Syöpäkuolemat, alkoholismi, itsemurhat, verisuonitaudit, onnettomuudet näyttävät keskittyvän kaupunginosittain ja koko maassa tietyille alueille, kertoo tuore tutkimus jota Helsingin Sanomat (26.8.2014) esittelee. Näin se varmasti kartalla näyttääkin ellei ole maantieteilijä ja lähde tutkimaan, onko tässä mitään perää vai syntyvätkö erot pelkästään sattuman kautta. Ikävintä on, jos ilman tutkimusta aletaan tehdä johtopäätöksiä, mistä nämä erot saattaisivat johtua ja toimia näiden arvailujen varassa.
Tuntematon maantiede
Alueet ovat ihmisille tärkeitä mutta maantiede tieteenä usein liki tuntematon. Monessa maassa maantiede on yliopistoissa omana tiedekuntanaan ja erityisen arvostettu se on ollut aina Saksassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Maantieteen opettajana, yliopistossa professorina, siihen joutui tutustumaan toisella tavalla kuin mitä kouluopetus ehkä antaisi ymmärtää. Maantiede jakautuu hyvin moneen erikoistumisalaan ja sillä on runsaasti lähitieteitä, ei vähiten aikatieteet, historiatieteet. Lisäksi luonnonmaantiede on aivan eri asia kuin talous- ja sosiaalimaantiede tai aluesuunnitteluun erikoistunut suunnittelumaantiede.
Maantieteen filosofia on ikivanhaa ja perustuu tieteen yleiseen filosofiaan. Sitä on pidetty aina vähän vaikeana ja se tulikin opintoihin mukaan vasta perusopintojen jälkeen. Maantieteen ehkä arvokkain asia perusopinnoissa oli opastaa nuoria ymmärtämään kokonaisuuksien hallintaa ja synteesien rakentelua. Alue kun yhdistää niin paljon sellaista, joka erikoistieteitten kohdalla jää usein huomaamatta. Tässä aikaan sidotut historiatieteet lähestyvät maantiedettä. Toinen on tarkastelutavaltaan horisontaalinen yhdistelijä, toinen vertikaalinen.
Synteesistä innovointiin
Maantieteilijän työ alkaa siitä mihin muiden tutkijoiden loppuu, neuvottiin nuoria alan opiskelijoita heti ensimmäisen opintoviikon aikana Oulun yliopiston Maantieteen laitoksella. Sattuman osuus ei saa johtaa vääriin johtopäätöksiin saati aluesuunnittelussa turhiin toimenpiteisiin suunnittelumaantieteessä.
Juuri kuollut Keskustan pitkäaikainen Oulun läänin entinen maaherra, seitsemän valtion budjetin laatija, K-linjan ja Kekkosen harras kannattaja, Ahti Pekkala kuunteli usein meidän maantieteilijöitten esitelmiä ja oli erityisen tarkka siinä, kuinka Oulun seutua kehitetään ymmärtämällä, kuinka alueet eivät ole saarekkeita vaan sisäkkäisiä kehiä, jossa maaseutu, Haapavesi kuntana, ei ole Oulun ulkokehälle jäävä kummajainen.
Se, että minua puoli vuosikymmentä vanhempi opettajani ja myöhemmin kollega Eino Siuruainen valittiin Pekkalan jälkeen Oulun läänin viimeiseksi maaherraksi, ei ollut kenellekään yllätys. Siuruainen oli Keskustan mandaatilla toimiva kansanedustaja mutta samalla hoidimme samaa maantieteen professorin virkaa.
Olimme laitoksella luonnollisesti ylpeitä omasta Maaherrastamme. Rehtori kertoi kuinka maaherrojen koulutusohjelma lopetetaan Maantieteen laitoksella. Viisas ratkaisu ja ennakoi läänien lakkauttamista jo 1980-luvulla.
Verkostojen verkosto
Virkamies voi puurtaa useissa sivutoimissa ja samainen Helsingin Sanomat kertoo kuinka kaupunginjohtaja Jussi Pajusella on 13 sivutointa ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurilla peräti 16 mutta osalla vain yksi tai ei yhtään. Kun virka lakkaa olemasta, mies jää eläkkeelle, kaikki toimet käytännössä katoavat. Ne ovat syntyneet pääsääntöisesti viran mukana ja usein osana puoluemandaattia.
Kun puoluekin katoaa ja eläkkeelle jäävien osuus on kovin suuri, kuten nykyisin on, alueiden väliset ja sisäiset verkostot katoavat eläkeläisten mukana. Näin Raimo Sailaksen kolumni samassa lehdessä on melkoisen turhanaikainen ja muutenkin jo takavuosilta tuttua tekstiä. Uudet luudat lakaisevat mutta eivät kalasta enää vanhoilla verkoilla. Näin poliittinen laitos joutui puolueineen kriisiin.
Tämä on ongelma, jota ei ole riittävästi pohdittu. Kun sodan aikana syntynyt suuri ikäluokka jätti virkansa, samalla jäivät myös lukuisat alueita yhdistäneet verkostot ja talouden klusterit. Ihmisten väliset kontaktit ovat uskomattoman tärkeitä eikä niitä koskaan voi korostaa liikaa.
Nyt ne ovat oleellisesti rapautuneet ja uusia ei ole syntynyt muuten kuin netin virtuaalisina verkkoina. Se ei korvaa hyvien henkilösuhteiden kautta syntyneitä verkostoja. Niitä on pidettävä yllä koko ajan ja se on keskeinen osa virkemiehen työtä hyvin hoidettuna.
Sulka Lukasenkan hattuun
Kun Vladimir Putin tapaa Valko Venäjällä Aljaksandr Lukasenkan isännöimän Miskin huippukokouksen osanottajat Petro Porosenkon ja Catherina Asthonin, kukaan ei voi olla tuloksesta kovin varma ja yksityiskohtia vältellään. Ainut voittaja on Valko-Venäjän kiistelty presidentti ja tätä kautta Euraasian ja Venäjän vetämä tulliliitto. Tästä sulasta Putin voi hyväksyä jopa Porosenkon täysivaltaiseksi maansa edustajaksi huipputapaamiseen.
Toinen voittaja ovat verkosto, jotka nyt ovat tulehtuneet. Putin on keskeinen media-ajan verkottaja ja hänen jättäminen sivuun on ollut valtava menetys Euroopan ja etenkin Suomen taloudelle. Putin on taitava media-ajan ymmärtäjä ja kykenee verkottamaan itsensä niin sosiaalisiin kuin ei sosiaalisiin medioihin, mediaan ja sitä lähellä olevaan viihteelliseen epämediaankin.
Piru majailee yksityiskohdissa
Maantieteessä sisäkkäiset kehät eivät nyt toimi Ukrainassa ja EU:n näkökulmasta kehitystä ei tapahdu lainkaan, jolloin rikkonaiset alueet ja niiden toiminta johtaa samaan kuin kuntarakenneuudistuksessa, jossa kaikki neuvottelijat epäilevät toistensa tarkoitusperiä tai eivät ole niistä lainkaan perillä. Tällaisessa verkostossa ei sosiaalisen epämedian merkitys kasvaa oli alue pieni tai suuri.
Globaalissa geopoliittisessa kaaoksessa piru löytyy yksityiskohdista ja niiden löytäminen on Ukrainan kriisissä nyt vielä kaukana tulevaisuudessa. Sama pätee sellaiseen kuntarakenteiden uudistukseen, jossa tutkimus jätetään tekemättä ja prosessi käynnistetään komentelemalla, painostamalla ja uhkailulla. Sosiaalinen epämedia tuo koko ajan agendalle pieniä yksityiskohtia joihin myös oma hallituksemme on kompastunut, olemattomaan puuhasteluun jo Kataisen aikana.
Tunne oma tilasi, älä arvaile
Tässä tarkoituksessa Forssan Lehdessä Ilkka Joenpalo on kirjoittanut ansiokkaan mielipiteen (26.8.2014) lainaten Urho Kekkosen lausahdusta “Tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin”. Siinä pelkkä oman tilan arvailu ei vielä riitä, oli kyseessä Minskissä tai Forssassa järjestettävät kokoukset sekä alueiden välisten verkostojen todelliset ylläpitäjät.
Ei kuvitellut ja arvioiden oma tila väärin sekä antamatta muille arvoa ja tunnustusta lainkaan. Ylimielisyys yhteisten asioiden hoidossa on alueiden Euroopassa ja Suomessa verkostotalouden ja klustereiden pahin peikko ja moraalin rapauttaja. Verkostot kun eivät muutu vaikka vaaleissa äänestäisimme miten tahansa. Siinä on samaa kuin sukulaisten suosimisessa, nepotismissa. Emme voi valita sukulaisiamme, vanhempiamme.
Tässä merkityksessä suku on pahin tai paras verkosto ja tähän liittyi läheisesti ensimmäinen väitöskirjani paikkaleimautumisesta ja juurista, maantieteen mentaaleista alueista ja käsitteistä, joiden perustana ovat tunnesanamme ja hermeneutiikka, joskus myös strukturalismi, nykyisin postsrukturalismi, joka tekee emotionaalisesta aina todellisen ja sisäsyntyisen alueen sepitteellisten ja hallinnollisten alueiden rinnalla “aluehenkineen“.