Britannian sisäministeriön tekemän tutkimuksen mukaan monikulttuurisilla alueilla elävät ihmiset luottavat vähemmän toisiinsa kuin yksikulttuurisilla alueilla elävät. Yhdysvaltalaisen Robert Putnamin haastattelututkimusten mukaan pohjoisamerikkalaisissa monikulttuurisissa yhteisöissä koetaan alkuunsa sukupuolesta ja iästä riippumatta eristäytymistä. Haastatellut ihmiset luottavat keskivertoa vähemmän hallintoon ja omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa eivätkä osallistu hyväntekeväisyystyöhön.
Putnamin mukaan nämä ongelmat ovat ratkaistavissa. Putnamin mukaan monikulttuuriset yhteisöt tarvitsevat ”sosiaalista pääomaa”, eri kansanryhmien välistä vahvaa vuorovaikutusta. Ihmisten tulee saada mahdollisuuksia tavata säännöllisesti erilaisia ihmisiä ja tunnistaa samanlaisuutensa etnisyydestä riippumatta. Putnam varoittaa poliittisesta vihanlietsonnasta ja toteaa, että entistä suurempi monimuotoisuus on nykyajassa yhtä peruuttamatonta kuin aikanaan teollinen vallankumous.
Patric Sturgisin tutkimusryhmän mukaan asuinalueen etninen monimuotoisuus ei vähennä väestöryhmien välistä luottamusta eikä sosiaalista koheesiota. Päin vastoin.
Laaja sosiaalista koheesiota tutkinut kansainvälinen vertailu päätyi samanlaiseen tulokseen. Sen mukaan keskeisimpiä sosiaalisen koheesion selittäjiä ovat bruttokansantuote, tuloerot sekä tietoyhteiskunnan kehitysaste. Väestön etnisellä monimuotoisuudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä väestön sosiaaliseen koheesioon ja keskinäiseen luottamukseen.
Edelliset lainaukset kettovat hieman monikulttuurisuudesta. Näin siksi että A-Studion toimittaja ei näyttänyt tuntevan asiaa juuri lainkaan ja haastateltavat puhuivat poliitikkoina. Eero Heinäluoma demarikansanedustajana, ei toki enää eduskunnan puhemiehenä. Eduskunnan puhemies on perussuomalainen nainen. Samoin Matti Vanhanen. Hänkin on rivikansanedustaja, ei pääministeri ensinkään. Kumpikaan ei ole likimainkaan alan tutkija saati alan tiedemies. Ei sinne päinkään. Ei sitä ole myöskään pääministeri insinöörinä.
Monikulttuurisuus on erittäin mutkikas ja vaikea asia mutta samalla myös paljon tutkittu. Asuinalueen monimuotoisuus ja -kulttuuri ei esim. lisää asuinalueen väeströryhmien luottamusta ja koheesiota vaan päinvastoin, vähentää sitä.
Suomi on nopeasti muuttuva ja monikulttuurisesti vielä vaikeasti tulkittava kansakunta. On hyvä jos aihetta lähestytään jatkossa tutkitusti ja ammatti-ihmisten toimesta tutkien eikä poliitikkoja hutkien. Perussuomalaisten kiinnostus aiheesta on ollut kiitettävää ja nyt on syytä käynnistää prosessi, jossa mukana on alan tutkijoita ja tiede.
Tämä koskee myös kuntiamme, aluetieteitä ja maantiedettä, ettemme pane sellaisia asioita poliittiseen myllyyn, josta poliitikkomme ja heidän kintereillään juoksevat tomittajat eivät tunne muuta kuin muutaman avainkäsitteen. Poliittinen kiihkoilu ja täydellinen tietämättömyys näillä aiheilla on pahinta myrkkyä. Olen seurannut sisältä käsin suomalaisia vaaleja ja poliitikkojen työskentelyä nyt jo vuosia. Tiedän mistä puhun.
Tietämättömyys on vain paljon olettamaani syvempää ja joskus päätöksiä tehdään täysin vailla minkäänlaista tutkittua perustietoakaan. Usein päättäjät eivät edes tunne asiaa josta ovat päättämässä. Eivät tutustu siihen lainkaan mutta voivat puhua tuntikausia asian vierestä ja kameroiden edessä.
Lisäys on suoraa lainausta Wikipedista. Siellä oleva kirjoitus on mielestäni pääosin oikein olkoonkin, että englanninkielinen on oleellisesti laajempi. Aiheesta oikeasti kiinnostunut saa tietoa alan kirjallisuudesta.
Inklusiivista maahanmuuttajapolitiikkaa kutsutaan usein multikulturalistisiksi. Inklusiivista maahanmuuttajapolitiikkaa harjoittavia maita olivat Euroopassa 1980-luvulla lähinnä Ruotsi, Iso-Britannia ja Alankomaat. Näistä maista Alankomaat on viime vuosikymmeninä tehnyt selkeän suunnanmuutoksen. Sen sijaan Ruotsissa ja Britanniassa suhtautuminen on vuosituhannen jälkeen säilynyt suurin piirtein ennallaan. Euroopan maiden välillä on suuria eroja maahanmuuttajapolitiikassa.
Suomen maahanmuuttajapolitiikka vuoden 1995 perustuslain uudistuksen jälkeen voidaan nähdä inklusiivisena Ruotsin tapaan. Vuosituhanteen vaihteessa Alankomaat kääntyi huomattavasti nationalistisempaan ja assimiloivaan suuntaan. Assimilaatiopolitiikkaa on kokoajan noudatettu Tanskassa ja se jatkuu yhä. Sen sijaan Norja on lähestynyt Suomen ja Ruotsin suhtautumistapaa ja toimintamalleja.
Inklusiivinen maahanmuuttajapolitiikka sai osakseen julkista arvostelua ja sen muuttaminen assimiloivampaan suuntaan tapahtui poliittisesti näyttävästi. Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi monikulttuurisuuden epäonnistuneen Saksassa. Iso-Britannian pääministeri David Cameron on sanonut ajatuksen monikulttuurisuudesta olevan epäonnistunut. Myös Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy on todennut monikulttuurisuuden epäonnistuneen. Muita inklusiivista maahanmuuttajapolitiikkaa kritisoivia ovat olleet esimerkiksi Australian entinen pääministeri John Howard, Espanjan entinen pääministeri Jose Maria Aznar, hollantilainen poliitikko ja Tilburgin yliopiston professori Paul Scheffer, Ruotsidemokraatit, Tanskan kansanpuolue, Hollannin nykyinen hallitus ja belgialainen puolue Vlaams Belang.
Erikoistutkija Pasi Saukkonen arvioi, että Suomen politiikka on epäsuorasti sulauttavaa, koska se painottaa yksilön osallistumista yhteiskunnan toimintaan ja työelämään. Toisaalta hänen mukaansa politiikka on multikulturalistinen, painottaahan se oman identiteetin säilyttämistä. Saukkosta huolestuttaa riittävätkö Suomen resurssit molempiin tavoitteisiin. Häneen mukaan moninaistuvan yhteiskunnan hallinnassa ei ole kovin hyvin onnistuttu muuallakaan Euroopassa.
Edellä kirjattu on siis Wikipedian sivuilta suoraa lainausta. On aika panna tuulemaan ja käynnistettävä alan suomalainen tutkimus ja suunnittelutyö rinnan muun aluepolitikkamme kanssa. Maantieteiljät (suunnittelumaantieteilijät) ja aluetieteilijät töihin mutta tällä kertaa poikkitieteisesti ja myös luonnollisesti kansainvälisinä ohjelminamme.