Brändääminen on markkinoilla mukana olevien slangia. Nyt se on levinnyt sieltä myös someen ja jokainen brändää siellä itseään ihmisenä. Tässä neuvoja, jossa voit myös muuttaa omaa brändiäsi, jos vanha alkaa olla kaikille tuttu ja miljoonien muidenkin käyttämä. Poliitikot ovat oiva esimerkki ihmisryhmästä, joka esiintyy mediassa vain vaalien alla ja katoaa sitten odottamaan uutta tulemista ja uudessa puolueessakin. Tarvitaan siis uusi brändi joka istuu uusimman puolueen imagoon.
Professori Arvo Myllymäki kertoi isästään vuosi takaperin ykkösdokumentissa ”Matka isän luo”, Siperista löytyneestä sotavangista, venäläisestä. Etsivän työssä avusti aikanaan Urho Kekkonen ja Kalevi Sorsa. Myllymäki on tullut toki tutuksi tiedemiehenä, kollegana, mutta hänen tarinansa on pysynyt vieraana.
Jatkosodan sotavangeille syntyi Suomessa 200-300 lasta. Epäilemättä myös suomalaisille Venäjällä. Myllymäen kertomus oli koskettava monellakin tapaa. Kuinka vähän me tunnemmekaan toisiamme, toistemme lapsuutta, elämänkokemuksia, traumaattisia juuria ja sota-ajan mukanaan tuomaa maailmaamme. Miten muukalaisina me elämme myös omassa maassamme.
Persoonallisuutta tukeva muutos
Tyypillisiä uuden brändin hankkineita poliitikkojamme ovat vaikkapa Ilkka Kanerva, joka brändäsi vanhan minänsä lähettelemällä naisille postia. Uusi imago nosti hänet hetkessä kohti kansainvälisiä tehtäviä ja nyt hänet nähdään myös rauhanturvaajana kriisipesäkkeissä. Vastaavasti Paavo Väyrynen alkoi muistuttaa vanhan brändinsä kautta ketä tahansa pyrkyriä ja hän muuttui itseironiseksi ihmiseksi edeten liki presidentiksi ja mepiksi vaivatta.
Vaihda sinäkin vanha siloposkinen kuvasi kunnon karheaksi ja särmikkääksi perusäijäksi tai mukiin meneväksi veijariksi. Demarin näköinen mies on eri juttu kuin kepulainen ja perussuomalaisessa puolueen imago on sekin eri juttu kuin kristillisdemokraattina tai kokoomuslaisena ääniä haravoiden. Punavihreä brändi alkaa haalistua sekin oppositiossa vuosia räksyttäen.
Joskus on hyvä pyrkiä muuttamaan myös koko puolueen brändi paremmin Pertti Kurikan nimipäivää muistuttavaksi mutta jääkiekkopomon tai Matti Nykäsen imagoa ei kannata enää koko kansa tapaan imitoida. Oikein hyvää Emman päivää. Elsa oli kohtalon lapsi ja sitä moni pyrkii brändäämään muistamatta, että huhaa Innanen on monelle liian vaikea imitoitava. Siihen kun vaaditaan lahjoja ja valtavasti työtä.
Ihon läpi tunkeutuva yhteiskunta
Yhteiskunta tunkeutuu geeniemme kautta kehoomme ja olemme luonnontieteiden aikana vaikeasti ja hitaasti asiamme oppivia sosiologeja. Panin tämän merkille tehdessäni toista väitöskirjaani biologina ja maantieteiljänä, Oulun koulun teknokraatina Turun yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Monet yhteiskuntatieteilijät kun torjuvat kokonaan matematiikan ja biologian, aivotutkimuksen tulokset ja luonnontieteet. Olen kirjoittanut tästä paljon ja pahoitellut yhden suunnan tiedettä poikkitieteisen unohtaen.
Hallitusohjelmaa tehtäessä me emme ole vain osa Pohjolaa vaan geeneiltämme myös idästä tulevaa kansaa. Pohjoismaisuuden ydintä ovat arvomaailma ja yhteiskuntamalli. Sukupuolten tasa-arvo on osa tätä todellisuutta, jota tulisi nyt vaalia myös Smolnassa.
Kehityksen suunta on ollut monessa muusta Pohjolasta poikkeavaa ja elämme nyt ratkaisevia aikoja pohtiessamme laajoja yhteiskunnallisia palveluja välittävän maailmankuvamme mahdollista iltaruskoa. Ruotsissa työikäisistä noin 80 % on työelämässä, Suomessa kohta vain 70 %. Kansantalouden näkökulmasta ero on dramaattinen. Pohjoismaisen mallin rahoitus on Suomessa uhattuna.
Kymmenen laudaturia
Brändiä pohditaessa on syytä huomata, kuinka tänään moni nuori lähtee opiskelemeen lukiosta suoritettuaan tositakymmentä aineitta ja kymmenen laudaturia. Omana aikanani rallipoluille ja formuloihin häivyttiin koulusta neljällä abrolla ja hyvin silläkin keket pärjäsivät jos oli vanhempien ja yhteiskunnan tuki takana. Nyt ei välttämättä jatkossa ole, jolloin omat lahjat on saatava heti käyttöön ja valinnat tehtävä oikein.
Conchita Wurst ja Perti Kurikan nimipäivät kohtavat tänään samalla areenalla ja jos vanhat viisujen mahtipontisista melodioista päättävät ratkaisisivat, tulos olisi floppi. Nyt kuitenkin päättävät muut kuin nämä marginaalit. Elämme uutta aikaa, paradigmaista vaihetta.
Ratkaisevaa on bändien imago, uskottava esiintyminen ja maaginen lyhyt hetki lavalla. Muusikot ovat showmiehiä, nauttivat, pullistelevat ja poseeraavat oikeassa paikassa ja oikealle yleisölleen, globaalille. He sytyttävät kun yleisö syttyy ja sama ilmiö toistuu kuin Conchita Wurstin esiintyessä vuosi takaperin.
Menestyäkseen on Suomenkin oltava oma rakastettava itsensä, ei kopio Pohjolasta, nättiä esitteitä, tai slaavilaisesta melankoliasta uliseva kansa. Sitä kautta, Conchita Wurstia ja Pertti Kurikan nimipäivää seuraillen, vain taivas on maailmalla meille rajana. Punkilla torilla, kirjoittaa Mari Koppinen Hesarissa ja luo tunnelmaa tämä illan tapahtumille. Se on median tehtävä. Mediayhteikunnassa se joko tunaroi ja tekee flopin tai topin. Se ei voi vältellä vastuutaan vallankäyttäjänä.