Lounais-Hämeestä ja Forssan talousalueesta; Jokioisista, Ypäjästä ja Tammelasta sekä Humppilasta olen kirjoittanut paljon. Nauhakaupunki alkaa emäpitäjästä Tammelasta ja jatkuu Loimijokivartta Forssan kautta Jokioisiin. Willebrandin aikainen kartanomiljöö ja Wahrenin työ Forssan kaupungin synnyssä on tullut tutuksi Loimijokiohjelmaa vetäessäni ja Agropolista Jokioisten kautta ideoiden MTT:n ja nykyisen Luonnonvarain tutkimuslaitokseen tukeutuen ja päätyen osaamiskeskusohjelmaan, eurooppalaisen jokiverkostoon (European River Network) sekä Elonkierron tiedekeskukseen paikallisena, alueellisena, kansallisena ja globaalina ohjelmana.
Agropolisalueen keskus
Hämeen härkätien varsi sai Lounais-Hämeen käsitteensä turkulaisen sosiologian professorin Esko Aaltosen työnä käyttäen tukenaan perustamaansa Forssan Lehden levikkialuetta.
Lehden levikkialue päättyy idässä kuin leikaten Rengon metsiin eikä tämä alue ole koskaan oikein sen jälkeen identifioinut itseään Hämeenlinnan ja kolmostien sekä vanhan rautatien toiminnalliseen ympäristöön Riihimäen kautta kohti pääkaupunkiseutua tai Tampereelle. Vielä tänäänkin sitä yritetään muuttaen alue maakuntahallinnon kautta Hämeenlinnan sairaalan ja sotealueen yhteiselämään, maakuntamalliin.
Kakkostien ja siis Satakunnantien varrella ja kymppitien risteyksessä majailevat hämäläiset ja pääosin Muolaan Karjalasta, Viipurin kupeesta, muuttaneet evakot eivät pidä itseään oikein kantahämäläisinä vaan haikailevat myös Loimijoen laskusuuntaan ja luonnollinen alue olisikin luonnonmaantieteellisenä Loimaan suunta sekä Somaero, Satakunnantietä kohti pääkaupunkiseutua ja toisaalta Turkuun.
Tämä vaatisi logistiikkakeskuksen laajentamista Humppilan lentokenttähankkeella sekä samalla rautatieyhteyden valmistumista moottoritien rinnalle liitettäessä luonnonvaroiltaan rikkainta ydinaluettamme luonnolliseen kasvuympäristöönsä.
Tähän on panostettava ja se on myös kansallisesti sekä järkevän maaseutupolitiikan että metropolipolitiikan mukaista toimintaa kestävää asuinympäristöä rakenneltaessa metropolialueen, Turun ja Tampereen yhteisen kolmion optimaaliseen keskiöön. Biotalous ja sen kierrätys ovat tämän alueen ja koko Suomen tärkein tulevaisuuden näkymä sekä etenkin sen tasokas innovointi tieteen ja alan koulutuksen tukemana.
Koillis-Häme
Hämeen koillinen kulma on käsitteenä vieraampi kuin Forssan talousalue sekä Loimaan ja Someron yhteinen talouskolmio. Päijät-Hämeessä ja samalla Itä-Hämeessä Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa ja Sysmä ovat kuntina liki peilikuvia savialueen Hämeelle, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan naapurina, Hämeen vaalipiirin melkoisen etäisinä kumppaneina. Siellä lähimmät kaupungit ovat Heinola, Lahti, Mikkeli ja Jyväskylä. Heinola kuulukin aiemmin Mikkelin lääniin ja Etelä-Savoon naapureidensa Sysmän ja Heinolan ohella.
Maaseutupoliittisesti alueet eivät ole ainakaan yliedustettuina eduskunnassa ja jatkossa näiden maaseutualueiden edustus näyttäisi koko ajan vähenevän. Tämä on luonnollisesti huolestuttavaa kehitystä eikä siihen ole kiinnitetty riittävää huomiota, jos huomiota lainkaan, poliittisessa keskustelussamme. Häme on vaalipiirinä nyt tyypillinen suomalainen, joka saa liki kaikki 14 edustajaansa taajamista, Päijät-Hämeessä Lahdesta ja sen ympäristöstä sekä Kanta-Hämeessä Hämeenlinnasta tai Riihimäeltä, yhden tai kaksi Forssastakin.
Ruotsin kuningas nimesi Hartolan itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi vuonna 1784. Kunta julistautui 3000 asukkaan pitäjäksi kuihtuneena “kuningaskunnaksi” valtuustopäätöksellä vuonna 1987 Kustaa Adolfin aikanaan myöntämän statuksen muistoksi.
Tänään Hartola tunnetaan lomapitäjänä, maalaismarkkinoistaan ja Maila Talvion synnyinpaikkana. Se on keskusta ja kokoomuksen isännöimä kunta. Väestökehitys on ollut tyypillinen tämän alueen maalaispitäjille ja Lahden seutukunnan vanhoille kunnillemme.
Sysmän ja Rautalammin suurpitäjät
Sysmän asukasluku on Hartolan tapaan voimakkaasti laskussa ja vastaa Lounais-Hämeen Humppilan ja Ypäjän kuntien kokoa ja talouden pyristelyä itsenäisinä kuntina. Vielä vuoteen 1997 saakka kunta kuului Mikkelin lääniin ja nykyisin Päijät-Hämeen maakuntaan, Lahden seutukuntaan ja Hämeen vaalipiriin yhdessä liki Turkua sijaitsevan hevospitäjä Ypäjän kanssa. Välissä on puoli Suomea ja mm. kolmos- nelos- ja viitostiet sekä niiden vaikutusalueet, luonnonmaatieteelliset rajat ja suuret vedenjakaja-alueemme.
Yhteistä ei ole muuta kuin maaseutupitäjän nimi ja kuihtuva talous sekä todella komea, pitkä historia ja myös omalaatuinen kunnan talous, sosiaalinen ja kulttuurinen elämä sekä Sysmällä suurpitäjän maine ja perustamisvuosi 1442. Kuntaan kuului myös Rautalammin pitäjä ja yhdessä ne ulottuivat aina Kuopion läänin puolelle ja pitäjään kuului Keski-Suomen lääniä Jyväskylää myöten. Kaikkiaan 27 pitäjää on saanut alueita tuon ajan Rautalammin pitäjästä.
Sysmä merkitsee käsitteenä synkkää metsää ja asumatonta seutua ja kuvaa keskiajan aikaista asutustamme Päijänteen vesistöalueella ja sen itäpuolella. Omien sukujuurieni kohdalla olen törmännyt tähän alueeseen sen pohjoispuolella, jossa luostarilaitoksen tiluksia viljelleet esi-isäni pitivät tilaansa ja maksoivat veronsa sekä purjehtivat hyvinkin kauas aina merelle.
Lännessä nämä veneet tunnettiin viikinkiveneen nimellä. Purjehtiminen ja liikkuminen soutaen näitä “kirkkoveneitä” oli tuolloin liki ainut tapa liikkua ja käydä kauppaa sekä hankkia varallisuutta sisämaan saaristoalueillamme eläen. Näin tässäkin talouden malli poikkesi oleellisesti Hämeen ja Kanta-Hämeen vähäjärvisistä talousalueistamme. Näitä saaria ei voinut suojella linnoilla ja linnalääneillä vaan vesistöt muuttuivat reiteiksi, aiemmin saamelaistan teiksi ja poluiksi (palas)
Sysmän alue oli varhaiskeskiajalla hämäläisten ja karjalaisten välistä rajaseutua ja pohjoisessa se ulottui Savoon. Sysmän asutus tuli lähinnä hämäläisten riistamailta, Sääksmäen suunnalta, josta löytyy myös yhteisiä Rapala-Repolta tai Voipaala-Voipala nimipareja. Myöhemmin tämä savokarjalainen asutus kuului Hämeenlinnan linnalääniin, Hämeen lääniin ja Yliseen kihlakuntaan. Läänijakoa uudistettaessa Sysmä liitettiin Kymenkartanon lääniin ja Savon Yliseen kihlakuntaan. Mikkelin läänin myötä Sysmä liitettiin siihen.
Sysmä tunnetaan myös 1800-luvun alun teollisuudestaan, lankarullista kahvin valmistamiseen aivan omista raaka-aineista sekä matkailukohteistaan, Sysmän suvisoitosta ja Pyhän Olavin kirkostaan, kylistä, jotka ovat menestyneet myös kylätoiminnassaan ja kirjailijoistaan, poliitikoistaan, joista Mauno Pekkala toimi myös pääministerinä, Lauri Rapalasta, Eliel Saarisen isästä Juho Saarisesta, Tandefelt-suvusta ja kuvataiteilijoista sekä muusikoista, joista ehkä tunnetuin on iskelmälaulaja Olvi Virta.
Asikkalan raikas
Asikkalan asukasluku on säilynyt Lounais-Hämeen emäpitäjän Tammelan tapaan 8000 paremmalla puolella ja tunnetaan mm. Vääksyn kanavasta ja samalla kannaspitäjänä ainakin keskustaajaman Vääksyn osalta.
Kunta tunnetaan myös kylistään, kolme niistä on voittanut vuoden kylän kunniamaininnan. Lisäksi moni mainitsee nähtävyydet, kulttuurin ja maisemat, luonnon, Anianpellon, Asikkalan kirkon ja Vääksyn kanavan, vapaa-ajankalastusmuseon, kansallispuiston, Kalkkisten kanavan, vesimyllyn, kartanomuseon ja tietysti murteen.
Padasjoki on hämäläismurteiden reuna-alueita yhdessä Heinolan kaupungin kanssa. Siellä voi kuulla vielä kuinka yleiskielen d helähtää l-kirjaimeksi (padan – palan) hieman samaan tapaan kuin Forssassa f-kirjain muuttuu v:ksi ja v taas yllättäen f-kirjaimeksi (teefati).
Tähän kaakkoishämäläiseen murteeseen (Hollolan ryhmään) kuuluvat vaikkapa monen lahtelaisen käyttämä murre ja kuulee sitä myös Heinolan, Lammin, Padasjoen ja Orimattilan sekä Nastolan suunnilla. Kovin moni lahtelainen tosin puhuu nykyisin selvää savoa ja kyllä itäisemmät karjalan murrealueetkin ovat alueella yleisiä.
Poliittisesti Asikkala on keskustan ja kokoomuksen mutta myös perussuomalaisten joskaan ei niin vahvasti kuin vaikkapa Orimattila. Kunta on vahvojen seurakuntien pitäjä ja uistinvalmistajien suomalainen pyhättö.
Asikkalan raikas muistetaan etenkin suunnistajistaan ja Minna Kaupista, poliitikot James Hirvisaaresta, kirjailijat Keijo Virtasesta, Pekka Ala-Pietilä edustaa Nokiaa ja Toni Nieminen olympiavoittajia mäkihypyssä, Aaro Pajari on kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari ja Kyllikki Virolainen edustakoon muita julkimoitamme syntyen Asikkalassa.
Palasjoelta Padasjoelle
Häme oli alkujaan saamelaisten asuttamaa ja joet tapa liikkua; pienemmät polkuina ja suuremmat mittavampina teinä edetä myös koskia laskien. Saameksi polku on “palas” ja Palasjoki yleinen nimi hieman vaatimattomammalle kulkureitille. Hämeessä taas murre muutti d-kirjaimen l-kirjaimeksi ja niin myös tässä oletettiin tapahtuneen ja se korjattiin “fiinimmäksi” Padasjoeksi.
Myöhemmin vaakunan tekijät olettivat kyseessä olevan padan ja patojen kuvaavan joen kuohuja. Padasjoen vaakunassa kuohujen päälle on kuvattu pata. Näitä vastaavia virheitä tulkintoineen on kielessämme runsaasti. Niinpä “Jeesuksen korento” sai nimekseen “sudenkorento” kun Jeesus oli aiemmin lyhennetty puhekielessä tokaisten tyyliin “sus siunatkoon”. Korento on taas pitkää keppiä tai seivästä kuvaava käsite ja korennossa kannettiin kaksin miehin painavia taakkoja myös Hämeessä metsästä palattaessa. Korento kuvaa siis hyönteisen takaruumista.
Holi oli taas “pyhää” kuvaava käsite ja “Ukonholi” yleinen nimi korkeille vaaroillemme. Koli on tästä väännös vähän sinne päin ja hindujen komeat holimarkinnat muuttuivat Hämeessä holjiksi markkinoiksi ja oloksi sen jälkeen kun podettiin Forssassa etanolimyrkytyksen jälkeistä “holjaa” heikotusta.
Padasjoki on täynnä jääkautisia jälkiä, kuten olettaa voikin poikittaisharjun juurella ja Salpausselkien molemmin puolin maisemaa seuraten. Luonnonmaantieteellisesti ja kulttuurimaantieteellisesti alue on erityisen kiinnostava ja muodostaa samalla myös osan sitä antropologista rajaa, joka kulkee läpi Suomen liki Laatokkaan ja edeten hieman Vaasan pohjoispuolelle.
Kun samaa aluetta kulki myös miekalla piirretty raja liki vuosituhannen, alkaen varhaiselta keskiajalta, Pähkinäsaaren rauhan rajana, Padasjoki on tyyppiesimerkki näiden aikojen jäljiltä monellakin tapaa sitä tutkien.
Padasjoella on lukuisia järviä, satamäärin, ja laskujoet kulkevat kahteen suuntaan, sekä Kymijoen että Kokemäenjoen vesistöön. Jääkauden aikaisia jälkiä alueella on kaikkialla; harjuja, drumliineja, harjusaaria, suppia, irtolohkareita jne. Kunta rajautuu neljästä sivustaan Päijänteeseen ja alueella on suurin Päijänteen saari, Virmailansaari sekä Päijänteen kansallispuisto.
Kyläyhteisöjen ikivanhat juuret
Padasjoen (palasjoen) naapurikuntia ovat nykyisin Asikkala, Hämeenlinna, Kangasala, Kuhmoinen, Pälkäne ja Sysmä. Niitä yhdistävät samat luonnonmaantieteelliset jääkauden syntyhistoriat mutta myös raja-alueiden kohtalot jatkuen koko maamme läpi vedenjakaja-aluetta seurailleen. Rajuimpia nämä merkit ovat salpausselkien ja samalla Lahden ympäristössä.
Alueella on käyty nuijasotien verisimmät taistelut mutta myös 1918 sodan rintamalinjat kulkivat näiden pitäjien kohdalla, joista asukkaat joutuivat kärsimään verisesti. Nyystölän kylä muistetaan nuijasodan ratkaisevista taisteluistamme.
Olavi Niilonpoika Tavastin läänitykset olivat näillä seuduilla ja Hämeen nimi (Tavast) viittaa tämän alueen “kuninkuuteen”. Vastaava suomalainen kuningas tiedetään asuneen lähellä joko Kainuuta tai Satakuntaa ja näistä on niin ikään kertomuksia, joihin törmää tuon tuosta näillä raja-alueilla liikuttaessa ja niitä tutkien .
Kaikki suomalaiset nimekkäimmät urheilijat, keihäänheittäjät, pesäpalloilijat, painijat, ralliautoilijamme, kestävyysjuoksijamme, mutta myös menestyneet taiteilijat, kirjailijat, muusikot ja jopa valtiomiehet näyttävät usein syntyvän juuri tältä vyöhykkeeltä. Näitä vastaavia vyöhykkeitä ja raja-alueita löytyy maailmalta paljon muualtakin, ei vain Suomesta. Kyse on siis genetiikasta ja veren vaihtumisesta mutta myös sosiaalisesta pääomasta ja sen muistista, traumoista.
Näitä alueita ja “kuninkaita” myös pelättiin ja jopa norjalaiset Viikingit välttelivät tätä muuten tuntematonta aluetta ja sen raivokkaita ja pelottomia miehiä. Nämä tarinat ovat eläneet näihin päiviin saakka mutta niiden kirjaaminen osana kansakuntamme historiaa on jäänyt lähinnä sen historiankirjoituksen varaan, jota ruotsalaiset suomalaissuumiehet harrastivat ja käyttäen vain ruotsista saatavia arkistotietojamme.
Oleellista on, että Padasjoki (palasjoki) on ollut emäpitäjä, josta muut kunnat on myöhemmin erotettu.
Nykyisen kunnan keskustaajama poikkeaa normaalista kuntakeskuksesta ja muodostaa kyläraitin sijasta kolmiomaisen alueen ja yhdyskuntarakenne hajoaa toisin kuin yleensä. Lisäksi keskustaajaman maisemaan kuuluu harjuja, lampi ja Päijänteen vievä joki. Sen läpi on kulkenut vanhan valtatie 4:n reitti Helsingistä hyvinkään, Padasjoen, Jämsän, Jyväskylän, Oulun, Kemin, Rovaniemen ja Ivalon kautta Petsamoon. Olen kirjoittanut aiheesta kirjassani Arktic Babylon.
Myös forssalaisille tämä tie tuli tutuksi ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin satamat oli suljettu ja ainut keino saada pumpulienkeleille puuvillaa kulki juuri tuolloin salaa puhkaistun Jäämerentien kautta. Tuolloin tuo tie ei vienyt Petsamoon vaan Norjan rannikolle ja kysymättä siihen lupaa. Hämäläinen saamattomuus on sekin tarinaa, jolla ei ole katetta ainakaan silloin, kun kyseessä ovat vaikeat ajat ja niiden voittaminen.
Padasjoki perustettiin sekin Sysmän pitäjästä vuonna 1442 ja itsenäiseksi kunnaksi se muuttui vuonna 1865. Nykyisin se kuuluu Lahden seutukuntaan ja asukkaita on juuri ja juuri yli 3000 kuten Lounais-Hämeessä Ypäjällä tai Humppilassa.
Noin kolmannes asukkaista on yli 65 -vuotiaita ja näiden osus on koko ajan kasvamassa. Tämä sama piirre on yhteinen kaikillekin Hämeen maaseutualueen kunnillemme mutta myös pienille taajamillemme. Tämä on kysymys, johon on hankittava ratkaisu menettämättä kuitenkaan ikivanhaa ja kylien kohdalla liki pyhänä pidettyä itsenäisyyttä ja yhteisöllisyyden tarjoamia turvarakenteita sekä alueidentiteetin edellyttämiä sisäsyntyisiä juuriamme. Pelkät sepitteelliset juuret ja tarinat eivät auta meitä nyt eivätkä tulevaisuudessa.