
Yhdenkään rajan kohdalla ei ole pohdittu, miksi se kulkee juuri tuossa piirretyssä paikassaan, paitsi tietysti valtion rajojen ja ehkä jokien ollessa luonnonmaantieteellisinä luonnollisina rajoina ymärrettyjä vuosisatojen takaa. Silloin kun ne oli tehty siihen ennen omaa aikaamme, agraariaikaammekin edeltäneinä erämaarajoina ja historiallisen maakuntarajan tuotteena. Kaukana kuitenkin postmodernin aikamme virtuaalimaailman “rajoista” ja tietokoneajoistamme, jolloin sijaintiehtoja määritellään tietokoneilla, on määritelty jo vuosikymmenet, ei poliitikon pohdintoina mihin ja miten Nokian kaltaiset yritykset sijaintinsa globaalista maailmasta hakevat, lokalisaatioehtonsa määrittävät. Arpaa heittäen se ei kuitenkaan tapahdu.
Mistä tämä vanhakantainen regionaalinen rajojen pyhittäminen on lähtöisin, kun jo vuosikymmenet on koulutettu byrokraatteja käsitteellä spatiaalinen alue, ei enää regionaalinen? Regionaalisia rajojahan käyttävät vain ne 5 % suomalaisista, jotka ovat puolueen jäsenkirjan kautta sidoksissa poliittiseen mandaattivirkaansa ja hakevat työtä regionaalista karttaa käyttävän kuntapäättäjän, poliitikon, kädestä syöden osana maan rakenteellista korruptioita. Näille raja on sama kuin äänestysalueen rajat ja vaaliuurnilla käyttäytyvä vaalikarja. Noin 95 % kansasta ei tätä tahdo ymmärtää.
Helsingissä tätä mandaattia käyttävät kokoomus ja vihreät. Muualla keskusta, demarit kaikkialla, perussuomalaiset eivät vielä oikein missään. Kuntatyöryhmän jokaisen virkamiehen nimeen on voitu liittää myös puolue jota hän edustaa (HS 10.2).
Maaseutu autioitui – so what?
Demarit ovat työnsä tehneet ja pohjustaneet tämän keskitetyn kansallisen mallimme yhdessä ay-politiikan kanssa. Se on nyt menneen talven lumia. Rahat sellaisten rakenteiden ylläpitoon loppuivat, kun väkeä maalla ei enää ole ja pääosa kunnista kamppailee 80 %:n sosiaali- ja terveyshuoltomenojensa kanssa väen vanhetessa. Hyvä kun lumet saadaan jotenkin sähkölinjoilta pois niin että emme palellu koteihimme.
Maaseudulla asunut väki kun ylläpiti myös siellä sijaitsevan infrastruktuurin ja hoiti metsät ja pellot, tiet ja sähkölinjat, kuskasi puut teittemme varsille. Nyt heitä ei enää ole. Heidän lapset keskitettiin noin kuuteenkymmeneen keskustaajamaan, joista noin 20 on muita suurempia maakuntataajamia. Se oli hirvittävä virhe, kun suuren ja rikkaan maan luonnonvarat ovat muualla kuin Uudellamaalla. Nyt korjataan menneiden vuosikymmenien yhdyskuntapolitiikan satoa. Toinenkin vaihtoehto olisi ollut käytettävissä. Elävä maaseutu ja Suomi.
Missä yliopistojemme ammattilaiset?
Kun tämän hirvittävän virheen jäljet ovat nyt nähtävissä, kunnat, varuskunnat ja loputkin miehiä työllistäneet Nokian kaltaiset yritykset lopettavat, miksei tätä jatkohoitoa tai saattohoitoa ei tehdä viimeinkin kunnolla ja ammattilaisten toimesta, yliopistoissamme? Ne ovat luokitusten mukaan Euroopan parhaita, maailman huippua kaikki. Vai olisiko niin, etteivät nämä halua liata käsiään enää tähän poliitikkojemme aikaansaamaan jo vuosikymmeniä jatkuneeseen virheeseen?
Vai havahtuivatko nämäkin vasta nyt mihin keskittävä ja johdonmukainen maaseudun kurjistaminen johti? Myös valta ja varallisuus keskittyi ja vallanhimoiset narsistit sen mukana, puolueesta riippumatta.
Nämä opinahjot ja tutkimuksen, tieteen keskukset viisaasti hajasijoitettiin ympäri maata juuri ylläpitämään tätä laajaa maaseutumaista valtiota aluepoliittisena keinona asuttuna ja osana kestävää taloutta, sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita, yhteisöjä. Nyt niiden apua tarvitaan ja kipeästi. Ei Helsinkiin sijoittuneiden keski-ikäisten poliitikkojen ja näiden puolisoiden puuhastelua vanhojen regionaalisten karttojen kimpussa.
Nämä on voitava eristää palomuurilla ja Kreikan tapaan saarelleen, Hanasaareen. Keisari, joka Helsingin perusti, yritti aivan samaa. Saari tosin oli silloin toinen. Pihtisynnytyksellä tehty, ison Pietarin piha, syntyi kuten Forssan kauppala, luonnottomaan paikkaan ja hoitamaan luonnottomia rakenteita koko suuren valtakunnan käyttöön. Luonnottomat keskukset elävät luonnotonta elämää ja yrittävät siirtää sitä luonnollisiin ympäristöihinkin, yhteisöihin.
Kun muutetaan rajusti niin miksi ei sitten tieteen keinoin?
Miksi vanhoja rajoja sitten jätettiin ylipäätään, kun muutoksen tuli olla perusteluiltaan toimintaan, talouteen, palvelujen saatavuuteen perustuvia ja kuntien itsenäisyyden lopettavia? Miksi niitä ei hävitetty kokonaan ja piirretty optimaalisia uusia rajoja unohtaen nämä vanhat?
Kun Brasiliaan tehtiin uusi miljoonakaupunki pääkaupungiksi, sen hoitivat ammattilaiset, eivät poliitikot tai poliittiset virkamiehet. Kun näin tehdään saadaan optimaaliset rajat eikä ketään pakkoliitetä kehenkään. Muuttujat, indikaattorit ja parametrit joita käytetään, voidaan demokraattisesti ja yhdessä päättää, kussakin kunnassa ja maakunnassa erikseen. Samoin niiden painotukset.
Ketään ei saa sivuuttaa näin valtavassa uudistuksessa, jokaista meitä koskevassa. Jokaisella meillä ja meidän toimillamme on dimensio juuri sille alueella jossa elämme. Tätä ei saa loukata. Se on vastoin ihmisoikeuksiamme ja perustuslain suojaa paikallishallinnollemme.
Miksi jäätiin kiinni vanhoihin hallinnollisiin regionaalisiin rajoihin, kun käytössä ovat tietokoneet ja asiansa osaavat koulutetut ihmiset rakentamaan spatiaaliset rajat optimaalisesti? Timo Soinia lainaten (HS 10.2). “Minusta tuntuu kummalliselta, että on joku toimikunta ministeriöstä, joka tekee tällaisen. Katsoin sitä riviä, enkä tuntenut heistä käytännössä ketään.”
Saman havainnon tein itse. Yli kymmenen keski-ikäistä naista ja pari vanhempaa mieshenkilöä. Ei yhtään alan tutkijaa, kouluttajaa, alan professoreja, yhdyskunta- aluesuunnittelun osaavia ammattilaisia. Vain poliittisia virkamiehiä tai oikeammin naisia.
Samaan aikaan kun Soini peräänkuuluttaa ministereitä, jotka ovat entisiä kuntaministereitä asiantuntijoiksi hän ounastelee, että kyseessä on vihreitten ja kokoomuksen Hanasaareen rakentaman Baabelin tornin toimikunta. Kirjoitin itse Arktisesta Babylonista ja sama asia kävi mielessä jo silloin vuosia takaperin.
Kohellusta mikä kohellusta
Puheenjohtaja, entinen kuntaministeri Mari Kivinimi keskustasta kertoo, suora lainaus (HS 10.2) “Ei tämä ole yhden yön nukkumisen jälkeen muuksi muuttunut. Kun vähän pintaa raaputetaan, niin nähdään, että tässä on kyse sinipunahallituksen ideologisesta keskittämis- ja pakkoliitoshankkeesta. Todellisuus on, että tällaisissa suurkunnissa palvelut siirtyvät keskuksiin, ne menevät pois ihmisten ulottuvilta. Lähipalvelut ja lähidemokratia romuttuvat. Kohellusta, mikä kohellusta.”
Oletan, että nyt kuntia yhdisteli joukko keski-ikäisiä, joista kenelläkään ei ollut alan viimeistä koulutusta, tietokonetta ja monitieteistä alan osaajajoukkoa apuna. Tuskin edes kunnon juristia.
Jos olisi ollut, tämä osaaja olisi heti nostanut äläkän ja vaatinut niiden parametrien esittämistä, joilla sijaintiehdot ja rajat rakennetaan käyttäen vaikkapa ruutuja tai ympyrän kehiä, jossa mukana on kaikki alueella asuvat ihmiset, taloudet ja palvelut, yhteisesti sopimamme muuttujat, joiden avulla optimaaliset etäisyydet ja lokalisaatioehdot, uusien rajojen paikat, määritellään. Toki sellainen vie aikaa ja vaatii kuulemista, mutta iso on asiakin demokratian ja puolueinstituution näkökulmastakin.
Näitä indikaattoreita olisi voitu myös yhdistellä, lokalisaatioteknologiaa on monenlaista ja karttoja käsitellään niitäkin moniulotteisesti. Voimme yhteisesti sopia mitä käytämme ja kuinka niitä painotamme. Ammattilaiset osaavat kyllä asiansa ja vaihtoehtoisia malleja, kaavakarttojen tapaan, olisi syntynyt pohdittavaksemme.
Kansainvälisestikin kiinnostava ja haastava tehtävä
Jos näin olisi menetelty, kaikkea ei olisi tehty salaa ja pienellä joukolla. Tuloksena olisi ollut ihan hyvää kansainvälistä käytäntöä palvelevaa tieteen sovellusta aluesuunnittelun käyttöön ja yliopistot työssä.
Se olisi herättänyt suurta kiinnostusta ympäri maailman ja malleja olisi haluttu käyttää varmasti myös maamme ulkopuolella myöhemmin. Meille olisi tarjoutunut tilaisuus profiloitua uudella tavalla globaalin maailman kartoilla.
On siihen toki mahdollisuus vieläkin. Jopa uusien ”kuntien” nimet olisi syytä pohtia siten, että ne ovat uutta aikaamme edustavia ja tulevaisuutta visioivia suurkuntia maailmalla markkinoitaessa nimen perässä tuttu tunnus fi.
Tällöin aivan varmaa on, etteivät rajat olisi rakentuneet samojen parametrien avulla Koillismaalle, Pohjois-Savoon, Etelä-Pohjanmaalle saati Varsinais-Suomeen, Kanta-Hämeeseen, Etelä-Karjalaan sekä Uudenmaan ja Helsingin ympäristöön.
Miksi meillä annetaan alan koulutusta ja tehdään korkeatasoista tutkimusta, tiedettä, jos sitä ei nyt käytetä lainkaan? Miten muutamalle poliittiselle virkamiehelle tai -naiselle on annettu tällainen vastuu ja valta? Mukana on entisiä pienten kaupunkien johtajia, osastopäällikköjä, projektijohtajia jne.
SDP puun ja kuoren välissä
Jouni Backman (SDP) vakuuttaa puolestaan, suora lainaus (HS 10.2). “Pärjäämme huomattavasti nykyistä pienemmällä kuntamäärällä. Nykyisellä kuntamäärällä emme pärjää, sillä silloin emme voi turvata palveluita. Lukumäärä selviää vasta, kun kunnat ovat tehneet oman analyysinsä selvitysryhmän työstä.” Tämä on mielipide muiden joukossa, ei muuta.
SDP on puun ja kuoren välissä hallituksessa. Sen kannatus on koko ajan hiipumassa ja kunnissamme sen asema on ollut perinteisen vahva keskustan ohella. Kunnat työnantajina ovat pienipalkkaisten naisvalta-alojen hallitsemia ja kuntapuolueetkin alkava olla naisten hallussa.
Demareiden kriisin syynä on pitkälti juuri naisten siirtyminen äänestämään vihreitä ja miesten perussuomalaisia. Kun presidentinvaaleissa kannatus putosi pienpuolueitten puolelle ja myös EU -vaaleissa kannatus on ollut olematonta, nyt on riski menettää paikat myös kunnissamme. Uusissa suurissa kunnissa maalla isännöisi edelleen keskusta ja maakuntakeskusten isännöimissä suurkunnissa tarjoaa vastusta keskustan ohella kokoomus ja perussuomalaiset, Helsingissä vihreät.
Vihreän liikkeen tapa muuttua ihmisiä nimitteleväksi, jossa Soininvaara viljelee koko ajan sellaisia käsitteitä kuin “loinen”, “parasiitti” jne. alkaa olla kääntöpuoli sille ilmiölle, jota Pekka Haavisto edusti presidenttiehdokkaana, epämiellyttävä.
Alkava kevät on demareille vai huonoja vaihtoehtoja esittelevä, kun Kreikan velkapaketti tulee sekin välimereisenä kohta liki ikiroudan maahan, jonka tulisi keskittyä pikemminkin Itämereen ja Pietarin päästöihin sekä Jäämeren tarjoamiin mahdollisuuksiin kuin kylväen verorahamme Kreikkaan. Se ei näytä miellyttävän enää edes kreikkalaisia itseäänkään. Euroalue tulee toimeen ilman Kreikkaa.
Välikysymykset seuraavat toisiaan ja kapinakunnat eivät niele kunnallisen demokratian kaventamista hävittämällä ne pakoliitoksin kuntakartaltamme. Media neljäntenä valtiomahtina näyttäisi liittyvän osaksi politikointia ja pohtii etenkin printtimedioitten kohdalla omaa tulevaisuuttaan ja niitä rajoja, jossa levikki voisi olla nykyistä turvatumpaa pienempien pitäjälehtien kustannuksella ja näiden kadotessa. Niiden sanomaan ei voi nyt luottaa.
Luottamus maasta katoamassa
Kun keskustan Paavo Väyrynen ajaa lisäksi omaa linjaansa ja haastaa nyt vakavasti Mari Kiviniemen, syksyn kuntavaaleja edeltävä aika tulee olemaan mielenkiitosta aikaa olkoonkin, että kuntien ja maakuntien, aluehallinnon, palvelussa olevat ihmiset elävät nyt epävarmoja aikoja ja motivoitu työ katoaa nyt vuosiksi syvän epävarmuuden vallatessa tulevaisuuden koko kuntakentässä, maakunnallisissa liitoissamme ja näihin läheisesti liittyvässä myös yksityisessä yritystoiminnassa.
Luottamus kuntien väliltä katoaa, verkostot vanhojen toimijoittemme väliltä alkavat rapautua nekin ja tulevat kuntavaalit koetaan välivaaleiksi, joilla ei ole merkitystä ennen kuin nyt liikkeelle päästetty kuntauudistus on muokattu joltiseenkin kuntien toiminnan arkiseen kehittämistyöhön palauttavaan suuntaan. Nyt se vie aikaa ja taloutemme joutuu tätä kautta koetukselle. Jo tuleva kesä on vähemmmän vilkas sadoista tapahtumistaan kunnissamme kuin aiemmat kesät.
Nyt kuntauudistus vie aikaa paljon enemmän kun mitä kuntaremonttia miettinyt virkamiestyöryhmä oli ounastellut. Uudistus kun koskee paljon muutakin kuin sosiaali- ja terveysministeriötämme sekä keskushallinnon byrokratiaa, kunnantaloja. Kaikilla toiminnoilla kun on dimensio alueelle, jossa ne sijaitsevat ja Suomessa sellainen alue on juuri kunta.