Kuntavaalit lähestyvät. Kovinkaan moni vaaleihin osallistuva ei tiedä mistä itsenäisenä pidettävä kunta oikeasti päättää. Kunnantalo ja sen konsernijohto ei ole lähipalvelu. Kuinka monta kertaa äänestäjä avaa kunnantalon oven?
Pääosa kunnan menoista ovat lakisääteisiä. Kun rahatkin tulevat pääosin muualta kuin oman kunnan alueelta, päättäjän tehtävä on vaatimaton. Moni päättäjä on kuntapuolueen jäsen ja päättää omista asioistaan kaksoisagenttina eläen.
Mikä osuus on talouskriisillä ja Euroopalla kuntavaaleissa? Kuinka moni äänestäjä tietää kuinka paljon Suomi maksaa luvasta saada äänestää meppeinä Strasbourgissa? Suomi oli viime vuonna bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Euroopan kolmanneksi ankarimmin rahastettu maa tästä oikeudestamme. Nettomaksuosuutemme oli täsmälleen sama kun Saksalla, 0.34 prosenttia miinuksella. Joko me olemme Saksan kaltainen maa vauraudessa Euroopan elättäjinä?
Jokainen suomalainen maksoi, imeväiset ja vanhukset mukaan lukien, 123 euroa vuonna 2012 jäsenyydestämme unionissa. Tässä eivät ole velkaisten maiden tukirahat mukana. Nämä osuudet ovat joka vuosi Suomessa kasvaneet. Vuonna 2011 tuo osuus oli 652 miljoonaa euroa. Mitä saa tuolla summalla rahaa? Kuinka monta opettajaa, lääkäriä, lähihoitajaa, syrjäytyneitten nuorten vakavasti otettavaa aikuisen ohjaavaa kättä?
Ensi vuonna saamme talousarvioesityksemme mukaan EU-rahoitusta lisää 9 miljoonaa, mutta maksamme samalla EU-budjettiin 126 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2012. Mitä saa 126 miljoonalla eurolla? Summahan ylittää jo kaikkien valtion tutkimuslaitosten yhteisen yhteenlasketun budjetin. Ei ihme, että siellä on kiristetty vöitä jo vuosikymmen ja laitoksia lopetetaan. Takaisin kun tuskaisen hakemisen jälkeen omia veroeurojamme tutkijat saavat Brysselistä prosentin osia.
Joku poliitikoistamme sanoi, kuinka vastakkain ovat nyt globalistit ja lokalistit. Siis paikallista yhteisöä ajavat tai globaalia maailmaa halaavat maailmankuvat. Olen samaa mieltä. Ajattelen globaalisti mutta toimin paikallisesti. En päinvastoin. Tuo globaali rahojen sijoittelu ei ole ollut Suomelle ja sen kunnille siunaukseksi. Kaikella toiminnalla ja investoinneilla, rakentamisella, kun on aina dimensio sille alueelle, jossa se tapahtuu. Ja Suomessa se tapahtuu aina kunnissa. Niin myös Kiinassa.
Kuntarakenneuudistus ei pelasta julkista talouttamme. Kuntien erilaisuus on innovaatioiden tärkein elementti eikä kuntien yhteistyötä pidä kriminalisoida. Ylhäältä annetut ohjeet pilkkaavat ruohonjuuritason toimeliaisuutta. Kunta on muutakin kuin konsernijohtoa kunnantalolta. Siellä taas töihin on saatava parhaat voimavarat ja rakenteellisesta korruptiosta on viimeinkin päästävä nimityksissämme eroon.
Kunnissa opitaan lähiyhteisön taidot. Kaikkea ei ratkaista politiikalla. Kunta on aina ollut yrityselämä ydin, mutta myös lähiyhteisönä normiensa kautta se miltä maailma yksilöstä näyttää, moraalinen selkäranka ja lait, joita olemme oppineet noudattamaan. Jos se katoaa, jäljelle jää lapsille ja nuorille vain virtuaaliyhteisön tarjoama maailmankuva, siis globalisaatio. Se voi olla mitä tahansa ja mistä tahansa tulvivaa ja lapsen mahdotonta suodatettavaksi. Se vieraannuttaa ja syrjäyttää.
Olen virtuaaliyhteisöä tutkinut jo vuosikymmenet. On varottava, ettei arkielämän terveen järjen käyttö yhteiskunnassa hämärry lisää. Kansalaistaidot on nostettava kunniaan ja tehtävä niistä hyveitä. Tämä ei maksa mitään mutta muuttaa kaiken. Jokaisella meistä on vastuu ihmisenä ja jokainen elämä on edelleenkin pyhä. Jokainen voi tehdä jotakin – vasemmalta oikealle. Juuri se on antanut kunnissamme elämälle mielekkyyttä, puolueesta riippumatta.
Luottamus omaan elämän ja tulevaisuuteen on kunnissamme palautettava. Jokainen ajamassa omaa etuaan ei ole suomalainen arvo. Eikä epäonnistuminen kaiken loppu. Kunta on ystävyyttä, kaveruutta, suvaitsevaisuutta, työtä ja palveluja yhdessä toimien.