Kevätmatti ennusti agraarin yhteiskunnan tulevaa siinä missä syysmatti talven ankaruutta. Takavuosina säästä puhuttiin enemmän kuin nyt ja ihminen oli luonnon armoilla. Niin on toki nytkin. Oikeammin nyt hän sitä vasta onkin, kun kohta liki 10 miljardia suuta pyritään ruokkimaan ja kaikki ovat omalla tavallaan ahneita, narsistisia ja hedonistisia, harvemmin altruistisia. Lievästi sanoen ja syyllistyen sopimattomaan kielenkäyttöön, olemme sekä kansakuntana että ihmiskuntana kusessa.
Buchanan – tuottelias moralisti
Olen maanviljelijän poika, siinä missä pari päivää takaperin kuollut talousnobelisti James Buchanan. Buchanan syntyi köyhän tennesseeläisen maanviljelijän poikana ja kuoli 9. tammikuuta 93 -vuotiaana Blackburgissa Virginiassa.
Molemmilla suunnilla saan päivittäin kotisivulleni lukijoita. Enemmän kuitenkin maan itä- ja länsirannikoilta kuin sisämaasta. Kansas ja Teksas ovat kuitenkin poikkeuksia. Netin seuraajina ja lukijoina Yhdysvallat ovat meitä edellä.
Niin ovat kohta kaikki muutkin kansakunnat. Kun saa liki miljoonan valistuneita lukijoita Yhdysvalloista, se on paljon. Yhdysvalloissa bestseller kirjailija ylittää 10 000 kirjan rajan. Yhdysvalloissa ei lueta niin paljon kuin meillä luetaan, tai luettiin aikanaan. Sen rajan olen kirjoillani rikkonut. Niitä on vajaa sata ja artikkeleita tuhansia. Google löytää enemmän kuin kotisivustoni.
Buchanan oli mahdottoman tuottelias viljelijän poika. Hän kirjoitti elämänsä aikana 59 kirjaa ja monografiaa sekä 600 artikkelia. Niistä ehkä tunnetuin on vuonna 1975 kirjoitettu “The Limit of Liberty“. Olin tuolloin 24 -vuotias ja nuori maisteri, ensimmäistä väitöskirjaani valmisteleva perheellinen isä samalla.
Pari vuotta myöhemmin sain hoidettavakseni professorin viransijaisuuden ja olin nuorin ko. virkaa Oulussa hoitanut. Luin pätkiä Buchanan ja Tullockin yhteisestä tuotannosta oppilailleni, joista monet olivat minua iäkkäämpiä, “The Calculus of Concent” siinä missä “Public Finances in Democratic Process” tuli heille tutuksi.
Laki ei tee virkamiehestä enkeliä
Buchanan ei uskonut satuihin siitä, että ihminen on organisaation johtajana ja poliitikkona jotain muuta kuin tavallinen ihminen, ahne ja vaarallinen kaikkine kuolemansynteineen. Voin sen nyt kokemuksestani allekirjoittaa ja vakuuttaa. Johtajuus, ylijohtajuus ja paavius tekee hänestä vain muita vähän pahemman. Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti.
Buchanan kollegoineen kirjoitti kuinka ihmisen raadollisuus paljastaa organisaationkin heikkoudet, etenkin agraarin yhteisön nepotismin ja paavin katolisen kirkon horjuvuuden. Organisaatioita voidaan toki paikata ja kannustimia oikaista, mutta vain aito kilpailu pitää ihmisen narsismin ja itsekkyyden kurissa, kirjoitti pienviljelijän poika. Olimme sitten liikemiehiä, kirkonmiehiä tai virkamiehiä.
Buchanan haki lakeja, joilla määräenemmistöillä voitiin pitää pahimmat ihmisen ahneudesta syntyvät taudit kurissa. Laki auttoi kuntia, maakuntia, valtioita velkaantumasta liikaa, mutta samalla ihminen kykeni itse avaamaan omat kahleensa. Demokratia ja kansanäänestys oli viimein mahdollisuus ja lukko.
Myytti vallanpitäjän epäitsekkyydestä – moraalivaje
Buchana mukaan oman edun tavoittelu oli pahin peikko niin poliitikoille kuin viranhaltijoillekin. Nepotistiset rötöstelijät veivät tuohon aikaan valtaa itselleen Yhdysvaltain preerioilla ja öljykentillä, alistivat pienempiä ryhmiä ja varattomia pieneläjiä kaukana pyyteettömästä esitaistelijan elämästä.
Poliitikot ja virkamiehet olivat oman uudelleen valintansa vankeja ja valtaa käyttivät lukuisat painostusryhmät. Heikot jyrättiin ja kansa maksoi verot. Syntyi moraalivaje, moraalinen selkäranka murtui. Alkoi velkaantuminen ja syvä taantuma.
Myytti vallanpitäjien epäitsekkyydestä oli Buchanan ja hänen kollegojensa keskeisin teema. Lakipohjaisen julkisen vallan kuviteltiin toimivan altruistisesti vaikkei näin toki ollutkaan.
Yksilön ja nepotististen ryhmien voitontavoittelu ulottui etenkin juuri julkiseen valtaan ja sen varallisuuteen. Italiasta ja välimereisestä maailmasta rantautuivat sukuyhteisöt siinä missä pohjoisesta ja idästä, brittien saarivaltioista. Syntyi “cosa nostra” meidän asiamme ja tämän asian ajajat olivat perusta myös rikollisuudelle, mafialle.
Demokraattiset valtiot voivat menestyä vain moraalisten resurssiensa avulla. Nykyisin tätä sosiaalisen pääoman kartuttamaa tärkeintä pääomaa haetaan epätoivoisesti samaan aikaan kun sen purkajat pyrkivät parhaansa mukaan hävittämään sitä ja rapauttamaan viimeisetkin moraalin rippeet.
Kun Buchana sai Nobelinsa vuonna 1986 hänen ystävänsä ja kollega Ronald Coase sai omansa niinkin myöhään kuin vuonna 1991. Kirjoitin siitä silloin Lounais-Hämeeseen ja MTTK:n palveluun juuri tulleena ja sen rinnalla agropolis strategiasta.
Runsas kaksi vuosikymmentä ei ole muuttanut tilannetta kuin piirun verran pahemmaksi. Moraalivaje on hallinnon ongelmana syventynyt. Forssan Lehti ei tässä valehtele. Pikemminkin kaunistelee varoessaan tarttumasta valtion laitosten syviin ongelmiin ja psykososiaalisiin vaivoihin. Niiden työpaikkoja on varjeltu väärällä tavalla aluetaloutta pönkitettäessä.
Vain lisäämällä moraalia, vähentämällä nepotismia, ongelmiin olisi voitu puuttua ajoissa. Yhden maailmankuvan tutkimus on vaarallista, turhaa. Avasi minkä tahansa median, edessä on yhtenään ruokaskandaalit ja pukki kaalimaan vartijana.
Apusen unelmat
Matti Apunen on yksi tuhansista kevätmatin viettäjistä. Häntä on haastateltu työelämästä kevätmatin sankarina.
Lapsena nykyinen EVA:n johtaja oli uneksinut minikaivurista ja keksijän urasta, innovaattorin ammatista. Häntä kiinnosti mekaniikka ja luovuus, Pello Pelottoman maailma.
Hän kertoo vahvuudekseen laaja-alaisuuden, uuden näkökulman löytämisen ja vihaavansa sektorisuhareja. Hän inhoaa suunnitelmataloutta ja henkilökohtaisia työhuoneita. Ne tappavat innovoinnin ja ihmissuhteet, kertoo Matti Apunen Helsingin Sanomissa kevätmattina 24. helmikuuta vuonna 2013. Tietysti näin onkin kaikkien innovaatiotutkijoiden tuntemana. Vain joku paavi tai ylijohtaja voi olla toista mieltä. Mutta he ovatkin Jumalan edustajia ihmisten keskellä.
Matti Apunen vaikuttaa haastattelussa altruistiselta motiiveiltaan. Uusi idea tuottaisi hyvää yhteiskunnalle, yrittäjille, yritysryppäille, hän maalailee. Hän tietää kuinka ihmiset ovat toki muuta, itsekkäitä, narsismi voi olla ylijohtajalla jopa häiriintynyttä, mutta tavoite silti yhtä hurskas kuin paavi Aleksanteri VI:lla, joka hurskautensa rinnalla tunnettiin historian yhtenä suurimpana irstailijana, paavi Pius XII natsina ja Paavali V liki koko taloutemme romuttaneena Galileo Galilein inkvisiittorina.
Häpäisijäpaavi Stefanus VI muistuttaa taas oman aikamme ammattikiusaajia ja despoottipaavi Bonifatius VIII oli vielä astetta pahempi teurastajana, kirjoittaa Helsingin Sanomat kevätmattina vuonna 2013. Ja kertaa tuttua katolisen kirkon historiaa Vatikaanista nähtynä.
Italia on lehdessä esillä muutenkin kansan mennessä siellä vaaleihin ja antaessa noin puolet äänistään koomikko Bebbe Grillonelle ja jälleen kerran valtaan nousevalle Silvio Berlusconille. Vasemmistokoalition ehdokas Piere Luigi Bersanin ja virkamieshallituksen kuivahko professori Mario Monti vaikuttavat edellisten rinnalla kovin valjuilta ja värittömiltä ehdokkailta.
Ollin opit ja oppivuodet
Savolainen Olli Rehn on komissaarina saanut haukut oman aikamme ekonomisteilta kirjeestään, jonka sisältö on netistä avattavissa. Kirje on tyypillistä Olli Rehniä ja muistuttaa hänen väitöskirjansa kieltä.
Helsingin Sanomat liioittelee kutsuessaan Rehniä machiavellimaiseksi vallankäyttäjäksi. Olli Rehn on pikemminkin tyypillinen savolainen, salailija ja tyhjänpuhuja. Savossa syntyneenä näitä miehiä mahtui 13 tusinaan ja näiden puheet olivat vain tapa vältellä asiaa ja näytellä sellaisen tietäjää, jota puhuja ei ollut. Ei likimainkaan. Poliitikon puhetta.
Se että hän saa huomiota, johtuu hänen asemastaan talouskomissaarina ja päättyy heti kun virka on viety alta. Viran mukana tuleva julkisuus ei ole tiedemiehen tai taitelijan, kirjailijan tai yrittäjän julkisuutta ensinkään.
Rehn puolustelee säästötoimiaan, jotka eivät ole hänen ideansa ensikään, ja samalla osallistuu vaaleihin. Ei ole italialaisilla varaa, sen enempää kuin suomalaisilla, saati kreikkalaisilla, lähteä seikkailujen tielle ja unohtaa säästötoimensa, kirjoittaa Olli Rehn.
Moraalivajeen vartinjana Rehn ei ole uskottava. Euroopan Unioni on epäonnistunut liki kaikessa talouteen ja finanssipolitiikkaan liittyvässä siinä missä suomalainen hallitus talous- ja työllisyyspolitiikassa, kuntauudistuksessa, sote -uudistuksessa ja työurien pidentämisessä.
Missä se sitten on onnisutinut? Se on pysynyt pystyssä kaksi vuotta ilman aatteellista liimaa ja yhteisiä visioita, missioita. Se muistuttaa siinä EU:n hallintoa. Epädemokraatista moraalivajetta, jota vain oppositio voi pitää yllä ja uskottavana. Mihin sellaista hallitusta tarvitaan? Se on riski poliittisille instituutioillemme ja niiden arvoille, oikealle ja vasemmalle, konservatiiviselle ja edistysmieliselle.
Matti kukkarossa
Forssan Lehdessä kevätmattina maalaillaan kuntajohtajien valintoja niin Hämeenlinnaan, Forssaan kuin Somerollekin. Etsitään sateentekijää.
Niin tehtiin myös silloin, kun Forssaan ja Hämeeseen muutin. On tehty moneen kertaan. Ja aina sellainen on saatu, menetetty tuhansia työpaikkoja.
Nyt voisi keksittyä pelkästään moraalivajeen korjaamiseen eikä hakea lainkaan sellaista, joka ei ole edes mahdollista.
Johtajien kyvyt ylijohtajina ja paaveina on tiedetty aina eikä Forssa voi tehdä tässä poikkeusta. Päinvastoin.
“Sen saat mitä pakenet“, myös organisaationa, kaupunkina. Berlusconin kaltaiset johtajat Feenikslintuina ovat vaarallinen yhdistelmä paavia joka ylijohtajana, Jumalan edustajana maan päällä, alkaa rajoittaa ihmisten luovaa ja innovatiivista kykyä, sairastuttaa koko lähiyhteisönsä ja on despootti vailla vertaa hurskaana ihmisenä katolisen kirkon mustien lampaiden tapaan.
Ei verkottunut maailma ja sen media-ajan ihmeet yhtä miestä tai naista kaipaa. Niinpä myös Matti nimenä oli aikanaan miehen yleisnimi ja Mattuksen evankeliumista maahamme siirtynyt.
Evankeliumin lopussa loppui myös maa ja maailma, sen henkinen ja materiaalinen olotila, mammona. Tuli Matti kukkaroon. Matti oli alussa ja Matti oli lopussa. Hepreankielinen Mettitjahu oli sama kuin Jumalan lahja.
Häivähdys punaista
Kevätmatin urheilusivut ovat punaisia. Norjan värit ovat hiihdon MM-kisoissa esillä enemmän kuin edes saatettiin etukäteen jo arvata. Sinivalkoista ei näe muuten kuin hangen pinnalla ja siintävien vuorien taustalla, taivaalla.
Suomalainen urheilu on yhtä syvässä lamassa ja taantumassa kuin koko maan henkinen elämä ja talous. Ne kulkevat nyt käsi kädessä ja kuva keski-ikäisestä kiekkoilijasta, Ville Peltosesta, talutettuna työpaikaltaan on oman aikamme suomalainen kuva aggressiivisen maan ainoasta ja taatusti uskottavasta osaamisesta.
Peltosen katse taivaalle on kuin haavoitetun enkelin Hugo Simbergin maalauksessa ennen kääreen sitomista silmille. Kun et katso totuutta silmiin, synkkää pahuutta, olet kuin haavoitettu enkeli, viestitti oman aikansa symbolisti ja nero talonpoikaisväestölle, joka ei Raamatusta mitään ymmärtänyt. Munkkilatinaa puhunut eliitti ja sen kieli oli avattava kuvien symboleiden kielellä.
Suomalainen työpaikkataklaaja on taatusti tullut lujaa, varmasti puun takaa ja epäreilusti, vailla vähäisintäkään lajin osaamiseen ja arvoihin liittyvää moraalia ja sen tajua. Siinä ei haeta enää edes voittoa, vain vahingoittamista, maksoi mitä maksoi. Työpaikkakiusaaja on muuttunut sokeaksi sadistiksi.
Ja sitten kysytään, miksi me emme oikein menesty, miksi maata pidetään googlaten outona kaukana Venäjän luoteisnurkassa. Miksi siellä puheetkin ovat kuin luentoja tai esitelmiä, paperilta luettuja ja kuin kääntöpuoli Barack Obaman osaamisesta, jossa persoonallinen kosketus saa ihmisen liikuttumaan, tunnetilan tarttumaan ja leviämään.