Hyvää yötä ja Nuutin päivää. Nuuttipukkiperinne on tullut Suomeen Ruotsista. Alun perin nuutipukkina kiertäminen oli nuorten miesten perinne. He pukeutuivat esimerkiksi vanhaan käännettyyn turkkiin sekä pitivät päässän sarvia ja tuohista tai nahkaista naamaria. Nuuttipukit mekastivat ja kiersivät talosta toiseen joulunpyhistä jäänyttä olutta vaatien. Vaikka nuuttipukkeja pelättiin, heidät kuitenkin päästettiin sisään. Mikäli nuuttipukeille ei annettu olutta, he saattoivat tehdä jotakin vahinkoa. Lordin euroviisuvoitto on tätä meille niin arvokasta kansanperinnettämme.
Sotien jälkeen nuuttipukkiperinne muuttui ja nykyään sitä jatkavat lapset. He puketuvat naamiais- tai fantasia-asuun ja kiertävät ovelta ovelle kysymässä ”saavatko nuuttipukit laulaa?”. Tämän jälkeen he esittävät jonkin laulun tai lorun. Palkkioksi nuuttipukeille on tapana antaa makeisia.
Oheinen kertomus on Wikipediasta. Ruotsalaisilla ja norjalaisilla viikingeillä on ollut hieman erilaisia keinoja saada itselleen kestityksiä ja taloudellisia etuuksia kuin meillä kantasuomalaisilla. Idästä ja lännestä meille tunkeutuvat voivat hyvinkin olla myös paikallista kantaväestöä. Ymmärrän poliisin ongelmat erottaa miesjoukkojen käyttäytymistä normaalista ja vähemmän normaalista elämöinnistä. Poliisi tapaa työssään kovin monenlaista käyttäytymistä, jossa normien rajat rikkoutuvat. Siinä lattia muuttuu katoksi ja katto lattiamatoksi juhlapyhien melskeessä. Nuutin päivään ne on kuitenkin pyritty lopettamaan myös viikinkien menoissa.
Aleksis Kiven tapa kuvata suomalaisten nuorten miesten elämää ja joulunpyhien viettoa, antaa meille valaisevan dokumentin pakkasyön alastomista reippailijoista, susien ulvoessa, kuvaten nykyisin Jukolan viestiksi kutsuttua pyhää riittiretkeämme. Kesällä kiivettiin sitten kivelle mölyten härkälauman ympäröimänä tai poltettiin pahoja henkiä ja demoneja kokkotulilla. Noitien polttaminen ja suohon polkeminen oli sekin osa yleiseurooppalaista elämäämme Pohjolassa.
Joillakin on taipumusta polttaa itsensä tulikuumassa ja saunaksi kutsutussa pätsissä tai heittäytyen sieltä jäiseen avantoon, jossa sydän viimeistään pysähtyy. Kusiaispesässä istuva tai hentoa naista Sonkajärvellä retuuttava suomalainen on normien rajoissa elävä hänkin. Itäisten ja läntisten heimojen välillä on käyty kuitenkin tulisia yhteenottoja ja saman heimonkin sisällä kylätappeluja, joista on aikaa vain muutama vuosikymmen tai viikonloppu. On aina turvallisempaa että ruma vallesmanni hoitaa nämä riitit eikä kadulla odottava naapurikylän katupartio.
Kymmenien miljoonen metropoleissa elämä poikkeaa melkoisesti suomalaisen maaseutupitäjän yhdessäolo-organisaatiosta. Jos joku on havaitsemassa omassa lähiyhteisössään metropolialueiden menoa ja vilskettä, nähtyään vieraan ihmisen liikkuvan hämäläisessä maaseutumaisemassa, on hyvinkin mahdollista, että hän ei tunne tapojamme ja ymmärrrä sulkeutua talveksi hänelle tarkoitettuun ja rajattun tilaan odottamaan siirtoaan takaisin sinne, missä käytetyin ja ikävän sivumaun ruokiimme antava maustekasvi kasvaa.