Forssan kaupunginjohtajan sairausloman myötä on noussut pintaan kiinnostavia suomalaiskansallisia ilmiöitä ja kaupungille nauretaan osana sen peräkylän tautia, nepotismia. Pienissä teollisissa yhdyskunnissa ja maaseudulla näitä tapaa tuon tuosta ja ne eivät oikein sovi modernin yhteiskunnan elämään. Ne ovat jäänteitä vuosikymmenien takaa, joskus jopa vuosisatojen sosiaalisen pääoman tuotteita.
Disneymaailman kardinaalinepos
Nepotismilla tarkoitetaan työtehtävään pätevimmän henkilön sivuuttamista suosimalla sukulaisia ja ystäviä. Toki sukulaisia voidaan suosia työelämässä muutenkin tavalla, joka on sopimatonta. Ilmiö tuli yleiseksi erilaisten dynastioiden ja Paavin kirkon sisällä, joissa alettiin vaalia suvun säilymistä vallassa. Syntyi käsite “kardinaalinepos”.
Paavin omia “lapsia” alettiin kutsua veljen- ja sisarenpojiksi hieman samaan tapaan kuin disneymaailman liki sukupuolettomia ankanpoikia. Paavihan ei voinut saada omia perillisiä ja sama käytäntö otettiin Ankkalinnaan. Ankkalinnasta tuli tehdä myös satiirinen kuva yhteiskunnasta, jossa on koomisia piirteitä, pois pyyhittäviä ja korjattavia. Sukupuolettomat ankat ja veljenpojat ovat osa Paavin kirkkoa.
Käytäntö päättyi Paavi Innocentius XII toimesta vuonna 1692. Tuolloin annettiin nepotismin kieltänyt bulla ja se tuli yleiseksi normiksi myöhemmin myös muuhun läntiseen kulttuuriimme. Suomi eli kuitenkin ikivanhaa alusmaan syrjäistä elämäänsä.
Meillä kyllä luettiin myöhemmin ahkerasti Akua Ankkaa, mutta sen ironia tai satiiri ei aina avautunut lukijalle. Paavin bulla ei protestanttiseen maahan yltänyt oikein koskaan.
Kun elät Ankkalinnassa, et voi havaita sen omituisuuksia. Maailma kun on oltava sellainen, jolta se näyttää lähiyhteisössä. Suomessa taas ankkalammikko oli ruotsinkielisen vähemmistön hoitama. Nyt kaukoympäristö nauroi Forssan Ankkalinnalle. Lounais-Hämeessä on toki paljon muutakin, jolle kaukoympäristö hymyilee tai suhtautuu suopean ymmärtävästi, rötöksistä huolimatta.
Lounais-Häme historiallisena maakuntana on syytä säilyttää organisaatioineen koskemattomana siinä missä museotiemme ja museorautatie, sanotaan ilkeillen. Takavuosina etenkin opetusminiteriön kansliapäällikkö oli tästä erityisen innostunut ja mukana oli myös sisäministeriön korkeimmat virkamiehet. Yhdysvallat on täynnä reservaatteja, jotka ovat museoita.
Pienten museoituneitten organisaatioiden tai yhteisöjen oikeuksiin ei kajota. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, diversiteetin hoitaa yhteiskunnallinen monimuotoisuus ja sen myös monet rikkaudet. Niinpä myös suomalaiset siirtokunnat, yhteisöt Yhdysvalloissa, ovat säilyttäneet paljon ikivanhaa suomalaista elämää ja sen kulttuuria, kieltä.
Kennedyn klaani
Myöhemmin, poliittisten liikkeiden kautta, poliittisten hahmojen sukulaiset alkoivat edetä pätevimpien ohi ja etenkin Yhdysvalloissa Kennedyn ja Bushin perheitä syytettiin yleisesti nepotismista. Toisaalta klaania haluttiin myös tukea. Taustalla oli jälleen historialliset arvot ja niiden sosiaalinen pääoma. Suomessa taas poliittiset virat tulivat maan tavaksi yhydessä niiden sisältämän sisään rakennetun korruption kanssa.
Juuri kuolleen, kuussa ensimmäisenä ihmisenä vierailleen ja kolme tuntia siellä käyskennelleen Neil Armstrongin oli vaikea sopeutua tällaiseen teatraaliseen rooliinsa koko loppuelämänsä ajan. Samoin venäläisen Jury Gagarinin, avaruudessa ensimmäisen kerran käyneen ihmisen. Museoitu ihminen tai yhdyskuntarakenne ovat monelle ongelmallisia siinä missä huimasti muuttuva, dynaaminen ja innovatiivinenkin. Molemmat valikoivat ihmisensä. Jälkimmäinen joustavemmin, tervettä kilpailua suosien, ja hakien myös luovan luokan etuja talouteensa. Kultuurien rikkaus on niille tyypillistä.
Diktaatori Sadam Hussein tunnettiin hyvin sukulaisten suosimisesta ja Kiinassa perheitä on pyritty pitämään yhdessä nepotistisena piirteenä. Malediivien presidentillä on eräänlainen nepotismin maailmanennätys. Maan hallituksessa on ollut parhaimmillaan yksitoista perheen jäsentä tai muuta lähisukulaista sekä muissa korkeissa hallintoviroissa hänen läheisiä ystäviään. Hänestä ilmiö on hauska eikä sitä kuuluisi arvostella. Yhteiskunnassamme on runsaasti ilmiöitä, jotka ovat jonkun mielestä hauskoja, rikollisinakin. Jotkut niistä ovat yleisiä ja käytännöksi on tullut kutsua niitä maan tavaksi. Nämä tavat tuottavat myös ikäviä ilmiöitä.
Usein laillinen ja laiton kulkevat liki käsi kädessä ja ovat kuin veteen piirretty viiva. Se mikä yhdessä kulttuurissa on rikos, voi olla toisessa hyväksi koettu ja suositeltava käytäntö, sukurakkaan ihmisen rötöstelyä virassa tai hyvä veli tai sisar -verkostoja ylläpitävän sosiaalista elämää. Jos rikoseen ei liity rangaistusta, sanktioita, se ei ole suomalaisen kansanedustajan elämässä rikos, kuten havaitsimme joku vuosi takaperin vaalirahakohussamme ja mediamylläkässä.
Näin joku voi kokea myös normin ja moraalin, eettiset ohjeet, vain silloin merkkitäviksi, jos niihin liittyy selvä sanktio. Näin politiikkaan valikoituu helposti tunnemaailmaltaan kovapintaisiana itseään pitäviä pelureita, joiden moraali on arveluttava. Nämä voivat ajaa omaa etuaan ja loukata muita kertoen sen kuuluvan politiikan teon arkeen, pelurin moraaliin tai oikeammin sen puuttumiseen.
Juuri tulleen selvityksen mukaan perhesurmiimme olisi voitu puuttua, jos olisi toimittu eikä vain kunneltu niiden ongelmista virkamiestyönä. Kun virkamiestyöhön ei liity sanktioita, käy kuten Norjassa vastaavassa selvityksessä koskien 77 nuoren massamurhaa. Pelin politiikka ja kehno virkamiestyö ovat toinen toistaan tukevia ilmiöitä nekin.
Rakanteellisen ongelman kritisointi johtaa taas kostotoimiin ja kostot taas ovat juuri etnisen nepotismin yleinen tunnusmerkki. Suomessa kuitenkin etenkin koulu- ja työpaikkakiusaamisen. Niiden karsiminen työoikeuden avulla edellyttää ensimmäisenä puuttumista juuri nepotismiin.
Nepotismiin liitty toki myös sanktioita, siinä missä vaikkapa kiusaamiseen. Niitä on käytettävä. Demokratiaan kuuluvat myös vaalit osana ”sanktioita” kertoa, mitä mieltä olemme rötöstelystä tai suhmuroinnista, pelin politiikasta, nepotimista sen kaikissa muodoissaan.
Demokratian kriisi on ilmiönä vaarallinen. Jos se on paikallinen, se pystytään aina havaitsemaan. Kun talous on kuralla, poismuutto vaivaa, kielteiset noidankehät lisääntyvät, ongelma on pääsääntöisesti poliittinen ja oman talousalueen kulttuurissa. Sen havaitsee kyllä myös talousalueen sisällä toimivissa yrityksissä, organisaatioissamme. Kiertämällä maata ja maailmaa, silmät avautuvat.
Yhdessäolo-organisaatio ja asiaorganisaatio
Maaseudulla ja pienissä supistuvissa teollisissa yhdyskunnissa sen yhteisöllinen, Gemeinschaf -tyyppinen yhdessäolo-organisaatio, vastakohtanaan kaupunkimainen Gesellschaft -tyyppinen asiaorganisaatio, suosii sukulaisuutta ja sen perua ovat verkostot, joita kutsutaan nykyisin hyvä veli tai sisar -verkostoiksi. Pohjanmaalta ja maaseudulta syntyisin oleva elinkeinoasiamies, entinen pääministeri Esko Aho, suosi tällaista organisaatiota ja piti sitä suomalaisena vahvuutena.
Hieman samanlaisia kopioita kun löytyy maaseutumaiseen ympäristöön rakennettujen piilaaksojen ja tiedepuistojen yhteydessä. Niissä vain vahvuutena on huippuosaaminen, ei sukulaisuus ja hyvä veli -verkostot, joilla huippuosaajat siirretään piilaaksosta sen vieressä olevaan metropoliin, josta löytyy niin ikään vielä suurempia luovan luokan teknopoliksia. Näin Jokioisten agropolis hävisi mennen tulleen Helsingin ja Viikin tiedepuistolle. Sen henkinen ilmapiiri oli väärä.
Etninen nepotismi
Usein taudin takana on aatteellinen ja arvomaailman antama moraalinen ehto tai ns. etninen nepotismi. Tällöin etninen ryhmä tai ammattikunta laajenee sukulaisryhmäksi ja alkaa ohittaa demokraattisen ihanteen vaatimuksen. Suomi on täynnä uusia etnisiä nepotismin ongelmiamme.
Etnisestä nepotismista on kirjoittanut Suomessa eniten professori Tatu Vanhanen. Etnisten ryhmien sisäiset ja väliset konfliktit ovat tyypillisiä tällaisia nepotismin aiheuttamia ikäviä varjopuolia ja niihin liittyy usein myös korruptiota ja rikollisuutta.
Syrjäisen maan on vaikea kitkeä sitä toisin kuin maailman metropolit tekevät. Oma kulttuurimme on lisäksi imitoiva, diffuusinen, ja se otta vastaan helposti myös kielteisiä kulttuurisia, pienten etnisten ryhminen vaikutteita. Ei vain positiivisia. Jos poliittinen järjestelmä kerää vai akanoita ja heittää jyvät tuuleen, syntyy kevyttä kannettavaa.
Internet ympäristönä tarjoaa runsaasti mm. slummikulttuurien tuotteita. Kun Facebook -kavereita on tuhatmäärin, heistä pääosa on vieraita. Poliitikkojen ”naamakirjaystävät” ovat vaalikarjaa. Syntyy uusia virtuaaliympäristöjä, jossa muutokset syntyvät prosessina, jonka hallinta on uuden tuotteen rakentajan vastuulla ja samalla avoimia. Google kertoo mitä tarvitset ja jakaa sen muodossa, jossa sitä et tilannut tai odottanut. Usein netissä voi olla myös palveluja, jotka johtavat vastapalveluun. Toiminta on automaatio, josta tulee osa uutta kulttuuria. Akanat ja kevyt kannettava lisääntyy kuormassa.
Tällainen korruptio on rakenteen sisällä ja siihen liittyy pieniä palveluksia ja vastapalveluksia järjestelmällisenä lahjontana. Sitä esiintyy myös Suomessa virkamiesten, poliitikkojen ja liike-elämän piirissä, jolloin syntyy käsite pelistä tai suhmuroinnista kansankielellä. Kansa ei ole vain oikein enää mukana uuden nepotismin vauhdissa ja sen käsitteissä. Virtuaaliympäristö on lisännyt sen muotoja ja laajuutta, tehnyt siitä globaalia myös etnisenä nepotismina. Lapste eivät ede pysty valikoimaan jyviä akanoista.
Pienuus takaa nepotismin
Suomessa suhmurointi ja pelin politiikka liittyy läheistä vanhoihin poliittisiin rakenteisiin ja samalla myös pysähtyneisiin pieniin kuntayksikköihimme. On liki mahdotonta toimia tavalla, etteikö “sokea Reettakin” huomaa, kuinka mukana julkishallinnon päätöksenteossa on vain muutama henkilö ja näiden edun tavoittelu omalle pienelle sidosryhmälle tai suvulle, hyvä veli verkostolle. Kunnanjohtajan lyhyt sairausloma sai aikaan forssalaisen arvottoman loiskiehunnan. Sitä ei voi millään puolustella, mutta toki pohtia sen juuria, syntyä.
Aiheesta on tehty paljon viihteellistä kansallista komiikkaa. Näin nepotismille ja sen verkostoille on pyritty nauramaan, kun sitä pitäisi käsitellä oikeudessa. Pienet ja suljetut yhteisöt, työpaikat, eivät oikein tiedä, mitä tulisi tehdä ja miksi silloin, kun nepotismi on niiden sisälle rakennettu ainut vahvuus, Esko Ahon kuvaamalla tavalla.
Sisäänmuuttajan painajainen
Näiden verkostojen ulkopuolelle jäävät ovat muuttaessaan sisään suljettuun organisaatiorakenteeseen vaikeassa tilanteessa, demokratian ja ammatillisen osaamisensa näkökulmasta, ja usein myös kiusaaminen on osa tätä samaa nepotismin verkostojen elämänmuotoa ja arvomaailmaa. Kiusaamalla nepotismia rikkovasta harmista päästään usein eroon. Iäkkäämpi ihminen ja kulttuuri haluaa säilyttää vanhan nepotistisen elämänmenonsa. Nuorempi ja dynaamisempi, idealistisempi ihminen, haluaisi sen muuttuvan.
Museaalinen ympäristö alkaa pitää itse itseään yllä ja syntyy keskushallinnon haluama noidankehä, reservaatteja. Keskittäminen on tätä kautta ongelma maaseudulle. Intiaanien eristäminen osaksi etnistä nepotismia oli helppoa. Ihmisen valvonta reservaatissa on sekin helppoa. Museioitu maaseutu ei tuota uutta ja on rakenteellisten ongelmien kantaja.
Syntyy ghettoja, jotka asuinalueina tai työympäristöinä suljetiin vaikkapa aitauksin ja portein. Ghettoihin liittyy ikävä maine toisen mailmansodan ajalta ja nykyisin niillä ymmärretään myös mustien asuinalueita, joihin poliisi ei useinkaan juuri mene.
Tällainen organisaatio, yhdyskunta, ghetto, reservaatti, alkaa kärsiä poismuutosta ja supistumisilmiöistä. Perussuomalaisten nousun yhteydessä tutkijoiden piirissä puhuttiin mahdollisuudesta rikkoa näitä vanhoja nepotistisia rakenteitamme pinttyneessä poliittisessa puoluekentässämme. Tavoite on kunnianhimoinen. Jokaisella suomalaisella puolueella on ollut sisällään oppositio, piikkii lihassa, omantunnon ääni ja vapauden kukka. Sellaiseen kukkaan on vaaleissa mahdollista tukeutua.
Arvoista puhuttaessa onkin puhuttu yleisesti siitä, millaisen käytännön muuttuva puolueinstituutiomme ottaa ikävän ilmiön, nepotismin, etnisen tai kulttuurisen nepotismin, estämiseksi. Aatteellisuuden kasvu on merkki politiikan seisovimmankin veden liikkeistä.
Demokratiassa suotavaa olisi, että rohkeat ja moraaliset ihmiset uskaltavat nousta puolustamaan sitä, mikä on oikein ja arvokasta. Se mitä olemme kokeneet kunnanjohtajamme sairastumisen aikana Forssassa, ei ole ollut ainakaan arvokasta, tuskin edes välttävän hallintomallin antavaa naapurikunnillemme ja liike-elämälle.
Media valaisee aihetta tunnistaen kourallisen henkiöitä suhmuroimassa itselleen virkoja ja jopa kuukauden työrupeama on ihan hyvä saavutus. Samalla yksi näkyvä ura näyttäisi kariutuvan jo ennen alkuaan ja toinen painuvan kohti iltaruskoa.
Rötöstelijöillä on taipumusta paljastaa aina itse itsenä. Täytyy olla vain malttia odottaa, neuvoi minua aikanaan arvostamani maaherra Esa Timonen Pohjois-Karjalassa työskennellessäni. Ja oikeassa hän oli silloinkin.