Lounais-Hämeen ministerilista sai jatkoa. Aiemmin virkaa ovat hoitaneet sosiaaliministerinä Miina Sillanpää vuosina 1926-1927, Eino Raunio valtiovarainministerinä vuodet 1968-1970, Lasse Äikäs puolustusministerinä vuodet 1979-1982 sekä maa- ja metsätalousministerinä Martti Pura vuodet 1991-1994 sekä Sirkka-Liisa Anttila vuodet 2007-2011. Nyt siis Sanni Garhn-Laasonen ympäristöministeriä aloittaen ja jatkaen seuraaviin kevään 2015 vaaleihin. Yksi vain Forssan Lehden luettelemasta joukosta puuttuu, ministeri Urpo Leppänen.
Miina Sillanpään legenda
Miina Sillanpää syntyi torpparin tyttäreksi Jokiosiin keskellä nälkävuosiamme vuonna 1866. Jokisoisten keskustassa on Miinalla muistokivi vanhan puretun synnynkodin paikalla. Tokoinrannassa Helsingissä Sillanpäätä on muistettu Aimo Tukiaisen Soihtu-muistomerkillä, jonka jalustassa Sillanpään kasvot ovat kohokuvana.
Sosiaalidemokraattisen puolueen johtohahmoihin kuulunut Miina Sillanpää kävi kiertokoulun, tehtaankoulun, työskenteli pumpulienkelinä Forssan puuvillatehtaassa ja Joikoisten naulatehtaassa. Hän muutti varhain Porvooseen piiaksi ja vaihtoi samalla nimensä Vilhelmiina Rikitingista Miina Sillanpääksi. Ura jatkui Helsingin Taloustyöntekijäin Yhdistyksen Palvelijakodista Osuusliike Elannon ruokaloiden ja kahviloiden tarkastajaksi ja lopulta Sosiaalidemokraattisen työläisnaisliiton sihteeriksi.
Miina Sillanpäätä ei voi pitää hyvällä tahdollakaan nousevan poliittisen liikkeen teoreetikkona. Hän on käytännön ihminen ja ajoi naisten asiaa ja ensikotitoimintaa pidetään hänen yhtenä saavutuksistaan, tosin hieman kiistellen. Puoluetoimikunnan jäsenenä sekä Naisliiton ja työläisnaisliiton aktiivina Miinalle avautui kuitenkin paikka kohti valtiopäiviä ja kansanedustajuus jatkui peräti 39 valtiopäivät. Miina on pitkäaikaisin naiskansanedustajamme ja ensimmäinen naisministerimme Väinö Tannerin hallituksessa toisena sosiaaliministerinä. Hertta Kuusinen olikin sitten seuraava Pekkalan hallituksen salkuttomana ministerinä. Aikaa ehti kulua yli 20 vuotta, uskokaa tai älkää. Niin sai Miina miehet pelästymään.
Sillanpää oli luonteeltaan voimakas äitihahmo ja opettaja. Toimittajana hän oppi välineitä, joita soveltaa kasvatustehtävissä ja diplomatian elkein hän ohitti myös sisällissodan melskeet pitäen matalaa profiilia ja säilytti näin myös porvareitten arvostuksen, tai ainakin kunnioituksen, pelon. Näin hän vältti vangitsemisen toisin kuin monet intomieliset sisarensa. Sotavuosien pitkän parlamentin työn päätyttyä Sillanpää nimitettiin eduskunnan kunniapuhemieheksi. Se oli samalla kiitos kotirintaman naisille.
Miinan Sillanpään elämä oli omistettu kokonaan yhteiskunnalle, hän oli legenda jo eläessään. Hän ei mennyt koskaan naimisiin ja se mahdollisti myös toimimisen vastaavana toimittaja. Hän ei ollut miehen holhouksen alainen. Uranuurtaja, naisikoni, Miina Sillanpää kuoli huhtikuussa, Helsingin olympiavuonna 1952 täytettyään edellisenä kesänä 85 vuotta juhlavin menoin ilman perhettä.
Unohdettu Urpo Leppänen – perussuomalainen
Eino Raunio syntyi Sääksmäellä vuonna 1909 ja kuoli Forssassa vuonna 1979. Ministereistä myös Urpo Leppänen on asunut Forssassa ja kuollut myös forssalaisena. Usein hänet unohdetaan paikallisessa mediassa. Niin nytkin Sanni Grahn-Laasosen nimityksen yhteydessä ja lueteltaessa paikallisia entisiä ministereitä. Siihen voi olla joku poliittinen syykin. Se on surullista ja olen siitä paikallista mediaa tuo tuosta huomauttanutkin, politikoinnista.
Eino Raunio sivuutetaan Wikipediassa muutamalla rivillä, Urpo Leppäsestä asiaa löytyy useamman sivun verran. Ja syystäkin. Hän kun oli SMP:n näkyvimpiä hahmoja, sen toinen ministeri Pekka Vennamon ohella ja kansanedustajavuosiakin kertyi Kymen läänin vaalipiiristä maisteri Leppäselle kunnioitettavat 12 vuotta. Sen ohella hän ehti toimia Sorsan neljännen hallituksen työvoimaministerinä ja muistetaan tuosta tehtävästään hyvin. Työttömiä ei maassa saanut olla muutamaa kymmentätuhatta enempää.
Leppänen aloitti koulunsa Hukkalan kyläkoulussa samana vuonna kuin synnyin 1951 ja ylioppilaaksi sekä maisteriksi hän valmistui ennätysajassa. Sekin tahtoo hänen kohdalla unohtua. Samoin työ Karjalaisessa osakunnassa, HYY:n edustajistossa ja hallituksessa. SMP:n kannattajaksi Leppänen siirtyi yliopiston palveluksesta ja hänen taustansa muistutti tuossa vaiheessa vielä omaani tai oli lähellä Mauno Koiviston urakaarta. Myös Koivistosta oli tulla yliopistomies Leppäsen tapaan. Leppänen jätti varman työn tutkijan uralla ja siirtyi SMP:n tiedotuspäälliköksi ja myöhemmin puoluesihteeriksi Veikko Vennamon pyynnöstä. Seppo Kääriäinen teki aikanaan samoin ja taustalla hääri demariprofessori Tampereelta ja keskustalainen ministeri hakien puolueelleen tutkimusjohtajaa. Joku muistaa vielä nimet Risto Sänkiaho ja Jouko Loikkanen.
Leppänen nousi eduskuntaan huimalla äänimäärällä useaan otteeseen ja teki samalla vaalipiirinsä ääniennätyksen liki 17 000 äänellä. Hänen ministeriaikanaan laadittiin ns. Lex Leppänen, jonka mukaan kuntien tuli järjestää tietyn ajan työttömänä olleille työtä. Tästä laista luovuttiin laman alettua ja työttömyyden muututtua suurtyöttömyydeksi ja nykyiseksi massatyöttömyydeksi. Julkisen hallinnon työllistämisvelvoite olisi tullut säilyttää sitä kehittäen ajan henkeen sopivaksi.
Edustajakautensa jälkeen Leppänen ryhtyi yrittäjäksi tietokonealalle ja kiinteistösijoittajana. Media-ajan alkaessa ja muuttuessa viihteelliseksi Leppäsestä tehtiin uutisia jotka liittyivät hänen yksityiselämäänsä. Leppänen oli perustamassa Perussuomalaista puoluetta keväällä 1995 ja toimi järjestön sihteerinä. Timo Soinin mukaan Leppänen oli liikkeen merkittävä taustavaikuttaja, jonka näkemyksiä kuunneltiin tarkasti.
Forssan kaupunginvaltuustossa Leppänen oli aluksi Keskustan listalta mutta siirtyi myöhemmin takaisin perustamaansa Perussuomalaiseen puolueeseen. Leppänen ehti olla myös Polvijärven, Luumäen ja Imatran valtuustoissa. Leppäsellä oli matkailuliiketoimintaa myös Kuubassa, jossa hän myös avioitui neljännen kerran. Hän kuoli Forssassa maaliskuussa vuonna 2010.
Elämä koulun kasvatteja poliitikkoina
Eino Raunio kuoli niin ikään Forssassa maaliskuussa 31 vuotta aikaisemmin. Suutarin poika kävi kansakoulun ja työväen akatemian. Hän teki maa- ja rakennustöitä ja toimi suutarina Sääksmäellä ja Hattulassa. Hänestä tuli sosiaalidemokraattisen liikkeen piirin luennoitsija sekä Hämeen Kansa -lehden toimistonhoitaja Forssassa. Tätä kautta avautui myös pitkäaikainen kansaedustajan ura vuosina 1939-1970 ja kaikki tämä palkittiin kauppalan ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuijalla Forssassa ja Rafael Paasion ensimmäisen hallituksen ministerin salkulla sekä uudelleen tätä seuranneessa Mauno Koiviston hallituksessa. Turku on Forssalle tärkeä kaupunki.
Lasse Äikäs syntyi Kuolemanjärvellä vuonna 1932 ja kuoli Jokioisilla kesällä 1988. Hän toimi kansanedustajana ja ministerinä 1970- ja 1980-luvulla. Poliisin poika suoritti lainopin kandidaatin tutkinnon ja toimi nimismiehenä eri pitäjissä Hämeessä. Äikään asutushallituksen esittelijän tehtävät tuovat mieleen sotien jälkeisen asutustoiminnan ja etenkin Veikko Vennamon poliitikoista Johannes Virolaisen ohella. Itse muistan heidät molemmat setäni kautta lapsena ja evakkojen sekä rintamamiesten asuttamisesta valtion ja Enso Gutzeitin maille, jonka johdossa setäni tuolloin toimi.
Tuolloin Vennamo ja Virolainen olivat nuoria miehiä, Sanni Grahn-Laasosta nuorempia, ja minä Veikko Vennamon polvella runoja lausuva alle 10 -vuotias lapsi. Sellainen lapsi muistaa ja ymmärtää paremmin kuin 60 -vuotias aikuinen. Hänen kuullen puhutaan sellaista, jota ei pitäisi puhua, jos puhuttu on tarkoitettu salattavaksi myöhemmin.
Äikäs toimi nimismiehenä Hauholla, Lammilla ja lopuksi Jokioisilla. Hän oli kaksi kautta kansanedustajana ja puolustusministerinä Koiviston toisessa hallituksessa.
Äikäs tunnettiin myös poliisiasian neuvottelukunnasta ja sen puheenjohtajuudesta. Etelä-Hämeessä ja Forssan talousalueella poliittinen johtajuus liittyy maatalouteen, käsityöläisyyteen ja nimismiehen tai poliisin tehtäviin, silloin kun kyseessä on mies.
Oman aikamme luonnonvaraministerit
Martti Puran lounaishämäläiset tunnistavat maanviljelijänä kotitilallaan Tammelan Portaassa mutta muualla Suomessa liikkuessaan hän on keskustalainen kansanedustaja ja maa- ja metsätalousministerinä Esko Ahon hallituksessa aikana, jolloin siirryimme kohti EU:n byrokratiaa ja sen maataloustukia. Pura siirtyi kunnanjohtajaksi Sodankylään ja myöhemmin vielä Hattulaan ja hetkeksi myös Tammelaan. Kansanedustajan Pura toimi vuodet 1992-1995. Tuota aikaa sain seurata läheltä Hämeessä ja MTT:n organisaatiossa, aiemmin Bysselissä ja useassakin yliopistossa työskennellen.
Tuo murroskausi onnistui meiltä kiitettävästi eikä kaikki toki liity Nokiaan. Taustayöt tehtiin hyvin jo 1980-luvun alusta alkaen. Taustatyön tekevät ihmiset virastoissaan, akateemisten kohdalla yliopistoissa ja korkeakouluissamme. Siellä kasvatetaan johtajamme myös tänään. Keskusta muistetaan tohtoreistaan ja heidän kisailusta muualla, mutta ei Hämeessä.
Sirkka-Liisa Anttila on ollut jo kauan Lounais-Hämeen näkyvin poliittinen vaikuttaja ja samalla myös naispoliitikoistamme lähinnä Miina Sillanpään jättämää huikeaa yhteiskunnallisen vaikuttajan uraa. Forssalainen hallintonotaari syntyi Marttilassa vuonna 1943 ja on siten 70 -vuotias seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä 2015.
Anttila on toiminut pitkän kansanedustajauransa ohella Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1996-1999 Euroopan liberaali- ja demokraattipuolueen ryhmässä. Maataloutta ja maaseutua käsittelevän valiokunnan rinnalla mukana olivat tuolloin talous- ja raha-asiat, teollisuuspolitiikka ja luonnollisesti naisten oikeuksien valiokunta. Maa- ja metsätalousministerinä Sirkka-Liisa Anttila toimi Matti Vanhasen toisessa hallituksessa ja jatkoi tehtäviä Kiviniemen hallituksessa.
Maanviljelijöiden tukihakemusten monimutkaisuus askarrutti ministeriötä siinä missä Saimaan kalavedet norppineen, juuston vientituet, ruuan hinta ja veroalennukset mutta ennen muuta tasa-arvoa edistävät tehtävät. Anttila on toiminut Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtajana, Keskustanaisten puheenjohtajana, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana.
Silta Minnasta Sanniin
Matka Miina Sillanpäästä Sirkka-Liisa Anttilan kautta Sanni Grahn-Laasoseen on johdonmukaista jatkoa pumpulikaupungin historialle, työväenliikkeen synnylle siellä rinnan naisaisaliikkeen kanssa. Samoin vihreän liikkeen synty Koijärvellä sivuaa läheltä niitä teemoja, joissa Sanni Grahn-Laasonen joutuu operoimaan toimien aiemmin sekä uuden mediayhteiskunnan toimitustyössä että nykyisen pääministerin avustajana.
Hän on ehtinyt olla jo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, valtiovarainvaliokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan varajäsen sekä Kelan valtuutettu. Hämeen maakuntavaltuustossa ja Forssan kunnanvaltuustossa tapaamme toisemme tuon tuosta ja valtiotieteen maistereita olen kouluttanut siinä missä luonnontieteitten maistereita filosofian maistereiksi ja tohtoreiksi yli 40 vuotta. Tiedän millainen tausta näillä uusilla nuorilla poliitikoillamme on ja millaisen seulan läpi he näihin tehtäviin valikoituvat etenkin ympäristöministereinä ja pääministerin avainhenkilöinä.
Maamme ensimmäinen ympäristöministeri oli Iijoen rannoilta syntynyt Matti Ahde ja itse olin silloin nuorena professorina vetämässä ensin yliopistotukijan ja myöhemmin Suomen Akatemian tutkijana niin Kemijoen, Iijoen kuin Ounasjoen tutkimukset, koskisotien selvitysmiehen tehtävät. Tuolloin syntyneet uudet lait, viimeisimpänä ja suurimpana koskisuojelulait, syntyivät nopeassa aikataulussa kaikki.
Samalla joudumme pohtimaan Ahteen kanssa, kuinka kattava tuo ministerin tehtävä on yhdistäen ympäristöbiologia ja luonnonvarat ympäristötalouteen ja ympäristösosiologiaan, ympäristöpsykologiaan sekä ihmistieteitten ohella luonnollisesti ympäristöteknologiaan, ympäristölääketieteeseen ja -juridiikkaan, yhdyskuntarakenteisin ja lopulta luovuuteen, ihmisen innovoivaan luonteeseen ja kykyyn sopeutua toimimaan hyväksyen oman rajallisuutensa luonnon kanssa eläen osana luontoa myös yrittäjänä ja ympäristöteknologiaa kehittäen.
Olemme tässä Euroopan johtava maa, jos vain niin tahdomme. Luonto ei ala käydä neuvottelua, sen me ymmärrämme pakkastalvina, luonto ei hyväksy kompromisseja, ei politikoi eikä luonnonlakeja voi ihminen omikseen operoida. Onnea matkaan ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Presidentti Mauno Koiviston, Turun yliopiston yhteisen opinahjomme kasvatin sanoja lainaten “kyllä se siitä”.