Kesken eurovaalivalmisteluja syntyi Euroopassa kriisi, joka muutti kokonaan myös oman poliittisen keskustelumme suunnan ja painotuksen vanhoista kiistoistamme euroalueella. Mukaan tuli mediasodalle tyypillistä jakaumaa, jossa leimallista on juuri lama- ja kriisiajoilla tyypillistä takaumaa ja taantumaa menneisiin aikoihin ja niiden kokemuksiin, traumoihin. Kirjoistani “Arctic Babylon” kuvasi tätä aikaamme ja sen taantumaa paikallisena, alueellisena, kansallisena ja globaalina kerrostumana ja “Sosiaalisen median ekonomia ja strategia” sen syntymekanismeja uuden yhteisö- tai kansalaismedian sisällä.
Läntisen ulkokehän mediasota
Moni media on palannut taantumassa syvälle historiaan, juuri Krimin sodille tyypillisiin kokemuksiin silloin, kun seurattavana on juuri tuon alueen ja Venäjän omat mediat. Samoin toki kävi vaikkapa Georgian kriisin ja sodan alkaessa. Sosiaalisen median viestit olivat aivan muuta kuin omamme, kun ne tulivat itse paikan päältä koettuina, ei läntisen median tuotteina ja sieltä kopioiden.
Kesken Pekingin olympialaisten avajaisten alkoi viestivyöry ja oma mediani muuttui avajaistunnelmista tämän prosessin kuvaamiseen, paikan päällä sitä seuraten kiitos sosiaalisen median ja matkojeni aiemmin noilla seuduilla asuen. Ihminen kokee asiansa toisin paikan päällä eläneenä kuin tuhansien kilometrien päästä mediamogulin ehdoilla eläen.
Jokainen meistä ymmärtää näiden kahden tiedottajan välisen eron. Toinen elää globaalien markkinoiden ehdoilla työpaikallaan Yhdysvalloissa ja toinen henkeään pidätellen panssareitten ja väkivallan maailmassa veljessodan melskeissä.
Läntistä mediaa leimaa valtapolitiikka ja sen seuraaminen, jossa Yhdysvallat ja sen mediamogulit ovat ylivertainen tiedon tuottaja. Näiden asema kriisin kuvauksessa on yhteydessä samalla taloudellisiin painotuksiin ja takavuosien tapaan geopolitiikkaan. Kun Yhdysvallat on jo aikoja siirtänyt painopisteensä siinä Aasiaan, myös mediat seuraavat globaalia mediasotaa kyberavaruuden tasolta ja hakien uutta taloudellista tukijaansa. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat.
Mediasodan ahdas päänäyttämö
Pieni ihminen Georgiassa ja Krimillä on vaatimaton laskun maksaja tuhansien medioitten puristuksessa eikä kohta mahdu ahtaalle niemelleen. Sotshista Krimille ahtautuneet mediat eivät tahdo mahtua ahtaisiin hotelleihin ja parhaat paikat vievät nimekkäät ja rikkaat Hollywood -toimittajat Hemingwayn tapaan sotakirjeenvaihtajina siellä nimikirjoituksia jakaen ja suomalaiset joutuvat tyytymään vaatimattomaan majoitukseen sekä vilttiketjun haastatteluihin, kaukana suuresta mediasodan päänäyttämöstä.
Sellainen turhauttaa ja Putin olikin saatava lähemmäs omia tutumpia taistelupaikkojamme Kannakselle ja Viipuriin.
Savossa häntä olisi kaivattu myös Koljonvirralla Sandelsin ja Sven Dufvan maisemissa. Kun nyt kerran tehdään mediasotaa ja taannutaan takavuosille, tehtäköön se siten myös kunnolla kuten elokuva Mannerheimista tai Kokoomuksen dokumenttia presidentistä, jossa hänet unohdettiin kokonaan. Moni selviää kyllä vihollisistaan mutta Luoja meitä auttakoon ystävistämme ja tukijoukoista.
Hänestä, presidentistä, oli pelkkää harmia mediasoturien työnäytteessä, dokumentissa. Jostakin syystä amerikansuomalaisten Hollywood -lasku on aina se sama 700 000 jättivät nämä mitä tahansa tekemättä. Traumaattiset juuret Suomessa ja nostalgiset muistelmat maksavat ulkokehällä eläen Kaliforniassa kai juuri tuon summan. Varautukaa siihen myös jatkossa.
Eurooppalainen mediasodan sisäkehä
Eurooppalaiset mediat muodostavat toisen sisäkehän, jossa taustoitetaan toisen maailmansodan ja sen jälkeisen kylmän sodan välistä maailmaa ja EU:n osaa tämän rakenteen oman aikamme ylläpitäjänä.
Se on mediasodan sekavin ja johdettu monen intressitahon kautta, jolloin sodanjohto on epämääräinen ja jäsentymätön. Kun intressit eivät mene Euroopassa yksiin, mediasodan Yhdysvaltoja vaatimattomampi osapuoli korostaa taantumassaan, etenkin natomaiden tapaan, Yhdysvaltain heille johdonmukaisemmalta vaikuttavaa tiedotusta. Mukana on toki myös runsaasti Venäjää mukailevia, mutta tätä tietoa Suomessa ei seurata nykyisin lainkaan. Suomessa sitä on alettu avoimesti kritisoida. Se kertoo muodikkaasta rohkeudesta massojen mukana matkustaen.
Takavuosina taas muuta ei seurattukaan. Suomessa muutoksen tuulet ovat sykloniemme kaltaisia ja vuoroin tuulee joko lännestä tai idästä. Föhntuulet ovat lauhempia, mutta talvella ikävällä tavalla lumet kadottavia. Idästä tuleva tuuli toi mukanaan yöpakkasia ja hallituksetkin nimettiin yöpakkasten mukaan.
Onomatopoeettinen, luonnon ääniin sidottu kieli, puita halaileva ja käpyjä potkiva elämä, oli opettanut suomalaiset käyttäytymään tuulen mukaan eläen, tuuliviirin tapaan niitä haistellen. Joidenkin nenä ja sen reseptorit haistelivat paremmin idästä tulevia tuoksuja ja toisten lännestä. Sitä kutsuttiin uutisvainuksi mediasodassamme.
Narratiivisen kerronnan semantiikkaa
Suomen kansallinen media on alusta saakka ollut uskollinen jo valitsemalleen tielle, jossa Georgian sota oli tyyppiesimerkki. Samoin kriiseistä Japanin tsunami. Japanin tsunami kuvattiin toki merkittäväksi katastrofiksi, mutta samaan aikaan Japania luonnonkatastrofin taltuttajana maailman talous- ja teknologiamahdeista edelläkävijäksi, joka selviää ongelmistaan nopeasti ja toisin kuin vaikkapa Haiti omasta luonnonkatastrofistaan. Japania verrattiin Suomeen. Suomi oli Euroopan Japani. Suomalaisen median suuruudenhulluus on sen ilmiöistä vastenmielisin.
Käytännössä toki tiedettiin olevan päinvastoin. Tsunami tulisi aiheuttamaan aralle ja erittäin teollistuneelle maalle juuri korkean teknologian ongelmia rannikolla olevan teollisuuden jäädessä ydinreaktoreineen tsunamin alle ja armoille. Siinä missä Haitin hökkelikylät koottiin hetkessä uudelleen, Japani joutuu ponnistelemaan ydinonnettomuudesta selvitäkseen vuosikymmeniä, ehkä satoja.
Oikeammin se ei voi saasteille yhtään mitään ja pelkät sammutustyötkin veivät viikkokausia ja vaikuttivat kaikkea muuta kuin korkealta teknologialta. Nyt vihreät pyrkivät sammuttamaan yhden ydinvoimalan jo etukäteen. Ei siitä mitään tule enää. Nyt on myöhäistä kerätä mediapisteitä. Turvallisinta on tieto siitä, ettei voimalaitos toki valmistu omana aikanamme vaan vasta lahjana lapsillemme. Se kertoo lapsiystävällisestä kansakunnasta ja sen media-ajan ihmisistä, päättäjistämme.
Näin sisäkehän median taipumuksena on alussa antaa tietoja, jotka ovat etenkin Suomessa tunnepitoisia, emotionaalisia omituisuuksia, liki narratiivista satua muistuttavia, ja ne alkavat muotoutua loogiseen ja järkevään asioiden hahmottamiseen vasta aikojen saatossa ja historian lehdillä. Historia antaa anteeksi aikamme mokat ja muokkaa tapahtumista ikään kuin järkeviä ja pohdittuja. Historia muistuttaa luettuna romaania, joka on täynnä salaliittoteorioita, toteutettuja. Vähemmän mukana on kaoottisia ja sattumanvaraisia tapahtumia. Oikeammin valtaosa on ollut juuri näitä. Kaaosteoreetikon tulkinta kaikki.
Samaa, narratiivista kerrontakäytäntöä palvelevat myös asiantuntijat antaessaan lausuntoja, joiden pyöreys ja mitään sanomattomuus on terävöitetty vain ulkokehältä saadulla tiedolla. Sisäkehän tietoja ei käytetä, eikä prosessia analysoida jo olemassa olevalla taustoituksella, vahvalla perusosaamisella. Toimittajan oma osaaminen ja ennakkoluulot on riittävä siinä missä nenän reseptorit ja ne joko itään tai länteen erikoistuneina. Kun poliitikko epäonnistuu täydellisesti, hän kertoo sen olevan ironiaa, satiiria tai sarkasmia. Toimittaja ja kirjailija tekevät tätä samaa työtä koko ajan. Kirjailijan työ on vain tässä luovempaa ja pitkäjänteisempää. Toimittajan työ puoliluovaa puuhastelua.
Näin kävi myös toisen maailmansodan alkaessa ja pohdittaessa vaihtoehtoja ja niiden valintoja suomalaisessa jälkiviisaudessa. Syntyi käsite ajopuusta ja sen ohjailijoista sekä opportunisesta kansakunnasta. Kun omat tiedot ovat globaalina niin geopolitiikassa, maantiedossa ja historiassa kehnoja tai emotionaalisia, liki stereotyyppien kaltaista populismia sota-aikoihin taantuen, syntyy soppa, jonka taustoittaminen vaatisi jälleen kerran mediasodan tutkijoilta vuosikymmenisen työn. Sen työn valmistumista Putin ja Obama eivät voi odotella.
Vinon nenän antamaa tietoa
Mediasodan venäläinen osapuoli kuvataan Suomessa väärää ja vinoa tietoa antavaksi kuten sodassa kuuluukin. Tässä media on tiedotuksessaan toisiaan kopioivaa ja korjaa vasta sen jälkeen arvolatautunutta uutisointiaan, kun ulkokehän tieto ei anna sille tukea suurten läntisten medioitten avustamana ja niitä seuraten.
Kun kriisi on Krimillä ja Ukrainassa, siitä on paljon vaikeampi kirjoitta kuin jos Putin olisi tiedottanut tapahtumista emotionaalisesti tutummassa ympäristössä Viipurissa ja Kannaksella vieraillen.
Putin kun tuntee suomalaiset, baltit, skandinaavit ja näiden sielunmaiseman ja Karjalan kannaksen sekä Viipurin olevan oleellinen osa myös Krimin sodan 1850-luvun jatkoa Oollannin sotana Itämeren herruudesta ja samalla toisen maailmansodan tapahtumien myös suomalasille tuttuja sosiaalisen pääoman taistelupaikkoja ja trauman lähteitä. Matka Gotlantiin olisi ollut jo hätävarjelun liioittelua.
Riittää kun venäläinen media muistuttaa ruotsia puhuvan suomalaisen ministerin solmion värin olevan huonosti harkitun. Ministerin, saati Putinin tapaajaksi, hänestä ei ollut. Maan johdossa oli sotiemme aikana aivan eri tason ihmisiä kuin tänään. Vai kuka johtajistamme on oman aikamme Mannerheim, Ryti, Kekkonen, Paasikivi, Ståhlberg tai kuka tahansa sota-aikojen vastuunkantajamme rintamalla tai lottana.
Venäläinen media toki tuntee oman maansa ja Ukraina on osa samaa kulttuuriperhettä. Venäjän poliittisesta johdosta, urheilijoista, kulttuurin merkkihenkilöistä valtaosa on ukrainalaisia. Kyse on enemmän kuin veljeskansat myös taloudellisessa merkityksessä ja veljessodilla on taipumusta muuttua verisiksi.
Suomalaiset muistavat tämän vielä hyvin omasta sisällissodastaan, jota moni kutsuu myös muilla nimillä korostaen sen emotionaalista luonnetta ja syvää suruaan, kansakunnan omaa surutyötä veljessotana.
Sisällissodan ja veljessodan surutyö
Sisällissodat ja niiden luonne oli ja on osa venäläistä mediaa ja takavuosien Neuvostoliiton hajoamista. Kun niistä tiedotetaan, se tapahtuu toisin kuin läntisessä mediassa, saati kaupallisten mogulien omistamissa ulkokehän geopoliittisissa tiedotteissa. Se näkyi myös siinä kielessä, jonka Putin valitsi vastatessaan toimittajien kysymyksiin. Hän kertoi tavanneensa Ukrainan nyt maanpaossa olevan presidentin.
Hän kertoi neuvoneensa tätä jo aiemmin. Hän puhui kansalleen ja ukrainalaisille, veljeskansalleen ja sanoi sen myös suoraan ja ymmärrettävästi. Hän puhui humanitaarisesta väliintulosta vaiheessa, jolloin veljeskansan tilanne oli muuttunut veriseksi ja ihmisiä poltettiin elävältä.
Siinä ei pohdita, ehtiikö veljesveri valua sisällissodaksi vaan toimitaan humanitaarisesti ja toivoen parasta. Jos se loukkaa kansakunnan itsemääräämisoikeutta surmata toisiaan elävältä polttaen, sitten sitä oikeutta on loukattava.
Venäjä on satojen kielten ja kulttuurien yhteinen kansankoti, jossa mediasota ei ole samaa kuin Suomessa sitä seuraten, saati Yhdysvalloissa. Viileän analyyttinen globaalin maailman talouden laskelmat ja 1850-luvun Krimin sodan aikaiset tapahtumat eivät sovi nyt sen kuvaamiseen Venäjällä. Toisen maailmansodan tapahtumat ovat Krimillä tuoreessa muistissa nekin.
Surutyötä ei tehdä kuten ulkokehän uutisointia ja hakien Krimiltä mediasodan tietoja jakautuen suuriin ja varakkaisiin medioihin sekä pieniin ja köyhiin perässähiihtäjiin.
Kun kyseessä on samalla maailman luonnonvaroiltain rikkain kansakunta, jonka vauraus ulottuu myös koko arktisen meren alueelle ja jonka rajoilla on maailman suurimmat taloudet Aasiassa, Krimi ja Ukraina ei ole painopistealueena sellainen, kuin Eurooppa ja sen kuihtuva ja ikääntyvä väestö. Eurosentrinen ajattelu on suomalainen helmasyntimme.
Saksan ja Ranskan, Turkin asema ei ole enää sama kuin Krimin sodassa. Tässä Yhdysvaltain ulkoministeri oli piikittelyssään väärässä ja loukkaava. Venäjän on pohdittava myös ja erityisesti sitä, miten uutinen luetaan Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa, Indonesiassa. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Venäläisiä kun on siellä miljoonittain, kuten kiinalaisiakin ja yhteistyössä toimien, verkottuen. Näihin myös luotetaan.
Venäjän presidentti Putin esti Yhdysvaltain pommitukset, sokeasta kostosta luopumisen ja Syyriassa siirryttiin myrkkyjen hävittämiseen, johon myös Suomi on osallistunut hyvin näkyvällä ja tuloksellisella tavalla. Tämä on juuri suomalaista toimintalogiikkaa parhaimmillaan.
Etenkin suomalasille medioille uutta näyttäisi olevan nyt se, ettei Suomea käsitellä erillisenä vaan osana Eurooppaa, mutta ei varmaankaan osana Natoa. Suomen vahvuus on edelleen järkevä idän ja lännen välinen vuoropuhelu, yhteinen kauppa ja integroituminen osaksi tätä tavalla, jossa sen sitoutumattomuus tunnustetaan ympäri globaalia maailmaa.
Kyse ei ole toki Natosta ja sen vieroksumisesta vaan Suomen mallista, jonka tärveleminen diplomaattisena vahvuutenamme ja Sveitsin kaltaisena osaamisena olisi ajattelematonta etenkin nyt, kun sitä kaivataan myös arktisilla alueilla ja Aasiassa. Ei niinkään vanhassa Euroopassa ja sen koko ajan kriisiytyvissä talouksissamme. Tässä EU-vaalimme muuttui sekin hetkessä uuden geopoliittisen ajan pohdinnaksi ja eurovaaliehdokkaammekin ovat valittuna nyt kokonaan väärän ajan ja osaamisen edustajina vaaleihimme.