Perussuomalaiset siirtyivät uuteen vaiheeseen

Seurasin perussuomalaisten vaaliohjelman ja -strategian esittelyä suorana lähetyksenä netissä. Se on syytä lukea ja käydä läpi kunnolla. Niin paljon siinä on asiaa ja vielä tärkeää ja joskus myös kokonaan uutta.

Paradigmainen vaihe

Uuden puolueen kohdalla, toisin kuin vanhan, jäsenet ja aktiivit toimijat voivat esittää sellaista, joka on hankalampaa vanhemmalle puolueelle, satavuotiaalle. Vanhat organisaatiot ja kansanliikkeet kun joutuvat ensin poisoppimaan ja puhdasta pöytää ei tule vielä senkään jälkeen. Siellä joudutaan puolustamaan vanhaa mallia, teoriaa, dogmia ja sellaisia etuuksia, konventioita, joiden ymmärtäminen ja puolustaminen on annettu ikään kuin vanhan munkkikunnan tehtäväksi. He saavat siitä arvonsa, sosiaalisen asemansa ja lopulta myös leipänsä. Syntyy muodikkaita salaliittoteorioita. Niistä ei ole nyt kysymys.

Kun vanha malli tai teoria kaatuu, se ei muuta kuin hieman tätä maailmaa jossa elämme. Sen korjaaminen sujuu myös vanhoilta puolueilta istumalla yhteiseen pöytään ja tehden hidasta konpromissia, kolmikantaa ja konsensusta, joka ei ole oikein kenenkään mieleen. Sellainen rakennemuutos ei tahdo mennä tänään läpi millään ilveellä, ei edes kiireellä ja sen kokeilulla. Näin kävi sotelle ja kuntarakenneuudistukselle, liki kaikelle mihin vanha puolueet tarttuivat.

Toisin on silloin, kun koko maailmankuva muuttuu ja syntyy ns. paradigmainen muutos. Elämme nyt tällaista vaihetta ja aikaa. Joku taisi käyttää käsitettä ”saranayhteiskunta” (Seppo Kääriäinen). Silloin jäänti saranoiden väärälle puolelle tai yritys vaihtaa saranoita ei auta. Saranapuolelta ei sieltäkään siirrytä uuteen vaiheeseen, paperimediasta sähköiseen nettiin, tai täysin ajattomaan ja paikattomaan maailmaan, reaaliaikaiseen elämään. Siinä kun sekä aikatieteet (historiatieteet) että maantieteet, aluetieteet (geotieteet) muuttuvat sovelluksineen. Siinä likimääräinen muutos ei auta vaan vaaditaan karttaa ja kompassia. Eivät myöskään täyskäännökset.

Tätä varten syntyi uusi kansanliike, joka koko ajan joutuu kyseenalaistamaan vanhaa dogmia, mallia, teoriaa, konvetiota ja samalla jo lapsena oppimaamme maailmankuvaamme. Se tuntuu aluksi vaikealta ja tällainen kansanliike on aluksi ”inhokki”. Tämä vaihe menee ohi ja puolue alkaa vaikuttaa myös muihin puolueisiin, kansanliikkeisiimme. Ei kuitenkaan heti, reaaliaikaisesti kuten monessa yrityselämämme mallissa, vaan diffuusisesti, hitaammin. Ensin mukaan tulevat innovaattorit,  ensimmäisen vaiheen omaksujat, sitten seuraavan ja viimeisenä vitkastelijat ja jarruttelijat. Usein tietämättään ja huomaamatta.

Nyt eletään tätä vaihetta, jolloin Perussuomalaiset tuovat mallejaan kohti seuraavaa vaalia ja myös hallitusneuvotteluja. Maailmankuvan muutos on yhtä raju kuin Neuvostoliitossa koettu kommunismin kaaduttua. Venäjän tapa selvitä siitä vie oman aikansa. Meillä on oma tapamme ja kykymme, kulttuurimme ja kielemme, hoitaa tämä vaihe. Häme ei ole siinä hitain, vaikka niin voisi narratiivisena kertomuksena kuvitella. Se voi olla jopa muita hieman edellä.

Suomi on pienempi maa kuin Venäjä ja ketterämpi sopeutuja sekä uuden rakentaja. Venäläiset huomasivat tämän jo 1800-luvulla ja ruotsalaiset jo paljon aikaisemmin.  Uutta tässä on se, attä aiemmin kopioimamme, plagioimamme, ei eää pelasta. Hallinnossa koipioimme paljon niin idästä kuin lännestä, Ruotsilta ja Venäjältä.  Nyt siihen ei ole mahdollisuutta. He kun seuraavat Suomen mallia ja sen syntyä.

Meiltä odotetaan nyt omia malleja ja omia teorioita, omaa tiedettä, taidetta ja sen sovelluksia. Tässä vaiheessa vaalit oli ja on hyvä vaihe pysähtyä ja seurata mihin suuntaan puolueemme ovat menossa ja miten ne reagoivat tähän uuteen ja paradigmaiseen vaiheeseen. Pelkkä ilveily selfiekuvilla ei nyt auta. Viihde ei pelasta sekään tai hakeutuen keskelle, opportunistisella tavalla sivuuttaen vaikeat asiat.

Tässä perussuomalaiset liikkeenä (Finns Party) syntyi oikeaan aikaan ja hetkeen, se on ikään kuin oire tai tapa korjata sellaista, johon näkyvimmin on reagoinut mediamme oman kriisinsä kanssa eläen. Olemme siirtymässä väliaikaisesta mediavallasta kohti sellaista hybridivaihetta, jota voi kutsua myös hybridiyhteiskunnaksi hybridisotineen, joista kirjoitin yhden lukuisista kirjoistani.

Olen kirjoittanut tuhansia artikkeleja ja pääosa suomalaisista on ainakin joitakin niistä lukenut tietämättä tai ajattelematta, kuka niitä kirjoittaa. Samoin suoraan tieteenä maailmalle, en vain tieteen popularsointina. Olen pahoillani, jos osa niistä on ollut vaikeita. Jos asia olisi helppo, kirjoittaisin helppoja juttuja ja tiede olisi meidän kaikkien harrastama ja labroja olisi jokaisen keittiössä kirjaston vieressä nököttäen.