Suomi pelasi niin kuin piti. Maalille vaihdettiin pienikokoisempi mies ja Yhdysvallat kaatui yhdellä maalilla. Kisojen talous ja imago on pelastettu, viikonlopun peleissä on tunnelmaa. Sikariporras ja sen johto voi hengähtää helpotuksesta. Kanadan ja Ruotsin kompurointi toi mukaan vain idän ihmeitä. Tsekin ja Slovakian lopputulos on ehkä helpommin ennustettavissa kuin Suomen ja Venäjän. Kun joukkue on nousukiidossa, mentaalienergia kohdallaan, kotikisojen hurmos voi kääntyä jopa loppuottelupeliin. Nyt on kaikki mahdollista ja kotikisojen taika murrettavissa.
Muurin rakentajien maailma
Suomalaiseen heikkoon itsetuntoon kelpaa mikä tahansa kilpailu, jossa suomalainen pärjää. Lajilla ei ole väliä. Se voi olla kiekkoa, lentopalloa, raviurheilua tai vammaisurheilun kelausta, snookeria tai purjehdusta. Kunhan mukana on suomalainen menestyjä. Kaikille voi huutaa yhtä lujaa. Vaikkei lajista ymmärtäisi mitään. Oleellista on kilpailu ja siinä voittava suomalainen.
Kreikka on nyt tilassa, jossa emme tiedä eroaako se eurosta jo viikonloppuna vai ehkä vasta vaalien jälkeen? Tämäkin esitellään medioissamme kilpailuna. Hyvät maat ovat väritetty medioissamme eri värein kuin etelän kehnot ja huonosti asiansa hoitavat valtiot. Siinä on samaa henkeäkin 1930-luvun maantiedon oppikirjoissamme, rasistista. Se jatkui samana läpi sotien vain pahentuen. Sadan miljoonan kasakunta meni saman värin alle ja sai numeron otsaansa.
Koko Espanja ja välimereinen alue on samaa asiaa tänäänkin. Joskus vielä johtajansa oloinen ja näköinenkin. On kymmenien miljoonien kansakuntia, joita pitäisi sulkea palomuurin taakse, jotta tauti ei leviä.
Mikä tauti? Laiskuus, velttous, epäluotettavuus, sisun puute, kyvyttömyys innovoida ja tehdä rahaa, olla muita etevämpi, menestyä kilpailussa? Mihin palomuuria tarvitaan ja tarvittiin Kiinassa aikanaan? Onko se kaikkien muurien äiti? Entä muuri Beliinissä? Mitä muuri symboloi medioissamme?
Piilaakson elämää
Lienee selvää, että myös Kreikan eroa eurosta valmistellaan. Siitä levitettävät huhut ovat myös tapa pyrkiä vaikuttamaan kreikkalaisiin äänestäjiin. Ranskassa puhutaan myös elvytyksestä, rakennerahojen jämien siirrosta Kreikan tueksi. Sellainen ei ole uskottavaa, mutta jotain uuden hallituksen on sielläkin löydettävä viikonlopun puheisiinsa.
Espanja on paljon suurempi ongelma kuin Kreikka. Kun työttömyys on jatkuvasti suomalaisittain pohtien käsittämättömissä luvuissa ja pankkien luottoluokitukset kaiken aikaa laskussa, nyt jo kuilun partaalla.
Eurooppa elää helteistä viikonloppuaan ostaen Facebookin osakkeita. Kaksi vuosikymmentä takaperin liikkeelle lähtenyt nuorten opiskelijoiden ideasta on kasvanut jättiyritys, jonka siivellä piilaakson sadat, ehkä tuhannet, ovat juuri nyt rikastumassa miljonääreiksi. Miksen minä jäänyt piilaaksoon? Onko taivaankansi korkeimmalla aina siinä missä ihminen kulloinkin seisoo? Ostanko silloin kun kaikki muutkin ostavat?
Kehno viimeistelytaito
Miksi me suomalaiset olemme niin huonoja maalintekijöitä? Miksi me emme osaa käynnistää Facebookin kaltaista ilmiötä, saati oivaltaa, mistä sellainen syntyy ja olla osa tätä uutta kasvuyritystä?
Onko kaikki ikivanhassa huonossa itsetunnossamme ja tavassamme kampittaa innovaattoreitamme, estää jo varhaisessa vaiheessa innovaatioiden kasvaminen ja vahvistuminen koko työyhteisön, talousalueen sekä kansakunnan hyväksi. Viekö kateus aina kalat vedestämme? Olemmeko oikeasti vain tyhmiä ja saamattomia? Pilaammeko itse oman onnemme? Emmekö osaa visioida tulevaa lainkaan? Emmekö luota näkijöihimme?
Suomalaisilla on käytössää vuosisatainen perintö luonnonvaroissamme, jossa varamme ovat kiinni taas ikivanhassa tavassamme luovuttaa omaisuuttamme muille. Alusmaan kansalaiset ovat liki neuroottisesti menettämässä kaiken arvokkaimman ja muistuttavat poliittisilta rakenteiltaankin toisiaan, banaanivaltioita. Kaivoslakimme on auttamatta vanhentunut, mutta niin on kaikki muukin oleellinen, poliittinen ja strateginen osaamisemme.
Hullunkuriset perheet
Molemmat oppositiopuolueemme ovat lähtöisin ikivanhoista maalaisliittolaisista rakenteistamme. Perussuomalaiset ovat vain aatteiltaan politiikassaan kansalaismielisempiä ja köyhyyspolitiikka on sekin alkiolaisempi kuin mihin keskustan johtajat puolueensa johdattivat. He ymmärsivät, miten huono kansan itsetunto globaalissa puristuksessa tulee olemaan.
Keskustassa alkiolaisuus on avoin ilmiö, sitä ei kukaan näytä oikein edes tuntevan. Puolue on hukannut itsensä ja kiekkopelissä tuollainen torkahdus merkitsisi auttamatta tappiota niin puolustuksessa kuin hyökkäyspäässäkin. Kenen maalille siinä huudat jos voitto on markkinavoimien tai Euroopan unionin? Lontoon olympialaisissa ei huudella Euroopalle vaan kansallisille tunnuksille. Ketä byrokraattinen Eurooppa unionina kiinnostaisi?
Omaa puoluetta voi Suomessa äänestää kuka tahansa, niin aatteeton se on ja lähellä keskustaa. Suomalainen parlamentarismi vaikuttaa hullunkuriselta. Hallituksessa on mitä sattuu ja kaikki äärilaidat.
Puolueet ottavat listoilleen ketä sattuu ja puolueen jäseneksi voi ilmoittautua vaikkapa äänestettäessä puolueelle uutta puheenjohtajaa. Suomi muistuttaa yksipuoluejärjestelmää, jossa alati häilyviä äänestäjiä voi kalastella millä tahansa välineillä.
Pekka Haaviston menestystä Timo Soini kuvasi seurauksena Haaviston käynnistä Hakkaraisen kotona. Äänestyksen tulos syntyi mediamylläkässä päähän potkitun Hakkaraisen kaveruudesta, kiusatun ymmärtämisestä.
Mikä tahansa kelpaa, kunhan voitat
Äänestäjä voi pitää vaikkapa kokoomuksen jämäkästä yleislinjasta, Kataisen solmiosta ja sen sävystä vastuunkatajan linjaan, keskustan kantamasta huolesta kuntien pakkoliitoksista, aluepolitiikasta ja Väyrysen muuttuneesta ironiasta, itselleen naurusta mukeineen, perussuomalaisten kansaomaisesta kielestä ja sutkauksista, hyvästä ajan hengen tajuamisesta miellyttää siinä missä vaikkapa vihreiden oikea fiilistely juuri ennen vaaleja.
Politiikassakin suomalaiselle huonolle itsetunnolle käy mikä tahansa, kunhan saa olla voittaja ja fiilistellä voittajien mukana. Koko ajan on seurattava, mihin suuntaan gallupit kääntyvät, jotta tietää, mihin porukkaan kuulua, ketä äänestää.
Mikä tahansa voi vaikuttaa ja sama aalto vie kaikki poliitikot mukanaan. Kaikkien oikeudenmukaisuuksien hallitus ja oppositio ei ole uskottava, mutta uuden mediayhteiskunnan vaatimus. Sellaisessa pelissä ei synny maaleja, mutta ei se ole politiikan teon perimmäinen tarkoituskaan, jossa kaikki on lopulta juridisesti toimivaa byrokratiaa, asiantuntijavaltaa. Jos ministeri vaihtuu, kansliapäällikkö säilyy.
Se mitä Espanjassa ja Kreikassa tapahtuu, on ulkopuolella käsityskykymme ja uskomme jumaliin on sekin horjunut. Vain 25 % uskoo kirkon Jumalaan ja loput hakee omia tuntemuksiaan. Niissä on mukana samaa teosofista soppaa kuin puolueissammekin, kakki uskonnot ovat yhtä hyviä ja johtavat samaan lopputulokseen. Jumalat ovat hekin ihmisen mittaisia, pieniä ja vaatimattomia.
Kreikkalaisen demokratian loppu
Kun ihmiset vaikuttavat asioihinsa suoraan, Facebook on oman aikamme oikea yhteisö ja kansalaismediat oikea media, mihin me tarvitsemme aatteensa kadottaneita puolueitamme? Mihin ammattipoliitikon ura johtaa muuhun kuin poliittisen virkamiehen työhön? Mihin tällaista asiantuntemusta tarvitaan?
Kun kreikkalasiset menevät nyt uusiin vaaleihin, heillä on valittavana joko säästöt ja niiden hyväksyminen tai ero eurosta. Miten tällainen ideologia sopii kreikkalaisten puolueitten perinteiseen aatteellisuuteen? Ei mitenkään. Näin heilläkin on käytettävissä lopulta vain yksi puolue, joka on uskollinen sille linjalle, joka on saneltu Kreikan ulkopuolelta.
Kun vielä 1990-luvun puolivälissä seurasimme oman kansakuntamme medioita, meillä oli vähemmän huolia kuin tänään. Meitä ei ohjailtu ulkopuolelta ja jos ohjailtiin, suunta oli idässä. Tänään koemme, kuinka pienet välimereiset valtiot vaikuttavat elämäämme ja tuulen suunta voi vaihtua koska tahansa taas vaikkapa Irlantiin tai Yhdysvaltoihin. Mediayhteiskunta on jatkuvien huolien ja murheitten muuttuvaa lamaa ja epätoivoa.
Hektinen päämäärättömyys
Oikeammin näin oli aiemminkin, siitä vain ei tiedotettu. Ykkösuutiset eivät syntyneet markkinoista ja niiden juridiikasta, Espanjan pankkikriisin leviämisestä ruton tapaan koko Eurooppaan. Se oli heidän asiansa eikä se vaikuttanut meihin mitenkään.
Hektinen elämäntapa toi mukanaan käsitteitä, jossa mukana on downshiftausta, leppoisampaa elämänmenoa kaupallisena ilmiönä sitäkin. Vapaa-aikaa laatuaikana on jaettava perheen ja harrastusten välillä, golfinpeluun, purjehduksen ja laskettelun kanssa yhteen sovittaen.
On kalkyloitava, kuinka vaikkapa sosiaalista mediaa on nyt vähennettävä, alaskirjattava aikabudjetissamme. Kykymme hiljentämisen raamien rakenteluun on vaikeutunut ja sitä on pyrittävä tehostamaan etukäteen ylitöinä ymmärtäen myös mahdolliset siirtymähävikit ja kiekkoleijonien tuoma mentaalienerginen lisä heikkoon itsetuntoomme konsultoiden kuitenkin etukäteen puolison kanssa.