Hallituksen kannatus on Helsingin Sanomien (17.6) mittausten mukaan romahtanut aivan kuten yöllinen Tiger Woodsin peli golfin arvoturnauksessa. Woods on keskittynyt johonkin muuhun kuin oman pesän hoitoon. Kun siitä tulee tapa sen korjaaminen tyylivirheenä ei tahdo onnistua. Nyt menneen yön aikana hänen ohi puttasi kymmenittäin pelureita mukana vanhat konkarit Ernie Els ja Lee Westwood, josta kerrotaan kuinka hän on ollut San Franciscossa 57 kertaa aikaisemminkin. Olisiko nyt ikämiesten ja aikuisten aika? Onko opittu tieto kohta taas kunniassa? Takavuosina maalaisliitossa arvostettiin tohtoreita. Kun se arvostus katosi, katosi myös muut arvot ja johtajuus. Homo politicus ihmisenä ei yksin riitä. Mukaan on mahduttava myös uskottavaa osaamista ja siitä dokumentit.
Ei riitä, että hokee Antti Chydeniuksen tai Karl Marxin oppeja, ne on myös elettävä omassa elämässä ja ymmärrettävä tehdä oikeat valinnat tässä ajassa ja tämän ajan filosofien ja tiedemiesten tuotteina. Kukaan meistä ei yksin tuota tietoa lukematta ensin muiden tuotteita ja rakentaen arvonsa tälle perustalle.
Jos omat ideat ja ajatukset panee paperille, varmasti itsenäisesti ajatellut, siitä listasta ei taatusti tule pitkää. Kaikkihan me hyvää tahdomme, mutta välineistä tahdomme olla erimielisiä. Ja hyvän määrittelykin tahtoo olla ongelmallista. Kaikilla ei ole samoja intressejä siihen, mihin politiikan keinoja voisi käyttää. Eikä politics ole sama asia kuin policy sekään. Se, mistä arvosanat on annettu, jää kysymykseksi. Jos oma puolue on aina se oikea, silloin muulla ei olekaan merkitystä. Jos omat tarpeet ja arvot ovat aina ensimmäisenä, sellaisia arvoja ei pidä koskaan äänestää vaaleissa. Minulla tässä ja nyt arvot ovat egoistisia. On eri asia rakastaa köyhiä tai köyhyyttä, jos taas elää kovin altruistisen elämän. Monet äiti teresat rakastavat köyhyyttä, kun sitä tulisi vihata ja rakastaa köyhiä.
Synkkä kevättodistus
Suomen hallituksen keskiarvo oli kansalaisten antamana kevättodistuksena vuoden uurastuksesta 6,8 tuntumassa. Ministereitten arvosanat ovat puoli numeroa sen molemmin puolin. Yläpäässä on odotetusti alati hymyilevä kokoomuksen superministeri ja alapäässä vastaavasti viran jättävä ruotsalaisten rehelliseksi tunnustettu puolustusministerimme. Vain kymmenyksen hänestä jää kokoomuksen kuntaministeri, jota pidetään avoimena ja erityisen sosiaalisena diplomaattina pienkuntiemme kylissä. Jotenkin heidän arvosanansa ymmärtää. Mutta miksi myös elinkeino- ja luonnonvaraministereittemme numerot alkavat kuutosella? Entä missä ovat vihreitten naisten äänet?
Heitä on tuhannen vastaajan joukossa luonnollisesti kovin vähän. Heidän antamat arvosanat katoavat muiden antamien joukkoon. Niinpä. Miksi niiden tulisi näkyä sitten koko kansakunnan arvoissa voimakkaammin? Onko nämä jotenkin muita parempia ihmisiä tai arvoja? Riittääkö se, että nämä arvot ovat äänekkäiden ihmisten arvoja? Riittääkö se, että arvot ovat varakkaiden ja median omistajien arvoja? Omistajan arvot näkyvät riittävästi kyllä muuallakin kuin demokratian toteutuksessa, parlamentarismissa. Täytyykö niitä käyttää sielläkin? Missä kulkee mediakratian raja?
Täytyykö hallituksen omistaa ja valvoa myös mediaa ja päinvastoin? Kun kuusi puoluetta laidasta laitaan on hallituksessa, syntyykö riski, joka rapauttaa parlamentarismin? Onko nyt nähtävissä juuri näitä merkkejä? Onko oppositiossa vain maaseudun aitovarsien ihmiset ja helsinkiläisen metropoli-ihmisen ikuisen syvän vihan ja halveksunnan kohteet?
Olisiko tällainen hätätilahallitus purettava mahdollisimman pian euron rauhoituttua? Rauhoittuuko se koskaan? Onko ilmiö pysyvä ja pilaako se koko parlamentarismimme, poliittiset instituutiot ja demokratian? Onko tämä myös pankinjohtajan tavoite? Toteuttaako tämä Wahlroosin tahtomaa politiikkaa? Onko koko välimereinen rikas maailma näitä wahlrooseja täynnä?
Maksaako köyhä pohjoinen kansa heidän leveää imperialistin elämänmuotoa? Kysyikö presidenttimme näitä samoja kysymyksiä? Oliko hän kokoomuslainen lainkaan? Entäpä jos hän ajattelee jo 180 astetta eri tavalla kuin pääministerimme? Pääministerimme oli viemässä hornetimme Islantiin ilman Ruotsia. Oliko presidenttimme?
Koko hallituksen ministereitten alhaiset luvut ovat omituisia. Yleensä vielä tässä vaiheessa ministerit ovat vielä työnteon huumassa ja hurjassa menossa, kiertävät maata innostaen ihmisiä ja uutuuden viehätys näkyy korkeissa arvosanoissa. Kun mukana on lisäksi kuusi puoluetta, kannattajajoukot ovat nekin kaikkia kansalaispiirejä ja arvomaailmoja syleileviä. Vastaajien olisi kuvitellut antavan edes myötätunnosta korkeita numeroita omille ministereilleen. Mutta nyt ei niin ole. Miksi?
Miten käy ilmastomuutoksen?
Pääministeri Katainen kertoo, ettei hän lähde tänään pelastamaan Portugalin siirtomaita Brasiliaan vaan jää hoitamaan Nokian raunioita Ouluun ja Saloon. Kuinka Etelä-Amerikassa selvitään ilma pääministeriämme ja hänen innostavia puheitaan, epäilyttää kansakuntaa?
Eikö hänen loistava asiaosaamisensa ja upeat karismaattiset puheensa miellytä yksinkertaisia äänestäjiä kokoomusväen ulkopuolella? Rovaniemen puoluekokouksessa joku moitti jopa kultin rakentamisesta. Puhui korealaisesta mallista Helsingin Sanomia lukien. Etelän media Rovaniemellä kirjoitettuna on tylyä luettavaa hallitukselle. On parempi pysyä kehä kolmosen sisäpuolella tai Vantaalla odottaen seuraava vuoroa Brysseliin.
Entä Kreikassa, jossa vaalit ovat parhaillaan käynnissä ja oikeatkin pensaspalot roihuavat valloillaan kuivan kauden jäljiltä? Miten he mahtavat selvitä ilma suomalaisia palomuurien rakentajia? Miten Espanjan, Italian ja Ranskan pankkien mahtaa käydä ilman omaa hallitustamme?
Olemme huolissamme myös Ranskan vaaleista ja europondeista. Suomalainen veronmaksaja ymmärtää toki miksi Rovaniemellä pääministerimme esiintyminen aiheutti hurmoksen ja karismaattinen puhe on levinnyt läpi Aleksander Stubbin markkinoiman globaalin maailman.
Jos lokalisti on populisti, olkaamme siis populisteja. Jos näistä kahdesta on valittava, globalisaatiosta ja lokalisaatiosta. Kaikella toiminnalla kun on aina dimensio alueelle, jossa se tapahtuu. Kaikki toiminta on lokaalista. Siis populistista, kansan (populus) toteuttamaa.
Maailma on sellainen millaisena lapsi sen lähiympäristössään mieltää. Kaikki muu on vierasta. Aikuisena siitä on tehty normi ja moraali, laki jota jokainen noudattaa.
Hallituksella ei saa olla erivapauksia suhteessa oppositioon. Jos joku puolue luistelee tästä viisaudesta, sen paikka ei ole hallituksessa. Se ei saa syödä vallassa ollessaan kansallista sosiaalista pääomaamme ja kaikkein vähiten turvallisuuttamme. Tämä maailma on nyt vaarallisempi paikka kuin koskaan aikaisemmin.
Samalla se on myös mutkikkaampi ymmärtää ja hallita sen lainalaisuuksia. Joudumme panostamaan koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen enemmän kuin aikaisemmin. Paljon enemmän. Siinä ovat mukana nyt myös kaikki vanhukset. Tieto ei saa rapautua missään vaiheessa eikä keneltäkään. Elämme uudenlaisessa yhteiskunnassa.
Kysykää vaikka Salossa tai Oulussa, Tampereella tai Espoossa. Globaali toimita on aina virtuaalinen ilmiö työpaikkana. Virvatulista puhuminen ei ole lokaalisen ihmisen puhetta. Elinkeinot kun ovat aina areaalisia, alueeseen sidottuja myös Kiinassa ja Brasiliassa. Raha tekee sinne aina pesänsä samalla sekin. Tämä edellyttää kansallista ja lokaalista itsekkyyttä.
Kivi kengässä
Helsingin Sanomat kertoo kuinka Timo Soini on saanut kiven kenkäänsä. Se kivi on joskus vuoren kokoinen, Vapaavuoren. Vapaavuori taas kertoo Rovaniemellä kuinka hän ihmettelee, miksi ihmiset pitävät palkkaeroista niin suurta meteliä. Hän panee paremmaksi aiemmin julkaistun Wahlroosin kirjan ydinsanoman. Raha menköön rahan luokse ja lisää demokratiavajetta. Äänet laskettakoon äyrien ja manttaalien mukaan, vanhuksilta ne tulisi ottaa kokonaan passiiviväkenä pois. Wahlroosin mukaan ikääntyvien kouluttaminen oli turhaa tuhlausta.
Se on omituinen mielipide. Ei ihme että pankkeja on tuettava. Niiden väkeä ei kouluteta lainkaan kun he ikääntyvät. Rapautumisen maksaa veronmaksaja. Yliopistot hakekoot itse rahansa. Siellä koulutetaan vain turhia pohtijoita ja Kiinasta heitä saa ilmaiseksi. Muutetaan siis luonnonvarojamme jalostavat koneemme Kiinaan, Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Sitä kutsutaan globalisaatioksi meillä. Kiinassa se on lokaalinen ongelma. Samoin Brasiliassa. Nokia katosi sekin horisontistamme. Me sen ilmiön kyllä maksoimme kansakuntana. Vai olenko minä ehkä nyt väärässä? Muistanko minä menneet vuosikymmenet väärin?
Hallitus syntyi tavalla, jossa vaalivoittaja jäi ohjelmineen sen ulkopuolelle. Kun nyt kaikki keinot on käytetty ja tuli roihuaa omissa nurkissa, kuntavaaleihin tuskin mennään syksyllä pohtimatta ensin, millainen hallitus meillä hoitaa maata lokaalisen kuntahallinnon suuntaan. Vai onko meillä kuntia enää lainkaan? Mikä on työmotivaatio lokaalisella tasolla Suomessa, kunnissamme? Ajatteliko kuntaministeri kuinka maamme on vain lokaalisia pieniä kuntia ja kyliä, kaupunginosia? Onko hän ollut niissä töissä ja ideoimassa, miten menestyä kilpailussa? Tiesikö hän ettei karttoja saa repiä? Kun sen muistaa, muukin kyllä palautuu mieliin niiden mukana, koko kartan sisältö ja historia, päällekkäiset ilmiöt siellä. Geologiset, hydrologiset, atmosfääriset, biologiset, taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset.
Sieltä, siis kartalta, lokaaliselta, kun alkaa olla mahdotonta saada tällä menolla ja näillä eväillä edes ehdokkaita metropolialueen puolueille. Lokaalinen kunta kun ei toimi ilman kunnallista demokratiaa ja yhteistyötä hallitukseen, jonka on senkin nautittava kansan luottamusta, ei vain etelän median.
Kun lokaalinen kielletään kokonaan, millä eväillä silloin järjestetään lokaalisia vaaleja? Onkohan tätä pohdittu Helsingissä kuntarajoja piirreltäessä? Mitä Aleksander Stubb mahtoi ajatella väittäessään ihmisten olevan joko globalisteja tai lokalisteja? Ensimmäinen oppi kartografian kurssilla kuului; kartta on sellainen väline, jota ei saa repiä. Alkoiko hallituksen alamäki huonosta maantiedon osaamisesta, olemattomasta? Maantieteestä nyt puhumattakaan. Se on tieteistä taatusti vaikein ja vaativin mutta poliitikolle välttämättömin oppi edes pinnallisena tietona, vaikka ei tieteestä välittäisikään.
Syytä harkita vaihdosta
Nyt annettu arvosana on vain välttävä miinus ja sillä arvosanalla kuntaministerin, lokaalisen tiedon hallitsijan, olisi syytä harkita eroa siinä missä puolustusministerimme jo oman eronsa on järjestellytkin. Sielläkin on hallittava karttoja ja geopolitiikkaa.
Se kun ei vielä riitä kunnissamme, geopoliittisesti aran rajamaan ja maakuntien maassa, että nauttii pääministerin luottamusta ja on töykeän jämäkkänä tunnettu nainen. Sellaisia naisia siellä on liiankin paljon niin valtuustoissa kuin hallituksissa edustamassa joko itseään tai työnantajaansa, kuntatyöntekijänä. Ei sellaista työnantajaa lopeteta samalla vauhdilla kuin Nokian työpaikkoja Yhdysvalloista ja Elopin pahoitellessa. Vilpittömästi. Hänkin kun katselee karttoja ja pohtii lokalisaatioehtoja, sijaintimalleja maailmalla. Suomi vaikuttaa siinä kartalla hänestä kovin syrjäiseltä paikalta.
Mutta samalla vapautui todella hyvin koulutettuja ihmisiä ja heidän varakkaita perheitään voi käyttää uusien yritysten perustamiseen. Se on suuri mahdollisuus, kertoo pääministerimme ja häntä peesaa Häkämies, molemmat asiansa osaavia ammattilaisia. Nyt vaaditaan asiansa oikeasti osaavia arkielämän taitajia ja heitä nykyisessä ministeristössämme on vain kolme. Jokainen tietää keitä he ovat. Ja varmasti he itse. Kysykää vaikka.
Mutta miksi heille kansa antaa niin kehnoja numeroita, välttäviä? Eikö kansa tiedä miten pystyviä ministereitä meillä on vastaamassa välikysymyksiin? Pitäisikö kansa vaihtaa? Eikö median tuki riitä pitämään hallitusta koossa ja toimintakykyisenä? Olisiko sittenkin uudet vaalit järjestettävä meillä eikä vain Kreikassa? Osasisko kansa äänestää syksyllä oikein?