Siirtyminen opettajan ja tutkijan roolista professorina sekä luonnontieteissä että yhteiskuntatieteissä väitelleenä politiikan kentälle, seuraten kuinka valtaa käytetään, avaa silmät demokratiamme syvälle kriisille. Kuntalehdessä alan tutkijat kauhistelevat miten heidät on sivuutettu kokonaan kuntarakenne- ja sotesotkun selvitystöitä siinä missä kansainvälinen alue- ja maantieteen sekä suunnittelutieteiden asiantuntintijoiden verkostot, eikä asiantuntijoita käytetä enää lainkaan edes puppusanojen generaattoreina kuntarakenteista ja sotesta mediaviihdettä tuottaen.
Kansalasimedia muutti kaiken
Näkyvimmin kriisiä on syventänyt internet ja sosiaalisen median räjähdysmäinen kasvu kaikkine lieveilmiöineen. Yhtäällä se on etäännyttänyt perinteisestä välillisestä vallankäytöstä ja toisaalla hämärtänyt etenkin nuorten kohdalla koko demokratian kokemuksen mielekkyyttä. Kansalaismedia on reaaliaikainen, yksilökeskeinen ja vastaa välittömästi. Kansalainen on asiakkaana keskiössä ja odottaa myös tulosta, jossa myös itse voi vaikuttaa sen syntyyn. Taustalla ovat netin suosittu viihde ja tapa kokea illuusio vallankäyttäjänä hakien tunnekuohuja sähköisen viihteen peleistämme.
Samalla perinteinen media, sekä sähköisenä että printtimediana, on nyt valtansa huipulla ja sen asema vallan vahtikoirana on perinteisestä tehtävästä hämärtynyt. Neljäs valtiomahti hakee paikkaansa syntyneen viidennen some -vallankäyttäjän rinnalla ja sen kyky seurata kolmea perinteisempää vallankäyttäjää on vaikeutunut. Tila, aika ja raha ei riitä kaikkeen taloudellisesti heikosti tuottavaan ja vähemmän kiinnostavaan. Asiantuntijatkin alkavat puuttua ja tyydytään nopeaan pintatietoon ja kolumnistien tarjoamaan viihteeseen, yhtenään käytettyihin saman yliopiston päivystäviin dosentteihin.
Luovan työn ryöstöviljelijät
Markkinatalous vie ja muut vikisevät, jolloin netistä imuroitava on valtaosin etenkin luovan työn kohdalla ilmaista. Tämä koskee niin tekstin tuotantoa kuin mitä tahansa aiemmin arvossa pidettyjä kulttuurimme näkyvimpiä luovuuden ja innovaatio edistäjiä, sen vaativinta työtä.
Suomalaisen kirjailijan vuosipalkka ilman apurahoja oli vuonna 2010 vajaa 2000 euroa ja apurahoineen noin 9000 euroa. Kirjat painetaan Aasiassa lapsityövoimana ja levitetään maailmalle kirjailijan vain markkinoidessa tätä omituista, uutta luovan työn ryöstöviljelyä. Sama vaivaa luonnollisesti musiikin ammattilaisia ja kuvataiteitamme.
Juhani Aho, ensimmäinen oikea kirjailijamme, kauhistelisi tätä nykymenoa. Hän kun ei saisi lastuillaan sentin senttiä ja kirjailijan työ ei elättäisi häntä lainkaan. Kääntäjänä hän voisi vielä jotenkin pärjätä ellei olisi käännöskoneita ja robotteja harmina. Ei olisi Aholla tai Topeliuksella, Runebergilla töitä Suomessa tänään. Sibeliuskin joutuisi nyt nuorempana kiertämään ravintoloita ja hakemaan muutakin osaamista kuin sinfoniat. Tiukoilla olisi Alvar Aaltokin ja kaikki lasitaiteilijamme olisi lomautettu jo aikapäiviä.
Digikielen Cluster Art
Valtaosa reaaliaikaisesti leviävästä taiteesta siirtyy nyt suoraan sähköiseen muotoon ja plagioidaan sieltä surutta. Tieteen rinnalla on osattava taide ja molemmat mahdollisimman pitkän kaavan kautta opiskellen ja moniosaajana. Yhden asian ilmiönä riski jäädä työttömäksi on suuri ja pätkätyöt odottavat.
Vesa-Matti Loiri oli, ja on edelleenkin, tyypillinen monilahjakkuus mutta teki myös töitä osaamisensa eteen. Eivät pelkät lahjat riitä. Niitä on koko ajan myös kehitettävä ja huilu ei soi edes pajupillinä ilman jatkuvaa vaivannäköä. Ikääntyessä on osattava sekin taito. Se onkin taidoista mahtavin, viisas vanheneminen.
Demokratian tärkeimmät tuotteet, luovuus, yhteistyö ja arvot sekä yhteinen moraali ovat rapautuneet ja palataan taas Kreikan tukiin ja samalla kulttuurimme juurille taantuen. Kreikan saattaminen takaovesta ulos aloittaisi Euroopan puhdistautumisen ja lopettaisi toissijaisten syntipukkien tutun etsinnän Ukrainassa ja Krimin kautta kriisejä taas kerran rakennellen.
Se ei toimi tämän päivän Euroopassa ja Venäjällä. Yhdysvallat on omassa oppimisessaan aina kaikkein hitain vaikka muuta kuvitellaan. Ei muilta kopioiva ole innovaattori ensinkään suurine jääkaappeineen.
Ei kumileimasin käytä valtaa
Toinen muutos on vieläkin radikaalimpi ja seurailee edellistä. Paikallistason vallankäyttäjät valtuustoissaan kunnissa, etenkin niiden yhteisissä organisaatioissa, ovat valtuustoissaan kumileimastakin vähäisemmässä tehtävässä ja hallituksissa valtaa käyttävät suuret keskusalueet mennen tullen. Kyse on virkamiesten vallasta. Jos olet poliitikkona osaamaton tumpelo valta siirtyy virkamiehille. Elämme mediayhteiskunna byrokratiassa ja säätelytaloudessa, jossa maaseutu luonnonvaroineen on pian mahdoton paikka uskottavana työympäristönämme.
Tämä koskee sekä yksityistä että julkista sektoria, jolloin demokratia on kadonnut ja sen merkitys on illuusioissa istua hallintoneuvostossa, yhdistysten tai kuntayhtymien hallinnossa, joiden päätöksenteossa demokratia ei toimi enää lainkaan. Ne voisi yhtä hyvin lakkauttaa turhanaikaisena ajanhukkana. Jos korjausta ei synny kohta niin tapahtuukin.
Moraalittominta on keskustelu sotealueiden sisällä ja siellä järjestettävät salaiset kokoontumiset sekä kokonaan syrjäytyvät alueet ja niiden edustajien ylimielinen unohtaminen. Sama koskee EU-alueiden sisällä käytävää demokratiavajeen pohdintaa. Ei Paavi ole se ensimmäinen ihmettelijä, vaan viimeinen, ja silloin on oltava jo tosi huolissaan.
Euroopassa kansalainen on jäänyt kokonaan sivuun, jolloin vaaleihin voidaan mennä Yhdysvaltain tapaan vain suuren rahan auttamana ja tulos on valmis siinä vaiheessa, kun itäiset osavaltiot ovat äänensä laskeneet ja Tyynen meren puolelle vaalit ovat vielä teatterinakin kokonaan kesken ja käymättä.
Paavin kriittiset puheet eivät Eurooppaa auta niin kauan kuin moraalivaje rehottaa Yhdysvalloissa ja siirtyy sieltä Eurooppaan. Naton mukana kun leviää saastepilvi vanhaa osaamista, ei toki uutta muussa kuin aseissamme. Sitäkö tässä haetaan talouden pelastajaksi?
Sammutetut lyhdyt
Keväällä Ruotsissa vaaleihin lähdetään tutuin pitkin listoin ja bloggiasetelmista. Suomessa taas pohditaan, heitetäänkö tikkaa vain haetaanko henkilövaaleissa näkyvintä julkimoa. Oleellista on, ettei puolueilla ole yhteisiä ohjelmia, saati äänestäjällä mahdollisuutta tietää, millaista hallituspohjaa hän äänestäisi ohjelmineen. Ne kun tehdään vasta vaalien jälkeen ja ennen vaaleja gallupdemokratiassa pelataan sammutetuin lyhdyin pisteitä keräten. Opportunistit Keskustassa ovat tässä taitavia.
Vaalien jälkeen on mahdollista unohtaa kokonaan myös suurin voittaja tai nimitellä tätä kansanosaa rasisteiksi, fasisteiksi, populisteiksi tai muilla ikäviksi koetuilla käsitteillä myös sivistysvaltiona pidetyssä Ruotsissa. Suomessa tällainen on osa kulttuuriamme emmekä siitä pahastu, kun se iskee silmille kansalaismedioissamme. Se on vain pintavaahtoa ja oire kriisiytyneestä demokratiastamme ja sen instituutioistamme.
Otamme vastaan pintavaahdon netistä ja pidämme perinteistä mediaa luotettavana vaikka se syöttäisi meillä sammakkoja. Muutos on alkanut vasta vuosikymmenen jälkeen ja nyt media on jätetty tutkimusten mukaan kehnoimmaksi luotettavuudessa ja keulilla ovat kouluttajat ja sitä kautta myös opiskelu ja korkeakoulumme, yliopistot. Se suunta on ainut oikea ja uskottava. Tämä haaste on otettava siellä nyt vastaan ja toimittava.