Tätä juttua oli luettu eilen runsaasti ja etenkin Savossa. Terveisiä ”oekeitten immeisten Iisalameen”. Ja etenkin Veikko Huttuselle. Kirjoituksessa kiinnostaa ehkä jalkapallon ystäviä käsitepari (konvergoiva, divergoiva), joka oli heille silloin vaikea ja vaikeana se pysyy jatkossakin ”tolkun ihmisille” tolkuttomassa maailmassa.
Artikkelini oli muuten kirjoitettu liki tasan kymmenen vuotta takaperin. Se on nyt vain vielä ajankohtaisempi kuin silloin. Perussuomalainen jytky syntyi divergoivan radikalismin hengessä ja sai aikaan paniikin. Ei siis populismista vaan vallan muusta, josta tehdään aikanaan myös oikeaa tutkimusta ja tiedettä kiihkoilematta ja hakien kovin helppoja selityksiä.
torstai, kesäkuu 29, 2006
Suomalaisten vaikeimmat sivistyssanat – kiitos ja anteeksi
Veikko Huttuselle , Iisalmen Sanomat
Toimittaja Veikko Huttunen pakinoi kuinka joku tohtori kirjoitta lehdessä liian pitkästi ja sivistyssanojakin käyttäen jalkapallosta. Sellaista tekstiä ei voi ymmärtää eikä se kuulu jalkapallon harrastajan toimenkuvaan. Huttusen kirjoitus muistuttaa tyyliltään kolumnina lapsuudenajan suosikkini Aapelin (Simo Puupponen) mainioita pakinoita.
Aapelia on mahdotonta jäljitellä. Täytyy olla ”siunatusti” hullu, ennen kuin samanniminen kirja muuttuu hauskaksi ja iisalmelaisen kesäteatterin tuotantoon. Kirjoittajan ja lukijan täytyy olla savolaisesti divergoivan. Muuten teksti ei aukea eikä siinä ole mitään hauskaa. Kirjoittajan on siis oltava siunatusti hullu, tullakseen ymmärretyksi myös Savossa. Pelkkä hulluus ei vielä riitä. Tätä tarkoittaa divergointi, kun tulkinta siirtyy lukijalle ja kuulijalle savolaisen pakinoitsijan kirjoittaessa. Käytäntöä palvelevana (=pragmaattisena) tietellisteknisenä positivistisena (=hakee aineistoja, laskee keskiarvoja, vertailee hajontoja jne.) syntyy tulkinta, joka ei ole behavioristinen (mukana ihmisen epärationaalinen käyttäytyminen, oudot mielleyhtymät, piilotajunnan vietit jne). Tutkijana, johtajana, kouluttajana, valmentajana jne. pragmaattinen ja konvergoiva ihminen tahtoo lopulta löytää vain ne luut, jotka hän on itse aiemmin haudannut. Uusi löydös ei ole innovatiivinen, ei luova, vaan häiriintyneen narsismin tuotos. Joka ei tätä uutta tuotosta hyväksy, suljetaan ”pelin” ulkopuolelle ja tuloksena on pragmaattista potkupalloa puulaakisarjoissa.
Divergoiva ja luova ihminen ei ole pragmaattinen ja konvergoiva kone jalkapallossakaan. Sama koskee kuvataiteita ja musiikkia. Konventio on tämän tulkinnan syvempi kieli ja siihen littyvät usein kulttuuriset itse rakentamamme normit, ohjeet, arvot ja tapamme joko ottaa vastaan tai hylätä, ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Tämä koskee myös jalkapalloa. Ei vain savolaista tapaa sananpyörittäjänä, jossa tulkinta siirtyy kuulijalle, kuten hyvässä taideteoksessa kuuluukin.
Konvergoiva jalkapallo tai mikä tahansa käytäntöä palveleva (=pragmaattinen) suoritus ei ole leikiksi ja viihteeksi tarkoitetussa pelissä viihdyttävää. Me tiedämme kyllä että ammattimiehet osaavat työnsä. Sen seuraaminen konvergoivana (=konservatiivisena, säilyttävänä), pragmaattisena viihteenä on puuduttavaa insinöörityön tuijottamista. Se on kuin Bubi Walleniuksen kuiskaus golfkentällä aamuyön pikkutunneilla. Katsoja ei jaksa aina olla pekkä pasiivinen objekti, jolta tappion hetkellä viedään kuin lapselta tikkukaramelli. Yhä usempi haluaa itse subjektiksi. Sen latinot osaavat jalkapallokatsomossa. Suomalaiset eivät osaa. Me vain jännitämme kalman kalpeina kun ruotasalaiset vievät meiltä tikkarin vielä senkin jälkeen kun johdamme kolmella malilla pari minuuttia ennen loppuvihellystä.
Olen työskennellyt vuosikymmenten saatossa yliopistoissa niin Brasiliassa, Argentiinassa kuin Aasian nousevissa talousmahdeissa. Latinojalkapalloa ei pidä edes yrittää ymmärtää kulttuurissa, joka on kopioinut liian paljon Ruotsin kautta Saksasta ja viime vuosikymmeninä Yhdysvalloista ja on pragmaattinen. Ei toki innovaatioita hylkivä – päinvastoin. Kun siitä luennoi Brasilian valtion vuosijuhlassa tai Meksikon pankin 50 -vuotispäivillä, savolainen divergointi hieman auttaa. Siinä tulkinta jää kuulijalle. Kuulijaa tai lukijaa ei pidä ikinä aliarvioida. Divergoivaa innovaatiota, prosessia ei etukäteen opeteta ja selitetä, anneta tehtäväksi. Kukaan ei kehottanut Albert Einsteinia löytämään suhteellisuusteoriaa. Kun Einstein antoi itse itsellen tehtävän löytää kaiken kattava teoria, hän alkoi taantua ja muuttui nerosta vanhenevaksi mieheksi.
Lokki Jonathan oli divergoiva lintu ja hänen uhkarohkeat lentonsa divergoivan ihmisen riskinottoa, toisinajattelua, oppositiohenkeä. Hänelle vihainen ja selkänsä kääntänyt johtajanaaras taas vanhan konvention ylläpitäjä ja pragmaattinen konvergoija. Eristäminen oli yhteisön tapa elää peläten uutta. Koulukiusaaminen ja työpaikkasadismi ovat samoja ilmiöitä pääsääntöisesti. Kun yhteisöllisyys on kadonnut tai katoamassa, divergoivat ja luovat innovaattorit ovat ymmärrettävästi kaiken uuden tuotannon, prosessoionnin ja myös kulutuksen kärkijoukkoa. Pragmatismi syö dynaamisen ybhteiskunnan eväitä jopa jalkapallossa.
Harvoin tästä lahjasta tulee kiitettyä opettajiaan. Meille suomalaisille kiittämien on vaikeaa. Anteeksi pyyntö on vähän kuin myöntäisi heikkoutensa. Näin se konvergoivalle pragmaatikolle onkin. Jos ammattimies on tehnyt hyvää työtä opettajana, hän on palkkansa ansainnut. Mitä siitä kiittelemään? Usein nämä professorit yliopistoissa ovat liian etäällä normaalia ”korpin” natsat hankkinutta. Meillä on armeijan antama koulutus ja se ei suosi divergointia muuten kuin Antti Rokan tapauksessa. Sota on poikeuksellinen tilanne ja divergoiva ihminen toimii siellä kuin kala vedessä. Pelkkä purnaaminen ja oppisiotiohenki ei vielä tee ihmisestä divergoivaa. Pelkkä hulluus ei riitä. Sen on oltava sinattua hulluutta Aapelin tapaan.
Iisalmessa divergointia, luovaa ja innovatiivista ajattelua, opetettiin jo 1960-luvulla. Urheilussa luokanvalvojamme Immo Kuutsa olisi ollut muuttamassa tylsät hiihtoladut korven kätköistä lähemmäs kaupunkeja sekä korvaamassa maratonmatkat mies miestä vastaan pikamatkoilla. Ja näin todella tapahtuikin! Jalkapallomaaleja Immo ei kuitenkaan saanut suuremmiksi. Valitettavasti. Jalkapallo on oikeasti äärimmäisen konservatiivinen peli sääntöineen ja tuomareineen. Formulat vaihtavat sääntöjään liki viikottain ja ihmiset seuraavat sitä tästä huolimatta ja ehkä juuri sen vuoksi.
Kuvataiteissa Osmo Monto opasti Iisalmen lyseossa kovapäisiä murrosikäisiä poikia ajattelemaan ilman konvention asettamia rajoja, vapaasti reflektoiden ja menetelmillä, jotka vielä tänä päivänä ovat luovan ja innovatiivisen toiminnan avainprosesseja. Se että näistä opeista ja eväistä ei kiitellä, ei ole lopultakaan suomalaista ujoutta vaan pelkkää typeryyttä. Lämmin kiitos niille upeille opettajille, jo manan majoille siirtyneelle Eino Säisälle, ja monille muille Osmon ja Immon ohella. Konvergoivan ja pragmaattisen insinööritiedon rinnalla elää myös luova, innovatiivinen, mitään pelkäämätön divergoiva savolaisuus. Tänään se on vain puettava yhteisen globaalin kielen käsitteisiin ja menestys maailmalla on savolainen ilmiö. Suomalainen koulu elää ja voi hyvin kiitos todella hyvin koulutettujen opettajiemme taitojen. Yliopistoja sen sijaan voidaan ja täytyykin uudistaa, Suomen Akatemian poliitikot panna kouluun heidätkin. Keskitason tutkimus ei ole tiedettä likimainkaan.
29.06.2006