Charles Perraultin päivänä
Google omistaa tämän päivä satusedälle, 1600-luvulla eläneelle Charles Perraultille, joka oli samalla asianajaja, rakennustarkastaja, akateemikko, hallintomies, poliitikko, kirjallisuuden uudista ja tutkija, mutta ennen kaikkea kirjailija ja nero, luova innovaattori ja kiivas väittelijä. Suomessa häntä muistutti eniten Sakari Topelius.
Se, että molemmat herrat muistetaan saduista ja Perrault etenkin Hanhiemon tarinoista, kansansatujen kokoelmasta ja niiden muokkaajana, olisi tänään Perraultille suuri yllätys, siinä missä Topeliukselle tulla mainituksi juuri satusetänä.
Se, miten meidät muistetaan tulevaisuudessa, on sen ajan tuote, ei tämän ajan. Vielä 1600 -luvulla ajateltiin antiikin ajan olleen erityisen merkittävän ja heidän oman aikansa taantuneen noista loiston hetkistä. Meille pyritään nyt vakuutamaan tätä samaa totuutta omasta ajastamme emmekä pääse ulos kriisistämme, taantumasta ja nyt jo turhaumasta.
Tämän totuuden esittely ei kelvannut oppina Charles Perraultin maailmankuvaan ja siitä syntyi riita, joka jatkuu omana aikanammekin. Se missä asussa ja muodossa Prinsessa Ruusunen herää tällä vuosisadalla unestaan, on oma sepitteemme ja aina uuden sukupolven muokkaama tuote. Niin myös tapamme lukea kansansatuja ja muuttaa niitä paremmin aikaamme sopiviksi. Mielensä pahoittaja ei ole taatusti ensimmäinen luova innovaattorimme saati robottien tukema trollilauma.
Perrault oli seitsenlapsisen perheen kuopus ja mielikuvitusrikkaana myös yllättävän taitava muuttamaan kertomukset moraaliopetuksiksi. Hän oli samalla kuopuksen tapaan vaikeasti sidottavissa yhteen virkamiesuraan edes hovin suosikkina tai maailmankuvaan, joka oli muiden sepittämää satua. Hän on yksi kaikkein kehnoimmin tuntemiamme tuon ajan kirjailijoita ja se on seurausta oman aikamme eliitistä.
Oman aikamme tapa piilotella kirjailijoita ja tehdä ihmisistä faabeleita, taruhahmoja, on vielä hullumpaa myös demonien rakenteluna tai juuri kuolleen David Bowien kaltaisen sankarmyytin luomistyönä, jossa Beatles ja Rolligs Stones joutuivat antamaan tietä uudelle fanitettavalle saman tarinan kertojalle.
Grimmin veljekset ja La Fontaine muuttivat hekin samoja tarinoita ja näitä hanhiemot lastenhoitajina siirsivät edelleen seuraavalle sukupolvelle. Samalla topeliusten varsinainen työ ja ura unohtui sekin, tarkoituksella. Vain sadut jäivät.
Jos aiot elää vuosituhantisen elämän ja tulla muistetuksi vielä vuosisatoja syntymästäsi, muista lapset ja sadut sekä kyky uusiutua joka aamu alkamatta elää muiden elämää. Aloita siitä, mihin muut lopettavat, ja muista että ihmiset tahtovat saada aina sen mitä pakenevat. Se on eliitin tapa pitää yllä omaa elintasoaan.
Lapselle tämä menee perille parhaiten jo ennen kuin kieli on opittuna pilannut geneettisen muistin ja oppimisgeenimme sulkeutuneet. Se on ensimmäinen teesini myös kirjassa, jonka nimenä oli ”Klusteritaide ja sen manifesti”. Taide kun avautuu geeneillä, ei meemeillä. Siinä on valtava ero.